Browsing by Subject "elintaso"
Now showing items 1-6 of 6
-
(Kela, 2015)Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia ; 136Tutkimuksen lähtökohtana on ristiriitainen tilanne: suomalaiset voivat keskimäärin hyvin mutta kuormittavat samalla maapallon ekosysteemejä kestämättömällä tavalla. Ristiriita herättää kysymyksen siitä, mitä olisi kestävä hyvinvointi ja miten sitä on mahdollista tutkia. Tutkimuksen tavoite on kehittää kestävän hyvinvoinnin teoriaa, joka tunnistaa ihmisen ja luonnon välisen vuorovaikutuksen sekä kestävyyden tavoitteet. Tieteidenvälisessä, hyvinvointitutkimukseen kiinnittyvässä tutkimuksessa liitetään ekologisia kysymyksiä sekä hyvinvointiteoriaan että empiirisiin tutkimusasetelmiin. Tutkimukseen sisältyvät empiiriset osajulkaisut pohjautuvat perusturvan saajien hyvinvointia ja elintasoa sekä luonnonvarojen kulutusta eli materiaalijalanjälkiä tarkastelevaan aineistoon. Materiaalijalanjäljet on laskettu MIPS-menetelmällä. Tutkimuksessa esitetään, että kestävä hyvinvointi perustuu relationaaliseen ihmiskäsitykseen, joka auttaa näkemään ihmisten ja ekosysteemien yhteyden sekä ihmisten hyvinvoinnin osana luontoa. Kestävä hyvinvointi määritellään kokonaisuudeksi, johon kuuluvat kohtuullinen elintaso, mielekäs ja vastuullinen toiminta, merkitykselliset suhteet ja elävä läsnäolo. Tutkimuksessa kehitetään dynaaminen viitekehys, jonka avulla selvitetään hyvinvoinnin tavoittelun ja materiaalijalanjälkien välisiä suhteita. Kestävyyden rajoissa pysymisen ehtona on hyvinvoinnin tavoittelun ekotehokkuus eli se, että tarpeita tyydytetään mahdollisimman vähän ympäristöä kuormittaen. Lisäksi tutkimuksessa kuvataan tieteidenvälinen tutkimusasetelma, jonka avulla arvioidaan kohtuullista elintasoa sekä sosiaalisen että ekologisen kestävyyden näkökulmasta. Kohtuullinen elintaso turvaa kaikille ihmisille välttämättömät resurssit luonnon kantokyvyn rajoissa.
-
(Kela, 2014)Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia ; 132Tutkimuksessa tarkastellaan haastatteluaineiston avulla 18 yksin asuvan perusturvan saajan elintason osatekijöitä ja luonnonvarojen kulutusta sekä hahmotellaan kohtuullisen eli sosiaalisesti ja ekologisesti kestävän elintason rajoja. Tutkimuksessa kysytään, miten erilaiset elintason osatekijät ovat yhteydessä luonnonvarojen käyttöön, minkälaisen elintason haastateltavat kokevat kohtuullisena ja miten perusturvan saajien elintaso suhteutuu aiemmin määritettyihin kestävän elintason rajoihin. Analyysissa selvitetään Doyalin ja Goughin (1991) tarveteoriaan ja hyvinvointitutkimukseen kiinnittyen työmarkkinatuen tai takuueläkkeen saajien tuloja ja eri elintason osatekijöihin liittyviä kulutusmenoja sekä subjektiivisia kokemuksia elintason riittävyydestä. Elintason kohtuullisuuden arvioinnissa sovelletaan köyhyystutkimuksen ja perusturvan riittävyyden arvioinnin menetelmiä. Haastateltujen luonnonvarojen käyttö lasketaan materiaalijalanjälkenä. Se perustuu MIPS-menetelmään, jossa kuvataan, kuinka paljon luonnonvaroja on kulunut jonkin tuotteen tai palvelun koko elinkaaren aikana. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että perusturvan saajien elintaso on sekä ekologisesti että sosiaalisesti kohtuuton. Perusturvan saajien elintaso ei ole sosiaalisesti kestävä, koska se ei mahdollista heille kohtuullisen minimin mukaista kulutustasoa eikä välttämättömäksi määriteltyjä hyödykkeitä ja palveluksia. Haastatteluaineiston analyysi tuo kuitenkin esiin, että elintaso koetaan kohtuullisena, jos se suhteutetaan itseään köyhempien elintasoon tai ekologisen kestävyyden tavoitteisiin. Vaikka yksin asuvat perusturvan saajat kuluttavat selvästi vähemmän luonnonvaroja kuin keskivertosuomalaiset, heidän materiaalijalanjälkensä ylittää arviot ekologisesti kestävästä tasosta vähintään puolitoistakertaisesti. Tutkimuksen johtopäätös onkin, että suomalaisessa yhteiskunnassa luonnonvarojen kulutusta ei voida vähentää kestävälle tasolle ainoastaan yksilöllisiä kulutustottumuksia muuttamalla, vaan se edellyttää institutionaalisia muutoksia infrastruktuurissa, tuotantotavoissa ja yhteiskunnallisissa palveluissa.
-
(Suomen metsätieteellinen seura, 1937)
-
(Edistysseurojen kustannus-oy., 1920)
-
(Kela, 2015)Sosiaali- ja terveysturvan selosteita ; 94Muuttuva Salo 2013–2023 -tutkimushankkeessa selvitetään, millaisia vaikutuksia laajamittaisella rakennemuutoksella on yksilöiden ja alueen hyvinvointiin. Salo on valittu tutkimuksen toteutuskunnaksi, koska työttömyys Salossa kasvaa rajusti ja kaupungin talous on suurien haasteiden edessä. Rakennemuutoksen vaikutusten tutkiminen vaatii pitkän aikavälin seurantaa, joka on aloitettu kyselytutkimuksella. Tässä raportissa kuvataan hankkeen kokonaisuus ja raportoidaan ensimmäisen kyselytutkimuksen tulokset. Keväällä 2013 toteutetulla kyselyllä kartoitettiin mm. alueen asukkaiden hyvinvointia ja työssäkäyntiä. Tutkimusta jatketaan seurantakyselyllä ja syventävillä tarkasteluilla kymmenen vuoden ajan. Tässä raportissa aineiston analyysi on suurelta osin kuvailevaa ja tulokset esitetään enimmäkseen suorina jakaumina. Kyselyn mukaan salolaisten kotitalouksien toimeentulo oli vielä keväällä 2013 suhteellisen hyvä. Kyselyssä erottui kuitenkin pitkään työttömänä olleiden ryhmä, johon kuuluvat joutuivat tinkimään elämisen tasosta, jopa ruuasta. Salolaisten terveydentila oli hyvä verrattuna suomalaisten yleiseen terveydentilaan. Työttömien terveys oli kuitenkin muita huonompi, ja heillä oli eniten vaikeuksia saada terveyspalveluja. Työttömien työkyvyn säilyttäminen on keskeisin terveyteen liittyvä riskitekijä. Väestörakenteen haasteena on nuorten kiihtynyt poismuutto, joka pitkään jatkuessaan voi vinouttaa väestörakennetta ja heikentää huoltosuhdetta. Työttömien usko Salon alueelle työllistymiseen oli heikko. Työvoiman liikkuvuutta heikentävät työttömien vahvat siteet Saloon, kuten omistusasuminen, puolison työ ja lasten koulunkäynti Salossa. Pendelöinnin taloudellinen tukeminen saattaisi paremmin kannustaa Salossa asuvia käymään työssä lähialueilla kuin se, että heidän pitäisi muuttaa pois Salosta. Useat työttömät pitivät alan vaihtoa ja uudelleen koulutusta työllistymisen edellytyksenä. Jatkotarkastelujen keskeinen kysymys onkin, pystytäänkö työttömäksi jääneille tarjoamaan riittävästi uudelleenkoulutusta ja työllistyvätkö alan vaihtajat koulutuksen jälkeen.
-
(2003)Tutkielmassa pyritään Tecin (1964) ja G. ja R. Brennerin (1990) teorioiden pohjalta selvittämään, löytyykö suomalaisesta aineistosta tukea em. teorioille, joiden mukaan tietynlaisesta suhteellisesta deprivaatiosta kärsivät ihmiset olisivat muita innokkaampia rahapelien pelaajia. Teorian mukaan ihmiset, jotka eivät usko ns. tavanomaisin keinoin (esimerkiksi työurallaan etenemällä) pystyvänsä sosiaaliseen nousuun, turvautuvat muita todennäköisemmin rahapelien tarjoamaan elintason ja elämänlaadun parantamismahdollisuuteen. Pelit, joita tässä tarkoituksessa pelataan, ovat tyypillisesti sellaisia joiden osallistumismaksu on ainakin minimipanokseltaan pieni ja päävoitto hyvin suuri (esim. lotto). Tutkielmani aineistona on Tilastokeskuksen Vapaa-aikatutkimus 1991 varten kyselylomakkein kerätty 4378 vastaajaa käsittänyt tilastollinen aineisto. Aineiston avulla selvitetään ensin mitkä eri taustamuuttujien (sukupuoli, ikä, perhesuhteet, koulutus, tulot ja sosioekonominen asema) avulla kuvatuista ryhmistä pelaavat suhteellisesti eniten rahapelejä. Pelaamisinnokkuuden mukaan vastaajat on jaettu kolmeen ryhmään: säännöllisesti (joka viikko) pelaaviin, satunnaisesti pelaaviin, ja ei-pelaaviin. Rahapelit joita tässä yhteydessä tarkastellaan ovat Veikkauksen rahapelit lotto, vakio- ja raviveikkaus. Tämän jälkeen tutkitaan pelaavatko suhteellisesti deprivoituneemmat vastaajat enemmän rahapelejä, kuin muutoin samanlaisessa asemassa olevat vähemmän deprivoituneet vastaajat. Suhteellinen deprivaatio on mitattu työhön tai opiskeluun liittyvien kokemusten kautta. Tutkielmassa pohditaan myös erityyppisten rahapelien pelaamismotiiveja, ja vertaillaan eri pelejä pelaavia ryhmiä toisiinsa. Tutkielman pääasiallisena analyysimenetelmänä käytetään ristiintaulukointia. Selvästi keskimääräistä enemmän Veikkauksen rahapelejä pelaaviksi ryhmiksi havaittiin sosioekonomisista ryhmistä tuotantotyöntekijät ja ikäryhmistä 35-65–vuotiaat. Muiden taustamuuttujien kohdalla havaitut erot eivät olleet yhtä selviä. Tutkielman tulosten perusteella koettu suhteellinen deprivaatio lisäsi rahapelien pelaamista melko selvästi jakelu- ja palveluammateissa toimivilla, ja tuloluokista 100 000-200 000 markkaa vuodessa ansaitsevissa ryhmissä. Muutoin tulokset olivat korkeintaan suuntaa-antavia, joissain kohdissa ristiriitaisiakin, kuitenkin pääsääntöisesti taustateorioita tukevia.
