Browsing by Subject "elinkaari"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-19 of 19
  • Kytö, Hannu; Kral-Leszczynska, Monika; Tuorila, Helena; Kiuru, Juho (Kuluttajatutkimuskeskus, 2014)
    Kuluttajatutkimuskeskus. Tutkimuksia ja selvityksiä 2/2014
    Erityisesti pääkaupunkiseudulla esikaupunkialueet muodostavat valtaosan tulevaisuuden asuinympäristöstä. Täydennysrakentamisen, kehittämisen ja osittaisen uudisrakentamisen tulisi sekä vahvistaa esikaupunkien kykyä sopeutua tuleviin muutoksiin että lisätä asuinalueiden käyttöarvoa ja elinkaarikestävyyttä. "Asuinalueiden elinkaarikestävyys pääkaupunkiseudulla" -tutkimuksen tavoitteena on tuottaa käytäntöön sovellettavaa tietoa pääkaupunkiseudun asuinalueiden elinkaarikestävyyteen vaikuttavista sosioekonomisista sekä alue- ja palvelurakenteellisista tekijöistä ja niiden muutoksista. Asuinalueen elinkaarikestävyyttä tarkastellaan sekä olemassa olevien tilastoaineistojen että asukkaiden näkemysten perusteella. Tutkimuskohteena ovat pääkaupunkiseudun tilastollisista pienalueista muodostetut asuinalueet. Tutkimuksen syventävinä kohteina ovat Helsingin Kannelmäki ja Oulunkylä, Espoon Karakallio ja Matinkylä-Olari sekä Vantaan Mikkola ja Kaivoksela. Pääkaupunkiseudun asuinalueiden erilaistuminen on ollut 30 viime vuoden aikana erittäin voimakasta ja siinä on erotettavissa useita ulottuvuuksia, joista osa on myönteisiä ja osa kielteisiä. Uudet tai täydennysrakentamisen ansiosta nopeasti kasvaneet alueet muuttuivat elinkaarikestävyyden näkökulmasta parempaan suuntaan. Kaupunkimaisimmista alueista suurin osa muodosti Helsingin kantakaupungista lähtevien pääliikenneväylien varsille levittäytyvän sormimallin. Näiden asuinalueiden liikenteellisesti edullinen asema tukee useimmiten myös niiden elinkaarikestävyyttä. Osassa näistä, etenkin itäisen Helsingin, Espoon keskiosien ja Vantaan itäosien asuinalueista, väestön taloudellisen huoltosuhteen ja samalla alueiden sosioekonomisten resurssien kehitys kuitenkin heikensi asuinalueiden elinkaarikestävyyttä. Näillä alueilla tarvittaisiin etenkin työvoima- ja koulutuspoliittisia kehittämistoimia. Sosioekonomisten rakenteiden lisäksi myös fyysinen ympäristö ja sen tarjoamat kehittämismahdollisuudet luovat pohjan asuinalueiden elinkaarikestävyyden tukemiselle. Asuinalueiden elinkaaren rakennetun ympäristön tarjoamista tukivaihtoehdoista tärkeimpiä ovat täydennysrakentamisen mahdollistava rakennusmaavaranto sekä vanhan rakennuskannan saneeraus- ja muunneltavuusmahdollisuudet. Pääkaupunkiseudun kaavoitettujen alueiden laskennallinen käyttämätön rakennusoikeus vuonna 2011 mahdollistaisi parhaimmillaan noin 42 000 uuden kerrostaloasukkaan ja 97 000 pientaloasukkaan tulon alueelle. Täydennysrakentamisella voidaan monipuolistaa asuntotarjontaa sekä sitä kautta oikaista alueen väestön vinoutunutta ikä- ja sosioekonomista rakennetta. Tiivistäminen tukee myös alueen palveluiden pysyvyyttä ja monipuolistaa palvelukysyntää. Lisäksi täydennysrakentamisella voidaan rahoittaa vanhojen rakennusten peruskorjauksia. Myös ilmastopoliittiset tekijät puoltavat yhdyskuntarakenteen tiivistämistä ja toisaalta energiatehottomien lähiökerrostalojen korjaamista. Yhtenäisimmät energiatehottomat alueet sijaitsevat Helsingin itä- ja länsiosissa, erityisesti metroradan varressa ja kantakaupungin koillisrajan tuntumassa, Vantaan keskiosissa Helsinki-Vantaan lentokentän eteläpuoleisilla asuinalueilla sekä Espoon itä- ja keskiosissa. Asukkaiden suhtautuminen täydennysrakentamiseen vaihtelee asuinkunnan, asuinalueen ja talotyypin mukaan. Helsinkiläiset hyväksyivät asuinalueiden tiivistämisen yleisemmin kuin espoolaiset, vantaalaiset tai muiden kaupunkiseutujen asukkaat. Pääkaupunkiseudun asukkaat näkivät palvelujen säilyttämisen ja kehittämisen tärkeimmäksi asuinalueiden elinkaarikestävyyttä vahvistavaksi tekijäksi. Esimerkiksi julkisten ja kaupallisten palvelujen yhteistyön ja yhteisten tilojen lisääminen toisi synergiaetuja ja vähentäisi liikkumistarvetta. Asuinalueiden elinkaarikestävyyden tukeminen edellyttääkin eri osapuolten toimivaa vuorovaikutusta, jonka avain on kaupunkien aktiivinen yhteydenpito sekä palvelujen tuottajiin että asukkaisiin.
  • Niemistö, Johanna; Myllyviita, Tanja; Judl, Jáchym; Holma, Anne; Sironen, Susanna; Mattila, Tuomas; Antikainen, Riina; Leskinen, Pekka (2019)
    International Journal of Sustainable Development & World Ecology 26 (7): 625-634
    Small and medium-sized enterprises (SMEs) have a substantial role in the economy and job creation, but they are a remarkable source of environmental impacts. SMEs often lack skills and resources to compile environmental impact assessments; Streamlined Life Cycle Analysis (LCA) can provide efficient tools for this. An application of streamlined LCA relying heavily on database data, LCA clinic, was developed and tested on 23 SMEs in Finland. The climate change impacts were mainly caused by the production of raw materials, electricity and heating, whereas packaging and transportation were not influential. A significant amount of emissions were indirect, i.e. caused by production of raw materials. Thus, decreasing emissions from raw material production or selecting raw materials with a smaller environmental load could be a more efficient way to decrease emissions than reducing direct emissions such as those from electricity use. Lack of data in the LCA-databases was considered a challenge. An access to regionally customised datasets is important for the implementation of LCA clinics. Company feedback indicated that LCA clinics were useful in climate-friendly product design and increased environmental awareness, but did not lead to immediate actions to reduce emissions because of inadequate investment capabilities. Company managers had limited possibilities to use the results in marketing as comparative assessments would require a full LCA. Many company managers were willing to pay a fee sufficient to cover the costs of an LCA clinic, but some considered that the costs should be covered by external funding sources.
  • Kauppila, Päivi; Räsänen, Marja Liisa; Myllyoja, Sari (Finnish Environment Institute, 2013)
    The Finnish Environment 29en/2011
    Over the past few years, important new mines have been opened in Finland (Suurikuusikko, Talvivaara) while existing ones have upscaled their operations and new mining projects have been started. The mining industry produces the raw materials on which many other industries depend, including the metal, chemical and pulp and paper industries, as well as agriculture and a number of other sectors. Unavoidably, the metal ore mining has impacts on the environment. Prevention of negative environmental impacts calls for the application of BAT (Best Available Techniques) in the mining, starting from ore prospecting and mine planning and extending to mine closure - throughout the mine life cycle. This publication discusses the environmental aspects of metal ore mines throughout the mine life cycle, ranging from the relevant legislation, emissions and environmental impacts of the mining, to the required environmental surveys, methods and techniques used to decrease emissions and diminish environmental impacts. With Finnish conditions in focus, the publication proposes latest solution models for the best environmental practices for the metal ore mining. The publication is a joint project between the Geological Survey of Finland, the Kainuu and Lapland Centres for Economic Development, Transport and the Environment, the Regional State Administrative Agency for Northern Finland, the Finnish Association of Extractive Resources Industry and the Finnish Environment Institute. The publication is intended to use in planning, implementing and closing of the mines for operators and permit and supervisory authorities, as well as for consultants.
  • Wood, Steffaney M.; Kremp, Anke; Savela, Henna; Akter, Sultana; Vartti, Vesa-Pekka; Saarni, Saija; Suikkanen, Sanna (Frontiers in Microbiology, 2021)
    Frontiers in Microbiology 12
    Cyanobacteria of the order Nostocales, including Baltic Sea bloom-forming taxa Nodularia spumigena, Aphanizomenon flosaquae, and Dolichospermum spp., produce resting stages, known as akinetes, under unfavorable conditions. These akinetes can persist in the sediment and germinate if favorable conditions return, simultaneously representing past blooms and possibly contributing to future bloom formation. The present study characterized cyanobacterial akinete survival, germination, and potential cyanotoxin production in brackish water sediment archives from coastal and open Gulf of Finland in order to understand recent bloom expansion, akinete persistence, and cyanobacteria life cycles in the northern Baltic Sea. Results showed that cyanobacterial akinetes can persist in and germinate from Northern Baltic Sea sediment up to >40 and >400 years old, at coastal and open-sea locations, respectively. Akinete abundance and viability decreased with age and depth of vertical sediment layers. The detection of potential microcystin and nodularin production from akinetes was minimal and restricted to the surface sediment layers. Phylogenetic analysis of culturable cyanobacteria from the coastal sediment core indicated that most strains likely belonged to the benthic genus Anabaena. Potentially planktonic species of Dolichospermum could only be revived from the near-surface layers of the sediment, corresponding to an estimated age of 1–3 years. Results of germination experiments supported the notion that akinetes do not play an equally significant role in the life cycles of all bloom-forming cyanobacteria in the Baltic Sea. Overall, there was minimal congruence between akinete abundance, cyanotoxin concentration, and the presence of cyanotoxin biosynthetic genes in either sediment core. Further research is recommended to accurately detect and quantify akinetes and cyanotoxin genes from brackish water sediment samples in order to further describe species-specific benthic archives of cyanobacteria.
  • Horn, Susanna; Salo, Hanna; Nissinen, Ari (Suomen ympäristökeskus, 2021)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 17/2021
    Ekosuunnittelu eli ekodesign on suunnittelu- ja johtamismenetelmä, joka sisällyttää ympäristöasiat osaksi tuotekehitystä. Sen avulla voidaan ennakoivasti vähentää, välttää tai poistaa haitallisia ympäristövaikutuksia, jotka ilmenevät elinkaaren eri vaiheissa: raaka-aineiden hankinnassa, tuotteen valmistuksen aikana, kuljetuksissa, tuotteen käytön aikana tai sen käytöstä poistossa. On laskettu, että tuotesuunnittelulla vaikutetaan jopa 80 prosenttiin tuotteen koko elinkaaren aikaisista ympäristövaikutuksista. Ympäristövaikutuksia pystytään suunnittelupäätöksin pienentämään mm. vähentämällä raaka-aineiden kulutusta, pidentämällä elinkaaria, käyttämällä vähemmän haitallisia materiaaleja ja takaamalla tuotteen kierrätettävyys. Jotta ekosuunnittelua saataisiin vauhditettua yrityksissä, on sitä tuotava näkyvämmin esille ja yrityksiä tuettava käytännönläheisesti ekosuunnittelutoimissaan. Valtiolla on vahva ohjausrooli ja mahdollisuus eri toimiensa kautta tukea tätä toimintaa. Euroopan unionissa on ekosuunnittelua ohjaava direktiivi energiaan liittyvien tuotteiden ekologiselle suunnittelulle asetettavien vaatimusten puitteista (Direktiivi 2009/125/EC), jota Suomessa toimeenpannaan lailla tuotteiden ekologiselle suunnittelulle ja energiamerkinnälle asetettavista vaatimuksista (19.12.2008/1005). Lisäksi Euroopan komission kiertotalouden toimintasuunnitelma painottaa jatkossa yhä enemmän suunnittelunäkökulmia tuotteiden ympäristövaikutusten pienentämisessä ja kierrätyksen mahdollistamisessa. Tämä vaikuttaa kaikkiin jäsenmaihin, vaikkakin linjausten toimeenpano jäsenmaissa voi erota toisistaan. Eri kokoisia ja eri toimialoilla toimivia yrityksiä on viime vuosikymmeninä rohkaistu toteuttamaan ekosuunnittelua. Ekosuunnittelun ajureita on kartoitettu laajasti ja työkaluja ja menetelmiä on kehitelty ekosuunnittelun tueksi. Lisäksi myös ekosuunnittelun esteitä, siihen liittyvää regulaatiota ja käyttäytymistieteellisiä konsepteja on tutkittu. Siitä huolimatta ekosuunnittelun lisääntyminen yrityksissä on ollut hidasta. Hankkeessa tehtyjen yrityshaastattelujen perusteella on pystytty arvioimaan suomalaisten toimijoiden ajureita, haasteita, ekosuunnittelun toimeenpanoa parantavia ja heikentäviä ohjauskeinoja sekä käytössä olevia työkaluja tai niiden puutetta ja ekosuunnittelun systemaattista toteutustapaa tai sen puutetta. Yleisimmät ajurit ekosuunnittelulle ovat yrityksen omat arvot, asiakkaiden vaatimukset, kilpailukyvyn parantaminen ja lainsäädäntö. Yleisin haaste liittyy siihen, että ekosuunnittelu koetaan yhä marginaaliseksi toiminnaksi, mutta lisäksi haasteita on mm. tiedon ja resurssien suhteen, ja yritykset kokevat myös, ettei ekosuunnittelulle ole kysyntää. Kirjallisuuslähteiden ja haastattelujen perustella on laadittu ekosuunnittelun tiekartta, jonka avulla julkinen sektori pystyy järjestelmällisemmin tukemaan ekosuunnittelua yrityksissä. Tiekarttaa on työstetty myös työpajatyöskentelyn avulla, jossa on haettu mm. julkisen sektorin ja järjestötoimijoiden näkemyksiä. Ekosuunnittelun tiekartta koostuu kahdeksasta eri osa-alueesta, joilla julkinen sektori voi edistää ekosuunnittelun toimeenpanoa yrityksissä. Tiekartan sisällyttämät osa-alueet ovat 1) Direktiivit ja kansallinen lainsäädäntö, 2) Tiedonvälitys, 3) Koulutus, 4) Työkalut, 5) Tutkimusyhteistyö, 6) Yritysten välinen tiedonvaihto, 7) Kuluttajien informointi, ja 8) Julkiset hankinnat. Tiekartassa on näille eri osa-alueille määritelty toimenpiteitä, joiden avulla valtio tukee vastuullista innovaatiokulttuuria, luo avointa toimintaympäristöä, pyrkii radikaalisti pienentämään haitallisia ympäristövaikutuksia tai jopa tuottamaan ympäristöhyötyjä ja tukemaan systeemistä muutosta.
  • Häkkinen, Tarja; Tarpio, Jyrki (Suomen ympäristökeskus, 2021)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 46/2021
    Rakennuksen elinkaariominaisuudet mahdollistavat rakennuksen tai sen osien vaihtoehtoisia käyttötapoja tai pitkäkestoista käyttöä. Tässä työssä rakennusten elinkaariominaisuudet jäsenneltiin seuraavasti: A. Monikäyttöinen rakennus (tiloilla useita käyttäjiä päivittäin). B. Monikäyttötilasarja (tilat sellaisenaan mahdollistavat käyttötarkoituksen muutoksia tulevaisuudessa). C. Sisäisesti muunneltava rakennus. D. Laajennettavissa oleva rakennus. E. Supistettavissa oleva rakennus. F. Siirrettävissä oleva rakennus (myös runko siirtyy). G. Uuteen käyttöön purettavissa oleva rakennus (rakennusosat hyödynnettävissä). H. Hyvin pitkän käyttöiän rakennus. Rakennusten elinkaariominaisuuksiin kuuluu useita osatekijöitä, joita on erikseen käsitelty monissa rakennusten arviointiin kehitetyissä menetelmissä. Säädösohjauksen näkökulmasta yhteinen ymmärrys keskeisestä terminologiasta on tärkeä, ja siksi raportissa esitetään katsaus terminologiaan ja ehdotus keskeisistä termeistä ja niiden määritelmistä. Elinkaariominaisuudet voivat edistää resurssitehokkuutta ja vähähiilistä rakentamista. Ne voivat myös lisätä käyttäjien hyvinvointia tarjoamalla ratkaisuja, jotka vastaavat paremmin käyttäjien erilaisia tarpeita. Ehdotuksessa uudeksi kaavoitus- ja rakennuslaiksi (KRL) sanotaan, että rakentamisen on hillittävä ilmastonmuutosta perustumalla elinkaariominaisuuksiltaan kestäviin ratkaisuihin. Tulevien säädösten laadinnan kannalta on tarpeen ymmärtää eri elinkaariominaisuuksien vaikutuspotentiaalia sekä ilmasto- että muiden ympäristö- ja resurssivaikutuksien suhteen. Raportti taustoittaa tätä kuvaamalla periaatteellisia vaikutuksia. KRL-ehdotuksessa sanotaan myös, että ympäristöministeriön asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä eräistä elinkaariominaisuuksista. Osana tulevan säädöstyön taustoitusta raportissa esitetään rakentamisen asiantuntijoiden haastatteluihin ja kirjoittajien näkemyksiin pohjautuvia ehdotuksia elinkaariominaisuuksien ohjaamisesta. Työn yksi keskeinen johtopäätös on, että elinkaariominaisuuksien ohjausta hankaloittaa niihin liittyvien käytännön suunnittelu- ja arviointimenetelmien puute. Ohjaaminen tulisikin aloittaa informatiivisen ohjaamisen keinoin kehittämällä eri elinkaariominaisuuksien suunnittelumenetelmiä, kriteeristöä ja arviointimenetelmiä hyödyntämällä laajaa olemassa olevaa tutkimustietoa.
  • Salminen, Eero-Matti (Helsingfors universitet, 2012)
    The purpose of this study was to examine the integrated climatic impacts of forestry and the use fibre-based packaging materials. The responsible use of forest resources plays an integral role in mitigating climate change. Forests offer three generic mitigation strategies; conservation, sequestration and substitution. By conserving carbon reservoirs, increasing the carbon sequestration in the forest or substituting fossil fuel intensive materials and energy, it is possible to lower the amount of carbon in the atmosphere through the use of forest resources. The Finnish forest industry consumed some 78 million m3 of wood in 2009, while total of 2.4 million tons of different packaging materials were consumed that same year in Finland. Nearly half of the domestically consumed packaging materials were wood-based. Globally the world packaging material market is valued worth annually some €400 billion, of which the fibre-based packaging materials account for 40 %. The methodology and the theoretical framework of this study are based on a stand-level, steady-state analysis of forestry and wood yields. The forest stand data used for this study were obtained from Metla, and consisted of 14 forest stands located in Southern and Central Finland. The forest growth and wood yields were first optimized with the help of Stand Management Assistant software, and then simulated in Motti for forest carbon pools. The basic idea was to examine the climatic impacts of fibre-based packaging material production and consumption through different forest management and end-use scenarios. Economically optimal forest management practices were chosen as the baseline (1) for the study. In the alternative scenarios, the amount of fibre-based packaging material on the market decreased from the baseline. The reduced pulpwood demand (RPD) scenario (2) follows economically optimal management practices under reduced pulpwood price conditions, while the sawlog scenario (3) also changed the product mix from packaging to sawnwood products. The energy scenario (4) examines the impacts of pulpwood demand shift from packaging to energy use. The final scenario follows the silvicultural guidelines developed by the Forestry Development Centre Tapio (5). The baseline forest and forest product carbon pools and the avoided emissions from wood use were compared to those under alternative forest management regimes and end-use scenarios. The comparison of the climatic impacts between scenarios gave an insight into the sustainability of fibre-based packaging materials, and the impacts of decreased material supply and substitution. The results show that the use of wood for fibre-based packaging purposes is favorable, when considering climate change mitigation aspects of forestry and wood use. Fibre-based packaging materials efficiently displace fossil carbon emissions by substituting more energy intensive materials, and they delay biogenic carbon re-emissions to the atmosphere for several months up to years. The RPD and the sawlog scenarios both fared well in the scenario comparison. These scenarios produced relatively more sawnwood, which can displace high amounts of emissions and has high carbon storing potential due to the long lifecycle. The results indicate the possibility that win-win scenarios exist by shifting production from pulpwood to sawlogs; on some of the stands in the RPD and sawlog scenarios, both carbon pools and avoided emissions increased from the baseline simultaneously. On the opposite, the shift from packaging material to energy use caused the carbon pools and the avoided emissions to diminish from the baseline. Hence the use of virgin fibres for energy purposes, rather than forest industry feedstock biomass, should be critically judged if optional to each other. Managing the stands according to the silvicultural guidelines developed by the Forestry Development Centre Tapio provided the least climatic benefits, showing considerably lower carbon pools and avoided emissions. This seems interesting and worth noting, as the guidelines are the current basis for the forest management practices in Finland.
  • Holopainen, Emmi (Helsingin yliopisto, 2021)
    Lääkkeen elinkaaren aikana on useita toimijoita, ja matka lääkkeen valmistuksesta käyttöön Suomessa on kirjallisuuden perusteella pitkä ja monimutkainen. Lisäksi lääkevalmisteita on lukuisia erilaisia. Vaikka lääkepakkausten materiaalit ja materiaalivaatimukset tunnetaan suhteellisen hyvin esimerkiksi lääkkeiden myyntilupien tuomien vaatimusten takia, on kvantitatiivista tietoa eri materiaalivirroista lääkepakkausten elinkaaren aikana vain vähän tietoa. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tutkia kuinka paljon ja millaista pakkausmateriaalia lääkevalmisteen elinkaaren aikana syntyy, ja miten ympäristöasiat on huomioitu lääkepakkausten elinkaaren aikaisissa materiaalivirroissa. Lisäksi pyrittiin löytämään ehdotuksia materiaalivirtojen kehittämiseksi sekä selvittämään, miten kuluttajaa tulisi ohjeistaa lääkepakkausten kierrätyksestä. Tutkimusmenetelmäksi valittiin teemahaastattelu. Toukokuun ja joulukuun välisenä aikana vuonna 2020 aineistoksi muodostui viisi puolistrukturoitua teemahaastattelua ja kaksi kirjallista vastausta. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Tutkimustulosten perusteella lääkevalmisteiden elinkaaren aikana syntyviä materiaalivirtoja ei tunneta vielä kunnolla. Tutkimuksessa korostui apteekin rooli lääkkeitä jakavana toimijana sekä lääkejätteen kerääjänä. Tukkuliiketoiminnan havaittiin keskittyneen kahdelle suurelle toimijalle Suomessa. Esteinä materiaalivirtojen kehittämiselle nähtiin kankeat myyntilupakäytännöt, jotka tekevät varsinkin pitkään markkinoilla olleiden lääkevalmisteiden pakkausmateriaalimuutokset hankaliksi. Myyntilupaprosessi koettiin kalliiksi, mikä estää esimerkiksi vain sairaala-apteekkeihin tarkoitettujen pakkausten tarjoamisen markkinoille. Muita haasteita olivat esimerkiksi ympäristönäkökulman ja potilasturvallisuuden väliset ristiriidat. Lääkkeiden myyntilupa ei vaadi ohjeistamaan kuluttajaa pakkausmateriaalien kierrätyksessä. Tutkimuksen mukaan lääketeollisuudessa on mietitty, voisiko pakkauksen kierrätyksen mainita pakkausselosteessa ilman myyntilupaprosessin läpikäyntiä. Tulisi kuitenkin tutkia, olisiko merkinnällä vaikutusta lääkepakkausten kierrätykseen. Toinen huomio lääkepakkausten kierrättämisessä on se, ovatko esimerkiksi primääripakkaukset turvallisia kierrätyksen kannalta. Jatkotutkimusta tarvitaan lisää. Tämä Pro gradu on tehty SUDDEN-hankkeen viitekehyksessä, yhteistyössä Suomen ympäristökeskuksen kanssa. SUDDEN-hanke pyrkii löytämään ratkaisuja lääkkeiden elinkaaren aikana syntyvien ympäristöhaittojen vähentämiseksi ja edistämään kestävää lääketeollisuutta.
  • Kauppila, Päivi; Räisänen, Marja Liisa; Myllyoja, Sari (Suomen ympäristökeskus, 2011)
    Suomen ympäristö 29/2011
    Suomeen on viime vuosina avattu merkittäviä uusia kaivoksia (Suurikuusikko, Talvivaara), toimivien kaivosten tuotantoa lisätään ja useita kaivosprojekteja on käynnissä. Kaivostoiminta on teollisuudenala, joka tuottaa tarpeellisia raaka-aineita mm. metalli-, kemian- ja paperiteollisuudelle, maataloudelle sekä lukuisille muille toimialoille. Kaivostoiminta vaikuttaa vääjäämättömästi ympäristöönsä. Kielteisten ympäristövaikutusten ennaltaehkäisy edellyttää parhaan käyttökelpoisen tekniikan (BAT, Best Available Techniques) soveltamista kaivannais-toimintaan malminetsinnästä ja kaivoksen suunnittelusta alkaen – läpi toiminnan elinkaaren – kaivoksen sulkemiseen ja jälkihoitoon asti. Julkaisussa tarkastellaan metallimalmikaivosten ympäristönäkökohtia kaikissa toiminnan elinkaaren vaiheissa kattaen lainsäädännön, toimintaan liittyvät päästöt ja ympäristövaikutukset tarvittavat ympäristöselvitykset sekä menetelmät ja tekniikat päästöjen ja ympäristövaikutusten vähentämiseksi. Julkaisussa esitetään ratkaisumalleja Suomen olosuhteisiin soveltuvista metallimalmi-kaivannaissektorin parhaista ympäristökäytännöistä. Julkaisu on kirjoitettu yhteistyössä Geologian tutkimuskeskuksen, Kainuun ja Lapin ELY-keskusten, Pohjois-Suomen aluehallintoviraston,Kaivannaisteollisuus ry:n ja Suomen ympäristökeskuksen kanssa. Julkaisu on tarkoitettu sekä toiminnanharjoittajien, lupa- ja valvontaviranomaisten että alan konsulttien käytettäväksi kaivostoiminnan suunnittelussa, toteutuksessa ja toiminnan päättämisessä.
  • Mattila, Tuomas; Kujanpää, Marjukka; Myllymaa, Tuuli; Korhonen, Marja-Riitta; Soukka, Risto; Dahlbo, Helena (Suomen ympäristökeskus, 2009)
    Suomen ympäristö 2/2009
    Ostoskassit ovat viime vuosina olleet paljon esillä keskusteluissa ja lehdistössä. Kansainvälisesti useissa maissa on otettu käyttöön tai harkittu kertakäyttökassien täyskieltoa tai haittaverotusta. Perusteina ovat olleet roskaantumisen välttäminen, öljyriippuvuuden vähentäminen sekä ilmastonmuutoksen hillintä. Joissain tapauksissa rajoituksia on perusteltu myös muoviroskien kertymisellä valtameriin ja merieläimille aiheutuvilla vahingoilla. Ostoskassien valmistuksen, käytön ja hävityksen ympäristövaikutukset eivät ole merkittäviä koko muun kulutuksen rinnalla. Ostoskassin valinta on kuitenkin viikoittain toistuva tilanne, jonka ympäristövaikutuksista kuluttaja on epävarma. Tämän epävarmuuden vähentämiseksi toteutettiin tässä julkaisussa raportoitava OPTIKASSI-tutkimus. Suomalaisissa päivittäistavarakaupoissa tarjolla olevien ostoskassivaihtoehtojen ilmastonmuutosvaikutuksista ja mahdollisuuksista niiden hillintään tuotettiin tietoa tutkimushankkeessa “Liiketoiminnan sopeuttaminen ilmastonmuutoksen hillinnän vaatimuksiin – case ostoskassi, OPTIKASSI-hanke”, jonka Suomen ympäristökeskus toteutti yhteistyössä Lappeenrannan teknillisen yliopiston kanssa. Hanketta rahoitti Tekes Climbus-teknologiaohjelmastaan sekä ostoskasseja tai niiden materiaalia Suomessa valmistavat yritykset: Suominen Joustopakkaukset Oy, Plastiroll Oy, UPM-Kymmene Oyj Wisapaper ja Cabassi Oy. OPTIKASSI-hankkeen tavoitteena oli koota elinkaaripohjainen tieto Suomessa päivittäistavaroiden kantamiseen tyypillisimmin käytettyjen ostoskassien ilmastonmuutosvaikutuksista. Lisäksi tavoitteena oli löytää eri materiaaleista valmistetuille ostoskasseille ilmastonmuutosvaikutusten kannalta parhaiten soveltuvat käyttö- ja jätehuoltomallit. Vertailtavina tuotteina olivat neitseellisestä raaka-aineesta valmistettu muovikassi, kierrätysraaka-aineesta valmistettu muovikassi, paperikassi, kangaskassi sekä biohajoavasta muovista valmistettu ostoskassi. Koska ostoskassi on osa suurempaa kokonaisuutta, on kuluttajan syytä muuttaa ostoskassien avulla kaupassakäyntitottumuksiaan ja jätehuoltoaan ilmastoystävällisempään suuntaan. Tehokkaimmin ilmastovaikutusta voi vähentää ostamalla täysiä kassillisia, käymällä harvemmin kaupassa, kieltäytymällä ilmaisista kasseista ja vähentämällä sekajätteen määrää. Raportissa esitetään myös sekä liiketoiminnalle että valtionhallinnolle ehdotuksia toimenpiteiksi, joilla ostoskassien elinkaarenaikaisia ilmastonmuutosvaikutuksia voitaisiin vähentää.
  • Assmuth, Timo; Häkkinen, Piia; Heiskanen, Jaana; Kautto, Petrus; Lindh, Päivi; Mattila, Tuomas; Mehtonen, Jukka; Saarinen, Kristiina (Finnish Environment Institute, 2011)
    The Finnish Environment 16/2011
    Chemicals and textiles both arouse great interest and emotions. The risks from chemicals in textiles however have been paid little attention, both from the perspective of human health and even more with regard to the environment. The present case study analyzes risks as well as benefits and other impacts from chemicals associated with consumer textiles, as well as management and governance approaches to deal with the multi-faceted problems involved, in the broader context of product and chemicals control and environmental innovation, from national and EU to global levels. The report is written for all those interested in and charged with tasks in this and related fields, including a variety of actors beyond researchers and regulatory or technical experts.
  • Karjalainen, Timo; Kellomäki, Seppo; Pussinen, Ari (The Finnish Society of Forest Science and The Finnish Forest Research Institute, 1994)
    The amount of carbon (C) stored in wood products manufactured in Finland was calculated with the help of a model using wood harvesting statistics, product flows and lifespans in order to study how much C could be set aside from the atmospheric C cycle outside the forest ecosystem. The calculations showed that on the average 9.9 Tg C/a was in harvested timber in 1986–1991 in Finland. C emissions of timber harvest and transport were 0.1 Tg C/a. In production processes about one third of the C bound in timber was released into the atmosphere, but two thirds was still bound in products. After 50 and 100 years, more than 40% and 33% of the C initially in products was either in products still in use or disposed to landfills. The wood product C storage was most sensitive to landfill decay rate and to the burning of abandoned products for energy, but not to the same extent to the length of the lifespan of products.
  • Seppälä, Jyri; Mäenpää, Ilmo; Koskela, Sirkka; Mattila, Tuomas; Nissinen, Ari; Katajajuuri, Juha-Matti; Härmä, Tiina; Korhonen, Marja-Riitta; Saarinen, Merja; Virtanen, Yrjö (Suomen ympäristökeskus, 2009)
    Suomen ympäristö 20/2009
    Tutkimuksessa selvitettiin Suomen tuotannon ja kulutuksen elinkaariset ympäristövaikutukset toimialoittain ja tuoteryhmittäin vuosina 2002 ja 2005. Hankkeen tuloksena syntyi ENVIMAT- malli, jolla voidaan arvioida materiaalivirtojen, ympäristövaikutusten ja taloudellisten vaikutusten välisiä suhteita. Malli edustaa ns. ympäristölaajennettua panos-tuotostyökalua, jossa perustana ovat taloudelliset panos-tuotostaulukot yhdistettynä elinkaarisiin ympäristövaikutuksiin. Suomelle tehty ENVIMAT-malli mahdollistaa tuotanto- ja kulutuslähtöisen ympäristövaikutusten analysoinnin siten, että työllisyys- ja arvonlisäysvaikutukset ovat samanaikaisesti mukana. Kotimaisten ympäristövaikutusten lisäksi on arvioitu tuonnin aiheuttamat vaikutukset ulkomailla poikkeuksellisen kattavasti. Suomen tuotannon elinkaarisista vaikutuksista viennin osuus on eritelty jokaisen toimialan kohdalla. Suomalaisten kulutusta on tarkasteltu sekä yksityisen että julkisen kulutuksen kannalta. Hankkeen laajasta tulosaineistosta mainittakoon, että Suomi aiheuttaa puolet ympäristövaikutuksistaan rajojensa ulkopuolella tuontituotteiden valmistuksen kautta. Ilmastovaikutusten kannalta ulkomailla tapahtuvat päästöt ovat noin 70-80 % kotimaan päästöistä, useiden muiden ympäristövaikutuksien kohdalla osuus on vieläkin suurempi. Samalla Suomi käyttää yhtä paljon ulkomaisia luonnonvaroja kuin kotimaisia. Kotimaan kulutus ja investoinnit (ns. loppukäyttö) aiheuttavat runsaat puolet kansantaloutemme elinkaarisista ympäristövaikutuksista. Vajaa puolet Suomen ympäristövaikutuksista kohdentuu vientituotteille. Ilmastonmuutoksen osalta kotimaan loppukäyttö aiheuttaa hieman vientiteollisuutta suuremmat vaikutukset. Suurin osa kotimaisen kulutuksen vaikutuksista aiheutuu asumisen, ravinnon ja yksityisautoilun kautta. Kiinteistöpalveluiden, julkisen liikenteen ja muiden palveluiden osuus kotimaan loppukäytön ympäristövaikutuksista on noin 40%. ENVIMAT- mallin avulla voidaan laatia nopeasti karkeita elinkaaripohjaisia ympäristövaikutusarvioita erilaisille tuotteille tai tuoteryhmille. Erityisenä sovellusalueena lähitulevaisuudessa on hiilijalanjälkilaskelmat. Mallia voidaan käyttää eri toimintojen seurausvaikutusten kartoittamiseen sekä tuoteketjujen että kansantalouden tasoilla. Jatkossa mallia suunnitellaan käytettäväksi ajallisen kehityksen tarkasteluun, kestävän kehityksen seurantaan, ilmastonmuutoksen hillintätoimenpiteiden suunnitteluun sekä eri muutostekijöiden tunnistamiseen ja vaikutusarviointiin.
  • Pusenius, Kaisa (Helsingfors universitet, 2004)
    Tieliikenteen luontovaikutusten arvioinneissa on perinteisesti keskitytty tarkastelemaan liikennevälineiden ilmanpäästöjä, melua tai myrkyllisten aineiden valumista maaperään tai vesistöihin. Liikenteen luonnonvarojen kulutusta on tutkittu vain vähän. Tässä pro gradu –tutkielmassa pyritään arvioimaan Suomen yleisten teiden ja tieliikenteen luonnonvarojen kulutusta uusiutumattomien ja uusiutuvien luonnonvarojen, veden ja ilman osalta. Tarkoituksena on selvittää, kuinka paljon tieliikenne kuluttaa luonnonvaroja ja miten kyseinen kulutus jakautuu tien päällä kulkevaa ajoneuvoa, ihmistä tai kuljetettua tavaratonnia kohden. Tutkimuksen kohteiksi valittiin neljä eri tieluokan tieosuutta ja kuusi erilaista ajoneuvoa. Tutkimusmenetelmänä käytettiin Saksassa Wuppertal-instituutissa 1990-luvun alkupuolella kehitettyä MIPS-menetelmää. MIPS muodostuu sanoista Material Input Per Service unit eli materiaalipanos jaettuna palvelusuoritteella. Mittari koostuu MI-luvusta (tuotteen tai palvelun koko elinkaarenaikainen materiaalin kulutus) ja S-luvusta (tuotteen tai palvelun antama palvelusuorite). Mitä pienemmäksi MIPS-luku saadaan, sitä ympäristöystävällisempi hyödyke on. MIPS-menetelmän mukaan nopeasti kasvavat materiaalivirrat muuttavat maailman ekologista tasapainoa ja siten ihmisten kulutustottumusten on muututtava. Yleisten teiden ja tieliikenteen MIPS-luvut laskettiin neljässä kategoriassa: abioottiset eli uusiutumattomat luonnonvarat, bioottiset eli uusiutuvat luonnonvarat, vesi ja ilma. Tutkimuksessa laskettiin MIPS-luvut jokaisen tieluokan osalta erikseen. Teiden MI-lukuihin eli elinkaarenaikaisiin kulutuksiin laskettiin kaikki tien infrastruktuurin aiheuttamat kulutukset sekä kaikki tien päällä kulkevat ajoneuvot kulutuksineen 60 vuoden ajalta. Tämä luku suhteutettiin tien tarjoamaan palveluun (S) nähden eli ajoneuvokilometreihin / henkilökilometreihin / tonnikilometreihin riippuen siitä, millaisella ajoneuvolla tien päällä kuljetaan. Lopputuloksena saatiin tieto, kuinka paljon henkilöautolla tai muulla ajoneuvolla ajaminen esimerkiksi moottori- tai seututiellä kuluttaa luonnonvaroja jokaista kuljettua kilometriä kohden. Tien infrastruktuurin osalta suurimmat luonnonvarojen kulutukset aiheutuvat tien rakentamisvaiheesta ja tien käytön aikana liikenne muodostaa merkittävän osan erityisesti veden ja ilman kulutusten osalta. Moottoritiet kuluttavat 60 vuoden aikana yli kymmenen kerta enemmän luonnonvaroja kuin esimerkiksi seututiet. Kun elinkaarenaikainen kulutus suhteutetaan tien tarjoamaan palveluun nähden, tulos muuttuu. Mitä suuremmalla tieluokalla ajetaan, sitä vähemmän kuluu luonnonvaroja ajoneuvon kulkemaa kilometriä kohden, sillä vilkasliikenteisten teiden käyttösuhde on pienempiä tieluokkia tehokkaampaa. Tieliikenteen luonnonvarojen kulutuksen arviointia MIPS-menetelmän avulla ei ole toteutettu tämän tutkimuksen ohella kuin Saksassa. Tutkielma on osa laajempaa FIN-MIPS Liikenne –hanketta, jonka koordinoijana on toiminut Suomen Luonnonsuojeluliitto ja tilaajina Ympäristöministeriö, Liikenne- ja viestintäministeriö, Tiehallinto, Ratahallintokeskus, Merenkulkulaitos ja Ilmailulaitos.
  • Happonen, Kiira (Helsingfors universitet, 2012)
    The objective of this thesis is to study the climate impacts and the social returns and social desirability of torrefied wood pellet production and use as an alternative fuel to coal. The raw material of torrefied pellets is forest chips and production and use are assumed to take place in Finland. Climate impacts are assessed with focus on the full fuel chain, or the torrefied pellet life cycle. A brief review of other environmental impacts of the fuel chain is also provided. A socio-economic model is then developed for analyzing how desirable torrefied pellet production and use would be from society’s viewpoint when both private profits and climate benefits are taken into account. The model is applied to a hypothetical case where torrefied pellets are produced in Northern Finland and co-fired with coal at Helsingin Energia’s cogeneration plant. The purpose of this study is thus to analyze whether co-firing torrefied pellets with coal in combined heat and power production generates social surplus and is socially desirable when both net climate benefits and the private revenue and costs of torrefied pellet production and use are taken into account. Results show that co-firing torrefied pellets and coal in combined heat and power production leads to a reduction in greenhouse gas emissions compared to a coal-only situation when the life cycle of both fuels is taken into account. In the case studied, torrefied pellet production and use also generates positive social returns. The energy producer’s private profits proved to have the greatest impact on net social benefits.
  • Suhonen, Jukka; Ilvonen, Jaakko J.; Korkeamäki, Esa; Nokkala, Christina; Salmela, Jukka (Wiley, 2022)
    Ecology and Evolution
    Understanding the risk of local extinction of a species is vital in conservation biology, especially now when anthropogenic disturbances and global warming are severely changing natural habitats. Local extinction risk depends on species traits, such as its geographical range size, fresh body mass, dispersal ability, length of flying period, life history variation, and how specialized it is regarding its breeding habitat. We used a phylogenetic approach because closely related species are not independent observations in the statistical tests. Our field data contained the local extinction risk of 31 odonate (dragonflies and damselflies) species from Central Finland. Species relatedness (i.e., phylogenetic signal) did not affect local extinction risk, length of flying period, nor the geographical range size of a species. However, we found that closely related species were similar in hind wing length, length of larval period, and habitat of larvae. Both phylogenetically corrected (PGLS) and uncorrected (GLM) analysis indicated that the geographical range size of species was negatively related to local extinction risk. Contrary to expectations, habitat specialist species did not have higher local extinction rates than habitat generalist species nor was it affected by the relatedness of species. As predicted, species’ long larval period increased, and long wings decreased the local extinction risk when evolutionary relatedness was controlled. Our results suggest that a relatively narrow geographical range size is an accurate estimate for a local extinction risk of an odonate species, but the species with long life history and large habitat niche width of adults increased local extinction risk. Because the results were so similar between PGLS and GLM methods, it seems that using a phylogenetic approach does not improve predicting local extinctions.
  • Hytti, H (Kela, 1998)
    Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 32
    Minkälainen on ollut varhaisen työn jättämisen ja eläkkeelle siirtymisen suomalainen malli? Missä suhteessa olemme samanlaisia ja miltä kannalta erilaisia muihin maihin verrattuna? Mitkä tekijät selittävät suomalaista tomintatapaa? Tutkimuksessa etsitään vastausta näihin kysymyksiin suomalaisia väestö- ja rekisteriaineistoja analysoimalla sekä kansainvälisin vertailuin. Tutkimus problematisoi monia päivänkohtaisissa keskusteluissa itsestään selviksi muodostuneita käsityksiä. Näin se pyrkii osaltaan vastaamaan ikääntyvän väestön haasteista johtuvaan lisääntyneeseen tiedontarpeeseen.
  • Heinonen, Jukka (2003)
    Tässä opinnäytetyössä selvitettiin kiinteistöjen aiheuttamia negatiivisia ympäristövaikutuksia sekä tarkasteltiin näiden vaikutusten vähentämismahdollisuuksia kiinteistönomistajan näkökulmasta. Tarkasteluissa kiinteistönomistaja asetettiin tuottonsa vuokramarginaaleista saavaksi toimijaksi, joka ottaa vuokratason markkinoiden määräämänä, ja pyrkii optimoimaan kiinteistöjen käyttökustannuksia. Kirjallisuuteen perustuneen selvityksen avulla liitettiin syntyvät ympäristövaikutukset kiinteistön käyttötoimintoihin, jolloin saatiin hinnat ympäristövaikutuksille. Merkittävät ympäristövaikutukset liitettiin käytönaikaiseen energiankulutukseen, vedenkulutukseen sekä yhdyskuntajätteen syntyyn. Tämän jälkeen laskettiin nykyarvomallin avulla kiinteistön käyttötehokkuuden parantamisen kustannusvaikutuksia eri kiinteistön pitoajoilla. Näin saatiin selville investointipotentiaali, joka olisi kustannustehokkaasti käytettävissä vastaavan suuruiseen käyttötehokkuuden parantamiseen. Käyttötehokkuuden referenssiarvona normikiinteistön osalta käytettiin työn empiirisen osuuden tarkastelukohteen Senaatti-kiinteistöjen kiinteistökannasta määriteltyä keskiarvokiinteistöä. Vertailukohteiden arvot valittiin useista eri tutkimuksista, joissa on selvitetty kiinteistöjen käyttötehokkuuden parantamismahdollisuuksia. Kustannusvaikutusten laskennasta siirryttiin tarkastelemaan tehokkuusparannuksista seuraavia muutoksia kiinteistön aiheuttamissa ympäristövaikutuksissa. Ympäristövaikutusten muutosten merkittävyyttä tarkasteltiin vertaamalla tuloksia yleisiin ympäristöongelmiin. Selvitettyihin tietoihin perustuen opinnäytetyön osana rakennettiin toimintamalli ympäristöjohtamisjärjestelmän rakentamisesta kiinteistönomistajan käyttöön. Järjestelmän tavoitteeksi asetettiin toiminnan negatiivisten ympäristövaikutusten huomiointi osana normaalia toimintaa sekä oikeiden kehityskohteiden löytäminen. Opinnäytetyön selvitysten perusteella näyttäisi siltä, että kiinteistöjen käyttötehokkuutta olisi mahdollista parantaa huomattavasti jo pelkästään liiketoiminnallisista lähtökohdista. Lisäksi kiinteistönomistajien kannustimet ympäristövaikutusten vähentämiseen käyttötehokkuuden kautta vaikuttaisivat kasvavan huomattavasti käyttötoimintoihin liittyvien hintojen kohotessa. Ympäristövaikutusten näkökulmasta kiinteistöt vaikuttavat olevan jossain määrin löysän sääntelyn piirissä suhteutettuna niiden aiheuttamiin päästöihin. Opinnäytetyön selvitysten perusteella kiinteistöjen energiatehokkuuden parantamisella olisi mahdollista vaikuttaa erittäin merkittävästi Suomen Kioton sopimuksen mukaisen päästövähennysvelvoitteen saavuttamiseen. Toistaiseksi kiinteistönomistajien omaehtoinen toiminta ei kuitenkaan ole tuonut käyttöön parhaita mahdollisia toimintamalleja ympäristövaikutusten vähentämiseksi, ja viranomaisohjaus kohdistuu tältä osin vielä voimakkaimmin muille sektoreille. Kuitenkin sekä uudisrakentamisen että korjausrakentamisen keinoin olisi saavutettavissa huomattavia ympäristöparannuksia tuottovaatimuksista tinkimättä. Julkisen sektorin ohjaava rooli näyttäisi olevan kasvamassa ja jatkossa yhä korostuvan myös kiinteistösektorilla.
  • Кауппила, Пяйви; Ряйсянен, Марья Лииса; Мюллюоя, Сари (Институт окр ужающей среды Финляндии, 2013)
    Finnish Environment 29ru/2011
    В Финляндии в последние годы открываются новые крупные рудники (Cуурикуусикко, Талвиваара), увеличивается производство металлов, начинается осуществление новых горнодобывающих проектов. Добывающая промышленность – это сфера индустрии, которая обеспечивает необходимым сырьём металлургическое, химическое, бумажное производство, сельское хозяйство, а также многие другие сферы хозяйственной деятельности. Горнодобывающая деятельность оказывает существенное влияние на окружающую среду. Для предотвращения отрицательного экологического воздействия требуется использование наилучших существующих технологий (BAT, Best Available Techniques), начиная с геологоразведочных работ и проектирования рудника - на протяжении всего жизненного цикла – и заканчивая закрытием и рекультивацией рудника. В публикации рассматриваются экологические вопросы в деятельности горнодобывающей промышленности по добыче и переработке металлических руд на протяжении ее жизненного цикла, включая законодательство, нагрузку и воздействие на окружающую среду, экологические исследования, а также методы и технологии необходимые для уменьшения влияния на окружающую среду. В публикации представлены апробированные в условиях Финляндии наилучшие экологические практики в сфере добычи и обогащения металлических руд. Издание подготовлено совместно с Геологическим институтом, ELY-центрами Кайнуу и Лапландии, Агентством регионального управления Северной Финляндии, Ассоциация горной промышленности (Kaivannaisteollisuus ry) и Центром окружающей среды Финляндии. Публикация предназначена для использования промышленными компаниями, лицензионными и контролирующими органами, консалтинговыми организациями данной сферы в планировании, осуществлении и завершении деятельности горнодобывающих предприятий.