Browsing by Subject "erimielisyys"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-9 of 9
  • Korpela, Henna (Helsingfors universitet, 2011)
    Tutkielmassa tarkastellaan erilaisia tapoja, joilla potilas osoittaa erimielisyyttä terapeutin hänen puheestaan tekemiä formulaatioita ja tulkintoja kohtaan. Pyrkimyksenä on edistää psykoterapiavuorovaikutuksen kokonaisvaltaista ymmärtämistä. Tutkimusten kumuloitumattomuuden puutetta korjataan tarjoamalla jo tutkituista ilmiöistä uutta tietoa uusista näkökulmista sekä toisaalta yhdistämällä samaa ilmiötä eri näkökulmista tarkastelleiden tutkimusten tulokset yhteen loogiseen kokonaisuuteen. Tutkielmassa yhdistyvät nykyisessä psykoterapiaa koskevassa keskustelunanalyyttisessä tutkimuksessa vallitsevat kaksi eri näkökulmaa: sekventiaalisesti järjestyneet terapiakäytännöt sekä vuorovaikutuksessa ilmenevät potilaan ja terapeutin välisen suhteen piirteet. Aineistona tutkimuksessa käytetään ääninauhoitteita kognitiivisista psykoterapiaistunnoista. Se koostuu 19 terapiaistunnosta. Yhden istuntonauhoitteen kesto on noin tunti, jolloin aineistoa on kokonaisuudessaan noin 19 tuntia. Litteroituna yhden nauhoitteen pituus on noin 40–50 liuskaa, eli yhteensä aineistoa on lähes 1000 liuskaa. Kaikissa istunnoissa on saman terapeutin ja potilaan muodostama dyadi, mikä mahdollistaa hyvinkin syvällinen kuvan muodostamisen tästä kyseisestä terapiasta. Metodina tutkielmassa käytetään keskustelunanalyysiä. Keskustelunanalyysissä keskitytään kompetensseihin, joita puhujat hyödyntävät osallistuessaan ymmärrettävään ja loogiseen keskusteluun. Sen perustehtävä on kuvata menettelytapoja ja olettamuksia, joiden varassa puhujat tuottavat oman käyttäytymisensä ja tulkitsevat toistensa käytöstä. Tutkimusote on siten tiukan induktiivinen: yksittäisiä vuorovaikutustapahtumia analysoimalla pyritään löytämään niille kaikille yhteisiä yleisiä muotoja. Potilaan tavat osoittaa erimielisyyttään terapeutin tekemiä formulaatioita ja tulkintoja kohtaan jakautuvat tiettyihin kategorioihin, joissa toistuvat samanlaiset toimintatavat ja käyttäytymispiirteet, jotka puolestaan eroavat muiden kategorioiden vastaavista; erimielisyyden muodot eroavat toisistaan myös erimielisyyden määrän suhteen. Yhteensä aineistonani olleesta 19 terapiaistunnosta löytyi 52 erimielisyystilannetta, jotka jakaantuivat yleisluonteensa mukaisesti kolmeen pääkategoriaan (osittainen myöntyminen, epävarmuuteen vetoaminen ja suoraan osoitettu erimielisyys) sekä yksityiskohtien kuten sanavalintojen ja rakenteiden mukaisesti yhteensä yhdeksään alakategoriaan ('kyllä ja', 'kyllä mutta', 'kyllä tai', osittainen erimielisyys, lievennetysti esitetty täysi erimielisyys, pitkään jatkunut voimakas erimielisyys, osittainen erimielisyys: kyllä ja ei -rakenne, suoraan osoitettu mutta ei aggressiivinen erimielisyys ja suoraan osoitettu voimakas erimielisyys: päällekkäispuhunta). Lisäksi laajimmassa, osittaisen myöntymisen kategoriassa alakategoriat jakaantuvat edelleen omiin alakategorioihinsa, joita on yhteensä kymmenen (lisäys, tarkennus, korjaava tarkennus; paitsi-muotoinen rajaus, lievennys, lisänäkökulma, tarkennus, tarkennus 'kyllä'- ja 'mutta'-osien välissä; tarkennus, tai ei -rakenne). Työn tärkein johtopäätös on, että mitä enemmän potilas on eri mieltä terapeutin esittämästä formulaatiosta tai tulkinnasta, sitä vähemmän hän suuntautuu preferenssijäsennyksen mukaisiin odotuksiin muotoillessaan vastaustaan. Myös keskustelusta välittyvä kuva potilaan mielentilasta ja hänen yleisestä vastarinnastaan noudattaa tätä samaa periaatetta. Erimielisyys ja nimenomaan negatiivisina tunteina ilmenevä vastarinta vaikuttaisivat olevan tiiviisti toisiinsa kietoutuneita ja kasvavan samassa suhteessa. Mitä voimakkaampi erimielisyys on, sitä enemmän potilas vaikuttaa affektiiviselta ja vastarintaiselta, ja mitä enemmän potilas on erimielinen ja vastarintainen, sitä vähemmän vuorovaikutukselliset normit ohjaavat erimielisyyden ja vastarinnan ilmaisemista. Lisäksi aineistosta oli havaittavissa, että keskustelunanalyyttisen teorian käsityksistä poiketen formulaatioihin annettuja vastauksia elaboroitiin jopa laajasti ja että tämä oli ennemmin sääntö kuin poikkeus. Aineiston rajoitteista johtuen tästä ei voida tehdä riittävän perusteltuja johtopäätöksiä nykyisen teorian puolesta tai vastaan, joten aiheen jatkotutkimus olisi erittäin tarpeellista.
  • Salonpää, Anna (Helsingfors universitet, 2017)
    The objective of this study was to observe the ways in which young people indicate disagreement in asynchronous online discussions. The analysis is focused at how argumentative online discussions are constructed, the ways in which the speakers indicate disagreement and the attributes and functions of those disagreements. One area of the analysis is the context in which the disagreements appear: in what part of the conversation they appear, how other speakers react to them and which types of disagreement appear side by side in one turn. The conversation analytic view of turn-taking and the constructions of turns work as a background for this study. The data for this study was collected from an online discussion forum targeted at young people, named Demi.fi, from which I chose three discussion threads on the same subject: the diversity of genders and gender equality. These threads had 344 messages altogether, and in 261 of them the speaker indicates disagreement. I approached the data through qualitative research, utilizing the method of conversation analysis. I started by locating all assessments and the disagreeing turns connected to them, and after that I categorized the types of disagreements and analyzed the more specific functions of these categories. The conclusions of this study tell that in these three argumentative discussion threads, the speakers indicated disagreement in ways that can be divided into seven categories: statements, the challenging questions and their answers in question-answer adjacency pairs, accusations, the negative emotional reactions of the speaker, irony, misunderstandings and concessions that have attributes of both agreements and disagreements. Each of these categories had their own specific attributes and functions. Statements were the most frequently used disagreements in the discussions, but direct, emotional disagreements were rather frequent as well. Disagreements were usually indicated by negatively evaluating the assessment or the persona of the other speaker, but they could also be indicated by challenging power hierarchies by – for example – turning the other speaker into a laughing-stock. Because disagreeing second turns were much more frequent than agreeing second turns, it's justified to say that in the context of an argumentative online discussion, the otherwise popular belief of agreeing being preferred turns out to be dispreferred. The conclusions give teachers an opportunity to understand the ways of disagreeing that are typical for young people. This also enables the guidance towards respectful, constructive argumentation.
  • Vuorikoski, Markus (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielma käsittelee ranskalaisen filosofin Jacques Rancièren demokratiakäsitystä, joka rakentuu Rancièren tasa-arvon ja politiikan käsitteiden uudelleen muotoiluille. Tutkielma rinnastaa Rancièren erimielisyyttä korostavan politiikan teorian deliberatiivisen politiikan konsensuaalisen ajattelun kanssa korostaen näkemysten eroja, mutta samalla niiden yhtymäkohtia. Tutkielman argumentti rakentuu kahden teesin varaan, joita tutkielma havainnollistaa ja perustelee. Ensiksi Rancièren tasa-arvon käsitteen uudelleen muotoilu ja problematisointi tuovat esille deliberatiivisen politiikan muotoileman tasa-arvon puutteellisuuden ja epätasa-arvoiset ennakko-oletukset. Toiseksi Rancièren erimielisyyden politiikka ei ole täysin vastakkainen konsensuaaliselle politiikalle, vaan se sisältää konsensuaalisisa piirteitä sekä tasa-arvon, politiikan että demokratian käsitteiden tasolla. Tutkielma jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäinen osa käsittelee tasa-arvoa, joka muodostaa Rancièren ajattelun kulmakiven ja tarkastelee tasa-arvon käsitteen muotoutumista Rancièren ajattelun keskeiseksi viitepisteeksi. Toinen osa käsittelee Rancièren politiikan käsitettä sekä sen eroa perinteisesti ymmärrettyyn politiikkaan. Erityisesti osa käsittelee keskeistä politiikka-poliisi erottelua sekä poliittisen subjektin muotoutumista. Kolmas osa keskittyy Rancièren demokratiakäsitykseen, joka rakentuu tasa-arvon sekä politiikan muodostaman käsitteellisen kontekstin varaan. Tässä osassa Rancièren erimielisyyteen perustuva demokratiakäsitys asemoituu suhteessa deliberatiivisen demokratiaan ja konsensusajatteluun. Tutkielman keskeisenä johtopäätöksenä on, että tasa-arvo kaikkia koskevana ja yleisenä oletuksena toimii minimaalisena konsensuaalisena kiinnekohtana Rancièren ajattelussa. Rancièren politiikan käsite puolestaan haastaa näennäisen konsensuaalisuuden ja avaa mahdollisuuden luoda aito konsensus, joka ottaa huomioon myös ne, jotka jäävät näennäisen konsensuksen ulkopuolelle. Pyrkimys aitoon konsensukseen antaa Rancièren demokratiakäsitykselle tehtävän luoda entistä parempi ja oikeudenmukaisempi yhteiskunta uuden konsensuksen kautta. Erimielisyys säilyy kuitenkin keskeisenä demokratian elementtinä, joka on edellytys aidon konsensuksen toteutumiselle. Juuri tässä mielessä Rancièren demokratiakäsityks voidaan nähdä sensitiivisempänä tasa-arvon kysymyksen tarkastelussa, kuin deliberatiivinen demokratia.
  • Stevanovic, Tuire Melisa; Weiste, Elina Hannele (2018)
    This paper investigates the tension between collaboration and conflict in conversation-analytic data sessions. In conversation analysis, data sessions are an important part of research practice and they also play a central role in the academic method education. Our data consist of focus group interviews among conversation-analytic experts and novices. The interviews are analysed using a combination of discursive focus group research methodology and conversation analysis. We ask (1) how data session interaction is presented in the participants’ talk and (2) how the participants talk about collaboration and conflict in the focus group interviews. The analysis reveals observable differences in how the experts and novices talked about the data sessions. While the experts emphasized the process of collective meaning making, the novices stressed the recognition of individual contributions. Experts also considered silence as a discreet way of disregarding questionable contributions, whereas novices described silence as the worst possible reaction to a contribution. Our results reflect the dissonance between collective responsibilities and individual needs, typical in collaborative learning. Our research suggests that, in academic method education, the balancing between these needs may be especially challenging in groups of members with different levels of competence.
  • Hannula, Minna (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkielmassa tarkastellaan päällekkäispuhuntaa ja sen vuorovaikutuksellista käyttöä suomenkie-lisessä radiokeskustelussa. Tutkimusmenetelmänä on keskustelunanalyysi, jonka keskeinen ajatus on, että keskustelu ei ole kaaos, vaan osallistujien vuorovaikutus on yksityiskohtiaan myöten jäsentynyttä toimintaa. Keskeisinä tutkimuskysymyksinä on selvittää, millaisia vuorovaikutuk-sellisia tekoja radiokeskusteluiden päällekkäispuhuntatapauksiin liittyy ja millaisissa tilanteissa päällekkäispuhuntaa esiintyy. Tutkimuksen aineisto käsittää neljä puolen tunnin mittaista suoraa radio-ohjelmaa, jossa kolme keskustelijaa keskustelee ajankohtaisista puheenaiheista puheen-johtajan johdolla. Tutkielmassa osoitetaan, että päällekkäispuhunta on monivivahteinen keino, jonka avulla keskustelun osallistujat ratkovat vuorovaikutuksellisia ongelmia tai jolla keskustelun puheenjohtaja ohjaa keskustelua radio-ohjelman kannalta tarkoituksenmukaisella tavalla. Tutkielman analyysiluvuissa päällekkäispuhuntoja tarkastellaan sekä vuoron vuorovaikutuksel-lisella luonteella tai tehtävällä että vuorottelujärjestelmän rakenteella selittyviä päällekkäispu-huntoja. Tutkielman kolmannessa luvussa osoitetaan, että päällekkäispuhunnan avulla puheen-johtaja voi ohjailla keskustelua joko edeltävää vuoroa tukemalla tai edesauttamalla edeltävän vuoron päättymistä. Neljännessä luvussa osoitetaan, että päällekkäisillä vuoroilla keskustelijat voivat pyrkiä tiimiytymään toisten keskustelijoiden kanssa tai he voivat ilmaista saman- tai eri-mielisyyttä edeltävän vuoron kanssa. Päällekkäin tuotetulla vuorolla keskustelijat voivat myös osoittaa edeltävään vuoroon liittyviä ymmärrys- tai muita ongelmia. Sekä keskustelijat että pu-heenjohtaja voivat päällekkäin tuotetuilla vuoroilla ilmentää orientaatiota tilanteen humoristi-suuteen tai vakavuuteen. Osallistujat voivat myös tähdätä erimielisen tai kilpailevan vuoronsa alkamaan ensin vuoronvaihdon mahdollistavassa kohdassa, ja ellei se tuota tulosta, voivat sijoit-taa vuoron alkamaan kesken edeltävän vuoron rakenneyksikön. Viidennessä luvussa ilmenee, että rakenteellista päällekkäisyyttä esiintyy esimerkiksi kuorovastausten yhteydessä sekä silloin, kun seuraavaa puhujaa ei ole nimetty ja usea puhuja valitsee itsensä seuraavaksi puhujaksi. Tutkielma esittelee päällekkäispuhuntaa keskustelun voimavarana. Päällekkäispuhunnan avulla voidaan tehdä sellaisia vuorovaikutuksellisia tekoja, jotka vievät vuorovaikutusta eteenpäin ja pitävät keskustelun dynaamisena. Päällekkäispuhunnan avulla keskustelijat ja puheenjohtaja voivat toteuttaa niitä rooleja, joita radiokeskustelu heille asettaa.
  • Peltomaa, Amanda (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielmassa tarkastellaan erimielisyyksiä vapaamuotoisessa institutionaalisessa keskustelussa papin ja seurakuntalaisten välillä. Tarkoituksena on selvittää, miten aineiston erimielisyyssekvenssit syntyvät ja päättyvät, kuka sekvenssin osia tuottaa sekä miten institutionaaliset roolit vaikuttavat erimielisyyksien muodostumiseen. Lisäksi tarkastellaan erimielisyyden osoittamisen kielellisiä ja kehollisia keinoja. Tutkimusmetodina hyödynnetään etnometodologista keskustelunanalyysia. Yhteensä 76 minuutin mittainen videoaineisto on kerätty vuonna 2016 erään Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnan tilaisuuksista (kastejuhlasta, kirkkokahveilta, raamattupiiristä ja messujatkoilta). Aineisto koostuu kuudesta 2–9 hengen seurueen keskustelusta ja sisältää 13 erimielisyyssekvenssiä, jotka sisältävät edelleen lukuisia erimielisiä vuoroja. Puheen lisäksi työssä analysoidaan kehollisia keinoja, kuten eleitä ja ilmeitä. Tutkielma vahvistaa aiemmissa tutkimuksissa esitettyä käsitystä erimielisyyssek-venssin synnyn kaksiosaisesta rakenteesta, joka koostuu 1) erimielisyyden laukaisevasta kohteesta ja 2) erimielisyyden aloituksesta. Aineisto sisältää kolme erityyppistä erimielisyyden kohdetta ja neljä erilaista keinoa aloittaa erimielisyys. Yleisin erimielisyyden aloittava toimintajakso on vieruspari, jossa erimielisyys kohdistuu edellisen puhujan kannanottoon ja se ilmaistaan kannanotolla. Erimielisyyssekvenssi viedään päätökseen karkeasti viidellä eri tavalla ja useimmiten keskustelijoiden yhteistyönä. Yleisimmin erimielisyys päättyy jyrkkään puheenaiheen vaihtoon tai siihen, että toinen osapuolista myöntyy toisen keskustelijan kantaan. Keskustelujen vapaamuotoisuudesta huolimatta erimielisyyden syntyyn ja sen päättämiseen liittyvien keinojen käyttö jakautuu institutionaalisten roolien mukaan. Erimielisyyden aloittavia haastavia kysymyksiä ja erimielisyyden päättäviä jyrkkiä aiheenvaihdoksia esittää vain pappi. Lisäksi pappi jättää nostamatta esiin seurakuntalaisten väärinkäsityksiä ja päättää siten keskustelun uuden suunnan itsenäisesti. Sekä instituution edustaja että maallikot esittävät erimielisiä toisia kannanottoja ja oletuksen sisältäviä vuoroja ja ilmaisevat erimielisyyden päättämiseen suuntautuvaa myöntymistä. Erimielisyyden päättämisen keinoista kompromissialoitteet ja keskustelusta vetäytyminen kuuluvat puolestaan vain seurakuntalaisten resursseihin. Seurakunnan tilaisuuksissa vastuu keskustelun ohjaamisesta ja päättämisestä vaikuttaa erimielisyyssekvenssin rakentumisen perusteella olevan papilla; seurakuntalaiset eivät päätä erimielisyyssekvenssiä kertaakaan, vaan hyödyntävät lievempiä keinoja. Sitä vastoin erimielisyyttä syntyy hyvinkin spontaanisti, ja aineiston valossa näyttää siltä, etteivät institutionaaliset roolit rajaa niiden eksplikointia. Keskustelijoiden on siis hyväksyttyä esittää erimieliset näkökulmansa, mutta valta sekvenssin päättämiseen säilyy instituution edustajal-la, papilla. Lisäksi työssä tuodaan esiin, että jonkinlainen kannanottovuoro sisältyy lähes jokaisen erimielisyyssekvenssin syntyyn. Subjektiivisia ja emotionaalisia ulottuvuuksia sisältävät kannanotot vaikuttavatkin olevan yksi oleellisimmista erimielisyyden syntymisen vaikuttimista.