Videopelit ja digitaalinen pelaaminen ovat nykyisin sukupuolesta riippumatta merkittävä tapa käyttää aikaa. Vaikka pelaajakunta on nykyisin monipuolistunut, mielikuva tyypillisestä pelaajasta on edelleen miehinen. Naisten pelaamisella viitataan laajasti sekä naisten pelaamiseen että naisten asemaan videopelikulttuurissa. Naisiin ja naistapaisiin pelaajiin kohdistuvat ennakkoluulot ottavat monia muotoja ja niillä on monitahoisia seurauksia. Maisterintutkielmassani pohdin kriittisen diskurssianalyysin keinoin videopelaaviin naisiin kohdistuvia ennakkoluuloja. Aineistonani toimii Milla Seppälän vuonna 2020 keräämä 14 vastaajan aineisto videopelaavien naisten kirjoituksista. Tarkastelen, millaisia diskursseja aineiston vastaajien kirjoituksissa nousee esiin naisten pelaamiseen ja ennakkoluuloihin liittyen. Lisäksi analysoin, miten vastaajat jäsentävät heihin kohdistuvia ennakkoluuloja. Tutkielmani teoreettinen tausta on feministiteoreetikko Sara Ahmedin teoksissaan esittelemä moninaisuustyön käsite, joka viittaa siihen sosiaaliseen työhön, jota täytyy tehdä, kun ei sovi jonkin instituution normeihin. Tarkastelemani instituutio on pelikulttuuri ja pelaajayhteisöt. Tunnistin käyttämästäni aineistosta kolme erilaista diskurssia. Ihmettelydiskurssi piti sisällään kummastelua naisten pelaamista kohtaan. Ihmettely kohdistui vastaajien sukupuoleen, pelaamiseen itsessään ja yhdessä vastauksessa ennakkoluulojen perusteet ristesivät sukupuolen ja pelaamisen kesken. Sukupuolittuneiden reaktioiden diskurssi piti sisällään esimerkiksi flirttailua ja sukupuoleen perustuvaa ”huutelua”. Ennakkoluulodiskurssiin sisältyvät esimerkiksi kokemukset toisten pelaajien myrkyllisestä käyttäytymisestä peleissä sekä ennakkoluulot yleisemmin. Aineistoni vastaajat jäsensivät kohtaamiaan ennakkoluuloja esimerkiksi arvioimalla erilaisia strategioita ennakkoluulojen torjumiseksi tai välttämiseksi. Tutkielmani tuo esiin, että tyypillisen pelaajan odotetaan edelleen olevan mies ja siihen normiin sopimattomia pelaajia kummastellaan. Miesten hallitsema ja miehille suunnattu pelikulttuuri edellyttää muilta kuin miehiltä ylimääräisen sosiaalisen työn tekemistä, jotta he voivat toimia siinä ympäristössä ja osallistua pelikulttuuriin ja pelaamisen maailmaan. Aiempi tutkimus on nostanut esiin kuvauksia hyvin syvistä sukupuoleen perustuvista ennakkoluuloista, mutta käyttämässäni aineistossa kuvataan pääosin hyvin arkisia, joskin sinällään vakavia ennakkoluulon tilanteita. Tutkielmani ei tältä osin tuottanut yllättäviä tuloksia, vaan aineistossani kuvattiin samankaltaisia kokemuksia ennakkoluuloista kuin muissakin aineistoissa ja tutkimuskirjallisuudessa. Tutkielmani siten täydentää olemassaolevaa tietoa naisten pelaamisesta ja ennakkoluuloista. Tutkielmassani totean, että pelaamisen naisvihamielinen sosiaalinen todellisuus rakentuu naisvihamielisten puhumisen ja kirjoittamisen tapojen kautta. Jatkotutkimusta kaipaa edelleen maskulinistisen ideologian ja puhetapojen yhteys pelaavien naisten arkitodellisuuteen videopelikulttuurissa. Toisaalta myös intersektionaalinen tarkastelu laajemmalla aineistolla tuottaisi hienosyisempää kuvaa naisten pelaamisesta eri sosiaalisissa ryhmissä.

Tutkimus tarkastelee ylirajaisessa heterosuhteessa olevien nuorten suomalaisten naisten kokemuksia ennakkoluuloista ja rasismista. Ylirajaiset suhteet ylittävät kansallisia, etnisiä ja/tai rodullistettuja rajoja. Aineistona ovat kymmenen ulkomaalaisen tai maahanmuuttotaustaisen miehen kanssa seurustelevan 17–28-vuotiaan valkoisen suomalaissyntyisen naisen haastattelut. Tutkimus käsittelee sitä, miten nuoret suomalaisnaiset kokevat suhteeseensa ja puolisoonsa kohdistuvan rasismin ja ennakkoluulot ja miten nämä muokkaavat valkoisten naisten elämää. Tarkastelen naisten arkipäivän kokemusten kautta miten kansallisia, etnisiä ja rodullistettuja rajoja tuotetaan Suomessa ja miten sukupuoli ja seksuaalisuus nivoutuvat näihin rakennusprosesseihin. Haastattelupuheen analyysin kautta tarkastelen haastateltavien henkilökohtaisia kokemuksia ja heidän käytettävissään olevia kulttuurisia diskursseja. Tutkimus on monitieteinen. Sen teoreettinen tausta on feministisissä jälkikoloniaalisissa ja nationalismin teorioissa, kriittisessä valkoisuuden tutkimuksessa sekä sukupuolentutkimuksessa. Aineistoa analysoidaan intersektionaalisesta näkökulmasta. Tutkimuksen johtopäätökset koskevat aineistossa esiin tulevia kansallisia, etnisiä ja rodullistettuja hierarkioita. Haastateltavien perheiden, ympäristön ja ystävien suhtautuminen eroaa voimakkaasti suhteessa naisten kumppanien kansallisuuteen, ihonväriin ja uskontoon. Tummaihoisten ja muslimien vastaanottoa leimaa aineistossa epäluulo, pelko sekä rasistiset sukupuolitetut ja seksualisoidut stereotypiat. Vaaleaihoiset ja länsimaisiksi määritetyt kumppanit otetaan vastaan lämmöllä ja suhteen monikulttuurisuutta voidaan perheen puolelta juhlistaa. Lähestyn tätä vastaanoton jakautuneisuutta ja sitä kautta muodostuvaa kansallista haluttavuuden hierarkiaa Sara Ahmedin teoretisoiman muukalaisen figuurin kautta. Tulkitsen aineistossa esiin tulevia toisen kuvia ja sitä kautta myös suomalaisuuden narratiiveja suomalaisen rotuhistorian valossa. Tummaihoisen tai muslimimiehen kanssa seurustelevat naiset kokevat monenlaista rasismia ja syrjintää. Seurustelusuhteen myötä naisten orientaatio yhteiskunnassa muuttuu: he heräävät näkemään ennen tasa-arvoisena pitämänsä yhteiskunnan rasismin ja sitä kautta myös oman etuoikeutetun asemansa. Rasismi herättää naisissa syyllisyyttä ja he tuntevat siitä myös vastuuta. Naiset kokevat olevansa välittävässä asemassa suomalaisen yhteiskunnan ja miehen välillä. Analysoin tätä välitilallista asemaa Patricia Hill Collinsin sisäisen ulkopuolisen käsitteen kautta. Naiset määrittyvät aineistossa esiintyvissä diskursseissa seksuaalisesti poikkeaviksi ja sukupuolitetusta kansallisesta roolistaan harhautuneiksi. Analysoin marginalisoidun seksuaalisuuden asemaa ja kansallisia seksuaalihierarkioita Eve Kosofsky Sedgwickin kaapin -metaforan, Gayle Rubinin seksuaalisuutta koskevien teoretisointien sekä Maija Urposen kehittelemän kansallisen heteromatriisin käsitteen avulla. Käsittelen tutkimuksessa myös naisten vastastrategioita.

Tutkimuksen kohteena on päivähoitohenkilökunnan maahanmuuttajapuhe. Varhaiskasvattajien haastattelupuhetta tarkastellaan suhteessa tämänhetkiseen suomalaiseen maahanmuuttajista, monikulttuurisuudesta ja ennakkoluuloisuudesta käytyyn keskusteluun. Maahanmuuttajien erilaisuuden kohtaaminen on osoittautunut ongelmalliseksi niin suomalaisen yhteiskunnan kuin viranomaistyönkin kannalta. Ratkaisua erilaisuuden kohtaamiseen on 1990-luvulla etsitty monikulttuurisuudesta tai pluralismista integraatiopoliittisena ideologiana, joka asettuu vastustamaan sekä kulttuurista assimilaatiota että vähemmistöryhmien syrjintää. Tutkimuksen kysymyksenasettelua rakennettaessa hyödynnetään sekä monikulttuurisuutta käsittelevää kirjallisuutta että sosiaalipsykologisen ennakkoluulotutkimuksen traditiota. Analyysin näkökulmana on diskurssianalyyttinen kielenkäytön tarkastelu. Aineisto koostuu kahdessa helsinkiläisessä päiväkodissa toteutetusta 16 työntekijän haastattelusta. Haastattelupuheen kohteina ovat maahanmuuttajataustaiset lapset ja perheet päivähoidon asiakkaina sekä maahanmuuttajat työtovereina. Aineistosta identifioidaan maahanmuuttajien erilaisuutta konstruoivia tulkintarepertuaareja eli merkityksellistämisen tapoja. Sekä monikulttuurinen ideologia että ennakkoluulojen vastainen normi osoittautuvat hallitseviksi kulttuurisiksi tulkintaresursseiksi, joihin nojaamalla konstruoidaan useita tilanteisia tulkintarepertuaareja. Ilman kulttuurisesti painavia arvoperusteluja ei monikulttuurisen ideologian vaatimuksia katsota voitavan jättää noudattamatta. Ajatuksellinen tila kulttuurin kunnioittamisen ja ennakkoluuloisuuden vastustamisen välissä osoittautuukin ahtaaksi. Tulkintarepertuaarien avulla puhuja paitsi merkityksellistää erilaisuutta myös rakentaa suhdettaan puheen kohteena oleviin maahanmuuttajiin. Tulkintarepertuaarien käyttöä tarkasteltaessa hyödynnetään kognitiivista ennakkoluulotutkimusta ja sen kritiikkiä. Repertuaarit nähdään puheen ja ajattelun strategioina, joiden avulla maahanmuuttajia on mahdollista joko yksilöidä tai kuvata etnisen tai kulttuurisen ryhmänsä edustajina. Monet aineistosta identifioiduista tulkintarepertuaareista osoittautuvat ennakkoluuloisuutta yksilöimisen avulla vastustaviksi strategioiksi. Aineiston kokonaisuus tulkitaan vastadiskurssiksi suomalaisten ja maahanmuuttajien ryhmäeroja sekä ennakkoluuloja uusintavalle puheelle. Tässä vastustamisessa piilee monikulttuurisuuden paradoksi: ryhmittymisen ja syrjinnän vastustaminen asettuu aineistossa monikulttuurisuuden toteuttamisen vaikeimmin ylitettäväksi esteeksi. Tärkeimmät lähteet: Matinheikki-Kokko (1997): Challenges of Working in a Cross-Cultural Environment; Potter & Wetherell (1987): Discourse and Social Psychology ja muut ko. henkilöiden tekstit; Jokinen, Juhila & Suoninen (1993): Diskurssianalyysin aakkoset ja etenkin Suonisen muut tekstit. Billig (1985): Prejudice, Categorization and Particularization; Billig (1987): Arguing and Thinking; Billig et al. (1988): Ideological Dilemmas; Vesala & Rantanen (1999): Pelkkä puhe ei riitä.

Tutkimuksen tavoitteena on kartoittaa luottamusmiesten organisaatio- ja ammattijärjestösitoutumiseen liittyviä tekijöitä sekä kuvata eri tavoin sitoutuneita ryhmiä. Keskeisiä tutkimuskysymyksiä ovat siten: Rapauttavatko hyvät esimies-alaissuhteet ja sujuviksi koetut neuvottelusuhteet työnantajan ja ammattiyhdistyksen välillä perustaa luottamusmiesten ammattijärjestösitoutumiselta? Mitkä tekijät vaikuttavat luottamusmiehen organisaatio- ja ammattijärjestösitoutumisen taustalla? Tutkimustulokset osoittavat, että oman johtajan/esimiehen ja luottamusmiehen välinen molemminpuolinen hyväksyntä ja siitä syntynyt motivoituneisuus ja työtyytyväisyys yhdistyneenä pitkän työsuhteen antamaan turvallisuuden tunteeseen ovat voimakkaammin pääkonttorien luottamusmiesten organisaatiositoutumisen taustalla. Kun taas kentän luottamusmiesten työssään kokema epävarmuus, oman työn autonomian puute, haasteeton työnjohtoilmasto tuntuivat aiheuttavan enemmän kritiikkiä työorganisaatiota kohtaan ja suuntaavan samaistumista oman ammattijärjestön suuntaan. Enemmistö tutkimuksen luottamusmiehistä oli kuitenkin kaksoissitoutuneita ja he kokivat ammattiliittonsa ja työnantajansa välisten suhteiden perustuvan yhteistyöhön ja luottamukseen organisaation johtoon. Luottamusmiesten sitoutuminen professioon ja työnantajaan näyttäisi olevan toinen vaihtoehtoinen tulevaisuuden kaksoissidoksen malli.

Tässä tutkimuksessa tarkastelen Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan opiskelijoiden uskontodialogiin kohdistuvia käsityksiä. Tutkimuskysymyksen, onko uskonnolla väliä, johdattelemana haluan tutkimuksellani selvittää, esiintyykö suomalaisten, uskonnollisten opiskelijoiden keskuudessa uskonnollista ennakkoluuloisuutta ja jos esiintyy, ketä kohtaan ja miksi. Tutkimusluvuissa käsittelen opiskelijoiden suomalaiskristillisiksi määriteltyjä käsityksiä suhteessa seitsemään tunnetuimpaan maailmanuskontoon. Tutkimuksen teoreettisena taustana toimivat Magdalena Jaakkolan suomalaisten ulkomaalaisasenteita käsittelevien työvoimapoliittisten tutkimusten lisäksi Gordon Allportin kontaktiteoria sekä Tajfelin ja Tunerin asenteita ja ryhmäkäyttäytymistä selittävä sosiaalisen identiteetin teoria. Lisäksi käsittelen tutkimuksesta nousevia tuloksia suhteessa Kimmo Ketolan esittämiin vuoden 2008 ISSP -tutkimusohjelman suomalaisten uskonnollisia ennakkoluuloja, suvaitsemattomuutta ja syrjiviä asenteita käsitteleviin tutkimustuloksiin teoksessa Uskonto suomalaisten elämässä. Tutkimuksessa analysoitavan aineiston olen kerännyt Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan opiskelijoilta verkkolomakkeella vuoden 2012 huhtikuun ja lokakuun välisenä aikana. Aineisto koostuu 101 verkkolomakkeelle tallennetusta vastauksesta, minkä analysoinnissa käytän määrällisiä menetelmiä. Yleisten vastausjakaumien lisäksi esitän aineistosta muuttujien välisiä riippuvuussuhteita. Tutkimukseni osoittaa, kuinka uskontoihin liitettävät myönteiset käsitykset ja onnistunut uskontodialogi ovat käytännössä monen muuttujan summa. Kontaktiteorian mukaisesti tutkimus osoittaa, kuinka kokemuksen määrän ja tiedon vaikutus uskontoihin kohdistuviin käsityksiin on myönteinen. Käsitysten muuttamiseksi kokemus ja tieto eivät kuitenkaan riitä. Kysyttäessä, onko uskonnolla väliä, kokemusta ja tietoa paremmaksi suvaitsevaisuutta selittäväksi ja ennustavaksi tekijäksi tutkimuksessa ilmenee uskonnollinen identiteetti sekä siihen liitettävät käsitykset ryhmän samankaltaisuudesta ja kiinteydestä.

Tässä tutkielmassa tarkasteltiin virtuaalitodellisuuden (VR) tarjoamia mahdollisuuksia ennakkoluulojen ja ryhmien välisten suhteiden parantamisen kannalta. Teoreettisena viitekehyksenä tutkielmassa käytettiin Allportin (1954) kontaktihypoteesia ja sen pohjalta kehitettyä kontaktiteoriaa sekä aiempaa VR-ennakkoluulotutkimusta. Tutkielman tavoitteena oli selvittää, voidaanko valmiissa sosiaalisessa VR-sovelluksessa toteuttaa positiivista ulkoryhmäkontaktia hyödyntävä ennakkoluulointerventio, jonka avulla enemmistöryhmän implisiittiset asenteet kontaktoitua ulkoryhmää kohtaan muuttuisivat positiivisemmiksi. Varsinaisen tutkimuskysymyksen lisäksi tutkielmassa tarkasteltiin myös eksploratiivisesti sukupuolen, avatarin vartaloon samaistumisen ja koetun yhteisen läsnäolon tunteen vaikutusta intervention jälkeisiin implisiittisiin asenteisiin. Pyrin tutkielmani avulla täydentämään nykyistä ennakkoluuloihin liittyvää VR-tutkimuksen kenttää toteuttamalla aikaisemmasta tutkimuksesta poiketen ennakkoluulointervention valmiissa sosiaalisessa VR-sovelluksessa nimeltä AltspaceVR. Tutkielman aineisto kerättiin osana laajempaa PREVENT-hanketta, joka keskittyy ennakkoluulojen tutkimiseen virtuaaliympäristöissä. Aineisto kerättiin pääosin syksyllä 2021 ja tutkimukseen osallistui yhteensä 94 koehenkilöä, joista 76 otettiin mukaan analyysiin. Tutkimus koostui esikyselystä, VR-osuudesta ja jälkikyselystä. VR-osuus suoritettiin AltspaceVR-sovelluksessa ja se koostui tutoriaalista, säkinheittopelistä ja odotushuoneesta, joista tässä tutkielmassa keskityttiin vain säkinheittopelin tarkasteluun eli kontaktiin ensisijaisen ulkoryhmän edustajan kanssa. Muutosta koehenkilöiden implisiittisissä asenteissa mitattiin Greenwaldin ja kumppaneiden (1998) kehittämän IAT-testin avulla, joka suoritettiin esikyselyn ja jälkikyselyn aikana. Analyysit toteutettiin R-studiossa käyttämällä yksisuuntaista toistettujen mittausten varianssianalyysia sekä lineaarista regressioanalyysia jatkotestien kohdalla. Tutkielman tuloksena oli, että VR-interventiolla ei ollut vaikutusta koehenkilöiden implisiittisiin asenteisiin eli koe- ja kontrolliryhmän välillä ei ollut tilastollisesti merkitsevää eroa IAT-testin tuloksissa intervention seurauksena. Tutkimukselle asetettu hypoteesi ei siis saanut tukea ja nollahypoteesi jäi voimaan. Jatkotestien tuloksena oli, että sukupuolella ja avatarin vartaloon samaistumisella ei ollut yhteyttä intervention jälkeisiin implisiittisiin asenteisiin. Sen sijaan koetulla yhteisen läsnäolon tunteella oli yhteys intervention jälkeisiin implisiittisiin asenteisiin sekä koe- että kontrolliryhmässä. Vaikka interventiolla ei ollut vaikutusta koehenkilöiden implisiittisiin asenteisiin, tutkielmani lisää ymmärrystä virtuaalitodellisuuden tarjoamista mahdollisuuksista ennakkoluulojen muuttamisen kannalta. Lisäksi tutkielma lisää tietoa koetun yhteisen läsnäolon merkityksestä implisiittisten asenteiden muuttamisen kannalta. Tutkielma tuo myös uutta tietoa valmiiden sosiaalisten VR-sovellusten hyödyntämisestä tutkimuksessa. Jatkotutkimuksen kannalta myös täysin etänä toteutettavien kokeiden mahdollisuutta olisi mielekästä tarkastella.

Tässä maisterintutkielmassa tutkin, miten suomalaisten suhtautuminen maahanmuuttoon, kokemukset taloudellisesta uhasta ja hyvinvointivaltio kytkeytyivät toisiinsa yhteiskunnallisessa murroksessa vuosina 1986–1996. Talouden vapauttaminen, lama, Neuvostoliiton romahtaminen ja politiikan muutokset osuivat samalle ajanjaksolle kuin lisääntynyt julkinen keskustelu maahanmuutosta sekä nopea kasvu maahan saapuneiden turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten määrässä. Jo 1980-luvun lopulla esiin nousivat julkisuudessa myös maahanmuuttovastainen populismi ja ulkomaalaistaustaisia vastaan suunnatut väkivallanteot. Teoreettinen viitekehys tutkielmalle muodostuu sosiaalipsykologian ryhmäsuhteita ja ennakkoluuloja kuvaavista teorioista sekä maahanmuuttoon liittyvästä yhteiskuntatieteellisestä ja historiallisesta tutkimuksesta. Keskeisiä käsitteitä ovat ennakkoluulot ja rotu, taloudelliset uhkakuvat ja hyvinvointinationalismi. Aineistona toimivat Elinkeinoelämän valtuuskunnan laajat suomalaisten asennetutkimukset, Magdalena Jaakkolan haastattelututkimukset, World Values Survey -kyselyt ja Helsingin Sanomien julkaisemat kyselyt. Analyysia täydennän aikalaisuutisoinnilla ja historiallisella tutkimuskirjallisuudella. Historiallisen kontekstin kartoittamisen ja kuvailevan analyysin lisäksi käytän tutkielmassa logistista regressiota. Menetelmien avulla tutkin, mitkä tekijät muovasivat suomalaisten suhtautumista maahanmuuttoon. Selvitän mitä tapahtuneista muutoksista kyselyaineistot kertovat ja mikä erilaisten taustatekijöiden sekä ajankohdan yhteismerkitys maahanmuuttoasenteille oli. Keskeinen kysymys on myös se, miten suomalaisten historiannarratiiveille rakentuvat käsitykset kansallisesta identiteetistä ja rodusta yhdistyvät taloudellisiin uhkakuviin ja ksenofobiaan, sellaisessa hyvinvointivaltion kehityskaaren pisteessä, jossa muutokset maahanmuutossa ja taloudelliset sekä yhteiskunnalliset mullistukset kohtaavat. Kyselyaineistoihin liittyy problematiikkaa, jonka takia tuloksiin täytyy suhtautua varauksella. Suuri vaikutus on kysymyksenasettelulla ja aineiston keruun ajankohdalla. Maahanmuutto alkoi myös tutkimusaiheena kiinnostamaan vasta sen kasvun ja laajemman yhteiskunnallisen keskustelun myötä. Eri lähteistä kasatut aineistot antavat hyvin vaihtelevan kuvan suomalaisten suhtautumisesta. 1980-luvun julkinen keskustelu ja muutokset pakolaiskiintiöissä aiheuttivat lyhyelläkin aikavälillä paljon vaihtelua eri kyselyiden tuloksissa. Asenteet myös vaikuttavat muuttuneen kielteisemmiksi jo ennen kuin talouden reaaliluvut kääntyivät laman seurauksena huonompaan suuntaan. Asenteet mahdollisesti jyrkkenivät lisääntyneen maahanmuuton takia - toisaalta rasistinen suhde rotuun näyttäisi olleen Suomessa yleistä jo ennen kuin muutos tapahtui. Tulokset tukevat aiempia tutkimuksia sen osalta, että sosioekonominen asema ja etenkin koulutus korreloivat asenteiden kanssa. Kielteinen suhtautuminen maahanmuuttoon verrattuina verrokkiryhmiinsä oli vähän koulutetuilla, työntekijöillä tai työttömillä, miehillä sekä suurien kaupunkien ja Etelä-Suomen ulkopuolella asuvilla. Kiinnostavaa on, että muiden keskuudessa asenteet muuttuivat myönteisemmiksi 1980-luvun lopulla, mutta edellä mainituissa ryhmissä tällaista muutosta ei tapahtunut, joten ero niiden ja muiden välillä syveni jo ennen lamaa. Talouden reaaliluvut eivät selitä yksinään asenteissa tapahtuneita muutoksia kovin vahvasti, jos niitä verrataan aineistoon. Tutkimuksessa havaitaan, että tärkeää on ottaa mukaan myös talouteen liittyvät odotukset ja kokemukset tulevaisuuden uhkatekijöistä. Keskeistä on myös se, miten julkinen keskustelu ja poliittiset toimijat luovat ja muokkaavat näitä odotuksia tai uhkakuvia sekä yhdistävät niitä maahanmuuttajiin. Hyvinvointivaltion heikentymisestä koettu uhka yhdistyi aineistossa kielteiseen suhtautumiseen ulkomaalaisia työntekijöitä kohtaan – sekä rasistiseen ajatteluun. Taloudellisten uhkakuvien ja ryhmien välisten suhteiden välisiä yhteyksiä pohdittaessa on huomioitava myös se historiallinen ja institutionaalinen konteksti, jossa maahanmuutto ja hyvinvointivaltio kohtaavat.