Browsing by Subject "esiintyvyys"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 26
  • Välimaa, Elsa; Törölä, Tanja; Mäntylä, Jarkko; Mazur, Witold; Kauppi, Paula (Helsingin yliopisto, 2020)
    Bronkiektasiatautia – keuhkoputkien laajentumia keuhkoputkien pitkäkestoisen tulehduksen ja bakteeri-infektioiden aiheuttaman kudostuhon seurauksena – on pitkään pidetty harvinaisena sairautena ja sen on ajateltu kehittyvän pääasiallisesti keuhkotuberkuloosin ja kystisen fibroosin seurauksena. Viimeaikaiset tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että taudin etiologisia tekijöitä on enemmän kuin aikaisemmin on ajateltu, ja että tautitapauksista merkittävä osa jää ilman selkeästi osoitettavaa selittävää tekijää. Keuhkoahtaumataudin rooli taudin etiologisena tekijänä tunnetaan, mutta tutkimusnäyttö astman roolista bronkiektasiataudin aiheuttajana ja liitännäissairautena on niukkaa. Tavoitteemme oli arvioida astman roolia bronkiektasiataudin etiologiana ja liitännäissairautena systemaattisen kirjallisuuskatsauksen keinoin. Teimme tietokantahaun yleisempiin sähköisiin tietokantoihin. Tutkimukseen päätyi 45 artikkelia, joista 8 määritteli astman bronkiektasiataudin etiologiaksi, 18 liitännäissairaudeksi, ja 20 tutkimusta raportoi astman esiintyvyyttä bronkiektasiatautia sairastavilla potilailla tai bronkiektasiataudin esiintyvyyttä astmaa sairastavilla potilailla ilman kannanottoa astman etiologia- tai liitännäissairaussuhteeseen. Astman osuus bronkiektasiataudin etiologiana vaihteli välillä 3,3–26,9 %. Astmaa esiintyi liitännäissairautena bronkiektasiatautia sairastavien potilaiden populaatioissa 11–68 %:lla, ja bronkiektasiatautia astmapotilaiden populaatiossa 0,8–67,5 %:lla tutkimuspotilaista. Katsauksemme perusteella astmalla on merkittävä rooli bronkiektasiataudin liitännäissairautena, ja astma näyttäisi olevan itsenäinen syytekijä bronkiektasiataudin kehittymisessä pienessä osassa tautitapauksia. Lisäksi, vaikeaan astmaan näyttäisi liittyvän suurempi riski bronkiektasiataudin kehittymiselle. Tutkimuksemme vahvistaa käsitystä siitä, että astma etiologisena tekijänä tulee ottaa huomioon bronkiektasiataudin diagnoosia tehdessä, ja että bronkiektasiataudin etiologialla ja liitännäissairauksilla on keskeinen rooli lääkehoidon valinnassa. Lisätutkimuksia tarvitaan astman eri vaikeusasteiden vaikutuksesta bronkiektasiatautiriskiin, astma-bronkiektasiatauti-fenotyypin ennusteesta ja siitä, miten astman hoidolla voidaan vaikuttaa bronkiektasiataudin kehittymisen riskiin. (218 sanaa)
  • Hakala, Riikka (Helsingin yliopisto, 2020)
    Clostridium botulinum on anaerobisissa olosuhteissa kasvava grampositiivinen sauvabakteeri. Se tuottaa hermomyrkkyä, botulinumneurotoksiinia, joka voi aiheuttaa ihmisen tai eläimen elimistöön päästessään botulismi-nimisen sairauden. Botulismi voi johtaa hoitamattomana hengityslihasten halvaukseen ja kuolemaan. Bakteeri muodostaa epäsuotuisia olosuhteita kestäviä lepomuotoja, itiöitä, jotka voivat säilyä muun muassa elintarviketeollisuuden kuumennusprosesseissa ja kylmäsäilytyksessä. Säilytyksen aikana itiö voi muuttua takaisin lisääntymiskykyiseen muotoonsa ja alkaa tuottaa botulinumneurotoksiinia. C. botulinumin itiöitä esiintyy maailmanlaajuisesti maaperässä, vesistöissä ja eläinten suolistoissa. Kuten moni muukin mikrobi, C. botulinumin itiöt voivat päätyä ympäristöstä elintarvikeketjuun. Kansainvälisiin tutkimuksiin perustuen itiöiden esiintyvyys valmisruokien liharaaka-aineissa on 0–10 %. Itiöitä on näytteissä ollut 2–4 itiötä/kg. Suomessa liharaaka-aineita ei ole tutkittu, mutta kalassa ja hunajassaitiöiden esiintyvyydet ovat olleet 5–40 %. Liharaaka-aineiden itiökontaminaation selvittäminen on tärkeää, jotta voidaan arvioida itiöiden valmisruokateollisuudelle asettamat riskit ja tarvittaessa optimoida valmisruokateollisuuden käytössä olevia valmistusprosesseja. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, esiintyykö suomalaisessa broilerissa ja sianlihassa C. botulinumin itiöitä. Tutkimuksessa käytettiin CEN ISO/TS 17919:2013 - standardimenetelmää, joka perustuu botulinumneurotoksiinigeenien (tyypit A, B, E ja F) osoittamiseen näytemateriaalista eristetystä bakteeri-DNA:sta reaaliaikaisella PCR-tekniikalla. Tutkimuksessa tutkittiin yhteensä 87 broilerin- ja sianlihanäytettä. Kansainvälisiin tutkimuksiin ja suomalaisiin kala- ja hunajatutkimuksiin perustuen hypoteesiksi asetettiin se, että myös suomalaisissaelintarvikeraakaaineissa voisi olla itiöitä eli yksi tai useampi tutkittava näyte noin 90 tutkittavasta näytteestä olisi botulinumneurotoksiinigeenin suhteen positiivinen. Kaikki tutkitut näytteet olivat botulinumneurotoksiinigeenin suhteen negatiivisia. Kontrollinäytteet antoivat positiivisen tuloksen, kun näytteisiin lisätyt itiömäärät olivat 3 itiötä/kg tai enemmän. Näytteissä oli näin ollen vähemmän kuin 3 itiötä/kg. Tutkimusten mukaan elintarvikkeet kontaminoituvat itiöillä jonkin verran, mutta tämän työn perusteella suomalaisessa broilerissa ja sianlihassa näyttää esiintyvän vain vähän tai ei ollenkaan C. botulinumin itiöitä. Suuremman näytemäärän tutkiminen vahvistaisi negatiivisen tuloksen luotettavuutta ja auttaa arvioimaan lihapohjaisiin valmisruokiin liittyvää C. botulinum -riskiä.
  • Yli-Hynnilä, Anna (Helsingin yliopisto, 2021)
    Taenia saginata on ihmisen suolistoloinen, jonka väli-isäntänä toimii nauta tai muu märehtijä. Väli-isännän lihaksiin asettuvaa larvaa kustutaan nimellä Cysticercus bovis, ja lihaksissaan kystikerkuksia kantava nauta sairastaa kystikerkoosia. T. saginataa esiintyy maailmanlaajuisesti. Ihminen voi saada tartunnan syömällä huonosti kypsennettyä tai raakaa elinvoimaisia kystikerkuksia sisältävää lihaa. Ihmisellä ohutsuolessa asustava T. saginata aiheuttaa harvoin oireita, ja ihmisellä tartunta on harvinainen. Mato voi kuitenkin aiheuttaa epämääräisiä vatsavaivoja ja psyykkistä kuormitusta. Lisäksi T. saginatan ihmiskantajat ovat naudalle tartunnan lähde. Tartunnan saanut nauta on usein ihmisen tavoin oireeton, eikä sitä pidetä suurena uhkana elintarviketurvallisuudelle, mutta se aiheuttaa taloudellisia menetyksiä liha-alalla vakuutusten, ruhojen arvon vähenemisen, hylkäysten, kylmäkäsitttelyn sekä ylimääräisen käsittelyn vuoksi. Kystikerkoosia torjutaan lain määrittelemällä lihantarkastuksella. Joulukuussa voimaan astuneessa Komission täytäntöönpanoasetuksessa 2019/627 määritellään, ettei poskiviiltojen tekeminen post mortem -tarkastuksessa ole pakollista, jos C. boviksen esiintyvyys on pienempi kuin yksi miljoonasta, esiintyvyys osoitettu 95 % varmuudella tai viimeisen 1–2 vuoden aikana teurastetuissa eläimissä ei ole havaittu yhtään tapausta. Jo nykyistä edeltänyt asetus (EY) 854/2004 sallii lihantarkastuksessa tehtävien viiltojen vähentämisen, mikäli serologisia testejä on käytetty tai tila on todettu vapaaksi kystikerkoosista. Tämä kirjallisuuskatsaus selvittää T. saginatan esiintyvyyttä sekä kartoittaa ja vertailee T. saginatan erilaisia havainnointimenetelmiä. Katsaus arvioi myös lihantarkastuksen toimivuutta kystikerksten löytämiseksi sekä esittelee kystikerkoosin riskitekijöitä. Kirjallisuuskatsaus tarjoaa tietoa, joka on hyödynnettävissä esimerkiksi lihantarkastuksen menetelmiä uudistettaessa ja riskiperusteista lihantarkastusta suunniteltaessa. Kystikerkoosin esiintyvyys on muun muassa serologisin menetelmin saatujen tulosten valossa merkittävästi suurempi kuin lihantarkastukseen nojaavat teurastamojen valvontaraportit osoittavat. Lainsäädäntöön perustuva lihantarkastus ei havaitse isoa osaa tartunnoista, joten tarkemmat menetelmät olisivat tarpeen. Esiintyvyys vaihtelee paljon eri maiden ja alueiden välillä riippuen eläintenpitokäytännöistä ja olosuhteista. ELISA-menetelmistä (enzyme-linked immunosorbent assay) Ag-ELISA-testi voisi olla Suomen oloissa toimiva testi, jos kystikerkoosin seurantaa tarvitaan. Koska kaupallisia testejä ei kuitenkaan vielä ole saatavilla ja kynnys niiden käyttöönottoon on todennäköisesti suuri, sydämen lisäviiltojen tekeminen voisi olla muutos, joka parantaisi lihantarkastuksen herkkyyttä. Teurastamojen voisi olla helpompi myös nykyisellään helpompi sopeutua niiden tekemiseen. Toisaalta suunta on päinvastainen uuden, lihantarkastusta keventävän asetuksen (EKN 2019/627) kanssa.
  • Järvelä, Terhi (Helsingin yliopisto, 2019)
    Bakteerien mikrobilääkeresistenssin yleistyminen on aiheuttanut tärkeän terveysongelman maailmassa. Moniresistentit bakteerit leviävät ihmisten ja eläinten välillä sekä välityksellä. Eläinten parissa työskentelevät ihmiset voivat olla suuremmassa riskissä saada ja levittää moniresistenttejä bakteereita. Bakteerit leviävät joko suorassa eläinkontaktissa tai välillisesti ympäristön ja työvälineiden kautta. Leviämisen ehkäisyssä ensisijaista on oikeanlainen suojautuminen, kuten hyvän käsihygienian noudattaminen. Metisilliiniresistenttejä Staphylococcus aureus (MRSA) -bakteereita on eristetty eläinlääkäreiltä maailmanlaajuisesti. Eläinlääkäreillä voi esiintyä enemmän tuotantoeläimiin liitettyä CC398-genotyypin MRSA-bakteeria verrattuna muuhun väestöön. Aiemman tutkimustiedon valossa MRSA-bakteerien esiintyvyys suomalaisilla eläinlääkäreillä on ollut alle yhden prosentin. Euroopassa MRSA:n esiintyvyydet eläinlääkäreillä ovat olleet jopa hieman yli 20 %. Tutkielma oli osa tutkimushanketta, jonka aineisto kerättiin vuoden 2016 Eläinlääkäripäivien yhteydessä. Tutkielmassa selvitettiin kyselylomakkeen avulla suomalaisten eläinlääkäreiden suojautumiskäytäntöjä moniresistenttejä bakteereita vastaan ja kantajuudelle altistavia riskitekijöitä. Pääpaino oli tuotantoeläinpraktikkojen suojautumisen tarkastelussa. Tutkielman päähypoteesi oli, että suomalaisten eläinlääkäreiden suojautumiskäytännöt ovat hyvällä tasolla. Toinen hypoteesi oli, että mikäli kantajia ilmenee, voi riskitekijöitäkin löytyä. Tutkielmassa arvioitiin myös suomalaisten eläinlääkäreiden zoonoositietämyksen kehitystä vertaamalla vuoden 2016 tutkimushankkeen tuloksia vuonna 2009 toteutetun tutkimushankkeen tuloksiin. Hypoteesi oli, että eläinlääkäreiden omat arviot zoonoositietämyksestään ovat parantuneet aikaisemmasta. Kyselylomakkeen palautti 262 eläinlääkäriä. Tutkielmaa tehdessä tiedossa oli, että heistä yhdeksän kantoi moniresistenttiä bakteeria. Kyselylomakkeessa kysyttiin omaa arviota käsienpesumahdollisuuksien riittävyydestä työssä. Suurin osa (47,2 %) tallikäyntejä tehneistä hevospraktikoista (n=108) piti tallien käsienpesumahdollisuuksia joskus riittävinä. Tuotantoeläinpraktikkojen (n=118) arviot tilojen käsienpesumahdollisuuksien riittävyydestä olivat valoisammat: 66,9 % arvioi käsienpesumahdollisuudet usein riittäviksi. Vastaajia pyydettiin arvioimaan käsienpesuun käyttämänsä aika. Vastaajista (n=202) 63,9 % käytti käsienpesuun aikaa alle 15 s, kun taas 4,5 % arvioi pesseensä käsiään 40 s tai kauemmin. Maailman terveysjärjestö (WHO) suosittelee käsienpesuajaksi 40–60 s. Vuonna 2009 vastaajista 39,6 % arvioi olevansa samaa mieltä väittämän ”Minulla on hyvät tiedot zoonooseista ja niiden ehkäisystä” kanssa. Vastaava luku vuonna 2016 oli 57,2 %, joten osuus kasvoi 17,6 prosenttiyksikköä. Tulokset eläinlääkäreiden suojautumiskäytännöistä eivät olleet hypoteesin mukaisia, vaikkakin tuotantoeläinpraktikkojen suojavaatteiden käyttö oli osittain hyvällä tasolla. Hypoteesia kantajuuden riskitekijöistä ei voitu tutkia kantajien vähyyden vuoksi. Sen sijaan hypoteesi zoonoositietämyksen kehityksestä osui oikeaan. Tutkimustulokset korostavat koulutuksen tarvetta suojautumisessa, kuten käsienpesuun vaadittavan ajan noudattamisessa. Arviot riittävistä käsienpesumahdollisuuksista olivat heikoimmat talleilla. Eläinlääkäreiden tulisi ohjeistaa erityisesti hevostenpitäjiä käsienpesumahdollisuuksien riittävästä järjestämisestä. Suojautumiskäytäntöjen kartoittaminen on aiheellista myös tulevaisuudessa.
  • Laiho, Olavi (Suomen metsätieteellinen seura, 1965)
  • Nurmi, Nita (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää hammasperäisten kasvainten esiintyvyys Helsingin keskussairaala-alueen väestössä. HUSLAB:sta kerättiin näytteet vuosilta 2004-2014. PubMed-tietokannasta kerättiin julkaisuja, joissa on käytetty WHO:n 2005 julkaisemaa hammasperäisten kasvainten jaottelua. Näiden julkaisujen avulla selvitettiin eroavaisuuksia Suomen ja muiden maiden välillä. Tutkimuksessa pyritään myös selvittämään näiden hammasperäisten kasvaimien esiintymispaikka ja potilaiden demografisia tekijöitä, kuten ikä ja sukupuoli. HUSLAB-alueelta saatuja tuloksia verrataan Oulun yliopistollisesta keskussairaalasta kerättyyn vastaavaan aineistoon. Tutkimuksen hypoteesina on, että hammasperäiset kasvaimia esiintyy Suomessa suhteessa saman verran kuin muualla maailmassa. Tutkimustulosten perusteella voidaan todeta, että suomalaisessa väestössä esiintyy muuta maailmaa enemmän keratokystista hammasperäistä kasvainta. Lisäksi kartoitustuloksista nähdään, että ameloblastoomaa esiintyy Suomessa vähemmän, kuin kansainvälisissä tutkimuksissa.
  • Aitto-oja, Ville (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tässä kirjallisuuskatsauksessa perehdytään isoon maksamatoon (Fasciola hepatica) ja sen esiintyvyyteen Euroopassa. Lisäksi tarkastellaan ison maksamadon merkitystä naudoille lihantarkastuksen näkökulmasta ja pohditaan erilaisia naudoille soveltuvia maksamatojen havaitsemismenetelmiä. Iso maksamato on pääasiassa nautojen ja lampaiden parasiitti, joka vaatii lisääntyäkseen kostean elinympäristön ja kotilon väli-isännäksi. Tyypillisessä kesäinfektiossa nauta saa tartunnan laitumelta elo-lokakuussa. Itämisajan vuoksi eläimen maksamatokuormitus on tällöin korkeimmillaan laidunkauden jälkeen talvella ja keväällä. Iso maksamato voi tarttua eläimestä ihmiseen epäsuorasti ruohoon tai vesikasveihin kiinnittyneiden metakerkarioiden välityksellä. Infektoituneen eläimen maksan syöminen ei aiheuta kuitenkaan vaaraa tartunnasta. Tartunta heikentää eläinten hyvinvointia ja aiheuttaa taloudellisia tappioita karjankasvattajille tuotannonmenetysten vuoksi. Naudoilla tartunta hidastaa eläinten kasvua ja vähentää maidontuotantoa. Poikimaväli on tartunnan saaneilla naudoilla keskimääräistä pidempi. Esiintyvyys vaihtelee runsaasti alueittain jopa saman maan sisällä: Tanskassa muutamassa kunnassa ei esiinny maksamatoa lainkaan kun taas Itävallan Tirolissa karjakohtainen esiintyvyys on jopa 97 %. Suomessa tartuntoja on tilastoitu kahtena edellisenä vuotena reilulla kahdellakymmenellä itäsuomalaisella naudalla vuosittain. Ruotsissa ja Tanskassa on raportoitu lihantarkastustulosten perusteella ison maksamadon yleistymisestä 2010-luvun alussa. Yhtenä mahdollisena syynä tähän pidetään ilmastonmuutoksen aiheuttamaa ilmaston lämpenemistä. Lähtökohtana tälle kirjallisuuskatsaukselle toimi vuoden 2020 alussa voimaan tullut Euroopan unionin uusi lihantarkastusasetus, jonka mukaan nautojen maksoja ei tarvitse enää viiltää teurastamolla tapahtuvassa lihantarkastuksessa rutiininomaisesti. Viiltojen poisjättäminen heikentää todennäköisyyttä havaita maksamadot lihantarkastuksessa. Riskiperäiseen ja visuaaliseen lihantarkastukseen siirtyminen vaatii entistä enemmän tietoja teurastamolle tulevien eläinten historiasta, jotta korkean maksamatoriskin eläimille voidaan suorittaa tarkempi lihantarkastus maksamatojen varalta. Tilan maksamatoriskiä lisääviä tekijöitä ovat esimerkiksi kosteilla niityillä tapahtuva laidunnus, loisten väli-isäntinä toimivien pikkulimakotiloiden (Galba truncatula) esiintyminen laitumilla ja lämpimät kelit. Tätä työtä on mahdollista hyödyntää esimerkiksi nautojen hyvinvoinnin ja tuottavuuden edistämiseksi tehtävässä työssä. Taudin esiintyvyyden seurantaan tarvitaan viiltojen poisjättämisen vuoksi jokin muu menetelmä. Tässä työssä esitellään vaihtoehtoisia menetelmiä ison maksamadon havaitsemiseksi. ELISA-menetelmät (enzyme-linked immunosorbent assay) seerumista, maidosta, ulosteesta tai lihasnesteestä vaikuttavat soveltuvan taudin seurantaan suuremmillakin eläinryhmillä tietyin rajoittein. Myös PCR-pohjaiset (polymerase chain reaction) sovellukset vaikuttavat lupaavilta menetelmiltä. Näistä LAMP (loopmediated isothermal amplification) voisi soveltua toimintaperiaatteensa vuoksi käytettäväksi myös laboratorion ulkopuolella, esimerkiksi teurastamolla.
  • Saarinen, Pekka (University of Helsinki, 1993)
  • Jokela, Saija (Helsingfors universitet, 2006)
    Trichinella spp. on tasa- ja vaihtolämpöisissä eläimissä esiintyvä zoonoottinen sukkulamato. Trikinella tarttuu pääasiassa saastunutta, kypsentämätöntä lihaa syömällä. Suomessa myytävä sian- ja hevosenliha sekä riistanliha tietyiltä lajeilta (esim. karhu, nutria, hylje) on tarkastettava trikinellan varalta. Trikinelloosi kuuluu ilmoitettaviin eläintauteihin. Eri trikinellalajit eroavat toisistaan muun muassa kylmän- ja lämmönsietokyvyltään sekä kyvyltään infektoida ja säilyttää infektio eri eläinlajeissa. Merkittävin morfologinen ero lajien välillä on kollageenikapselin muodostus lihaksessa. Kolme yhdestätoista nykyisin tunnetusta genotyypistä ei muodosta kapselia. Trikinelloja on löydetty kaikilta mantereilta Etelä-mannerta ja Australian mannermaata lukuun ottamatta. Trikinellaa esiintyy luonnossa ns. sylvaattisessa elinkierrossa eli syklissä, sekä kotieläimissä ns. domestisessa syklissä. Eri syklit voivat toimia samalla alueella, ja sama eläin voi infektoitua useammalla trikinellalajilla. Myös ihminen voi saada tartunnan molemmista sykleistä. Suomesta on tavattu kaikkia Euroopassa esiintyvia trikinellalajeja: T. spiralis, T. pseudospiralis, T. nativa ja T. britovi. Trikinellaa esiintyy Suomen luonnonvaraisissa lihansyöjissä selvästi monia Keski-Euroopan maita enemmän. Suomen supikoirapopulaatio on merkittävä reservuaari trikinelloosille. Myös ketuista, ilveksistä ja kaatopaikkarotista on löydetty korkeita trikinellaprevalensseja. Tässä tutkimuksessa selvitettiin ensimmäistä kertaa Suomessa trikinellojen esiintymistä koirissa. Yliopistollisen eläinsairaalan potilaista saaduista seeruminäytteistä (n=207) tutkittiin ns. ELISA-menetelmällä trikinella-vasta-aineita. Tutkimuksessa käytettiin antigeeninä Trichinella spiralis- ja Trichinella nativa- lajien ultrasonifikaatiolla hajotettuja larvoja. Eläinlääketieteellisen tiedekunnan patologian osastolla avatuista koirista saadut lihasnäytteet (n=102) tutkittiin digestiomenetelmällä trikinellan varalta. Parasitologisessa tutkimuksessa saatiin osoitettua trikinella yhdessä lihasnäytteessä. Trikinellan esiintyminen suomalaisessa koirapopulaatiossa tuli täten osoitetuksi. ELISA-menetelmällä saadut tulokset ovat linjassa parasitologisessa tutkimuksessa saatujen tulosten kanssa. ELISA antoi viitteitä siitä, että tutkittavassa koirapopulaatiossa oli esiintynyt altistusta trikinellatartunnalle. Verrattaessa tämän tutkimuksen ELISA-määrityksen tuloksia excretory-secretory (ES) -antigeenia käyttäen samasta aineistosta tehtyyn tutkimukseen havaittiin, että crude-antigeenia ja ES-antigeenia käytettäessä tulokset korreloivat vain osittain.
  • Soininen, Elina (Helsingin yliopisto, 2020)
    Suomessa kutunmaidon tuotanto on pienimuotoista ja eläinmäärä vähäinen lypsylehmiin verrattuna. Tuottajille utaretulehdukset aiheuttavat taloudellisia tappioita, minkä lisäksi erityisesti piilevät eli subkliiniset utaretulehdukset heikentävät meijeriin päätyvän maidon laatua. Piilevien utaretulehdusten aiheuttajia kutuilla on selvitetty viimeksi Suomessa vuonna 1990, jolloin näytteissä on havaittu yksinomaan stafylokokkeja. Lypsykutuilla ei olla myöskään saatu yksiselitteistä vastausta korkean soluluvun ja utareen tulehdustilan väliseen yhteyteen, sillä aiheesta tehdyt tutkimukset ovat ristiriidassa keskenään. Kutunmaidon soluluku voi olla alhainen tulehtuneessa utarepuolikkaassa ja toisaalta korkea terveessä utarepuolikkaassa. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää korkean soluluvun yhteyttä piilevien utaretulehdusten esiintymiseen samalla, kun tutkitaan tyypillisimpiä piilevien utaretulehdusten aiheuttajia ja niiden esiintyvyyttä (l. prevalenssia). Hypoteesina oli, että suurin osa taudinaiheuttajista olisi KNS-bakteereita, minkä lisäksi karjassa esiintyisi Staphylococcus aureus ja Streptococcus spp. -bakteereita. Työssä suoritettiin poikittaistutkimus yhdellä suurella lypsykuttutilalla. Tilalta kerättiin satunnaistetulla otoksella lypsykutuilta maitonäytteitä (n=118), joissa bakteeriviljelyllä diagnosoitiin näytteissä esiintyneet taudinaiheuttajat. Tutkituilta eläimiltä mitattiin soluluku solutestillä sekä DeLaval DCC solulaskurilla. Näytteiden perusteella piilevien utaretulehdusten esiintyvyydeksi saatiin 9,3%. Esiintyvyys on kansainvälisesti alhainen. Näytteenotto on suoritettu vain yhdeltä tilalta, mikä heikentää tuloksen yleistettävyyttä koko maan tautitilanteeksi, sillä aiemmissa tutkimuksissa on saatu suurta karjakohtaista vaihtelua esiintyvyydessä tilojen hygieniatason mukaan. Suurin osa (82%) taudinaiheuttajista oli KNS-bakteereita ja loput (18%) Enterococcus spp. -bakteereita. Tämä ei vastannut täysin hypoteesia, sillä S. aureus ja Streptococcus spp. -bakteereita ei esiintynyt näytteissä lainkaan. Oli kuitenkin odotusten mukaista, että KNS-bakteereita esiintyi näytteissä eniten. Streptococcus spp. -bakteerin esiintyminen on kirjallisuudessa yhdistetty erityisesti makuualustojen huonoon hygieniaan, joten sen puuttuminen tuloksista voi olla karjakohtaisesta hyvästä hygieniasta johtuvaa. Tuloksissa korkea soluluku oli huonosti yhteydessä utareen tulehdustilan kanssa, mikä on linjassa aiempien eli edelleen ristiriitaisten tutkimustulosten kanssa. Soluluvun käyttökelpoisuus kuttujen utaretulehduksen diagnostiikassa jää edelleen kyseenalaiseksi. Tämän perusteella jää edelleen tarve toimivalle edulliselle testille, jolla voitaisiin seuloa kuttujen piileviä utaretulehduksia esimerkiksi lypsyn yhteydessä.
  • Mattila, Tiina (University of Helsinki, 1990)
  • Palmu, Katariina (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkimus on osa Suomen Kennelliiton, Suomen seurakoirayhdistyksen sekä Suomen englanninbulldoggiyhdistyksen tutkimusta ja se on toteutettu yhteistyössä Helsingin Yliopiston Eläinlääketieteellisen tiedekunnan kanssa. Tutkimuksen tavoitteena on tuoda ajankohtaista tietoa englanninbulldoggien selkien terveydestä ja sitä kautta edistää englanninbulldoggien terveyttä Suomessa. Nikamaepämuodostumat ovat synnynnäisiä ja periytyviä poikkeavuuksia selkärangassa ja ne ovat yleisiä brakykefaalisilla (lyhytkalloinen) korkkiruuvihäntäisillä koiraroduilla (englanninbulldoggi, ranskanbulldoggi, bostoninterrieri, mopsi). Nikamaepämuodostumat ovat usein röntgenkuvien sivulöydöksiä, mutta ne voivat aiheuttaa koirille vaihtelevan asteisia neurologisia oireita. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää röntgenkuvien avulla synnynnäisten nikamaepämuodostumien esiintymistä suomalaisilla englanninbulldoggeilla sekä epämuodostumien yhteyttä sukupuoleen ja spondyloosin esiintymiseen. Hypoteesina oli, että englanninbulldoggeilla on paljon epämuodostuneita nikamia. Nikamaepämuodostumien lisäksi tämä tutkimus käsitteli spondyloosin esiintymistä ja sen yhteyttä ikään ja epämuodostuneisiin nikamiin. Hypoteesina oli, että spondyloosi on degeneratiivinen sairaus, joka pahenee iän myötä. Lisäksi hypoteesina oli, että epämuodostuneet nikamat aiheuttavat epämuodostumien kohdalle tai viereisiin nikamiin spondyloosia. Tutkimuksessa pyrittiin lisäksi määrittämään selkeämmät määritelmät lyhyelle nikamalle ja luomaan raja-arvot normaalin ja lyhyen nikaman välille. Tutkimukseen osallistui yhteensä 28 englanninbulldoggia, 13 narttua ja 15 urosta. Koirien ikä vaihteli 25 ja 64 kk välillä, keski-ikä oli 41 kk. Koirat nukutettiin ja niiden selät kuvattiin natiiviröntgenkuvauksella. Röntgenkuvien perusteella nikamaepämuodostumat luokiteltiin yhdeksään ryhmään. Mikäli nikamassa oli spondyloosia, se merkittiin. Lisäksi rintanikamat mitattiin ylä- ja alareunasta. Epämuodostuneita nikamia havaittiin 82%:lla koirista. Yleisin nikamaepämuodostuma oli perhosnikama. Epämuodostumat kohdistuivat rintarangan alueelle, jossa T9 oli useimmin epämuotoinen. Nikamaepämuodostumat olivat yhtä yleisiä sekä nartuilla että uroksilla. Spondyloosin esiintyvyys oli 89%. Rintanikamien pituuksille laskettiin keskiarvo sekä keskihajonta, joka toimii vaihteluvälinä rintanikamien pituuksille. Pääsääntöisesti tässä tutkimuksessa lyhyeksi määritetyt nikamat olivat keskihajonnan alapuolella. Tässä tutkimuksessa mitattuja rintanikamien keskihajontoja voisi käyttää apuna lyhyen nikaman määrityksessä. Epämuodostuneita nikamia havaittiin englanninbulldoggeilla paljon, kuten hypoteesina oli. Koska nikamaepämuodostumat ovat periytyviä, voitaisiin niiden esiintymistä vähentää oikeilla jalostusvalinnoilla. Tässä tutkimuksessa englanninbulldoggeilla ei löydetty yhteyttä spondyloosin ja iän välillä, mikä kumoaa hypoteesimme spondyloosin yleisemmästä esiintyvyydestä vanhoilla koirilla. Tutkimuksessa havaittiin kuitenkin tilastollisesti merkitsevä yhteys spondyloosin ja nikamaepämuodostumien välillä, jolloin tämä hypoteesi oli oikea. On todennäköistä, että epämuodostuneen nikaman epästabiilin rakenteen vuoksi syntyy spondyloosia tukemaan tätä rakennetta, mutta spondyloosin lopulliseen syntymiseen voi liittyä myös muita tekijöitä.
  • Lindqvist, Leena (Helsingin yliopisto, 2020)
    Aims of the study Child sexual abuse (CSA) has declined during the recent years and decades. Risk factors for CSA have been studied extensively, and in particular, cumulative risk factors are known to increase the risk of abuse. It is not yet known whether CSA has declined evenly among youth who experience cumulative risk factors (so called youth risk group) and youth who do not. This study aims to assess if the association of risk of youth with CSA has changed during the last decades. The second aim is to find out if there has been change in the association between any individual risk factors and CSA. Methods The data of this study consisted of responses from Finnish ninth-graders from four national surveys: The Child Victim Survey studies from the years 1988 (n= 7 322), 2008 (n=5 775) and 2013 (n=5 095) and the School Health Promotion Study from 2019 (n= 42 673). In each study, respondents were asked about CSA experiences as well as four individual risk factors. Based on the responses, respondents with a sufficient number of risk factors were considered to be part of the youth risk group. The associations between cumulative risks and CSA experiences were examined in all four parts of the data using logistic regression analysis. The same was done with the associations of individual risk factors and CSA experiences. Analyses were performed separately for girls and boys. Results and conclusions Prevalence analyses showed that CSA had clearly decreased since 1988. The association between belonging to the youth risk group and CSA experiences remained roughly the same between 1988 and 2019, implying that cumulative risks did not increase the risk of CSA more or less during recent years than before. The accumulation of individual risk factors overall had clearly decreased, except for the youth who had all of the four risk factors considered. In 2019, risk of youth seemed to expose boys to CSA more strongly than girls, but otherwise there were no gender differences. Belonging to the youth risk group multiplied the risk of CSA at all time points in both girls and boys. Accumulation of risk factors predisposed respondents to CSA more strongly than any individual risk factors. The importance of individual risk factors as factors predisposing to CSA remained roughly the same.
  • Back, Susanna (Helsingfors universitet, 2016)
    The purpose of this study was to estimate prevalence and genetic parameters of osteochondrosis in the Finnhorse population. Osteochondrosis is characterized by a failure of normal endochondral ossification. This developmental orthopedic disease is widely recognized in young warmblood horses across many breeds. The data consisted of 654 young Finnhorses (Group 1), presented for radiographic examination in the years 2014 – 2015. The total data (n=1829) included also most of the recently used breeding stallions with a high number of progeny. Because of the low frequency of the disease, a low number of analysed horses and challenging pedigree structure with highly variable family size, there were problems in genetic analyses. Heritabilities (h2) were estimated using linear sire model for categorical data and the results were augmented by using non-linear animal model on the liability scale. Statistical analysis was made by R program MCMCglmm which gives posterior distribution (incl. 95 % credibility area). The heritabilities were analysed by joint –specific analyses. The presence of at least one osteochondral lesion was documented for 16,9 % of the studied horses. The lesions were most common in hock (5,2 %) where h2 with linear sire model was 0,18 (95 % credibility area 0,03-0,35). By using linear sire model in Group 1 h2 estimates were in hoof joint of front legs 0,31 (0,12 - 0,55), stifle joint 0,31 (0,09 - 0,54) and dorsodistal osteochondral fragments in fetlock which are originating from metacarbal bone 0,22 (0,07 - 0,40). The prevalence of osteochondrosis is more common in Finnhorse population than has been expected. In future we should focus on the affected joints with the highest frequency and heritability rather than the entire disease complex. The observed genetic variation allows the use of breeding selection for the systematic reduction of osteochondrosis in the Finnhorse population.