Browsing by Subject "eksegetiikka"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 37
  • Pulkkinen, Marika Leena Tuulia (de Gruyter, 2017)
    Beihefte zur Zeitschrift für die alttestamentliche Wissenschaft / 486
  • von Schöneman, Katja (Helsingin yliopisto, 2019)
    The formation and development of religious interpretive tradition can be characterized as transformation through transmission. Later annotations are always built upon earlier accounts and some details are lost whereas others may be altered – in addition, material can also be added. In Jewish interpretive tradition, this can particularly be seen within rabbinic literature, and rabbinic discourse on the creation of woman does not deviate from this fundamental assumption. The biblical passages discussing human creation have been interpreted accordingly, with context-dependent and ever-changing premises, enabling explications conniving asymmetry of genders and potentially affecting the legal status of woman who has often been seen as subordinate to man based on her derivative creation from man’s rib. The present study was designed to examine the diachronic development of rabbinic interpretations on the creation of woman. The timeframe of the study is from the 5th to the 9th century, concentrating on the era of most voluminous rabbinic activity. The theoretical framework of the study can be best described as feminist critical discourse analysis as the focus of the analyses is on gender-sensitive reading of the rabbinic texts, specifically addressing the accumulation of misogynous elements along the trajectory. The texts are analyzed paying attention to the all-encompassing patriarchal ethos, taking into account both contentual and linguistic features. Based on the material analyzed in the study, the evolution of rabbinic discourse concerning the creation of woman took place in three consecutive discursive stages. The writings of the first one of them (5th century) comprises Genesis Rabba and Leviticus Rabba, well-known pieces of early exegesis to the Hebrew Bible, establishing the corpus of rabbinic traditions as the basis of rabbinic interpretations on the creation of woman. In spite of the rabbis’ efforts to harmonize the two different biblical creation narratives, the creation of genders is understood as two consecutive events. Dubious characteristics and indigenous feebleness of women are, among others, related to the creation of Eve. Further-more, man has to subjugate his wife and confine her indoors, as her role is mainly domestic and ornamental.  The next discursive stage of rabbinic writings (6th century) was examined through an ample set of traditions collected into the gigantic compilation of Babylonian Talmud, reinforcing the previous traditions. Linguistic features of the biblical account on Eve’s creation – perhaps from a face or a tail of Adam – are used to explain her basic shape, ideal for bearing a child. Eve is needed to serve as a handmaid, but women are also acknowledged for their entertaining potential. Owning a wife is parallelized with possessing land. The third discursive stage, examined through four different kinds of rabbinic writings – Targum Pseudo-Jonathan, Avot de-Rabbi Nathan, Pirkei de-Rabbi Eliezer, and Alphabet of Ben Sira – compiled during the 7th–9th centuries, is characterized as expanding the earlier interpretive tradition. According to these augmentations, Eve was made out of Adam’s thirteenth rib and flesh from his heart. The creation narrative is used to attest sexual exploitation of women, interpreted as bad-tempered and fast-aging, among other frailties. Adam, however, had two wives – and his first wife, Lilith, offers a distinctive solution to the classical exegetic problem caused by the two different biblical accounts on human creation. Furthermore, her story teaches women that demanding equality can have serious consequences as she, herself, became a devil who loses a hundred of her own children on a daily basis.
  • Miettunen, Varpu (Helsingin yliopisto, 2020)
    Maisterintutkielmassani tarkastelen Paavalin seksuaalietiikkaa Ensimmäisen korinttilaiskirjeen luvuissa 5–7. Tutkimuskysymykseni on, miksi Paavali näissä luvuissa suhtautuu sukupuoliyhteyteen varauksellisesti ja näkee sen potentiaalisesti uhkaavana asiana, johon liittyy monia vaaroja. Käytän sosiaalitieteellisen raamatuntutkimuksen näkökulmaa, joka pyrkii antamaan monipuolisen kuvan Raamatun ajan yhteisöjen elämästä. Käsittelen ennen kaikkea haureutta ja naimattomuutta, sillä nämä ovat Paavalin seksuaalietiikassa vastapareja. Näihin liittyen käsittelen myös himon, ruumiin ja naimattomuuden käsitteitä Paavalilla. Tarkasteluni lähtee Paavalin tekstistä. Lisäksi olen tarvittavissa määrin perehtynyt aiheeseen juutalaisuuden, kreikkalais-roomalaisen kulttuurin sekä joidenkin filosofien ja filosofisten suuntausten näkökulmasta, jotta voin muodostaa aiheestani mahdollisimman kattavan kuvan. Paavalilla haureus on vaarallisia sukupuolisuhteita (esimerkiksi prostituoitujen kanssa), jotka voivat saastuttaa seurakunnan eli Kristuksen ruumiin. Haureutta ja saastetta tulee välttää kaikin keinoin, jopa niin, että yksilön voi uhrata yhteisön puhtaana pitämiseksi. Himo voi johtaa haureuteen, joten himon vähentämiseksi ja haureuden välttämiseksi Paavali suosittelee Korintin seurakunnan jäsenille avioliittoa ja säännöllistä avioseksiä. Paavali itse on naimaton, ja pitää naimattomuutta ihanteena, mutta hänen mukaansa naimattomuuteen pystyvät vain harvat, joilla on siihen erityinen lahja. Maisterintutkielmassani tulen siihen johtopäätökseen, että Ensimmäisen korinttilaiskirjeen luvuissa 5–7 Paavalin seksuaalietiikkaan on eniten vaikuttanut hänen eskatologinen odotuksensa. Paavali odottaa Kristuksen paluuta ja uskovien pelastusta, ja tämä odotus vaikuttaa hänen antamiinsa ohjeisiin. Eskatologinen odotus näkyy Paavalilla esimerkiksi siinä, että hän ei kehota seurakunnan jäseniä hankkimaan jälkeläisiä, vaan avioliiton avulla välttämään haureutta, jotta Kristuksen ruumis ei saastuisi. Koska tarkastelen maisterintutkielmassani rajattua osaa Paavalin säilyneistä kirjoituksista, johtopäätökseni eivät ole ilman jatkotutkimusta yleistettävissä Paavalin ajatteluun laajemmin.
  • Ijas, Anne (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tässä tutkielmassa tarkastelen kertomusta, jossa kerrotaan syyrofoinikialaisen naisen ja Jeesuksen kohtaamisesta. Tutkin kertomusta Markuksen ja Matteuksen evankeliumeissa, sekä kahdessa modernissa kertomuksen tulkinnassa. Otan tutkimukseeni punaiseksi langaksi toiseuden ja toiseuttamisen. Tutkimuksen alussa esittelen aikaisempaa tutkimusta sekä toiseuden teoriaa. Keskeisiä termejä ovat toiseus ja toiseuttaminen. Tähän liittyy vastaparit, joita luodaan, kun määritellään ”minä” ja ”toinen”. Toiseuttamiseen liittyvät vastaparit, joita löysin antiikin aikaisesta tulkinnasta, olivat juutalaisuus vs. ei-juutalaisuus sekä puhtaus vs. epäpuhtaus. Tarkastelin kertomusta kolmessa osassa, joita olivat paikka, henkilöt ja vuoropuhelu. Näissä kolmessa osassa käytin toiseutta metodina ja tarkastelin niissä esiintyvää toiseuttamista. Tyros ja Sidon toivat esille puhdas vs. epäpuhdas vastaparin. Nainen ja Jeesus kohtasivat ”toisina” ja löysin heidän kohtaamisessaan toiseuttamista. Jeesus kutsui naista koiraksi, mikä on yksi toiseuttamisen muoto. Nainen näki Jeesuksen positiivisena ”toisena” ja uskoi, että Jeesus voi kielteisestä vastauksesta huolimatta auttaa. Heidän käymänsä keskustelu ilmensi toiseuttamista, mutta myös mahdollisuuden muutokseen. Tarkastelin kahta modernia tulkintaa kertomuksesta ja sieltä nousi esille toiseuttamiseen liittyviä vastapareja: puhdas vs. epäpuhdas, valloittaja vs. valloitettu sekä mies vs. nainen. Modernin tulkinnat saivat inspiraation naisesta, sekä Jeesuksesta, joka oli valmis muuttumaan. Tulkinnoista löytyi samanlaisia vastapareja ja toiseuttamista. Ihmisten kohtaamisiin liittyy myös ”toisen” ja ”minän” määrittely ja se näkyi Jeesuksen ja naisen kohtaamisessa.
  • Keski-Kuha, Laura (Helsingin yliopisto, 2020)
    Maisterintutkielmassani tarkastelen Luukkaan evankeliumin ja Jaakobin protoevankeliumin lapsettomuuskertomuksia. Lapsettomuuskertomus Luukkaan evankeliumissa (1:5–80) kertoo Elisabetista ja Sakariaasta, Johannes Kastajan vanhemmista, ja Jaakobin protoevankeliumissa (seuraamani lukujaottelun mukaisesti luvut 1–6) Annasta ja Joakimista, Jeesuksen Maria-äidin vanhemmista. Luukkaan evankeliumi kuuluu Uuden testamentin kaanoniin, ja Jaakobin protoevankeliumi on Uuden testamentin apokryfikirja, jonka arvioidaan syntyneen toisen vuosisadan jälkipuoliskolla. Tutkielmassani tarkastelen sitä, miten lapsettomuutta ja tekstien lapsettomia henkilöitä kuvataan. Tarkastelen sitä, mitä lapsettomuuden syynä pidetään ja miten muiden henkilöiden kerrotaan suhtautuvan näihin lapsettomiin henkilöihin. Työssäni kysyn, liittyykö lapsettomuuteen häpeää. Metodejani ovat sosiaalitieteellinen raamatuntutkimus sekä historiallis-kriittiset metodit. Tarkastelen tekstejä valmiina kokonaisuuksina niiden kirjoitusajankohtaa vasten. Vertaan lapsettomuuskertomuksia siihen, mitä ajan sosiaalisesta kulttuurista, perheestä ja sukupuolirooleista tiedetään, ja vertailen lapsettomuuskertomuksia myös toisiinsa. Teksteistä selviää, että kuten antiikin Välimeren ympäristössä yleisesti ajateltiin, niissä lapsettomuutta pidetään naisesta johtuvana. Kummassakaan lapsettomuuskertomuksessa Annan tai Elisabetin lapsettomuutta ei pidetä Jumalan rangaistuksena pahoista teoista, mutta ajan käsitys tästä heijastuu Jaakobin protoevankeliumissa. Molemmissa teksteissä korostuu Jumalan aktiivinen rooli hedelmälliseksi tekemisessä: Jumala avaa ja sulkee kohdut. Tutkielmassani käy ilmi, että teksteissä lapsettomuus altistaa siitä kärsineet naiset muiden pilkalle ja halveksunnalle, ja se saattaa naiset haavoittuvaan asemaan. Häpeä saa teksteissä lapsettomat piiloutumaan ja vetäytymään sosiaalisista suhteista. Lasten synnyttyä ihmiset kuitenkin kokoontuvat iloitsemaan syntyneistä lapsista, ja Anna ja Elisabet kiittävät Jumalaa siitä, että he ovat päässet pois muiden halveksunnasta. Naishahmot sopivat hyvin ajan kulttuuriin ja sosiaaliseen kontekstiin. Tarkastelemani tekstit ovat hyvin yhteneväisiä. Tekstit eroavat kuitenkin esimerkiksi tunnekuvailuissa: Jaakobin protoevankeliumissa tunteet korostuvat Luukkaan evankeliumin lapsettomuuskertomusta enemmän. Molemmissa teksteissä on yhteneväisyyksiä Vanhan testamentin lapsettomuuskertomusten kanssa, etenkin Ensimmäisen Mooseksen kirjan Saaran ja Abrahamin tarinan kanssa. Molempien kertomusten lopussa naiset pääsevät vihdoin täyttämään sen roolin, jota aikana pidettiin naiselle erityisen tärkeänä: heistä tulee äitejä.
  • Salovaara, Johanna (Helsingin yliopisto, 2022)
    Tutkielmani tarkoituksena on selvittää, millä tavoin yksilön ja sosiaalisen muistamisen mekanismit vaikuttivat Jeesus-traditioiden välittämiseen varhaiskristillisissä yhteisöissä. Tapausesimerkkinä käsittelen synoptista traditiota Jeesuksen kirkastumisesta, jonka silminnäkijöiksi kerrotaan Pietari, Jaakob ja Johannes. Kysyn, minkälainen muisto on mahdollisesti ollut kertomuksen taustalla. Teen ensin katsauksen 2000-luvun Jeesus-tutkimukseen, jossa on hyödynnetty muistin näkökulmaa. Esittelen sen jälkeen tutkielmani teoreettisen viitekehyksen, muistamisen mekanismit. Käyn läpi muistijärjestelmän keskeisimmät toimintatavat ja tarkastelen, millä tavoin muistot ovat alttiita vääristymään ihmismielessä. Sosiaalista ja kollektiivista muistamista lähestyn kahdesta tulokulmasta; ensinnäkin, miten vuorovaikutustilanteet vaikuttavat muiston rekonstruoimiseen ja toiseksi, miten varhaiskristillisiä traditioita välitettiin suullisesti ja kirjallisesti ensimmäisellä vuosisadalla. Analysoin lopuksi kirkastuskertomusta muistitutkimuksen näkökulmasta. Esitän hypoteesin, että kirkastuskertomuksen taustalla on Pietarin omaelämäkertamuisto. Analyysini lähtökohtana on, että Markus tekstualisoi Pietarin muistoja, joita Matteus ja Luukas myöhemmin hyödynsivät. Muistin näkökulmasta etenkin juutalaiset traditiot Eliasta ja Mooseksesta sekä Jumalan ilmestymisestä pilven muodossa vaikuttivat voimakkaina kulttuurisina skeemoina tapahtuman ymmärtämiseen ja muistamiseen. Juutalaiset traditiot eivät kuitenkaan itsessään selitä muiston syntyä, vaan näyttävät tarjonneen elementtejä tapahtuman tulkintaan. Kertomuksessa on myös kiusallisia kohtia, joita ei todennäköisesti olisi hyväksytty mukaan sepitettyyn tarinaan. Muistoilla on vuorovaikutustilanteissa tapana vakiintua varhain skemaattiseen käsikirjoitukseen, joka auttaa palauttamaan kertomuksen mieleen seuraavilla kerroilla. Esitän, että Pietarin, Johanneksen ja Jaakobin keskinäinen tapahtuman läpikäynti on ollut kriittinen vaihe muiston jäsentyessä kertomukselliseen muotoon. Koska Pietarilla on ollut merkittävä auktoriteettiasema varhaisessa seurakunnassa, on hänen versiotaan kertomuksesta pidetty varjelemisen arvoisena. Matteus ja Luukas hyväksyivät evankeliumeihinsa kertomuksen ydintapahtumat, mutta tulkitsevat tapahtuman merkitystä hieman Markuksesta poiketen. Erityisesti Luukas pyrkii muovaamaan tapahtuman tulkintaa niin, ettei se olisi ristiriidassa juutalaisten kirjoitusten kanssa. Luukas tekee myös Markusta vahvempia kytköksiä Mooses-traditioihin ja evankeliuminsa muihin kertomuksiin, kuten Getsemanen episodiin. Näin hän rakentaa yleisölleen kollektiivista muistoa Jeesuksesta taiteillen oikeaoppisten tulkintojen ja epätyydyttävän lähdeaineistonsa välillä. Muistitutkimuksen näkökulma auttaa valaisemaan, miten autenttiset muistot ovat olleet läsnä varhaiskristillisten yhteisöjen ponnisteluissa rekonstruoida menneisyyttä. Lähestymistapa ei ole riittävä työkalu todistamaan hypoteesia taustalla olevasta historiallisesta tapahtumasta todeksi. Hypoteesia testaamalla voi kuitenkin esittää skenaarion siitä, miten historia ja traditiot ovat olleet vuorovaikutuksessa keskenään ja rakentaneet kollektiivista muistoa Jeesuksesta.
  • Väisänen, Reetta (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tämän tutkielman tavoitteena on tarkastella Isä meidän -rukousta rituaalitutkimuksen ja sosiaalisen identiteetin näkökulman keinoin. Pyrin työssäni vastaamaan kysymykseen siitä, mikä oli Isä meidän -rukouksen vaikutus varhaisten kristittyjen identiteetin muodostumisen prosessissa. Tuon työssäni esille rukousta ja identiteettiä yhdistävän tutkimuksen tarpeellisuuden. Lähden työssäni liikkeelle asetelmasta, jossa tutkin kolmea kuvausta Isä meidän -rukouksesta. Tarkasteltavana olevat katkelmat löytyvät Matteuksen ja Luukkaan evankeliumeista sekä Didakhesta (Matt. 6:5–13, Luuk. 11:1–4, Did. 8:2–3). Käsittelen näitä kolmea katkelmaa rinnakkain ensin tekstianalyysissa, ja tämän jälkeen syventyessäni Isä meidän -rukoukseen sen monitahoisuudesta käsin. Isä meidän -rukouksen rituaali näyttäytyy sen monitahoisuuden analyysissa prosesseiltaan vaihtokauppaa muistuttavana rituaalina, jonka luonne on toistettavuudessaan rutiininomainen. Näiden havaintojen jälkeen kavennan tarkasteluni Matteuksen evankeliumin sisältämään kuvaukseen Isä meidän -rukouksen rituaalista, josta teen tulkinnan sosiaalisen identiteetin näkökulman menetelmin. Viimeisessä analyysini pääluvussa etsin rituaalin ja sosiaalisen identiteetin yhtymäkohtaa. Pyrin vastaamaan kysymykseen siitä, mikä rooli Isä meidän -rukouksella lopulta oli varhaisten kristittyjen identiteetin muodostumisessa. Tuon työssäni esille mielenkiintoisia havaintoja. Merkittävimmät Matteuksen Isä meidän -rukouksen katkelmassa havaitsemani prosessit liittyivät lopulta yhteen sosiaalisen identiteetin teorian johtoajatuksista – sosiaaliseen vertailuun. Sosiaalisen vertailun kautta rajanveto ulko- ja sisäryhmän välillä tulee näkyväksi. Tämä vertailu tapahtuu pääasiallisesti rituaalin suorittamiseen liittyvissä intentioissa, jotka Matteuksen katkelmassa naamioidaan kritiikiksi rituaalin suorittamisen tapoja kohtaan. Vertailun ohella Isä meidän -rukous vaikuttaa muodostuvaan varhaiskristilliseen identiteettiin sisältäpäin ryhmän koheesiota jäsentävänä. Ryhmän yhtenäisyyttä yhdistävät prosessit tulevat esille itsekategorisointiteorian persoonattomaksi tekemisestä aiheutuvien ryhmäkäyttäytymismallien seurauksena. Lopulta päädyn Isä meidän -rukouksen olevan kontekstissaan Matteuksen evankeliumissa rituaalinen innovaatio. Sen tehtäväksi muotoutuu rajanveto muihin ryhmiin, joiden sisälle varhaiset kristityt eivät enää koe kuuluvansa. Tämä innovaatio on tärkeä rakennusaines, joka osaltaan antaa ryhmälle uuden rituaalin ja näin omaleimaisen piirteen, mutta samalla antaa syyn erottaa identiteetin muodostumisprosessia käyvän varhaiskristillisen ryhmän muista ryhmistä.
  • Ahonen, Petrus (Helsingin yliopisto, 2020)
    This Master's thesis in New Testament Exegesis examines the passage Philippians 2:6–11 with methods of historical-critical Bible study. In the final chapter of the thesis, a modern social identity approach (SIA) is applied to the text section. The study states that in Philippians 2:6–11 Paul presents the self-abasing Christ to his readers as an ethical example. From the perspective of social identity approach, Christ is depicted in the text as a prototype of social identity. The thesis examines what kind of prototype of social identity is conveyed in the text. The content analysis of the text explores the discussion concerning the most debated expressions of the passage: ”in the form of God” (ἐν μορφῇ θεοῦ), ”thought it not robbery” (οὐχ ἁρπαγμὸν ἡγήσατο), ”to be equal with God” (τὸ εἶναι ἴσα θεῷ) ja ”emptied himself” (ἑαυτὸν ἐκένωσεν). These phrases are interpreted using Paul's own letters, some New Testament texts, and non-biblical ancient literature. In this study the passage of Phil. 2:6-11 is called "the description of Christ." The designation leaves open the question of the writing style of the text. Contrary to studies that assume that the passage is a "hymn" that Paul has quoted elsewhere in his text, this paper interprets the passage as an essential part of Paul's own reasoning as part of the ethical exhortations of the Philippians. The paper ends up with the following conclusions: In the passage, Phil. 2: 6-11, Christ as a self-abasing prototype of social identity means primarily voluntary self-denial, giving up own benefits, and suffering for others. Through the example of Christ, Paul especially encourages influential members of the community to use their social capital - not for their own benefit but for the benefit of others. In addition, Paul describes himself in the Philippians as a prototypical follower of Christ, who has renounced his own honorable origins and privileges ”for the sake of Christ" (3:4-10). The study also takes into account that Paul wrote his letter to the church, which lived in the city of Philippi, under the influence of an ancient Roman culture of honor. The recipients of the letter were hardly immune to the charm of public respect with which the culture was impregnated. The greatest attraction to honorary positions was probably felt by superior members of the church. It seems that Paul, in his letter, opposed this tendency to seek honorary offices. However, Paul does not call the church to reject honor but to reinterpret it. This is evidenced by the fact that also those who follow the humility of Christ will one day be exalted (3:21).
  • Holmén, Tom; Merenlahti, Petri (Yliopistopaino, 2002)
  • Roiha, Anni (Helsingin yliopisto, 2022)
    Johanneksen evankeliumin pronssikäärme-vertaus (Joh 3:14-16) on saanut laajaa huomiota raamatuntutkimuksessa, mutta aihetta on lähestytty pitkälti tekstilähtöisin menetelmin. Tutkijoiden huomio on keskittynyt käärmesauvan ylös nostamisen merkitykseen, mutta vähemmän huomiota on kiinnitetty siihen, mihin ja millaiseen symboliin Jeesusta verrataan. Tästä lähtökohdasta pronssikäärmevertaus on pitkälti tulkittu Jeesuksen ristiinnaulitseminen, ylösnousemuksen ja taivaaseen korottamisen vertauskuvana. Raamatun teksteissä kuvattu käärme oli muinaisessa Lähi-idässä laajasti tunnettu taiteellinen motiivi. Käärme toimi jumalien ja kuninkaiden symbolina, ja siihen liitettiin myös suojeleva, parantava ja elinvoimaisuuden merkitys. Tutkielma palauttaa Johanneksen evankeliumin pronssikäärmevertauksen kontekstuaalisen yhteyden Vanhaan testamenttiin (4. Moos. 21:4-9, 1. kun 18:1-4, Jes. 6:1–8, 14:38–29, 30:6–7) ja muinaisen Lähi-idän käärmesymboliikkaan, ja tulkitsee vertausta näiden lähteiden valossa. Tutkielmassa hyödynnetään ikonografista eksegeesiä yhdessä kirjallisuustieteisiin lukeutuvan reader-response lähestymistavan kanssa. Tutkielman aineisto koostuu Raamatun tekstien lisäksi muinaisen Lähi-idän kuva-aineistosta, joka sisältää 40 kuvaa. Niille Johanneksen evankeliumin lukijoille, jotka tunsivat pronssikäärmevertauksen Vanhan testamentin viitekehyksen ja käärmeeseen liittyvää kulttuuriperinnettä, Jeesukseen vertaaminen pronssikäärmeeseen on voinut tehdä voimakkaan vaikutuksen. Kuvaus Jeesuksesta pronssikäärmeenä on merkki Jeesuksen kuninkuudesta, auktoriteetista ja jumaluudesta. Pronssikäärmeeseen vertautuva Jeesus ei varjele seuraajiaan vain kuoleman vaaralta, vaan kaikelta pahalta. Näille lukijoille Jeesuksen tarjoama ikuinen elämä ei ole vain elämän jatkumista kuoleman jälkeen, vaan myös elämänlaatuun liittyvä kysymys.
  • Luomanen, Petri; Jokiranta, Jutta; Lehtipuu, Outi (Suomen Eksegeettinen Seura, 2020)
    Suomen Eksegeettisen Seuran julkaisuja ; 105
    Millaista oli perheiden tai köyhien, lasten ja naisten elämä Raamatun ajan maailmassa? Millaista oli elämä Jeesuksen ajan Galileassa? Miten arkeologia voi hyödyntää Raamatun ajan sosiaali- ja kulttuurihistorian tutkimusta? Miten lahkotutkimus tai sosiaalipsykologian teoriat pienryhmien välisistä suhteista auttavat ymmärtämään Jeesus-liikkeen syntyä ja varhaiskristillisten ryhmien keskinäisiä kiistoja? Teos etsii vastauksia edellä kuvattuihin ja moniin muihin kysymyksiin. Kirja tarjoaa yleiskatsauksen sosiaalitieteellisen raamatuntutkimuksen syntyyn sekä sen keskeisiin metodologisiin suuntauksiin. Kirjoittajat valottavat artikkeleissaan Raamatun ajan sosiaalihistoriaa ja havainnollistavat sosiaalitieteiden sekä kognitiotieteen soveltamista uskonnon ja erityisesti Raamatun tutkimukseen.
  • Vainikka, Aleksi (Helsingfors universitet, 2015)
    Tutkielmani tutkimuskysymys on kaksiosainen. Ensimmäisessä osassa etsin vastausta kysymykseen: Mikä on Joonan kirjan alkuperäinen genre? Aikaisemmista eksegeettien antamista genre-ehdotuksista Joonan kirjalle valitsen satiiriteorian, jonka näkökulmasta teen koko Joonan kirjasta genreanalyysin. Satiiri on kirjallisuuden laji, jolla käsitellään aihetta niin, että se näyttää naurettavalta. Sen päätarkoitus on ottaa kantaa poliittisiin, sosiaalisiin tai moraalisiin aiheisiin. Analyysissani osoitan Joonan kirjasta runsaasti satiirisia elementtejä. Lopputuloksena väitän, että nämä elementit ovat ottaneet koko kertomuksen haltuunsa, jolloin on perusteltavaa nimetä koko kirjan genre satiiriksi. Esimerkkeinä fiktiivisen Joonan kirjan satiirisista elementeistä ovat kontrastien luominen ja kertomuksen mielikuvitukselliset tapahtumat ja mittasuhteet, kuten Joonan selviytyminen kalan vatsassa kolme vuorokautta, Niniven kaupungin mieletön suuruus ja sen asukkaiden, ihmisten ja eläinten, katumisen ja parannuksen nopeus. Tutkielmassani esitän teorian, jonka mukaan Joonan kirjan alkuperäinen tarkoitus oli vahvistaa kirjan kirjoittajan oman yhteisön universalistista ideologiaa. Jumalan armo kuuluu koko luomakunnalle, myös pakanoille. Toisinajattelijat samaistetaan kertomuksen Joonaan, joka kuvataan kertomuksessa naurettavana, kontrastina kertomuksen hurskaille pakanoille. Tutkimuskysymykseni toinen osa perustuu satiirianalyysini löytöihin, mutta on näkökulmaltaan tulkintahistoriallinen: Miten Joonan kirjaan ja erityisesti sen satiirisiin elementteihin suhtaudutaan neljässä nykyaikana kirjoitetussa hengellisessä kommentaarimaisessa kirjoituksessa? Lähteitäni ovat suomalaisten luterilaisten teologien Per-Olof Malkin, Mailis Janatuisen ja Pekka Harnen kirjoittamat kirjat ja yhdysvaltalaisen juutalaisen rabbin Meir Levinin kirjoittama internetluentosarja. Tulkitsijani ovat tietoisia satiiriehdotuksesta Joonan kirjan alkuperäiseksi genreksi, mutta he tietoisesti torjuvat tämän ehdotuksen. Satiirigenre ei itsessään ole ongelma, vaan kaikki mahdolliset genre-ehdotukset, jotka sisältävät oletuksen Joonan kirjan fiktiivisyydestä, ovat heille lähtökohtaisesti vääriä. He lukevat Joonan kirjaa historiallisena dokumenttina vastoin kirjan kirjoittajan tarkoitusta. Satiiristen elementtien selittäminen järjellä teettää heille paljon lisätyötä. Esimerkiksi Niniven kaupungin koolle haetaan selitystä muinaisesta kuntaliitoksesta ja suuri kala on Jumalan jo luomiskertomuksessa tähän tehtävään luoma. Lisäksi tulkitsijat lieventävät Joonan ja pakanoiden välistä kontrastia ja Levin jopa kääntää kontrastin päälaelleen. Selitys tulkitsijoiden harjoittamalle lukutavalle löytyy Joonan kirjan sijainnista osana pyhien tekstien kokoelmaa, Raamattua. Heille Raamattu on totta vain, jos se on sitä kirjaimellisesti. Joonan kirja ei voi tehdä poikkeusta. Tärkeäksi syyksi tulkitsijoille nousevat myös heidän uskonnolliset auktoriteetit, jotka heidän mukaansa uskoivat kertomuksen historiallisuuteen. Suomalaisten ylin auktoriteetti on Uuden testamentin evankeliumeiden Jeesus ja Levinin auktoriteetteina ovat aikaisemmat juutalaiset rabbiiniset tekstit. Vaikka tutkielmani tulkitsijat eivät näe satiiria Joonan kirjan genrenä, on heidän toteama kertomuksen sanoma lähes sama kuin satiirianalyysin perusteella todettu: Jumalan armo on rajatonta.
  • Jokela, Jenni (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tiivistelmä Tarkastelen tutkimuksessani patriarkaalisia avioliittoja Heprealaisen Raamatun valossa. Tutkimuskysymykseni on, liittyikö niihin emotionaalista rakkautta. Emotionaaliseen rakkauteen liittyvät ominaisuudet tutkimuksessani ovat seksuaalinen kanssakäyminen, himo ja kaipaus toista kohtaan, läheisyydenkaipuu, kumppanista ja parisuhteesta huolehtiminen sekä sanat, teot ja luottamus. Tutkimuksessani olennaisessa osassa on patriarkkojen maskuliinisuus, sillä ajan hegemonisen maskuliinisuuden ihanteet vaikuttivat heidän ja toimintaansa perhekunnissaan. Vanhan testamentin ajan sukupuoliroolit ohjasivat Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin toimintaa. Tutkimuksessani liitän ajan hegemoniseen maskuliinisuuteen kuuluvan rohkeuden, taistelukyvyn, seksuaalisen viriiliyden naisen kanssa, auktoriteetin, fyysisen voiman, seksuaalisen itsehillinnän, viisauden, jälkeläiset sekä perhekunnan suojelun. Vanhan testamentin ajan avioliittokäsitykset poikkeavat nykyisistä avioliittokäsityksistä, ne eivät perustuneet rakkauteen vaan niiden motiivina olivat järkisyyt. Avioliitot olivat sopimuksia ja puolison valinta ei ollut yksilön oma päätös. Puoliso otettiin samasta sosiaalisesta taustasta, yleensä lähipiiristä. Tutkimusmetodina käytän narratiivikritiikkiä, jossa huomio kiinnittyy tekstille merkityksiä luovaan lukijaan. Siinä erotetaan tekstin sisäistekijä ja sisäislukija sen todellisista tekijöistä ja lukijoista. Metodin avulla tutkin Genesiksen patriarkkakertomuksia kerronnallisina kokonaisuuksina. Päähuomio kiinnittyy patriarkkojen sekä heidän vaimojensa henkilökuviin ja patriarkoista heijastuvaan hegemoniseen maskuliinisuuteen. Tutkimuksestani ilmenee patriarkkojen avioliittoihin liittyneen emotionaalista rakkautta. Iisakin ja Jaakobin kerrotaan suoraan rakastaneen vaimojaan. Abrahamin avioliitossa emotionaalinen rakkaus on tulkittava hänen käyttäytymisensä perusteella. Samoin vaimojen emotionaalinen rakkaus on tulkittava tekstistä, suoraan lähdeaineisto ei asiasta kerro.
  • Alamaunu, Heli (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tämän tutkielman tavoitteena on tutkia Sananlaskujen kirjan tiemetaforia suhteessa psykologiseen malliin individuaatiosta eli sisäisen kasvun prosessista. Selvitän lähdetekstieni Sananlaskut 3:6, 3:17, 4:18 ja 4:26 tiemetaforien merkityksiä ja tarkastelen, miten ne suhteutuvat individuaation sisältöihin ja prosessiin liittyviin suhtautumisiin. Pyrkimyksenäni on samalla arvioida hyödyntämieni G. Lakoffin ja M. Johnsonin käsitteellisen metaforateorian, G. Fauconnierin ja M. Turnerin käsitteellisen sulauman teorian sekä C.G Jungin psykologisen individuaatioteorian toimivuutta metaforien tutkimisessa. Erityisen mielenkiinnon kohteena on Jungin teoria, jota ei aiemmin ole sovellettu suomalaisessa eksegetiikassa. Lähdetekstien Sananlaskut 3:6, 3:17, 4:18 ja 4:26 tarkastelu osoittaa, että niiden tie- ja polkuilmaukset sisältävät laajan kirjon merkityksiä. Niillä kehotetaan ihmistä tavoittelemaan Jumalan syvällistä tuntemista kaikilla elämän osa-alueilla sekä hankkimaan viisautta, ymmärrystä, tietoa, taitoa ja kokemusta. Lisäksi ihmistä ohjeistetaan lojaaliuteen, oikeudenmukaisuuteen, yhteisöllisyyteen ja harkintaan jokapäiväisessä toiminnassaan. Näiden seurauksena esitetään esteiden ja vaikeuksien poistuminen tai niistä ylipääseminen, onnellisuus, hyvinvointi, rauha, menestys ja positiivinen muutos. Individuaatioprosessi sisältää arkkityyppien varjo, anima, animus ja Itse sisältöjen tiedostamista. Tämä ilmenee aineiston merkityksissä vahvasti. Vastaavuuksia esiintyy prosessin kannalta ratkaisevien sisältöjen ja suhtautumisten välillä. Tällaisia ovat arkkityypin Itse sisältö kokonaisuutena, täyteytenä, rauhana ja hyvinvointina sekä suhtautumisten osalta prosessin tiedostaminen, ihmisen oma toiminta, avoimuus ohjaukselle, omasta suunnittelusta luopuminen ja projektio. Näiden lisäksi ilmenee individuaation muita olennaisia piirteitä. Kolmen teorian soveltaminen työssä osoittautuu pääosin toimivaksi. Käsitteellisen metaforan ja sulauman teoriat toimivat osittain toisiaan täydentäen, ja näiden rinnalla individuaation teoria kykenee avaamaan mahdollisen tulkinnan merkityksistä ja avoimeksi jääneistä kysymyksistä.
  • Mehto, Henri (Helsingin yliopisto, 2022)
    Yleisesti ottaen kahta kulttuuria pidetään lineaarisen maailmankuvan edelläkävijöinä: muinaista Israelia ja zarathustralaisuutta. Tämä tutkimus tarkastelee lineaarisen maailmankuvan syntyä varhaisen zarathustralaisuuden piirissä, joka jo ensimmäisellä vuosituhannella eaa. kehitti idean optimistisesta eskatologiasta, frašō.kǝrǝtista, joka selkeästi edusti lineaarista maailmankuvaa. Tuon ajan zarathustralaiset uskoivat, että maailma oli saanut alkunsa Viisaan Herran luomistyössä, ja että maailmalla, niin kuin me sen tunnemme, tulisi olemaan kaunis loppu; kuolleet heräävät haudoistaan, maailma palautuu sen alkuperäiseen turmeltumattomaan tilaan, ja kaikki tulisi olemaan täydellistä iankaikkisesti. Syklisessä maailmankuvassa ei ajatella, että maailmalla tai historialla olisi tämänkaltaista loppua. Tutkimukseni keskittyy kuitenkin zarathustralaisuuden pyhän kirjan Avestan vanhimpaan osaan, profeetta Zarathustran nimissä kulkeviin Gathoihin (gāθās), seitsemääntoista hymniin toiselta vuosituhannelta eaa. Tutkimuskysymykseni on siten tämä: onko näissä arkaaisissa hymneissä löydettävissä lineaarista maailmankuvaa, jonka tunnemme myöhemmästä zarathustralaisuudesta. Toisin sanoen tutkimukseni käsittelee sitä, onko Gathoissa frašō.kǝrǝtin kaltaista eskatologiaa, joka antaisi viitteitä lineaarisesta maailmankuvasta. Johtopäätöksissä totean, että lineaarinen maailmankuva Gathoissa riippuu käyttämästämme hermeneutiikasta, sitä ei siten eksplisiittisesti löydy analysoimistani jakeista. Gathat saatettiin alun perin ymmärtää ilman eskatologiaa ja lineaarista maailmankuvaa, mutta ensimmäisestä Ahunauuaitī-Gathasta (Y. 28-34) löytyvä Yasna 30 sisältää iduillaan olevaa eskatologiaa. Yasna 30:n jakeisiin 5-10 on todella helppoa, modernille lukijalle suorastaan luontevaa, tulkita lineaarinen ja eskatologinen maailmankuva.
  • Lahdelma, Liisa (Helsingin yliopisto, 2022)
    Tiivistelmä Tiedekunta: Teologinen tiedekunta Koulutusohjelma: Teologian ja uskontotutkimuksen maisteriohjelma Opintosuunta: Kirkkojen ja uskonnollisten yhteisöjen asiantuntijatyön opintosuunta Tekijä: Liisa Lahdelma Työn nimi: Loistavat sisaret, Foibe, Prisca ja Junia– Paavalin työtoverit Roomassa Työn laji: Maisterin tutkielma Kuukausi ja vuosi: Elokuu 2022 Sivumäärä: 79 Avainsanat: Roomalaiskirje 16:1–15, naisen asema, varhaiskristillisyys, tekstikritiikki, Paavali, eksegetiikka Ohjaaja tai ohjaajat: Petri Luomanen Säilytyspaikka: Helsingin yliopiston kirjasto, Keskustakampuksen kirjasto, Teologia Muita tietoja: - Tiivistelmä: Roomalaiskirjeen perusteella syntyy kuva, että varhaisessa kristinuskossa vaikuttaneet Foibe, Prisca ja Junia olivat hämmentävän voimakkaita, itsenäisiä ja vaikutusvaltaisia. Kuva on ristiriidassa sen kanssa, että ensimmäisen vuosisadan viimeisinä vuosikymmeninä Rooman varhaiskristittyjen naisten asema näyttää olleen alistettu. Tämä tutkimus tarkastelee Paavalin Roomalaiskirjeessä mainitsemaa kolmea naista, Foibea, Priscaa ja Juniaa. Heidän kauttaan pohdin sitä, olivatko varhaiskristityt naiset Roomassa todella niin aktiivisia kuin jotkut tutkijat ovat esittäneet. Kuvaan ajanlaskun alun Rooman kristittyjä, pohdin naisten asemaa antiikin Roomassa, juutalaisuudessa, Jeesus-liikkeessä ja varhaisessa kristinuskossa. Roomalaiskirjeen taustan kuvauksen jälkeen tarkastelen Roomalaiskirjeessä esiintyviä kristittyjä naisia ja heistä tarkemmin Foibea, Priscaa ja Juniaa. Lopuksi kuvaan varhaisia kristittyjä naisia Roomalaiskirjeen ulkopuolella. Johtopäätöksenä totean, että Foibe, Prisca ja Junia olivat merkittäviä ensimmäisten vuosikymmenien Kristus-liikkeen vaikuttajia. Foibe oli todennäköisesti Paavalin tärkeä luottohenkilö, joka oli älyllisesti ja hengellisesti kykenevä selventämään teologisesti vaikeatajuista Roomalaiskirjettä. Prisca saattoi olla taustaltaan ylhäinen ja oli siksi voinut saada korkeatasoisen koulutuksen. On mahdollista, että hän oli arvostettu teologi ja Heprealaiskirjeen kirjoittaja. Junia oli erittäin arvostettu ja kaikkien kunnioittama apostoli. Juuri syntyneessä Kristus-liikkeessä muutkin naiset saattoivat olla tärkeitä ja saavuttaa auktoriteetin aseman. V arhaisen kristinuskon ympäristöön mukautuva asenne todennäköisesti johti siihen, että Foiben, Priscan ja Junian samoin kuin muiden varhaiskristittyjen naisten arvoa myöhemmin alennettiin ja heidän merkitystään vähäteltiin. Työ pohtii sitä, että varhaisen kristinuskon valinta luopua tasa-arvon periaatteista ja sopeutua ympäröivään kulttuuriin on osaltaan muokannut naisen asemaa läntisessä kulttuurissa seuraavina vuosituhansina.
  • Tolonen, Atte (Helsingfors universitet, 2016)
    Genesiksen kertomusta Sodoman ja Gomorran tuhosta on laajalti tieteellisesti tutkittu sekä tulkittu juutalaisuudessa ja kristinuskossa värikkäästi. Tuoreimpana lähestymistapana pro gradu-tutkielmassani tutkin sitä, kuinka maskuliinisuudet näyttäytyvät Sodoma-kertomuksessa. Eksegetiikassa viime vuosina maskuliinisuuksien tutkimuksen voi sanoa olevan jopa trendikäs lähtökohta Raamatun kertomusten hahmojen tutkimiseen. Modernin sukupuolentutkimuksen soveltaminen muinaisiin teksteihin ei ole ongelmatonta, mutta parhaimmillaan ne antavat teksteihin merkittäviä uusia näkökulmia. Tutkielmani työkalupakkina toimii sukupuolentutkimuksen teoreettinen viitekehys ja sieltä erityisesti maskuliinisuuksien tutkimiseen painottuva teoria. Lähtökohtana toimii R. W. Connellin työstämä teoria, jossa maskuliinisuudet jaetaan muita hallitsevaan hegemoniseen maskuliinisuuteen sekä sille alisteisiin ja marginaalisiin maskuliinisuuksiin. Connellin teoriasta käsin tarkastelen Sodoma-kertomusten henkilöhahmojen maskuliinisuuksien ilmentymistä. Kritiikistä huolimatta Connellin teoriaa maskuliinisuuksista on laajalti käytetty lähtökohtana Raamatun maskuliinisuuksien tutkimukselle. Työssäni esittelen myös yleisemmin sukupuolenteoriaa sukupuolesta ja seksuaalisuudesta. Tästä syystä vanhanaikaista Sodoman linkittämistä homoseksuaalisuuteen ei voi sivuuttaa, mutta eksegeettien tutkimus on pitänyt jo pitkään Sodoma-kertomuksen keskeisenä teemana vieraanvaraisuutta ja erityisesti sen puutetta sodomalaisten parissa. Maskuliinisuuksien tutkimuksessa on havaittu, että maskuliinisuuksia on useita erilaisia eikä voida puhua vain yhdestä maskuliinisuudesta. Sodoma-kertomuksesta löytyy myös useita erilaisia maskuliinisuuksia joista merkittävämpinä muun muassa Jumalan kaiken ylittävä hegemoninen maskuliinisuus sekä Abrahamin antama maskuliinisuuden malli. Mielenkiintoisena tutkimustuloksena Lootin maskuliinisuus on hyvin vaihtelevaa ja lopulta alisteista, vaikka hän toimiikin kertomuksen päähenkilönä.
  • Riekkinen, Wille-Hermanni (Helsingfors universitet, 2017)
    Pro gradu -tutkielmani tavoitteena on kokeilla Vernon Robbinsin kehittämää sosioretorista tulkintamallia käytännön analyysin tekemiseen sekä vastata seuraaviin tutkimuskysymyksiin: Minkälaisen kuvan Matteuksen evankeliumin luvut 1–2 antavat Jeesuksesta? Mitä vivahteita Jeesus-hahmoon liittyy, kun kertomusta tutkitaan sosioretorisen tulkintamallin ja retorolektianalyysin avulla? Tutkielmassa hyödynnän Robbinsin sosioretorista tulkintamallia, jonka periaatteena on yhdistää eri tieteenalojen menetelmiä tekstintutkimisen ja raamatuntutkimuksen käyttöön. Sosioretorinen tulkintamalli on useiden menetelmien ja teorioiden kokoelma, joka yhdistää ja asettaa vuoropuheluun keskenään mentelmiä eksegetiikan, retoriikan ja kirjallisuuden, sosiaalitieteiden ja kognitiotieteen sekä antropologian aloilta. Sosioretorisen tulkintamallin kehittyminen on johtanut erityisesti Uuden testamentin retoriikkaa määrittelevän käsitteistön syntymiseen. Olen koonnut sosioretorisen tulkintamallin periaatteen mukaisesti monimenetelmäisen analyysimallin, joka hyödyntää eksegetiikan ja retoriikan tutkimuksen menetelmiä sekä kognitiotieteen ja kulttuurimaantieteen puolelta lainattuja taustateorioita. Analyysini käsittää Matteuksen evankeliumin luvut 1–2, jotka olen analyysissä jakanut neljään retoriseen kokonaisuuteen. Teen analyysini alkukielisen tekstin perusteella. Käytän lähteenäni Nestle-Alandin Uuden testamentin kriittistä laitosta (Novum Testamentum Graece). Analyysin apuna hyödynnän kommentaareja sekä tutkimuskirjallisuutta. Analyysini tulosten perusteella voidaan sanoa, että Matteuksen evankeliumin lukujen 1–2 Jeesus-kuva kiinnittyy kahden kantavan teeman ympärille: ensimmäinen kantava teema analyysijaksossa on, että Jeesus on Messias, juutalaisten kuningas. Toinen jakson kantava teema on, että Jeesuksen hahmossa ja elämässä toteutuu jumalallinen suunnitelma. Nämä kaksi teemaa täydentyvät, tarkentuvat ja määrittyvät Jeesus-kuvaan liittyvien vivahteiden kautta, jotka esiintyvät yksittäisissä retorisissa kokonaisuuksissa. Vivahteissa Jeesus esitetään muun muassa kuninkaallisen suvun ja patriarkkojen perijänä, kansansa pelastajana ja nasaretilaisena. Tutkielmassani tulen myös tulokseen, että Robbinsin sosioretorinen analyysi soveltuu hyvin tutkimuksen tekemiseen. Uuden testamentin retoriikan vivahteiden analysoiminen sosioretorisen tulkintamallin avulla tuo uusia mahdollisuuksia raamatuntekstien entistä monipuolisempaan tarkasteluun. Usean näkökulman yhdistäminen auttaa välttämään tutkimustulosten yksipuolisen painottumisen sekä tulosten jäämisen liian suppeiksi.
  • Nurkkala, Aaro (Helsingin yliopisto, 2021)
    Kielto ”älkää tuomitko” Matteuksen evankeliumin Vuorisaarnassa on epäselvä. Lukijalle ei ole itsestään selvää, mitä tuomitseminen tarkoittaa, keitä kielto koskee ja ketkä ovat sen kohde. Augustinus ja Luther selittävät kieltoa kommentaareissaan, mutta heidän lähestymistapansa on teologinen. Moderneissa kommentaareissa kieltoa lähestytään myös tieteellisestä näkökulmasta, mutta tulkinnat vaihtelevat paljon. Pyrin tutkielmassani selvittämään, mitä kielto ”älkää tuomitko” tarkoittaa. Asetan lähtökohdaksi kaksilähdeteorian. Tutkin kieltoa kreikankielisen alkutekstin (NA28) avulla. Käytössäni on sanakirjoja, kommentaareja ja muuta kirjallisuutta, sekä erilaisia verkkopohjaisia ohjelmia. Tutkielmani alussa tarkastelen Matteuksen evankeliumia, Vuorisaarnaa ja kiellon tekstiyhteyttä (7:1–6). Tuomitsemista tarkoittavan κρίνω-verbin merkitystä tutkin sanakirjojen ja Uuden testamentin avulla. Mahdollisen jumalallisen passiivin ja tulevaisuuteen viittaavien tekijöiden jakeissa 1–2 takia tutkin Matteuksen evankeliumin kuvauksia viimeisestä tuomiosta. Viimeisessä tuomiokuvauksessa (Matt. 25:31–46) kertomuksen kuninkaan toiminta vasemmalla puolella olevia kohtaan ilmentää κρίνω verbin mukaista kritisoimista. Jakeessa 1 oleva varoitus ”ettei teitä tuomittaisi” tulee ymmärrettäväksi, koska oikealla puolella olevia ei kritisoida. Tutkin myös ihmistä jakeiden 1–2 passiivisena tekijänä. Syvennän ymmärrystäni kiellosta tutkimalla jakeita 1–2 myös kommentaarien avulla sekä jakeita 3–5 ja 6. Jakeissa 3–5 esiintyvä substantiivi ἀδελφός voi tarkoittaa biologista veljeä, läheistä ystävää tai uskonystävää. Jakeissa 3–5 mielekkäin tulkinta on mielestäni uskonveli. Jakeessa 6 esiintyvät koirat ja siat tulkitsen Matteuksen evankeliumin kuvaamiksi pahoiksi ihmisiksi. Esitän näkemykseni kiellon merkityksestä tekstiyhteyttä kasvattaen ja merkitystä tarkentaen, koska jakeilla 1, 2, 3–5 ja 6 voi olla erillinen historia. Jakeessa 1 kielto voidaan käsittää yleisluontoiseksi kielloksi olla moittimatta ja paheksumatta toisia. Jae 2 tarkentaa κρίνω-verbin luonnetta kritisoimiseksi edellä kuvatulla tavalla. Jakeissa 3–5 sen merkitys tarkentuu siten, että syvimmiltään kyse voi olla toisen syyllisyyden arvioimisesta. Jakeesta 6 voidaan päätellä, että jonkinlainen ennalta tuomitseminen on sallittua. Siksi jakeen 6 valossa kielto ei voi kieltää kaikenlaista tuomitsemista. Tällöin konteksti on mielekkäintä käsittää uskonnolliseksi, koska erottelu hyviin ja pahoihin on Matteuksen evankeliumissa tyypillistä. Jakeiden 1–6 valossa kielto siten voidaan käsittää seurakunnan sisäiseksi olla arvioimatta toisia uskonveljiä kielteisesti. Tämä tulkinta edellyttää corpus mixtum -käsitteen hyväksymistä, jonka mukaan seurakunta koostuu hyvistä ja pahoista. Tutkielmani lopussa teen lyhyen katsauksen Q-lähteen ja Luukkaan evankeliumin tuomitsemisopetukseen, joiden valossa tuomitseminen on vastakohtaista armahtamiselle ja anteeksiantamiselle.
  • Tormas, Janne (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkielma pyrkii selvittämään, onko Mooseksen laulun heprea arkaaista vai arkaisoitua. Tutkimusote on lingvistinen. Tutkimuskohteena oleva teksti, joka on samalla primäärilähde, analysoidaan kielellisesti käyttäen hyväksi sanakirjoja, kielioppeja ja tutkimuskirjallisuutta. Suurin ongelma tutkimuksessa on aikaisempien tutkimustulosten hajonta ja tutkijoiden keskenään hyvin erilaiset näkemykset keskeisistä tutkimusmetodiin liittyvistä seikoista, kuten niistä kriteereistä, joilla ylipäätänsä voidaan arvioida, onko jokin teksti arkaaista vai arkaisoitu. Näistä ongelmista johtuen tutkielmassa ei voitu muodostaa hypoteesia siitä, onko Mooseksen laulun teksti arkaaista vai arkaisoitu. Sen sijaan huomio kiinnitettiin tutkimusmetodiin ja sen heikkouksiin. Varsinainen tutkimusongelma jäi ratkaisematta. Mooseksen laulua on ajoitettu hyvin eri tavoin, varhaisin ajoitus sijoittuu esimonarkkiselle ajalle (n.1100 eKr.) ja myöhäisin persialaisajalle (n. 400 eKr.). Tutkijat ovat jakautuneet asiassa kahteen koulukuntaan: toisen mielestä niin kutsuttujen arkaismien johdonmukainen ja systemaattinen käyttö tekstissä on merkki arkaisoinnista, toisen mielestä juuri se kertoo siitä, että teksti on arkaainen. Tämä kertoo niin kriteerien kuin koko tutkimuksen vastakkainasettelusta. Jotta tutkimus tällä saralla etenisi, tarvittaisiin lisätietoa niin heprean kielihistoriasta kuin myös Vanhan testamentin tekstihistoriasta. Jäämme odottelemaan uusia löytöjä.