Browsing by Subject "etnisyys"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 26
  • Mähönen, Tuuli Anna (2005)
    Tutkielman tarkoituksena oli tarkastella etnisyyttä ja sukupuolta yhteenkietoutuneina, huomioiden sukupuoleen liittyvät kulttuuriset vaatimukset. Työn teoreettisena viitekehyksenä oli sukupuolen näkökulmaan keskittyvä akkulturaatiotutkimus. Tutkielmassa pyrittiin selvittämään, miten sukupuoleen liittyvistä teemoista puhutaan kulttuurien kohtaamisen ja kulttuurisen jatkuvuuden konteksteissa. Kulttuurien kohtaamisella tarkoitetaan sitä, millaisia käsityksiä sukupuolten ominaisuuksista ja kulttuurisista käyttäytymisvaatimuksista esitetään ja miten haastateltavat kertovat toteuttavansa sukupuoltaan nämä vaatimukset huomioiden. Kulttuurisella jatkuvuudella taas viitataan siihen, miten sukupuolen toteuttaminen muuttuu tai pysyy samana kahden kulttuurin vaikutuspiirissä ja sukupolvien jatkumossa. Tutkielman aineistona käytettiin osaa Liisa Kososen väitöstutkimuksen seuranta-aineistosta. Aineisto koostui 16 pääkaupunkiseudulla asuvan 20-25-vuotiaan vietnamilaisnuoren haastattelusta (8 naista ja 8 miestä). Tutkittavat edustivat 1,5-maahanmuuttajasukupolvea. Analyysimenetelminä olivat aineistolähtöinen sisällönanalyysi ja teoriasidonnainen analyysi. Aineistosta tehdyt havainnot osoittivat etnisyyden ja sukupuolen yhtäaikaisen tarkastelemisen hyödyn. Tapa, jolla sukupuolista puhuttiin, erosi paitsi maskuliinisuuteen ja feminiinisyyteen liitettyjen erilaisten ominaisuuksien suhteen, myös sen suhteen, oliko aiheena vietnamilainen vai suomalainen naiseus ja mieheys. Nuoret puhuivat yhtenevällä tavalla suomalaisen ja vietnamilaisen kulttuurin tavoista suhtautua sukupuoliin. Suomalaisesta kulttuurista tuotiin korostuneesti esille tasa-arvoiset piirteet, kun taas vietnamilaisia sukupuolirooleja kuvailtiin perinteisiksi. Vietnamilaista kulttuuria kritisoitiin patriarkaalisuudesta ja rajoittavuudesta erityisesti tyttöjen käyttäytymisen suhteen, mutta siinä nähtiin myös vaalimisen arvoisia puolia, joita ilmaistiin usein käänteisesti suomalaista individualismia kritisoiden. Perinteiset sukupuoliroolit näyttäytyivät rajoittavina paitsi naisia, myös miehiä kohtaan. Miehetkin puhuivat perinteisten sukupuoliroolien rikkomisen puolesta ja ilmaisivat yleisesti kannattavansa tasa-arvoa. Nuorten puheesta löytyi kuitenkin sukupuolittuneita eroja käsityksissä tasa-arvon levinneisyydestä. Naiset antoivat tilanteesta miehiä kielteisemmän kuvan. Lisäksi sekä miehet että naiset, mutta erityisesti naiset puhuivat tarpeesta muuttaa perinteisiä sukupuolirooleja. Muutos haluttiin kuitenkin toteuttaa sopusoinnussa edellisten sukupolvien kanssa. Kulttuurin siirtämisen koettiin olevan erityisesti äitien vastuulla. Kulttuurinen jatkuvuus tuli esille myös puolison valintaan liittyvissä kysymyksissä. Nuorten puheessa ilmeni myös ristiriitoja sukupuolten toteuttamiseen liittyen. Ristiriidat eivät kuitenkaan näyttäytyneet kovinkaan ongelmallisina nuorille itselleen, vaan ne kuvattiin lähinnä perheen ja etnisen yhteisön tai suomalaisen yhteiskunnan näkökulmista. Nuoret suhtautuivatkin luottavaisesti kykyynsä yhdistää hybridikulttuuriinsa parhaat puolet erilaisista tavoista elää naisena ja miehenä. Tulokset tukivat siis kaksiulotteista näkemystä akkulturaatiosta. Tutkielman tärkeimpiä lähteitä olivat akkulturaatiotutkimuksen osalta Verkuyten (2005), Verkuyten & de Wolf (2002), Prieur (2002), Zhou & Bankston (1998; 2001), Berry (1997), Liebkind (2001) ja Liebkind ym. (2004) sekä sukupuoleen liittyvän käsitteistön osalta Burr (1998), Burn (1996) ja Bem (1993).
  • Jääskelä, Nina (Helsingfors universitet, 2014)
    The purpose of this research is to study and understand racism between ethnic minority group children as a phenomenon in schools. The goal is to study, through the speech of teachers, what kinds of cultural categories exist in schools and what factors, according to teachers, influence racist encounters between children from ethnic minority groups. This study is part of the research project Racism Between Ethnic Minority Groups, carried out by the youth education organization Non Fighting Generation. The intention of the project is to study racism between ethnic minority groups. The theoretical background of this study is in the theory of social identity, which focuses on group behaviour and out-group relations. It is based on the notion that people form evaluations about their own group by comparing it to other groups. The data of the research was collected from seven elementary school teachers in the Helsinki metropolitan area by using semi-structured interview method and the interviews were analyzed through discursive methods. The data show that there is hierarchy-based reasoning between ethnic minority groups. Considering one's own ethnic group to be better than other minority groups seems to help the individual strengthen his/her social identity. Based on cultural categorization children with Asian background were seen as calm survivors, more likely to stay in the background. Children with Russian roots were described to have a strong sense of cultural identity. Arrogant behaviour was also seen as a cause for why Russian boys got into trouble. The Somali children were the ones who stood out the most and who also separated themselves the most from other ethnic minority groups. Physical appearance, style of clothing, cultural habits and religious way of life defined the Somali children as a cultural category. In this study four factors were shown to influence racist conflicts between ethnic minority groups in school; religion, lack of a majority language, cultural habits and behavioural patterns learned at home. The results of this study indicate that racism exists between ethnic minority group children and that teachers feel they lack the means to tackle the issue. This research shows the need for a deeper understanding of the phenomenon, so that it can be prevented in the future.
  • Honkasalo, Veronika (Helsingfors universitet, 2001)
    Tutkimuksessa on tarkasteltu nuorten maahanmuuttajien etnistä identifioitumista sekä sitä, miten he määrittelevät rasismin omien kokemustensa kautta. Analyysi jakautuu kahteen osaan: nuorten identteettipohdintoihin ja rasismin reflektoimiseen. Tutkimuksen kysymyksenasettelu nousee Karmela Liebkindin ja Inga Jasinskaja-Lahden vuonna 1997 tekemästä tutkimuksesta Maahanmuuttajien sopeutuminen pääkaupunkiseudulla. Tutkimuksen mukaan syrjintä ja rasismi ovat merkittävällä tavalla yhteydessä maahanmuuttajien yleiseen psyykkiseen hyvinvointiin. Esimerkiksi nuoret maahanmuuttajat (11-22-vuotiaat) ovat erityisen haavoittuvaisia sekä uuteen maahan tullessaan että siellä ollessaan. Empiirinen aineisto on kerätty teemahaastatteluiden avulla. Tutkimuksen 12 haastateltavaa (6 poikaa ja 6 tyttöä) kävivät haastatteluhetkellä helsinkiläistä lukiota ja olivat 16-19-vuoden ikäisiä. Haastateltavat ovat kotoisin entisen Neuvostoliiton alueelta (5), Somaliasta (4), Vietnamista (1), Hongkongista (1) ja Irakista (1) ja heidän Suomeen tuloikänsä vaihtelee 5-16-vuoden välillä. Haastattelukielioli suomi. Haastatteluaineisto on analysoitu teema-analyysin avulla. Aineistosta etsittiin kohtia, joissa nuoret puhuvat etnisestä identifioitumisestaan suhteessa sekä omaan taustaan että suomalaisuuteen. Lisäksi analyysissa kiinnitettiin huomiota siihen, millaisia näkemyksiä nuoret esittivät rasismista, maahanmuuttopolitiikasta ja ulkomaalaisasenteista ja miten nämä näkemykset ovat yhteneväisiä sekä miten ne eroavat toisistaan. Nuorten etnisyyspohdintoja kuvaavat toisaalta etnisyyden tilannesidonnaisuus ja toisaalta etnisyyden vahva yhteys syntyperään. Etnisyyden saama merkitys vaihtelee sosiaalisten ympäristöjen vaihtuessa. Pohtimalla suomalaisuuden ja suomalaisten tyypillisiä piirteitä nuoret pystyivät helpommin jäsentämään myös omaa kuulumistaan tiettyyn ryhmään. Varsinkin silloin kun suomalaisuus ymmärrettiin kansalaisuudeksi, sitä pidettiin lähes poikkeuksetta syntyperäisten suomalaisten etuoikeutena. Tunnepitoinen ja jopa vereen sidottu etnisyys korostui ennen kaikkea niissä aineiston kohdissa, joissa nuoret pohtivat suomalaiseksi muuttumista ja tulemista. Kukaan haastateltavista ei uskonut muuttuvansa kunnon suomalaiseksi, mikä edellyttäisi toisaalta kokemuksen suomalaisuudesta ja toisaalta hyväksynnän ulkoapäin. Haastateltavat pohtivat vastahakoisesti suomalaisuuden ja suomalaisten negatiivisia piirteitä. Monet mainitsivat asenteellisen ja rasistisen suhtautumisen ulkomaalaisiin, maahanmuuttajiin ja vähemmistöjen edustajiin, kun he puhuivat niistä tilanteista, joissa he häpeävät suomalaisia. Rasismia ei kuitenkaan haluttu yleistää suomalaisten ryhmäominaisuudeksi, vaan sitä pidettiin "poikkeuksellisten" suomalaisten (esimerkiksi skinien) ominaisuutena. Arjen rasistisista selkkauksista puhuttaessa nuoret vähättelivät tapahtumien vakavuutta ja pyrkivät ymmärtämään rasistista käyttäytymistä ja pitivät sitä luonnollisena. Joissakin tapauksissa haastateltavat sanoivat olevansa liian herkkiä rasismille ja päättelivät, etteivät vihamielisyydet alunperin olleet tarkoituksellisia. Rasismin ristiriitaisuutta uhrin kannalta kuvaa tutkimuksessa se, että rasismikokemuksia pidettiin nöyryyttävinä ja hävettävinä, ja sen takia niistä myös vaiettiin kotona. Tutkimuksen perusteella näyttää siltä, että rasismi on ymmärrettävä tapahtumaketjuna eikä yksittäisinä ja erillisinä tapauksina. Tutkimuksessa ilmeni, että nuorten rasismia koskeviin pohdintoihin vaikuttaa se, millä tavoin yhteiskunnan yleinen ja virallinen ilmapiiri reagoi rasismiin. Rasismin ja syrjinnän hiljainen hyväksyminen saattaa vaikuttaa siihen, että myös uhrit vähättelevät rasismikokemuksia.
  • Österberg, Mette (2005)
    I Costa Rica har intresset för att studera konflikterna mellan costaricaner och nicaraguanska immigranter i landet bland akademiker under de senaste åren ökat. De costaricanska forskarna har förklarat den allmänt förekommande costaricanska diskrimineringen av nicaraguaner, genom att peka på den costaricanska nationalismen och känslan av överlägsenhet gentemot övriga centralamerikaner. I denna pro gradu -avhandling undersöker jag hur förhållandena mellan costaricaner och nicaraguaner uttrycks bland barn i en skola där costaricanska och nicaraguanska barn dagligen interagerar. Jag undersöker vilken syn barnen har på sig själva, på "den andra" och på förhållandena mellan dem. Jag undersöker också på vilket sätt diskrimineringen påverkar barnens uppfattningar samt hur barnen dels uttrycker och dels själva reagerar på diskrimineringen. Teoribakgrunden utgörs av antropologiska diskussioner om etnicitet och nationalism. Mitt eget material utgörs av litteratur, arbeten och intervjuer som samlades in under mitt fältarbete i Costa Ricas huvudstad San José under hösten 2004. Resultatet av analysen av mitt eget etnografiska material skiljer sig från de costaricanska forskarnas åsikter. Enligt de costaricanska forskarna framställs Costa Rica allmänt av costaricanerna som "exceptionellt" och "bättre" jämfört med Nicaragua. Mot bilden costaricanerna har om sig själva har "den andra", nicaraguanen, under långa tider ställts i kontrast. De costaricanska akademikerna har framställt nicaraguanernas reaktioner på diskrimineringen som passiva. Bland barnen jag undersöker är det de costaricanska barnen som är passiva och som uttrycker de mest neutrala åsikterna både när det gäller dem själva och nicaraguanerna. Förhållandena mellan costaricanerna och nicaraguanerna framställs som konfliktfria. De nicaraguanska barnen däremot uttrycker etniciteten på ett nästan aggressivt sätt. De lyfter fram en väldigt positiv bild av sig själva och framställer costaricanerna som den negativa motpolen till nicaraguanerna. Bland de nicaraguanska barnen lyfts också konflikten mellan de etniska grupperna fram. Orsaken till varför etnicitet uttrycks annorlunda bland barnen än bland de vuxna i de costaricanska forskarnas exempel, hävdar jag att man hittar genom att närmare undersöka den specifika kontext där det etnografiska materialet samlas in. Genom att undersöka vilka olika faktorer som påverkar barnen på olika nivåer presenterar jag min tolkning av varför etnicitet uttrycks just på detta sätt bland barnen i Costa Rica.
  • Lappalainen, Seija (2008)
    Tutkin työssäni sukupuolten representointia Irakin sotaa käsittelevissä uutisissa ajalla 20.3.2003 -1.5.2003. Olen valinnut työhäni kahdeksan artikkelia Helsingin Sanomista. Naistutkimuksella ei ole yhtä ja yhtenäistä tutkimusmetodia, joten työvälineeni on naistutkimuksen näkökulmasta suoritettu kriittinen diskurssianalyysi. Työssäni käytän muun muassa Arto Jokisen, Liesbet van Zoonenin, Sylvia Walbyn, Helen Hasten, Bell Hooksin ja Leena-Maija Rossin töitä. Tarkastelen artikkelien luomia sukupuolirepresentaatioita osana historiallista jatkumoa ja ympäröivää kulttuurillista kontekstia. Tutkimuskysymyksiä minulla on kaksi. Olen muokannut kysymykseni Norman Fairclough´n mediatekstien analyysimallia hyväksikäyttäen. Ensinnäkin tutkin sitä, miten nainen ja mies sekä maskuliinisuus ja feminiinisyys representoidaan, sekä sitä, miten etnisyys ja etninen nainen representoidaan. Toisekseen tarkastelen, minkälaisia identiteettejä artikkelien subjekteille on rakennettu. Operoin sosiaalisen konstruktivismin lähtökohdista käsin. Näen tekstin ja kuvat paitsi todellisuuden ilmentäjinä, myös todellisuutta ylläpitävinä voimina. Työni ohessa selvennän naistutkimuksen peruskäsitteistöä ja käsittelen myös tekstien takaa löytyviä vallan ja ideologioiden kysymyksiä, sillä naistutkimuksen näkökulmaan sisältyy melkeinpä väistämättä muutoksen mahdollisuuden pohdinta. Johtopäätökseni on, että nainen oli Helsingin Sanomien esittämässä diskurssissa sekä näkymätön että näkyvä tekijä. Näkyvänä toimijana nainen esitettiin enimmäkseen rauhan puolesta puhumisen kontekstissa, kun taas varsinaisesta sodasta kertovat tekstit kuvasivat yksipuolisesti maskuliinisia miehiä. Kun nainen esiintyi sotilaana, hänet määriteltiin erikseen naissotilaaksi. Naisia ei kuvattu sotilaallisissa tilanteissa eivätkä naiset päässeet puhumaan sotilaskieltä. Tämä tuntui vahvistavan naistutkimuksen käsitystä siitä, että naisille ja miehille on sodan uutisoinnin yhteydessä varattu traditionaaliset metaforiset roolit. Sota on perinteisesti ollut sukupuolijakautunutta aluetta. Koska sotilastekstit ovat täynnä sukupuolieroja korostavia stereotypioita ja metaforia, myös niistä lainaavat mediatekstit päätyvät toistamaan niitä. Etnisen naisen ja länsimaisen naisen esittämisen tavoissa oli yhtäläisyyksiä, mutta myös suuria eroja. Näistä näkyvin oli länsimaisen naisen esittäminen aktiivisena, julkisuudessa avoimesti toimivana ja nationalistisia malleja kyseenalaistavana subjektina, ja etnisen naisen esittäminen perheeseensä sidottuna sodan uhrina. Tendenssi esittää naiset ja miehet traditionaalisissa rooleissa ei ollut kuitenkaan ainoa representointitapa, vaan tekstissä esiintyi myös rauhan puolesta puhuvia miehiä. Käsittelen työssäni myös sitä kritiikkiä, mitä perinteistä naistutkimusta kohtaan on esitetty suhteessa etnisyyden kysymyksiin ja universaalin naiseuden problematiikkaan.
  • Roos, Jonna (2000)
    Tarkastelen tutkimuksessani kuinka chicana-identiteetit ovat rakentuneet historiallisesti ja sosiaalisesti sekä kuinka ne esittäytyvät elokuvissa ja videoissa. Tutkielmassani käytän chicano- ja chicana-nimitystä henkilöistä, jotka ovat Yhdysvaltojen kansalaisia ja joilla on meksikolainen tausta. Meksikolaiset puolestaan ovat espanjalaisten valloittajien ja atsteekkien jälkeläisiä. Chicana tarkoittaa naispuolista henkilöä, sillä espanjan kielessä feminiinimuodot saavat a-päätteen ja maskuliinimuodot o-päätteen. Tutkimusaineistoni koostuu elokuvista ja videoista sekä chicana-elokuvatekijöiden haastatteluista, joita tein Los Angelesissa ja San Franciscossa talvella 1995-1996. Olennaisena osana tutkimusaineistoani ovat myös omat kokemukseni ja tunteeni, joita käsittelen läpi koko tutkimukseni. Tutkielmassani tukeudun feministisiin tutkimusmenetelmiin, teemahaastatteluihin ja elokuvia tarkastelen ideologisesta näkökulmasta käsin. Chicanot ovat sisäistäneet valkoisten miesten seksistiset arvot ja ne tulevat esiin heidän tekemissään elokuvissaan. Useat chicanot tekevät suurella budjetilla Hollywoodin elokuvia, kun taas chicanat tekevät itsenäisiä ja vaihtoehtoisia elokuvia ja videoita. Tämän vuoksi keskityn tutkimuksessani chicaniin. Sylvia Moralesin dokumenttielokuvan Chicanan (1979) kautta tarkastelen 1960-luvulla politisoitunutta chicano-liikettä ja feministien siihen kohdistamaa kritiikkiä. Chicanat kokivat liikkeen seksistiseksi ja valkoinen naisten ajama naisliike koettiin puolestaan rasistiseksi. Tarkastelen tätä valkoisen naisliikkeen kritiikkiä Yhdysvaltojen ”värillisten naisten” näkökulmasta. Lourdes Portillon videossa Columbus on Trial (1992) kuvaa valloituksen problematiikkaa huumorin keinoin. Tarkastelen lähemmin ”rodun” ja etnisyyden sosiaalisia ja historiallisia merkityksiä. Pohdin myös omaa valkoisuuttani ja asemaani suomalaisena akateemisena tutkijana. Angloamerikkalaisen Allison Andersin ohjaaman elokuvan Mi Vida Loca/My Grazy Life (1993) kautta pohdin postkolonialistisen feminismin ja elokuvatutkimuksen kysymyksiä. Kenellä on oikeus puhua ja mistä? Frances Salomé Españan kokeellisten videoiden, Spitfire (1991), El Espejo/The Mirror (1991), Vivir (1995), kautta tarkastelen chicanien sukupuoli-identiteettiä. Otan huomioon kuinka meksikolainen kulttuuri määrittää chicanien naiseutta mm. Malinche-myytin ja Guadalupen Neitsyen avulla. Vaihtoehtoisissa chicana-elokuvissa kahden kulttuurin risteyskohdat näyttäytyvät synkretisminä, hybridisyytenä ja mestitsisyytenä. Chicanat määrittelevätkin uudelleen Yhdysvaltalaista taidetta luomalla omaehtoisia kuvia historiastaan ja naiseudestaan.
  • Vander Horst, Petra (Helsingin yliopisto, 2018)
    The aim of this research is to identify and compare how Posti (as the employer of an ethnically diverse workforce) and PAU (as the labour union representing a constantly diversifying field) construct new postal workforce diversities. The once respected and fairly well paid civil service offices of postal officers have turned into low-paid, low-skilled, often part-time work, which is failing to attract ethnic-Finn employees. As a result, migrant workers have infiltrated postal warehouse work, daytime mail delivery and especially early morning delivery. The rapid entrance of non-ethnic Finns into the field has forced Posti and PAU to consider, how they wish to approach the growing diversity of their workforce. This research examines these approaches. Articles from Posti’s personnel magazine and PAU’s membership magazine form the empirical basis for this research. Altogether 24 articles, 12 from each magazine, were chosen based on their relevance to the topic of ethnic diversity and migrant workforce. The material was collected from publications that were released between January 2014 and August 2017. Acker’s (2006) theoretical framework of “inequality regimes” in organizations serves as the core theory as well as the methodological tool for this research. The theoretical and methodological concept of frame analysis is also used to further help understand, how Posti and PAU are able to explain and justify existing inequalities in the data. A critical discourse analytical approach is present throughout the research, from the initial reading and coding of the material to the presentation of the results. The critical analysis of the selected material suggests that Posti and PAU approach the growing diversity of postal workforce in very different ways. Posti presents the diversification of the workforce as a necessary and positive change, which will help the company expand the personnel’s skillset and even increase its financial results. Ethnic diversity and increased migrant workforce is discussed in a thoroughly positive light in the personnel magazine of Posti. Migrant workers’ lack of Finnish language skills is the only negativity of the ethnically diverse workforce of Posti, which is brought up in the material. The poor Finnish skills of migrant workers are also stressed in the membership magazine of the union, but the union is also concerned with Posti’s unfair treatment of the migrant workforce. On one hand, PAU stresses the necessity to include migrant workers into the Finnish working life and on the other hand, PAU stresses the possible culture clashes this might generate. The core finding of this research is that the way diversity is approached is closely related to the objectives and aims of the organization in question. Posti very purposefully aims to construct a new cohesive workforce diversity, which focuses on the possibilities of diversity and actively aims to hide existing inequalities. Posti still relies heavily on manual labour to carry out its core services, and therefore, it is in its interest to portray diversity in a positive light. The approach that PAU takes towards diversity in its membership magazine, is far less coherent and purposeful than that of Posti. It shows concern for the potential mistreatment of Posti’s migrant workers but fails to take a stand on the position of migrant workers within the field. This research concludes that PAU is still unsure of its approach towards the new diversities of postal work. On one hand, its mission has always been to protect the terms and conditions of the employees, to which the entrance of migrant workers into the field poses a threat, but on the other hand, one of the key values of the labour movement has always been solidarity. So far, PAU is still trying to fulfil both objectives, which results in inconsistent and limited views of what the diversification of the workforce means for postal work.
  • Sillman, Bella (2004)
    Tutkimukseni lähtökohtana on etnisissä suhteissa ilmenevät eritasoiset ongelmat Suomessa. Peilaan omaa tutkimustani kahteen aiempaan suomalaiseen survey-tutkimukseen, Magdalena Jaakkolan asennetutkimuksiin (1995 & 1999) sekä Inga Jasinskaja-Lahden ym. (2002)tutkimukseen maahanmuuttajien syrjintä ja rasismikokemuksista Suomessa. Tämän lisäksi esittelen etnisistä suhteista käytävää keskustelua ja teorioita (mm. konflikti- ja kontaktiteoria, akkulturaatio & etninen identiteetti). Johtopäätökseni rakentuvat ja ovat ymmärrettävissä suhteessa aiempiin tutkimuksiin ja teorioihin. Tutkimuksessani hahmotan etnisiin suhteisiin liittyviä ongelmia sekä etnisistä suhteista käytävää diskursiivista neuvotteluprosessia itsessään. Tutkimusasetelmana on yhden laajan Internet-keskustelun analyysi, jossa etnisistä suhteista ja niihin liittyvistä ongelmista keskustellaan. Analyysimenetelmänä sovellan diskurssianalyysin eri metodeja. Aineistoa tarkastellaan kolmen, toisiinsa sidoksissa olevan ulottuvuuden kautta; subjektiposition muodostuminen, tulkintojen ja merkitysten rakentuminen sekä retoriikka ja responsiivisuus. Analyysi nostaa esille erilaisia etnisiin suhteisiin liitettäviä ongelmia ja niiden syitä, mutta tärkeintä on itse neuvotteludynamiikan mekanismien hahmottuminen. Pääsemällä "jyvälle" diskurssien synty-, muutos- ja ylläpitomekanismeihin on mahdollista päästä kiinni ongelmien ytimeen. Tärkeimmät lähteet: Jaakkola, Magdalena (1999) Maahanmuutto ja etniset suhteet. Työministeriö, työpoliittinen tutkimus 213. Helsinki, Edita. Jasinskaja-Lahti, Inga & Liebkind, Karmela & Vesala, Tiina (2002) Rasismi ja syrjintä Suomessa. Maahanmuuttajien kokemuksia. Helsinki, Gaudeamus. Jokinen, Arja & Juhila, Kirsi & Suoninen, Eero (1999) Diskurssianalyysi liikkeessä. Tampere, Vastapaino Lindqvist, Sven (1998) Rasismin vastustajia. Ihmisisä ja argumentteja taistelussa rotuennakkoluuloja vastaan 1750 - 1900. Vantaa, PEQUOD. Liebkind, Karmela (2000) Monikulttuurinen Suomi - Etniset suhteet tutkimuksen valossa. Helsinki, Gaudeamus.
  • Kasurinen, Jaana (Helsingfors universitet, 2001)
    The purpose of this research is to deepen the understanding of the culture of the veil among Somali women in Finland. The research deals with ethnicity, identity, easing the immigrant's readjustment with the help of one's own culture, and the connection between the religion of Islam and the veil. The veil will be studied from both the historical and religious point of view. The research will also familiarize the reader with the dress code for women in the Koran. The empirical part of the research is carried out as a qualitative study with the help of content analysis, with emphasis in phenomenology. The aim of the phenomenological research method is to reach a person's experience world, and to search for common contents from individual experiences. The material for this study has been collected by interviewing ten Somali women. Some of the women wear veils, some do not. It can be said, on the ground of this research, that the decision about taking on the veil is made by the women themselves. The main cause for wearing the veil is to indicate religiousness. As other motives we can see a search for security, enhancing of solidarity, individual interpretation of the instructions of the religion, covering the ethnic dress while outside, protecting men from the beauty of women, and wearing the veil in the mosque or while praying. As a latent motive we can point out the resisting of Western culture. Not wearing the veil can be justified by the women's need for independence, the veil being unpractical, the want of modernity, the alternation of different ways of dressing, the adaptation of the new culture, abandoning one's own culture, and abandoning the external emphasizing of the religion. Also the veil is not part of the Somali culture; it is a habit adapted from elsewhere.
  • Keihänen, Elina (Helsingfors universitet, 2017)
    Suomesta Kanadaan muutti vuosina 1945-1960 noin 17 000 siirtolaista, mikä joukko oli osa viimeistä Pohjois-Amerikkaan suuntautuvaa suurta muuttoliikettä. Vuoden 1951 väestönlaskennassa suomalaisten määrä oli 43 745, ja vuoteen 1961 mennessä määränsä nousi 59 436:een. 1960-luvulle tultaessa Suomesta Kanadaan suuntautunut siirtolaisuus väheni merkittävästi. Aiemmassa tutkimuksessa on selvitetty suomalaisten siirtolaiseksi lähtöpäätöksen syitä, heidän sopeutumistaan Kanadaan sekä paluumuuttoa Suomeen erilaisten kotimaahan liittyvien työntötekijöiden ja kohdemaahan liittyvien vetotekijöiden valossa. Omassa työssäni tarkastelen sitä, kuinka Kanadan siirtolaisuuspolitiikka vaikutti suomalaisten osalta maahantulon kontrolliin, pysyvään oleskeluun ja kansalaisuuteen. Kanadan siirtolaispolitiikalla oli voimakas ohjaava vaikutus suomalaisyhteisön kehitykseen, ja suomalaisten siirtolaisuus korreloi vahvasti vastaavan aikakauden yleisiä siirtolaisuustilastoja. Kanadan valtio omaksui toisen maailmansodan jälkeen aiempaa suuremman roolin myös erilaisissa siirtolaisten sopeutumiseen liittyvissä tekijöissä, kuten paikallisen kielen oppimisessa, toimeentulon turvaamisessa ja kansalaisuuden hankkimisen edistämisessä. Kanadan vuonna 1947 hyväksymän kansalaisuuslain myötä Kanadalla oli oma, Britanniasta erillinen kansalaisuus, mikä mahdollisti identiteettipolitiikan harjoittamisen Kanadan kansalaisuuden puitteissa. Eri etnisten ryhmien ja ryhmittymien merkittävä rooli sopeutumisessa tunnustettiin viranomaisten taholta, ja Kanadassa etsittiin uusia lähestymistapoja vastaamaan yhä heterogeenisemmäksi muuttuvan yhteiskunnan tarpeita. Myös etnisten ryhmien haluun säilyttää omia kulttuuripiirteitä suhtauduttiin aiempaa myönteisemmin, mikäli nämä piirteet eivät olleet ristiriidassa kanadalaisen yhteiskunnan arvojen kanssa. Suomalaisyhteisön kehitykseen vaikutti voimakkaasti toisen maailmansodan jälkeen saapuneiden siirtolaisten oikeistolainen ajatusmaailma, missä taustalla oli muun muassa siirtolaislainsäädäntöön sisältyneet toimet kansallisen turvallisuuden varmistamiseksi. Konservatiivista aatemaailmaa edustava toiminta syrjäytti asteittain yhteisössä aiemmin voimakkaan vasemmistolaisen toiminnan, ja leimallista toisen maailman jälkeiselle ajanjaksolle oli painottuminen kulttuuritoimintaan. Siirtolaisuus vaikutti merkittävällä tavalla myös Kanadan ja Suomen suhteiden kehitykseen. Suomi omaksui 1950-luvulla aktiivisen roolin suhteessa siirtolaisuuteen ja ulkosuomalaistoimintaan. Kylmän sodan ilmapiirissä Suomen lähetystö ei kuitenkaan voinut noudattaa täydellistä puolueettomuutta ja tasapuolisuutta suhteessa Kanadan suomalaisyhteisön toimintaan. Suomalaisyhteisön muiden ristiriitojen ohella sekä Kanadan että Suomen viranomaistoiminta vaikutti siihen, että maan suomalaisyhteisön jo 1900-luvun alussa syntynyt syvä jakautuminen jatkui aina 2000-luvulle saakka. Tämä heikensi myös suomalaisten mahdollisuuksia omaksua yhteisesti hyväksytty suomalainen identiteetti osana Kanadan etnistä mosaiikkia.
  • Mannonen, Mari (Helsingin yliopisto, 2018)
    Suomalais-karjalaisen kansanuskon harjoituksesta puhutaan yleensä nostalgisesti jonain kadonneena tai katoavana, sillä ajatellaan, että historiallinen kehitys voi kulkea vain eteenpäin eikä autenttista kansanuskon kontekstia ole enää mahdollista palauttaa. Samalla voidaan kuitenkin jatkuvuutta painottavasta näkökulmasta esittää, että yhteyttä perinteeseen ei ole täysin menetetty, sillä perinteen jatkumo on yhä havaittavissa suomalaisessa kulttuurissa. Suomalaiset kansanperinnearkistot ovat myös poikkeuksellisen kattavat, mikä tekee mahdolliseksi vanhojen tapojen ymmärtämisen sekä niiden ottamisen osaksi omaa arkea. Tämän haastattelututkimuksen kohteena on Taivaannaula-niminen yhdistys, joka toiminnassaan pyrkii kansanperinteen ja kansanuskon kokonaisvaltaiseen käsitteelliseen ja käytännölliseen revitalisaatioon. Liikkeen pyrkimys määritellä itsensä erilleen uuspakanuus-käsitteestä tuo sen lähemmäksi alkuperäiskulttuureja sekä dekolonisaatiota koskevaa keskustelua. Vanhaa suomalaista kansanuskoa on tutkittu runsaasti, mutta sen uusia ilmenemismuotoja on tarkasteltu tieteellisesti vasta melko vähän. Tämän tutkielman tarkoituksena on tuoda lisää tietoa aiheesta ja samalla aktiivisesti kyseenalaistaa uskontotieteelliselle ja uuspakanuustutkimukselle ominaisia käsitteellisiä rajoitteita. Uuspakanuustutkimuksen sisällä ollaan havaittu kasvavissa määrin, että useat kansanuskojen harjoittajat ottavat etäisyyttä yleismaailmalliseen uuspakanuus-käsitteeseen perinteen ajallisen jatkumon korostamiseksi. Perinteisyydestään huolimatta monet rekonstruktionistiset liikkeet pyrkivät samalla selvästi erilleen nationalismista. Kansanuskoisten kuten aasauskoisten keskuudessa näyttää olevan yleistymässä taipumus pyrkiä erilleen myös institutionaalisen uskonnon luomista oletuksista sekä painottaa konkreettista ja kokonaisvaltaista toimintaa uskon tai teologisesti rajatun opin sijaan. Kansanusko tällaisessa muodossaan voidaan ymmärtää uskonnon sijaan enemmän tai vähemmän pysyväksi kehykseksi, joka kuitenkin sallii samalla variaation. Tärkeimpänä aineistona tässä työssä on seitsemän Taivaannaulan toimintaan aktiivisesti osallistuneen jäsenen syvähaastattelua, joissa esiintyvää monipuolista argumentaatiota tarkastellaan antropologisen ja sosiaalitieteellisen tutkimuksen valossa. Työhön sisältyy myös kuvaus kenttätyöstä Taivaannaulan kekrijuhlassa, jossa perinteen toteuttaminen yhdistyi luontevasti sen yhdessä opetteluun. Marshall Sahlins esittää, että kansankulttuurien uutta nousua tulisi tarkastella ”keksityn kulttuurin” tai ”vastakulttuurin” sijaan ”kulttuurin vastustuskyvyn” ja ”kulttuurin kekseliäisyyden” näkökulmasta. Christy Wampole taas argumentoi, että ihmisellä on yleismaailmallinen tarve omiin ”juuriin” jotka merkitsevät kuulumista sosiaaliseen, kulttuuriseen sekä luonnon muodostamaan kokonaisuuteen. Työssä esitetään, että haastatteluissa esiintyvät käsitteelliset kehykset ilmaisevat tiedostettua, refleksiivistä ja kokonaisvaltaista suhtautumista perinteeseen, joka ottaa huomioon samanaikaisesti sekä perinteen pysyvyyden että muutoksen. Kansanuskon revitalisaatio ei tarkoita tässä työssä vain vanhan tapaperinteen rekonstruktiota ja jatkamista, vaan myös samanaikaista pyrkimystä korjata ja vahvistaa elävänä säilynyttä perinnettä sekä palauttaa perinteitä suuren yleisön tietoisuuteen. Revitalisaatio sisältää ajatuksen, että myös tavat, joiden perimmäinen merkitys on unohdettu tai joiden muoto on muuttunut esimerkiksi kristillistämisen seurauksena voivat kuitenkin olla osa maanläheisen perinteen jatkumoa. Voidaan esittää, että Suomessa erityisen hyvin tallennetun kansanperinteen arkistojen avulla on mahdollista palauttaa käytäntöön paitsi unohdettuja tapoja, myös uudistaa ja vahvistaa niiden elinvoimaisuudelle tärkeitä käytännöllisiä ja käsitteellisiä konteksteja. Perinne luonnollisesti muuttuu elinolosuhteiden mukana – länsimaisen kehitysuskon ajauduttua kriisiin, on kuitenkin aiheellista kysyä, olisiko modernisaation kielteisiä vaikutuksia mahdollista estää ammentamalla historiasta kokonaisvaltaisempia tapoja elää osana ympäröivää sosiaalista, kulttuurista ja ekologista kontekstia. Kansanuskon revitalisaation tarkastelu modernisoituneissa yhteiskunnissa voi merkitä antropologiselle keskustelulle paitsi mahdollisuutta välttää tieteenalalle ominaista eksotisointia ja toiseuttamista, myös soveltaa kansankulttuureja koskevaa tietoa kestävien käytännön ratkaisujen luomiseksi.
  • Tiainen-Senol, Kati (2005)
    Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millaisia merkityksiä koti saa kahden kulttuurin rajamaalla asuvien naisten kertomuksissa, millaisista eri seikoista rajamaalla asuvien naisten koti syntyy ja missä he kokevat kotinsa olevan. Rajamaan käsite toimii kehikkona, jonka kautta suomalaisnaisten elämänkontekstia tarkastellaan. Tutkimuksessa kodin merkityksiä lähestytään erilaisten kehysten kautta. Kotia käsitellään sekä fyysisenä tilana, sosiaalisten suhteiden solmukohtana että emotionaalisena kuulumisen paikkana. Tutkimuksen yhtenä motiivina on myös halu tarkastella epätyypillisempää ja vielä tutkimatonta muuttosuuntaa Suomesta Turkkiin. Tutkimuksen teoreettiset lähtökohdat liittyvät aikaisempiin keskusteluihin etnisyydestä, diasporasta sekä paikan ja kulttuurin keskinäisestä suhteesta. Tutkimusaineisto perustuu Turkkiin pysyvästi siirtolaisiksi muuttaneiden 16 suomalaisnaisen teemahaastatteluihin ja kenttäpäiväkirjamuistiinpanoihin. Aineiston naiset asuvat Ankarassa, Istanbulissa ja Antalyassa. Tarkasteltaessa kodin fyysistä tilaa ja kodin sosiaalisia suhteita esille nousevat erityisesti yksityisyyttä ja kollektiivisuutta korostavien arvomaailmojen väliset ristiriidat, joiden keskellä naiset rakentavat kotiaan. Suomalaisnaisten koti rajautuu yksityisemmäksi suhteessa ympäröivän yhteiskunnan ja kulttuurin arvoihin. Tutkimuksessa käsitellään myös sitä, kuinka naiset ovat ratkoneet ristiriitoja, joita yksityisen ja kollektiivisen arvomaailman erot ovat aiheuttaneet. Tutkimuksen tulokset tukevat ajatusta kodista epäharmonisena tilana, jossa eri arvoista neuvotellaan. Kodin merkitykset vaihtelevat yksilöittäin mutta merkityksillä on myös kulttuurinen sisältönsä. Naisten käsitykset kotimaasta eivät myöskään lokeroidu yksiselitteisesti yhteen tiettyyn paikkaan vaan erilaiset tekijät vetävät kotia toisaalta Suomeen ja toisaalta Turkkiin. Suomeen naisia yhdistävät sukulaiset, kulttuuri, arvomaailma ja muistot. Turkkiin kotia vetää puolestaan oman fyysisen asunnon sijainti ja perhe.
  • Larduet, Mira (Helsingin yliopisto, 2017)
    Maahanmuuttajayrittäjät perustavat suuren osan pääkaupunkiseudun uusista yrityksistä. Yrittäjyys on maahanmuuttajille tärkeä työllistymisen väylä ja integroitumisen kanava. Yritykseen kohdistuva rikollisuus haittaa yritystoimintaa ja sitä kautta integroitumista. Tutkielman tavoit-teena on selvittää, millaista rikollisuutta maahanmuuttajien yrityksiin yrittäjien omien kokemusten ja käsitysten mukaan kohdistuu ja kohdistuuko yrityksiin rasistisesti motivoitunutta rikollisuutta. Tutkielmassa pohditaan myös maahanmuuttajayrittäjien suhdetta poliisiin ja alttiutta tehdä rikosilmoituksia heihin kohdistuneista rikoksista. Tämän tutkimuksen teoreettinen viitekehys nojaa vahvasti sosiologisen kriminologian teoriaan; Lawrence E. Cohenin ja Marcus Felsonin kehittämään rutiinitoimintojen teoriaan sekä siihen nojaavaan tilannetorjunta-ajatteluun. Tutkielma on laadullinen empiirinen tutkimus, jonka aineisto muodostuu kuuden maahanmuuttajayrittäjän ja neljän asiantuntijan haastattelusta. Tutkielman analyysimenetelmänä on käytetty temaattista sisällönanalyysia ja lähilukua. Tutkimuskohdetta lähestyttiin faktanäkökulmasta. Tutkimus osoitti faktanäkökulman toimivan aihepiirin laadullisessa analyysissa, jossa haastattelurunko laadittiin kriminologisen teorian pohjalta. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että maahanmuuttajayrittäjien kokemukset yrityksiinsä kohdistuvasta rikollisuudesta ovat pääsääntöisesti linjassa kriminologisen rutiinitoimintojen teorian sekä aikaisemman tutkimuksen kanssa. Välittömän ympäristön siisteyttä ei kuitenkaan aluksi pidetty keskeisenä rikosriskiin vaikuttavana tekijänä. Haastattelun jatkuessa myös lähiympäristön rooli nousi esiin. Yrittäjät katsovat yrityksen sijoittumisalueen vaikuttavan huomattavasti sen kokemaan rikosriskiin. Tutkimuksen tuloksista nousee erityisesti esiin, että maahanmuuttajayrittäjät pyrkivät ennalta ehkäisemään yrityksiinsä kohdistuvaa rikollisuutta mm. ulkoisella olemuksellaan ja käyttäytymisellään. Haastateltujen yrittäjien mukaan rikosten motiivina voi olla rasismi ja viha, mutta myös kateus sekä kantaväestön että muiden maahanmuuttajaryhmien taholta. Myös yrittäjän etnisellä taustalla ja ihonvärillä koetaan olevan vaikutusta rikosriskiin, vaikka yrittäjät uskovat, että rasistisesi motivoituneen rikollisuuden osuus on maahanmuuttajayrittäjiin kohdistuvasta kokonaisrikollisuudesta pieni. Haastatellut yrittäjät ovat kriittisiä suhteessa poliisiin. Tulevaisuudessa tarvitaan lisää laadullista tutkimusta eri maahanmuuttajayrittäjäryhmien kokemasta rikollisuudesta, sekä määrällinen kyselytutkimus, joka mahdollistaa vertailun muihin yrittäjäryhmiin ja keskimääräiseen rikosriskiin.
  • Nurmi-Ahola, Heidi (2007)
    Tutkimuksessa tarkastellaan aikuistuneiden Suomeen lapsena adoptoitujen etnistä identiteettiä, heidän suhdettaan synnyinmaahan, sen kulttuuriin ja ihmisiin sekä Suomeen adoptoitujen näkemyksiä muiden ihmisten suhtautumisesta heihin. Etnistä identiteettiä tarkastellaan erityisesti Suomeen adoptoitujen tekemien itsemäärittelyjen näkökulmasta ja heidän katsotaan voivan määritellä itsensä sekä alkuperäiseen etniseen ryhmäänsä kuuluviksi että suomalaisiksi. Aineisto kerättiin haastattelemalla kymmentä 21–30-vuotiasta Suomeen lapsena adoptoitua. Haastattelut olivat muodoltaan teemahaastatteluja. Haastateltavista neljällä oli juuret Aasiassa, kolmella Afrikassa ja kolmella Latinalaisessa Amerikassa. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä (Tuomi & Sarajärvi, 2002) soveltaen. Taustateoriana oli etenkin Verkuytenin (1997; 2005) tutkimukset ja näkemykset etnisistä itsemäärittelyistä. Muita keskeisiä lähteitä olivat Verkuytenin (2005) ja Liebkindin (1992; 2006) esittämät näkemykset etnisestä identiteetistä, Phinneyn ja Devich-Navarron (1997) sekä Phinneyn ja kumppaneiden (2001) kansallista ja bi-kulttuurista identiteettiä käsittelevät julkaisut, Branscomben ja kumppaneiden (1999) näkemykset identiteettiuhista sekä Greiffin (2000) ja Henen (1987) tutkimukset Ruotsiin adoptoiduista. Tutkimuksessa käytetään termiä synnyinmaalainen esimerkiksi identiteetin, ihmisten, kulttuurin ja kielen yhteydessä. Synnyinmaalla tarkoitetaan sitä maata, jossa Suomeen adoptoidut ovat syntyneet ja josta heidän biologiset vanhempansa ovat kotoisin. Termin käyttö takaa haastateltavien anonyymiyden sekä yksinkertaistaa tekstiä Tutkimuksessa havaittiin kaikkien haastateltavien määrittelevän itsensä suomalaisiksi. Haastateltavista seitsemän määritteli itsensä myös synnyinmaalaiseksi, mutta synnyinmaalaiset itsemäärittelyt vaihtelivat haastatteluissa käsiteltävän aihepiirin mukaan. Sekä synnyinmaalaisia että suomalaisia itsemäärittelyjä perusteltiin kulttuurin tuntemuksella, kielitaidolla, luonteenpiirteillä sekä olemisella, eli haastateltavat totesivat useissa yhteyksissä olevansa synnyinmaalaisia ja suomalaisia. Synnyinmaalaisissa itsemäärittelyissä käytettiin myös biologisia perusteluja, kuten ulkonäköä, ja suomalaisissa itsemäärittelyissä suomalaisia ihmissuhteita sekä virallista suomalaisuutta, kuten Suomen kansalaisuutta. Synnyinmaan kulttuuriin ja synnyinmaalaisiin haastateltavilla oli kontakteja vaihtelevissa määrin, suurimalla osalla kuitenkin vähän. Haastateltavien havaittiin puhuvan synnyinmaastaan ja Suomesta vastakohtina toisilleen. Haastateltavista kaksi oli käynyt adoption jälkeen synnyinmaassaan ja loput harkitsivat matkaa. Haastateltavien kertomusten perusteella Suomeen adoptoidut kohtaavat erilaisia identiteettiuhkia ja heille annetaan tuntemattomien toimesta usein väärä identiteetti. Heidän luullaan kuuluvan johonkin toiseen etniseen ryhmään tai heitä kohdellaan ennakkoluuloisesti maahanmuuttajina. Kaikki haastateltavat olivat kohdanneet vaihtelevissa määrin ennakkoluuloja ja rasismia sekä joutuneet erityishuomion kohteiksi esimerkiksi tuntemattomien esittäessä kysymyksiä heidän taustastaan. Tuntemattomien antaessa Suomeen adoptoiduille väärän identiteetin ulkomaalaisena tai maahanmuuttajana, heidän omat näkemyksensä sekä tuntemattomien heitä koskevat näkemykset ovat keskenään ristiriidassa. Näissä tilanteissa tuntemattomat ihmiset kyseenalaistavat Suomeen adoptoitujen suomalaisuutta, jolloin he joutuvat suomalaisuuttaan perustelemaan.
  • Johansson, Jan (2005)
    Työ tarkastelee näkökulmia T. H. Marshallin kansalaisuuskäsitteen merkityksestä Talcott Parsonsin yhteiskunnallisessa yhteisössä. Olen tarkastellut ensin elementtejä (civil, political ja social), joista Marshallin kansalaisuuskäsite muotoutuu. Kansalaisuusteoria on keskittynyt yhteiskunnan arvomuutoksiin ja yleiseen demokratiakehitykseen. Pyrin hahmottamaan kansalaisuuden systematiikkaa ja mekanismeja. Lähemmän tarkastelun kohteena on kansalaisuus yhteiskuntaa integroivana elementtinä. Erityistä huomiota olen kiinnittänyt sosiaaliseen integraatioon, ja koulutukseen sen välineenä. Marshallin teorian julkaisusta on kulunut yli 50 vuotta ja tarkastelen kansalaisuuden eroosiota, globaalin kehityksen seurauksena. Talcott Parsonsin yhteiskunnallista yhteisöä on tarkasteltu kansakunnan, etnisyyden, rodun ja uskonnon kautta. Tarkastelen ensin järjestelmäteoreettisesta näkökulmaa, jonka keskiössä on yhteiskunnallisen yhteisön asema yhteiskuntajärjestelmän ytimenä. Seuraavana tarkastelun kohteena on yhteiskunnallisen yhteisön evolutionaalinen kehitys. Tarkastelun painopisteenä on integraatio-ongelmat yhteiskunnallisen yhteisön ja kulttuurin välillä. Pyrin osallistumaan keskusteluun, joka koskee Parsonsin ajatteluun kohdistuvaa kritiikkiä. 1980-luvulta alkaen on ilmestynyt useita Parsonsin tuotantoa uudelleen arviovia teoksia ja keskityn Parsons-kritiikissä lähinnä "uuteen" Parsons-keskusteluun. Tutkielman kolmannessa osassa pohdin näkökulmia kansalaisuuden merkityksestä yhteiskunnallisessa yhteisössä. Tarkastelen eriytymisen ja inkluusion prosesseja. Tarkastelun kohteena on afro-amerikkalaisten syrjäytymismekanismit ja keskustelu kulminoituu 1960-luvun Yhdysvaltoihin. Tarkastelen syntipukkimekanismien kautta tuotettua aggressiivisuutta ja arvojen yleistymisen vaikutuksia niihin. Lähemmän tarkastelun kohteena on piilevä aggressio, jossa luokka, rotu, kansalaisuus tai uskonnollinen suuntautuneisuus sanelevat aggression kohteen. Tässä tilanteessa yhteiskunnan sosiaaliset instituutiot hajoavat tai heikentyvät radikaalisti.Tästä on seurauksena se, että sosiaalinen säätely heikkenee, eivätkä kansalaiset tiedä, minkä normien mukaisesti tulisi toimia. Työ on pitkälti teoreettinen, mutta muutamia empiirisiä esimerkkejä on poimittu, 1960-luvun amerikkalaisesta yhteiskunnasta. Tärkeimmät teokset, jotka panivat alulle tämän tutkielman muodostumisen, ovat Uta Gerhardtin Talcott Parsons. An Intellectual Biography (2002) ja T.H. Marshallin Class, Citizenship and Social Development. With an introduction By Seymour Martin Lipset (1964). Gerhardt pyrkii kirjassaan osoittamaan Parsonsin ajattelun monipuolisuuden ja käyttökelpoisuuden. Kirja avaa monimuotoisuudessaan useita sosiologisia teemoja, joita en ole aiemmin Parsonsin ajatteluun yhdistänyt. Marshallin kirja on toiminut teoreettisena innoittajana koko tutkielmalle.
  • Merikoski, Paula (Helsingfors universitet, 2016)
    Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan pitkäaikaistyöttömien maahanmuuttajataustaisten naisten tilannetta työmarkkinoilla haastattelemalla työllistymisen palvelujen asiantuntijoita. Tavoitteena on selvittää, minkälainen diskursiivisesti tuotettu maahanmuuttajanaisen kategoria näissä palveluissa muodostuu. Sillä, mitä kykyjä ja ominaisuuksia maahanmuuttajanaisiksi nimetyillä henkilöillä ymmärretään olevan, on vaikutus siihen minkälaisia palveluita heille tuotetaan ja minkälaisia mahdollisuuksia he saavat. Lisäksi tutkimuksessa kysytään minkälaista osallisuutta heillä nähdään olevan, ja toteutuuko arjen kansalaisuus heidän kohdallaan yhteiskunnassa, jossa palkkatyön, suomenkielisyyden ja valkoisuuden voidaan nähdä olevan normeja. Tutkimus sijoittuu työn, aktivointipolitiikan ja maahanmuuton tutkimuksen kentille. Keskeisiä kysymyksiä lähestytään postkolonialistiselle feministiselle tutkimustraditiolle tyypillisellä tavalla; suhtautuen kriittisesti hyvinvointivaltiossa tuotettuihin sukupuolittuneisiin ja rodullistettuihin kategorioihin. Käsitteitä, joilla kategorioiden sisältämiä merkityksiä avataan, ovat muun muassa kulttuuri, toiseus, maahanmuuttajuus, etnisyys, kansalaisuus ja osallisuus. Tutkimuskysymyksiin pyritään vastaamaan ntersektionaalisen näkökulman kautta, eli erilaiset sosiaaliset erot, kuten sukupuoli, ikä, uskonto ja etnisyys huomioon ottaen. Tutkimuksen aineistona on yhdeksän teemahaastattelua, joista osa tehtiin julkisen sektorin työllistymisen palveluissa ja osa järjestöjen tuottamissa työllistymistä tukevissa palveluissa. Haastateltavat olivat asiantuntijoita, jotka työskentelivät maahanmuuttajataustaisten asiakkaiden kanssa moninaisia työllistymisen ongelmia ratkoen ja henkilökohtaista ohjausta antaen. Haastattelujen analysointi aloitettiin keskeisiä teemoja etsien ja sisältöä luokitellen. Metodologisena lähestymistapana käytettiin sisällönanalyysin lisäksi jäsenkategoria-analyysiä. Jäsenkategoroita analysoimalla saadaan selville, mitä ominaisuuksia tiettyyn kategoriaan liitetyllä henkilöllä nähdään olevan, ja minkälainen toiminta nähdään kategorialle tyypillisenä ja toivottavana. Tutkimuksessa havaitaan, että maahanmuuttajanaisen kategoriaa määrittelee muun muassa etnisyys ja uskonto. Maahanmuuttajanaiset sijoitetaan puheessa useimmiten maahanmuuttajaperheen kontekstiin, ja epätasa-arvoiseksi tulkittu asema parisuhteessa määrittelee maahanamuuttajanaisten naiseutta ja työntekijyyttä. Heidän osaamisensa nähdään kumpuavan ensisijaisesti maahanmuuttajuudesta ja äitiydestä. Ketä hyvänsä ei liitetä kategoriaan, vaan se määrittyy toiseuden, vierauden ja kulttuuristen erojen kautta. Lisäksi tutkimuksessa havaitaan, että maahanmuuttajanaisen osallisuus nähdään vajaana. Palkkatyö on edelleen normi, ja sen ulkopuolella oleminen tuottaa ulkopuolisuutta yhteiskunnasta. Vieraskielinen maahanmuuttajanainen sijoitetaan puheessa useimmiten kodin piiriin, jolloin häntä ei nähdä osana ympäröivää suomenkielistä yhteiskuntaa. Pääsy täysipainoiseksi kansalaiseksi on vaikeaa alisteisessa asemassa olevalle henkilölle, jonka mahdollisuudet työelämässä ovat hyvin rajalliset, ja joka nähdään kulttuurisesti erilaisena kuin valtaväestö. Suomen kielen taidon merkitys korostuu aineistossa niin osallisuuden näkökulmasta kuin konkreettisena työllistymisen edellytyksenäkin. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että maahanmuuttajuus, sukupuoli, ikä ja uskonto ovat tärkeämpiä sosiaalisia eroja, jotka määrittelevät maahanmuuttajanaisen ominaisuuksia, osaamista ja tilannetta työmarkkinoilla. Kategoriaan sisältyy ristiriitoja liittyen käsitykseen maahanmuuttajanaisen osallisuudesta yhteiskunnassa ja toimijuudesta. Yhtäältä heidät nähdään oletetun maahanmuuttajakulttuurin ja -perheen kehyksen kautta, mutta toisaalta heiltä odotetaan aktiivisuutta työmarkkinoilla ja heidän uskotaan haluavan rajoitetusta elämänpiiristä ulos. Tutkimuksen lopussa ehdotetaankin, että maahanmuuttajataustaisia naisia tulisi tutkia enemmän työn näkökulmasta. Heidät sijoitetaan niin arkikielessä kuin tutkimuksessakin useimmiten perheen kontekstiin, sen sijaan, että heitä tarkasteltaisiin toimijoina työmarkkinoilla. Tällä olisi merkitystä sekä sen kannalta, minkälaisia työllistymistä tukevia palveluja heille tuotetaan, että laajemmin tasa-arvon toteutumisen kannalta.
  • Pölkki, Hannaleena (2010)
    Tarkastelen Pro gradu –tutkielmassani romaninaisten, romaniyhteisön, valtion ja valtaväestön merkityksellistämistä Euroopan romanien oikeuksien keskuksen Roma Rights –julkaisun artikkeleissa. Toisena tutkimuskysymyksenä tarkastelen sitä, kenelle artikkeleiden viestiä suunnataan ja minkälaista politiikkaa niissä pyritään tekemään? Näkökulma on mielenkiintoinen, sillä vaikka vähemmistöihin kuuluvien naisten oikeuksista on käyty Euroopassa viime aikoina enenemässä määrin keskustelua, on romaninaisten asemaan ja oikeuksiin kiinnitetty vain vähän huomiota niin julkisessa keskustelussa kuin tutkimuksessa. Kysymys romaninaisten asemasta on ajankohtainen myös siksi, että Euroopan unionin syrjinnän vastaista lainsäädäntöä ollaan tällä hetkellä uudistamassa ja moniperustaisen syrjinnän odotetaan tulevan siinä aiempaa korostetummin esille. Teen tutkielman aluksi katsauksen romanien määrittelyyn ja asemaan Euroopassa. Romaninaisia voidaan katsoa määriteltävän sekä sukupuolen että etnisen taustan kautta. Tarkastelen teoriaosuuden alussa sukupuolen ja etnisyyden kiisteltyjä ja vuorovaikutteisia kategorioita sekä kategorisoinnin haasteellisuutta. Tutkielmani teoreettinen viitekehys nojaa postmoderniin ja monikulttuuriseen feministiseen tutkimukseen, jotka korostavat eri näkökulmista erilaisuuksien huomioimista ja kritisoivat siten perinteistä feminististä tutkimusta naisten homogenisoimisesta. Postmodernissa tutkimuksessa tukeudun ennen kaikkea Judith Butlerin teoriaan sukupuolen (performoimisen) ja vallan sidoksista. Monikulttuurisessa tutkimuksessa painotan mm. Patricia Hill Collinsin ja Nira Yuval-Davisin teorioita erilaisten kategorioiden risteyskohdista ja syrjinnän ulottuvuuksista. Lisäksi tuon esille postmodernin ja monikulttuurisen feministisen tutkimuksen esittämiä ”uuden” feministisen politiikan malleja. Tutkimusmenetelmänäni käytän diskurssianalyyttista näkökulmaa. Romaninaiset kuvataan artikkeleissa ensisijaisesti alisteisena ryhmänä sekä romaniyhteisössä että valtaväestössä. Alisteisuuden merkitys ja romaninaisten valta-asema eroavat kuitenkin eri konteksteissa. Romaniyhteisössä nainen nähdään ennen kaikkea etnisen ryhmän rajoja symboloivina taakankantajina. Valtaväestön yhteiskunnassa häntä marginalisoi sukupuolen lisäksi kuuluminen etniseen vähemmistöön, jolloin hänet nimetään ennen kaikkea uhriksi. Toisenlainen romaninainen esiintyy Taistelevat romaninaiset -diskurssissa, jossa naiset vastustavat aktiivisesti heitä alistavia valtadiskursseja. Romaniyhteisö merkitään artikkeleissa patriarkaaliseksi ja perinteiseksi yhteisöksi. Yhteisö sijoitetaan kuitenkin kokonaisuudessaan marginaaliin valtaväestön hallitsemassa yhteiskunnassa. Valtaväestö taas ilmenee kauttaaltaan stereotypioivana ja rasistisena massana, joka tekee osaltaan myös valtiosta rasistisen. Valtio nimetäänkin yhtäältä epäonnistuneeksi oikeusvaltioksi ja toisaalta homogenisoivaksi järjestelmäksi, joka pyrkii ylläpitämään valtaväestön hegemoniaa. Artikkelien viestin voidaan nähdä kohdistuvan pääasiassa valtaväestölle, sen poliittisiin päättäjiin ja esimerkiksi naisjärjestöille. Viestin voidaan kuitenkin nähdä myös pyrkivän voimaannuttamaan romaninaisia sekä kritisoimaan romaniyhteisöjen valta-asetelmia. Politiikka heijastelee ”uuden” feministisen politiikan malleja artikkeleiden korostaessa romaninaisten ja romaniyhteisön keskinäisiä erilaisuuksia sekä romaninaisten erilaisuutta suhteessa valtaväestön naisiin. Erilaisuuksien tunnistaminen on kuitenkin rajallista eikä se ulotu esimerkiksi valtaväestöön.
  • Kokko, Laura (2004)
    Tutkielma ottaa Mauritiuksella keväällä 2001 kerätyn kenttäaineiston avulla kantaa teoreettiseen kiistaan etnisyydestä formalistisen ja kulttuuripluralistisen koulukunnan välillä. Kulttuuripluralistien mukaan etninen identiteetti on ryhmien välisten kulttuurierojen luonnollinen seuraus, kun taas formalistit vaativat, että etnisyyttä olisi tarkasteltava sosiaalisen organisoitumisen muotona, jossa ryhmien rajoja jatkuvasti ylläpidetään ryhmän koheesion takaamiseksi. Pro gradu –työ ehdottaa, että jakamalla tutkittu ilmiö kolmeen — 1) identiteetti, 2) identiteetin merkitys ja 3) identiteetin käyttö — voidaan etnisyys sekä kulttuurisina eroina että sosiaalisena toimintana ottaa samassa teoriassa huomioon. Työn aineisto koostuu haastatteluista, osallistuvasta havainnoinnista sekä lehtiartikkeleista, joiden tarjoaman tiedon tutkielma yhdistää Thomas Hylland Eriksenin, Ananda Devi Nirsimloo-Anendenin, Jonathan Friedmanin ja Stanley Tambiahin teoreettisiin ajatuksiin etnisyydestä. Aineiston avulla se esittää, että itse etninen identiteetti rakentuu kulttuurieroista, mutta sen merkitys muotoillaan politiikassa. Tutkielma etsii identiteettiä (1) tukevia kulttuurieroja tilanteista ja paikoista, joissa eri etnisten ryhmien jäsenet pysyvät erillään, ts. eivät toimi yhdessä. Kun kaksi kulttuurisesti eroavaa ryhmää elää keskenään, osa niiden alkuperäisestä kulttuurista häviää tai sekoittuu keskinäisen kanssakäymisen seurauksena. Osa alkuperäisestä kuitenkin jää jäljelle, ja tämän pysyvän osan määräävät kontekstit, joissa kulttuureja ylläpidetään. Mauritiuksella kodit ja katukioskit ovat tiloja, joissa kulttuurierot pystyvät uusiintumaan, koska ne pitävät etniset ryhmät erillään. Kansalaiset tapaavat toisiaan jatkuvasti koulussa ja töissä, mutta seka-avioliittoja hylkivät puolisonvalintatavat jättävät perhe-elämän alueeksi, jolla ylläpidetään ryhmän omia kulttuurisia piirteitä. Samoin suosituimpien virvoitusjuomamerkkien kantaessa etnisiä merkityslatauksia niiden mainokset houkuttelevat kadulta baareihin vain omia jäseniään. Kotien ja baarien seinät pitävät sisällään kulttuurieroja, jotka kannattavat etnisiä rajoja. Etnisen identiteetin merkitystä (2) voi parhaiten tutkia seuraamalla identiteetin käyttöä (3). 80- ja 90-luvuille saakka Mauritiuksen poliittisessa elämässä etninen äänten kalastelu ei vedonnut äänestäjiin kovinkaan. Etnis-poliittisia kiistoja on ollut jatkuvasti, mutta niissä toraillaan siitä, onko joku sortunut etniseen oman ryhmän suosimiseen vai ei. Toisin sanoen kaikki kiistojen osapuolet ovat jakaneet saman periaatteen: yhtenäisen valtion pitää olla tärkeämpi arvo kuin etninen keskinäisapu. Nykyään julkietniset puolueet kuitenkin nauttivat kasvavasta kannatuksesta. Osa kansalaisista kokee etnisyyden oikeutettuna poliittisena motiivina. Tutkielma haluaa identiteetin, sen merkityksen ja käytön erottelulla osoittaa, että lähimenneisyyden voimakas etnisen politikoinnin nousu Mauritiuksen kansallisessa politiikassa ei ole merkinnyt muutosta identiteetissä vaan sen merkityksessä. Siten uusissa poliittisissa kiistoissa eivät ole suinkaan vastakkain eri etniset ryhmät vaan eri näkemykset ryhmien merkityksestä toisiinsa ja valtioon.
  • Vanninen, Leena (Helsingin yliopisto, 2018)
    Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuosi 2017 on nostanut julkiseen keskusteluun suomalaisuuden ja Suomen kansalaisuuden. Keskusteluissa korostuu usein isänmaallisuutena esiintyvä ja kollektiivisesti jaettu käsitys yhteisestä Suomesta ja yhtenäisestä Suomen kansasta, jota yhdistää yhteinen historia, geeniperimä, kulttuuri ja kansallisuusaate. Myös ajatus tasa-arvosta liitetään yleisesti suomalaisuuteen. Keskusteluja leimaa kuitenkin myös ideologinen nationalismipuhe sekä rasismi. Suomi on monikulttuuristunut 2010-luvulla lisääntyneen maahanmuuton myötä. Moniarvoisen suomalaisuuden tunnistaminen ja tunnustaminen on tasa-arvon kannalta ensiarvoisen tärkeää. Erittäin ratkaiseva rooli tässä tasa-arvotyössä on niin sanotulla virallisella Suomella eli julkisella hallinnolla. Julkishallinnon tasa-arvoon, vähemmistöihin ja monikulttuurisuuteen liittyvä päätöksenteko sekä kaikki aiheesta käytävä viranomaispuhe viestii Suomen valtion ja sen julkishallinnon toimijoiden poliittisia näkemyksiä, arvoja ja asenteita. Viralliset kannanotot vaikuttavat esimerkin tavoin myös suomalaisuudesta käytävään julkiseen keskusteluun sekä yksittäisten kansalaisten käsityksiin itsestä ja muista ihmisistä. Tutkielmassa tarkastellaan Kansaneläkelaitoksen verkkosivuilla www.kela.fi julkaistuja kuvia. Tutkielma keskittyy henkilöitä esittäviin kuviin visuaalisen media- ja kulttuurintutkimuksen sekä sukupuolentutkimuksen näkökulmasta. Lähestymistapa on konstruktionistinen. Tutkimusmetodeina käytetään sisällönerittelyä sekä Kress ja van Leeuwenin kehittämää sosiosemiotiikkaa. Sosiosemioottisessa analyysissä kuvia tarkastellaan yksittäisten semioottisten merkkien ja merkitysten sijaan sosiosemiotiikan funktioiden kautta prosesseina, interaktioina sekä kompositioina. Prosessit esittelevät kuvan sisäisiä suhteita, interaktiot keskittyvät tarkastelemaan kuvan ja sen katsojan välistä suhdetta ja kompositio käsittelee kuvan sisältyviä järjestyksiä. Kompositio yhdistää näin kuvien representaatiot ja interaktiiviset merkitykset toisiinsa. Kuvista analysoidaan rooleja ja asemia, joihin kuvien henkilöt sijoittuvat. Erityisenä kiinnostuksen kohteena on sukupuolen ja etnisyyden esittäminen. Tutkielmassa tarkastellaan, millaisia käsityksiä suomalaisista naisista ja miehistä kuvat esittävät, mitä kuvat kertovat naisten ja miesten asemasta Suomessa ja millaisia sukupuolirooleja ja identifioitumisen paikkoja kuvat lukijalle tarjoavat. Kuvien voidaan katsoa tuottavan jakamansa informaation lisäksi myös Kelan käsityksiä asiakkaistaan, suomalaisuudesta ja Suomen kansalaisuudesta. Vertailukohtana tutkielmassa käytetään Suomi.fi-verkkopalvelua www.suomi.fi, joka toimii pääsyportaalina useisiin suomalaisen julkishallinnon palveluihin. Vertaamalla saadaan laajennettua analyysiä koskemaan yhtä toimijaa laajempaa suomalaista julkishallinnon kenttää. Lisäksi tutkielmassa peilataan tehtyjä havaintoja julkisuuslain ja hyvän hallinnon tavoitteiden mukaisiin tiedonsaannin, tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden vaatimuksiin tarkoituksena selvittää, toteutuvatko tavoitteet Kelan verkkosivujen kuvissa. Julkishallinnon ja viranomaistoiminnan virallisen tiedotuksen genreen liittyvinä Kelan verkkosivuilla olevien kuvien merkitykset asettuvat merkittävään asemaan kansalaisuuden, identiteetin ja joukkoon kuulumisen sekä tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden näkökulmasta tarkasteltuina. Sosiaalisen etäisyyden perusteella Kelan kuvat kutsuvat katsojan tuttavalliseen suhteeseen ja samastumaan kuvien henkilöiden asemaan sekä hyväksymään kuvista välittyvät asenteet, arvot ja kansalaisille tarjotut toiminta-asemat. Sekä Kelan että Suomi.fi-verkkopalvelun kuvissa esitettävät henkilöt edustavat lähes yksinomaan etnisesti valkoisiksi suomensuomalaisiksi tulkittavissa olevia henkilöitä. Toisenlaisesta etnisestä taustasta tulevat henkilöt voivat kokea ne vaikeatulkintaisina tai syrjivinä. Puhtaan valkoisen etnisyyden ylivalta merkitsee toisenlaiset etnisyydet ”toisiksi”, suomalaiseen kulttuuriin ja yhteiskuntaan kuulumattomiksi ja ulkopuolisiksi, jolloin identifioitumista kuviin ja niiden edustamaan kulttuuriin ja yhteiskuntaan ei välttämättä muodostu. Tästä näkökulmasta verkkopalveluista hahmotettavissa olevat etniset asemat eivät välttämättä toteuta tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden periaatteita. Kuvat myös tarjoavat yksipuolista länsimaisen kulttuurin ja pohjoismaisen yhteiskuntajärjestyksen mukaista kuvaa naisten ja miesten sukupuolirooleista ja ammattiasemista ainoana oikeana toiminnan tapana, eivätkä representaatiot tue toisenlaisista kulttuurisista lähtökohdista nousevia samastumismalleja ja identifioitumisen mahdollisuuksia. Suomalainen yhteiskunta näyttäytyy muut järjestykset ulkopuolelle jättävänä, vain suomensuomalaiset tunnustavana järjestelmänä. Edellä kuvattua monipuolisempi ja erilaiset intersektionaaliset erot huomioon ottava kuvasto tarjoaisi identifioitumisen paikkoja useammille suomalaisille, myös Suomen vähemmistöille sekä uusille suomalaisille oman identiteettinsä rakentamiseen sekä mukaan kuulumiseen. Myös maahanmuuttajien kotoutuminen olisi helpompaa, jos virallinen Suomi-kuvasto tunnistaisi ja tunnustaisi myös uudet kansalaisensa osaksi tätä yhteiskuntaa.
  • Helminen, Henna (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielma käsittelee erään uuspopulistiseksi vastamediaksi kutsutun verkkojulkaisun artikkeleita. Tutkielmassa eritellään tässä julkaisussa usein esiintyviä diskursseja, joilla kyseisen julkaisun tuottajat luovat tietynlaista todellisuutta. Vastamedian kautta sen tuottajat ja kuluttajat muodostavat yhteisön ja luovat maailman tilasta tietynlaista kuvaa, jonka keskenään jakavat. Kyseisessä verkkojulkaisussa maalaillaan uhkakuvia muslimien maailmanvalloituksesta, islamisaatiosta, länsimaiden tuhosta ja ollaan huolissaan eurooppalaisten arvojen rappeutumisesta. Samalla julkaisun tuottajat luovat vastakkainasetteluja kategorisoidessaan kulttuurit parempiin ja huonompiin. Kulttuurierot ovat suuressa roolissa julkaisussa, sillä niillä perustellaan erilaisten ihmisten yhteensopimattomuus. Niin sanotusta vanhasta rasismista on siirrytty julkaisussa kultuurifundamentalismiin. Jokaisella kansalla tulisi artikkeleiden mukaan olla oma kansallinen kotinsa ja tämä kansankoti halutaan pitää vain oman ryhmän käytössä. Jakamalla ihmiset meihin ja ulkopuolisiin rakennetaan samalla sosiaalista koheesiota oman sisäryhmän riveissä. Julkaisun tuottajat kokevat itse olevansa sananvapauden ja kansan todellisen mielipiteen asialla. He kokevat oikeutetuksi tietynlaisen kielenkäytön ja käytöksen, jotka ovat johtaneet jopa tuomioihin kansanryhmää vastaan kiihottamisesta ja kunnianloukkauksista. Tutkielman aineisto kytkeytyy vahvasti viime vuosikymmenten yhteiskunnallisiin ja poliittisiin muutoksiin. Median rooli on nykymaailmassa kiistaton ja median tuottaminen mahdollista monille. Median voidaan katsoa kuvastavan kulttuuria ja peilaavan kulloistakin yhteiskunnallista tilannetta. Tämä julkaisu toimii yhteiskunnan ja median marginaalissa ja kuvailee olevansa näistä ainoa kansalle rehellinen kanava.