Browsing by Subject "elektroakustinen musiikki"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-14 of 14
  • Ojanen, Mikko (Electroacoustic Music Studies Network, 2014)
    In this paper, I explore different examples of how the new means of performing music in concert and happening settings manifested in the early years of electroacoustic music in Finland. No single point when electroacoustic music arrived in Finland can be pointed out. The development was slow and the central-European trends never landed in Finland in their pure form. Experimental concert performances of the radical young generation of musicians played a significant role in the emergence of the electronic medium in the Finnish music scene. The young composers and artists absorbed influences quite freely. Although their work can be seen even as a conscious protest against tradition, influences from the works of Karlheinz Stockhausen and John Cage, for example, were strong. This paper focuses on the works that expanded the traditional organization of a concert performance, introduced new means to perform electroacoustic music or applied electronic music technology beyond a music concert setting. These include, for example, film music, art exhibitions, happenings and even poem reading events. The examples are gathered from the works of composers Henrik Otto Donner (1939–2013) and Erkki Salmenhaara (1941–2002), avant-garde artist Mauri Antero Numminen (b. 1940), experimental film maker Eino Ruutsalo (1921–2001), as well as their close collaborator, electronic musical instrument designer Erkki Kurenniemi (b. 1941).
  • Olarte, Luis Alejandro (2019)
    Studia musica
    The core application of my research project is a pedagogical package or toolkit for studying and teaching electroacoustic music performance and improvisation. The package consists of a series of units, each of which investigates fundamental concepts or elements of electroacoustic music, sound theory and its performance aspects through improvisational strategies. The two disciplines of electroacoustic music performance and improvisation, have been considered in a combined and holistic manner. Each unit includes musical exercises, performance situations, theoretical discussions and suggested developments designed to systematically address the essential questions of becoming a sound performer integrating electrical means with musical expression. The toolkit is presented within a theoretical framework where the main aspects of the discipline have been studied: listening and improvisation, the contributions of the electroacoustic genre to modern musicianship and a collection of electronic instruments as tools for performance. The toolkit has been developed using a process of qualitative inquiry and action research methodology based on fieldwork with university student groups during more than one thousand hours of workshops over the past five years. The final result is thus a fully integrated skill set compiled in a book. This research is a response to the modern challenges of designing pedagogical content towards the development of performance skills with electronic instruments and audio technology. The main research question leading this work project has been: What are the methods, materials, resources, and strategies required to develop skills in the discipline of Electroacoustic Music Performance and Improvisation? I approached this question by following a combined methodology of action research and deductive-inductive analysis. The deductive-inductive methodology was applied in the following way: an initial hypothetical content of sonic concepts, performance ideas, musical situations and electroacoustic themes was investigated with music students at third-level education (University of the Arts Helsinki) in a series of workshops. Evaluating a hypothesis through fieldwork entailed a deductive process. Accordingly, the research findings were recorded via a process of data collection, which included audiovisual recordings, working notes, personal observations, and verbal or written feedback from the participants. This data was then analyzed and evaluated through a triangulation process with my supervisors, leading to the reformulation of the toolkit's contents. In contrast, the process of inferring the theory and contents of the electroacoustic music performance and improvisation discipline from the collected data was an inductive process. The new contents were then further tested on the field and analyzed until reaching the form presented in this document: twenty one units organized into four sections researching the sonic, electroacoustic, musical and performative foremost aspects or elements of the discipline; a discussion on the related values of improvised sonic performance and three chapters establishing the theoretical framework. The results of this research offer the opportunity to acquire knowledge and understanding of electroacoustic music by performing with the tools of the genre while simultaneously developing improvisation skills through the manipulation of sound technology concepts. Playing with electroacoustic tools must impose no obstacle to the flow of the performer's intuition and musical thinking, and the development of a proper dexterity should be considered a fundamental part of modern musicianship. Whereas performance, improvisation and electroacoustic music are too often treated as distinct disciplines, in this work, these topics are developed and explored in an entirely unified manner. This approach allows the development of a fully integrated skill set in a single, cohesive discipline: Electroacoustic Music Performance and Improvisation. This pedagogical toolkit will grant new generations of students of electroacoustic improvisation access and insight into a unified method and discipline; one might further hope for it to spark new relationships between musicians and technology, or even to stimulate further research in domains such as psychoacoustics, acoustics, electroacoustic lutherie or the philosophy of music education.
  • Ojanen, Mikko (Suomen musiikkitieteellinen seura, 2012)
    Tiivistelmä Helsingin yliopiston musiikkitieteen studio on ollut keskeisessä asemassa suomalaisen elektroakustisen musiikin synnyssä sekä happeningien ja undergroundin rantautumisessa Suomeen. Tämä Pohjoismaiden vanhin elektronimusiikkistudio perustettiin vuonna 1962 professori Erik Tawaststjernan aloitteesta. Tarkoituksena oli rakentaa myös Suomeen eurooppalaisia trendejä vastaava studio ja sitä rakentamaan kutsuttiin nuori fysiikan opiskelija Erkki Kurenniemi. Visionäärin Kurenniemen avarakatseisuus ja toiminta niin taiteen, tieteen kuin teknologian parissa antoivat suomalaisille säveltäjille ja taiteilijoille mahdollisuuden toteuttaa teoksiaan myös sähköisessä muodossa. Yliopiston studio oli 1960-luvun alusta aina 1970-luvun puoleen väliin saakka yksi harvoista paikoista Suomessa, joissa elektroakustisen musiikin teoksia oli mahdollista toteuttaa. Valtaosa ensimmäisistä suomalaisen elektroakustisen musiikin teoksista syntyikin yliopiston studiolla – kuten myös Kurenniemen omintakeiset sähkösoittimet, joihin yliopiston studion voidaan kokonaisuutena tulkita kuuluvan. Kurenniemen studiosuunnitelmat olivat kokonaisvaltaisia ja aikalaisistaan poiketen digitaaliseen ohjauslogiikkaan pohjautuvia. Kurenniemi ei vieraillut Euroopan elektronimusiikin keskuksissa, eikä valinnut suunnittelunsa pohjaksi ajalleen tyypillistä nauhamontteerausstudion mallia. Hänen suunnittelunsa inspiraationa olivat pikemminkin fysiikan laitoksen analogiatietokoneella tehdyt ohjelmointikokeilut kuin vallitsevana suuntauksena ollut analoginen äänisynteesi, johon esimerkiksi Robert Moogin kehittämät syntetisaattorit perustuivat. Omalaatuisesta studiosuunnittelusta johtuen Kurenniemi oli ainoa, joka osasi studiota käyttää ja näin ollen olikin luontevaa, että hän toimi laajasti yhteistyössä säveltäjien ja taiteilijoiden kanssa. Kurenniemen siirryttyä pois yliopistolta 1970-luvulla hänen työtään studion toiminnan organisoijana jatkoi säveltäjä Jukka Ruohomäki. Vuonna 1972 studiolla alkoi myös säännöllinen elektroakustisen musiikin sävellyksen opetus vuosittain järjestettävillä studiokursseilla ja Ruohomäen myötä studion toiminnan painopiste muuttuikin soitinrakennuksesta säveltämiseen. Ruohomäen aika studiolla jatkui aina 1980-luvun puoliväliin saakka, jonka jälkeen studion toiminta on muuttunut tietokoneavusteisen musiikin tutkimuksen suuntaan. Viimeisen kymmenen vuoden aikana suomalaisen elektroakustisen musiikin varhaisvaiheista on tehty mittavaa tutkimusta. Yliopiston studion historiaa on näissä tutkimuksissa sivuttu lähinnä Kurenniemen soitinsuunnittelun sekä suomalaisen elektroakustisen musiikin ja avantgarden 1960-luvun tilanteen näkökulmista. Nyt käynnissä oleva Helsingin yliopiston musiikkitieteen studion historiaan keskittyvä tutkimus tähtää syksyllä 2012 järjestettäviin 50-vuotisjuhlakonsertteihin ja -julkaisuihin.
  • Tarnanen, Niilo (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, 2015)
    Kartoitan huojuntaa sävellettäessä huomioitavia tekijöitä. Määrittelen huojunnan sellaiseksi havaitun äänenvoimakkuuden tai -värin jaksolliseksi vaihteluksi, joka selittyy taajuudeltaan hieman toisistaan poikkeavien äänesten interferenssillä. Sävellystyössäni hyödynnän huojuntaa yhtenä monista keinoista sävyttää sointikuvaa, kun taas länsimaisen taidemusiikin traditiossa huojuntaa on yleensä käytetty viritysteknisenä apukeinona tai dissonanssi-ilmiötä selittävänä tekijänä. Säveltäjän mahdollisuudet kontrolloida huojunnan havaittavuutta, esitettävyyttä ja notatoitavuutta voidaan jäsentää säveltasoon, sävytekijöihin ja ajankäyttöön liittyviksi kokonaisuuksiksi. Psykoakustisen tiedon perusteella keskityn tarkastelemaan sellaista interferenssiä, jossa komponenttiäänesten taajuusero on alle 15 Hz sivuuttaakseni karheutena havaittavat tapaukset. Lukuun ottamatta matalinta rekisteriä tällaiset taajuuserot edellyttävät joko mikrotonaalisuutta tai tasavireisestä poikkeavaa intonaatiota. Jotta interferenssi havaittaisiin huojuntana, on komponenttien amplitudin, verhokäyrän, spektrin ja aaltomuodon muistutettava toisiaan. Käytännössä instrumentaation on mahdollistettava äänenvärin ja -voimakkuuden yhteensovittaminen. Huojuvaksi tarkoitetun tilanteen kestossa on huomioitava havainnon syntymiseen vaadittava aika sekä aika, joka esittäjiltä mahdollisesti kuluu äänen parametrien säätämiseen optimaaliseksi. Tekemisperusteinen tutkimusprosessini jakautui kolmeen vaiheeseen, joista ensimmäisessä lähestyin huojuntaa sävellystyön kautta. Toisessa vaiheessa syvensin käsitystäni huojunnan psykoakustisesta selitysmallista ratkaistakseni sävellystyössä ilmi tulleita ongelmia. Kolmannessa vaiheessa arvioin retrospektiivisesti teosteni Schwebe (2013) ja Kään (2014) huojuntakatkelmia akustisen ja psykoakustisen tiedon valossa. Näiden ensimmäisessä vaiheessa säveltämieni edustavimpiin kuuluvien teosten kantaesitysten tallenteet mahdollistivat reflektion paitsi nuottikuvan, myös soivan lopputuloksen osalta. Apuaineistona toimi päiväkirjamainen muistio sävellystyön aikaisista tavoitteista ja tulosten ensiarvioista. Schwebe on kuudentoista muusikon ensembleteos, jonka huojunnoista toimivimmat perustuvat intonaation liukuvaan säätämiseen senza misura -tilanteissa. Arvioin niistä yksityiskohtaisesti kahta rytmis-tiheydelliseen vaikutelmaan tähtäävää katkelmaa, joista ensimmäinen sijoittuu yksiviivaiseen ja toinen kontraoktaavialaan. Kään on elektroakustinen teos bassoklarinetille, harpulle, pianolle ja nauhalle. Sen huojuntakokeiluille oli tyypillistä mahdollisimman monen parametrin vakiointi soittotapahtuman ennakoitavuuden parantamiseksi. Arvioin yksityiskohtaisesti pianon jälkikaikuja elektronisesti kerrostavaa sekä harpun mikrotonaaliseen scordaturaan perustuvaa nopeasti vaimenevan huojunnan katkelmaa. Tarkastelujeni perusteella vaikuttaa siltä, että fundamenttien taajuuseron säätäminen haluttua huojuntataajuutta vastaavaksi ja äänenvoimakkuuden ja -värin yhteensopivuuden kuulonvarainen arviointi eivät takaa ennakoitavaa lopputulosta, vaan lisäksi on arvioitava spektrin ja erityisesti formanttialueiden vaikutus kokonaishuojunnan luonteeseen. Spektriominaisuuksien merkitys korostuu matalassa rekisterissä, jonka sävelillä todennäköisimmin on fundamenttia voimakkaampia ylä-ääneksiä. Analyysissani en huomioi instrumenteille ominaisia aaltomuotoja ja säteilykuvioita enkä erilaisia peittoilmiöitä. Näiden vaikutus huojuntaan olisi mainio jatkotutkimuskohde. Notaatiota ja ajankäyttöä koskeviin kysymyksiin työ ei tarjoa oleellisesti uusia ratkaisuja.
  • Ojanen, Mikko (2014)
    Jukka Ruohomäki’s electroacoustic music of his first compositional period Composer Jukka Ruohomäki (b. 1947) was an active figure of the second phase of Finnish electroacoustic music which started in the late 1960’s. As a composer Ruohomäki is an autodidact, and his early works demonstrated skilled craft with the analogue media, i.e. tape recorders, synthesizers and sound processing equipment. During his first compositional period, 1970–78, Ruohomäki produced a wide variety of electronic music. In his electroacoustic compositions, narrative features are dominant and musical texture is often a layered combination of sound material from various sources. His musical output also includes electronic music and sound design for short films, theatre and radio plays, exhibitions, and popular music recordings by various Finnish artists, among others. In this article, I introduce Ruohomäki’s work in the field of Finnish electroacoustic music as a teacher, researcher and composer. Ruohomäki started his career at the University of Helsinki Electronic Music Studio in 1970. The studio, which is the oldest still active electronic music studio in the Nordic countries, was founded by Erkki Kurenniemi in 1962. During the early 1970’s Ruohomäki succeeded Kurenniemi as a voluntary assistant of the studio, when Kurenniemi founded the Digelius Electronics Finland company for designing and manufacturing electronic musical instruments. Together with Kurenniemi, Ruohomäki started teaching electroacoustic music in 1972. In the late 1970’s, Ruohomäki concentrated on designing computer graphics and producing computer animated short films. From the late 1970’s and until the mid-1980’s Ruohomäki produced pioneering computer animations with his co-founders of the company Tööt-filmi. In the early 1990’s he conducted by far the largest historical research and digitisation project of Finnish electroacoustic music. In the mid-1990’s the research project was halted as Ruohomäki returned to composition. After a 16-year hiatus as a composer, his work Viiltoja (1995) was acknowledged by the international community of contemporary and electronic music with, for example, Prix Quadrivium, Bourges (1996) and Stockholm Electronic Music Award (1996). In addition to the historical outlining of Ruohomäki’s work I analyse nine focal electroacoustic works from his first compositional period. For describing Ruohomäki’s musical language I apply Simon Emmerson’s theoretical framework of musical discourse and syntax. Analysis of musical structures is based on analytical listening and spectrum analysis. The features derived from the analysis and the development of Ruohomäki’s style are further visualised by dimension space analysis of four features: syntax, musical discourse, sound material and complexity of the sound field.
  • Ojanen, Mikko (2021)
  • Ylipää, Johannes (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, 2015)
    In this artistic work, seven works arising from the period 2008-2014 form the composition portfolio, which I publicly presented as a concert in the spring of 2014. This project report is the written part of the master's work and complements the artistic work. The written part focuses on the background - music-theoretical and computational methods for computer-aided composing - to open up the works of music. I studied a variety of ways to apply chaos theory to serial, spectral and musical set theory techniques. Computation takes place in numerous computer algorithms using real-time control systems. Emerging generations can be seen as independent works of art or as material for further machining. The algorithms I've constructed combine sound, music and image. As my work is artistic and scientific, it especially illustrates mathematics through aural and visual sensations, so it can also have pedagogical value. Integrality in the broad sense can be seen at the centre of the research. Finally, I discuss key issues arising from the research and cross-connections between the research topics, as well as the artistic process itself, which unfolds as a retrospective self-reflection - a statement of tacit knowledge.
  • Ojanen, Mikko; Lassfolk, Kai (Electroacoustic Music Studies Network, 2012)
    Erkki Kurenniemi was a central figure in the Finnish experimental and avant-garde scene during the 1960s and early 1970s. He collaborated with several Finnish and Swedish composers and artists, designed a series of unique electronic instruments and founded the first electronic music studio in Finland in 1962. Kurenniemi’s technologically oriented approach to the composition process challenges the traditional idea of the realization of a musical work – and blurs the definition and meaning of the work-concept. Kurenniemi’s compositions can be roughly divided into two categories: “official” pre-planned works and material tapes. Kurenniemi produced a large amount of electroacoustic material to be used in compositions by him or other composers. Some of this material ended up on audio releases as such and gained the status of a musical work. The use of raw, unedited and unprocessed material gives an interesting starting point in analysing the definition and meaning of the work-concept in electroacoustic music. Here, an overview of Kurenniemi’s electroacoustic music is presented with special interest in material tapes and instrument demonstrations that either have so far remained as such or that have been considered as musical works. Recently, there has been a growing international interest in Kurenniemi’s work, both in the form of art exhibition exposure, audio releases, academic research as well as a film documentary by Mika Taanila. The transformation process of material tapes into pieces of art still continues due to audio releases of previously unpublished material.
  • Haapanen, Perttu (Sibelius-Akatemia, 2003)
    Kirjallinen työni on raportti nauhateokseni Quodlibet 78.88:n sävellysvaiheista. Työn aiheen valitsin paitsi subjektiivisen tarpeen vuoksi dokumentoida omaa säveltäjäkehitystäni myös siitä syystä, että uskon säveltäjän omasta työmetodien kuvauksesta olevan hyötyä muille säveltäjille ja myös analyytikoille. Se ei ole yleinen katsaus elektroakustisen musiikin säveltämisen käytäntöön. Se esittää erään näkökulman elektroakustisen musiikin säveltämiseen ei pelkästään teknisistä tai teknologisista lähtökohdista, vaan myös esteettisistä ja yleisistä musiikillisista tekijöistä lähtien. Työn painopiste on konkreettisten äänien musiikillista muodontaa koskevissa kysymyksissä erityisesti suhteessa perinteisiin muotoihin. Työ etenee esteettisistä ja teknisistä lähtökohdista konkreettisten äänien keräämiseen ja niiden kuvaamiseen graafisesti. Äänten yhdistelyn kuvaamisen kautta siirrytään kohti musiikillisia kokonaismuotoja graafisten esimerkkien avulla useisiin yksityiskohtiin matkalla paneutuen.
  • Tamminen, Tatu (Helsingfors universitet, 2017)
    Tutkimus käsittelee elektroakustisen musiikin tyylipiirteitä Reijo Jyrkiäisen teoksissa Idiopostic, Sounds I ja Sounds II. Näistä vuonna 1963 valmistuneista sävellyksistä Idiopostic edustaa elektronista musiikkia (elektronische Musik) ja Sounds-kaksikko konkreettista musiikkia (musique concrète). Edellistä käsittelen teoreettisesti Kölnin radion elektronimusiikkistudion opillisen suunnan kautta. Jälkimmäisten teosten suhteen nojaudun äänimateriaalia luokittelevaan taksonomiseen kuuntelukäyttäytymiseen ja etenkin spektritypologiaan. Keskeinen tavoite on selvittää, kuinka pitkälle Jyrkiäinen on edennyt kummassakin elektro-akustisen musiikin vastakkaisina pidetyssä suuntauksessa. Tutkin, ovatko teokset niin erilaisia kuin mitä säveltäjän itse ilmoittama kahtiajako vihjaa. Käyn tähän kysymykseen ja Jyrkiäisen uran kartoitukseen käsiksi myös tutkimushaastattelujen avulla. Jyrkiäisen elektroakustisista nauhamusiikkiteoksista tai muusta tuotannosta ei ole aiemmin ilmestynyt analyysejä, mutta tämä muista musiikkielämän rooleistaan paremmin tunnettu hahmo on kuitenkin tutkimuskirjallisuudessa sisällytetty osaksi suomalaisen elektroakustisen musiikin varhaishistoriaa. Tutkimuksessani teen kuulonvaraista analyysiä sekä käytän tietokoneavusteisesti sonogram-mikuvaajia, jotka osoittavat teosten taajuussisältöä suhteessa aikaan. Kuvaajat havainnollistavat musiikkianalyysissä niin äänimateriaalin systemaattista luokittelua, äänen funktiota kuin teoksen kokonaismuotoa. Tietokoneavusteisuutta ainoastaan tukikeinonaan pitävä tulkintamalli jättää näin tilaa myös ei-elektroakustisesta musiikista lähtevälle assosiaatiolle sellaisissa kohdissa, joissa se on säveltäjän muun taustan huomioiden tarkoituksenmukaista. Matemaattisuuteen nojaavat piirteet täyttyvät Idioposticissa vain osittain, vaikka lähtökohdat ovat hyvin kölniläiset. Kolmiosaisen analyysin tulokset osoittavat, että Jyrkiäinen on noudattanut huomattavan lyhyen ajan sisällä kahta erilaista kädenjälkeä itse äänenmuokkauksessa, Idioposticin ja Sounds-teosten jo tiedetyistä äänen alkuperäeroista puhumattakaan. Teokset ovat kuitenkin samanlaisia siinä, miten paljon Jyrkiäinen on mieltynyt rakenneosien kertaamiseen, niiden vähäiseen päällekkäisyyteen ja muutosten epämorfologisuuteen.
  • Storm, Janne (2020)
    In this research I study data sonification and how to use it in interactive sound art. In the thesis I look into selected sonification applications and methods for utilising instrument- like interactivity in sonification. As part of this master's project a new software application Resonata is presented, and its features are explained in this text. Resonata is an interactive audio-visual installation built with Max graphical programming environment. It explores the artistic possibilities of sonification and presents methods for interacting with audio software and data processing via the computer game controller Gametrak. In the design of Resonata I've used my knowledge and experience of music technology, sound control devices and audio processing. I have applied techniques used in musical performance, such as feedback systems between the player and the instrument, to data analysis in form of interactive sonification, in order to create an artistic experience.
  • Myöhänen, Marko (Sibelius-Akatemia, 2007)
    Tutkielma esittelee taidemusiikin äänentoistoon ja eloelektroniikkaan liittyviä erityispiirteitä. Keskeisenä kysymyksenä selvitetään mitä eloelektroniikan soittajan ammattitaitoon kuuluu. Lisäksi pohditaan taidemusiikkikappaleen tulkintaa äänitekniikan avulla ja esitetään ajatuksia sujuvien konserttien toteutukseen. Tutkielma sisältää myös katsauksen sähkömusiikin ja eloelektroniikan historiaan.
  • Kurkikangas, Timo (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, 2015)
    Raportissa esitellään tilaäänentoiston haasteita ja käytännön kokemuksia suurissa yli tuhannen hengen konserttisaleissa. Tarkastelun kohteena ovat tilaääntä hyödyntävien taidemusiikkiteosten realisointi ja ratkaisut. Esimerkkeinä raportissa käytetään Kaija Saariahon sävellysten La Passion de Simone ja Circle Map toteutuksia Helsingin Musiikkitalon suuressa konserttisalissa, Los Angelesin Walt Disney -salissa, Bostonin konserttisalissa sekä Finlandia-talossa. Monet raportissa esitetyt seikat toistuvat samankaltaisina myös pienemmissä konserttisaleissa eivätkä näin rajoitu ainoastaan suuriin konserttisaleihin, joissa mittaluokka tuo ilmiöt selvemmin havaittaviksi. Raportissa kiinnitetään myös huomiota produktioiden tuotantoaikatauluihin ja käytössä olleisiin resursseihin, joiden vaikutus taiteellisten lopputulosten tasoon on ollut merkittävä ja selvä.
  • Raasakka, Ville (Sibelius-Akatemia, 2010)
    Kirjallinen lopputyö käsittelee Helmut Lachenmannin artikkelia 'Uuden musiikin äänityypit' vuodelta 1966 sekä pianokonserttoa Ausklang vuodelta 1985. Esittelen aluksi Lachenmannia säveltäjänä sekä hänen musiikkiinsa käytettyä termiä konkreettinen instrumentaalimusiikki. Käyn Lachenmannin artikkelin 'Uuden musiikin äänityypit' käsitteitä läpi artikkelissa esiteltyjen esimerkkien avulla. Esittelen kaksi pääkategoriaa ääni olotilana ja ääni kulkuna, ja käyn läpi niiden alakategorioita eli äänityyppejä yksi kerrallaan. Sovellan kahden pääkategorian ja niihin kuuluvien äänityyppien käsitteitä Lachenmannin teoksen Ausklang tarkasteluun. Teoksesta kirjoitettuja lähteitä käyttäen johdatan lukijaa ensin teoksen maailmaan yleisellä tasolla. Analysoin teoksesta valitsemani katkelman äänityyppien avulla ja esitän partituuriesimerkkien alle kirjatuilla merkinnöillä kunkin äänityypin esiintymisiä. Pyrin perinpohjaiseen ja kerrokselliseen analyysiin, ja olen käyttänyt verrattain lyhyttä katkelmaa teoksesta tämän saavuttamiseksi. Lopuksi käyn uudestaan läpi tekemääni analyysia. Tarkastelen kriittisesti ensin yksittäisiä analyyttisia havaintojani, ja pohdin vaihtoehtoisia tulkintoja partituurin analyysiin. Tämän jälkeen pohdin yleisesti äänityyppien ja kahden pääkategorian soveltuvuutta tämän teoksen tarkasteluun. Käyn Lachenmannin artikkelin käsitteenmäärittelyä yleisellä tasolla läpi, ja tarjoan lisähuomioita tekstiin. Lopuksi tarjoan lukijalle lisää viitteitä kirjallisuuteen, jonka avulla Lachenmannin teoksiin voi tutustua tarkemmin.