Tiivistelmä Referat Egyptin Aleksandriassa ajanlaskun vaihteessa eläneen eksegeetin ja ajattelijan Filon Aleksandrialaisen käsitykset Jumalasta, ihmisestä ja kosmoksesta on taltioitu hänen monilukuisiin kirjoituksiinsa. Tämä tutkielma on pyrkinyt selvittämään, miksi ihminen on Filonin ajattelussa Jumalalle läheisin ja rakkain luoduista. Tarkastelun kohteena on ollut erityisesti Filonin ajattelussa näkyvä platonistinen kahden tason malli, joka jakaa olevaisuuden aistein havaittavaan ja ideamaailmaan. Nämä tasot näyttäytyvät myös Filonin antropologiassa: ihminen koostuu kehosta ja sielusta. Sielu jakautuu vielä kahteen osaan, rationaaliseen ja irrationaaliseen sielunosaan. Vain rationaalinen sielunosa on jumalallinen, ja se tavoittelee Jumalan läheisyyttä. Irrationaalinen sielunosa taas reagoi kehon viesteihin ja antautuu passioille. Tässä tutkielmassa on tarkasteltu, mihin tässä ihmisen moninaisuudessa Jumalan rakkaus lopulta kohdistuu. Pyrittäessä löytämään syitä Jumalan rakkaudelle, ja sen kohdistumiselle ihmisen kaksi/kolmijakoisuudessa, on Filonin tekstikorpuksesta pyritty löytämään tekstikohtia, joissa ilmaistaan Jumalan rakastavan ihmistä. Rakkauskysymystä on tarkasteltu tutkien antiikin rakkauskäsityksistä agapea, erosta ja filiaa, jotka esiintyvät runsaissa määrin Filonin teoksissa. Filonin tekstejä tutkittaessa on voitu todentaa, että käsitteet, jotka suorimmin kuvaavat Jumalan rakkautta suhteessa ihmiseen ovat φῐλανθρωπία, φῐλάνθρωπος, θεοφιλής ja φῐλία/φίλος. Filia-rakkautta kuvataan tutkimuskirjallisuudessa yleisesti ystävyys/sukulaisuusrakkaudeksi. Tekstikohdissa ilmenneiden kontekstien perusteella on voitu huomioida, että Filon puhuu Jumalan rakkaudesta ihmistä kohtaan yleensä silloin, kun käsillä on rationaalisen sielun hyveiden harjoittaminen tai Jumalan asumus ihmisen olemuksessa. Tutkielmassa on lisäksi käsitelty luomista ja Filonin antropologiaa pääpiirteissään. Lopuksi on tarkasteltu miten läheisyyden, samuuden ja sukulaisuuden käsitteet näyttäytyvät ihmisen ja Jumalan välisessä suhteessa. Niistä tehtyjen havaintojen kautta on voitu todeta, että ihminen voi olla Jumalalle läheinen, samanlainen tai sukulainen vain rationaalisen sielun eli mielen tasolla. Lopputulemana voidaan esittää, että Jumalan rakkauden ensisijainen kohde on ihmisen rationaalinen sielu. Päätelmää tukevat seuraavat asiat: Filon kuvaa Jumalan rakkautta rationaalisen sielunosan kontekstissa; filia rakkauskäsitteenä kuvaa ystävyys/sukulaisuusrakkautta; Jumala voi olla ihmisen kanssa läheinen, samanlainen ja sukulainen vain ihmisessä olevan rationaalisen sielun tasolla. Tutkielman päätelmänä voidaan esittää, että kun Filon kuvaa Jumalan rakastavan ihmistä, kohdistuu rakkaus ensisijaisesti rationaaliseen sieluun, joka on Jumalan sukulainen ja ystävä.

Tutkielman aihealue on suomalainen piirustustaide ja piirtämisen praktiikka. Tutkielmassa tarkastellaan kuopiolaisen kuvataiteilija Arto Väisäsen (s. 1958) piirustusmetodia ja visuaalista retoriikkaa seuraavien käsitteiden kautta: muisti, inventio, teko, kompositio ja tyyli. Aihetta tarkastellaan morfologisesta ja retorisesta näkökulmasta, muodon ja muodostumisen kautta eli millä tavalla teosten aiheita visuaalisesti ilmaistaan ja miten piirustuksellinen tyyli syntyy. Aineisto käsittää Väisäsen 12 piirustusta/piirustuskollaasia vuosilta 2011–2019 ja taiteilijan keskusteluhaastattelut 2019–2020. Aineistolähtöiseen ja havainnoivaan tarkasteluun yhdistetään käsitteellistä ja vertailevaa metodia. Nykypiirtämistä käsitellään suhteessa länsimaiseen piirustusperinteeseen, jossa piirtäminen nähdään kehon- ja mielenliikkeen vuorovaikutteisena tapahtumana ja intentionaalisena taiteellisena tekona. Tutkielman kaksinapaiseksi jännitteeksi muodostuu inventio ja idean hylkääminen taiteellisessa teossa. Kysymys koskettaa länsimaisen taiteen perusongelmia: imitaation ja invention suhdetta, intentionaalisuuden ja ei-intentionaalisuuden ongelmaa sekä narraatiosta retoriikkaan siirtymistä. Retoriikka on taiteilijan ilmaisutapa, joka on välittömässä yhteydessä tekniikkaan ja tyylittelyyn. Tyylittely on keskeinen tekijä varhaisen modernin taiteen kaudella. 1900-luvun modernismissa on sen sijaan myös tyylittelyä ja retorisia pyrkimyksiä välttäviä suuntauksia. Paul Klee puhuu avoimesta piirustusprosessista ja artikulaatiosta, joka hylkää retoriikan. Klee näkee piirtämisessä orgaanisen muodostumisen muotoa tärkeämpänä tekijänä. Nykytaiteessa retorinen ilmaisu on jälleen saanut erityisen aseman sekä narraation luomisessa että sen hävittämisessä. Väisäsen visuaalinen retoriikka on runollista, dramatisoitua ja morfoottista. Taiteilija lumoutuu keskiajan taiteesta: sen haurauden ja kärsimyksen kuvauksesta. Piirustuksissa on myös modernin henkeä: draamaa ja lavastettuja kohtauksia – elämän, kuoleman, seksuaalisuuden ja ruumiillisuuden teemoja. Muotokieli on tyyliteltyä ja retorista. Se sisältää antiklassisia piirteitä ja hylkää naturalismin. Piirtäessä karataan fyysisestä todellisuudesta kohti surrealismia ja abstraktia ilmaisua, ei kuitenkaan puhdaspiirteisesti vaan toteuttamalla sisäkkäisiä ja lomittaisia kuvia, vaihtelevaa merkkikieltä ja erilaisia tyylittelyn tapoja. Tutkielmassa Väisäsen piirustustyyliä kutsutaan morfoosipiirustukseksi. Morfoosipiirustus on prosessinomainen ja verkostomainen piirtämisen laji, jossa yhdistetään orgaanisia muotoja, symbolisia merkkejä ja epäkonventionaalista piirustusjälkeä. Morfoosipiirustuksen tarkastelussa ongelmaksi muodostuu taiteellisen teon intentionaalisuus ja ei-intentionaalisuus. Väisäsen piirtämisen tavoitteena on visuaalisesti ja taiteellisesti merkittävä teos. Tässä tapauksessa kohtaamme intentionaalisen ongelman suhteessa Kleen prossessipiirtämiseen. Kleen mukaan piirtäminen ei ole kompositionaalista vaan evolutiivista. Väisäsen prosessissa kuitenkin operoidaan sekä aiheen että materiaalin, sommittelun ja teknisten inventioiden parissa. Kollaasipiirustuksissa toteutuu taiteilijan tietoisesti luoma visuaalinen ja sensitiivinen tila. Väisäsen taiteellisessa teossa onkin Kleen evolutiivisen piirtämisen lisäksi, kysymys myös Michael Baxandallin tarkoittamasta intentionaalisesta visuaalisesta intressistä eli taiteilijan kuvaan kohdistamasta aktiivisesta toiminnasta.