Browsing by Subject "esiintyminen"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 28
  • Pulkkinen, Elli (2013)
    Taidepedagogisessa opinnäytetyössäni tarkastelen Helsingin Diakonissalaitoksen alaisuudessa toimivan Dolcetanssiryhmän toimintaan osallistuneiden naisten kokemuksia. Tutkimuksessa kulkevat rinnan osallistujien kokemukset ja oma havainnointini ryhmän ohjaajan roolissa. Toimin ryhmän opettajana lukuvuonna 2011-2012. Lähestyn aihetta etnografisen tutkimusotteen kautta ja tutkimusmenetelmänä on teemahaastattelu yhdessä osallistuvan havainnoinnin kanssa. Tutkimuskysymykseni on: Millaisia kokemuksia osallistujilla on Dolcetanssiryhmässä vertaisuuden, kuntoutumisen, muutoksen ja esiintyjyyden näkökulmasta? Tavoitteenani on tuoda näkyväksi tanssin potentiaali muutoksen aikaansaajana. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä ovat sosiokulttuurinen innostaminen, holistinen ihmiskäsitys ja kehotietoisuuteen liittyvä kirjallisuus. Sosiokulttuurinen innostaminen on tavoitteellista toimintaa, jolla pyritään edistämään ihmistenvälistä kommunikaatiota sekä kulttuurisesta kehityksestä osalliseksi ja tietoiseksi tulemista. Dolce- ryhmän toiminnassa toteutuvat useat innostamisen tunnuspiirteet. Toimintaani opettajana vaikuttaa filosofi Lauuri Rauhalan esittämä holistinen ihmiskäsitys, jonka mukaan ihmisen oleminen jakautuu kolmeen olemismuotoon: kehollisuuteen, tajunnallisuuteen ja situationaalisuuteen. Kehollisuus tutkimuksessani käsittää sekä kehon tietoisen että ei-tietoisen alueen. Kehotietoisuuden merkitys tavassa jolla ihminen asettuu maailmaan, on suuri. Kehollisuus mahdollistaa tietoiseksi tulemisen prosesseista jotka muuten voisivat jäädä havaitsematta. Haastattelujen neljä teema-aluetta ovat tanssi ja kuntoutuminen, yhteisö ja vertaisuus, tanssi muutoksen aikaansaajana sekä esitystoiminta. Osallistujien vastauksissa kokemukset kuntoutumisesta yhdistyvät muutokseen itsessä sekä kehon ja liikkeen mahdollisuuksiin itseilmaisun ja kommunikaation keinoina. Yhteisön merkitys Dolce-ryhmän toiminnassa on erittäin suuri. Muu ryhmä toimii itsen heijastuspintana ja yhteisössä yksilö voi tulla näkyväksi. Osallistujat erittelevät muutoksia itsessään Dolce-ryhmän toimintaan osallistumisen aikana hyvinkin selvärajaisina tapahtumina. Kaikki haastatellut kokevat itsetuntonsa nousseen Dolce-ryhmän toimintaan osallistumisen aikana. Esiintyminen on aina ollut merkittävä osa Dolcen toimintaa. Tavoitteellinen toiminta motivoi ja harjoitteluprosessi tiivistää ryhmää. Esiintymistilanteet koetaan kasvattaviksi ja itseä kehittäviksi; itsensä näyttäminen vaatii rohkeutta ja uskaltaminen lisää itsevarmuutta.
  • Salonen, Ilona (2019)
    Tutkin Teatterikorkeakoulun (TeaK) Tanssijantaiteen maisteriopintojeni opinnäytetyön kirjallisessa osiossa kiinalaista lääketiedettä, ja etenkin kiinalaisen filosofian käsitteitä. Lähestyn filosofiaa sellaisena kuin se tunnetaan nyky-Kiinassa, huomioiden sen taolaiset ja buddhalaiset vaikutteet. Esittelen myös minulle viime vuosina tutuiksi ja tärkeiksi muodostuneita harjoitusmuotoja, kuten tietoinen läsnäolo, Qigong, Fighting Monkey ja Depth Movement, jotka ovat erilaisia menetelmiltään. Tarkastelen näiden praktiikoiden suhdetta kiinalaiseen filosofiaan ja toisiinsa. Pohdin aihepiirejä esiintyjän- ja tanssijantyöllisestä viitekehyksestä. Samalla peilaan niitä tuleviin pyrkimyksiini kehittää tanssitaiteilijuuttani ja kasvuani ihmisenä. Lähdekirjallisuutena käytän muun muassa Elina Hytösen Lohikäärmeen lääketiede- (1997), Timo Klemolan Filosofin taito – Taidon filosofia- (2004) ja Denis Vinokurin Tuli, Maa, Vesi -teoksia (2015). Kirjallisen opinnäytetyöni johdannossa puran valitsemieni aihepiirien valikoitumista kirjoitukseni aiheiksi. Samalla kerron tarkemmin materiaalini rajauksesta ja kielellisistä valinnoistani. Opinnäytetyöni toisessa luvussa perehdyn maapallon vanhoihin lääketieteisiin ja tutkin etenkin kiinalaiseen lääketieteen ja filosofian taustoja. Avaan tarkemmin käsitteitä Tao, Qi, Yin/Yang ja Viisi elementtiä, sekä mikrokosmos/makrokosmos. Peilaan etenkin Viiden elementin mallia kokemuksiini tanssijan- ja esiintyjäntyöstä TADaC 2019 -nykytanssiteoksessa Their Limbs Their Lungs Their Legs, joka on opinnäytetyöni taiteellinen osio. Työryhmämme ja koreografi Lea Moron luoma hämyisän vihreä teos sai ensi-iltansa tammikuussa 2019 TeaKin Teatterisalissa. Kolmannessa luvussa perehdyn harjoittamiini kehomieltä ja tanssitaiteilijuutta tukeviin praktiikoihin: tietoinen läsnäolo, Qigong, Fighting Monkey ja Depth Movement. Tutkin näiden psykofyysisten menetelmien avaavaa ymmärrystä itsestäni, kehoni viisautta. Samalla avaan niiden tietoista läsnäoloani vahvistavia ominaisuuksia. Viimeisessä luvussa kokoan yhteen kirjallisen työni aihepiirejä. Pohdin kirjallisen työni kirjoittamisen ja sen teemojen vaikutusta maailmasuhteeseeni ja kehitykseeni tanssitaiteilijana.
  • Lehtonen, Jussi (2015)
    Acta Scenica
  • Leppäniemi, Virpi (2018)
    Taiteellis-pedagoginen opinnäytetyöni Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun tanssinopettajan maisteriohjelmassa pohjautuu Häivähdys-tanssiteokseen ja sen ryhmäkeskeiseen, taiteelliseen prosessiin. Ensi-iltansa Teatterikorkeakoulussa lokakuussa 2016 saanut Häivähdys-teos muotoutui neljän taiteilijan yhteisestä matkasta kohtaamisen äärellä. Teoksessa itseni lisäksi tanssijana toimi Riina Kalmi, valosuunnittelijana Mia Jalerva ja ääni- ja videosuunnittelijana Joonas Pernilä. Improvisatorinen teos rakentui kahden tanssijan liikkeellisestä vuoropuhelusta varjojen välityksellä. Varjojen maailma heijastettiin kankaalle, joka jakoi tilan kahteen katsomoon tanssijoiden esiintyessä eri puolilla. Teos kuvasi työryhmällemme yksinäisyyden olemusta, toiseuden läsnäoloa, mutta ennen kaikkea inhimillistä pyrkimystä yhteyteen. Opinnäytteeni sai alkunsa kiinnostuksestani itseni ja toisen kohtaamiseen. Teoksen ryhmäkeskeisessä luomisprosessissa tutkin, millä tavoin koreografisessa prosessissa ohjaajana, opettajana ja esiintyjänä toimiminen mahdollisti dialogisuuden ja vuorovaikutuksen. Tavoitteenani oli olla läsnä oleva ja sisäisesti ohjautuva taiteilija-pedagogi. Tutkin, kuinka mahdollistan läsnä olevan taiteilijuuden teoksen prosessissa. Pohdin työssäni ihmisen kokonaisvaltaisen huomioimisen merkitystä Lauri Rauhalan holistisen ihmiskäsityksen pohjalta. Käsittelen myös tanssin kokemuksellisuutta, kehonkuuntelua ja improvisaatiota keinoina saavuttaa syvempi suhde itseen, tanssiin ja läsnäoloon. Kuvailen myös teoksen rakentumista valon, äänimaailman ja improvisaatioharjoitteiden kautta. Monitaiteellisen työryhmän kanssa työskennellessä tavoitteekseni muodostui toimia ryhmän ehdoilla. Ryhmäkeskeisyys ja yhteistoiminnallinen oppiminen mahdollistavat sen, että työryhmäläisten erilaiset näkökulmat pääsevät esiin. Koin, että ohjaajana minun tuli tämänkaltaisessa prosessissa astua sivuun ja antaa tilaa ideoille ja vapaalle luovalle työskentelylle. Ohjauksellisina kysymyksinä Häivähdyksen prosessissa mietinkin sitä, kuinka liitän kohtaamisesta syntyneet ideat osaksi teosta sekä miten ohjaajana toimin kannustaen ja pyrkien saamaan työryhmän täyden potentiaalin esiin. Tanssiteoksen esityksellinen konteksti käsittää myös yleisön kohtaamisen. Kirjoitan suhteesta yleisöön, heidän tulkinnoistaan sekä esiintyjien läsnäolon kokemuksista esitystilanteessa. Taideteos voi herättää mielikuvia, ajattelua ja oppimista. Häivähdys-teoksesta esiin nousseet tunnelmat ja tulkinnat kertoivat taiteen puhuttelevan ja luovan yhteyden teoksen ja yleisön välille. Aito kohtaaminen edellyttää hyväksyvää asennetta, läsnäoloa, dialogisuutta ja kuuntelun taitoa. Kirjoitan dialogisuudesta ja pohdin sitä myös Martin Buberin, Emmanuel Levinasin sekä Paulo Freiren filosofioista käsin. Koen dialogisuuden ja vuorovaikutuksen avulla teoksesta tulleen työryhmämme näköisen. Huolimatta kohtaamistani haasteista opinnäytteeni ohjaajana koin, että Häivähdys-teos syntyi ryhmäkeskeisen prosessin tuotoksena, jossa jokainen taiteilija sai äänensä kuuluviin. Opin ohjaamisen lisäksi monissa rooleissa taiteillessani kuuntelemisen ja läsnäolon arvokasta taitoa.
  • Reijonen, Taru (2011)
    Opinnäytetyöni kirjallinen osuus jakautuu neljään eri osioon. Työn ensimmäisessä osiossa tarkastelen esiintyjän muuttuvaa käsitettä ja esiintymisen määritteitä. Mikä tekee esiintyjän esityksestä esiintymistä? Mikä esitys oikeastaan on? Tekstin seuraavassa osiossa pohdin esiintyjän ohjaamista oman taiteellisen työn kautta. Kertomus keskinäisistä kuvailee opinnäytetyöni esitysosuutta ja siihen liittyvää prosessia ennen kaikkea esiintyjän ohjaamisen näkökulmasta. Miten me ohjasimme tanssijoita esiintyjinä? Millaista esiintymistä teos edellytti? Keskinäiset toteutettiin Sibelius- lukion tanssilinjaisten kanssa. Jenni Vesterinen ja minä toimimme teoksen ohjaajina, myös koreografia syntyi yhteistyössä. Tiiviin aikataulun takia esiintyjien yksilöllinen ohjaaminen tapahtui ryhmän dynamiikkaa ja yhteisymmärrystä vahvistamalla. Keskeneräisyyden hyväksyminen ja keskinäinen vuorovaikutus kuvaavat paitsi esiintymiselle asetettuja tavoitteita, myös koko teoksen tematiikkaa. Arja Raatikaisen haastatteluaineisto luo lisäksi näkökulman tilanteesta, jossa esiintyjä ohjaa itse itseään. Kesämuistoja –tanssiteoksen pohjalta tehdyn haastattelun kautta kuvaillaan, kuinka esiintyjyys linkittyy osaksi koreografista prosessia: sen lähtökohtia, tavoitteita ja työtapoja. Lopuksi esiintyjän ohjaamista käsitellään myös tanssinopettajan näkökulmasta. Miten kasvavaa nuorta voi ohjata esiintyjänä? Tanssiopettajana minusta on kiinnostavaa, miten kasvu esiintyjänä rinnastuu kasvuun ja kehitykseen lapsesta nuoreksi ja nuoresta aikuiseksi. Vaikka kirjoituksessani ei ole varsinaista kehityspsykologista näkökulmaa, on huomattava, että esiintyjyys on prosessi, jota ohjaavat sekä aika että kokemukset.
  • Palmio, Arttu Kalle Joonatan (2014)
    Opinnäytteeni kirjallisessa osiossa kirjoitan tanssijan ja taiteilijan identiteeteistäni. Pohdin tanssijuuteeni vaikuttavia tekijöitä sekä määrittelen, mistä taiteellinen toimintani tanssijana koostuu. Henkilökohtainen ja asialähtöinen kirjoittamisen tapa neuvottelevat keskenään läpi opinnäytteeni kirjallisen osion. Kirjallinen opinnäytteeni alkaa prologilla, jossa pohdin lähtökohtiani tanssiaiheiselle kirjoittamiselle. Huomioksi nousee tanssijan roolin moninaisuus alati muuttuvalla tanssitaiteen kentällä sekä kokonaiskuvan hahmottamisen haasteellisuus. Prologia seuraa varsinainen teksti, joka jakaantuu kolmeen osaan: Kirjoituksen ensimmäisessä osiossa käsittelen teoksen tekemiseen liittyviä lähtökohtiani ja ennakkoluulojani. Pohdin aiheen valintaa ja käsittelyä, sekä mahdollista vaihtoehtoista lähestymistapaa näiden kahden rinnalle. Toisessa osiossa tarkastelen suhdettani tanssijan rooliin teoksen esittäjänä, esiintyjänä sekä tekijänä. Aloitan käsittelemällä tanssijan ja koreografin välistä suhdetta Jo Butterworthin artikkelin Too many cooks? A framework for dance making and devising (2009) esittelemän didaktis-demokraattisen mallin avulla. Etenen pohtimaan esiintyjyyttä laajemmin Annette Arlanderin artikkelin Tekijä esiintyjänä – esiintyjä tekijänä (2010) kautta. Lisäksi pohdin hieman omaa suhdettani esiintyjyyteen tanssijana Joona Halosen koreografiassa Straight (2013), jonka jälkeen päädyn kirjoittamaan laajemmin tekijyydestä ja suhteesta katsojaan Tuomas Laitisen kirjoituksen Katsoja esityksen tekijänä (201o) innostamana. Lopuksi esitän vielä itselleni kysymyksiä taiteilijuudesta Helena Sederströmin artikkelin Taiteilijuus murroksessa (2002) inspiroimana. Kolmannessa osiossa kirjoitan itsestäni tanssintekijänä. Aloitan tarkastelemalla omaa kasvuani esitysten tekijänä. Päädyn kirjoittamaan tarkemmin esityksestä Welcome (2014). Dokumentoin ja reflektoin esityksen luomis- ja harjoitusperiodeja sekä lopullista esitystä. Erityisesti kirjoitan tilasuunnittelusta, työskentelyn dramaturgiasta ja työskentelyn aikana heränneistä kysymyksistä suhteessa Susan Rethorstin kirjaan A Choreographic Mind: Autobodygraphical writings (2012). Kirjallinen opinnäytteeni päättyy epilogiin, jossa selitän lukijalle valitsemaani rakennetta sekä reflektoin lyhyesti kirjoitusprosessia kokonaisuudessaan.
  • Oksala, Eeva (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, 2018)
    EST-julkaisusarja
    Tutkielmani on muusikkoustutkimus, jossa pääosin autoetnografisen menetelmän avulla pyrin hahmottamaan oman esiintyjyyteni kasvuprosessia ja siihen vaikuttaneita tekijöitä. Keskeistä materiaalia ovat oman kokemukseni pohjalta kirjoitetut esiintymis- ja opinpolkukuvaukset. Tavoitteenani oli selvittää, minkälainen suhde esiintymiseen minulle syntyi opiskellessani länsimaisen taidemusiikin oppilaitoksissa ja kuinka tämä suhde muuttui tutustuttuani erilaisiin esiintymiskulttuureihin. Tutkimuksen edetessä kävi ilmi, että asennoitumisen tavat, jotka olivat leimanneet toimintaani opintojeni ajan kuten liiallinen päämäärähakuisuus, suorituskeskeisyys, automatisoituminen ja huomion kohdistaminen hyvään tekniseen ja tyylinmukaiseen suoritukseen johtivat esitystilanteessa havaintokentän kaventumiseen ja pahimmillaan sulkeutumiseen. Sulkeutumista edesauttoi myös epävarmuus esiintyjän roolista ja erityisesti oman äänen ja esiintyjän roolin välisestä suhteesta. Sen sijaan uusissa toimintaympäristöissäni omaksumani improvisatorinen asenne, spontaanius, leikkimielisyys, riskinotto ja täydellinen vapaus teosuskollisuusajattelusta johtivat päinvastaisesti avautumiseen, vapautumiseen ja uuden vuorovaikutuksellisen ulottuvuuden löytämiseen esiintymistilanteessa. Keskeinen havainto oli kokemani avautuvan optimaalisen tilan suora yhteys keskeytyksettömän kehomielen vireteoriaan. Tutkimus antoi viitteitä siitä, että sulkeutuminen saattaa alkaa jo harjoitushuoneessa ja että reagoiminen erilaisiin ärsykkeisiin, kuten arviointitilanteen laukaisemaan energiaan, voi aiheuttaa tiedostamattomana sulkeutumista. Huomionarvoista oli, että avautuvaa virittäytynyttä tilaa on mahdollista ylläpitää tietoisesti aisteja avaamalla ja mahdolliset ärsykkeet voi vastaanottaa niihin reagoimatta esimerkiksi Alexander-tekniikan oppeja hyödyntäen. Tutkielman viimeisessä osuudessa käsittelen esiintymisen vuorovaikutuksellista ulottuvuutta ja vahvemman yleisösuhteen vaikutusta esiintyjyyteeni. Lähestyin asiaa Taideyliopiston teatterikorkeakoulun yleisökontaktikurssilla saamieni kokemusten ja esiintymiskuvausten pohjalta. Keskeiset huomiot liittyivät esiintymisen perimmäisten motiivien muutokseen. Huomion kohdistaminen yleisöön sai aikaan voimakkaan vuorovaikutuksen kehän ja samastumisen tunteen. Yleisöön tutustuminen ja yleisön tavoittaminen useilla eri tasoilla sai oman työn tuntumaan aidosti merkitykselliseltä. Tutkimus antaa vahvoja viitteitä siitä, että monipuolinen toiminta musiikin eri lajien ja teatteritaiteen parissa voi vahvistaa muusikon esiintyjyyttä niin avautuvan kokonaisvaltaisen esiintymisen kuin esiintymisessä tapahtuvan vuorovaikutuksenkin näkökulmasta. Erilaisissa esiintymiskulttuureissa saadut kokemukset esimerkiksi improvisaatiosta tai vuorovaikutuksellisesta yleisösuhteesta voivat auttaa hahmottamaan ja löytämään vapautta ja vuorovaikutuksellisia elementtejä myös tilanteissa, joissa esiintyjän ja yleisön rooli on tiukemmin määritelty.
  • Koponen, Marja (2013)
    Kirjallisessa opinnäytetyössäni tarkastelen ymmärrykseni rakentumista esityksen aikana. Tutkimuksen materiaalina käytän kokemustani esiintymisestä Eeva Muilun koreografiassa Passage – tanssija maailman läpimenemisen paikkana tammi-helmikuussa 2013. Kirjoitukseni pohjalla on ajatus, että tanssijan ajattelu ja ymmärrys esittämisestään tekee teoksen välittymisen katsojalle mahdolliseksi. Tekstissä keskityn erittelemään ajatuskulkujani ja esiintymishetken ymmärtämistä suhtautuen siihen esiintyjäntyön osa-alueena, joka tekee esityshetkestä ja teoksesta merkityksellisen minulle tanssijana ja sitä kautta katsojalle. Merkityksen ja ymmärtämisen käsitteitä selvennän esimerkiksi Martin Heideggerin olemisen ontologian ja Maurice Merleau-Pontyn ruumiin filosofian kautta, avaten muun muassa ajatuksia puhuvasta kielenkäytöstä, kehollisesta ymmärtämisestä ja tyylistä. Merkityksellä en tässä työssä viittaa ainoastaan tarkoitukseen, tai esimerkiksi viestiin, joka teoksella pyrittäisiin välittämään katsojalle. Pikemminkin korostan merkityksen ja ymmärryksen mahdollisuutta avata teos yleisölle. Kun esiintyjänä rakennan merkityksiä itselleni, olen sisällä tekemisessäni. Tätä kautta teos voi avautua myös katsojalle, joka saa muodostaa omat merkityksensä näkemästään. En selitä teosta, vaan erittelen ajatuskulkujani, joiden kautta jäsennän kokemustani esityshetkestä. Muilun teoksessa tapahtuvaa ymmärtämistäni avaan aluksi kuvailemalla esityksen kulun, minkä jälkeen siirryn selvittämään, kuinka teos määrittyy temaattisesti merkitykselliseksi minun mielessäni. Tarkastelen teosta rinnastaen sen rituaaliin, jona teoksesta puhutaan työryhmän kesken. Teos asettuu tanssijoiden opiskelussa aikaan, jolloin valmistaudutaan siirtymään opiskelumaailmasta ammattikentälle, joten vertaamme sitä esimerkiksi siirtymäriittiin. Laajan rituaaliteeman lisäksi itse miellän kullakin kohtauksella olevan tietyn roolin teoksen dramaturgisessa kaaressa. Kysynkin, kuinka suuri osa teokseen liittyvästä ymmärryksestä on työryhmän kesken jaettua, ja mitkä ajatukset ja merkitykset jäävät yksityisiksi. Osa merkityksistä tuntuu saavan erityistä arvoa juuri siitä, että ne jäävät omiksi salaisuuksikseni. Esittelen myös koreografian hahmottamista toimintakäsikirjoituksena, scorena. Teos rakentuu tehtävistä, joita esiintyessäni tarkennan strategioilla. Strategiat ovat minulle kuin työkaluja, joiden avulla arvioi tilannetta ja teen valintoja tehtävän sisällä. Ne voivat olla käyttökelpoisia myös haettaessa tiettyä yleisösuhdetta tai merkityskaarta luotaessa. Strategioista kirjoittaessani viittaan muun muassa Deborah Hayn ajatteluun ja harjoitteisiin. Puhun esimerkiksi Hayn ajatuksesta kehon miljardeista soluista, kevyesti tekemisen oivalluksesta ja kysymyksistä, joita saatan kysyä katsojilta mielessäni. Kolmantena ajatuskulkuna työssäni kerron ajatuksestani ”elämästä teoksessa”. Kiinnostun pohtimaan hetkessä spontaanisti syntyviä kokemuksia, assosiaatioita ja oivalluksia osana esittämästäni muodostuvaa ymmärrystä. Nimeän yhdeksi tärkeimmistä strategioistani ”sallimisen”, joka luo tilaa mille tahansa tuntemukselle tai ajatukselle olla läsnä esitystilanteessa ja muodostua osaksi hetken merkityksellisyyttä. Toisaalta myös tunnistan haasteen pysyä avoimena hetkelle samalla, kun koreografian rakenne määrittää olemistani. Salliessani kaikenlaista olemista esiintyessäni, joudun kohtamaan myös mahdollisesti nousevia ikäviä ajatuksia, kuten epävarmuutta ja arvottamista. Loppupäätelmissäni asetun pohtimaan esiintyjän ajattelun luonnetta yhtä teosta laajemmassa yhteydessä, ilmiönä, jonka uskon koskettavan muitakin esiintyjiä kuin itseäni. Rinnastan yksilön ymmärryksen tavan tärkeyden nykytanssikenttään, jolla tanssija nähdään yhä enenevässä määrin virtuoottisen välinekehon sijaan kokevana, persoonallisena ihmisenä. Tapani ajatella tekee minusta yksilöllisen. Työstän myös ajatuksiani ”hetkessä olemisesta” ja kirjoitan esiintymisestä jakamisena. Tanssijan työnä on tuoda teos yleisön koettavaksi.
  • Matikainen, Jussi (2013)
    Lopputyössäni käsittelen omia kokemuksiani kahdesta eri produktiosta Homo!, 2011 ja Kommandobiisi, 2012, joissa molemmissa koin olevani roolissa, joka asettaa perinteisen suunnittelijan tulokulman haasteelliseksi. Tahdon myös kirjallisessa työssäni laajentaa pohdintaani näkökulmaa koskemaan äänisuunnittelijuuttani kokonaisvaltaisemmin teoreettisen kehykseni ympärille. Identiteetin ympärille nivoutuvat lisäksi kehollisuus, esiintyjyys ja työryhmien dynamiikka. Käytän tutkimuksessani fenomenologisen analyysin menetelmää, jonka tueksi esitän rinnakkaista materiaalia tutkimuskysymystäni lähellä olevista lähteistä. Tutkimustapaani voi siis kutsua fenomenologis- hermeneuttiseksi; laajennan ja täydennän esiymmärrystäni taiteellisesta työstäni uusilla näkökulmilla. Kysymykset ja tulkinnat äänen luonteesta ovat mielestäni avoimia ja alttiita muutokselle, joka juontuu nähdäkseni äänen temporaalisesta perusominaisuudesta: ääni on jatkuvaa, alati muuttuvaa ja kappaleita liikkeelle sysäävää energiaa. Esitys ja sen valmistaminen on mielestäni dialektinen, liminaalinen sosiaalinen prosessi. Vuorovaikutteisen prosessin kautta opimme ja kehitymme ihmisinä ja taiteilijoina ja laajennamme kokonaiskäsitystämme maailmasta sosiaalisena yhteisönä. Dialektisuus, vuorovaikutteinen osallistuminen, vapauttaa esityksen muutokseen. Esitys on materiaalinen, subjektin itsestään selvyyden kyseenalaistava prosessi. Liminaalitilassa esiintyjä on vapaa sosiaalisista normeistaan. Ääni rikastaa ymmärtämystämme maailmasta sellaisena kuin sen koemme. Ne saavat identiteettinsä ajassa tapahtuvien muutosten kautta. Äänet ovat konkreettista, materiaaliseen maailmaan sidottua voimaa. Muutoksen mahdollistavaa liikettä, joka muokkaa energiaa ympärillään. Ääni on pikemminkin energiaa, joka säteilee objektista kuin että olisi itse objekti. Taiteellisissa töissäni kävi selkeästi ilmi, että esiintyjä on aina kehollisesti suhteessa muuhun näyttämötoimintaan ja omaan instrumenttiinsa. Näyttämöllä oleminen ei voi olla rakenteen rajoittamaa. Esiintyminen on kehollista toimintaa ja teknologia on vain sen jatke, eikä itsetarkoitus. Äänellä esiintyminen on pikemmin performatiivista kuin representatiivista. Äänisuunnittelu on sidottuna näyttämön kokonaisenergiaan. Esityksellisyys syntyy vaivihkaa prosessin edetessä. Esiintyjä on jatkuvassa vuorovaikutuksessa yleisön ja itsensä kanssa. Ammatilliset identiteetit ovat murroksessa. Yksilökeskeisestä tekemisestä ollaan siirtymässä kohti yhteisöllistä, prosessia suosivaa tekemistä. Vanhat hierarkkiset rakenteet murtuvat pikkuhiljaa ja laitostuminen katoaa vähitellen. Avoin, epävarmuutta sietävä suhtautuminen prosessiin on tie tasa-arvoisempaan taideyhteisöön. Erilaisten roolien kokeilut teosten sisällä ovat avanneet käsitystäni esityksestä. Mukavuusalueella ei uutta synny. Esitykseen heittäytyminen on aina omasta egosta luopumista, oman sielun lainaamista.
  • Nirhamo, Aleksi; Pykälä, Juha; Halme, Panu; Komonen, Atte (Wiley, 2021)
    Applied Vegetation Science 24: 2
    Questions: Aspen (Populus tremula) is declining in the old-growth forests of boreal Fennoscandia. This threatens the numerous taxa that are dependent on old aspens, including many epiphytic lichens. Potential methods to aid epiphytic lichens on aspen are centered around treatments which affect the density of Norway spruce (Picea abies). In this study, we investigated how epiphytic lichen communities on aspen are affected by the variation of spruce density in the immediate vicinity of the focal aspen. Location: Southern boreal forests in Finland. Methods: We recorded the occurrence of lichens from 120 aspens in 12 semi-natural forest sites. We used spruce basal area as the measure for spruce density. The selected aspens represented a gradient in spruce basal area in the vicinity of the aspen from 0 to 36 m2/ha. We also measured other tree- and stand-level variables that are known to influence lichen occurrence. Results: Lichen communities on aspen were affected by spruce density, stand age and bark pH. Both lichen species richness and the richness of red-listed species were highest at an intermediate spruce density, and both increased with stand age. Lichen species richness was higher when bark pH was lower. Additionally, community composition was influenced the most by spruce density, followed by bark pH. Conclusions: Our study highlights the detrimental effects of high spruce density on lichen diversity on aspens. This is caused by high spruce density resulting in low light availability. Lichen diversity on aspens was highest when spruce density was intermediate. Spruce thinning in aspen-rich old-growth forests can be helpful in ensuring the long-term persistence of old-growth lichens on aspen in protected forests.
  • Tukia, Harri (University of Helsinki, 1992)
  • Purhonen, Aino (2019)
    Kirjallinen opinnäytteeni ”Merkintöjä maailmoista” kiteytyy kysymyksiin, miten määritellä ja rajata teoksen maailmaa sekä millaisia työkaluja esiintyjä tarvitsee kyetäkseen toimimaan sen puitteissa. Pyrin avaamaan ja sanoittamaan tanssijan positiosta käsin sellaisia esiintyjäntyöllisiä strategioita, joiden kautta voin lähestyä työskentelyäni teoksen maailmaksi määritellyssä toimintaympäristössä. Kirjoittamiseni motivaationa toimii halu nostaa esiin esiintyjän toimijuuden potentiaalisuus teoksen ja teosmaailman rakentumisen prosessissa. Työ pohjautuu syventymisen kautta tapahtuvalle avautumiselle. Käsitteiden purkaminen ja uudelleen määrittely synnyttää ymmärrystä teosmaailman rajautumisesta, jonka pohjalta esiintyjälle avautuu mahdollisuus suhteutua maailmaan toimintaympäristönä. Suhtautumisen ja suhteutumisen laadun hahmottaminen taas tarjoaa paikan valita olosuhdetta kannattelevia ja rakentavia toimimisen tapoja ja muotoja. Toisaalta toimijuuden ja toiminnan kautta voidaan valita ja muodostaa maailmaan suhteutumisen laatuja, jotka osaltaan vahvistavat ja tuovat näkyväksi teoksen maailmaa. Syventyminen avautuu siis molempiin suuntiin. Opinnäytteeni muoto kulkee teoreettisesta käsitteen määrittelystä kohti praktiikkaa. Tutkailen maailman käsitettä peilaamalla ajatteluani toisaalta filosofi Martin Heideggerin ajatuksiin maailman ei-olevasta, vallitsevasta luonteesta ja toisaalta esteetikko-filosofi Mikel Dufrennen pohdintaan maailmasta subjektiivisena tunteen ja tunnun kokemuksena. Lisäksi hyödynnän pohdintani pintana suomen kielen maailma-sanan erilaisia määritelmiä. Näiden pohjalta saavutetaan käsitystä maailmasta rajausta pakenevana vuorovaikutussuhteiden verkostona, joka palautuu jatkuvasti toimijoidensa ja kokijoidensa subjektiiviseen olemiseen ja aistimiseen. Maailman rajautumista tai rajautumattomuutta hahmottelemalla lähestyn teosmaailman käsitettä, jonka voidaan havaita rakentuvan maailman elementeistä ja suhteestaan niihin. Työn toinen osio tuo esiin teosmaailman ja sen erilliseksi rajautumisen esityksen toimijoiden valintojen ja niiden keskinäisten suhteiden kautta. Teosmaailma ei muotoudu rajautuvaksi paikaksi tai objektiksi, jonka vuoksi tarjoan työssäni teosmaailmaa osuvammin kuvaavaksi termistöksi ilmapiiriä, olosuhdetta ja ilmastoa. Työn kolmannessa osiossa syvennyn taiteelliseen työskentelyyn tuomalla esiin konkreettisia esimerkkejä esiintyjän positiosta opinnäytteeni taiteellisessa osiossa, teoksessa ”Their Limbs Their Lungs Their Legs”. Niiden avulla avaan ja syvennän teoksen maailmaan asettumisen, virittymisen ja asuttamisen teemoja. Virittäytyminen muodostuu toiminnaksi, joka edeltää teoksen toimintaa, kun taas asettuminen ja asuttaminen näyttäytyvät teoksen olosuhteissa tapahtumisen erilaisina laatuina. Esimerkkien kautta havainnollistan, millaisena työkaluna tällainen määrittely voi esiintyjää palvella. Viimeisessä osiossa esittelen esiintyjän toimijuutta ohjaavia strategioita teosmaailman olosuhteissa työskentelylle. Merkittäväksi nousee kielelliset työkalut, niin esiintyjän oman toimijuuden rakentamisessa kuin yhteisen teosmaailman luomisessa ja hahmottamisessa. Teoksen toiminnasta nousevien assosiaatioiden ja esiintyjän kokemuksellisen tiedon arvon huomiointi ja tunnustaminen muodostavat perustaa dialogiselle prosessille, jossa koko työryhmän taiteellinen kapasiteetti nousee käytettäväksi täydessä potentiaalissaan.
  • Niiniketo, Viivi (2015)
    Kirjallisen opinnäytteen "Minä rajattuna ja avattuna" keskeinen kysymys on: "Mitä minuna oleminen on, kun esiinnyn?" Aihe avaa laajan pohdinnan olemisesta, minuudesta sekä esiintyjyydestä. Pyrkimys on avata niiden merkityksiä ja laajentaa ymmärrystä minuna ja esiintyjänä olemisesta. Kirjallisen työn rakenteessa hyödynnetään rajaamista ja avaamista, jotta kirjallinen työ, teokset, yksilö ja maailma hahmottuvat ja jäsentyvät. Rajaamisen taustalla on ajatus, että kaikki olemassa oleva luo yhden suuren kokonaisuuden, josta voi rajata pienempiä yksityiskohtia. Nämä rajat avaavat sisällensä aina uuden maailman, jota voi puolestaan tarkastella omana kokonaisuutenaan. Kaikki nämä eri kokonaisuudet ovat suhteessa toisiinsa muodostaen monimuotoisia ja eläviä verkostoja. Rajat avaavat mahdollisuuksia. Ensin rajataan "minä" maailmasta kääntäen huomio yksilön "sisäiseen maailmaan". Tässä omassa sisäisyydessä tarkastellaan kehomieltä ja tietoisuutta Timo Klemolan näkemysten pohjalta. Ontologisia kysymyksiä pohditaan Kirsi Monnin Heideggerin tulkinnan kautta. Ihminen on omaa olemistaan aina omasta situaatiostaan käsin. Hän on myös osallinen maailman olemisessa. Tietoisuus omasta sisäisyydestään avaa ymmärryksen maailmasta. Ymmärryksen kautta hän voi kommunikoida. Kommunikaatio puolestaan on osa esitystä. Esitysteorian pohjalta pohditaan sitä, miten "minä" on eri rooleissa. Lisäksi rajataan kaksi teosmaailmaa - teokset Titled - Tittelöity ja Human Resources, joiden rajoja kuvaillaan niiden sisäpuolelta esiintyjän näkökulmasta. Teoksien lähtökohdat ovat hyvin vastakohtaiset. Titled – Tittelöity rakentuu minimalistiseksi ja vähäeleiseksi, mutta tarkkaan liikemuotoon rajatuksi teokseksi. Siinä esiinnytään "minuna". Teoksessa Human Resources puolestaan esiinnytään mieshahmoina paradoksaalisten improvisaatiotehtävien maastossa. Rajattu "minä" sisäisyytensä kanssa asetetaan kahden rajatun teosmaailman sisään. Sieltä käsin pohditaan, miten teosten rajat ovat muodostuneet koreografien ja esiintyjien välisten dialogien kautta. Suureksi pohdinnan aiheeksi nousee ohjattu "vain oleminen". Sitä problematisoidaan, sillä olemme olemistamme koko ajan. Ehdotus on, että olemisen sijaan puhuttaisiin olemisen tavasta ja hyväksytään se jatkuvana muutoksena. Se ei ole koskaan ratkaistua ja se paljastaa jatkuvasti itsensä. Oman olemisen ihmettelyn myötä herää kysymys esiintyjän läsnäolosta, onnistumisesta ja epäonnistumisesta sekä esiintyjän koulutuksesta. Pohdinta jatkuu asettamalla olemisen ja esittämisen rinnakkain ja kysymällä onko olemassa "aitoa minää"? Olemme jatkuvasti eri rooleissa ja kaikki nämä roolit ovat osa meidän "minua". Ei ole vain yhtä "minua", vaan olemme "minä" monella tapaa. Työssä kirjoitetaan myös itsensä etäännyttämisestä, eli tietoisuuden siirtämisestä egosta kehoon. Teoksen sisältä avataan esiintyjän suhteita myös katsojiin ja siihen dialogiin, mitä käydään teoksen sisältä ulos ja ulkoa sisään. Katsoja ei vain katso vaan hän myös vastaa. Lopuksi tarkastellaan vielä sitä, miten rajaamalla asioita maailmasta voidaan taiteen avulla avata uusia maailmoja ihmeteltäväksi.
  • Malin, Kimmo (2010)
    Viestintä on tärkeä osa poliitikon ammattia, ja television sekä televisioesiintymisen merkitys on kasvanut viimeisimpien vuosikymmenien aikana poliittisessa vaaliviestinnässä. Tutkin, miten puoluejohtajien viestintäkäyttäytyminen ja -tyylit television vaalikeskusteluissa ovat muuttuneet vuosien 1987 ja 2007 välillä. Tutkin puheenjohtajien sanatonta viestintää ja viestintätyylejä. Tutkimukseni perustuu tutkijan kvalitatiiviselle observoinnille. Vertaan keskusteluista tekemiäni havaintoja puheviestinnän eri teorioissa, tutkimuksissa ja televisioesiintymisen oppaissa esitettyihin ohjeisiin ja ideaaleihin, ja tarkastelen, onko tutkimusajanjaksollani liikuttu näitä, osittain ristiriitaisiakin, ideaaleja kohti. Vaalikeskusteluiden observoinnin lisäksi tutkin vaalikeskustelun kommentointia lehdistössä. Tutkielmani tärkeimmät alkuperäislähteet ovat Yleisradion suuret vaalikeskustelut vuosilta 1987 ja 2007. Lehdistötutkimuksessa rajasin aineistoni Iltalehteen, Ilta-Sanomiin ja Helsingin Sanomiin. Puoluelehdistä tutkin kolmen suurimman puolueen SDP:n, keskustan ja kokoomuksen pää-äänenkannattajien vaalikeskustelujen jälkeisen päivän uutisointia. Paikallinen viestintäkulttuuri ja perinteet vaikuttavat viestinnän vaatimuksiin ja tarkastelen tutkimuskohdettani erityisesti suomalaisessa kontekstissa. Tämän johdosta tutkielmani pohjautuu pääasiassa suomalaiseen aikaisempaan tutkimukseen. Verrattuna vuoden 1987 keskusteluun vuonna 2007 keskustelutilanne oli muuttunut luontevammaksi ja vähemmän konfliktinomaiseksi. Vuonna 2007 varsinkin kolmen suurimman puolueen puheenjohtajat suorastaan asuivat televisiokeskusteluissa vaalitaistelun ajan, joten televisioidusta vaaliväittelystä on tutkimusajanjaksollani tullut tuttu esiintymistilanne puoluejohtajille. Vertailemieni keskusteluiden välillä puheenjohtajien sanaton viestintä on muuttunut kohti oppikirjojen ideaaleja. Puolueiden puheenjohtajien sanaton viestintäkäyttäytyminen on muuttunut ulkoisesti lähes virheettömäksi, muttei erinomaiseksi. Vuonna 1987 keskustelussa puheenjohtajien sanaton viestintä on täynnä kömpelyyttä ja virheitä, kun taas vuonna 2007 puheenjohtajat esiintyvät pintapuolisen virheettömästi. Selkeä muutos oli myönteisen sanattoman viestinnän tuplaantuminen. Muita kiistattomia muutoksia oli esimerkiksi se, että puoluejohtajien katsetyöskentely oli varmaa verrattuna 1987 keskustelun epävarmaan vilkuiluun. Lisäksi havainnollistavien käsieleiden määrä oli lähes kolminkertaistunut. On kuitenkin huomattava virheettömyyden ja erinomaisuuden ero: kukaan johtajista ei erottautunut viestinnällään selkeästi muista. Esiintymisen arvioinnista on tullut itsestään selvä, mutta hyvin vähäpätöinen osa lehtikirjoittelua. Esiintymiseen ja imagoihin liittyvän uutisoinnin huippuhetket olivat vertailujaksoni alkupuolella vuosien 1987 ja 1991 vaaleissa. Uutisointi ei kuitenkaan ollut vuonna 2007 siirtynyt niin sanottuihin asiakysymyksiin, vaan erilaisiin poliittisiin skandaaleihin.
  • Makkonen, Mikko (2015)
    Taiteellinen opinnäytetyöni oli kokonaisuutena minulle käänteen tekevä avaus kohti monimuotoisempaa käsitystä esiintyjäntyöstä. Jeremy Waden TADaC-ryhmälle koreografioima teos Human Resources edusti itselleni aiemmin vierasta esiintymisen laatua ja se muutti ajatteluani olla esityshetkessä. Kirjallisessa opinnäytetyössäni reflektoin tuota teosprosessia ja suhteutan sitä maisteriopintoihini kokonaisuutena. Työni alkaa Human Resources –prosessin kokonaisvaltaisella auki kirjoittamisella, jossa käsittelen muun muassa konteksteja, työskentelyä, prosessin luonnetta, teoksen esteettisiä raameja sekä esiintyjien ja koreografin välistä vuorovaikutusta. Teosprosessin luonnetta kuvaillessani käytän Jo Butterworthin (2009) kehittämää didaktisdemokraattista prosessityöskentelyn mallia, jossa hän jäsentää viisi erilaista prosessityöskentelyn luonnetta. Näistä käsittelen kahta (ensimmäistä ja kolmatta) luonnetta. Tässä luvussa korostan myös kokemani vertaistuen ja ryhmähengen tärkeyttä. Kuvailen myös tarkasti Cris af Enehielmin, Harriet Seveliuksen ja Ari Tenhulan tarjoaman tuen tärkeyttä esiintyjäryhmällemme. Tämän jälkeen kirjoitan itselleni tärkeimmistä työkaluista ja strategioista tanssijantyössä. Luvussa kuvailen tarkemmin tanssin koulutusohjelman professori Ari Tenhulan antamien palautteiden sisältöjä ja merkityksiä itselleni tanssijana. Luvussa Tanssija ja teoksen maailma kartoitan maisteriopintojeni aikana muuttunutta taidekäsitystä ja sen olennaisuutta teoksessa työskentelyn mielellisyydessä. Pohdin luvussa tanssijan ajattelun sekä kokemuksellisuuden tärkeyttä, jonka johdan tarkkaan kuvailuun teoksesta kohtauksina. Käytän luvussa pohdintani tukena katkelmia Kirsi Monnin (2004) väitöstyössä kirjoittamia tulkintoja tanssin uudesta ontologiasta. Tämän jälkeen pyrin reflektoimaan omaa esiintyjyyttäni teoksessa erilaisista näkökulmista, joiden tueksi olen liittänyt erään teosprosessissa merkittäväksi kokemani harjoitustilanteen. Käsittelen sukupuolisuutta ja toiseuden esittämistä. Tuon esiin identiteetin rakentumista ja sen suhdetta esiintyjänä toimimiseen. Hyödynnän pohdinnassani Pilvi Porkolan (2014) väitöstyöstä poimimiani Stuart Hallin (1997) käsitteitä. Viimeisessä luvussa kuvailen kahden maisteriopintojeni aikana valmistamieni soolo-esitysten merkityksellisyyttä opinnoissani ja niistä vasta opinnäytetyön jälkeen esiin nousseita oivalluksia. Tarkastelen opinnäytetyökokonaisuuteni aikaan saamaa uutta suhtautumista opintoihini kokonaisuutena.
  • Lehtonen, Heikki S.; Aakkula, Jyrki; Fronzek, Stefan; Helin, Janne; Hildén, Mikael; Huttunen, Suvi; Kaljonen, Minna; Niemi, Jyrki; Palosuo, Taru; Pirttioja, Nina; Rikkonen, Pasi; Varho, Vilja; Carter, Timothy R. (Springer Nature, 2021)
    Regional Environmental Change 21: 7
    Shared socioeconomic pathways (SSPs), developed at global scale, comprise narrative descriptions and quantifications of future world developments that are intended for climate change scenario analysis. However, their extension to national and regional scales can be challenging. Here, we present SSP narratives co-developed with stakeholders for the agriculture and food sector in Finland. These are derived from intensive discussions at a workshop attended by approximately 39 participants offering a range of sectoral perspectives. Using general background descriptions of the SSPs for Europe, facilitated discussions were held in parallel for each of four SSPs reflecting very different contexts for the development of the sector up to 2050 and beyond. Discussions focused on five themes from the perspectives of consumers, producers and policy-makers, included a joint final session and allowed for post-workshop feedback. Results reflect careful sector-based, national-level interpretations of the global SSPs from which we have constructed consensus narratives. Our results also show important critical remarks and minority viewpoints. Interesting features of the Finnish narratives compared to the global SSP narratives include greater emphasis on environmental quality; significant land abandonment in SSPs with reduced livestock production and increased plant-based diets; continued need for some farm subsidies across all SSPs and opportunities for diversifying domestic production under scenarios of restricted trade. Our results can contribute to the development of more detailed national long-term scenarios for food and agriculture that are both relevant for local stakeholders and researchers as well as being consistent with global scenarios being applied internationally.
  • Kokko, Aira; Ojanen, Paavo; Aapala, Kaisu; Hotanen, Juha-Pekka; Laitinen, Jarmo; Punttila, Pekka; Rehell, Sakari; Tiainen, Juha; Vasander, Harri (Suoseura, 2020)
    Suo 71(2): 149–155 (2020)
    Suoluonnon muutosten takia monet soiden luontotyypit ovat uhanalaistuneet. Vuonna 2018 valmistuneessa Suomen luontotyyppien uhanalaisuuden arvioinnissa suoluontoa tarkasteltiin ja arvioitiin kahdella hierarkiatasolla. Yhtäältä tarkasteltiin suokasviyhteisöjä, joita voidaan luokitella suotyypeiksi. Toisaalta tarkasteltiin useiden suotyyppien muodostamia laajempia suokokonaisuuksia eli suoyhdistymiä sekä useista erillisistä suolaikuista muodostuvia maankohoamisrannikon soiden kehityssarjoja (Kaakinen ym. 2018a, b). Soiden luokiteltuja kasviyhteisöjä kutsutaan suotyypeiksi (Eurola ym. 2015, Kaakinen ym. 2018b, Laine ym. 2018). Yhdellä suolla on yleensä useiden, jopa kymmenien eri suotyyppien kasvillisuutta. Suokasviyhteisöjen pääryhmiksi katsotaan kasvitieteellisessä suoluokittelussa korvet, rämeet, nevat ja letot, mutta myös luhtaja lähdekasvillisuus (Eurola & Kaakinen 1978, Eurola ym. 2015, ks. Soiden kasvillisuus). Luhdat ja lähteiköt vaihettuvat ilman selvää rajaa vesiluontotyyppeihin. Luontotyyppien uhanalaisuusarvioinnissa lähteikköluontotyypit on käsitelty ja arvioitu sisävesiluontotyyppien yhteydessä (Lammi ym. 2018). Luhdat ja lähdekasvillisuus mainitaan myös uusimmissa metsätieteellisissä suotyyppioppaissa (esim. Laine ym. 2018). Eri päätyyppiryhmiin kuuluva suokasvillisuus muodostaa myös yhdistelmätyyppejä: neva- ja lettokorpia sekä neva- ja lettorämeitä. Suoyhdistymä on yhtenäinen suoalue, jossa on eri suotyypeistä koostuvia osia (Ruuhijärvi 1960, Eurola 1962, Kaakinen ym. 2018b). Suoyhdistymätyypit jakautuvat ilmastollisiin ja paikallisiin tyyppeihin. Ilmastollisista suoyhdistymätyypeistä keidassoiden eli kohosoiden esiintyminen painottuu eteläisen Suomen muuta Suomea kuivempaan ja lämpimämpään ilmastoon, kun taas aapasoiden esiintyminen painottuu pohjoisen Suomen kosteaan ja viileään ilmastoon (Ruuhijärvi 1960, Eurola 1962). Myös rinnesuot vaativat viileän ja kostean ilmaston (Havas 1961), ja palsasoita esiintyy vain pohjoisimmassa Lapissa, missä on tarpeeksi kylmää paikallisen ikiroudan syntymiselle (Kaakinen ym. 2018b). Paikallisia suoyhdistymätyyppejä ovat rannikkosuot, boreaaliset piensuot ja tunturisuot, joiden ominaispiirteet ja esiintyminen riippuvat enemmän paikallisista olosuhteista kuin ilmastosta (Kaakinen ym. 2018b). Maankohoamisrannikon soiden kehityssarjoja syntyy, kun maata kohoaa Pohjanlahden rannikolla vähitellen merenpinnan yläpuolelle (Rehell ym. 2012, Laitinen 2013). Sarjan nuorimmat suot lähinnä meren rantaa ovat tyypillisesti luhtia ja vanhimmat suot ovat kehittyneet aapa- tai keidassoiksi (Kaakinen ym. 2018b).
  • Oikkonen, Liisa (2013)
    Tanssijan työn prosesseja: Teoksessa Passage – tanssija maailman läpimenemisen paikkana on taiteellisen opinnäytetyöni kirjallinen osio. Se kertoo tanssijantyöstäni Eeva Muilun koreografioimassa teoksessa Passage – tanssija maailman läpimenemisen paikkana, joka on opinnäytteeni taiteellinen osio. Teoksen ensi-ilta oli tammikuussa 2013. Kirjallinen opinnäytteeni käsittelee kokemuksiani ja havaintojani työskentelystäni tanssijana tässä teoksessa. Se tarkastelee prosessin aikana kokemiani asioita, tapojani reagoida eri tilanteissa ja minua askarruttaneita kysymyksiä, joista kirjoitin päiväkirjaa harjoitus- ja esitysperiodin ajan. Opinnäytteeni kirjallisen osion pääkysymyksenä voisi pitää sitä, miten minun käsitykseni tanssijan työstä sekä omasta tanssijuudestani on muuttunut prosessin aikana. Johdanto kuvaa esityksen dramaturgiaa ja esittelee tekstissä käyttämääni termistöä. Ensimmäinen kappale kertoo lähtöasetelmistani prosessiin. Se vastaa kysymyksiin, minkälaisia odotuksia minulla prosessista oli ja minkälaisena koin oman tanssijuuteni ennen harjoitusvaiheen alkua. Toinen osio käsittelee sitä, minkälaisena koin Eeva Muilun tavan koreografioida teosta. Se erittelee työryhmän käyttämiä työskentelytapoja prosessin aikana. Tässä kappaleessa pohdin myös sitä, minkälainen rooli minulla oli osana teoksen luomista suhteessa koreografin rooliin. Kirjoitan tarkemmin prosessin alkuvaiheessa kokemistani vaikeuksista ymmärtää koreografin intentioita. Kasvun paikkoja tanssijuudessani -kappaleessa käsittelen muutamia tanssijantyöllisiä osa-alueita, joissa itse kohtasin ongelmia: verbalisointia, ajallisuutta, materiaalin tuottamista ja varmuutta. Pohdin omaa suhtautumistani näitä asioita kohtaan esimerkkien kautta. Kappale perustuu suurilta osin päiväkirjamerkintöihini. Esiintyjän pohdintoja -osio syventyy muutaman, minulle tärkeän asian äärelle, jotka nousivat ajankohtaisiksi prosessin aikana. Pohdin siinä muun muassa seuraavia kysymyksiä. Miten pystyy olemaan hallittu ja yllättävä yhtä aikaa? Kuinka tanssija voi ylittää rajojaan, ja mitä hyötyä siitä on? Mikä on tanssijan vastuu tanssiteoksesta? Kappale Kevätkausi: syventyminen teokseen keskittyy esityskauteen. Se kuvaa teoksen valmista rakennetta esiintyjän näkökulmasta. Minkälaisiin tanssijantyöllisiin keinoihin turvauduin esitysperiodin aikana? Mikä oli minulle haasteellista ja kuinka selviydyin vaikeuksista? Viimeinen osio kokoaa yhteen taiteellisen opinnäytteen harjoitus- ja esitysvaiheen aikana oppimiani asioita. Se kertoo, kuinka prosessin aikana läpikäymäni kokemukset ja pohdinnat ovat vaikuttaneet tanssijuuteeni.