Browsing by Subject "elokuvat"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-16 of 16
  • Aalto, Heikki (Helsingfors universitet, 2016)
    Youth violence has been a topic in public debate for many centuries and violent entertainment has been a main focus in search for reasoning youth violent behaviour and the acceptance of violence. The aim of this study is to survey the aspects of major consumers of entertaining history culture on the legitimacy of violence. The hypothesis was, that the major consumers of entertaining history culture do not justify the use of violence as problem solving measure. The entertaining history culture is limited to include historical movies and tv-series together with computer and console games. This study was executed as qualitative research with phenomenography as the methodological philosophy. The focus was to find out the thoughts about justified violence of ninth grade students who consume a lot of entertaining history culture. The research material was collected from inquiry from one hundred participating ninth graders. The inquiry was held to find out major consumers of entertaining history culture that would be suitable for semi structured interviews. Seven people were chosen for interviews. The study revealed that the major consumers of entertaining history culture react negatively to the legitimacy of violence both in historical context and in real life. The youth say that movies and games aren't a direct cause of violent behaviour, but can be harmful if a person has another mental difficulties already. The youth told that they can easily separate movies and games from real life and think them as entertainment that you can also learn from. The youth also had a positive image about the future, although they saw the media stirring up some threats. This study should stand by earlier research which say that violent entertainment don't increase either youth violence or the legitimacy of it.
  • Osola, Kaisa (Helsingfors universitet, 2006)
    Pro gradu -tutkielmani tutkimusongelma on Euroopassa tehtyjen elokuvien merkitys helsinkiläislukiolaisten mahdollisen eurooppalaisen kulttuuri-identiteetin rakentajina. Tutkielma asettaa dialogiin lukiolaisten arkisen elokuvakulutuksen ja Euroopan unionin MEDIA-ohjelman tavoitteet. MEDIA-ohjelma on tutkimusongelmassa läsnä siten, että rakennan käyttämäni eurooppalaisen kulttuuri-identiteetin määritelmän MEDIA-ohjelman tavoitteiden pohjalta. Määritelmän taustalla on myös EU:n yleisempiä kulttuurilinjauksia. MEDIA-ohjelma on EU:n merkittävin audiovisuaalipoliittinen tukitoimi. Yksi MEDIA-ohjelman kolmesta päätavoitteesta vuosille 2007-2013 on kulttuurisen monimuotoisuuden ja kulttuurien välisen vuoropuhelun edistäminen. Tavoite liitetään erityisesti nuoriin. Euroopassa tehdyillä elokuvilla sanotaan olevan merkittävä rooli nuorten kulttuurisen tietämyksen ja ymmärryksen lisääjinä. Käytännössä Euroopassa tehtyjen elokuvien kulutus on erittäin vähäistä. Lähden liikkeelle tästä ristiriidasta. Määrittelen eurooppalaisen kulttuuri-identiteetin avoimuudeksi uudelle kulttuuriselle tiedolle sekä halukkuudeksi tutkia omien kuulumisten ja ymmärrysten rajoja. Kyse on nykyhetken Euroopasta ja sen kansallisista, kielellisistä, etnisistä ja uskonnollisista kulttuureista. Nuorten suhde Euroopan unioniin tai heidän poliittinen aktiivisuutensa eivät ole tutkielmani keskiössä. Jäsennän tutkimusongelmaani kolmen tutkimuskysymyksen avulla. 1. Mikä on Euroopassa tehtyjen elokuvien määrällinen osuus helsinkiläislukiolaisten koko elokuvakulutuksesta? 2. Minkälaiset tekijät vaikuttavat Euroopassa tehtyjen elokuvien kuluttamiseen ja kuluttamatta jättämiseen? 3. Miten lukiolaisten puheet Euroopassa tehdyistä elokuvista jäsentyvät erontekojen ja yhteisyyksien sekä eläytymisen ja etääntymisen näkökulmasta? Tutkielmani etenee määrällisestä ja kuvailevasta laadulliseen ja analyyttiseen. Koska aiempi tutkimus aiheesta on erittäin vähäistä, eurooppalaisen kulttuuri-identiteetin tarkastelulle on luotava konteksti. Teen kartoittavan työn ensimmäisen ja toisen tutkimuskysymykseni avulla. Aineistoni on kaksiosainen. Määrällinen aineistoni on 117 helsinkiläislukiolaiselta kerätty lomakeaineisto. Laadullinen aineistoni sisältää 13 helsinkiläislukiolaisen teemahaastattelut. Yksinkertaistetut tulokseni ovat, että helsinkiläislukiolaiset kuluttavat elokuvia reilusti keskivertosuomalaisia ja keskivertoeurooppalaisia enemmän. Noin neljä viidestä heille tarjotusta ja heidän kuluttamastaan audiovisuaaliteoksesta tulee Yhdysvalloista. Euroopassa tehdyt elokuvat ovat vieraita, minkä vuoksi niistä puhutaan enemmän vertaamalla koko Eurooppaa Yhdysvaltoihin kuin käsittelemällä Euroopan sisäistä moninaisuutta. Esteitä Euroopassa tehtyjen elokuvien kuluttamiselle ovat muun muassa tuttujen elokuvatekijöiden, markkinoinnin ja puhuttuuden puute. Euroopassa tehdyillä elokuvilla on usein vaikeuden leima, ja niiden ankeaksi määritelty visuaalisuus koetaan etäännyttäväksi tekijäksi. Kolmannen tutkimuskysymyksen näkökulmasta lukiolaisten elokuvakokemuksiin liittyvissä puheissa on keskeistä, että mitä enemmän elokuvassa koetaan olevan vieraita elementtejä, sitä vaikeampi siihen on eläytyä. Sekä emotionaalinen että älyllinen eläytyminen Euroopassa tehtyihin elokuviin on usein haastavaa. Se on mahdollista ja tärkeää, mutta tällaiset määrittelemääni eurooppalaista kulttuuri-identiteettiä rakentavat eläytymisen kokemukset ovat lukiolaisten arjessa erittäin vähäisiä. Tärkeimpiä lähteitäni ovat: audiovisuaalisen kokemuksen osalta Kytömäki, Savinen (1993) ja Kytömäki (1999); mediakulutuksen osalta Suoninen (2004); identiteetin taustateorian osalta Hall (mm. 1999) ja Kivikuru (1998 ja 2000); MEDIA-ohjelman ja Euroopan audiovisuaalialan osalta EU:n MEDIA-ohjelmaan liittyvät asiakirjat sekä EU:n ja riippumattomien tutkijoiden MEDIA-ohjelmaa koskevat tutkimukset vuosilta 2001-2005.
  • Rinnekangas, Eleonoora (2020)
    This qualitative case study examines the challenges, that cinemas in Helsinki were facing in 2008 and 2018. More precisely, the study explores their challenges regarding film curation and programming, strategic management, and marketing and audience engagement. Through the examination of the selected years, the study aims to depict an image of the development of the cinema industry and the general issues it is dealing with, and to indicate the possible future challenges and opportunities the organizations have ahead. The study is relevant for the field of arts managers, because viewing past actions and developments critically, can be beneficial in foreseeing the challenges of the future. The philosophical foundation for the study is critical. The theoretical framework consists of the concepts of film art, strategic management and strategical film curation, marketing and audience development. Three cinemas in Helsinki are researched as cases. The primary data consists of five semi-structured interviews, and the secondary data consists of the websites of the organizations, information given by the researched parties and the annual statistics by The Finnish Film Foundation. The data is examined using the method of content analysis. The study bears the results, that the size of an organization does have an effect on the challenges the organizations are experiencing. All operators face challenges in keeping their venues relevant and interesting for the audiences. The common challenge in 2008 was the special limitation the technology set, and in 2018, one could see that the creation uniqueness is one of the key challenges: an organization must think sharpen its vision and the values it is portraying to the audience in order to stand out from other operators and make it easier for its customers to gain trust. The results of the study introduce challenges touching upon each of the mentioned areas of arts management, but also give offer fruitful starting point for more thorough study.
  • Baran, Caitlin (Helsingfors universitet, 2017)
    Tämä tutkimus etsii mahdollisia yhteyksiä Hollywood-elokuvien katsomisen sekä englanninkielen taitojen kehittymisen välillä, sekä sitä, miten kielenoppija itse tarkastelee tätä yhteyttä sekä sen merkitystä. Tutkimus tarkastelee lisäksi myös Hollywood-elokuvien nimien välityksellä tapahtuvaa markkinointia, ja sitä pystyvätkö myös englantia toisena kielenään puhuvat hahmottamaan tällaista markkinointia kielitaitotasonsa mukaan. Tutkimus on toteutettu kyselytutkimuksen avulla, johon vastasi lopulta 290 suomalaista. Lomaketta jaettiin Facebook-ja WhatsApp –ryhmien välityksellä sähköisessä muodossa. Empiirisen aineiston lisäksi tutkimuksessa hyödynnetään aiempaa tutkimusaineistoa, joka koskee suomalaisten englanninoppimista ja heidän henkilökohtaista suhtautumistaan siihen, sekä muuta aineistoa, joka liittyy erityisesti elokuvamarkkinointiin sekä markkinoinnin kohdentamiseen. Tutkimuksessa käydään läpi ihmisten ajatuksia ja käsityksiä heidän omasta englanninoppimisestaan ja Hollywood-elokuvien mahdollisesta vaikutuksesta siihen, ja sitten tarkastellaan heidän kykyään verrata eri genrejen elokuvia toisiinsa pelkän nimen perusteella. Lopuksi tuloksia vertaillaan ja tarkastellaan rinnakkain. Tämän tutkimuksen myötä käy ilmi muun muassa, että ihmiset, jotka arvioivat englanninkielentaitonsa heikommaksi kuin toiset vastaajat, myös vastaavat tietyntyyppiseen elokuvamarkkinointiin heikommin kuin muut. Heidän kykynsä lajitella elokuvia nimen perusteella genrekategorioihin on heikompi kuin paremman englanninkielentaidon omaavilla. Merkittäviä eroja ikäryhmien välillä ei kuitenkaan ollut havaittavissa.
  • Lecklin, Johanna (2018)
    In my study, Performed Realness: On participatory Art and its Ethics, I address questions stemming from my artistic practice and concerning participatory art, the split between documentary and fiction, performed realness, the ethics of the abovementioned, and authorship. I discuss these topics in dialogue with other artists’ artworks and with theories. Nevertheless, my intent is not to execute a comprehensive study on works, that have the same traits as mine. Works with moving image, my own and other artists’, which leave me to wonder and perplex me were a starting point of my research. – Is this true? Are these people performing or are they just being themselves in front of the camera? Can one be in front of the camera without performing? In this thesis, I also address the role of an artist conducting research. The work of an artist-researcher is often a balancing act between autobiographical and scholarly text. All artistic research does by no means concern the researcher’s own artistic production. In my work as an artist conducting research, I act in a double role: On one hand, when I conduct research, I consider the artwork with an outsider’s eyes; on the other, I use maker’s knowledge, which cannot be seen in the result. Art historians Katve-Kaisa Kontturi and Hanna Johansson write about similar methods, of doing research with art. The research springs from a dialogue with artwork. The method of writing vulnerably, which anthropologist Ruth Behar elaborates on—the relation between personal stories and ethnography, in which the vulnerable observer writes him/herself into the text—is also suitable for artistic research. My research has followed the stages of my piece Story Café (2004–2011). The piece is divided into stages: a participatory café, in which I record on video stories that the participants tell; installations of the recorded stories; and dramatizations that are based on them. The aim of the café part was to collect stories from the participators. I have used the stories to in various ways dramatize works with moving images. The meetings in the café part of Story Café resemble participatory and social artwork. On account of Story Café, an inquiry into theories on participatory art and participatory artworks is emphasized in my research. I address questions that originate from the work in relation to, for example, curator Nicolas Bourriaud’s definition of relational aesthetics, art researcher Miwon Kwon’s discussion on nomadic site-specific work, and art historian Grant Kester’s dialogical aesthetics. I also consider critic and curator Claire Bishop’s critique on relation aesthetics and art researcher Shannon Jackson’s analysis of the abovementioned. I present other artists who create participatory works, such as Rirkrit Tiravanija and Minna Heikinaho, because their work includes topics similar to mine. How do the power relations between the artist and the participant manifest themselves, and how is authorship divided in participatory work? Who is the author if the audience’s contribution helps to produce a piece? I examine what kind of ethical questions an artist-researcher faces in his/her work. My artistic work is based on ethical principles with similarities to philosopher Emmanuel Lévinas’ thoughts of meeting the other. Filmmaker Trinh T. Minh-ha’s films and texts have influenced the handling of ethical questions in my thesis and in my artwork. I address ethical meetings in my analyses of my piece, Story Café, and of other artists’ work, such as Santiago Sierra’s pieces; Renzo Marten’s film Episode III: Enjoy Poverty (2009); and Miriam Bäckström’s film Kira Carpelan (2007). Kira Carpelan and Episode III: Enjoy Poverty blur the boundary between fiction and documentary in an interesting way. I consider the dividing line between documentary and fiction through an analysis of my own and other artists’ work. I examine the split between them in works that include moving images. What is performance? How much direction, scriptwriting, framing and maker’s viewpoint does a documentary piece contain? I refer to filmmaker Susanna Helke’s research on style in documentary film and film theoretician Stella Bruzzi’s definition of performative documentary film, and I include the concept of a played documentary [documentarie joué], which philosopher François Niney uses for documentary film, into the context of art. I also discuss the relation of docufiction to my works and the works I have chosen to study. The variation between performing and realness plays a role in ethical scrutiny: I distinguish appearing in fiction from appearing in a recording. Nonetheless, the difference is not always clear. In my study, Performed Realness: On participatory Art and its Ethics, I discuss gender performativity by means of gender theorist Judith Butler’s definition. Several of my dramatized works explore gender. Gender performance may form a vital part of a piece’s theme, as in There is a Lot of Joy, too (2005), in which a youth is concerned with his gender. Dramatized moving image pieces based on recordings from Story Café deal with girls’ aggression in its various forms in my solo show, The Cage (2013). My thesis has followed the phases and topics that arose in my artistic practice. However, my artistic practice has proceeded in a different vein from the research, more organically and intuitively. A short tale that I have recorded in the meandering Story Café becomes a moving image; a verbally narrated character becomes flesh anew in a fictive world. In some of the of the works that I analyse, the split is explicit; a crevasse exists between the performed and the given depiction of reality. By contrast, in others, it is rather a drift, where the border between realness and performance is not clear.
  • Seppälä, Henna (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tutkielman keskiössä ovat naisten välisen seksin representaatiot 2010-luvun elokuvassa. Tutkin, millaisia naisten välisen seksin representaatiot ovat ja miten nuo representaatiot ovat rakentuneet. Teoreettinen viitekehys rakentuu kognitiivisesta elokuvateoriasta, neoformalismista ja kulttuurintutkimuksellisesta, sekä elokuvahistoriallisesta lähestymisestä. Tutkielman metodina on motivaatioiden neliyhteys -työkalu ja elokuvien laadullinen lähiluku. Motivaatioiden neliyhteyden avulla tarkastelen, miten naisten väliset seksikohtaukset suhteutuvat elokuvan kokonaisuuteen ja ympäröivään maailmaan, sekä aiempiin kuvastoihin naisten välisestä seksistä. Lähiluvun avulla tutkin, millaisista elokuvallisista elementeistä seksikohtaukset ovat rakentuneet. Tutkielman aineisto koostuu viidestä 2010-luvulla tuotetusta elokuvasta, joiden keskiössä on naisten välinen rakkaustarina, ja jotka kuvaavat seksiä eksplisiittisesti. Analysoitavat elokuvat ovat Adèlen elämä (2013), Handmaiden (2016), Tottelemattomuus (2017), Below Her Mouth (2016) ja Room in Rome (2010). Elokuvat osoittavat, että naisten välisessä seksissä korostuvat paljastavuus ja eksploitatiivisuus. Tämä näkyy kehojen alastomuuden korostamisessa laajojen kuvakulmien ja runsaan valon avulla, sekä lähikuvissa eroottiseksi mielletyistä ruumiinosista. Elokuvissa toistuvat myös jo varhaisesta pornosta tutut kameralle esittämiset ja asemoinnit. Elokuvissa naiset ovat nuoria, hoikkia, pääosin perinteisen naisellisia, cis-naisia, joista vähintään toisella suhteen osapuolella on suhde tai suhteita myös miesten kanssa. Useat elokuvista korostavat naisten samankaltaisuutta ja esimerkiksi kuvasommitelmien ja kehojen koreografian avulla korostetaan henkilöhahmojen kehojen symmetrisyyttä. Lisäksi henkilöiden seksuaaliset mieltymykset ja tavat, joilla he saavat nautintoa, kuvataan hyvin samankaltaisina. Aineistosta löytyi myös poikkeuksia naisten välisen seksin kuvaamisessa. Tottelemattomuus ei kuvaa henkilöhahmoja kokonaan alasti ja hyödyntää kuvakulmia, jotka eivät korosta naisten eroottiseksi miellettyjä ruumiinosia. Below Her Mouth -elokuva taas poikkeaa muista elokuvista kuvaamalla toisen naisista maskuliinisempana. Lisäksi mukana on strap-on -dildo, jota näemme hyvin harvoin naisten välisessä seksissä elokuvissa. Lisäksi henkilöiden saamassa nautinnossa, sekä kehoissa, korostetaan erilaisuutta. Vaikka naisten välisen seksin kuvaamiseen liittyy ongelmallisuutta, on seksin kuvaaminen naisten välillä tärkeää. Seksi on luonnollinen, inhimillinen asia, ja seksin kuvaamisen tavoilla voidaan vaikuttaa myös siihen, mikä yhteiskunnassa nähdään normaalina ja mikä siitä poikkeavana, jonakin toisena.
  • Schwanck, Iina (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkin asumista ja koteja neuvostoliittolaisissa elokuvissa Afonja (1975), Pyydän puheenvuoroa (1976), Syysmaraton (1979) ja Teema (1979, hyllyttämisensä takia se sai ensi-iltansa Neuvostoliitossa vasta 1986). Missä, millaisissa rakennuksissa ja asunnoissa elokuvissa asutaan? Miten ne on sisustettu ja millaisia esineitä niissä on? Lisäksi tarkastelen kussakin elokuvassa yhtä asumiseen liittyvää teemaa. Afonjassa tarkastelen asumisen sosiaalista ulottuvuutta ja päähenkilö Afonjan rempallaan olevaa asuntoa, Pyydän puheenvuoroa -elokuvassa naisnäkökulmaa asumiseen sekä "nainen ja koti -yhdistelmän" merkityksiä, Syysmaratonissa kulttuurikotia kulttuurikaupunki Leningradissa ja Teemassa asumista vanhassa puutalossa maailmanperintökohdekaupunki Suzdalissa. Kotien representaatiot elokuvissa saavat merkityksensä suhteessa aikakauden oikeisiin koteihin ja asumisihanteisiin. Hruštšovin ajalla alkanut valtava asuntojen rakennushanke jatkui Brežnevin ajalla, jolloin tutkimani elokuvat ovat valmistuneet, ja muotiin tuli Hruštšovin ajan askeettisen ja rationaalisen modernismin jälkeen runsaampi, vanhanaikaisempi ja yksilöllisempi sisustus. Kodit ja sisustus ilmensivät vallan vaihtumista. Afonjassa nimihenkilö asuu Jaroslavlissa uudessa, vireässä ja viihtyisässä lähiössä, mutta ei viihdy asuinympäristössään ja rempallaan olevassa asunnossaan. Syysmaratonissa kaunokirjallisuuden kääntäjä Andrei Buzikin asuu Vasilinsaarella uudessa, mutta jo hieman rapistuneessa lähiössä kirjojen, koriste-esineiden ja taiteen täyttämässä asunnossa. Pyydän puheenvuoroa -elokuvassa työlleen omistautuva kaupunginjohtaja Jelisaveta Uvarova perheineen asuu kuvitteellisessa Zlatogradin kaupungissa mahdollisesti Stalinin aikaisessa, modernistisesti sisustetussa kerrostalossa. Teemassa näytelmäkirjailija Kim Jesenin matkustaa Suzdaliin aistiakseen tunnelmaa uutta, Venäjän historiaa kuvaavaa näytelmäänsä varten. Vierailun ajan hän asuu vanhassa puutalossa. Tutkimusmateriaalielokuvani kodit sijoittuvat syrjäisiin, pieniin ja vanhoihin kaupunkeihin, etäämmälle autoritaarisuudesta. Sijaintipaikka lisää elokuvien päähenkilöiden vapautta ja tavallisuutta. He ovat ihmisiä, jotka kokevat myös ristiriitoja ja epäonnistumisia. Sekä asuntojen järjestys että sotkuisuus ovat elokuvien kodeissa merkityksellisiä, mutta myös problemaattisia. Myös yksityistyminen tulee esiin. Elokuvissa käsitellään hahmojen yksityiselämää ja keskimäärin yli puolet elokuvien ajasta, 53,27 %, ollaan kodeissa. Tutkimusmateriaalielokuvieni koti- ja asumiskuvaus on kekseliästä, vivahteikasta ja osittain jopa uskaliasta, mutta ei osoittelevaa tai yksiselitteistä.
  • Laitamo, Mikko (Työväen Historian ja Perinteen Tutkimuksen Seura, 2000)
    Väki voimakas;13
    Artikkelissa käsitellään on suomalaisen studio- ja vaalielokuvien työläisyyden representaatioita, erityisesti sitä miten niissä nauratettiin yleisöä niin herrojen kuin rahvaankin kustannuksella.
  • Laine, Saana (Helsingfors universitet, 2015)
    Objectives: Youth violence is a phenomenon that can have long-lasting and serious consequences for its victims as well as the perpetrators themselves. It is important to try and recognize factors that can have an effect on violent behaviour. The purpose of this study was to find out if there are links between exposure to media violence, the Big Five -personality traits and youth violence. In addition to studying these factors separately, it was also studied if some of the personality traits increase vulnerability to the negative effects of media violence exposure. Based on earlier research it was hypothesized that exposure to violent games and violent movies is associated with violent behaviour. With regards to personality it was hypothesized, based on earlier research, that low agreeableness, low conscientiousness and high neuroticism are associated with violent behaviour. In addition it was hypothesized that these same personality traits increase vulnerability to the negative effects of media violence exposure. Methods: This study employs data from survey on youth crime collected by the Institute of criminology and legal policy. The data was collected in 2012. 8941 Finnish sixth- and ninth-graders took the survey. Participants with answers that were assessed unreliable were excluded from the data. The final sample size used in this study was 8791. The main analyses of the study were performed with logistic regression. Results and conclusions: Consistent with the hypotheses, media violence exposure was associated with violent behaviour. With regards to personality, it was found that low agreeableness and low conscientiousness each were associated with all forms of violent behaviour studied. High extraversion was associated with bullying, participating in a fight and committing an assault. Low neuroticism was associated with committing an assault, and low openness to experience was associated with robbery with threatening behaviour. Conscientiousness and extraversion had statistically significant interactions with media violence exposure with regards to violent behaviour. Extraverted people seem to be more vulnerable to the negative effects of media violence exposure. Conscientiousness doesn't seem to be associated with violent behaviour when the exposure to media violence is high. Parents and schools should be made aware of the negative effects of media violence exposure, so they can monitor and limit the media use of the youth. In the future it would also be important to gain more information about the factors that increase vulnerability to media violence exposure.
  • Hiltunen, Helena (Helsingin yliopisto, 2013)
    Verkkari 2013 (2)
  • Ketola, Mikko (Suomen kirkkohistoriallinen seura, 2005)
    Suomen kirkkohistoriallisen seuran toimituksia
  • Ikäläinen, Elina (Helsingfors universitet, 2011)
    Elämme brändien ympäröiminä. Brändit ovat useasti osana mediasisältöjä kuten elokuvia, televisioohjelmia, videopelejä tai aikakauslehtiä. Tämä pro gradu -tutkielma tutkii tuotesijoittelua (engl. product placement) osana digitalisoituvaa mediakulttuuria. Tuotesijoittelu on markkinointiviestintään luettava mainonnan muoto, jossa jokin tuote, brändätty palvelu tai logo esiintyy mainostarkoituksessa osana julkaisua, esitystä tai kulttuurintuotetta. Tuotesijoittelu on melko vähän tutkittu aihepiiri. Aihe on kuitenkin ajankohtainen mm. mediakulttuurin digitalisoitumisesta johtuvan kuluttajien mediakulutuskäyttäytymisen muutosten ja EU:n audiovisuaalisia mediapalveluja koskevan direktiivimuutoksen (AVMSdirektiivi) takia. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää tuotesijoittelun toimijoita, toimijoiden intressi-ja kausaalisuhteita sekä toimintamekanismeja. Lähtökohtana on näkemys, jossa tuotesijoittelun keskeiset toimijat ovat tuottaja, mainostaja ja yleisö. Tutkielman alussa perehdytään tuotesijoittelun ilmiöön ja muotoihin sekä tehdään lyhyt katsaus länsimaiseen audiovisuaaliseen mediahistoriaan niiltä osin kuin se on pääpiirteissään vaikuttanut tuotesijoittelun kehitykseen. Sen jälkeen perehdytään tuotesijoittelua koskevaan lainsäädäntöön kansallisella ja EU-tasolla sekä tutustutaan tuotesijoittelun valvontaan Suomessa. Tutkimuksen teoreettinen pohja perustuu pääosin kauppa-, viestintä-ja elokuvatieteiden poikkitieteellisille, tuotesijoittelun aihepiiriä koskevalle kirjallisuudelle ja lehtikirjoittelulle. Tutkimuksen tueksi kerätty empiirinen aineisto koostuu seitsemästä suomalaisen media-alan asiantuntijan haastattelusta. Tutkimusmenetelminä ovat teemahaastatteluiden laadulliseen lähilukuun perustuva analyysi ja teemoittelu. Tukea tulkinnoille haetaan populaarikulttuurin tuotesijoittelun toteutuksista elokuvien ja aikakauslehden parista. Tutkimuksen lopussa esitetään malli, joka kuvaa tutkimuksesta esiinnousseita seikkoja tuotesijoittelutoiminnasta, sen toimijoista, mekanismeista, syistä ja reunaehdoista. Mallissa annetaan myös tuotesijoittelun toimintasuositus mainostajatahoja varten. Tutkimus osoittaa, että tuotesijoittelun tärkeimmät toimijat ovat ennakko-oletusten mukaisesti tuottaja, mainostaja ja yleisö. Näiden lisäksi voidaan tutkimuksen perusteella hahmottaa kaksi muuta toimijatahoa. Ensimmäinen näistä on tuottajan kanssa usein yhteistyötä tekevä esittäjä- tai levittäjätaho, joka on taloudellisesti ja juridisesti kytköksissä tuotantoihin, joissa se on mukana. Toinen toimijataho on usein mainostajapuolen kanssa yhteistyötä tekevät brändi- tai viestintäkonsultit, jotka opastavat tuotesijoittelutoiminnassa suhteessa mediakulttuuriin, auttavat näkyvyysneuvotteluissa ja konsultoivat mainostajaa parasta tuotesijoittelun ratkaisua varten. Tutkimus osoittaa lisäksi, että tuotesijoittelun syyt ja motiivit ovat monisyiset ja toimijakohtaiset. Tuottajan ja esittäjän syyt liittyvät yleisöjen miellyttämisen kautta lisääntyneeseen liikevaihtoon sekä tuotesijoittelun kautta parantuvaan mediatuotannon kannattavuuteen. Mainostajan ja brändikonsulttien tuotesijoittelutoiminnan syyt liittyvät brändin hallintaan, myynnin kasvattamiseen ja kuluttajiin vaikuttamiseen. Tuotesijoittelutoiminnan voidaan katsoa olevan muutoksessa; toteutukset ovat yhä enemmän strategisesti harkittuja, kokonaisvaltaisia markkinointiprosesseja, joiden tavoitteena on vaikuttaa katsojiin. Tästä syystä voidaan puhua tuotesijoittelun syventyneen osin mediasisältöjen brändi-integraatioksi.
  • Lehtinen, Lauren (2020)
    Kirjallisessa opinnäytetyössäni kerron omista töistäni haastattelumuodossa. Avaan kokemuksiani elokuvantekemisestä. Sekä mitä se merkitsee minulle. Tämän lisäksi tuon elokuvaajan äänen kuuluviin, koska kuvaaja on erittäin olennainen tekijä elokuvaa tehdessä. Pyrin myös avaamaan elokuvasanastoa sekä antamaan vinkkejä käsikirjoittamiseen. Ensimmäisessä luvussa kerron siitä, miten olen tullut tähän pisteeseen ja avaanelokuvaprojektejani. Elokuvani, joista puhun eniten ovat taiteellinen opinnäytetyöni King of the West sekä aiempi tuotanto The Animal Trilogy. Molemmat työt olen tehnyt itsenäisesti ilman rahoitusta. Toisessa luvussa elokuvaaja Aki Virtanen haastattelee minua. Haastattelussa kerron kokemuksiani näyttelemisestä, ohjaamisesta sekä käsikirjoittamisesta. Kerron myös unelmaroolista ja millaisia elokuvia olisi kiva ohjata. Kolmannessa luvussa minä puolestaan haastattelen Aki Virtasta. Halusin kysyä häneltä kysymyksiä sekä antaa mahdollisuuden kuulua, koska olen tehnyt hänen kanssaan paljon töitä. Kysyn häneltä mm. ”Millainen ohjaaja on ihanneohjaaja?” ja ”Olisiko sinulla jotakin vinkkejä näyttelijöille?”. Neljännessä luvussa annan vinkkejä käsikirjoittamiseen oman kokemukseni pohjalta sekä annan esimerkin eri kuvakoista. Viimeisessä osiossa puhun Teatterikorkeakoulusta sekä tulevaisuudesta. Kerron kuinka kouluun pääsy oli unelman täyttymys ja viimeiseksi mainitsen oman elokuvatuotantoyhtiöni Dacapost Films Oy:n.
  • Jokinen, Otso (Helsingin yliopisto, 2013)
    Verkkari 2013 (2)
  • Öhman, Mia (Helsingfors universitet, 2016)
    Opinnäytetyön aihe on Andrej Tarkovskijn (1932–1986) elokuvan Peili (1974) synty ja vastaanotto. Vastaanottona käsitellään sekä tekijän taiteellisen prosessin vastaanottoa tuotantosysteemissä, että valmiin elokuvan vastaanottoa Neuvostoliitossa ja Suomessa. Tutkimuskysymyksenä on: Miten elokuva Peili syntyi, ja miten se otettiin vastaan kotimaassa ja Suomessa. Tutkimus kuuluu elokuvahistorian alaan. Työ perustuu pääosin venäjänkieliseen kirjalliseen materiaaliin (muistelmat, haastattelut, tieteelliset artikkelit, lehtiartikkelit, stenogrammat) sekä elokuviin, dokumentteihin ja tehtyihin haastatteluihin. Peilin ympärille on pyritty rakentamaan ymmärrettävä kertomus sen syntyhistoriasta keskitetyssä, puoluejohtoisessa elokuvatuotantosysteemissä aikana, jolloin Neuvostoliitossa määriteltiin taiteen tehtäväksi esittää kansalle sosialistisen realismin keinoin elämän totuuksia positiivisessa valossa. Tutkimuksesta selviää, että Tarkovskijn vuosia kypsynyt omaelämäkerrallinen, omasta perheestä kertova elokuva oli Neuvostoliitossa jo lähtökohtaisesti vääränlainen, ja muotoutui tekoprosessin aikana täysin päättäjille käsittämättömäksi. Keskeinen toimija tuotantomyllyssä oli Goskinon ylin johtaja Filipp Ermaš, joka yritti toisaalta toteuttaa Keskuskomiteasta annettuja määräyksiä, toisaalta keksiä luovia ratkaisuja mahdollisuuksien puitteissa. Tapahtumaketju vaikuttaa mielivaltaiselta, mutta Peili kuitenkin päätyi valkokankaalle, mikä on ilmeisesti luettava Ermašin ansioksi. Elokuvasta kirjoitetun perusteella Peilin katsojat jakautuivat karkeasti kolmeen ryhmään: niihin, jotka eivät ymmärtäneet elokuvaa ja joille sen katsominen oli tuskallista, niihin, jotka pitivät kauniista kuvista mutta eivät ymmärtäneet, miten ne liittyvät toisiinsa ja niihin, jotka elivät elokuvan mukana. Tämä asetelma kertautuu läpi tuotantoprosessin ja elokuvan vastaanotossa kotimaassa ja Suomessa. Tarkovskijn luomaa elokuvakieltä pidettiin kryptisenä, yritettiin tulkita ja sanallistaa. Peilin kuvat ovat kuitenkin taiteilijan intuition tuottamia tiivistymiä, kuvarunoja, joihin ei ole olemassa tyhjentäviä selityksiä. Jokainen katsoja kokee Peilin omalla tavallaan.