Ympäristöministeriön asettama laajapohjainen ja poikkihallinnollinen työryhmä valmisteli ehdotuksen ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelmaksi vuosille 2012−2015 ja siihen liittyväksi toimintasuunnitelmaksi. Työryhmä pitää ikääntyneiden asumisolojen parantamista merkittävänä haasteena. Se koskettaa vuonna 2030 lähes 1,5 miljoonaa 65 vuotta täyttänyttä ihmistä. Asuntoina tämä tarkoittaa 1 miljoonaa asuntoa. Ehdotettujen toimenpiteiden kautta vastataan ikääntyvän väestön asumistarpeisiin ja asumista tukevien palvelujen kehittämiseen. Asuntojen ja asuinrakennusten korjaaminen on keskeisin toimenpide. Ehdotukset käsittelevät keinoja olemassa olevan asuntokannan korjaamisen edistämiseksi ja asuinalueiden kehittämiseksi ikääntyneiden näkökulmasta sekä myös uudenlaisia asumisratkaisuja, palveluasumisen kehittämistä ja asumista tukevien palvelujen järjestämistä. Esteettömyyden ja turvallisuuden lisääminen nähtiin merkittävimpänä ratkaisuna ikääntyneiden kotona asumisen tukemisessa. Myös ikääntyneiden asumistarpeiden ennakointi ja niihin varautuminen sekä valtion, kuntien että yksittäisten kansalaisten näkökulmasta on tärkeää. Kuntien kokonaisvaltaisen ja strategisen suunnittelun parantaminen ja sitä kautta kuntien toimet ikääntyneiden asumisessa on avainkysymys.

Tutkimuksen taustaa Suuri osa Suomen väestöstä kuuluu lapsiperheisiin (vuonna 2000 45 %) (Sauli et al. 2001, 23). Vaikka perheiden osuus suomalaisesta väestöstä onkin vielä suuri, on lapsiperheiden määrä alkanut vähentyä. Vuodesta 1990 vuoteen 2000 lapsiperheiden määrä on laskenut noin 28 000:lla. (Valtioneuvoston - - 2002, 41.) Syntyvyys on vähentynyt (Sauli et al. 2001, sit. Kartovaara & Sauli 2000, 25) ja lapsettomuus lisääntynyt (Sauli et al. 2001, 26). Vuonna 2000 35-vuotiaista naisista 25 % oli lapsettomia (Valtioneuvoston - - 2002, 5). Myös perheen rakenteessa on tapahtunut 1990-luvulla muutoksia; vaikka yleisimmän perhetyypin muodostaa edelleen aviopari ja 1-2 lasta, ovat avioliitot vähentyneet ja avoliitot lisääntyneet (Sauli et al. 2001, 24). 1ja 2-lapsisten perheiden määrä on vähentynyt ja 3-4-lapsisten lisääntynyt. Avoparista ja lapsista muodostuvan perhetyypin määrä on kasvanut vuodesta 1990 vuoteen 2000 35 220:llä. Myös yksinhuoltajien ja uusperheiden määrä on lisääntynyt. Vuonna 2000 perheitä, joihin kuului äiti ja lapsia, oli 25 035 enemmän kuin vuonna 1990. Isän ja lasten muodostamien perheiden määrä vuosina 1990-2000 on kasvanut 3 841:llä (Valtioneuvoston - - 2002, 41-42.) Perhe myös muodostetaan melko myöhään; ensisynnyttäjien keski-ikä oli vuonna 2000 keskimäärin 27,6 vuotta (mt., 4). Tähän on nähty syyksi "opiskeluaikojen venyminen sekä pätkätöistä johtuva nuorten perheiden, erityisesti naisten, taloudellisen aseman epävarmuus" (mt., 39). Tiivistelmän Laati jälkikäteen EP

Tutkielmassani selvitän Ruoholahden sekatalojen asukkaiden mielipiteitä sekataloista ja Ruoholahden alueesta. Helsingin kaupunki on sekataloissa tietoisesti sekoittanut omistus- ja vuokra-asuntoja saman taloyhtiön sisällä ja pyrkinyt näin torjumaan segregaatiota eli epätoivottua alueellista eriytymistä. Sekatalojen rakentamisella on pyritty perinteiseen kantakaupunkimaiseen asumiseen, jossa eri hallintamuotoiset asunnot sijaitsevat samassa talossa luoden edellytykset sosiaalisesti sekoittuneelle väestörakenteelle. Tutkimusongelmani on selvittää, tietävätkö sekatalojen asukkaat asuvansa eri hallintamuotoja sisältävissä taloyhtiöissä. Toinen tutkimuskysymykseni on, suhtautuvatko sekatalojen asukkaat taloyhtiöidensä omistus- ja vuokra-asukkaisiin eri tavoin. Vertaan myös tutkimustuloksiani Pekka Vehviläisen sekatalojen asukkaille vuonna 1992 tekemään tutkimukseen Toivottavasti unelmistamme tulee totta! sekä Vehviläisen vuoden 1996 tutkimukseen "Kylläpä meitä nyt lykästi". Selvitän tutkimuksessani, ovatko sekatalojen asukkaiden mielipiteet sekataloista ja Ruoholahdesta Vehviläisen tutkimusten jälkeen muuttuneet. Tutkimusaineistoni koostuu yhdestätoista sekatalojen omistus- ja vuokra-asukkaille huhtikuun ja marraskuun 2005 välillä tekemästäni haastattelusta. Tutkimusmenetelmäni ovat olleet kvalitatiivisia. Olen käyttänyt teemahaastatteluja sekatalojen asukkaiden mielipiteiden selvittämiseksi. Haastattelujen analyysissani olen noudattanut teemahaastattelurunkooni pohjautuvaa teemoittelua. Tutkimusaineistoni teoreettiseen analyysiin olen käyttänyt asuntojen hallintamuodoista, segregaatiosta ja sekoittavasta asuntopolitiikasta kaupunkitutkimuksessa käytyä keskustelua. Tutkimukseni perusteella sekatalojen asukkaat ovat enimmäkseen erittäin tietoisia sekä siitä että he asuvat sekataloissa että siitä, ketkä heidän naapureistaan ovat omistus- ja ketkä vuokra-asukkaita. Asukkaat ottivat hallintamuotojen sekoittamisen haastatteluiden aikana puheeksi omasta aloitteestaan ja etenkin sekatalojen vuokra-asukkaat käyttivät myös aktiivisesti nimitystä sekatalo. Sekatalojen hallintamuodot näyttäisivät vaikuttavat asukkaiden arkielämässä etenkin siten, että vuokra-asukkaat eivät osallistu yhtä aktiivisesti taloyhtiöiden tapahtumiin kuin omistusasukkaat, eivätkä koe omaavansa sekataloissa riittävästi vaikutusvaltaa taloyhtiöiden asioihin. Omistusasukkaat puolestaan syyllistävät herkemmin vuokra-asukkaita taloyhtiön siisteysongelmista, sillä vuokralla asujat koetaan vähemmän sitoutuneina taloyhtiön kunnossapitoon. Tutkimukseni perusteella sekatalojen asukkaiden mielipide on Vehviläisen 1990-luvulla tekemien tutkimuksien jälkeen muuttunut entistä ristiriitaisempaan suuntaan. Vaikka sekatalojen asukkaat ovat edelleen jokseenkin tyytyväisiä Ruoholahden alueeseen, niin Ruoholahden imago ja alueen tulevaisuus jakavat mielipiteitä aiempaa enemmän. Vehviläisen tutkimuksessa vuosina 1995-1996 alueen imago oli nousussa ja Ruoholahden tulevaisuus näytti myönteiseltä. Omassa tutkimuksessani haastateltavani antoivat entistä enemmän myös negatiivisia kommentteja alueen imagosta ja tulevaisuudesta. Myös sekatalojen osalta asukkaiden mielipiteet näyttäisivät olevan kärjistymässä. Haastattelemani omistus- ja vuokra-asukkaat suhtautuivat sekataloihin melko samalla tavoin, siten että molemmissa hallintamuodoissa löytyi lähes yhtä paljon sekatalojen kannattajia ja vastustajia. Toiset asukkaat ovat erittäin tyytyväisiä elämäänsä sekataloissa ja suhtautuvat positiivisesti eri hallintamuotojen sekoittamiseen, toiset asuisivat mieluummin puhtaassa omistus- tai vuokratalossa.

Tarvitaanko ikääntyneille uudenlaisia asumisratkaisuja? Tulevina vuosina ikääntyvien määrän kasvu haastaa sekä asumisen suunnittelun että olemassa olevan asuntokannan kehittämisen. Esiin nousevat kysymykset ikääntyneiden haluamasta elämänlaadusta ja heille mieluisista asumisratkaisuista. Kuinka Suomessa voitaisiin varautua ikääntyneiden asumiseen kohdistuviin haasteisiin? Selvityksessä tarkastellaan, miten ikäspesifejä eli laitoshoidon ja tavanomaisten asuntojen väliin sijoittuvia asumisratkaisuja toteutetaan Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Hollannissa. Ikääntyvien asumisen kehittämisen valtakunnallisia linjauksia, asumista koskevaa ohjeistusta ja rahoitusratkaisuja sekä kuntien toimia välimuotoisessa asumisessa käydään läpi. Yhtenä näkökulmana asumisratkaisujen tarkastelussa on Aging-in-Place -ajattelu asumisen ja asuinympäristöjen sekä ikääntyvän hyvinvoinnin ja tarvelähtöisen hoivan kehittämisessä. Tällä korostetaan asuinaluekohtaisia toimintamalleja ja kotona asumisen tukemista tarvittavien palvelu- ja asumisratkaisujen avulla. Mukana on myös esimerkkejä erilaisista asumisratkaisuista. Näiden maiden esimerkkien pohjalta arvioidaan kehittämishaasteita ja tehdään ehdotuksia ikääntyneiden asumisen kehittämiseksi Suomessa.