Browsing by Subject "espanjalainen filologia"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 48
  • Aho, Emilia (Helsingin yliopisto, 2020)
    Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen perinteisten flamencosanoitusten naiskuvaa: miten naisista ja naisille puhutaan ja mitä sukupuoliasenteita sanoitukset välittävät. Tutkin aineistossani naisen eri rooleja ja millaisessa suhteessa naisen ja miehen roolit ovat suhteessa toisiinsa. Tarkastelen flamencosanoitusten mieskeskeisyyttä ja naisen esineellistämistä sekä sitä, kuuluuko aineistossa myös naisen ääni vai onko nainen vain hiljainen objekti. Aineistonani on Antonio Machado y Álvarezin vuonna 1881 kirjoittama kokoelma Colección de Cantes Flamencos. Kokoelmassa on yhteensä 802 lyhyttä kansanrunouteen verrattavaa sanoitusta, joista monia lauletaan yhä. Tutkin niistä tarkemmin 180 runoa, jotka kertovat naisesta tai naisen ja miehen suhteesta. Taustoittaakseni perinteisten sanoitusten kontekstia käsittelen myös flamencoa ja sen historiaa sekä naisen asemaa flamencossa ja andalusialaisessa yhteiskunnassa. Tutkimukseni teoreettisena viitekehyksenä käytän diskurssianalyysiä ja sukupuolentutkimusta. Diskurssintutkimuksen näkökulmasta kieli ei vain kuvaa todellisuutta, vaan myös muokkaa sitä. Käyttämämme diskurssit vaikuttavat käsitykseemme ympäröivästä maailmasta. Yhteiskunnassa hallitsevat diskurssit vaikuttavat kielenkäyttäjistä usein itsestäänselvyyksiltä, jolloin niiden takana vaikuttavat asenteet jäävät huomaamatta. Samalla usein käytetyt diskurssit vahvistavat näitä asenteita ja niistä syntyneitä stereotypioita. Kieli on siis tärkeässä asemassa sukupuoliroolien rakentamisessa. Esimerkiksi Coates (1997) on esittänyt, että mieskeskeisten diskurssien vuoksi nainen on usein tärkeä vain miehelle tärkeissä rooleissa. Tarkastelen aineistossani siis sitä, millaisissa rooleissa nainen esitetään tärkeänä. Pohdin myös sitä, miten aineistossani näkyy muun muassa Romainen (1999) käsittelemä ajatus siitä, että kieli ei koskaan ole objektiivista ja neutraalia, vaan heijastaa aina yhteiskunnan rakenteita. Tarkastelen sanoituksia aineistosta esiin nousevien teemojen kautta viidessä ryhmässä, jotka jaottelen edelleen alaryhmiin. Analysoin tekstin leksikaalisia valintoja, merkityksiä sekä sitä, kuka lauluteksteissä puhuu. Ensimmäisessä ryhmässä käsittelen naisen ja miehen ulkonäköön liittyviä sanoituksia. Toisen ryhmän teemana on vaikeasti valloitettava ja viettelevä nainen, joka saa miehen epäilemään kaikkivoipaisuuttaan. Kolmannessa ryhmässä käsittelen naisen ja miehen häpeää ja sitä, miten se eroaa sukupuolten välillä. Neljänteen ryhmään olen jaotellut sanoitukset, joissa puhutaan naisen ja miehen hyvyydestä ja pahuudesta. Viidennen ryhmän teemana on aineistossa usein toistuva mustasukkaisuus ja siihen liitetty esineellistetty nainen, mutta myös nainen joka ei alistu. Aineistoni perusteella perinteisten flamencosanoitusten naiskuva vaihtelee ja siinä on erilaisia vivahteita. Esiin nousee erityisesti käsitys huonosta naisesta, joka tuhoaa miehet. Naista epäillään usein siveettömistä teoista tai aikeista, jotka tekevät naisesta huoran. Naisen käytös uhkaa usein myös miehen kunniaa. Aineistossani näkyy myös selvästi se, että 1800-luvun Andalusiassa naisen maailma oli rajattu tiukasti kodin piiriin.Toisaalta aineistossa on myös sanoituksia, joiden naiskuva on positiivinen. Joissakin sanoituksissa nainen toimii aktiivisesti ja osoittaa vastustavansa alistamista. Aineistoni perusteella naisen positiivisin rooli on andalusialaisessa kulttuurissa tärkeä äiti, jonka pyyteetön rakkaus on usein toistuva teema.
  • Gonzalez Jalonen, Irene (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkielman tarkoituksena oli selvittää, mikä asema suullisella kielitaidolla on espanjan opetuksessa suomalaisissa lukioissa, eli kuinka sitä harjoitellaan ja minkä tyyppisiä suullisia harjoituksia oppimateriaalit tarjoavat. Lisäksi tutkittiin espanjan kielen opettajien ja oppilaiden mielipiteitä aiheesta. Halusimme myös saada selville, mitkä oppimateriaalit ovat käytetyimmät espanjan opetuksessa, minkä tyyppisiä suullisia tehtäviä oppitunneilla tehdään ja kuinka ylioppilaskirjoitukset vaikuttavat suullisen kielitaidon harjoitteluun. Tutkimusaineisto koostui kyselystä, johon osallistui 28 espanjan opettajaa eri puolilta Suomea, sekä kahden eri oppikirjasarjan (¡Dime! ja ¡Nos vemos!) analyysistä. Kyselyssä oli sekä monivalintatehtäviä että avoimia kysymyksiä. Oppikirjat valitsimme kyselyn perusteella, sillä ¡Dime! ja ¡Nos vemos! olivat kaikista käytetyimmät. Tarkastelimme kirjoja lukion opetussuunnitelman (2015), eurooppalaisen viitekehyksen (2001) sekä Littlewoodin (1981) tehtäväluokittelun valossa. Tutkielman teoreettisena taustana on Littlewoodin (1981) esittelemä luokittelu, jossa suulliset tehtävät jaetaan kahteen eri ryhmään: esikommunikatiivisiin ja kommunikatiivisiin tehtäviin. Esikommunikatiiviset ovat rakennepainotteisia tehtäviä, joiden tarkoituksena on harjoitella kielioppia ja sanastoa systemaattisesti (strukturoidut dialogit, käännöstehtävät, tekstien ääneen lukeminen sekä kuuntelu- ja toistotehtävät). Kommunikatiiviset tehtävät sen sijaan keskittyvät kielen luovaan viestinn llisyyteen ja uuden tiedon luomiseen (roolipelit, haastattelut, väittelyt, interaktiiviset pelit sekä vapaamuotoinen keskustelu). Tulokset osoittivat, että sekä oppilaat että opettajat kokevat suullisen kielitaidon harjoittelun tärkeäksi ja pitävät oppikirjojen suullisia tehtäviä pääosin hyvinä ja riittävinä. Lukion ensimmäisillä kursseilla harjoitellaan paljon suullisia tehtäviä, kuten esimerkiksi dialogeja, tekstin lukemista ja pelejä, mutta viimeisillä kursseilla 6–8 keskitytään ylioppilaskirjoitusten harjoitteluun ja kirjallisten taitojen kehittämiseen, jolloin suullinen harjoittelu jää vähemmälle. Kummatkin oppikirjasarjat tarjoavat runsaasti suullisia tehtäviä. Ensimmäisillä kursseilla tehtävät ovat pääosin esikommunikatiivisia, kun taas viimeisillä kursseilla on enemmän kommunikatiivisia tehtäviä. Tehtävien sisällöt vastaavat opetussuunnitelman tavoitteita. Tutkielmassa tarkastellut oppikirjasarjat eroavat toisistaan siten, että uudempi kirjasarja ¡Nos vemos! tarjoaa ¡Dime!-kirjasarjaan verrattuna enemmän opiskelijalähtöisiä tehtäviä sekä hyödyntää enemmän teknologiaa.
  • Latvala, Laura (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielmassa tarkastellaan suullisia harjoituksia aikuisille suunnatuissa suomalaisissa espanjan oppikirjoissa. Tutkielman tavoite on kuvata kattavasti, millaisia suullisia harjoituksia oppikirjat sisältävät, miten harjoitukset heijastavat viestinnällisen kieltenopetuksen ihanteita ja miten eri kirjasarjat ja eri taitotasoille suunnatut oppikirjat vertautuvat toisiinsa. Tutkielman teoreettinen viitekehys on viestinnällinen kieltenopetus sekä viestinnälliseen tehtävään perustuva kieltenopetus. Viestinnällisen kieltenopetuksen tavoite on kehittää opiskelijoiden viestinnällistä kielitaitoa, ja katsotaankin, että kielenoppimista edistävät sellaiset harjoitukset, joissa opiskelija käyttää kieltä aitoon viestintään. Viestinnälliseksi tehtäväksi määritellään sellainen tehtävä, joka keskittyy muodon sijasta ensisijaisesti merkitykseen, rakentuu jonkinlaisen informaatioaukon ympärille, antaa opiskelijan käyttää valitsemiaan kielellisiä ja ei-kielellisiä keinoja ja asettaa jonkin tavoitteen, joka opiskelijoiden tulee viestinnällään saavuttaa. Viestinnälliseen tehtävään perustuvassa kieltenopetuksessa nähdään, että tällaiset tehtävät tarjoavat opiskelijoille mahdollisuuksia vastaanottaa ja tuottaa kieltä ja osallistua merkitysneuvotteluun, ja näiden prosessien puolestaan katsotaan edistävän kielenoppimista. Tutkimusaineisto koostuu kolmesta oppikirjasarjasta (Ventana, Buenas Migas ja ¡Perfecto!) sekä yhdestä yksittäisestä oppikirjasta (¡Avanzamos!). Tutkimus toteutettiin laadullisia ja määrällisiä menetelmiä yhdistävänä sisältöanalyysinä. Tutkimuksessa selvitettiin suullisten harjoitusten määrä ja prosenttiosuus analysoiduissa oppikirjoissa, minkä jälkeen tehtävät luokiteltiin viiteen kategoriaan. Luokittelun toisessa ääripäässä ovat mekaaniset rakenneharjoitukset ja toisessa ääripäässä puolestaan viestinnällisen tehtävän kriteerit täyttävät harjoitukset. Väliin jääviin kategorioihin luokiteltiin sellaiset harjoitukset, jotka täyttävät vain osan viestinnällisen tehtävän kriteereistä. Luokittelu paljasti, että kontrolloidut, johonkin tiettyyn muotoon keskittyvät harjoitukset ovat yleisiä erityisesti alkeistason oppikirjoissa. Suurin osa näistä kontrolloiduista harjoituksista ei kuitenkaan ole täysin mekaanisia vaan vaatii myös merkityksen ymmärtämistä. Luokittelu paljasti myös, että informaatioaukon ympärille rakentuvien tehtävien osuus on suurempi edistyneemmille suunnatuissa oppikirjoissa kuin alkeistason oppikirjoissa. Alkeistason oppikirjoissa suurin osa informaatioaukon sisältävistä tehtävistä keskittyy jonkin tietyn muodon harjoitteluun, kun taas edistyneemmille suunnatuissa oppikirjoissa on enemmän sellaisia informaatioaukkotehtäviä, joissa opiskelijat saavat itse valita käyttämänsä kielimuodot. Viestinnällisen tehtävän kriteerit täyttäviä tehtäviä on analysoiduissa oppikirjoissa vähän, sillä vain harvat tehtävät asettavat viestinnälle jonkin eksplisiittisen tavoitteen. Tulosten perusteella Ventana-sarjassa on enemmän merkitykseen keskittyviä tehtäviä ja enemmän informaatioaukkotehtäviä kuin sarjoissa Buenas Migas ja ¡Perfecto!. Muita analysoituja oppikirjoja edistyneemmälle taitotasolle suunnatussa oppikirjassa ¡Avanzamos! viestinnällisen kieltenopetuksen ihanteiden mukaisten harjoitusten prosenttiosuus on kaikkein korkein. Viestinnällisten tehtävien määrä ja prosenttiosuus suullisista tehtävistä on huomattavasti korkeampi Ventana-sarjassa ja ¡Avanzamos!-oppikirjassa kuin sarjoissa Buenas Migas ja ¡Perfecto!. Tutkimuksessa selvitettiin myös, kuinka suuressa osaa tehtävistä informaation vaihto on pakollinen edellytys tehtävän loppuun saattamiseksi. Tulokset osoittavat, että tällaiset tehtävät edustavat vain pientä prosenttiosuutta suullisista tehtävistä kaikissa analysoiduissa oppikirjoissa ja erityisesti Buenas Migas- ja ¡Perfecto!-sarjoissa. Lopuksi selvitettiin, kuinka suuri osa suullisista tehtävistä täyttää viestinnällisen tehtävän kriteerit ja lisäksi edellyttää pakollista informaation vaihtoa, sillä tällaisten tehtävien katsotaan olevan potentiaalisimpia aiheuttamaan merkitysneuvottelua. Vain hyvin pieni määrä analysoitujen oppikirjojen tehtävistä täyttää nämä kriteerit.
  • Reales Gil, Maravillas (Helsingin yliopisto, 2020)
    Con el incremento en los últimos años de movimientos feministas y actuaciones políticas a favor de los derechos de la mujer en diferentes países de habla hispana, se está impulsando el uso de algunas de las recomendaciones de uso para un lenguaje no sexista, ya no solo en el ámbito institucional o administrativo, sino más allá, a un nivel más cercano al uso cotidiano de la lengua. Como lo que se pretende es modificar el lenguaje natural y adaptarlo de tal manera que pueda satisfacer lo que algunos consideran una demanda social, parece oportuno investigar qué opinión y actitud tienen los hablantes al respecto. El objetivo de este estudio es, por tanto, tratar de averiguar la actitud de los hablantes hacia el lenguaje inclusivo. Con tal fin, se analizan los comentarios de los lectores a las noticias de prensa digital relacionadas con el lenguaje inclusivo de tres países de habla hispana, Argentina, España y México. Se pretende averiguar si existen diferencias entre estos tres países en cuanto a la actitud de los hablantes hacia el fenómeno en cuestión, asimismo, si existe alguna discrepancia entre los hombres y las mujeres o si, por el contrario, la actitud es consensuada. Finalmente, se indaga sobre otros temas tratados por los lectores en los comentarios y su relación con el tema principal. Desde el punto de vista metodológico, se lleva a cabo un análisis de contenido de todos los comentarios relacionados directamente con el tema. Se determinan la actitud, los argumentos y ciertas características de los mensajes mediados por ordenador, como son las marcas de emoción y, en este caso en particular, el empleo de formas en lenguaje inclusivo. Para la detección de los otros temas que tratan los comentarios se emplea un programa de análisis de corpus textuales (AntConc) donde se generan las palabras clave de todo el conjunto de comentarios. Los resultados obtenidos confirman nuestras observaciones preliminares puesto que la gran mayoría muestra una actitud contraria al lenguaje inclusivo; entre los tres países contrastados, la actitud contraria es menos marcada en Argentina que en España y México; y, finalmente, los hombres presentan una mayor oposición al fenómeno que las mujeres, ya que existe un fuerte consenso entre los hombres en contra, mientras que las opiniones de las mujeres son más discrepantes. A pesar de las diferencias en opinión, la actitud contraria sigue siendo mayoritaria para ambos sexos y en los tres países.
  • Tervo, Sinikka (Helsingin yliopisto, 2018)
    Pro gradu -tutkielma käsittelee yksikön toisessa persoonassa esiintyviä puhuttelupronomineja Madridissa ja Buenos Airesissa. Työssä tarkastellaan ensin puhuttelupronominien yleispiirteitä ja niiden kehittymistä molemmissa maantieteellisissä varieteeteissa. Työn tarkoituksena on myös selvittää puhuttelupronominien valintaan liittyviä tekijöitä sekä yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia. Tutkimusaineistona käytetään kahta televisiossa esitettyä viihdesarjaa, joista toista, ”Aqui no hay quien viva”, käytetään Madridin varieteetin tutkimuksessa ja vastaavasti toista, ”Gerente de familia”, Buenos Airesin varieteetin tutkimuksessa. Tutkimusaineistot ovat rajoittuneet lähinnä arkikielen käyttöön kotona ja muutamiin sitä lähellä oleviin vuorovaikutustilanteisiin. Tutkimuksessa huomioidut muuttujat ovat tutkittavien sukupuoli, ikä ja ammatti. Aineistot ovat riittävän samankaltaiset, jotta tutkimustuloksia voidaan analysoida toisiinsa verraten. Tutkimusmetodina on sovellettu sekä kvantitatiivisen että kvalitatiivisen tutkimuksen menetelmiä: molemmissa varieteeteissa esiintyneet yksikön toisen persoonan puhuttelumuodot on luokiteltu ja niiden esiintymistiheydet on laskettu. Sen jälkeen kukin puhuttelupronominien luokka on analysoitu tyyppiesimerkkien avulla. Tutkimustulokset osoittavat, että sekä Madridin että Buenos Airesin varieteeteissa tuttavallinen sinuttelu on hyvin yleistä perhepiirissä ja sukulaisten kesken, mikä oli tutkimuksen alkuoletus. Tuloksista kävi ilmi, että vos -puhuttelupronomini esiintyi vain alle viidesosassa kaikista puhuttelumuodoista Buenos Airesin varieteetissa, vaikka aiemmat tutkimustulokset osoittavat vos-puhuttelupronomin huomattavaa yleisyyttä kielialueella. Buenos Airesin varieteetin erityispiirre on, että puhuttelumuoto saattaa vaihtua useammin kuin yhden kerran samassa dialogissa. Puhuja käyttää puhuttelupronomivaihtelua tyylikeinona, kun hän haluaa lähestyä puhekumppaniaan tai etääntyä tästä. Eritoten silloin, kun puhuja osoittaa voimakkaita tunnereaktioita tai neuvoo, käytetään läheisempää suhdetta osoittavaa puhuttelupronominimuotoa vos. Jatkotutkimuksen tavoitteena on sisällyttää tarkasteluun myös Montevideon puhekieli. Lisäksi tutkimusaineistoa laajennetaan siten, että tutkimustulosten avulla on mahdollisuus perehtyä puhuttelumuotojen käyttöön kodin ulkopuolella lähinnä ammatillisissa vuorovaikutustilanteissa.
  • Vainio, Salla (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tutkielmassa selvitetään, miten kuubalaiseen kulttuuriin viittaavat sanat on käännetty suomeksi kahdessa kuubalaisessa elokuvassa: Habana Blues (2005) ja Retorno a Ítaca (2014). Tavoitteena on tutkia, millä käännöstekniikoilla kuubalaiset kulttuurisanat on suomennettu elokuvien tekstityksiin. Aineisto käsittää yhteensä 88 kulttuuriin viittaavaa sanaa. Elokuvasta Habana Blues niitä löytyi yhteensä 34 ja elokuvasta Retorno a Ítaca 54 kappaletta. Aineiston analyysin apuna käytetään kirjoittajan omaa luokittelua käännöstekniikoista. Työssä tutkitaan käännöstekniikoiden lisäksi sanojen merkityksen säilymisen tasoa: säilyykö sanan espanjankielinen merkitys suomenkielisessä käännöksessä täysin, vain osittain vai katoaako se kokonaan. Työn pääasiallinen tavoite on selvittää käännöstekniikoiden perusteella, ovatko käytetyt käännökset suuntautuneet enemmän lähtötekstiin vai kohdetekstiin. Kyseinen lajittelu perustuu Eugene A. Nidan (1964) teoriaan muodollisesta ja dynaamisesta vastaavuudesta. Muodollisesti vastaava käännös suosii lähtökieltä ja pyrkii säilyttämään alkuperäisen tekstin muodon muun muassa lainasanojen kautta, kun taas dynaamisesti vastaava käännös keskittyy kohdetekstiin ja ottaa huomioon kohdeyleisön, esimerkiksi korvaamalla mahdolliset lainasanat kohdetekstin vastaavilla kulttuurisanoilla eli sopeuttamalla kohdekielen kontekstiin. Lähtökielen kulttuurisanat jaotellaan kolmeen eri pääryhmään, jotka kirjoittaja on määritellyt itse. Ensimmäinen ryhmä (1) ovat universaalit sanat eli yleiskäsitteet, jotka ovat tutkimuksessa kulttuurisanoja, jotka esiintyvät tietyssä merkityksessä ainoastaan Kuuban espanjassa. Tällainen sana on esimerkiksi socio, joka tarkoittaa yhtiökumppania tai osakasta, mutta jota Kuubassa käytetään tarkoittamaan sanaa ”ystävä”. Toinen ryhmä (2) koostuu vain Kuubassa käytetyistä sanonnoista ja kolmas ryhmä (3) kuubalaisista kulttuurisidonnaisista sanoista ja ilmaisuista, jotka viittaavat kohdekielestä puuttuviin lähtökielen kulttuurin ilmiöihin. Jokaisessa ryhmässä on myös kaksi eri tasoa, jotka viittaavat kohdekielen vastaavuuksien löytämisen vaikeusasteeseen. Yllä mainitun sanan socio vastaavuuden taso on helpompi (a), koska sille löytyy helppo vastine suomeksi, mutta esimerkiksi sana pepillo kuuluu vaikempaan vastaavuuden tasoon (b): ilmaisu tarkoittaa nuorta ihmistä, joka pitää kaikesta uudesta ja haluaa pukeutua muodikkaasti. Sana voidaan tällöin selittää suomeksi, mutta sillä ei ole yhtä, helposti yhdellä sanalla ilmaistavaa vastinetta kuten sanalla socio. Kahden ensimmäisen ryhmän kulttuurisanojen siirtoa kohdekieleen tarkastellaan merkityksen vastaavuuden perusteella. Tämä vertailu suoritetaan taulukoiden avulla ja laskemalla vastaavuusprosentti. Kolmannen ryhmän kulttuurisanojen siirtoa kohdekieleen tutkitaan muodollisen ja dynaamisen vastaavuuden perusteella niin ikään prosentuaalisesti. Jokainen kulttuurisana analysoidaan kontekstissaan yllä mainittujen kriteerien perusteella. Tutkimustulosten mukaan elokuvan Habana Blues ensimmäisen ja toisen sanaryhmän kulttuurisanojen merkityksen säilymisprosentti kohdekielessä on 50 % ja elokuvan Retorno a Ítaca 70 %, mikä osoittaa kulttuurisanojen kääntämisen ongelmallisuuden tekstityksissä esimerkiksi rajoitetun rivimäärän takia. Kolmannen sanaryhmän käännöstekniikat osoittavat ensimmäisen elokuvan käännöksen olevan muodolliseen vastaavuuteen taipuva (muodollisten käännöstekniikoiden osuus 80 %), kun taas toisessa elokuvassa käytetään enemmän dynaamisen vastaavuuden käännöstekniikoita (niiden osuus on 55 %). Tutkielmassa kehitetyn luokituksen avulla voidaan kehitellä lisää metodeja, joiden kautta voidaan selvittää ja vertailla kääntäjien valintoja audiovisuaalisessa kääntämisessä.
  • Palmujoki, Katri (Uusfilologinen yhdistys, 2015)
    Kyseessä on Mallorcalla vuonna 1541 painetun ensimmäisen espanjankielisen lapsenpäästöopin ja lastenhoiden käsikirjan editio ja kommentaari. Varsinaisen tekstiedition ohella, jossa on selvitetty tekstiin liittyviä epäselviä ja vaikeasti ymmärrettäviä kohtia, on laadittu laaja kommentaari, jossa analysoidaan kirjan tekijän Damián Carbónin kieltä kaikilla sen osa-alueilla: fonologia ja grafiat, morfosyntaksi ja leksikko. 1500-luvun ensimmäinen puolisko oli espanjan kielen kehityksen kannalta murrosaikaa, jona uudet ja vanhan kielen rakenteet elivät rinnakkain, toisten jäädessä sivuun ja toisten vakiintuessa. Päämääränä on ollut luonnehtia Carbónin kieltä tämän myllerrysten kauden puitteissa, sekä sijoittaa se sille kuuluvalle paikalle espanjan kielen periodisaatiossa. Katalaaninkielisellä Mallorcan saarella espanja oli jo vakiintunut yläluokan kieleksi; Carbónin tekstistä on havaittavissa suhteellisen vähän katalaanin vaikutusta. Tutkimuksen aluksi heräsi kysymys siitä, keille kirja oli tarkoitettu. Sen oli alunperin tilannut nimeltä mainitsematon mallorcalainen arvohenkilö, jonka vaimolla oli ollut useita keskenmenoja. Ottaen huomioon naisten alhainen lukutaitoprosentti ja se seikka, että tavallinen kansa ei vielä 1500-luvulla puhunut espanjaa, että kirja on pikemminkin osoitettu välskäreille ja että se on samalla ollut sivistyneelle yleisölle ja yläluokalle suunnattu teos.
  • Özdil Saha, Ezgi (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielman aihe on espanjan kielen preteritin ja imperfektin välisen eron opettaminen suomalaisissa oppikirjoissa. Tutkielman aineisto koostuu neljästä oppikirjasta, jotka on julkaistu 2010-luvulla: ¡Acción! 2, ¡Dime! 3, ¡Nos vemos! 5 ja Acierto. Näistä ¡Acción! 2 on harjoituskirja ja Acierto on kielioppikirja. Kaikki oppikirjat on suunnattu sekä lukion B3-espanjan kurssille että aikuisopetukseen ja vastaavat eurooppalaisen kielitaidon viitekehyksen A2-tasoa. Tässä tutkielmassa tavoitteeni on selvittää laadullista tutkimusmetodia käyttäen, kuinka espanjan kielen preteritin ja imperfektin ero esitetään oppikirjoissa. Tutkielman teoreettinen osio koostuu Langackerin (1991, 2013) kognitiivisesta kieliopista, jonka lähtökohta on kognitiivinen lingvistiikka, sekä Ruiz Campillon (1998) kognitiivisen kieliopin pohjalta kehittämästä operatiivisesta kieliopista. Näiden lisäksi esittelen tempuksen eli aikamuodon kielioppikontekstissa erotellen kronologisen ja kieliopillisen ajan sekä morfologisen aspektin, jonka pohjalta tarkastelen espanjan kielen preteritin ja imperfektin aspektuaalisia eroja. Tuon myös esille imperfektin modaalisen käytön esimerkiksi kohteliaisuuden osoituksessa tai kuvitteellisten tilanteiden kertomisessa. Koska suomen kielessä on vain yksi aikamuoto, imperfekti, joka vastaa espanjan preteritiä ja imperfektiä, tämä aspektuaalinen ero aiheuttaa vaikeuksia suomalaisille opiskelijoille. Tutkielman empiirisessä osassa tarkastelen teoriaosassa esiteltyjen käsitteiden avulla, kuinka imperfektin ja preteritin ero selitetään suomalaisissa oppikirjoissa. Tulokset osoittavat, että kaikissa oppikirjoissa, Aciertoa lukuun ottamatta, espanjan preteriti ja imperfekti esitetään stereotyyppisten selitysten perusteella. Esimerkkejä tällaisista selityksistä ovat ”Imperfektillä puhutaan mitä oli tapana tehdä; kuvaillaan tilanteita” tai ”Preteritillä ilmaistaan yksittäisiä tapauksia”, mutta näitä käyttöeroja ei perustella aspektuaalisella erolla eivätkä aikamuotojen kuvailut eivät riitä selittämään niiden merkitystä. Tutkimuksesta käy myös ilmi, että oppikirjoissa ei mainita imperfektin modaalista käyttöä ollenkaan.
  • Liikanen, Elina (Helsingin yliopisto, 2015)
    The role of literature in the construction of cultural memory: three modes of representing the Spanish Civil War and the Franco dictatorship in recent Spanish novels This dissertation focuses on representations of the Spanish Civil War and the Franco dictatorship in Spanish novels written by third-generation authors (born between 1960 and 1975) and published between 1997 and 2008, during the so-called memory boom . I argue that these novels function as media of cultural memory in Spanish memory culture by producing, shaping and disseminating images, versions and interpretations of Spain s violent past. According to Astrid Erll, certain combinations of formal features constitute different modes of representation within the medium of literature, which in turn may elicit different modes of cultural remembering among readers. Based on the narratological analysis of ten novels, I propose in this study that there are three main modes of representing the past in third-generation Spanish novels on the Civil War and the Franco dictatorship. I call these modes the experiential mode, the reconstructive mode and the dissenting mode. The experiential mode represents the past as a lived-through experience. Rather than examining the process of remembering and narrating the past in the present, experiential novels create the illusion of direct access to the past and the protagonists minds so that the reader can share in the subjective experience of the narrated events. In this way, the novels turn the reader into a vicarious witness to the past. The main function of the experiential mode is to promote empathy and understanding towards certain individuals or groups in the past. The reconstructive mode focuses on the process of investigation and reconstruction of past events led by a narrator-character set in the present day. The novels examine the intergenerational transmission of memories and emphasise the meaning of the past as a source of personal and collective identity in the present. Even if the novels represent the past as a subjective reconstruction and often employ metafictional and auto-fictional techniques to explore the limits of art and reality, history and fiction, they still end up presenting one version of the past as the true one. By depicting the narrator-character s search for historical truth and personal and cultural self-understanding, the reconstructive mode tries to convince the reader of the importance of knowing the past in order to understand the present. The dissenting mode does not offer the reader a supposedly true story of the past, but examines instead the role of literature in the production of knowledge about the past. Dissenting novels are highly self-reflexive texts that reject verisimilitude and disrupt the illusion of reality in order to problematize both prevailing practices of representation and dominant interpretation of the past. The dissenting mode encourages readers to adopt a more critical stance towards the representations of the past that circulate in society by revealing how literature affects our understanding of the past through narrative forms and the stories it tells.
  • Hautaviita, Marjo (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkielman aiheena ovat espanjan kielen lyhenne- eli typistesanat sekä niiden käyttö espanjankielisissä lehtiteksteissä. Tavoitteena on selvittää kuinka paljon typistesanoja käytetään sanoma- ja aikakauslehtiteksteissä, mitkä aineiston typistesanoista ovat eniten käytettyjä, ja esiintyykö eri maiden välisten tekstien välillä eroja siinä, mitä typistesanoja käytetään ja miten. Typistesanat ovat uudissanoja, jotka muodostetaan poistamalla osa alkuperäisen pidemmän sanan foneemeista, esimerkiksi bolígrafo > boli, película > peli. Yleensä sana typistetään poistamalla foneemeja sanan lopusta, mutta joissakin tapauksissa sanan alusta, esimerkiksi muchacho > chacho. Manuel Casado Velarden (1999) mukaan typistesanat jaotellaan perinteisiin eli kaksitavuisiin ja nykyaikaisiin eli kolmi- tai nelitavuisiin typistesanoihin. Sanojen merkitys ei kuitenkaan muutu tässä morfologisessa prosessissa, vaan ainoastaan sanan tyyli muuttuu. Typistesanat ovat espanjan puhekielessä hyvin yleisiä. Siitä huolimatta niitä ei ole tutkittu vielä kovinkaan paljon. Aiemmissa tutkimuksissa on keskitytty pääasiassa typistesanojen muodostamiseen ja niiden prosodiaan, mutta ei niinkään niiden käyttöön, varsinkaan kirjallisissa teksteissä. Aineisto koostuu sadasta espanjankielisestä typistesanasta, joista suurin osa on perinteisiä typistesanoja ja loput niin sanottuja nykyaikaisia typistesanoja. Tutkimusmenetelmänä käytetään määrällistä analyysia eli aineiston typistesanoja haetaan Real Academia Españolan Corpes XXI -korpuksessa olevista lehtiteksteistä, ja sanojen esiintymismäärät merkitään taulukoihin. Korpuksen antamissa tuloksissa eritellään myös maat, joista tekstit ovat peräisin. Tulokset osoittavat, että typistesanoja käytetään yleisesti ottaen vielä suhteellisen vähän kirjoitetuissa teksteissä. Aineistossa on ainoastaan yhdeksän typistesanaa, jotka ovat vakiintuneet yleiskieleen niin, että niitä käytetään enemmän kuin niiden alkuperäisiä pitkiä muotoja. Näitä vakiintuneita typistesanoja ovat mm. cine (< cinematógrafo) ja taxi (< taxímetro). Tulokset osoittavat myös, että Espanjasta peräisin olevissa teksteissä käytetään vaihtelevammin eri typistesanoja, ja näistä useita käytetään ainoastaan manner-Espanjan varieteetissa. Tutkimuksen mukaan seuraavaksi eniten typistesanoja käytetään yhdysvaltalaisissa, argentiinalaisissa ja paraguaylaisissa teksteissä.
  • Paloranta, Saima (Helsingin yliopisto, 2019)
    Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen 23 suomalaisen espanjaa B3-kielenä opiskelevan abiturientin espanjaksi esittämien pyyntöjen kohteliaisuutta. Tavoitteenani on selvittää, mitä eri kohteliaisuuden keinoja oppilaat hyödyntävät espanjaa käyttäessään pehmentääkseen pyyntöjänsä eri tilanteissa ja rekistereissä. Lisäksi pyrin selvittämään, ovatko opiskelijoiden pyynnöt espanjan kielen kohteliaisuuskonventioiden mukaisia, vai soveltavatko he suomen kielelle ominaisia pragmaattisia normeja pyytäessään espanjaksi. Tarkastelen myös, miten opiskelijat puhuttelevat vastaanottajaansa, sekä onko käytetty puhuttelumuoto linjassa käytettyjen kohteliaisuuskeinojen ja sosiaalisen etäisyyden kanssa. Tutkimukseni taustalla ovat muun muassa Brownin ja Levinsonin (1987[1978]) ja Haverkaten (1994) kohteliaisuusteoriat sekä Blum-Kulkan (1987) pragmalingvistiset tutkimukset pyynnöistä. Hypoteesini on, että opiskelijat osaavat käyttää espanjan kielen perustavimpia kohteliaisuuskeinoja, kuten teititellä vanhempia henkilöitä, käyttää por favor -ilmaisua pyynnön jälkeen sekä pehmentää pyyntöä esimerkiksi kohteliasta konditionaalia käyttäen. Kandidaatin tutkielmani tulosten perusteella kuitenkin oletan, että he käyttävät puhuttelumuotoja ristiriidassa sosiaaliseen etäisyyteen. Lisäksi oletan, että opiskelijat siirtävät suomen kielen pragmalingvistisiä normeja espanjaan. Keräsin aineiston kyselylomakkeella, joka sisältää kahdeksan suomeksi kuvailtua tilannetta, joihin oppilas kirjoitti espanjaksi pyyntönsä. Jokaisen pyynnön jälkeen oppilas merkitsi mielipiteensä pyynnön vakavuudesta tai vaativuudesta sekä hypoteettisesta sosiaalisesta etäisyydestä vastaanottajaan. Tutkimustuloksistani ilmenee, että vastaajat osaavat pääosin olla kohteliaita pyytäessään espanjaksi, mutta valittujen kohteliaisuusstrategioiden ja vastaanottajan puhuttelun välillä on havaittavissa epäjohdonmukaisuuksia. Näin ollen hypoteesini pitää osittain paikkansa. Suomen kielen pragmalingvistisen normien siirtämistä ei kuitenkaan ilmene oppilaiden pyynnöissä kovinkaan paljoa, joten siltä osin hypoteesini ei pidä paikkaansa. Tuloksista ilmenevistä kohteliaisuusstrategioiden epäjohdonmukaisuuksista voi päätellä, että kohdekulttuurin pragmaattisten normien sekä kohteliaisuuskäyttäytymisen osaamisessa voi olla puutteita. Vieraan kielen opetuksessa tulisikin käsitellä kohdekulttuurin kohteliaisuusnormeja sekä harjoitella esimerkiksi kohteliaita pyyntöjä.
  • Kultanen Ribas, Paula (Helsingfors universitet, 2014)
    Tutkielman lähtökohtana on tutkia espanjalaisten nuorten kirjoittamia, populaarimusiikin genreen kuuluvia laulunsanoja ajanjaksona, jolloin Espanja siirtyi diktatuurista demokratiaan (1975-1982). Samalla aikakaudella Espanjaan luotiin myös sensuurista vapaa nuorisokulttuuri. Tavoitteena on tutkia, minkälaisia asenteita ja huolenaiheita nuorison siirtymäkauden diskurssi laulunsanojen valossa välittää. Kiinnostuin aiheesta havaittuani laulunsanoissa yhtäläisyyksiä Espanjan nykynuorten asenteiden kanssa. Tällä hetkellä Espanjan nuorisotyöttömyys on korkeampi kuin koskaan ja nuoria syytetään laiskoiksi, paheellisiksi ja välinpitämättömiksi aivan kuten tutkielmassa käsittelemälläni aikakaudella. Pyrinkin selvittämään, minkälaisessa asenneilmapiirissä maan nuorisokulttuuri syntyi. Tutkielmassa kerrotaan aluksi lyhyesti Espanjan demokratiaan siirtymisen poliittisesta ja yhteiskunnallisesta taustasta sekä aikakauden suosituimmista populaarimusiikin suuntauksista. Yhteiskunnallisen murroskauden ajalla vaikuttaneista musiikillisista suuntauksista käsitellään katalonialaista folk-protestilaululiikettä (Nova Cançó), madridilaista kulttuuriliikehdintää (Movida madrileña) sekä andalusialaista ja katalonialaista rock-musiikkia. Aineistona tutkimuksessa käytetään 60 laulun sanoituksia niin, että kultakin maantieteelliseltä alueelta (Kataloniasta, Andalusiasta ja Madridista) on valittu 20 sanoitusta. Kappaleet on julkaistu aikavälillä 1975-1985. Tutkimusmetodina käytetään laadullisen tutkimuksen pariin kuuluvaa diskurssianalyysin muotoa, strukturaalista sisältöanalyysiä, jota sosiologi José Hugo Suárez on kehitellyt viime vuosina A. J. Greimasin strukturaalisen semantiikan pohjalta. Tutkimuksessa havaitaan, että andalusialaiset ja katalonialaiset laulunsanat välittävät sanomaa, jonka mukaan nuoret haaveilivat diktatuurin aikana rajoitettujen perusvapauksien saavuttamisesta, alueellisen sorron loppumisesta, kansan yhtenäisyydestä ja rauhasta. Kaikille maantieteellisille alueille yhteinen piirre oli eksistentialistinen hämmennys omasta paikasta yhteiskunnassa ja epäluottamus maan johtoa kohtaan. Etenkin madridilaiset sanoitukset kertovat nuorten välinpitämättömyydestä, itsenäisyydestä ja itseriittoisuudesta. Kaikkien sanoitusten diskurssissa puhutaan työelämän ulkopuolella elämisestä, runsaasta päihteiden käytöstä ja suoranaisesta itsetuhoisuudesta. Tutkimuksessa selviää, että nuorten siirtymäkauden diskurssi kertoo monista peloista ja ahdistuksen aiheista, joista tärkeimpiä olivat yhteiskunnallisen syrjäytymisen ja eristäytymisen pelko, tulevaisuuden uhat kuten kuoleman, ydinsodan, luonnonkatastrofien, teknistymisen ja kaupallistumisen pelko. Toisaalta sanoitukset heijastavat nuorten odottaneen muutosta, toisaalta he olivat huolissaan sen tuomista uhista tai pelkäsivät, ettei poliittinen siirtymä lopulta toisikaan parannusta vallitseviin oloihin. Tutkielman keskeisin johtopäätös on, että yhteiskunnalliset murroskaudet vaikuttavat syvästi nuorten elämään, asenteisiin ja itseilmaisuun. Tutkielman lopussa esitetään rinnastuksia Espanjan demokratiaan siirtymisen kauden ja nykyisen taloudellisen kriisikauden asenteiden välillä ja ehdotetaan mahdollisia jatkotutkimuksen aiheita. Nykynuorten asenteiden tutkimuksessa aineistona voisi käyttää sosiaalisen median ja blogien tekstejä ja tutkimukseen voisi yhdistää sosiolingvistiikan ja kulttuurintutkimuksen lisäksi tulevaisuudentutkimusta, sillä nykynuorten asenteet vaikuttavat osaltaan tulevaisuuden henkisen ilmapiirin rakentumiseen, aivan kuten diktatuurin jälkeisen murroskauden asenteet vaikuttivat Espanjan nykyiseen ilmapiiriin.
  • Viljaranta, Kaisa (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkielmassani tarkastelen espanjankielisen Amerikan representaatiota suomalaisissa lukioissa käytettävissä oppikirjoissa Entre Amigos ja ¡Acción!1-2. Tutkielman tavoitteena on selvittää mitä teemoja alueeseen liitetään, mitkä alueen maat ovat edustettuina ja välittävätkö oppikirjat, jotka on tuotettu eri vuosikymmeninä, ideologisia sisältöjä. Keskityn komparatiivisessa tutkielmassani espanjankielistä Amerikkaa käsittelevien tekstien analyysiin lähestymällä aineistoa teoreettisesti kriittisen diskurssianalyysin ja representaation kautta. Tutkielmassa olen huomioinut myös kulttuurienväliseen kompetenssiin pohjautuvan didaktisen näkökulman. Kyseessä on laadullinen tutkielma, jonka tarkoituksena on tuottaa kriittisesti tietoa oppikirjojen konstruoimista ja välittämistä representaatioista. Analyysin kautta saadut tulokset osoittavat, että molemmat oppikirja-sarjat seuraavat kielten oppikirjoille tyypillistä esitystapaa korostaen usein kontekstista irrallisten tietojen opiskelua. Oppikirja-sarjojen vertailu osoitti kuitenkin sisältöjen ja metodologian kehittyneen vuosien varrella. Entre Amigos välittää melko yksipuolisen, koloniaaliseen historiaan perustuvan kuvan espanjankielisestä Amerikasta. Teemojen lisäksi myös eniten esille tulevat maat (Meksiko ja Peru) tukevat kolonialistista näkökulmaa. Oppikirjassa on vain vähän viitteitä alueen lähihistoriaan, ja silloinkin niissä korostuvat negatiiviset merkitykset, kuten alueen näkeminen kaoottisena, vaarallisena ja turvattomana. Uudempi oppikirja-sarja ¡Acción! puolestaan välittää kuvan, jossa korostuvat arkielämän kokemukset. Oppikirja-sarja käsittää kulttuurin laajemmin ja teemat ovat yleisesti selvästi nykyaikaisempia kuin Entre Amigos- oppikirjassa. Alueen kulttuurihistoria, luonto ja matkailu esitetään positiivisessa valossa, mutta yhteiskuntaan liittyvien teemojen kautta puolestaan rakennetaan kuva, jossa korostuu alueen näkeminen köyhänä, vakivaltaisena, turvattomana sekä riippuvaisena rikkaasta teollistuneesta maailmasta. Yhteiskuntaan liittyvien epäkohtien olemassaolo tuodaan selvästi esiin, mutta niiden syyt jäävät molemmissa oppikirja-sarjoissa ilman selitystä. Kielten oppikirjoissa pääpaino on kielen opetuksessa, mutta on tärkeää tutkia minkälaisia visioita oppikirjat välittävät kulttuureista, joissa opiskeltavaa kieltä puhutaan. Representaatio on aina valinta siitä mitä sisällytetään ja mitä jätetään representaation ulkopuolelle. Riskitekijänä on representaation yksipuolisuus, mikä saattaa vaikuttaa negatiivisesti oppikirjojen käyttäjien mielikuviin espanjankielisen Amerikan kulttuureista. Ei ole yhdentekevää mitä teemoja ja maita oppikirjoissa käsitellään, ja miten niitä käsitellään. Jos alueeseen liitetään enimmäkseen negatiivisia piirteitä, se korostaa oppilaan oman kulttuurin paremmuutta suhteessa toisiin kulttuureihin. Oppikirja-sarjojen tekijät voisivatkin sisällyttää kirjoihin monipuolisemmin myös positiivisia teemoja kuten Latinalaisen Amerikan yhteiskuntien solidaarisuuden ja yhteisöllisyyden.
  • Kupiainen, Antti (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tässä tutkielmassa tarkastellaan espanjankielisten idiomaattisten ilmausten vaikutusta sanojen oppimiseen. Tutkimuskysymys on, voiko kielikuva olla tehokkaampi keino idiomaattisessa ilmauksessa esiintyvän sanan kirjallisen merkityksen muistamisessa kuin saman sanan oppiminen kontekstista, jossa se esiintyy vain kirjallisessa merkityksessään. Tutkimukseen osallistui kolme espanjaa opiskelevaa ryhmää. Ryhmät olivat Helsingin työväenopistosta, Helsingin yliopiston kielikeskuksesta ja Suomi–Espanja-seurasta. Koehenkilöiden keski-ikä oli 44,5 vuotta ja heillä oli noin kolmen vuoden kokemus espanjan opinnoista. Empiirinen tutkimus toteutettiin kahdessa osassa: ensimmäisessä koehenkilöitä oli 37 ja toisessa 22. Ensimmäisellä kerralla luokka jaettiin sattumanvaraisesti koeryhmään ja verrokkiryhmään. Aluksi kaikki tekivät lähtötasokokeen, jossa testattiin 13 espanjankielisen sanan kääntämistä suomeksi. Seuraavaksi molemmat ryhmät lukivat tekstit, joissa nämä sanat esiintyivät eri konteksteissa. Verrokkiryhmän tekstissä sanat esiintyivät kirjallisissa merkityksissään, kun taas koeryhmän tekstissä sanat olivat osana idiomaattista ilmausta. Tekstien jälkeen luetun ymmärtäminen testattiin kysymyksillä, joissa varmistettiin, että oikein vastaamalla lukija on ymmärtänyt sanan kontekstuaalisen merkityksen. Kokeen palautettuaan koehenkilöitä pyydettiin vielä kääntämään samat 13 sanaa uudestaan. Kahden viikon jälkeen sanojen merkitysten muistaminen testattiin vielä kerran. Tutkimuksen hypoteesi oletti, että koeryhmä muistaisi sanojen kirjalliset merkitykset kahden viikon kuluttua verrokkiryhmää paremmin, jolloin kielikuvien avulla sanojen prossesoiminen osoittautuisi tehokkaammaksi kuin sanojen kirjallinen prosessoiminen. Tutkimuksen tulokset kuitenkin osoittavat, että tilastollisesti merkittävää eroa ryhmien välillä sanojen muistamisessa ei ollut. Mielenkiintoiseksi osoittautui se, että verrokkiryhmä muisti ensimmäisessä testissä lähtötasoonsa nähden enemmän uusia sanoja (keskimäärin 7,07) kuin koeryhmä (keskimäärin 3,88), mutta kahden viikon kuluttua tehdyssä testissä ero oli huomattavasti pienempi: verrokkiryhmä muisti 4,0 uutta sanaa ja koeryhmä 3,66. Tätä tulosta pohdittaessa ehdotetaan, että sanojen unohtaminen voisi olla yhteydessä hypoteesin käsitykseen sanojen syvällisestä prosessoimisesta, joka perustuu Craig ja Lockhartin (1972) teoriaan prosessoimisen tasoista. Koeryhmä mahdollisesti unohti vähemmän sanoja, sillä sanojen prosessoiminen tapahtui useammalla semanttis-kognitiivisella tasolla. Tutkielman rakenteen muodostaa johdanto, teoriaosa, empiriaosa ja johtopäätökset. Tutkimusaiheen valinta perustuu aiempaan tutkimukseemme (Kupiainen 2018), jonka mukaan idiomaattisia ilmauksia ei hyödynnettäisi riittävästi suomalaisissa espanjankielen oppikirjoissa. Tärkein syy tutkimusaiheen muodostumisen kannalta on kuitenkin usko idiomaattisten ilmausten positiivisesta vaikutuksesta vieraan kielen oppimisessa ja havainto siitä, että tätä vaikutusta ei ole tutkittu riittävästi. Työn teoreettinen viitekehys jakautuu kahteen osaan. Ensimmäisessä perehdytään fraseologian termistöön esittelemällä eri tutkijoiden määritelmiä fraseologisten ilmausten ominaisuuksista ja niiden kategorisoimisesta. Toisessa osassa käsitellään idiomaattisten ilmausten sisällyttämistä vieraan kielen opettamiseen. Tätä tutkimusalaa kutsutaan fraseodidaktiikaksi. Lopuksi pyritään perustelemaan tutkimuksen hypoteesia erilaisten idiomaattisten ilmausten prosessointimallien avulla, jonka jälkeen vieraan kielen oppimiseen liittyviä teorioita esitellään leksikaalisen lähestymistavan valossa. Empiriaosa alkaa metodologian esittelyllä, jossa erityistä huomiota kiinnitetään tutkimuksen luotettavuuden kannalta olennaisiin kriteereihin, joiden mukaan kaksi erilaista, mutta mahdollisimman samantasoista, koetekstiä luotiin. Empirian toisessa kappaleessa esitellään itse tutkimustulokset ja vastataan tutkimuskysymyksiin pohtien vaikuttaako em. tulosten lisäksi sanojen oppimiseen muut tekijät, kuten opiskelukokemusvuodet, kokelaan ikä tai kokeeseen käytetty aika. Näistä mielenkiintoisin tulos osoitti, että verrokkiryhmässä ikä korreloi tilastollisesti merkittävästi sanojen muistamisen ja kokeeseen käytetyn ajan kanssa. Koeryhmässä vastaavasti merkittävää korrelaatiota ei ollut. Työn loppupäätelmissä pohditaan saatuja tuloksia ja ehdotetaan mahdollisia jatkotutkimuksen aiheita.
  • Adler, Taru (Helsingfors universitet, 2017)
    Pro gradu-tutkielmani käsittelee fragmentaatiota minä-narratiivin sirpaloitumisena sekä kerrontatekniikan että sisällön tasolla Juan José Millásin romaanissa El mundo (2007). Lukijalle rikkinäisenä palapelinä hahmottuva autofiktiivinen, omaelämäkerrallinen romaani El mundo kertoo kirjailija-kertoja-päähenkilö Juan José Millásin (synt. 1946) osittaisen elämäntarinan kokoamalla irtonaisia palasia tämän lapsuudesta, nuoruudesta sekä El mundon kirjoittamisen hetkistä. Millásin kirjallisessa tuotannossa identiteetin ja sen mahdottomuuden pohtiminen ovat keskeisellä sijalla, ja El mundoa pidetään kirjailijan omaelämäkerrallisena avainteoksena. Genrenä autofiktio haastaa perinteisen omaelämäkerran kertomalla rikkinäisiä elämänkulkuja, pieniä elämiä suurten merkkihenkilöiden minä-narratiivien sijaan. Autofiktion isän, Sergei Doubrouvskyn mukaan autofiktio kertoo todellisista tapahtumista fiktion muodossa. Käsittelen fragmentaatiota minuuden ja elämäntarkoituksen sirpaloitumisena, joka paljastuu El mundossa sekä kerrontatekniikkana että elämänkulun sisältönä. El mundo koostuu muistoista traumaattisista elämäntapahtumista ja muodostaa kirjailija-kertoja-päähenkilönsä minä-narratiivin. Trauma tuodaan esiin postmodernissa kirjallisuudessa usein juuri fragmentaation muodossa. Tutkielmani metodologia pohjautuu pääosin Päivi Kososen Elämät sanoissa -teoksessa (2000) esitettyyn teoriaan epäjatkuvista omaelämäkerrallisista teksteistä. Toisaalta analyysini nojaa myös traumateoriaan ja selvittää trauman yhteyttä minä-narratiivin fragmentaatioon. Fragmentaatio tulee El mundossa esiin usealla eri tavalla. Ensinnäkin se näyttäytyy autofiktiolle lajityypillisesti monisyisenä horjuntana fiktion ja todellisuuden välillä, mikä vaikuttaa tekstin tulkintaan omaelämäkertana. Toiseksi fragmentaatio konkretisoituu kerronnan tasolla lyhyinä tekstimuotoina ja leikkauksina, jotka haastavat perinteisen omaelämäkerran kronologian ja jatkuvuuden. Omaelämäkerran konventionaaliset kohdat syntymä, käännekohta ja lopetus sivuutetaan El mundossa ja omaelämäkerran kirjoittaminen tematisoituu. Kolmanneksi trauma vaikuttaa elämäntarinan, minä-narratiivin fragmentoitumiseen ja elämäntarkoituksen sirpaloitumiseen. Trauma aiheuttaa jatkuvan katkoksen El mundon päähenkilön elämässä, saa hänessä aikaan ulkopuolisuuden ja epätodellisuuden tunteita sekä estää häntä tuntemasta itseään. Autofiktiivisena omaelämäkertana El mundo ei muodosta ehjää minä-narratiivia kirjailija-kertoja-päähenkilö Juan José Millásista, vaan pakenee itsetuntemusta ja kieltää eheän identiteetin mahdollisuuden. Tutkimuksen antamaa tietoa voidaan soveltaa erilaisissa omaelämäkerrallisten tekstien tulkintaan ja laatimisiin liittyvissä yhteyksissä.
  • Aiha, Teo (Helsingin yliopisto, 2017)
    Pro gradu -opinnäytetyöni käsittelee argentiinalaisen kirjailijan Jorge Luis Borgesin (1899–1986) tuotannon poliittista ideologiaa. Tarkoituksena on ottaa osaa akateemiseen keskusteluun, jossa suuren latinalaisamerikkalaisen kirjailijan pahamaineisten poliittisten kannanottojen ja hänen poetiikkansa välistä näennäistä ristiriitaa on pyritty sovittamaan. Esityksen keskiössä on novelli ”La lotería en Babilonia” kokoelmasta Ficciones (1944). Argumentoin sen puolesta, että kertomusta voi tulkita poliittisena allegoriana. Toiseksi pureudun sen ideologisiin rakennuspalikoihin. Kolmanneksi osoitan, että novellin maailmankuva on yhtenäinen koko kirjailijan kultakauden taideproosan ja esseistiikan kanssa, ja että sen sisältämää poliittista ideologiaa voi näin ollen laajentaa koskemaan koko borgesilaista poetiikkaa. Viimeiseksi pyrin etsimään kertomuksen intertekstin kautta Borgesille paikkaa poliittisideologisessa kirjallisessa traditiossa. Tutkielman teoreettinen viitekehys on kauttaaltaan narratologinen. Tukeudun erityisesti Luz Aurora Pimentelin yleisesitykseen narratologian teoriasta sekä Gerard Genetten käsityksiin narratiivien vaietusta ideologiasta. Novellin vertauskuvallisuutta luodatessani tärkeässä osassa on myös Angus Fletcherin allegoriaa fryelaisena ”moodina” käsittelevä monografia Allegory (1964). Työn tulokset maalaavat Borgesista kuvaa, jossa hänen yhteiskunnallisten mielipiteidensä antipoliittisuus toistuu hänen poetiikassaan. Totean Borgesin tuotannon poetisoivan determinististä maailmankuvaa, josta seuraa fatalistinen elämänasenne ja kristillistä poliittista skeptisismiä muistuttava antipoliittinen näkökanta, joka korostaa etiikkaa politiikan kustannuksella.
  • Viita, Vilja (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkielma vertaa espanjan ja suomen aistiverbien polysemiaa kognitiivisen kielitieteen näkökulmasta. Yleisenä pyrkimyksenä on osoittaa George Lakoffin ja Mark Johnsonin käsitemetaforan selitysvoima polyseemisen sanan eri merkityksiä yhdistävänä tekijänä. Tarkemmin tavoitteena on osoittaa fyysisten aistien käsitemetaforinen yhteys kognitiivisiin käsitteisiin. Taustaoletuksena hypoteettiselle merkityksiä yhdistävälle käsitemetaforalle on funktionaalinen käsitys kielen semantiikasta. Tätä hypoteesia tukisi samanlaisten käsitemetaforien esiintyminen verrattavissa käyttöyhteyksissä, keskenään erilaisissa kielissä. Tarkasteltavaksi valikoitui yhteensä 10 verbiä, 5 kustakin kielestä (esp. – suom.), kaksi kutakin aistia kohti: ver – nähdä, oír – kuulla, oler – haistaa, saber – maistaa, sekä sentir – tuntea. Verbien merkitykset eritellään kahdeksan yksikielisen sanakirjan selitysten perusteella (Diccionario de la lengua española, el Diccionario CLAVE, el Diccionario Salamanca, Diccionario de uso del español, Diccionario del español actual, Kielitoimiston sanakirja, Nykysuomen sanakirja ja Nykysuomen keskeinen sanasto). Merkitykset puretaan käsitteellisiin osiin ja niiden väliltä pyritään löytämään etymologiseen merkitykseen suoraan tai välillisesti viittaava yhteys. Analyysin perusteella kunkin sanan sisäinen merkitysrakenne jäsentyy semanttiseen riippuvuustaulukkoon. Merkitysanalyysin ja riippuvuustaulukon paljastamien pragmaattiseen merkitykseen perustuvien mielleyhtymien perusteella muotoillaan kutakin aistia vastaava hypoteettinen käsitemetafora, joka selittäisi kunkin aistiverbin käytön laajenemisen sanakirjoista löydettyihin abstrakteihin merkityksiin. Tutkimus osoittaa, että verbien merkitykset laajenevat odotusten mukaisesti konkreettisista merkityksistä kognitiivisiin merkityksiin siten, että abstraktiot ovat johdettavissa kunkin verbin ilmaiseman aistin funktionaalisesta merkityksestä. Lisäksi suomessa ja espanjassa on nähtävissä yhteneväisiä metaforisia mielleyhtymiä merkitysten välillä. Merkitysanalyysissa löydetyt aistiverbien semanttiset taipumukset näyttävät viittaavan kielirajat ylittäviin käsitemetaforiin, jotka yhdistävät näön ja objektiivisen tiedon, kuulon ja kielellisen kommunikaation, hajun ja intuition, maun ja arvottamisen/mieltymykset sekä tunnon ja tunteet. Kaikki yksittäiset merkityslaajennukset eivät kuitenkaan ole selitettävissä puhtaasti metaforalla, vaan osassa suhde on selvästi esim. metonyyminen. Kielten välillä on myös odotetusti eroavaisuuksia, joista osa tosin liittyy lähinnä kielten välisiin rakenteellisiin eroihin. Tärkein eroavuus kielten välillä liittyy maku- ja tuntoaistia edustavien verbien ilmaisuvoimaan.
  • Sinisalo, Riina (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkielman tavoitteena on tarkastella paikkoja niissä marokkolaistaustaisten kirjailijoiden espanjankielisissä kertomakirjallisuuden teksteissä, joissa esiintyy muuttoliikettä kuvaava matka. Tutkielman aiheen taustalla on Maghrebin alueen postkoloniaalinen espanjankielinen kirjallisuus, joka on toistaiseksi ollut varsin vähän tutkittu alue espanjankielisen kirjallisuuden piirissä. Tutkielmassa selvitetään, millaisia tässä kontekstissa esiintyvät kirjalliset paikat ovat, ja millainen suhde tekstien päähenkilöillä on kuvattuihin paikkoihin. Menetelmänä tutkielmassa käytetään ranskalaisen Bernard Westphalin kehittämää tieteenrajat ylittävää geokritiikkiä, ”la géocritique”, jonka teoreettinen tausta perustuu postmodernin liikkeen ajatuksiin ajan ja tilan muuttuneesta suhteesta sekä vertailevan kirjallisuudentutkimuksen viimeaikaisiin kysymyksiin. Teoreettinen viitekehys yhdistää näin vertailevan kirjallisuustieteen, postkolonialistisen kirjallisuuden ja kulttuurimaantieteen aloilla tehtyä tutkimusta. Metodin tukena tutkielmassa hyödynnetään lisäksi Mieke Balin narratologisen tutkimuksen mallia. Aineistona tutkimuksessa on käytetty kymmentä espanjankielistä tekstiä seitsemältä eri marokkolaistaustaiselta kirjoittajalta. Yksi korpuksen teksteistä on romaani ja loput ovat novelleja. Kaikissa aineiston teksteissä esiintyy muuttoliikettä kuvaava matka joko fyysisenä tai kuvitteellisena kokemuksena, ja sitä kuvataan tutkimuksessa termillä ”viaje migratorio”. Geokritiikin mallia noudattaen teksteistä on ensin poimittu niissä esiintyvät paikat, joita on sen jälkeen tutkittu niiden ympäröivään todellisuuteen liittyvien viittaussuhteidensa kautta. Toiseksi päähenkilöiden suhdetta löydettyihin paikkoihin on tutkittu heidän perspektiivejään ja tilaan liittyviä huomioitaan tarkastelemalla. Lisäksi tutkimuksessa on metodin mukaisesti huomioitu paikkojen mahdolliset intertekstuaaliset viittaukset sekä niiden kulttuurinen ja historiallinen kerrostuma, jotka vaikuttavat käsitykseemme paikoista. Tutkimuksessa havaittiin kaikkia geokriittisessä mallissa esiintyviä paikkojen viittaussuhteita, mutta muuttoliikettä kuvaavan matkan keskeiseksi elementiksi muodostuivat kuvitteelliset paikat, kuten unet, unelmat ja muistot, sekä fyysiset paikat, jotka saivat metaforisia ulottuvuuksia. Erityisesti meri ja Gibraltarin salmi esiintyvät teksteissä sekä yhdistävänä siltana että erottavana muurina. Lisäksi tutkimus osoittaa, että päähenkilöiden perspektiivi häilyy yhtäältä kotoisen tuttuuden ja toisaalta vieraan ja eksotisoivankin katseen välillä. Tätä näkökulmaa kuvaavat etenkin yksinäisyyden, poissulkemisen ja vieraantuneisuuden kokemukset. Päähenkilöiden suhde paikkoihin oli verkostomainen ja vaihtui ajan myötä. Tutkimuksessa päätellään, että ajan ja paikan suhde teksteissä on dynaaminen ja vaihteleva. Henkilöiden kokemukset paikoista ja heidän tilankäyttönsä paljastavat lisäksi muuttoliikettä kuvaavan matkan monimutkaisen ajallisen ja paikallisen ulottuvuuden sekä sen, että matka ei välttämättä koskaan pääty. Ennen kaikkea tällaisen matkan paikat osoittautuivat eräänlaiseksi kolmanneksi tilaksi, josta käsin päähenkilöt käsittelivät suhdettaan ympäröivään yhteiskuntaan, esittivät poliittista ja sosiaalista kritiikkiä sekä pohtivat monimutkaisia identiteettikysymyksiä. Tutkimuksesta voidaan yleisesti päätellä, että marokkolaistaustaiset kirjailijat osallistuvat omalta osaltaan Välimeren alueen ajankohtaisiin kysymyksiin sekä muuttoliikettä koskevaan keskusteluun yleensä. Heidän tekstinsä eivät mukaudu Marokon aluetta ja muuttoliikettä kuvaaviin yksipuolisiin tai yksinkertaistaviin selityksiin, vaan niissä esiintyy erilaisia vivahteita ja todellisuuksia, jotka herättävät lukijan pohtimaan myös omaa näkökulmaansa ja suhdettaan ympäröivään tilaan. Tutkimus tuo niin ikään esiin, miten espanjankielinen kirjallisuus ulottuu nykyään myös perinteisten valtiollisten rajojen ulkopuolelle, mikä haastaa omalta osaltaan käsitykset kansallisista kirjallisuuden kaanoneista.
  • Hiltunen, Heidi (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tämä tutkimus käsittelee tulkkien kielellisiä asenteita. Tutkimus toteutettiin vuonna 2019 puolistrukturoituina yksilöhaastatteluina, joissa tulkit kuvailivat suhdettaan espanjan kieleen, murrevaihteluun ja ongelmatilanteisiin. Yksi tulkkauksen sujuvuuteen vaikuttava tekijä on murteellinen vaihtelu, joka voi ilmetä kielen eri tasoilla. Se voi olla lievää ja ilmetä esimerkiksi yksittäisen sanan vivahde-eroina. Toisinaan vaihtelu voi ilmetä useilla tasoilla ja vaikuttaa puheen ymmärrettävyyteen. Mitä useampi epävarmuustekijä viestintään sisältyy, sitä todennäköisemmin välitysvaiheessa syntyy virheitä. Tulkin tietoisuus kielen variaatiosta auttaa häntä puheen tulkinnassa. Kielellisen ja kulttuurisen variaation tunnistaminen kuuluu tulkin kompetensseihin. Tutkimukseni lähtökohtana on oletus että myös espanjan tulkit edustavat jotain tiettyä murretta ja ovat sitä kautta sosiaalistuneet tietyn puhujayhteisön asenteisiin ja arvostuksiin. Tulkkien kielellisiä asenteita on tutkittu runsaasti, mutta ei suhteessa maantieteellisiin varieteeteihin. Aiempi asennetutkimus on osoittanut tiettyyn varieteettiin yhdistyvien arvotusten olevan yhteydessä varieteetin puhujiin liitettävään statukseen ja heitä kohtaan koettuun solidaarisuuteen. Arvotuksia on mitattu mm. oikeakielisyyden ja miellyttävyyden näkökulmasta ja niiden välillä on todettu selkeä vastaavuus. Aiemmassa tutkimuksessa on havaittu, että eri espanjan varieteettien puhujat pitävät miellyttävimpänä omaa varieteettiaan ja toiseksi miellyttävimpänä Espanjan espanjaa. Oikeakielisyyden näkökulmasta peninsulaarinen varieteetti arvotetaan ylimmäksi lähes poikkeuksetta, mikä tukee käsityksiä tiettyjen varieteettien prestiisistä. Tämä tutkimus osoittaa, että myös tulkit arvostavat eniten Espanjan espanjaa. Tutkimuksen tulkit eivät koe murteita ratkaisevaksi ongelmaksi tulkkauksen kannalta. Tätä selitetään ammattietiikalla, tulkin kompetensseilla sekä asiakkaiden koulutustaustasta riippuen heidän kyvyllään tuottaa yleiskieltä. Tulkit kokevat kuitenkin jonkin varieteetin muita tutummaksi. Suhtautumista variaatioon myös perustellaan ammattietiikan säännöllä neutraaliudesta, joskin tutkimuksen aikana tuli esiin peninsulaarisen varieteetin erityisasema. Tutkimus osoittaa, että tutuimmaksi koettu varieteetti koetaan miellyttävimmäksi ja Espanjan espanjan kohdalla myös oikeakielisimmäksi. Tulkit eivät kertomansa mukaan anna käsitystensä vaikuttaa tulkkaukseen, mutta ovat tietoisia erityisesti hankaliksi koettujen varieteettien mahdollisesta vaikutuksesta tulkkauksen sujuvuuteen.
  • Escartín-Sorjonen, Laila (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkielmani käsittelee espanjalaisia lastenloruja, joita lapset rallattelevat leikkiessään taputus-, piiri- ja palloleikkejä, hyppiessään narua ja twistiä ja arpoessaan vuoroa. Tutkimukseni tarkoitus on analysoida kirjallisuustieteellisestä näkökulmasta lastenlorujen rakennetta ja erityisesti niissä esiintyviä foneettisia, morfologisia ja syntaktisia toistoja. Suoritan ensiksi kvantitatiivisen analyysin, jossa identifioin ja luokittelen toistot Plettin ja Mayoralin teoreettisanalyyttisen mallin mukaan. Sen jälkeen tutkin, minkä tyyppisiä funktioita niillä on. Tukeudun analyysissäni venäläisten formalistien käsitykseen siitä, että kielen rakenne on runoudessa yhtä tärkeää kuin sanat ja merkitykset. Tutkimusaineistoni koostuu 68 lorusta, jotka olen kerännyt omasta muististani, siskontyttäriltäni ja luokanopettajan välityksellä cádizilaisen alakoulun oppilailta. Tutkimuksessani löydän neljän tyyppistä foneettista, kahdeksan tyyppistä morfologista ja kahden tyyppistä syntaktista toistoa. Teknisesti yksinkertaisimmat toistot esiintyvät useimmin, kuten alku- ja loppusointu, samat morfologiset päätteet ja syntaktisen rakenteen parallelismi. Toistoilla on rakenteellisia, esteettisiä, muistiteknisiä, melodisia, dramaattisia ja leikillisiä funktioita. Käytännössä nämä funktiot palvelevat lasten leikkitarpeita, lorut jäsentävät ja ohjaavat leikkiä. Funktiot myös tukevat lorujen suullista välittämistä lapselta toiselle. Tutkimuksessa selviää toistojen tarpeellisuus ja tärkeys tutkittujen lastenlorujen rakenteellisena materiaalina: lorut rakentuvat toistoista yhtä lailla kuin sanoista ja niiden merkityksistä. Toistot nousevat korostettuun rooliin loruissa, joissa esiintyy nonsenseä.