Browsing by Subject "eliitit"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-7 of 7
  • Katila, Laura (Helsingfors universitet, 2013)
    Korruptio on aikaan ja paikkaan sidottu ilmiö. Tutkimuksessa tarkastellaan sitä, miten poliittinen korruptio on Suomessa muuttunut vuosien 1988–2011 välillä. Samalla tutkitaan myös sitä, miten poliittisen korruption muutos vaikuttaa poliitikkojen toimintatilaan sekä eliittien strategisen vallankäytön keinoihin. Tutkimuksen taustalla vaikuttaa ajatus korruption funktionaalisuudesta, joka tarkoittaa sitä, mitä varten poliittista korruptiota on olemassa. Poliittisen toimintatilan käsitteellä viitataan niihin yhteiskunnan näkymättömiin muodollisen ja epämuodollisen poliittisen järjestelmän rajoihin, joiden sisällä eliitit tekevät strategisia valintojaan. Korruption tarkastelu on rajattu koskemaan valtakunnan tason poliitikkojen tekemää korruptiota, joista työn esimerkkitapauksiksi valikoituivat Kauko Juhantalon (1992–1993), Arja Alhon (1997–1998) sekä vaalirahakohun (2008–2011) korruptioskandaalit. Poliittista korruptiota lähestyttiin hajottamalla käsite viiteen alaluokkaan, jotka ovat laillinen sääntely, toimija ja rakenne, moraali ja laillisuus, korruption legitimointi sekä korruption seuraukset. Käsitteet muodostivat osan teoreettista viitekehystä ja toimivat samalla analyysin runkona. Työn aineisto oli kaksiosainen, joista toinen koostui korruption lakimuutoksista tarkasteluajanjaksolla ja toinen poliittisen korruption konkreettisista esimerkkitapauksista. Molemmat aineistokokonaisuudet sisälsivät eduskunnan täysistuntopöytäkirjoja ja lakiaineisto lisäksi hallituksen esityksiä. Työssä tutkittiin poliittisen korruption muuttumista poliitikkojen omien puheiden kautta. Tutkimus kohdistui korruptioon reaalimaailman ilmiönä, mikä oli mahdollista, kun tekstit nähtiin osoituksena poliittisen toiminnan teoista. Lakimuutoksista tutkittiin lain sisällöllistä muutosta itsessään ja muutoksia puoltavaa tai vastustavaa argumentointia. Esimerkkitapauksista etsittiin alaluokkien mukaisia korruption muutoksia. Poliittisessa korruptiossa havaitaan vuosien 1988–2011 välillä muutoksia, joilla on vaikutusta myös poliitikkojen toimintatilaan. Toimijakeskeinen näkökulma korruptioon kasvoi rakenteen kustannuksella, jolloin maan tapaan perustuvat selitykset korruptiiviselle toiminnalle heikkenivät. Toimijuuden korostaminen kasvattaa myös yksilön vastuuta, mikä kutistaa toimintatilaa. Moraalin ja lain välisestä suhteesta oli vaikea havaita selvää kehitystä, mutta moraalisen ilmapiirin kiristyminen kaventaa myös poliittista toimintatilaa tekemällä korruptiosta vähemmän hyväksyttävää. Korruption paljastuminen vaikuttaa poliitikkojen toimintatilaan ainakin hetkellisesti sitä kaventaen. Lainsäädännön kiristyminen muuttaa puolestaan korruption institutionaalista perustaa. Korruption käsitteen käyttö lisääntyi tarkasteluajanjaksolla huomattavasti, mikä muuttaa korruption ongelmaan liittyvää julkista keskustelua ja korruption käsittelyä avoimempaan suuntaan. Korruption toimintatilan muuttuminen ohjaa myös eliittien strategisia vallankäytön keinoja. Eliittien strategisiin valintoihin korruption muutos on vaikuttanut esimerkiksi heikentämällä eliittiverkostojen välisiä suhteita sekä kasvattamalla paljastumisen aiheuttamia riskejä. Korruptio ei kuitenkaan ole ainoa poliitikkojen toimintaympäristön muutos, vaan niitä on myös poliitikon aseman ammatillistuminen, henkilöityminen sekä asiantuntijuuden korostuminen. Kaikkiin näihin muutoksiin ovat vaikuttaneet esimerkiksi vaalipuolueistumisen, ideologioiden laimenemisen sekä politiikan viestinnällistymisen trendit. Vaikka tutkimuksen perusteella todetaan, että poliittinen korruptio Suomessa on muuttunut, muutosta ei voida arvioida lineaarisesti. Kun toimintatila yhdessä suunnassa sulkeutuu, se saattaa avata uusia mahdollisuuksia toisaalla.
  • Ahva, Toni (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tutkielman aiheena on suomalainen eliitti ja sen yhteiskunnalliset asenteet. Tutkielmassa tarkastellaan eliitin yhteiskunnallisia mielipiteitä, eliitin ja kansan mielipide-eroja sekä eliitin näkemysten yhtenäisyyttä. Eliitille ominaista on suuri yhteiskunnallinen vaikutusvalta, mikä tekee eliitistä politiikan ja hallinnon tutkimuskohteena erityisen kiinnostavan. Tutkielma perustuu eliitille suunnattuun laajaan kyselytutkimukseen (n = 699), joka toteutettiin koronapandemian aikana syys-marraskuussa 2020 osana Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamaa Kansalaisuuden kuilut ja kuplat (BIBU) -tutkimushanketta. Tutkielman kohderyhmänä on politiikan, julkisen sektorin, elinkeinoelämän sekä muu (median ja tieteen) eliitti. Eliitin vastauksia verrataan kansalaiskyselyihin, joissa kansalaisille on esitetty vastaavat kysymykset. Suomessa ja kansainvälisesti eliitin ja kansan mielipiteitä vertailevaa eliittitutkimusta on tehty vain vähän. Tutkimuskysymyksenä on, mitkä ovat suomalaisen eliitin yhteiskunnalliset mielipiteet koskien talouspolitiikkaa ja hyvinvointivaltion kehittämistä ja eroavatko ne muiden kansalaisten mielipiteistä. Lisäksi tutkimuskysymyksenä on, onko suomalainen eliitti mielipiteiltään yhtenäinen. Samalla tutkitaan eliitin suhtautumista politiikkaan ja poliittiseen järjestelmään. Tutkimusmenetelminä hyödynnetään yksisuuntaista varianssianalyysiä, lineaarista regressioanalyysiä, korrelaatiokertoimia, ristiintaulukointia sekä suoria jakaumia. Tutkielmassa hyödynnetään klassisia ja demokraattisia eliittiteorioita sekä aiempaa eliittitutkimusta. Tutkielman päätulos on, että kansalaisten ja eliitin mielipiteet eroavat monissa poliittisissa kysymyksissä merkittävästi. Suomalainen eliitti on kansaan nähden oikeistolaisempi ja liberaalimpi. Erot näkyvät etenkin suhtautumisessa talouspolitiikkaan ja työperäiseen maahanmuuttoon: eliitti suhtautuu kansaa kielteisemmin valtion velkaantumiseen, ja kansa suhtautuu eliittiä kriittisemmin työperäiseen maahanmuuttoon. Myös näkemykset sosiaaliturvaan ja työajan lyhentämiseen liittyen eroavat selvästi kansan ja eliitin välillä. Kansan mielipiteitä lähimpänä on politiikan eliitti ja kauimpana elinkeinoelämän eliitti. Lisäksi erityisesti eliitin joukossa havaitaan tyytymättömyyttä politiikkaa ja kansan päätöksentekokykyä kohtaan. Eliitin ja kansan suuret näkemyserot asettavat haasteen demokratialle ja hyvinvointivaltion kehittämiselle. Asenteellinen etääntyminen vahvistaa mielipidekuplien ja -kuilujen syntymistä. Vaikka näkemyserojen olemassaolo on luonnollista, liiallinen etääntyminen ja polarisaatio voivat johtaa yhteiskunnallisiin haasteisiin löytää sekä eliitin että kansan intressejä miellyttäviä poliittisia ratkaisuja koronakriisin jälkeen. Lisäksi demokratiaa haastaa osan eliitistä kokema luottamuspula kansan päätöksentekokykyä ja poliitikkoja kohtaan.
  • Junnila, Asta (2005)
    Vaikka Suomen vuonna 1995 kuntalaki korostaa kunnan ja asukkaiden vuorovaikutusta, ovat kuntien paikallisen julkisuuden aktiivisiksi osapuoliksi usein jääneet tiedotusvälineiden edustajat ja kuntaorganisaatio. Työssä tarkastellaan näiden osapuolien kautta, millainen osa paikallisessa julkisuudessa jää "tavalliselle" kuntalaiselle. Työ on luonteeltaan tapaustutkimus, jossa pyritään hahmottelemaan paikallisen julkisuuden rakennetta ja toimivuutta Somerolla. Työn teoreettinen viitekehys pohjautuu julkisuusteoriaan ja keskusteluun valtaeliiteistä. Demokratia- ja julkisuustutkimuksen ihanteena on julkisuus, jossa kaikilla on tasavertaisesti mahdollisuus osallistua keskusteluun ja päätöksentekoon. Lähtökohdaksi työssä asettuu Eva Etzioni-Halevyn demoelitismi, jonka mukaan yhteiskunnallinen valta ja vaikutusvalta jakautuvat eliittien, alaeliittien ja yleisön kesken. Demoelitismi hyväksyy sen, että kaikissa yhteiskunnissa on enemmän ja vähemmän valtaa omaavia henkilöitä, mutta korostaa, että yhteiskunnan alimman kerrostuman muodostava yleisökään ei ole vailla valtaa. Etzioni-Halevyn jakoa mukaillen paikallisjulkisuuden vaikuttajat jaetaan työssä päättäjätason vaikuttajiin, mielipidevaikuttajiin ja kansalaisryhmien edustajiin eli ns. tavallisiin kansalaisiin. Etzioni-Halevyn lisäksi keskeisinä lähteinä on käytetty mm. C. Wright Millsin, Jürgen Habermasin, Ilkka Ruostetsaaren, Heikki Heikkilän ja Risto Kuneliuksen kirjoituksia. Helsingin yliopiston viestinnän laitoksen Viestinnän tutkimuskeskuksessa vuonna 2005 toteutetun Paikallinen julkisuus ja kunnallinen demokratia -tutkimushankkeen tutkimusraportti toimii työssä keskeisenä vertailukohtana. Työn empiirinen aineisto koostuu paikallislehti- ja teemahaastatteluaineistosta. Lehti- ja haastatteluaineiston avulla etsitään vastauksia mm. siihen, ketkä tai mitkä ovat tutkitun paikkakunnan paikallisen julkisuuden keskeisimpiä osallistujia, ketkä pääsevät omalla äänellään keskustelemaan julkisuudessa, millaisista aiheista paikallisessa julkisuudessa keskustellaan ja mikä rooli paikallisella joukkoviestinnällä on tässä julkisuudessa. Paikallislehdessä somerolaisista piirtyi kuva aktiivisina kuntalaisina, jotka osallistuvat paikallisiin tapahtumiin sekä järjestö- ja yhdistystoimintaan. Kansalaisryhmien edustajat nousivat paikallislehdistölle tyypillisesti Paikallislehti Someron käytetyimmäksi lähdeluokaksi. Pelkkiä lähdekäytäntöjä tarkastelemalla näytti siltä, että kuntalaiset ovat Somerolla hyvin sisällä paikallisessa yhteisössä ja sen toiminnassa. Kuva kuitenkin muuttui, kun tarkasteltiin, millaisissa yhteyksissä päättäjätason vaikuttajat, mielipidevaikuttajat ja kansalaisryhmien edustajat pääsivät lehdessä puhumaan. Suurin osa jutuista, joissa oli kuultu kansalaisryhmien edustajia, liittyivät kulttuuriin ja tapahtumiin sekä vapaa-aikaan ja harrastuksiin. Kunnallishallinnon päätöksiä ja siellä valmisteltavia asioita sen sijaan kommentoivat lähinnä päättäjätason vaikuttajat. Haastattelut olivat ns. vaikuttajahaastattelujaa eli lumipallomenetelmää käyttäen haastateltaviksi valikoitui seitsemän näkyvää paikallista päätöksentekijää ja mielipidevaikuttajaa. Haastattelut ja paikallisten merkittävien päätöksentekijöiden ja mielipidevaikuttajien etsintä toivat esiin somerolaisen paikallisjulkisuuden neuvottelumekanismit. Vaikka vallanverkosto osoittautui keskittyneen varsin pienelle poliitikkojen, korkeimpien virkamiesten ja muiden näkyvien henkilöiden ryhmälle, ei somerolaisen paikallisjulkisuuden voi sanoa olevan suljettu. Paikallisjulkisuuden keskeisiksi toimijoiksi nousivat ns. luottovaltuutetut, jotka toimivat välittäjinä päätöksentekijöiden ja kansalaisryhmien edustajien välillä. Kuntalaisilla on valtaa luottovaltuutettujensa kautta, sillä näiden on huomioitava yleisön toiveet, mikäli haluavat säilyttää asemansa luottovaltuutettuna. Kuitenkin itsenäisesti ja ilman luottovaltuutettujen kaltaisia "välikäsiä" toimiva kuntalainen joutuu Somerolla etsimään paikkaansa ja vaikuttamisväyläänsä.
  • Savaspuro, Miia (2002)
    Tutkielma tarkastelee toimittajien lähdekäytäntöjä ja suhdetta valtaeliittiin Suomen 1990-luvun laman aikana. Ongelmaa lähestytään tutkimalla, miten ja millä perusteella toimittajat valitsevat käyttämänsä lähteet sekä sitä, millainen on toimittajien ja lähteiden välinen suhde. Suhdeproblematiikkaan liittyy olennaisesti kysymys median vallasta. Akateeminen ja yhteiskunnallinen keskustelu käyvät jatkuvasti keskustelua siitä, onko medialla liikaa valtaa suhteessa päätöksentekoeliitteihin ja toisaalta kansalaisiin. Työ pohtii valtakysymystä selvittämällä, minkälaiset ovat toimittajien henkilökohtaiset kokemukset ja mielipiteet median vallasta ja sen ilmenemismuodoista. Työ tarkastelee ongelmaa talous- ja politiikan toimittajien näkökulmasta. Tutkimusaineisto koostuu kolmentoista toimittajan teemahaastattelusta. Haastattelut on kerätty talven, kevään ja kesän 2000 aikana. Tutkielman lähtökohtana on ajatus siitä, että toimittajien lähdekäytännöt ja suhde valtaeliittiin poikkesivat laman aikana niin sanotusta normaalitilanteesta. Lisäksi työtä ohjaa perusoletus, jonka mukaan lähteet ovat journalismin sisällön ensisijaisia määrittelijöitä ja toimittajat vasta toissijaisia määrittelijöitä. Tutkielman teoreettinen osuus jakaantuu kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa tarkastellaan pääasiassa toimittajien ja lähteiden välisiä suhteita käsittelevää tutkimusta (lähteinä mm. Ericson & al., Hynninen) sekä median valtakysymystä (mm. Ruostetsaari, McCombs & Shaw, Luostarinen). Osuus sisältää myös yksittäisen journalistin roolin (mm. Mörä) ja lähdekritiikin ongelman tarkastelua. Toinen osa taustoittaa analyysiosuutta esittelemällä argumentteja mm. journalismin objektiivisuuskäsityksistä ja median kaupallistumisesta (mm. McManus, Sparks). Työn päälähde on Tuomo Mörän teos EU-journalismin anatomia (1999). Työn teoreettisena viitekehyksenä on journalismin liaanimalli (Mörä), jonka perusajatuksena on viiden journalismin syntyprosessissa vaikuttavan tekijän (yksilö, organisaatio, mediarutiinit, lähteet, ideologia) yhteen kietoutuminen ja vuorovaikutus. Tutkielmassa mallia käytetään apuvälineenä toimttajien ja lähteiden välisen vuorovaikutuksen tarkastelussa. Tutkielman analyysimenetelmä on aineistolähtöinen. Analyysi pohjautuu useissa eri aineiston analyysivaiheissa syntyneisiin teemakortistoihin ja luokittelurunkoihin. Menetelmässä olen soveltanut pääasiassa Eskolan ja Suorannan esityksiä laadullisen aineiston analyysista. Tutkielman tärkeimpänä johtopäätöksenä pidän haastatteluaineistosta hahmottuvaa toimittajanäkökulmaa, joka oli varsin kriittinen arvioidessaan laman aikaista journalismia ja toimittajien omaa työtä sen tekemisessä. Yleinen käsitys oli, että toimittajat onnistuivat laman uutisoinnissa huonosti. Keskeisiksi ongelmiksi nähtiin epäluotettavan tiedon runsaus ja liian läheiseksi muodostunut suhde valtaeliittiin. Toisaalta lamaa pidetään suomalaisen tutkivan journalismin kultakautena. Samaan aikaan kun jotkut toimittajat kokivat ajautuneensa liian lähelle lähteitään ja myötäilleensä niiden mielipiteitä kritiikittömästi, onnistuivat tutkivat toimittajat tuomaan esiin Suomen mittakaavassa ennen kokemattomia ja yhteiskunnallisesti merkittäviä paljastuksia (esim. Kouri-kaupat).
  • Ajanko, Matilda (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tiivistelmä – Referat – Abstract This partly autoethnographical study of homelessness within highly mobile people asks if the meaning of home changes and how it changes when people do not have a fixed point of dwelling. It aims to shed light onto the question of space and place within social studies. This thesis combines personal narrative with semi-structured interviews in order to provide better understanding of the seemingly simple concept of ‘home’. The fieldwork was conducted in multiple locations around the world, following the mobile lifestyles of people working within the yachting industry. As the thesis focuses on the lifestyles of elites, it provides a different perspective to homelessness as the studies that focus on forced homelessness do. The ‘spatial turn’, which started in the late 1980’s, has changed the perception of space and place not only within anthropology but in other fields of academia as well. This thesis looks at how this theoretical approach has affected the way that space and place is reflected in everyday life. Utilising discourses from mobility and transnationalism studies, the aim is not to present highly mobile people as disconnected from place but, instead, to show how place and space are still meaningful. The analysis of different spatial perspectives concentrates on three different aspects: home as a dwelling place, home as a community and home as a nation. Through these approaches, the thesis makes the concept of home easier to understand. Another important element that this thesis reveals is how anthropologists should not forget the temporal aspect of life while putting more emphasis on spatiality. The thesis argues that only by combining these two elements, we can fully comprehend the implications of mobile lifestyle. Without the temporal aspect, the understanding of homelessness remains partial. Drawing from previous ethnographic studies of lifestyle migration, this thesis contributes to the discourse of rootedness and the implications of leaving one’s homeland. Identity and nomadic lifestyle are in a constant dialogue with each other, affecting the life trajectories of the “elite homeless”. This thesis looks at how time changes its shape, when life consists of short periods of time in multiple different locations. The interview material amplifies the paradox of the need for a permanent home and the urge to keep travelling. The thesis aims to show how once uprooted, the ability to relocate and return to location bound lifestyle becomes problematic. This thesis also aspires to show how autoethnography can be a useful tool for anthropologists. The writer’s personal experiences act as the structure around which other ethnographic material and the theory build on. As autoethnography is not widely used method in anthropology, the thesis looks into the history and two main branches of autoethnography.
  • Nuutinen, Johannes (Helsingin yliopisto, 2017)
    The study explores, what is philanthrocapitalism and its spirit, and maps some of its historical continuities and discontinuities when the phenomenon is positioned in the juxtaposition of capitalism and development. Philanthrocapitalism is philanthropic giving by the wealthy new elites, that conflates business and social goals through corporatist practices. The study is based on a critical hermeneutic interpretation of key philanthropic texts written to clarify the phenomena and form its cultural basis. Theoretically the study is informed by a Weberian lineage of studying the culture of capitalism, and the rationalities and subjectivities of capitalism. The study demonstrates, how philanthrocapitalism ushers in a specific type of subjectivity and spirit based on a hacker-subject, and engrained in a market-driven, technology-focused rationality inclined towards taking risks. Philanthrocapitalism’s value hierarchy is rationalized through an informational network similar to that of soft capitalism, which ultimately leads to the conflating philanthrocapitalism with soft capitalism. Further, the phenomenon has a distinct culture with specific rules, logiques, and ways of rearticulating value, which opens up different ways of historicizing it. Philanthrocapitalism is seen as a vehicle for a newly-established global elite to invoke moral legitimation and social stability for their accumulated wealth. Simultaneously the phenomenon enables the marketization of development, which marginalizes other forms of knowledge and subjectivity embedded in discourses of development. Philanthrocapitalism can, therefore, be interpreted as a new formation of the continuing renegotiation of the nexus of capitalism and development.
  • Kangaspuro, Markku (Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen seura, 2007)
    Idäntutkimus