Browsing by Subject "ekumenia"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-19 of 19
  • Väänänen, Johannes (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tavoitteet. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kuvata seitsemännen päivän adventistien ja luterilaisten välisiä ekumeenisia oppikeskusteluja vuosina 1994–1998. Tutkimuksessa kuvataan kahden ekumeenisilta lähtökohdiltaan erilaisen kirkkokunnan oppikeskusteluja. Tutkimuksessa selvitetään Adventtikirkon erityispiirteiden kuten tutkivan tuomion, sapattilepopäivän ja lopun ajan ennustusten käsittelyä ekumeenisissa oppineuvotteluissa. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä ovat Adventtikirkon syntyhistoria Amerikassa 1800-luvun herätyksen aikana, Adventtikirkon keskeiset opilliset erityispiirteet sekä aikaisemmat Adventtikirkon ekumeeniset oppineuvottelut, joita on käyty muiden kirkkokuntien kanssa, erityisesti evankelikaalisten. Osana teoreettista viitekehystä on adventismissa arvostetun Ellen G. Whiten elämä ja ajatukset. Menetelmät. Tutkimusaineistoon kuului Lutherans & Adventist in Conversation – Report and Papers Presented 1994–1998 eli ekumeenisten oppikeskustelut. Oppikeskustelut rakentuvat neljästä erillisestä tapaamisesta, minkä perusteella on laadittu loppuraportti perusteluineen, johtopäätöksineen sekä suosituksineen. Tutkimusaineistoon kuului lisäksi neljän oppikeskusteluiden aikana pidetyt esitelmät. Tutkimus oli kvalitatiivinen sisällönanalyysi, jonka tutkimusmetodina oli systemaattisen analyysin menetelmä. Tutkimusaineisto kuvattiin systemaattisesti valitun metodin avulla. Tulokset ja johtopäätökset. Luterilaiset kirkot ovat käyneet paljon neuvotteluja, mikä näkyy luterilaisen osapuolen tavassa tuoda asioita esiin oppikeskusteluihin. Luterilaiset kirkot suhtautuvat positiivisesti kristillisten kirkkojen yhteyden rakentamiseen. Adventtikirkko pienempänä kirkkona ja aiemmin varauksellisesti ekumeeniseen toimintaan suhtautuneena on kokemattomampi oppikeskustelujen osapuolena. Adventtikirkko on tietoisesti korostanut sanomansa tärkeyttä kristillisten kirkkojen yhteyden sijaan. Adventtikirkko haluaa päästä lahkolaisuuden maineestaan pois ja saada tunnuksen yhtenä protestanttisena kirkkokuntana, mikä näkyy osapuolen tavassa käydä oppikeskusteluja. Adventtikirkon opillinen toiminta on henkilöitynyt vahvasti Bert B. Beachiin ja William G. Johnsoniin, joiden suhtautuminen on ollut positiivista ekumeenisen toimintaan, mikä on mahdollistanut käydyt oppikeskustelut. Kirkkokuntien tapa lukea Raamattua, soveltaa tutkimusmenetelmiä sekä viitata siihen opissaan, poikkeavat toisistaan. Raamatun apokalyptinen kirjallisuus on keskeinen osa Adventtikirkon erityisiä opillisia piirteitä. Luterilaiset suhtautuvat epäilevästi Adventtikirkon tulkintoihin Raamatun apokalyptisesta kirjallisuudesta. Kuitenkin molempien kirkkokuntien raamattukäsityksissä on paljon yhtäläisyyksiä sekä molemmat vetoavat yksin Raamattuun kristillisen opin lähteenä. Kirkkokunnilla on riittävä yhteinen näkemys vanhurskauttamisopista ja sakramenteista, vaikka käytännössä ajattelu ja käytäntö sakramenteista ovat erilaiset. Molemmat kirkkokunnat näkevät kasteen edellyttävän uskoa ja puolestaan molemmat näkevät tärkeäksi ehtoollisen hengellisen ulottuvuuden. Yhteiset näkemykset ovat mahdollistaneet kirkkokuntien molemminpuolisen yksinkertaisen tunnustamisen kristillisenä kirkkona.
  • Kerokoski, Elina (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tässä tutkielmassa kartoitetaan kristologisten käsitteiden yhteyttä augustinolaiseen rakkauden teologiaan katolisen ja luterilaisen kirkon piirissä syntyneissä lähdeteoksissa. Vertailevana tutkimusasetelmana tutkielmassa on Jon Sobrinon rakkauden teologiaa konstituoivien kristologisten käsitysten sekä Tuomo Mannermaan Lutherin jumalallistamiskäsitystä koskevien näkemysten episteemisen orientaation tarkasteleminen. Theosis-käsityksen osalta lähdeteoksista avautuu kirjoittajille keskeinen näkökulma augustinolaiseen illuminaatiotraditioon ja oppiin rakkauden järjestykseen liittyen. Tämän opin voidaan nähdä kuvastuvan Sobrinon ja Mannermaan kristologisissa näkemyksissä. Metodina tutkielmassa on systemaattinen analyysi. Olennaisena teemana Sobrinoa koskevissa lähdeteoksissa esiin nousee historiallinen, todellinen konteksti kristologisten käsitteiden perustana. Sobrinon kristologisessa ajattelussa jumalallinen ja inhimillinen todellisuus linkittyvät toisiinsa historiallisen kontekstin kautta. Mannermaan theosis-käsitykselle ja episteemisille näkemyksille keskeinen kristologinen painotus on uskossa läsnä oleva Kristus. Merkittävä havainto sekä Sobrinon että Mannermaan kristologian episteemistä orientaatiota koskien on, että kristologiset näkemykset rakentuvat ristinteologiselle perustalle. Molemmilla kirjoittajilla inkarnaatio ja risti jatkuvan luomisen käsitteinä pohjaavat ristinteologiseen perustaan. Sobrinon ja Mannermaan teologista ontologiaa ilmentääkin jatkuvan luomisen periaate. Kirjoittajien yhteys teologista ontologiaa ajatellen voidaan nähdä edelleen yhdistyvän sakramentaalista sanakäsitystä luonnehtivaan käsitykseen trinitaarisesta ontologiasta. Sobrinon ja Mannermaan rakkaudenteologisten näkemysten voidaan myös todeta heijastavan Augustinuksen illuminaatio-opillista ajattelua. Tähän illuminaatiotradition mukaisiin rakkaudenteologisiin painotuksiin liittyy kirjoittajien kristologian Logos-teologinen episteeminen ulottuvuus. Logos nähdään Jumalaa koskevan tiedon välittäjänä. Kirjoittajien theosis-käsitykselle on oleellista Logoksen illuminatiivinen tehtävä. Jumalallistamiskäsitystä ilmentävän kristologian episteemisiä näkemyksiä erottavana tekijänä on nähtävissä aatehistoriallisten traditioiden eroavaisuus. Nämä eroavaisuudet liittyvät Augustinuksen rakkauden järjestystä koskevan opin tulkintaan. Keskeisinä käsitteinä kirjoittajilla esiin nousevat Kristuksen historiallisuus ja ihmisyys theosis-käsityksen kristologisena premissinä.
  • Saarela, Mari (Helsingfors universitet, 2015)
    Tutkimuksessa tarkastellaan Kirkkojen maailmanneuvoston käynnistämän ekumeenisen kumppanuusohjelman EAPPI:n toimintaa käsitteleviä, sekä toiminnan pohjalta nousseita teologisia pohdintoja. Pohdinnoista on koottu Theological Reflection on Accompaniment niminen dokumentti, jota tarkastellaan tutkimuksessa teoreettisen viitekehyksen avulla. Tutkimuksen kohteena ovat vaikuttamistyölle annetut perustelut sekä näiden perustelujen suhde konfliktitilanteessa syntyneisiin kansallisiin kertomuksiin. Tavoitteena on selvittää, millä tavoin vaikuttamistyö ymmärretään ja selitetään, miten tätä käsitystä ylläpidetään ja millä tavoin vaikuttamistyölle annetut perustelut yhdistyvät jo olemassa oleviin näkemyksiin konfliktista. Tutkimuksen kohteena oleva EAPPI on vuonna 2002 aloitettu kansainvälinen vapaaehtoisohjelma, jonka kautta Länsirannalle ja Itä-Jerusalemiin lähetetään kansainvälisiä ihmisoikeustarkkailijoita. Ohjelman tavoitteena on kerätä havaintoja palestiinalaisten elämästä miehityksen alla, sekä tarjota heille henkistä ja käytännön tukea. Paikan päällä tarkkailijat keskittyvät erityisesti ihmisoikeusloukkauksien raportoimiseen sekä miehityksen ongelmista kertovan materiaalin keräämiseen. Kotiin palatessaan he aloittavat vaikuttamistyön, jonka tavoitteena on lisätä poliittista painetta miehityksen lopettamiseksi. Ohjelma teologisia perusteita pohditaan dokumentissa joka on koottu vuonna 2005 käytyjen keskustelujen pohjalta. Theological Reflection on Accompaniment sisältää puheenvuoroja paitsi tarkkailijoina toimineilta, myös Kirkkojen maailmanneuvoston edustajilta sekä Jordanian ja Pyhän maan evankelisluterilaisen kirkon piispalta. Tutkimuksen kohteena olevaa aineistoa tarkastellaan kahden käsitteen pohjalta rakennetun teoreettisen viitekehyksen avulla. Narratiivin käsitteen avulla tarkastellaan dokumentin sisältämiä kuvauksia konfliktista sekä näiden kuvausten eli narratiivien sisäistä dynamiikkaa ja prosesseja. Vaientamisen, arvioinnin ja uhriuttamisen kautta tarkastellaan narratiivien vaikutusta kumppanuusohjelman välittämien viestien sisältöön ja toisaalta vaikuttamistyön vaikutusta narratiivien sisältöön. Realistisen empatian käsitteen avulla tarkastellaan vaikuttamistyön tavoitteen ja ohjelman sisältämien narratiivien suhdetta. Näkemisen, tunnistamisen ja puhumisen kautta konfliktissa ja konfliktista syntyneet kertomukset tuodaan esille ja välitetään eteenpäin. Analyysissa keskitytään tarkastelemaan sitä, miten vaikuttamistyön tavoitteet vaikuttavat tähän prosessiin ja miten narratiiveja käsitellään vaikuttamistyössä. Tutkimuksessa argumentoidaan, että vaikuttamistyön ja kumppanuusohjelman tarpeita palvelevan yhtenäisen ja vaikuttavan sanoman luominen ovat osin jännitteisessä suhteessa ohjelman perusteiden sekä konfliktin kompleksisuuden kanssa. Ohjelman monisyiset perusteet sekoittuvat aineistossa ohjelman ydintavoitteeseen eikä ympäröivän konfliktin vaikutusta narratiiveihin voida tavoitteista ja toiminnan luonteesta johtuen välttämään. Samalla vaikuttamistyön vaatima sitoutuminen vaikuttaa itsessään väistämättä työtä kuvaaviin kertomuksiin tuoden niihin vahvan henkilökohtaisen ulottuvuuden. Vaikuttamistyön tavoitteeksi asetettu hiljaisuuden rikkominen toteutuu korvaamalla vaiennettujen ääni kertojan äänellä ja viemällä se eteenpäin tavalla, jonka uskotaan parhaiten vaikuttavan sen kohteisiin.
  • Annola, Tuomas (Helsingin yliopisto, 2017)
    Vatikaanin II kirkolliskokouksessa katolinen kirkko avautui ekumeeniselle liikkeelle. Pian kirkolliskokouksen jälkeen aloitettiin kansainvälisen tason luterilais-katolinen dialogi. Kun vuonna 2017 dialogin käynnistymisestä on kulunut 50 vuotta ja samalla vietetään reformaation 500. merkkivuotta, on tärkeää kysyä, mitkä asiat vielä erottavat luterilaisia ja katolilaisia. Usein käsitystä kirkon virasta on pidetty yhtenä merkittävimmistä kirkkojen välisistä haasteista. Tässä tutkielmassa selvitetään, millainen käsitys kirkon virasta on kansainvälisessä luterilais-katolisessa dialogissa. Tutkielmassa pohditaan myös, mitä merkitystä tällä ymmärryksellä on kirkkojen välisille suhteille. Tutkielman lähteinä ovat asiakirjat Church and Justification, Apostolicity of the Church sekä From Conflict to Communion. Metodina käytetään systemaattista analyysia. Aiheen käsittely jakautuu tutkielmassa kolmeen päälukuun (luvut 2-4). Luvut kaksi ja kolme käsittelevät viran perustaan liittyviä keskeisiä kysymyksiä ja luku neljä viran saamiin muotoihin ja rakenteisiin liittyviä näkökohtia. Luvussa kaksi käsitellään viran suhdetta evankeliumin julistamisen tehtävään. Luvussa kolme tutkitaan viran asetusta sen perustana. Neljännessä luvussa käsitellään dialogissa haastaviksi koettuja kysymyksiä viran kolmijaosta, piispuudesta ja apostolisesta suksessiosta. Toisessa luvussa selvisi, että evankeliumin julistaminen nähdään dialogissa viran keskeisimpänä tehtävänä. Virka nähdään evankeliumin palvelijana ja pappeuden nähdään perustuvan evankeliumin julistamisen tehtävään. Evankeliumilla nähdään olevan virkaan nähden kriteeriluonne. Periaate evankeliumin ensisijaisuudesta suhteessa virkaan on toiminut dialogissa laajasti strukturaalisena prinsiippinä. Dialogin molemmat osapuolet ovat voineet löytää periaatteen omasta perinteestään ja se on siten toiminut ekumeenisena avaimena keskusteluissa. Kolmannessa luvussa selvisi, että luterilaiset ja katolilaiset näkevät viran perustuvan Kristuksen asetukseen. Viran näkeminen kirkolle konstitutiivisena on luterilaisia ja katolilaisia yhdistävä tekijä. Viran asetuksen merkityksen korostamisen ei nähdä olevan vastakkainen sen kanssa, että viran nähdään perustuvan myös evankeliumin julistamisen tehtävään. Neljännessä luvussa selvisi, että luterilaiset ja katolilaiset tulkitsevat periaatetta evankeliumin ensisijaisuudesta eri tavalla. Luterilaiset katsovat, että evankeliumin ensisijaisuuden pohjalta katolinen kirkko voisi tunnustaa luterilaisen viran. Katolilaiset ovat katsoneet, että tärkeitä teologisia teemoja ei voida ohittaa evankeliumin ensisijaisuuden perusteella. Dialogia tarvitaan yhä erityisesti viran kolmijaosta, piispuudesta ja apostolisesta suksessiosta.
  • Kalliola, Kaija (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tiivistelmä Referat Tutkin Gustaf Aulénin sovitusnäkemyksiä lähteenäni hänen teoksensa Den Kristna Försoningstanken, jossa hän luo sovitusopillisen kolmijaon; klassiseen, latinalaiseen ja subjektiiviseen sovitusoppiin. Tutkimuskysymykseni on dogmaattinen, mutta se kantaa myös ekumeenista merkitystä ja kuuluu: Voidaanko sovitusopeista muodostaa yksi yhteinen sovitusnäkemys, ja jos, niin millä edellytyksillä? Kysymys nousee Aulénin tuotannossa implisiittisesti esiintyvästä pyrkimyksestä kristittyjen yhteyteen ja ajatuksesta, että kristinopin monet tulkinnat ovat aiheuttaneet ja aiheuttavat edelleen jakolinjoja kristittyjen kesken. Kysymyksen pohjalta selvitän, löytyykö sovitusopeista riittävät edellytykset yhdeksi yhteiseksi näkemykseksi, jolloin eri sovitusnäkemykset olisivat vain eri näkökulmia tai korostuksia yhteisessä näkemyksessä. Tämän kysymyksen yhteydessä tarkastelen myös, miten Aulénin varhainen ja myöhäinen sovitusnäkemys eroavat toisistaan. Tutkimuskysymykseeni liittyy myös vaikutuksen analyysi Aulénin sovitusopillisesta tutkimuksesta, ja pyrin sen avulla selvittämään, mikä vaikutus Aulénin tutkimuksella oli sovitusopillisille jakolinjoille. Tutkielmani metodi on systemaattinen analyysi, jonka avulla analysoin tekstin käsitteistöä, argumentaatiota ja tekstistä nousevia implisiittisiä premissejä. Käytän tutkimuksessani myös Aulénin sovitusta käsittelevää muuta kirjallisuutta ja laajasti sovitusopillista kirjallisuutta. Aulén tekee tutkimustaan lundilaisen tutkimusperinteen mukaan ja etsii sovitusopeista niiden perusmotiivia ja jumalakuvia, joiden eroavaisuuksia tarkastelen hänen tutkimuksessaan. Klassisen sovitusopin Aulén mieltää alkuseurakunnan sovitusnäkemykseksi, jossa Kristus voittaa synnin, kuoleman ja Saatanan eli Christus Victor, nimi, josta sovitusoppi tunnetaan. Sen perusmotiivina on rakkaus ja jumalakuvana itse Jumalakin on rakkaus. Latinalainen sovitusoppi on Anselm Canterbyrylaisen näkemys. Siinä perusmotiivi on oikeudenmukaisuus ja jumalakuva on oikeudenmukaisuutta vaativa tuomari. Subjektiivinen sovitusoppi on Pierre Abélardin näkemys, ja siinä ei Kristuksen ristinkuolemalla ole sovittavaa merkitystä, koska ihmisen synti nähdään vain heikkoutena. Kristus on ihanneihminen, joka toimii ihmisille esimerkkinä. Tutkimukseni tuloksena on, että yhteinen näkemys sovituksesta on mahdollinen tietyillä edellytyksillä: Kristuksen inkarnaatio nähdään siten, että molemmat luonnot ovat läsnä ristinkuolemassa, ja jumalakuvien erilaisuus nähdään siten, että Jumalaa ei kukaan tunne täydellisesti, joten sovitusoppien jumalakuvat ovat yhtä päteviä. Aulénin sovitusopillisen teoksen vaikutus näyttää tutkimukseni mukaan vain syventävän jakolinjoja, vaikka Aulén tarkoitus on johdattaa kirkko alkuseurakunnan sovitusopin lähteille. Aulénin sovitusnäkemys laajenee myöhemmin, ja siihen vaikuttaa osin reseptio, jonka hänen tutkimuksensa sai aikaan. Sen sijaan uuden tutkimuksen aiheeksi jää, millainen vaikutus hänen osallistumisellaan ekumeeniseen keskusteluun on hänen laajentuneeseen sovitusnäkemykseensä.
  • Helminen, Eetu (Helsingin yliopisto, 2019)
    Venäjän ortodoksinen kirkko (VOK) ja Suomen evankelis-luterilainen kirkko (SELK) käsittelivät vuoden 2005 kahdenvälisissä oppineuvotteluissaan kristillistä ihmiskäsitystä. Neuvotteluissa lausuttiin 14 lopputeesiä, joita pohjustivat neuvotteluissa pidetyt taustaesitelmät, pienryhmien muodostamat teesiluonnokset sekä niistä käyty yleiskeskustelu. Tutkielmassani tutkin, miten nämä 14 teesiä ovat syntyneet ja muodostuneet neuvottelujen aikana esitelmien, teesiluonnosten ja yleiskeskustelujen pohjalta sekä millainen ihmiskäsitys niiden pohjalta hahmottuu. VOK:n ja SELK:n välisissä vuoden 2005 neuvotteluissa Turussa pidettiin neljä esitelmää, jotka käsittelivät kristillistä ihmiskäsitystä. Näistä esitelmistä on runsaasti selviä linkkejä neuvottelujen lopputeeseihin. Lisäksi kahdesta neuvotteluissa pidetystä sosiaalietiikkaa ja Euroopan arvoja käsitelleestä taustaesitelmästä löytyy suoria linkkejä ihmiskäsitystä käsitteleviin teeseihin. Monien teesien kohdalla suoraa linkkiä johonkin tiettyyn esitelmään ei näy, jolloin teesi on syntynyt yksinomaan teesiluonnosryhmän sekä yleiskeskustelun pohjalta. Neuvotteluissa lausuttiin kristillisestä ihmiskäsityksestä 14 teesiä, jotka käsittelivät ihmistä luomisessa ja alkutilassaan ennen syntiinlankeemusta, synnin vaikutuksia ihmiseen, pelastusta ja ihmisen tahdon asemaa siinä sekä pelastuksen vaikutuksia ihmiseen. VOK:n ja SELK:n yhteinen käsitys ihmisen luomisesta pohjautuu Ensimmäisen Mooseksen kirjan luomiskertomuksiin. Ihminen luotiin Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi. Alkutilassaan ihmisellä ei ollut taipumusta syntiin ja ihmisen vapaa tahto piti yhtä Jumalan tahdon kanssa. Osapuolten yhteinen käsitys synnin alkuperästä pohjautuu Ensimmäisen Mooseksen kirjan syntiinlankeemuskertomukseen, jota täydentää Paavalin Roomalaiskirjeen jae 5:12. Synnin nähdään johtavan hengelliseen eroon Jumalasta, itsekkyyteen ja tahdon vääristymiseen. Synnin vaikutuksia käsitteleviä teesejä muodostaessa ero luterilaisen ja ortodoksisen opin välillä tuli esille kysymyksessä ihmisen tahdon kyvyistä. Osapuolten yhteinen käsitys pelastuksesta pohjautuu Jumalan armoon ja Kristuksen pelastustyöhön, joka vapauttaa ihmisen synnin vallasta. Pelastus on kokonaisvaltainen ja toteutuu täysin vasta ikuisuudessa, mutta siitä voi saada Pyhän Hengen vaikutuksesta kokemuksen jo tässä elämässä. Osapuolilla ei ollut yksimielisyyttä ihmisen tahdon asemasta pelastuksessa, minkä seurauksena siitä ei esiinny lausumia teeseissä. Osapuolten yhteinen käsitys pelastuksen vaikutuksista ihmiseen korostaa kirkon ja seurakunnan merkitystä kristityn ihmisen elämässä. Selkeää yksimielisyyttä osapuolten välillä näkyi ihmisen luomiseen ja alkutilaan liittyvissä teeseissä sekä kolmen viimeisen teesin lausumissa kirkon ja seurakunnan merkityksestä kristityille. Runsaasti keskusteluissa käsitellyistä ihmisen tahdon asemasta kääntymyksen hetkellä sekä tekojen vaikutuksesta pelastukseen ei löytynyt yhteistä näkemystä.
  • Haavisto, Eeva-Kaisa (Helsingin yliopisto, 2019)
    Maisterin tutkielmani tarkoituksena on selvittää Luterilaisen maailmanliiton (LML) yleiskokoustyöskentelyssä ilmi tullutta ymmärrystä ihmisoikeuksista Helsingin yleiskokouksessa vuonna 1963 ja Evianin yleiskokouksessa vuonna 1970. Selvitän ihmisoikeusajattelun kehittymistä ja ihmisoikeuksien kasvavaa tiedostamista. Näiden yleiskokousten ihmisoikeusajattelu loi pohjan LML:n tulevalle ihmisoikeustyöskentelylle. Tutkielmani on aineistolähtöinen ja kvalitatiivinen. Tutkin LML:n yleiskokouksista syntynyttä kokousaineistoa. Yleiskokouksista löytyy lähdemateriaalia Helsingin yliopiston Ekumeenisesta arkistosta. Lisäksi käytän LML:n julkaisua ”From Federation to Communion. The history of the Lutheran World Federation”. Muusta kirjallisuudesta tärkein apuneuvoni on Kirkkojen maailmanneuvoston (KMN) julkaisusarja ”A History of the Ecumenical Movement”. Suhteutan löytämääni aiempaan tutkimukseen LML:sta. Pyrin jatkuvasti huomioimaan myös ajankohtaiset tapahtumat. LML:n ihmisoikeusajattelu oli Helsingissä ajalleen tyypillistä kansalaisoikeuksien ja poliittisten oikeuksien tiedostamista. Poliittinen vaikuttaminen nähtiin tärkeäksi ja siihen kannustettiinkin. LML:ssa ilmenneet ajatukset ja ymmärrys ihmisoikeuksista eivät kuitenkaan päätyneet mihinkään ihmisoikeuksia koskevaan päätös- tai julkilausumaan. Ihmisoikeuksien noudattaminen ja edistäminen nähtiin lähinnä uskosta kumpuavaksi asennekysymykseksi ja spontaaniksi eettiseksi toiminnaksi. Taustalla vaikutti oleellisesti luterilaiseen teologiaan kuulunut Martti Lutherin kahden regimentin opin aiempi tulkinta. Ymmärrystä ihmisoikeuksista sekä vaatimusta niiden yhteiskunnallisesta edistämisestä pyrittiin vielä mahduttamaan kahden regimentin oppiin. Evianin yleiskokouksen tuloksiin vaikuttivat uudet kansainväliset ihmisoikeussopimukset sekä muiden ekumeenisten järjestöjen ihmisoikeusteemainen työskentely. Evianin yleiskokouksen ihmisoikeusajattelu oli ajalleen tyypillistä kansalais- ja poliittisten oikeuksien sekä taloudellisten, sosiaalisten sekä sivistyksellisten oikeuksien tiedostamista. Elettiin murroskautta ”klassisen” ja ”modernin” ihmisoikeusajattelun välillä. Murroskausi heijastui LML:ssa ilmenneeseen keskusteluun siinä, tuleeko ihmisoikeuksia käsitellä universaalisesti vai kontekstuaalisesti. Ihmisoikeusajattelu ja -keskustelu tuli kirjattua julkilausumiin ja siitä tuli konkreettista. Poliittisen vaikuttamisen merkitys selkeästi korostui. Yhteiskunnan rakenteiden muovaaminen haluttuun suuntaan nähtiin nyt velvoittavaksi. Ihmisoikeusajattelua ja -toimintaa ei pyritty enää mahduttamaan Lutherin kahden regimentin oppiin. Ihmisoikeuksista tuli LML:n ohjelma – aiemman uskosta syntyneen asenteen ja spontaanin eettisen toiminnan ohelle. Uusi kantaaottavampi, poliittisesti aktiivinen maailmanliitto ei ollut kuitenkaan kaikkien mieleen. Yksimielisyyttä ihmisoikeusasioissa ei saavutettu ja työskentely jatkui tulevina vuosikymmeninä.
  • Kallinen, Kristiina (Helsingin yliopisto, 2020)
    Pro gradu -tutkielmassani tutkin Taizén ekumeenisen veljesyhteisön perustajan, teologi Roger Schutzin (1915–2005) eli veli Rogerin valittuja tekstejä vuosilta 1952–1968 ja miten teksteissä tulee ilmi veli Rogerin käsitys roomalaiskatolisesta kirkosta, kirkon katolisuudesta ja ekumeniasta. Tutkin, miten veli Roger näki kristittyjen ja kirkon ykseyden sekä katolisen kirkon merkityksen tutkimani ajanjakson alussa ja lopussa. Selvitän, miten veli Rogerin teksteistä ilmenee hänen näkemyksensä ekumenian asemasta ja tulevaisuudesta 1950- ja 1960-luvuilla ja miksi. Olen valinnut ensisijaisiksi lähteikseni merkittävimmät veli Rogerin kirjoittamat kirjat kyseiseltä aikaväliltä. Nämä kirjat ovat La règle de Taizé, L’unité, espérance de vie sekä Violence des pacifiques. Ajanjakson olen rajannut tarkkaillakseni sekä veli Rogerin ajattelun että katolisen kirkon elämän kannalta merkittäviä tapahtumia ja vuosikymmeniä. Tutkielmassani osoitan, miten veli Rogerin ekumeeninen ajattelu näkyi tutkimani ajanjakson alussa sekä millä tavoin lähdeteksteistä välittyvä ajattelu kehittyi ja muuttui lähes kahden vuosikymmenen aikana. Lähdetekstejä analysoimalla kuvailen, miten optimistisesti veli Roger kirjoitti tuntemistaan kirkolliskokouksen paaveista (Johannes XXIII ja Paavali VI), ja miten hän varoi kritisoimasta katolista kirkkoa. Osoitan lähteitä analysoimalla, miten Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen käynnistyminen, siihen tarkkailijana osallistuminen sekä kirkolliskokouksen merkittäviin henkilöihin tutustuminen vaikutti veli Rogerin ajatteluun. Osoitan, miten veli Roger oli jo lähtökohtaisesti ekumeeninen ajattelija ja toimija, ja miten hänen odotuksensa nimenomaan katolista kirkkoa ja katolista teologiaa kohtaan kasvoivat entisestään tutkimani ajanjakson aikana. Veli Roger asetti katoliselle kirkolle suuria toiveita ekumenian suhteen ja reformoidusta taustastaan huolimatta kirjoitti katolisen kirkon teologiasta enimmäkseen ihaillen ja siihen samastuen. Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen vaikutus näkyi veli Rogerin teksteissä yhä suurempana painostuksena protestanttisia toimijoita kohtaan ekumenian kentällä. Osoitan, että veli Roger ei ollut pelkästään protestantti, mutta ei myöskään katolilainen, vaan jotain siltä väliltä.
  • Salmi, Ida (Helsingfors universitet, 2017)
    Tutkimuksessa selvitettiin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon roolia vietnamilaisten pakolaisten vastaanottamisessa Suomeen vuosina 1979 – 1986. Tutkimuksen menetelmänä toimi lähdekritiikki. Päälähteinä toimivat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pakolaistyöryhmän muistiot vuosilta 1984 – 1986 sekä Helsingin hiippakunnan synodaalikirja vuodelta 1998. Ensimmäinen päälähde avasi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon päättävien toimijoiden näkemyksiä sen omaan pakolaistyöhön sekä Suomen valtion pakolaispolitiikkaan laajemmin. Toinen päälähde antoi lisätietoa paikallisseurakunnissa tehdystä käytännöntyöstä sekä avasi kristillistä, tarkemmin luterilaista, näkökulmaa pakolaisuuteen. Aihetta ei ole tutkittu aikaisemmin tästä näkökulmasta, joten tutkimuskirjallisuutta ei ole pystytty käyttämään muilta osin kuin taustoittamaan Vietnamin historiaa, pakolaisuutta yleisesti ja Suomea vastaanottomaana. Tutkimus osoittaa, että Suomen evankelis-luterilaisella kirkolla on ollut tutkittavalla aikavälillä selkeä halu ja tavoite luoda pakolaistyöhönsä suuntaviivat. Se on perustunut yhteistyöhön muiden toimijoiden kanssa. Se on saanut esimerkin kirkkojen tekemästä pakolaistyöstä osittain muista luterilaista kirkoista, Ruotsista, Saksasta, Pohjois-Amerikasta ja Australiasta. Tutkimustulokset osoittivat Suomen evankelis-luterilaisella kirkolla olleen rooli vietnamilaisten pakolaisten vastaanottamiseen Suomeen vuosina 1979 – 1986. Rooli piti sisällään yleistä tiedonvälitystä Suomen valtion päättäviin toimijoihin, sekä yleistä pakolaispoliittista kannanottoa pakolaismäärien lisäämiseksi. Se sai kuitenkin kritiikkiä muilta toimijoilta esimerkiksi liiasta lähetyksellisestä otteestaan. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon perustamassa pakolaistyöryhmässä kuitenkin tiedostettiin ongelma jo ennen kritiikin saamista. Suomessa oli tutkittavalla aikavälillä ollut todella pieni pakolaisväestö. Kritiikkiä kohdistettiin myös väitteeseen, että vietnamilaiset pakolaiset oltaisi otettu erityisryhmäksi. Tämä todistaa sen, että Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa on tehty töitä vietnamilaisten auttamiseksi ja sopeuttamiseksi, niin että siitä ovat muutkin toimijat tienneet. Heille järjestettiin paikallisseurakuntatasolla erilaisia juhlia sekä leirejä ja muuta vapaa-ajan toimintaa. Tämä toiminta vietnamilaisten pakolaisten kanssa osoitti kirkon halun pakolaistyöhönsä tulleen myös käytännössä esiin, vaikka kirkon pakolaistyön suuntaviivoja oltiin vasta hahmottelemassa.
  • Samila, Tuija (Helsingfors universitet, 2017)
    Kristillinen todistus moniuskontoisessa maailmassa, suosituksia menettelytavoiksi, (myöhemmin KTMUM -asiakirja), stian Witness in a Multi-Religious World –asiakirja julkaistiin 28.6.2011 ja on ensimmäinen Katolisen kirkon, Kirkkojen maailmanneuvoston ja Maailman evankelisen allianssin yhteinen suositus, mikä kattaa yli 90 % maailman kristityistä. Se on käytännöllinen ja eettinen suositus, jolla ei ole kanonista taikka juridista luonnetta. Tutkielman tarkoituksena on ollut selvittää asiakirjan todistus-käsitettä pluralistisessa maailmassa systemaattisen analyysin avulla. Asiakirja on rakennettu holistisen missio Dei –ajattelun pohjalta, ja se jakautuu seuraaviin osiin: johdanto, kristillisen todistuksen lähtökohtia, periaatteita, suosituksia ja liite: asiakirjan tausta. Tämä on myös tutkielman rakenne. Tausta-aineistona on käytetty Current Dialogue-lehden KTMUM -asiakirjan prosessia kuvaavia artikkeleita ja aiheeseen liittyvää kirjallisuutta. KTMUM -asiakirjasta ei ole tehty aikaisempaa tutkimusta. Tutkielmasta nousi kaksi pääteemaa ensimmäisenä kristittyjen ykseyden ja yhteisen todistuksen tavoitteleminen ja toisena kristittyjen ja eri uskontojen yhteinen toiminta. Kristityt pystyivät sopimaan kristillisen lähetystyön perusperiaatteista holistisen missio Dei-ajattelun olevan kristillisen lähetystyön perusta. Se koostuu 1) kirkkojen ykseyden tavoittelusta ja yhteisestä todistuksesta, 2) Kirkon julistuksesta, 3) Profeetallisesta- ja yleisestä todistuksesta ja 4) Palvelusta/ diakoniasta. Lähetystyön metatonia oli havaittavissa tekstuaalisesta lähetystyön siirtymisestä käytännön läheiseen palvelu/diakonia perustaiseen lähetystyöhön, spiritualiteettia unohtamatta. Lähetyskäsky nähdään edelleen tärkeänä ja velvoittavana lähetystyölle. Sen rinnalle nousi Yleismaailmallinen ihmisoikeuksien julistus, erityisesti 18.artikla uskonnon- ja ajattelun vapaudesta täydentämään lähetyskäskyä. Eettisenä ohjeena nähdään Kristuksen ja evankeliumin esimerkki julistettaessa evankeliumia. Toisena teemana oli kristittyjen ja eri uskontojen yhteinen toiminta. Uskonnot yhteisessä konsultaatiossa sopivat Larinon julkilausumassa sitoutuvansa uskonnonvapauteen ja uskontosensitiivisyyteen yhteisenä arvoperustana. Yhteiseksi toiminta malliksi otettiin uskontodialogi. Kristilliselle lähetystyölle oli uutta lähetystyön ja uskontodialogin rinnakkain asettaminen. Kristittyjen keskinäisissä keskusteluissa ja uskontojenvälisissä konsultaatioissa nousi esille kristillisen lähetystyön vaikutukset kulttuuriin, yhteisöihin ja lainsäädäntöön. Proselytismi eli väkisin kristinuskoon kääntyminen oli keskeinen tekijä miksi Kristillinen todistus moniuskontoisessa maailmassa asiakirja haluttiin luoda. Asiakirja syntyi erittäin vaikeissa oloissa olevien kristittyjen pyynnöstä.
  • Hakala, Elisa (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tämän tutkielman aihe on kristillinen ihmiskäsitys, eli teologinen antropologia. Kristillisten kirkkojen ihmiskäsitys perustuu hyvin yhteneväisesti ymmärrykseen siitä, että Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen ja kaltaisuuteensa. Ihmisen lankeemus rikkoi tämän yhteyden, mutta Kristuksen inkarnaatio, sovitustyö ja ylösnousemus korjasivat särkyneen yhteyden, ja ihmiselle avautui uusi mahdollisuus elävään yhteyteen Luojansa kanssa sekä pelastus synnin ja kuoleman vallasta. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja Suomen ortodoksisen kirkon kolmannet teologiset neuvottelut pidettiin Järvenpäässä lokakuussa 1991. Neuvottelujen toisen asiakokonaisuuden otsikko oli ”Kirkkojemme ihmiskäsitys ja nykyaika”. Tarkastelen päälähteitteni, Järvenpäässä käydyn dialogin tiedonannon ja esitelmien, valossa kirkkojen ihmiskäsityksiä ja niissä ilmeneviä mahdollisia eroavaisuuksia. Hahmottelen näiden dokumenttien näkemyksistä nousevaa luterilaista ja ortodoksista ihmiskäsitystä, sekä niiden kohtaamia haasteita silloisessa yhteiskunnallisessa tilanteessa. Peilaan lähteitä myös lokakuussa 2015 pidetyn suomalaisen luterilais-ortodoksisen dialogin 25-vuotisjuhlaseminaarin vastaaviin teksteihin, pitäen silmällä sitä, ilmeneekö teksteissä uudenlaista ihmiskäsityksen sanoittamista. Järvenpään 1991 dialogin Tiedonannon mukaan kirkkojen ihmiskäsityksissä on havaittavissa eroja esimerkiksi käsitteiden ”kuva ja kaltaisuus” sekä ”laki ja evankeliumi” merkityksessä. Luterilainen traditio lähestyy käsiteparia ”kuva ja kaltaisuus” synonyymisinä ilmaisuina, ortodoksisen opetuksen mukaan ”kuva” merkitsee ihmiselle lahjaa ja tehtävää, ”kaltaisuus” on tavoite ja prosessi kasvaa kohti Jumalaa. Luterilaisen käsityksen mukaan ihminen oli paratiisiin alkutilassa täydellinen, ortodoksisen näkemyksen mukaan ihminen alkoi paratiisissa kasvaa kohti yhä lähempää yhteyttä Jumalaan. Tämän eroavaisuuden vuoksi käsitys lankeemuksen seurauksista on myös erilainen. Luterilaisen opetuksen mukaan jokainen ihminen peri Aadamin synnin henkilökohtaisesti, ortodoksinen traditio painottaa jokaisen tietoisen ihmisen vastuuta omista synneistään. Ortodoksiseen ihmiskäsitykseen kuuluu teosis, jolla ilmaistaan ajatusta ihmisen kasvamisesta kohti Jumalaa armovoimien avulla, jumalallistumista. Luterilaisuudessa puhutaan vanhurskauttamisesta, uskossa vastaanotetusta Kristuksen täyteydestä. Vaikka teosis ja vanhurskauttaminen eivät ole samastettavissa, niiden välillä on selkeä analogia. Vanhurskauttamisen ja teosiksen teologinen analogia on avannut luterilais-ortodoksisessa ekumeenisessa dialogissa viimeisten vuosikymmenten aikana tien yhä syvempään vastavuoroiseen ymmärtämiseen niin kotimaisessa kuin kansainvälisessäkin vuoropuhelussa.
  • Salo, Tuomas (Helsingfors universitet, 2015)
    Tutkin Taizé -yhteisöön liittyvää lehtikirjoittelua Helsingin sanomissa, Kotimaa-lehdessä ja Kirkko ja kaupunki lehdessä. Löysin kahdeksan teemaa, jotka nousivat pintaan lehtiartikkeleista. Tutkimukseni on aineistolähtöinen sisällönanalyysi. Niitä olivat: Taizén syntytarina, veli Rogerin kuolema, uusi priori veli Alois, Taizé -yhteisöön matkustaminen, elämä Taizéssa, Taizén periaatteet, Taizén toimijat ja osallistujat. Lähdin tutkimaan minkälaisen kuvan lehdet antavat Taizésta. Tutkimukseni on hyvin pitkälle Taizé -yhteisöön liittyvää kuvailevaa lehdistö tutkimusta. Vertailen lehtijuttuja myös kirjallisuuteen, joka liittyy käsiteltävään teemaan. Seuraavat asiat tulivat esille: Taizé perustettiin vuonna 1940, jolloin veli Roger piilotteli talossaan Taizén kylässä sotapakolaisia, joiden joukossa oli myös juutalaisia. Yhteisö syntyi kun Ranska vapautui Saksan miehityksestä vuonna 1944 ja veli Rogerin unelma miesten ekumeenisesta yhteisöstä toteutui. 1950-luvulta lähtien Taizé -veljet ovat vastaanottaneet nuoria viikon kerrallaan kestäviin vierailuihin yhteisössä. Nuoret ja veljet rukoilevat kolme kertaa päivässä Sovituksen kirkossa ja keskustelevat pienryhmissä Raamatun teksteistä. Yhteisö toimii vapaaehtoistyön voimin ja vieraat auttavat veljiä käytännön töissä. Yhteisöön voi jäädä jopa vuodeksi vapaa-ehtoistyöhön ja jotkut jäävät tämän jälkeen pysyviksi veljiksi yhteisöön. Taizé- veljet järjestävät myös Taizé -kokouksia ympäri maailmaa suurkaupungeissa. Suomessa oli Taizé- kokous Helsingissä vuonna 2012 syksyllä. Taizé- yhteisö pyrkii edistämään ekumeniaa kirkkojen välillä. Kirkot eivät ole enää ehtoollis-yhteydessä toisiinsa ja Taizé- veljet pyrkivät siihen, että kirkot voisivat erimielisyyksistä huolimatta elää sovussa keskenään eikä oppiriitojen tulisi erottaa kristittyjä toisistaan. Taizéssa nuoret saavat kaikki ehtoollisen kirkkokuntaan katsomatta. Taizé on myös rauhan liike, joka pyrkii edistämään ihmisten rauhanomaista rinnakkaiseloa, jotta sodat voitaisiin ehkäistä maailmassa. Taizé- laulujen rauhoittavat sävelmät luovat Taizéssa ystävällisen ilmapiirin vierailijoiden kesken. Yhdessä rukoileminen tuo ihmiset lähemmäs toisiaan ja mahdollistaa sovussa elämisen vierailijoiden keskuudessa. Suomessa Anna-Maija Raittila on tuonut Taizén ihanteita suomeen 1970-luvulta lähtien. Hänen perustamansa Omenapuukylä, jota seurasi Morbacka ja Ukinranta ovat yhteisöjä, jotka ovat viljelleet Taizé-henkistä elämäntapaa.
  • Harju, Petra (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkielmassani tarkastelen arkkipiispa ja Nikean metropoliitta Johanneksen (Johannes Wilho Rinne) ekumeenista toimintaa erityisesti Suomen Ekumeenisessa Neuvostossa (SEN) hänen edustajakautensa aikana vuosina 1969–1999. Keskityn metropoliitta Johanneksen tekemisiin, kommentteihin ja asenteeseen liittyen SEN:oon, järjestäytyneeseen kirkkojenväliseen yhteistyöhön sekä kristillisten kirkkojen yhteys- ja ykseyspyrkimyksiin. Tarkastelen tutkielmassani myös, millaisiin asioihin metropoliitta Johannes kiinnitti huomiota ekumeenisena toimijana. Käsittelen lisäksi hänen toiminnastaan välittyviä ekumeenisia näkemyksiä ja painotuksia. Tärkeimpinä lähteinä käytän Suomen Ekumeenisen Neuvoston vuosi- ja yleiskokousten pöytäkirjoja ja Näköala-lehtiä vuosilta 1969–1999. Käytän lähteinä lisäksi metropoliitta Johanneksen omia teoksia, joissa hän kirjoittaa ekumeniasta. Tarkastelen lähteistä tutkimuskysymyksen kannalta keskeisimpiä teemoja ja muodostan niiden avulla mahdollisimman kokonaisvaltaisen kuvan hänen ekumeenisesta osallistumisestaan ja suhtautumisestaan ekumeniaan. Metropoliitta Johanneksen 30 vuodesta SEN:ssa välittyy, että hän oli aktiivinen ekumeeninen toimija. Hän osallistui kokouksissa aktiivisesti keskusteluun. Hän otti kantaa hyvin monenlaisiin aiheisiin, eikä lähteistä noussut mitään tiettyä aihepiiriä, jonka osalta hän ei olisi ollut aktiivinen. Hän esitti mielipiteensä hyvin suoraan ja tinkimättömästi, mutta hyödynsi myös huumorintajuaan. Metropoliitta Johannes pyrki koko ajan edustamaan nimenomaan Suomen ortodoksista kirkkoa. Hän toi ahkerasti esiin ortodoksista näkökulmaa keskustelunaiheisiin. Hän oli kirjoituksissaan, puheissaan ja keskustelukommenteissaan opillisesti selkeästi ortodoksi. Metropoliitta Johannes korosti erityisesti kanoneita, traditiota ja Raamattua. Hänen taustansa alun perin luterilaisena kirkkokunnanvaihtajana ei näkynyt ainakaan opillisina tai käytännöllisinä myönnytyksinä luterilaisille. Hän ajatteli, että ekumeenisuuteen ei tule pyrkiä luopumalla omista periaatteistaan. Ekumenia voidaan ymmärtää monella eri tavalla. Myös metropoliitta Johannes toi tätä ajatusta esiin toistuvasti. Hänen mukaansa kirkkojen tulisi olla tietoisia siitä, millä periaatteilla ne ovat mukana ekumeenisessa toiminnassa. Hänen yhtenä keskeisenä huolenaiheenaan SEN:ssa oli, että ekumeeniset järjestöt voivat saada liikaa valtaa eräänlaisina ”ylikirkkoina”. Metropoliitta Johannes muistuttikin toistuvasti, että Suomen Ekumeenisen Neuvoston tehtävä on olla ennen kaikkea keskustelun mahdollistaja.
  • Noronen, Leena (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tämä tutkielma tarkastelee Moskovan patriarkaattia ekumeenisena toimijana Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen vuosina 1991–1999. Tarkastelun aiheena on, miten patriarkaatti ymmärsi ekumeenisen työn ja miten se suhtautui ekumeniaan niin retorisesti kuin käytännön toiminnassa. Tutkielma keskittyy patriarkaatin ekumeeniseen toimintaan Venäjällä, ortodoksikirkkojen parissa sekä läntisten kirkkojen kanssa. Lisäksi tutkimus tarkastelee ekumeenisen toiminnan motiiveja ja pyrkimyksiä. Tutkimuksen ensisijaisena lähdeaineistona on patriarkaatin julkaisema virallinen lehti Žurnal Moskovskoj Patriarhi (ŽMP). Tutkimuksessa käytetään lähdekriittistä historiankirjoituksen menetelmää ja tarkastellaan ŽMP:n julkaisemia raportteja ja arvioita ekumeenisesta toiminnasta tutkimuskirjallisuuden pohjalta laaditun viitekehyksen valossa. ŽMP julkaisi tarkastelukaudella paljon materiaalia patriarkaatin ekumeenisesta toiminnasta. Julkaisujen painopisteenä oli patriarkka Aleksi II:n toiminnan eli tapaamisten, matkojen ja kirjeenvaihdon yksityiskohtainen esittely. Lisäksi julkaistiin Pyhän synodin pöytäkirjoja, joissa käsiteltiin paitsi ekumeenisen toiminnan onnistumisia myös kiistoja muiden kristillisten kirkkokuntien kanssa. ŽMP:n materiaalin perusteella Moskovan patriarkaatti suhtautui ekumeniaan enimmäkseen neutraalisti. ŽMP julkaisi ekumeniaa puolustavia puheenvuoroja ja toi esiin kansainvälisen yhteistyön hyötyjä. Lehdessä kuitenkin korostui enemmän patriarkaatin sisäinen toiminta ja oman kirkon sekä Venäjän erityisyys. Tutkimus osoittaa, että Moskovan patriarkaatti suhtautui myönteisen rakentavasti ekumeeniseen yhteistyöhön maan rajojen ulkopuolella. Suhtautuminen muiden kristillisten kirkkojen laajentumiseen Venäjällä oli torjuvampi. Patriarkaatin kansainvälisessä toiminnassa korostui tahto olla mukana kirkkojen välisessä yhteistyössä. Se edisti tätä pyrkimystä lukuisilla matkoilla, tapaamisilla, seminaareilla ja muilla yhteistyöfoorumeilla. Tärkein ekumeenisen toiminnan viiteryhmä oli muiden ortodoksikirkkojen muodostama yhteisö. Läntisten kirkkojen kanssa tehtävä yhteistyö oli yhtä säännöllistä, mutta varautuneempaa. Läntiset kirkot ja niiden modernimpi suhtautuminen kristillisen kirkon tehtäviin ja rooliin nähtiin patriarkaatissa uhkana. Moskovan patriarkaatin ekumeeninen toiminta liittyi sen omien tavoitteiden edistämiseen. Käytännössä patriarkaatti harjoitti ekumeenista yhteistyötä edistääkseen Venäjän ortodoksikirkon, ortodoksisen uskon ja Venäjän etua. Venäjän sisällä patriarkaatin ekumeeninen toiminta oli lähes olematonta, eikä lehdessä juurikaan mainittu muita Venäjällä toimivia kirkkokuntia. Vaikuttaa siltä, että Moskovan patriarkaatille oli tärkeämpää varmistaa kirkollinen valta-asema Venäjällä ja hyvä yhteistyösuhde maan hallinnon kanssa.
  • Loiri, Liisa (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tutkielmassani tarkastelin ordon vaihtelua ja merkitystä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jumalanpalveluksissa koronakevään pääsiäisenä 2020. Aineistoni koostui eri puolilla Suomea pääsiäispäivänä tai pääsiäisyönä toteutetuista 17 jumalanpalveluksesta, joista 10 oli sanajumalanpalveluksia ja 7 messuja. Ordotutkimusta on aiemmin tehty todella vähän, ja tutkimukseni merkittävyyttä lisäsi myös poikkeuksellinen korona-aika, jolloin seurakunta ei voinut osallistua fyysisesti jumalanpalveluksiin. Tutkimukseni pohjautui liturgiikan teorioihin liturgiasta, jumalanpalveluksesta ja ordosta sekä luterilaisesta teologiasta. Ordo-käsitettä käytin sekä jumalanpalveluskaavan merkityksessä että laajemmin analyyttisenä käsitteenä jumalanpalvelusten rakenteesta ja sen merkityksistä, eli tutkin ordon kautta toteutunutta jumalanpalvelusteologiaa. Tutkimusmetodini oli laadullinen sisällönanalyysi. Analysoin jumalanpalvelustallenteista tekemäni havainnointimuistiinpanot ensin teorialähtöisesti vertaillen ja ryhmitellen jumalanpalvelusordot Kirkkokäsikirjan jumalanpalveluskaavoja analyysirunkoina käyttäen sanajumalanpalveluksiin ja messuihin, ja näistä vielä alaryhmiin. Ordojen sisällöt tutkin yksityiskohtaisesti ja ryhmittelin ne ordon pääosien eli johdannon, sanan, rukouksen tai ehtoollisen ja päätöksen mukaan ja tämän jälkeen vielä pääosien sisällöt omiksi ryhmikseen. Tutkin jumalanpalveluksissa käytettyjen sisältöjen lähteet mahdollisuuksien mukaan ja tein yhteenvetoja sekä rakenteellisista että sisällöllisistä ratkaisuista. Tämän jälkeen lähestyin aineistoa teoriaohjaavasti siitä nousevia erityispiirteitä analysoiden. Tuloksia peilasin jumalanpalvelusteologian teoriaan ja tein päätelmät jumalanpalvelusten teologisista merkityksistä. Tutkimukseni osoitti, että pääsiäisen 2020 jumalanpalveluksissa oli sekä rakenteellista että sisällöllistä vaihtelua. Ordo oli yhtäältä uskollinen Kirkkokäsikirjan kaavoille ja toisaalta myös vaihteleva. Sanaosio näytti painottuvan ordon rakenteissa ja sisällöissä. Perinteisyys viestitti transkulttuurista ja ekumeenista merkitystä, ja vaihtelu taas kertoi kontekstuaalisuudesta. Evankelis-luterilaisen kirkon molemmat sakramentit, kaste ja ehtoollinen, olivat näkyvissä kasteen muistamisina, messujen toimittamisina sekä runsaana symboliikkana. Jumalanpalveluksista nousi sekä ekumeenisia että kontekstuaalisia sisältöjä kuten hengellisen osallisuuden rukous, pääsiäistroparin monipuolinen käyttö, pääsiäisaiheiset sisällöt sekä korona-aika kaipauksen sanoituksissa, joihin liittyi myös toivon ja pääsiäisen ilon sanoma. Virikemateriaaleja käytettiin paljon, minkä voidaan ajatella kertovan yhteisten jumalanpalvelusmateriaalien tarpeellisuudesta. Korona-aika on nostanut digitaalisen jumalanpalveluksen tärkeäksi jumalanpalveluksen muodoksi, jonka kehittämisessä yhteisölliseksi on tulevaisuudessa haastetta.
  • Paulanto, Virpi (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tässä tutkielmassa tutkin miten ja millaisena kirkkojen ja kirkollisten toimijoiden yhteiskunnallinen vaikuttamistoiminta ilmenee Kristittyjen ykseyden rukousviikon viettämiseen tarkoitettujen materiaalivihkojen rajaamassa viitekehyksessä. Kristittyjen ykseyden rukousviikkoa on vietetty 1900-luvun alusta alkaen. Nykyisin Rukousviikon tekstimateriaali valmistellaan yhteistyössä paikallisten kirkkojen ja kirkollisten toimijoiden kanssa vuosittain vaihtuvissa maantieteellisissä ympäristöissä. Materiaali käännetään useille eri kielille ja sitä rohkaistaan soveltamaan paikalliseen kontekstiin maailmanlaajuisesti. Rukousviikon valmistelua koordinoi Kirkkojen maailmanneuvoston Faith and Order -jaosto. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys muodostuu kirkkojen ekumeenisen järjestötoiminnan ja yhteiskunnallisen vaikuttamistoiminnan historiasta, KMN:n sosiaalieettisen ajattelun malleista ja ohjelmista sekä KMN:n uusimmista, kristittyjen todistusta määrittelevistä ja ohjaavista asiakirjoista. Tutkimuksen lähdeaineistoina ovat Kristittyjen ykseyden rukousviikon vuosien 2018–2020 materiaalivihkot, jotka on koottu Indonesian, Karibian sekä Maltan ja Gozon maantieteellisillä alueilla. Tutkimukseni on laadullinen ja teoriasidonnainen tutkimus. Tutkimuksen analyysimenetelmä on sisällönanalyysi. Tutkimustuloksena on, että kirkkojen yhteiskunnallinen vaikuttamistoiminta ilmenee Kristittyjen ykseyden rukousviikon materiaalivihkoissa sosiaalisen oikeudenmukaisuuden, taloudellisen oikeudenmukaisuuden ja ympäristöoikeudenmukaisuuden puolustamisena sekä vieraanvaraisuutta, profeetallista hengellisyyttä ja vastarinnan merkkinä olemista korostavana kristittyjen todistuksena. Kristittyjen tunnistettiin olevan myös osallisia epäoikeudenmukaisuuden aiheuttamisessa ja ylläpitämisessä. Kirkkojen yhteiskunnallisessa vaikuttamistoiminnassa painotettiin kaikille kristityille kuuluvan profeetallinen tehtävä puolustaa oikeudenmukaisuutta sanoin ja teoin.
  • Kiviranta, Sakari (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tutkimukseni aiheena on Perusta-lehden kritiikki Yhteinen julistus vanhurskauttamisopista -asiakirjaa (YJV) kohtaan vuosina 1995–1999. Pyrin vastaamaan kysymykseen siitä, miksi YJV nähtiin Perusta-lehden toimituksen parissa ongelmallisena, eikä sen hyväksymistä toivottu. Selvitän tutkimuksessani myös sitä, onko kritiikin kohteissa havaittavissa muutoksia asiakirjan eri versioiden kohdalla. Lisäksi arvioin vielä, oliko toimituksen linja yhtenäinen YJV:hen suhtautumisessa. Siihen, miksi Perusta-lehden toimitus, itse asiakirjaan ja sen sisältöön kohdistuneista syistä, piti YJV:tä ongelmallisena, eikä selvästikään toivonut sen hyväksymistä, on nähtävissä useita eri syitä. Ne voidaan hyvin pitkälti jakaa neljään erilaiseen kategoriaan: selkeyteen, oppiin, johdonmukaisuuteen ja arvovalta-asemaan liittyviin syihin. Perustan toimitus olisi toivonut YJV:ltä suurempaa ilmaisun tarkkuutta. Kun määritelmien katsottiin jääneen sumeiksi ja liian joustaviksi, oltiin huolissaan siitä, että käytännössä niihin mahtuisivat molempien osapuolten opinkäsitykset. Keskeisin julistuksesta löydetty opillinen ongelma näyttää toimituksen mielestä olleen pyhityksen sekoittuminen osaksi vanhurskauttamista. YJV:tä kritisoitiin myös monista muista asioista, kuten siinä esiintyvän roomalaiskatolisen näkökulman sisältämästä synergismistä, roomalaiskatolisen osapuolen pitäytymisestä käsitykseen hyvien tekojen ansiollisuudesta, ja syntiopillisista asioista, kuten konkupisenssin käsittämisestä synnittömäksi, sekä siitä, ettei kristittyä käsitetty olemuksellisesti syntiseksi. Julistuksesta löydettiin sekä sisäisiä, että ulkopuolelle ulottuvia ristiriitoja. YJV:n ja muualla esiintyneen roomalaiskatolisen opin välillä nähtiin jännitteitä ja osapuolten vanhojen tuomioiden, sekä tunnustusten voimaanjättämisessä nähtiin monenlaisia loogisia ongelmia. YJV:n katsottiin myös käytännössä peräänkuuluttaneen itselleen asemaa osapuolten aiempien tunnustusten yläpuolelta. Erityisesti sen, että julistuksessa jätettiin vanhat tuomiot voimaan eräänlaisen varoituksen roolissa niitä kohtaan, jotka poikkeaisivat siinä esitetystä yksimielisyydestä, katsottiin viestivän tällaista asemaa. Pääasiassa kritiikki YJV:tä kohtaan pysyi varsin samanlaisena. Joitakin uusia aiheita esiintyi myöhempien versioiden kohdalla, mutta yleensä niissä ei ollut havaittavissa minkäänlaista linjan muuttumista YJV:hen kohdistetun kritiikin suhteen. Lähinnä selkeyttä koskeneessa palautteessa esiintyi merkittävää muutosta. Tutkimukseni perusteella toimituksen suhtautuminen YJV:hen oli yleensä sopusointuista, mutta myös joitakin jännitteisyyksiä ilmeni. Eriävyyttä ilmeni käsityksissä siitä, löytyikö julistuksesta lainkaan forenssista vanhurskauttamisoppia, missä määrin Würzburg I -version kohta 15 oli luonteeltaan kristologinen ja millaista samaisen version raamattuargumentaatio oli laadultaan.
  • Heikkinen, Anne (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tässä maisterintutkielmassa tutkin palestiinalaisen luterilaisen emerituspiispan ja Luterilaisen maailmanliiton entisen presidentin Munib Younanin (1950-) teologista ajattelua. Tutkin, missä määrin Younanin ajattelu sitoutuu osaksi vapautuksen teologian diskurssia ja toisaalta luterilaista perinnettä. Lisäksi analysoin Younanin ajattelua kristittyjen yhteiskunnallisesta aktiivisuudesta. Tutkimuksen metodi on systemaattinen analyysi, ja lähdemateriaalina käytän kolmea Younanin julkaistua kirjaa sekä kolmea lyhyempää puhetta tai tekstijulkaisua. Viime vuosikymmeninä perinteinen saksalainen ja pohjoismainen luterilainen ajattelu on tullut jossain määrin toisenlaisista konteksteista nousevien teologisten tulkintojen haastamaksi. Palestiinalaisten luterilaisten kontekstuaalista lähestymistapaa voidaan pitää yhtenä näistä haastajista. Younanin ja Jordanian ja Pyhän maan evankelis-luterilaisen kirkon teologiaa leimaa pitkittynyt Israel-Palestiinan konflikti, niin sanotun profeetallisen diakonian painottaminen sekä pyrkimys vuoropuheluun niin muiden kirkkokuntien kuin alueen monoteististen uskontojen kanssa. Israel-Palestiinan konflikti on muovannut Younanin teologista ajattelua; Younan pitää miehitystä syntinä ja puhuu oikeudenmukaisen rauhan sekä kahden valtion mallin ratkaisun puolesta. Younan kritisoi voimakkaasti kristillistä sionismia liittäen sen osaksi uskonnollista ääriajattelua. Younanin kontekstuaalisilla tulkinnoilla on yhtymäkohtia vapautuksen teologian perinteeseen. Käsittelen tutkielmassani Younanin maan teologiaa sekä martyrian teologiaa, joka nojautuu väkivallattomuuteen ja raamatullisen oikeudenmukaisuuden puolustamiseen. Younan liittää yhteiskunnallisen toiminnan osaksi kristittyjen ja kirkon tehtävää. Hän perustelee toimintaa paitsi profeetallisen diakonian käsitteestä käsin, myös hyödyntämällä perinteisiä luterilaisia opinkohtia ja käsitteitä. Laki ja evankeliumi, uskon vanhurskauttaminen ja kahden regimentin oppi tulkitaan kristityn oikeudenmukaisuutta puolustavasta tehtävästä käsin, ja toisaalta Younanin tulkinnat argumentoivat aktiivisen yhteiskunnallisen toiminnan puolesta. Yksi kirkon yhteiskunnallisen toiminnan muoto on monoteististen uskontojen välinen dialogi, joka perustuu yhteiseen toimintaan ja maailman palvelemiseen opillisten keskustelujen sijaan. Younan liittääkin uskontodialogin ja -trialogin osaksi kirkon diakonista työtä. Younanin ajattelussa korostuu uskonnon myönteinen merkitys yhteiskunnalliseen toimintaan rohkaisevana tekijänä. Hänen mukaansa Raamatun profeettojen ja Jeesuksen opetuksista nousee profeetallinen ja vastakulttuurinen oikeudenmukaisuuden vaatimus, joka johtaa kristittyjä ja kirkkoja puolustamaan rauhaa, universaalia ihmisarvoa ja moninaista rinnakkaiseloa. Younan puolustaa moninaista ja demokraattista kansalaisyhteiskuntaa, ja uskoo luterilaisen ”poliittisen maltillisuuden” sovellutuksensa tukevan kestävän yhteiskuntajärjestyksen rakentamista Lähi-idässä.
  • Kontulainen, Matias (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielmani keskittyy Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja Suomen ortodoksisen kirkon ekumeenisiin oppineuvotteluihin Joensuussa 7.–8. helmikuuta vuonna 2007. Kirkkojen muodostamat valtuuskunnat pitivät esitelmiä kukin kahdesta aiheesta: ensimmäinen aihe liittyy pyhitykseen ja kilvoitukseen, toinen käsittelee väkivaltaa lähisuhteissa. Esitelmiä on tällöin yhteensä neljä. Tutkimuskysymys on moniosainen: miten esitelmäaiheet ilmentävät kunkin valtuuskunnan tunnustuksia ja mitkä ovat niiden erityispiirteitä? Mistä asioista kirkot ovat samaa tai eri mieltä aihekohtaisesti? Löytyykö pyhitykseen, kilvoitukseen ja lähisuhdeväkivaltaan jotain yhteisiä näkökulmia? Pääasiallisena tarkoituksena on kuitenkin löytää yhteneviä näkökulmia esitelmäaiheiden välillä. Tuloksen löytämisessä käytän apuna sekundaarista lähdeaineistoa, jotka on valittu täydentämään esitelmien näkökulmaa. Tutkimusmetodina käytän systemaattista analyysia. Koska ekumenia perustuu kirkkokuntien väliselle vuoropuhelulle, esitelmien vertailu on luonnollinen tapa tehdä tätä tutkimusta. Pyhityksen ja kilvoituksen osalta valtuuskuntien väliltä löytyy käsitteellisiä eroja: luterilainen osapuoli puhuu Pyhästä Hengestä pyhittäjänä, kun taas ortodoksinen osapuoli näkee sen toteutuvan Jumalan luomattomista energioista. Luterilainen osapuoli puhuu ihmisestä sekä syntisenä että vanhurskaana, ortodoksinen osapuoli ihmisen täydellistymisestä. Kummallakin on yhteisenä näkökulmana pyhittyminen Kristuksessa. Kilvoituskäytännöt ovat erilaisia, mutta molemmissa esitelmissä puhutaan arkielämän pyhyydestä. Väkivallan suhteen osapuolet ovat yksimielisiä siitä, että kirkkojen tulisi puuttua ongelmaan niin perheiden kuin hengellisen yhteisön osalta. Luterilainen osapuoli korosti teologisen opettamisen merkitystä, kun taas ortodoksisessa puolessa keskityttiin enemmän käytännön asioihin. Molemmissa puhuttiin Kristuksen esimerkistä väkivaltaan puuttumisena. Väkivallan ehkäisyssä pyhityksen ja kilvoituksen voi nähdä ihmisenä muuttumisena ja väkivallan pitämisenä syntinä, sillä pyhityksessä ja kilvoituksessa on tarkoitus päästä eroon synneistä ja tavoitella yhteyttä Jumalassa. Aiheiden vertailu antaa kirkoille työkaluja puuttua väkivallan ongelmaan siten, että väkivallan tekijää vaaditaan kantamaan vastuunsa. Myös arkielämän pitäminen pyhänä on tärkeä osa rauhanomaisen perhe-elämän säilyttämisessä. Tässä tutkielmassa on esitelmäaiheiden osalta sekä teologinen että sosiaalieettinen näkökulma.