Browsing by Subject "etnografia"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 66
  • Kajo, Inkeri (Helsingin yliopisto, 2021)
    Uskontotieteen etnografinen tutkielmani tarkastelee elävien ja kuolleiden ihmisten välisiä yhteyksiä 2000-luvun Suomessa. Työn pääkohteena on kysymys siitä, miten läheisensä menettäneet ihmiset voivat kokea yhteyttä kuolleeseen lähiomaiseensa oman eletyn ruumiin kokemuksensa kautta? Tarkemmin tarkastelen tutkielmassa tapoja, joilla yhteys vainajaan rakentuu, ilmenee ja pysyy yllä omaisten ruumiin kokemuksessa ja sen kautta. Työssä läheisensä menettäneen ihmisen yhteyden kokemuksesta kuolleeseen omaiseensa käytetään termiä vainajayhteys. Tutkielma hyödyntää teoreettisena työkalunaan ruumiinfenomenologista filosofiaa, jossa eletyllä ruumiilla tarkoitetaan elävää, aistivaa ja havaitsevaa kehoa niin kuin se yksilön omassa jokapäiväisessä kokemuksessa hahmottuu. Yhtaikaa eletty ruumis on myös yksilön maailmassa olon lähtökohta, jossa ihmisten välisyys eli intersubjektiivisuus sekä vuorovaikutus toisiin tapahtuvat. Monikenttäisen tutkielmani aineistona ovat kahdeksan suomalaisen lähiomaisensa menettäneen naisen haastattelua. Lisäksi hyödynnän työssä muistiinpanojani, joita olen kirjoittanut vierailuistani haastateltavien kodeissa, käynneistäni haastateltavien kuolleiden omaisten haudalla ja kuolinpaikalla. Tämän ohella tutkielma-aineisto muodostuu havainnoinnistani Facebook-muistoryhmissä, sekä kahden haastateltavan verkossa kirjoittamasta omaisensa kuolemaa käsittelevästä blogista. Tutkielma osoittaa, miten aineistossa omaisensa menettäneiden ihmisten yhteys vainajaan ilmeni, rakentui sekä pysyi yllä heidän ruumiin kokemuksessaan. Tärkeimpänä työn huomiona oli tällöin, miten vainajaan tuntemasta yhteydestään kertoessaan ilmaisivat aineiston omaiset vainajan yhtaikaa elävän ja olevan olemassa osana omaa ruumiistaan sekä sen kokemuksia, toimintoja ja aistimuksia. Havainto vahvisti myös aineiston kokemusten kytköstä tutkielmassa teoreettisesti hyödynnettyyn ruumiinfenomenologiseen filosofiaan, kokemusten painottaessa omaisten eletyn ruumiin ja ihmisten välisyyden merkitystä heidän maailmassa olemisensa lähtökohtana. Ymmärrys omaisen eletyssä ruumiissa olemassa oloaan jatkavasta vainajasta tuli esiin tavassa, jolla kuolleen läheisen koettiin elävän osana omaisen elintoimintoja kuten verenkiertoa, hengitystä tai sydämen sykettä. Samalla vainajayhteys rakentui osaksi eletyn ruumiin kokemusta kun vainajan ymmärrettiin elävän jonkin omaisen arvokkaan, omalle olemassa ololle keskeisen kehon kohdan osana. Yhtälailla myös omaisen yhteyden kokemusta vainajaan ilmaisevat tunteet paikallistuivat omaisen ruumiiseen, jolloin erityisesti sydän korostui kehollisten ihmisten välisiä yhteyksiä ilmaisevien tunnekokemusten keskuksena. Omaiset toivat ilmi, miten heidän tässä hetkessä hahmottuvan ruumiin kokemuksensa olemista ohjaavat suuntaviivat olivat muodostuneet jo menneisyydessä, suhteessa vielä silloin eläneeseen vainajaan, suunnaten yhä tässäkin hetkessä omaisten tapaa olla maailmassa ja ymmärtää todellisuutta. Keskeisintä oli, miten omaisille vainajan läsnäolo ja vaikutus tässä tietyllä tavalla rakentuneessa ruumiillisessa todellisuudessa ei ollut kadonnut tämän kuoleman myötä. Näin omaisten eletty, -historiaan ja aikaan suhteessa oleva-, ruumiin kokemus välitti monenlaista tietoa vainajan jatkuvasta olemassaolosta siinä vielä nykyisyydessäkin. Kehon kokemuksen tuottamaa ymmärrystä yhteydestä vainajaan syntyi erityisesti aistihavaintojen myötä, jolloin tulkitsin työssä aistimisen olleen tutkielman omaisille vainajayhteyden olemassaolosta viestivä kehollisen tietämisen väline. Keskeistä oli, miten aistiminen yhdistyi aineistossa ihmisten välisiin suhteisiin sekä niiden ylläpitoon, jolloin omainen pystyi kehonsa kautta eri tavoin aistimaan vainajan läsnäoloa elämässään ja ympäristössään. Samalla omasta ruumiin kokemuksesta lähtöisin olevat aistielämykset kytkivät kuolleen läheisen entistä lujemmin omaisen kehon osaksi ja tekivät tämän olemassaolon siinä vielä selväpiirteisemmin koettavaksi.
  • Rauhalahti, Inari (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkielmassa tarkastellaan neljän monikielisen maahanmuuttajataustaisen nuoren kielellisten resurssien roolia osana heidän kielirepertuaariaan. Tutkimuksen keskiössä ovat kielelliset valinnat ja niiden merkitys vuorovaikutuksessa. Tutkittavien kieli-identiteettiä tarkastellaan sekä kotikielen että koulukielten, suomen ja englannin, osalta. Erityinen kiinnostus on suomen kielessä. Tutkimus edustaa monikielisyystutkimusta ja kuuluu myös vuorovaikutussosiolingvistiikan piiriin. Tutkimusote on laadullinen. Aineisto on kerätty kaksikielisestä koulusta etnografista menetelmää hyödyntäen. Sitä tarkastellaan kahdesta eri näkökulmasta: ensimmäinen sisältää tutkittavien omaa metakieltä keskusteluista, haastatteluista ja esseekirjoitelmista, ja toisessa näkyy tutkittavien välinen keskinäinen vuorovaikutus ja kielenkäyttö heidän työskennellessään suomenkielisen ryhmätyön äärellä. Tutkimuksessa osoitetaan, että tutkittavat toimivat sujuvasti sekä suomen että englannin kielellä niin opiskeluissaan kuin vapaa-aikanakin. Äidinkielen tutkittavat määrittelevät alkuperäkriteeriin pohjautuen vanhempien lähtömaan kieleksi. Se on käyttökielenä kotona; koulussa sitä ei käytetä. Kaksikielisyys suomen ja englannin osalta toteutuu tutkittavilla eri tavoin. Kaikki ovat syntyneet Suomessa. Kaksi heistä on päässyt varhaislapsuudessaan osalliseksi suomen kieleen, ja he ovat vasta kouluikäisinä oppineet englannin. He ovat identifioituneet suomenkielisyyteen ja pitävät suomea myös toisena äidinkielenään toisin kuin ne kaksi, jotka ovat aloittaneet suomen kielen opiskelun vasta kouluiässä. Nämä ovat puolestaan identifioituneet vahvemmin englannin kieleen, ja he toivoisivat itselleen parempaa suomen kielen taitoa. He olisivat toivoneet, että heidän vanhempansa olisivat panostaneet enemmän heidän suomen kieleensä, jotta kielitaito olisi parempi. Tutkittavien keskinäisessä vuorovaikutuksessa suomenkielisen ryhmätyön tekemisessä käy ilmi, kuinka joustavasti käytössä ovat sekä suomi että englanti. Osallistujat käyttävät koulun oppilaitten keskinäistä tyyliä, jota kutsutaan tutkitussa kouluyhteisössä finglishiksi. Tässä tutkimuksessa sitä tarkastellaan esimerkkinä kieleilystä. Tutkielma havainnollistaa, millainen suhde kaksikielisessä koulussa oleville maahanmuuttajataustaisille oppilaille voi muodostua suomen kieleen ja sen käyttämiseen. Se osoittaa, että suomen kielen roolin vahvistaminen tulisi aloittaa mahdollisimman varhain, jotta kaksikielisen lapsen kielirepertuaarissa vahvistuisi tasapuolisesti molemmat koulun opetuskielet. Tutkimus antaa tietoa, jota opettajat voivat välittää monikielisten oppilaitten vanhemmille heidän lastensa suomen kielen vahvistamisen tärkeydestä.
  • Sonninen, Aino (Helsingin yliopisto, 2020)
    In my research, I describe, analyze, and interpret the realization of children’s rights in a Nepalese mountain village called Randepu, where I volunteered as a teacher for a short period during the fall of 2019. I focus mainly on examining children’s rights in education at the village’s school. My research questions were: 1) What rights of the child are realized in the education of Shree Naba Jyoti Silvano Basic School and what kind of rights are not realized? and 2) In what way did I, as a volunteer, experience the realization of children's rights in the research village at a general level? I also interpreted issues outside of the school in children’s rights. In the literature-based part of my research, I become familiar with the UN Convention on the Rights of the Child and Nepalese legislation. I also addressed the general situation in Nepal in the light of theory as well as through Western eyes, my own interpretations and my own experiences. The questioning and the topic of my research were formed out of my own personal interest. The topic of my research was unique, so there was little previous research on the topic. However, there were studies about Nepal, children’s rights in Nepal and the education system of Nepal. I approached my research topic through an ethnographic research method despite visiting the village for only a short time. The participants in the study were students at the school whose rights I was studying. Adult members of the village as well as volunteers also participated in the study. In accordance with the principles of ethnographic research, my research material consisted of very diverse material: my own observations, the diary entries I made, the photographs I took during my visit, and my own experiences during the field period associated with the research. Unforeseen discussions with teachers, students and other members of the village served as additional material. The rights of the child were largely not realized in the village. According to the results of the study, there were problems with children's rights: the right to education, girls’ rights, the right to sanitation, health care and clean drinking water, child marriages and child labor. The right to education contained many obstacles and disadvantages. Long hikes to school contributed to the obstruction of the child's right to education and the quality of education and material deficiencies were poor. The children were thus also denied the opportunity for postgraduate studies. I felt the results were inconsistent due to exceptional circumstances. Children’s rights were not realized at a general level in the village, but given the circumstances, this was common. The results were influential, and the awareness of the results could be used to improve the school’s and village’s functioning.
  • Hekkurainen, Mirkka (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tässä pro gradu -tutkielmassa esittelen erilaisia kulttuuriperintötyöhön osallistumisen muotoja ja motivaatiota niiden takana. Tutkielman aineisto koostuu kaksilla avoimilla kaivauksilla tehdyistä haastatteluista ja havainnoinnista sekä esimerkeistä, jotka ovat poimittu kaivauksien yhteydessä olleista sosiaalisen median kanavista. Tutkielman olen tehnyt osana Lapin synkkä kulttuuriperintö -hanketta. Kiinnostukseni kohteina ovat sekä kenttätyöt että niiden rinnalla sosiaalinen media, jolla tarjottiin laajemmalle yleisölle mahdollisuus osallistua kulttuuriperintötyöhön. Tutkielmani teoreettinen tausta ammentaa osallistavasta etnografiasta (participatory ethnography), mutta nojautuu myös varhaisempiin näkökulmiin osallistumisesta. Työssäni selvitän osallistamisen ja sosiaalisen median käytön hyötyä kulttuuriperintötyölle. Haastatteluaineiston keräsin avoimilla arkeologisilla kaivauksilla kesinä 2016 ja 2017. Sosiaalisen median sisältö on hankkeen tutkijoiden yhdessä tuottamaa ja valikoin sieltä edustavimpia esimerkkejä. Analysoin aineistoa etsien tiettyjä teemoja ja samankaltaisuuksia näiden toisistaan eroavien aineistojen välillä. Aineiston ja analyysin kontekstina toimivat toisen maailmansodan aikaiset tapahtumat ja nk. synkkä kulttuuriperintö Lapissa. Työssä tutkin sekä vapaaehtoisten kaivajien kokemuksia, että sosiaalisen median ja kaivausten synnyttämää osallisuutta yhteisöarkeologian ympärillä. Moniaineistoinen työ mahdollisti kvalitatiivisen ja kvantitatiivisen näkökulman yhdistämisen etnografian kuvailevaan tutkimustapaan. Aineistoa olen analysoinut englanninkielisten sanojen "participation" ja "engagement" kautta. Ensimmäinen viittaa syvempään ja kokonaisvaltaisempaan osallistumiseen, kun jälkimmäinen taas on pinnallisempi kosketus kulttuuriperintötyöhön. "Participation" sopii siis paremmin fyysisesti kentällä tapahtuneeseen vapaaehtoisten osallistumiseen ja "engagement" sosiaalisen median kautta muodostuneeseen yhteyteen kaivauksien kanssa. Työssä pohdin myös osallistumisen mahdollistavia puolia esteettömyyden ja kulttuuriperinnön politisoitumisen kautta. Kaivauskokemus ja sosiaalisen median tarjoamat mahdollisuudet otettiin positiivisesti vastaan ja yhteisöllisen kulttuuriperintötyön hyödyt olivat nähtävissä aineistosta.
  • Lohenoja, Camilla (Helsingfors universitet, 2014)
    Tässä etnografisessa työssä tutkitaan Nepalin entisten haliya-maaorjien kokemuksia oman elämänsä muutoksista orjuudesta vapautumisen jälkeen. Tutkielman tavoitteena on antaa puheenvuoro maaorjille itselleen ja ottaa näin kantaa vapautumisprosessin onnistumiseen. Tutkielman metodina käytetään laadullista sisällönanalyysia aineistoon, joka kerättiin Nepalin kaukolännessä kesällä 2013. Aineisto sisältää 19 entisen ja osittain nykyisen maaorjan laadullista, puolistrukturoitua haastattelua. Haastattelujen lisäksi tehtiin osallistuvaa havainnointia haastateltujen asuinympäristössä yhteensä viiden viikon ajalta. Sisällönanalyysin tuloksia tulkitaan aiemman velkaorjuudesta vapautumiseen keskittyvän kirjallisuuden sekä alistuksen, klientelismin eli isäntä–alaissuhteen sekä Amartya Senin vapauskäsitteen avulla. Tutkimuksen päätulos on, että entisten haliya-maaorjien kokemusten mukaan haliya-orjuuden lakkauttaminen on vaikuttanut voimakkaan myönteisesti heidän elämäänsä. Muutos on selkeämmin havaittavissa sosiaalisessa asemassa, kuten alistuksen määrässä, kuin materiaalisissa oloissa, kuten työnteossa, ruoassa ja tuloissa. Entiset haliyat kokevat sosiaalisen aseman paranemisen kuitenkin niin tärkeäksi muutokseksi, että kokonaisuudessaan haliya-orjuuden päättymisellä on ollut heille erittäin myönteinen vaikutus. Tutkielman tulokset eivät tällöin tue velkaorjuuskirjallisuuden enemmistöä, jonka mukaan vapaaehtoisen velkaorjuuden lakkauttamisella on useimmiten kurjistava vaikutus entisten orjien elämään. Vapauden kokemus on lisääntynyt ja alistuskokemukset kuten riippuvuus, pakotus ja kastisyrjintä ovat pääasiassa lientyneet. Kiinnostava huomio on myös, että järjestökentältä sekä osittain tutkimuskirjallisuudestakin välittynyt kuva isäntä–alaisverkostoista ei nouse kovin keskeiseksi teemaksi entisten haliyoiden kokemuksissa. Sen sijaan maolaisten säilynyt vaikutusvalta on oleellinen seikka kokemuksissa haliya-työn päättymisen seurauksista: kylän vahva maolaiskannatus todennäköisesti sai haastatellut korostamaan haliya-työn päättymisen myönteisiä vaikutuksia. Tutkielman tärkeimpiä havaintoja on, että velkaorjuutta vastaan taistellessa on tärkeää huomioida velkaorjien itsensä näkemyksiä omasta elämästään ja nimenomaan etnografisin keinoin. Aiemmissa tutkimuksissa on painotettu liikaa materiaalisia olosuhteita ja jätetty lähes kokonaan huomioimatta sosiaalinen asema, joka kuitenkin nousee merkittävimmäksi ulottuvuudeksi entisten haliyoiden kokemuksissa.
  • Peltomäki, Outi (2002)
    Tutkielmassa tarkastellaan 2000 -luvun köyhäläisyyttä vauraassa suomalaisessa hyvinvointivaltiossa, jossa leipäjonot paikkaavat perusturvan puutteita, asunnottomuus lisääntyy, tuloerot kasvavat ja absoluuttinen köyhyys on sekä todellisuutta että uusi haaste yhteiskuntatieteelliselle tutkimukselle. Lähtöoletusteni mukaan asunnottomuudessa on kyse köyhyydestä, joka on tutkielman keskeisin käsite. Lähtökohtana ovat asunnottomuuteen liittyvät kokemukset ajallisesti, paikallisesti ja sosiaalisesti rajatussa tilanteessa - köyhyyden kokee ja köyhyyttä elää aina joku. Taustalla vaikuttaa ajatus, että yksilön kokemuksella on laajempaakin merkitystä. Tutkimuksen empiirinen aineisto koostuu pääasiallisesti nauhoitetuista narratiivisista sosiaalipoliittisista teemahaastatteluista (22) ja yökahvilaetnografiasta sekä toissijaisesti keskusteluista asunnottomien kanssa työskentelevien ja muutamien virkamiesten kanssa. Luvussa 3 esitellään Helsingin sosiaaliviraston alaisessa, ulkona asuneille miehille tarkoitetussa tukikodissa kerätty haastatteluaineisto, jossa entiset asunnottomat ja maastossa asuneet miehet muistelevat elämää asunnottomana ja selviytymisstrategioitaan. Tukikotiasukasaineiston rinnalle on kerätty etnografinen osuus (luku 4)asunnottomien yökahvila Kalkkersissa (ylläpitäjä Vailla vakinaista asuntoa ry, VVA) Helsingin Sörnäisissä, jossa osallistuvan havainnoinnin keinoin sekä kahvila-asiakkaita haastattelemalla rakennettiin kuvaa asunnottoman sosiaalisesta todellisuudesta, vallitsevista elinolosuhteista ja elämäntavasta. Yökahvila sosiaalisena palvelupisteenä oli keskeisesti mukana kysymyksenasetteluissa sekä asiakkaiden kokemukset asuntoloista ja ensisuojasta. Kalkkersin toimintaa tarkasteltiin innovatiivisena ruohonjuuritason hankkeena myös ekososiaalisesta teoreettisesta viitekehyksestä. Varsinainen kenttämateriaali haastatteluineen on kerätty vuoden 1999 helmi-, maalis-, huhti-, touko- ja kesäkuussa, mutta kentällä on oltu paljon pidempään. Vuonna 1996 olin harjoittelijana Erityissosiaalitoimistossa, joka palvelee asunnottomia, yksinäisiä helsinkiläisiä. Tukikodissa vierailin haastattelujen tekemisen jälkeenkin, viimeisen kerran vuoden 2000 lopussa. Koijamiesten kokemuksia ja Kalkkersin asiakkaiden edustamaa ns. katuasunnottomuutta yhdistää teoreettinen kehikko, jota on jäsennetty luvussa 2. Köyhyyttä tarkastellaan taloutena, valtana, kulttuurina ja toimintana - lähtien rakenteista ja päätyen toimintaan, jonka jälkeen siirrytään empiirisiin osiin. Tutkimusongelmaa perustelee koko työ. Taustalla on sosiaalipoliittinen, toimintateoreettinen ote ja etnografinen tutkimustapa. Kaunokirjallinen ja historiallinen lähestymistapa täydentää teoreettista viitekehystä ja metodia. Keskeisimpiä lähteitä ovat etnografiset, suomalaiset asunnottomuustutkimukset ja ulkomaalaiset antropologian klassikot sekä köyhyyteen liittyvät tutkimukset sosiaalihistoriallisesta näkökulmasta. Anderson, Nels (1988) Kulkumiehet - hobojen elämää 20-luvun Amerikassa. Granfelt, Riitta (1998) Kertomuksia naisten kodittomuudesta. Kylmälä, Jouni (1991) Asunnottomien alkoholistien elämää yhteiskunnan ja valtion reunalla. Helsingin pultsareiden maailmaa etsimässä. Murto, Lasse (1978) Asunnottomien alkoholistien elinolosuhteet ja elämäntapa sekä yhteiskunnan toimenpiteet. Tampereella vuosina 1970-1975 suoritettu tutkimus. Reijonen, Merja (1987) Taivas kattona. Raportti ulkona asumisesta alkutalven pakkasilla 1987. Tapanainen, Erkki (1989) Metsien asukkaat, tutkimus vuosina 1985-1986 Helsingissä ulkona asuneista miehistä ja naisista.
  • Viukari, Elina (Helsingin yliopisto, 2018)
    Paperittomien henkilöiden oikeus terveyspalveluihin on herättänyt laajaa keskustelua Suomessa viime vuosina. Huolena ovat terveysongelmat ja se, kuinka terveyspalvelut tulisi rajata luvattomasti maassa oleskeleville. Väestöryhmän terveyspalveluiden puutteisiin on vastattu perustamalla vuonna 2011 vapaaehtoisvoimin ylläpidetty maanalainen klinikka, joka tarjoaa maksutonta terveydenhoitoa paperittomille ja muille Suomen julkisen terveydenhuollon ulkopuolelle jääville ryhmille. Tutkimuksen tavoitteena on käsitteellistää piilotetun klinikan arkea ja sen vapaaehtoisuuteen perustuvaa asiantuntijatyötä, joka todentuu työntekijöiden välisissä tilanteissa ja potilaiden kohtaamisissa. Tarkastelussa painotetaan työntekijän näkökulmaa: millaisia kohtaamistilanteita arkityöhön liittyy ja miten näitä tilanteita tulkitaan? Tutkimuksen teoreettisena ja metodologisena viitekehyksenä sovelletaan Erving Goffmanin (1974) kehysanalyyttistä lähestymistapaa, jonka avulla tarkastellaan klinikan toimintaa ja työntekijöiden kohtaamisista tulkittuja merkitysrakenteita. Ensisijaisena aineistona hyödynnetään havainnointi- ja haastatteluaineistoa, joka on kerätty Helsingin alueella sijaitsevalta paperittomien klinikalta. Tukevana aineistona hyödynnetään klinikan tapahtumaraportointia tutkimuskontekstin suppean ajantasaisen tutkimuksen vuoksi. Kehysanalyysin avulla analysoidaan niitä keinoja ja käytäntöjä, joita hoitohenkilökunta käyttää eri tilanteissa. Tutkimus osoittaa klinikkatyöhön liittyvien toimintojen sijoittuvan neljään toimintakokonaisuuteen tai kehykseen: käytännölliseen, henkilökohtaiseen, professionaaliseen ja arkihallinnan kehykseen. Jokainen kehys välittää oman merkitysrakenteensa ja selittää ne velvollisuudet ja oikeudet, joita vuorovaikutustilanteessa läsnä olevat arvioivat itsellään ja muilla olevan. Käytännöllisessä kehyksessä työ määrittyy ihmisten, ympäristön ja ajan päivittäisenä organisointina. Henkilökohtaisessa kehyksessä työntekijä asettuu tuntevaksi ja kokevaksi subjektiksi, joka seuraa haavoittuvassa asemassa olevien kärsimystä. Professionaalisessa kehyksessä työn keskiössä on ruumiillisten tapahtumien arviointi ja hoito lääketieteellisen tiedon, käsitteistön ja instrumenttien avulla. Arkihallinnan kehyksessä työ määrittyy järjestyksen ylläpitämisenä ja kaaoksen välttämisenä. Työ klinikalla on ensisijaisesti lääketieteellistä työtä, mutta sen rinnalla toimii muita kehyksiä, joissa toiminta näyttäytyy lääketieteellisestä perspektiivistä poikkeavalla tavalla kullekin kehykselle ominaisten piirteiden mukaisesti. Tutkimus mahdollistaa päättäjien ja muiden tahojen perehtymisen paperittomien klinikan arkielämään, joka on suljetun luonteensa vuoksi osittain arkiymmärryksen ulkopuolella. Paperittomien terveyspalveluita tuottavat työyhteisöt voivat hyödyntää tutkimusta oman työnsä arvioinnissa. Sen tuloksia voidaan soveltaa esimerkiksi hoitotyön -ja vapaaehtoistyön täydennys -ja peruskoulutuksissa.
  • Siljander, Jessica (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tässä tutkimuksessa on havainnoitu Turku Saatanalle Black Metal Festivalia etnografian keinoin, tarkoituksena analysoida Ninian Smartin esittämän seitsemän uskonnon ulottuvuuden ilmenemistä tapahtumassa, satanismin ja black metallin viitekehyksessä. Tutkimuskysymys on: kuinka seitsemän uskonnon ulottuvuutta ilmenevät Turku Saatanalle VII Black Metal Festivaleilla, satanismin ja black metallin viitekehyksessä? Black metal -musiikki ja sen alakulttuuri sekä satanismi ovat tulleet suomalaisille tutuiksi ilmiöiksi 90-luvun saatananpalvojapaniikin myötä. Mustanpuhuvuus ja saatanallinen kuvasto ovat tunnusomaisia tässä alakulttuurissa sekä monet painottavat alakulttuurin satanistisuutta ja saatanakeskeisyyttä. Black metallia voidaan tarkastella satanistisuuden musiikillisena itseilmaisuna. Satanismin juuret linkittyvät eri filosofien, kuten Macchiavellin ja Nietzschen, ajatuksiin sekä kaunokirjallisuuteen. Satanismi tuli erityisen tunnetuksi Anton LaVeyn ja tämän perustaman Saatanan kirkon myötä – tämän ollessa shokeeraavaa. Saatanan kirkko edustaa ateistista satanismia, jossa Saatana toimii ikään kuin metaforisena ideaalina, olematta kuitenkaan totta. 90-luvulla saatananpalvojapaniikin myötä erottelua saatananpalvojien ja satanistien välille pyrittiin tekemään, mutta tänä päivänä erottelu voidaan nähdä turhana. Suomessa pesäeroa ateistiseen satanismiin on tehnyt Azazelin Tähti -seura, joskin seuraan kuuluvat muutkin kuin satanistit. Turku Saatanalle VII Black Metal Festival järjestettiin vuonna 2020 maaliskuussa. Tapahtumassa esiintyi black metal -yhtyeitä kahden päivän ajan. Tutkimuksen aineisto on kerätty etnografisesti havainnoimalla ja kenttäpäiväkirja sekä muut tallenteet on analysoitu sisällönanalyysin avulla. Kaikki seitsemän uskonnon ulottuvuutta ilmenivät festivaaleilla, joskin erilaisin painotuksin. Festivaalitapahtuman luonteen vuoksi oli oletettavaa, että käytännön ja rituaalin ulottuvuus olisi muihin verrattuna yliedustettuna, sillä koko festivaalin voi itsessään nähdä rituaalisena tapahtumana. Filosofian ja säädöksen ulottuvuudet jäivät suhteellisen pienelle edustukselle, joka oli odotettavissa aineiston tyypin vuoksi. Kuitenkin kaikkia ulottuvuuksia löytyi festivaaleilta. Voidaankin siis ajatella, että black metal olisi rituaalista satanistista toimintaa, sillä rituaalin ja käytännön ulottuvuus tulisi mitä todennäköisimmin olemaan yliedustettuna myös muissa black metal -tapahtumissa.
  • Sydänmaa, Birgitta Nicola (Helsingin yliopisto, 2020)
    Previous research has shown that colonization had profound impacts on precolonial Indigenous communities in North America. From the first contact, the explorers’ perception was colored by Eurocentric ideas rooted in European social systems, religion, cultures, and values, which called into question the moral worth and very humanity of Indigenous peoples. In Canada, colonialism introduced Indigenous peoples with a new social order, including new political, social, cultural, and economic structures, as well as a new stigmatized Indigenous identity, which became foundational for subsequent laws, policies, and institutional practices that aimed to erase those very elements deemed problematic. In Canada, Indigenous people have since colonization persistently suffered from poorer health compared to settler and more recent immigrant populations. Research points to both proximal and distal determinants behind the disparities documented in Indigenous health, and suggests that along with contemporary socioeconomic conditions, the distal factors of colonialism, virgin soil epidemics, and policies of subjugation and assimilation have been traumatic and have contributed negatively to the contemporary Indigenous population’s health. This research thesis is located in the field of medical anthropology and examines health, illness, and healing as culturally shaped, personal, embodied, and shared experiences, meanings, and illness realities. The theory used this thesis rests on an embodied meaning-centered approach of illness, which suggests that elements from the psychobiological, sociocultural, symbolic, political, and historical experiential realms blend to form a network of meanings for a sufferer, an embodied experience of an illness world that is shared as part of a community. Situated in the context of colonial history and present health disparities, the research questions of this thesis center on discovering major themes of embodied experiences and meanings of health, illness, and healing in an urban Indigenous community. Altogether eight weeks of daily ethnographic fieldwork was conducted in an Indigenous urban community in Vancouver, Canada, in the spring of 2017. The data for this thesis consisted of fieldnotes, ten individual interviews and one group interview, taped public speeches, photographs, and videos. A thematic analysis identified six significant categories of embodied meanings and experiences of health, illness, and healing in community narratives: colonization and colonialisms, colonization traumas, structural violence, survivance and resilience, reconciliation, and healing with culture. This thesis establishes that colonization and various colonialisms with policies of subjugation and assimilation are seen by community members as profoundly traumatic events with negative impacts on health that persist intergenerationally to this day. Collective memories of colonization and colonialisms inform what it once meant to be healthy, how communities became sick, and how they can become healthy again. Due to contemporary experiences of structural violence and racism, Indigenous community members continue to experience Canada as an enduring colonial space. Healing for community members is achieved by decolonizing minds from the once stigmatized identities introduced by colonization and by reindigenizing their world through reintroducing the original cultures and cultural identities back into their daily practices and healing their perceptions of the self.
  • Virkola, Elisa (2007)
    Tutkimukseni koskee dementoituneen ihmisen toimijuutta dementiakodin ryhmätoimintatilanteissa. Suurin osa dementoituneista ihmisistä viettää viimeiset vuotensa pitkäaikaishoidossa, ja suurin osa hoitolaitoksissa olevista on dementoituneita. Dementiakoti on dementoituneille ihmisille suunnattu, pitkäaikaishoitoa tarjoava asumismuoto. Ryhmätoiminta on suunniteltua tai spontaania toimintaa, joka tapahtuu tietyssä tilanteessa dementiakodin arjessa hoitajien ohjaamana. Tutkimukseni lähtökohtana on ikääntyneiden voimavaroja korostava, sosiokulttuurinen vanhusnäkemys. Sovellan tutkimuksessani sosiaaligerontologian professori Jyrki Jyrkämän (2007) kehittelemää mallia toimijuuden ulottuvuuksista. Malli sisältää ihmisen tekemisen ulottuvuudet: haluamisen, kykenemisen, täytymisen, osaamisen, voimisen sekä tuntemisen. Teoria toimijuudesta vastaa kritiikkiin, jonka mukaan ikääntymistä koskeva tutkimus on sivuuttanut ikääntyneen ihmisen tavoitteellisen toiminnan merkityksen. Tutkimukseni aineisto on kerätty etnografisella menetelmällä yhdestä Hämeessä sijaitsevasta suomalaisesta dementiakodista syksyn 2006 aikana. Tutkimukseni kohteena olevassa hoitokodissa ryhmätoimintaa toteutetaan päivittäin, ja se on yksi kehittämisen kohde. Tutkimukseni pääasiallinen aineisto on saatu havainnoimalla ryhmätoimintaa dementiakodissa. Tämän lisäksi on haastateltu hoitajia. Keskityn tutkimuksessani ensiksikin dementoituneen ihmisen toimijuuden ulottuvuuksien paikantamiseen ryhmätoiminnan aikana. Toiseksi tarkastelen hoitajan toiminnan merkitystä ryhmän ohjaajana asukkaan toimijuudelle. Kolmanneksi pohdin mitä erilaisia voimavaroja dementiakodin asukkailla on. Neljänneksi kysyn, voidaanko kyseistä dementiakotia, tai muitakaan hoitolaitoksia, tarkastella erillisinä yksikköinä yhteiskunnasta? Toimijuuden ulottuvuudet näyttäytyivät dementoituneiden ihmisten osallistumisessa ryhmätoimintatilanteisiin. Osallistujien erilaiset taidot, motivaatiot ja kyvyt tulivat yksilöllisesti esiin ryhmätilanteissa. Tuntemisen ulottuvuutta ei ollut aina helppoa havaita. Täytymisen ulottuvuutta ei pääasiallisesti esiinny ryhmätoiminnan yhteydessä, koska ryhmätoiminta perustuu osallistujien vapaaehtoisuuteen. Voimisen ulottuvuus liittyy tilanteeseen: mikä on ryhmätoiminnan sisältö, miten ohjaava hoitaja toimii ryhmää ohjatessaan. Hoitaja voi tukea toimintakyvyltään heikomman ihmisen toimijuutta huomioimalla hänen tarpeensa toiminnan aikana. Hoitajan toiminnan pohjalta rakentuu osin myös dementoituneen ihmisen toimijuus. Yhtenä toimijuuden ulottuvuutena voidaan nähdä myös tarvitseminen. Dementoivan sairauden edetessä ihmisen toimijuus ei enää tule esiin niin selkeästi. Osallistuminen ryhmätoimintaan voi näennäisesti vähentyä, mutta se ei silti vähennä dementoituneen ihmisen toimijuutta. Dementiakodin asukkailla on sekä ympäristöön liittyviä voimavaroja, kollektiivisia voimavaroja että psyykkisiä ja henkisiä voimavaroja. Vaikka dementoiva sairaus aiheuttaa vajeita ihmisen toimintakykyyn ja arkielämästä selviytymiseen, tulisi hänen jäljellä olevat voimavaransa kuitenkin tunnistaa. Dementiakodissa ei havaintojeni mukaan oltu yhteiskunnan ulkopuolella, vaan monin tavoin yhteiskunnan sisällä. Esimerkiksi yhteiskunnan ajankohtaiset tapahtumat näkyivät monesti ryhmätoiminnan sisällössä. Ikärakenteen muutos aiheuttaa myös paineita dementoituneiden ihmisten palvelujärjestelmälle. Tutkimukseni lopuksi pohdin myös voimavaralähtöistä dementiasosiaalityötä.
  • Lahtinen, Krista (Helsingin yliopisto, 2020)
    Goals. In Finland the popular confirmation school provides young people an opportunity to reflect on their values. One of the goals of confirmation work is to equip the young to ethical reflection on themes like sustainability. As a part of sustainability education food-related themes provide an easily approachable way to reflect on the impact of one´s choices on oneself and others. Eating is a complex phenomenon related to many conflicts both at the individual and societal level. The goal of this study is to describe and analyze meals at a confirmation camp from the perspectives of different actors. The purpose is to examine the role of food at a confirmation camp and to look at the practices that are regarded as indicating sustainability at meals. This study also analyzes how sustainability can be improved at confirmation camps. Methods. This study was conducted as an ethnographic case study. The data was collected at a Vantaa parish confirmation camp and consisted of focused interviews of confirmands, young confirmed volunteers, parish workers and food service staff as well as a field diary kept by the researcher. The interviews were carried out individually or in groups with 20 people participating. After being transcribed the data was analyzed using data-driven content analysis. Results and conclusions. Food had a wide range of meanings at the confirmation camp of which the most important seemed to be receiving nutrition and experiencing eating as a so-cial event. The meal times were also moments to share information, they gave a structure to the days and food was seen to affect the atmosphere at camp. Between the shared meals, the young people were constantly snacking sweets and other snacks they had brought to camp. Different actors had different perceptions of the visibility of sustainability in confirma-tion camp meals, but in general it was thought not be visible enough. Among other things increasing the share of vegetarian food and improving recycling opportunities were suggested to promote sustainability. The lack of resources and co-operation and the eating habits of young people were seen as challenges for carrying out the developmental suggestions concerning sustainability.
  • Tervo, Veera (Helsingin yliopisto, 2021)
    The aim of this master’s thesis is to study disorder in the everyday life of primary school. As an institution, primary school aims at order and the maintaining of order which can be perceived as compulsory education, regulated grade levels and teacher leadership. The formal side of Finnish comprehensive school and its orders have been studied widely in Finland. Instead, disorder in schools and the informal side of the school system have received less attention. Order and disorder are often viewed as a pair of counterparts, with former being desirable and latter avoidable. By looking into disorder, the aim is to understand disorder as a phenomenon that takes place in the everyday life of primary school. This master’s thesis draws its theoretical background from feminist studies, critical education, and sociology. This piece of research is a qualitative study and was conducted through an ethnographic method. The data collected consists of field notes that were produced at a primary school in the Helsinki Metropolitan Area. The field work lasted from the beginning of August until the end of October 2020. The observation took place in the physical setting of the school. The observational focus was first on calling attention to and naming disorder. In addition, attention was drawn to the power relations of various agents of the school. Also, the relationship between power and disorder was observed. In the examination of the collected data, the events where order and disorder appeared as counterparts were pointed out. Also, the events where order was named were also the situations which indicated disorder. As a result of this research, three main themes were found. First, disorder can be seen to be tangled in the everyday life of primary school and its spaces and time. Second, in the everyday life of primary school disorder and order are constantly being redefined. Third, by the repetitions of different actions, power was accumulated to certain agents of the school. These agents held the power to name disorder. In the everyday life of primary school, disorder can be viewed in multiple ways. This research identifies some of them.
  • Uusitalo, Eeva (Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, 2020)
    Julkaisuja 37
    Olen etsinyt väitöskirjassani uusia reittejä kylien tutkimiseen tarkastelemalla kylien muutosta ajallisuuden ja aineellisuuden käsitteiden tuella. Tutkimuskysymykseni ovat: Minkälaiset ajalliset kehityskulut ovat muokanneet tutkimiani kyliä? Millaiset asiat, tapahtumat, prosessit tai kytkökset asettuvat aikojen saatossa osaksi kylien muodostelmaa? Tutkin kyliä ajallisissa rytmeissä vaihtelevina muodostelmina, jossa niiden menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus asettuvat rinnakkain ja lomittain. Aineellisuudella viittaan rakennettuun kyläympäristöön, jonka osaksi lasken kuuluvaksi myös maisemallisen elementin. Tutkimus perustuu etnografiseen kenttätyöhön Ahvenselän kylässä Sallassa ja Kolin kylässä Lieksassa. Haastattelin ihmisiä, keskustelin heidän kanssaan epävirallisemmin, kuljin kylillä, havainnoin, katselin ja kuuntelin. Tutkimusotteeni havainnollistuu kulkemisena, reittien löytämisenä ja niiden seuraamisena. Kulkeminen sitoutuu ja kietoutuu tilanteisiin, kohtaamisiin ja kokemuksiin, joiden kuvaamisen kautta välittyy tutkijan kokonaisvaltainen läsnäolo kentällä ja hänen osallistumisensa paikan muodostumiseen. Kylien muodostumiseen liittyy suunnitelmallisuutta, mutta niiden kehityskulut ovat myös sattumanvaraisia. Tutkimiani kyliä yhdistää tietoisuus siitä, että jokin ennakoimaton kehityskulku voi kääntää kylän tulevaisuuden kulkemaan yllättävään suuntaan. Myös asukkaiden, vierailijoiden ja muiden toimijoiden kyliin liittämät kokemukset, odotukset, tulkinnat ja käytännöt osaltaan muokkaavat ja muuttavat kylien kulloistakin kompositiota. Kylät piirtyvät tutkimuksessa näkyviin erityisyyksinä, jota voi kutsua kylien kulttuuriseksi monimuotoisuudeksi.
  • Mäkelä, Mervi (2004)
    Tutkielmassa kuvataan etälukion opiskelijoiden ja opettajien käsityksiä heidän omasta näkökulmastaan käsin tyypillisistä toimintatavoista virtuaalikoulussa. Pääasiallinen tutkimusaineisto kerättiin haastattelemalla 5 etälukion opiskelijaa ja 5 opiskelijaa. Haastattelujen tukena käytettiin lisäksi kirjallista kyselylomaketta, jonka palautti 39 opiskelijaa ja 6 opettajaa. Hankitun aineiston avulla tarkasteltiin viestinnän ja kulttuurin näkökulmasta kohderyhmän arkielämää virtuaalikoulussa sekä selvitettiin, minkälaisia menettelytapoja liittyy toimintakulttuuriin virtuaalikoulun mediavälitteisessä opiskeluympäristössä. Toimittiinko siellä perinteistä poiketen - uusin tavoin? Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä on käsitys viestinnästä toimintana, joka tuottaa ja ylläpitää yhteisyyttä (Carey 1989, 18). Tästä näkökulmasta käsin yhteisön olemassaoloa ja omaa identiteettiä vahvistava toiminta on kiinteästi yhteydessä kulttuuriin, jolloin yhteisön vakiintuneisiin toimintatapoihin liittyy olennaisesti kulttuurisia piirteitä, jotka voivat ilmetä sävyltään myös rituaalisina. Etälukio edustaa kahta erilaista opiskelukulttuuria: perinteistä lähiopetusta koululla ja modernia verkko-opetusta median välityksellä. Vaikka Internet ja World Wide Web ovat laajentaneet opiskelua virtuaalisella ulottuvuudella, havaittiin, että niiden mahdollisuuksia hyödynnettiin eritasoisesti. Käyttö vaihteli paitsi yksilöittäin myös alueellisesti. Suurin osa tutkimuksen kohderyhmästä piti verkkoa interaktiivisen keskustelualustan sijasta materiaalivarastona, josta haettiin tietoa tai luettiin sinne tallennettuja oppimateriaaleja. Kontaktiopetuksesta omaksuttuja perinteisiä menettelytapoja sovellettiin myös toimimiseen mediavälitteisessä opiskeluympäristössä. Tutkimuksen kohderyhmän vuorovaikutussuhteille virtuaalikoulussa oli tyypillistä, että ne kehittyivät hitaasti ja erilaisin käytännöin. Lähiopetustapaamisissa käyminen ja koulupaikkakunnalla asuminen edisti keskinäistä vuorovaikutusta. Verkon kautta yhteydenpitoa sävytti nettituttavallisuus-tunteen syntyminen. Alueellisena erityispiirteenä todettiin etälukiolaisten muodostaneen myös kiinteämmin toimivia niin sanottuja ystäväpiirejä, mutta tutkimuskohderyhmään kuului myös opiskelijoita, joilla ei ollut lainkaan tuttavuussuhteita opiskeluyhteisössään. Etäopettajaan pidettiin yhteyttä mielellään kasvotusten lähiopetustapaamisten yhteydessä ja mediavälitteisesti enimmäkseen ongelmatilanteiden tai opiskelukäytäntöjen sitä vaatiessa. Kohtaaminen todettiin verkossa mahdolliseksi, mutta "nettituttavaksi" tuleminen vaati aktiivisuutta. Verkkokeskusteluihin osallistujien havaittiin löytäneen myös uudenlaisen esittäytymisareenan, jossa omaa identiteettiä oli mahdollista joko vahvistaa tai seurata siellä käytävää keskustelua sivummalta.
  • Kantonen, Pekka (2017)
    The subject matter of this research is the method with which I have approached my video archives. I have developed it together with Lea Kantonen, and it is a method of filming, watching and commenting that we have named Generational Filming. We watch and comment our home videos with people from different age groups, different specialists, and other viewers with different cultural and ethnic backgrounds. These discussions are filmed, and then added to the next edition as a new generation of the video to be shown to other audiences. Viewers help us conceptualise both the interpretations and the theorisation of our footage. We have arranged more than fifty screenings in order to analyse the data in a collaborative way. Generational Filming takes reflexivity to exhaustion or to a kind of saturation point. The chain of watching and commenting changes the meaning of the first shot, of the first generation of the chain. The focus of watching gradually changes from the viewed to the viewer. While listening to the interpretations made by previous viewers the subsequent viewers start to make comparisons between different cultural positions, and self-reflexivity begins to govern the experience of watching. My study concentrates on epistemological issues connected to the documentary approach. My research interest could be distilled into the following questions: What happens when an event is recorded (on film, video, etc.) and the recording is subsequently viewed? What are the truths, meanings and interpretations that emerge in the process of filming, editing, viewing and discussing a video diary? How does the spectator’s experience of watching change when watching filmed comments of that which has just been shown? In every chapter I concentrate on a special phase of the Generational Filming process: the birth of the idea, filming, performing for camera, arranging and indexing the material, editing, screening, commenting, and making new versions of the case study. My research consists of eight case studies. I borrow the term case study from sociology as it corresponds well to the manner in which I have both delimited and approached the areas of study. These eight case studies present an overall view of Generational Filming. With the term case study I refer both to the video and to the writings on it, which have been assembled as chapters in this book. The videos and texts are also case studies in themselves. In five case studies the first generation of video is a home video clip filmed in our home. One case study is based on a filmed song sang by Seto songmothers. One is a dialogical art project made together with a third artist about her summer identity. The eight case study is a museum project with Mexican indigenous people, Wixaritari, in which the method is used for planning a community museum. I recount the results of each case study and attempt to understand the significance of the method and its position in different academic and artistic discussions. I have categorised these discussions under four headings: Generational Filming in the tradition of moving images, Generational Filming as ethnography, Generational Filming as socially engaged art, and Generational Filming as artistic research. Doctoral thesis in fine arts includes three exhibitions made with Lea Kantonen: Favourite Place (2004) in the project space of the Museum of Photography Helsinki, Most Important in Life (2005) in Helsinki City Art Museum Meilahti, and Ripples at Home (2011) at Helsinki Kunsthalle. My part in these exhibitions has mostly consisted of the video documentation. In this book I write only about the works presented in the Ripples at Home exhibition.
  • Silvennoinen, Lotta (2010)
    Tutkimuksen tehtävänä oli selvittää, millä keinoin voidaan parantaa lastensuojelun avohuollon sosiaalityöntekijöiden mahdollisuuksia toimia ennaltaehkäisevästi. Ennaltaehkäisevän toiminnan tavoitteena on estää lapsen tai nuoren vaurioituminen antamalla apua ajoissa ja riittävästi käyttäen lievintä mahdollista keinoa. Tehtävän suorittamiseksi tutkimuksessa tuli ensin selvittää, miten työntekijät hyödyntävät vuoden 2008 lastensuojelulain avohuoltoa tukevia säännöksiä ja mitkä tekijät henkilöstömitoituksen lisäksi vaikuttavat mahdollisuuksiin työskennellä ennaltaehkäisevästi. Varsinaiseksi tutkimuskysymykseksi muotoutui avohuollon sosiaalityön toteuttamisen ehdot lastensuojelussa. Tutkimuksessa käytetään foucaultlaisesta hallinnan analytiikasta lainattua käsitettä hallinnan tekniikat kuvaamaan niitä ehtoja, jotka määrittävät työntekijöiden toimintamahdollisuuksia. Tutkimuksessa pohditaan myös minkälaisia lain tulkitsijoita sosiaalityön tietoperusta tuottaa. Tutkimuksen kysymyksenasettelu on oikeussosiologinen. Tavoitteena on selvittää, millä edellytyksillä uuden lastensuojelulain tavoitteita voidaan toteuttaa. Tutkimus on etnografinen. Tutkimusaineistona ovat havaintomuistiinpanot, tutkimuspaikkakunnan sosiaalitoimen sisäiset internet-sivut ja muu työntekijöiden käytössä ollut ohjemateriaali sekä avainhenkilöiden haastattelut. Aineiston perusteella uusi lastensuojelulaki ei ole tutkimusajankohtana parantanut lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden mahdollisuuksia toimia ennaltaehkäisevästi avohuollon sosiaalityössä. Henkilöstön määrä suhteessa asiakasmäärään selittää vain osan lain toimeenpanossa ilmenevistä ongelmista. Keskeisiksi lastensuojelun avohuollon sosiaalityötä määrittäviksi hallinnan tekniikoiksi nousevat tilojen, henkilöstön ja ajankäytön organisointi sekä tiedon tuottaminen ja atk-järjestelmä. Avohuollon sosiaalityön toteuttaminen lain tavoitteiden mukaisesti onnistuu silloin, kun lain säännökset ovat yksiselitteisiä, niiden toteuttaminen on selkeästi ohjeistettua ja rakenteelliset työn tekemisen ehdot tukevat tavoitteiden toteuttamista. Ohjeistusten tasoa voidaan parantaa valtakunnallisen ohjeistuksen kautta ja vastuuttamalla aluehallintovirastoja ohjeistusten tarkistamisessa. Sosiaalityöntekijöiden tietoisuutta toimimismahdollisuuksista silloin kun syntyy epävarmuutta ohjeistuksen tai käytäntöjen lainmukaisuudesta, voidaan tehostaa koulutuksella. Tutkimuskohteessa tilojen ja henkilöstön organisoinnilla on suurempi merkitys viranomaisyhteistyön onnistumisen kannalta kuin niillä lastensuojelulain säännöksillä, joiden tavoitteeksi on asetettu viranomaisyhteistyön edistäminen. Atk-järjestelmän avulla voidaan ohjata tehokkaimmin laissa edellytettyjen toimenpiteiden suorittamiseen. Tarkentamalla erityisesti huostaanottoprosesseihin liittyvää kirjaamista, voidaan säästää työaikaa. Kuntatasolla avohuollon tukitoimien tehokasta hyödyntämistä voidaan edistää panostamalla tukitoimien määrään ja laatuun, madaltamalla päätöksentekotasoa ja sijoittamalla keskeisiä tukimuotoja saman yksikön alaisuuteen. Lainsäädännön tasolla tulisi harkita mahdollisuutta vahvistaa lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän vaikutusmahdollisuuksia lastensuojelun avohuollon tukitoimien myöntämisessä. Jotta voimassa olevat säännökset toimisivat suunnitellulla tavalla ja yksikön kuormitus saataisiin vastaamaan tasoa, jolla ennaltaehkäisevän työn tekeminen olisi mahdollista, tulisi asiakkaaksi ottamisen prosessin valvonta ja ohjaus sekä asiakasmäärien seuranta ja niihin reagointi tulla yksikön ulkopuolelta. Jos ohjaus tapahtuu yksikön sisältä, yksikkö toimii itsesääntelevästi ja pyrkii rajaamaan asiakkaiden määrää vastaamaan työntekijöiden määrää. Jos kontrollia ei saada toteutettua, toimivat säännökset tarkoitustaan vastaan. Ennaltaehkäisevän tuen sijaan asiakkaat lajitellaan ja käännytetään pois.
  • Piiroinen, Joakim (Helsingin yliopisto, 2014)
    Tutkielmassa tarkastellaan museokuluttajien kokemuksia museovierailun aikana. Tutkimus rakentaa tulkintaa museokuluttajien kokemuksista analysoimalla niitä hetkiä, jolloin kuluttajat kohtaavat museon tarjoaman palveluympäristön. Museokokemuksen analyysiin sovelletaan palvelumuotoilun teoriaa ja lähestymistapoja, jossa kontaktipisteiden merkitys nähdään merkityksellisenä kokemuksen muodostumisessa. Tutkimus pyrkii myös kehittämään museopalveluita, jotta museokuluttajille voidaan tarjota muistettavampia kokemuksia. Tutkimuksen aineisto on kerätty etnografisin menetelmin havainnoimalla ja haastattelemalla museokuluttajia syyskuusta joulukuuhun 2013. Havainnointi suoritettiin Suomen kansallismuseon tiloissa haastattelujen ja juttutuokioiden lomassa. Haastatteluaineisto koostuu viidestä haastattelusta sekä 28 lyhyestä, keskustelumaisesta juttutuokiosta. Aineiston analyysissa on eritelty palvelukokemuksen syntymistä museotilassa sekä tyypitelty museokuluttajaryhmiä heidän kokemustensa perusteella. Tutkimuksen mukaan museokokemus muodostuu kolmesta osa-alueesta: museotunnelmasta, tarinoista ja oppimiskokemuksesta. Museotunnelma asettaa museovieraan tietynlaiseen rentoutuneeseen olotilaan. Rentoutunut olotila kumpuaa museon epäkaupallisesta ympäristössä, jossa toimitaan epäitsekkäästi toiset museovieraat huomioon ottaen. Museot toimivat myös tarinoiden välittäjinä itsestään toisille osapuolille, tarinat elävät aikaa ja voivat vaikuttaa vielä museovierailun jälkeenkin. Näyttelyistä etsitään lisäksi oppimiskokemuksia ja haastetta mielikuvitukselle. Museokävijät on tyypitelty tutkimuksessa kahteen tyyppiin: paljon ja harvoin museossa käyviin. Paljon museossa käyvät pystyvät nauttimaan museosta myös yksin ja heille museon tunnelma ja vaihtuvat näyttelyt ovat tärkeitä. Harvoin museossa käyvät hakevat helpompia elämyksiä osallistuttavista näyttelyistä ja heille on tyypillistä myös se, etteivät he saa kokemuksesta täyteläistä ilman sosiaalista kanssakäymistä. Kuluttajat hakevat yhä enemmän elämyksiä – myös museoista. Museon elämyksellisyyteen liittyy kaikkien aistien muodostama kokonaiskokemus. Moniaistisuuden lisäksi museokuluttajan osallistaminen näyttelyyn lisää näyttelyn elämyksellisyyttä.
  • Hytönen, Kajsa (Helsingfors universitet, 2011)
    I avhandlingen analyseras arbetsprocesserna vid en webbredaktion. Undersökningen är en etnografisk fallstudie där Hufvudstadsbladets webbproduktion fungerar som case. Den övergripande frågeställningen är hur växelverkan mellan tidningsredaktionen och webbredaktionen fungerar och varför. Syftet var att hitta och synliggöra de underliggande spänningar i organisationen som bimedialiteten kan ha gett upphov till, och analysera produktionen mot bakgrund av tidigare forskning. Analysen behandlar tre områden som ofta återkommer i mediekonvergensforskningen, det vill säga organisation, innehåll och inställning. Forskningsmaterialet är insamlat med hjälp av observation, intervjuer och en e-postenkät. Arbetet på redaktionen observerades under sex arbetsskift. Webbreporterns arbete observerades, observationerna antecknades och efter varje arbetsskift bandades en intervju med webbreportern. Utöver dessa intervjuer gjordes ytterligare tre intervjuer med två nyhetschefer och chefredaktören. En e-postenkät med öppna frågor skickades ut till samtliga redaktionsmedlemmar. Avhandlingen tar avstamp i mediekonvergensforskning, redaktionsforskning och aktivitetsteori. Eftersom den teoretiska utgångspunkten delvis ligger inom aktivitetsteori och utvecklande arbetsforskning räknades samtidigt störningar i arbetsprocessen för att kunna identifiera underliggande spänningar i organisationen. Alla händelser som innebar ett längre eller kortare avbrott i arbetsprocessen antecknades och delades in i kategorier. Sammanlagt sextio störningar identifierades, varav den största andelen, en tredjedel, konstaterades bero på organisations- och kommunikationsfaktorer, främst till följd av bristfällig intern kommunikation. Slutsatserna är webbproduktionen till följd av heterogena objekt i aktivitetssystemet - oklara mål och oklarhet gällande webbens roll i organisationen sitter fast i klyftan mellan ledningens vision och verkligheten på redaktionen. Ett flertal motstridiga uppfattningar om webbproduktionens roll råder på redaktionen. Det leder till störningar i arbetsprocessen som i sin tur gör att produktionen haltar och inte utvecklas. Oklarheten kring målen leder till oklarhet kring konkret praxis, kommunikationssvårigheter, missförstånd och en sned arbetsfördelning, som samtliga inverkar på smidigheten i produktionen.
  • Mikkonen, Anna Gustaava (2001)
    Tutkimuksen kohderyhmänä ovat ilman huoltajaa Suomeen tulleet pakolaisnuoret. Nuorten tilanteessa on erityistä vanhemmista ja perheestä erossa oleminen. Tutkimuksen tavoitteena on ollut selvittää, millaisia sosiaalisia verkostoja nuorilla on ja mistä nuoret saavat sosiaalista tukea. Ilman huoltajaa Suomeen tulleet nuoret asuvat yleensä laitoksissa tai sukulaisperheissä. Tehtävänäni on ollut selvittää, millaiset ovat ilman huoltajaa tulleiden nuorten vastaanottokäytännöt ja asumisjärjestelyt. Kuvaan työssäni laitoksissa ja sukulaisperheissä asuvien nuorten sosiaalisia suhteita, arkea ja asumista. Selvitän myös, millainen on ilman huoltajaa Suomeen tulevien nuorten laillinen asema ja turvapaikkaprosessi. Sosiaalisten verkostojen ja sosiaalisen tuen teoria muodostavat tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen. Tutkimus on laadullinen, ja se perustuu kuukauden pituiseen etnografiseen kenttätyöhön sekä teemahaastatteluihin. Vietin reilun kuukauden laitoksissa, joissa nuoret asuvat. Haastattelin viittätoista ilman huoltajaa Suomeen tullutta nuorta. Suurin osa heistä asuu laitoksissa, osa sukulaisperheissä ja muutama oli hiljattain muuttanut asumaan yksin tukiasuntoon. Osa nuorista ei tiedä, missä heidän perheensä on, osa taas on yhteydessä perheeseen. Nuoret kaipaavat perheen tukea ja varsinkin äitiään. Lisäksi nuoret ovat huolissaan perheen kohtalosta. Osalla nuorista on sisko tai veli Suomessa. Sisarukset ovat läheisiä ja pystyvät usein tukemaan toisiaan. Monille nuorille laitosten henkilökunta ja muut laitosten nuoret ovat tärkeitä ja melkein kuin perhe. Monilla laitoksissa asuvilla nuorilla on sekä omanmaalaisia että suomalaisia ystäviä. Suomalaisia tovereita monet ovat löytäneet harrastusten kautta, mutta koulussa useimmilla ei ole ystävyyssuhteita. Vaikka monilla on kavereita, hyvistä ystävistä on pulaa. Joillakin nuorilla ei ole ikäisiään kavereita eikä ystäviä laitoksen ulkopuolella. Rasismi on osa nuorten arkea ja vaikeuttaa suhteiden solmimista suomalaisiin. Laitoksissa asumisen hyviä puolia on mm. se, että siellä nuoria valmennetaan itsenäiseen elämään suomalaisessa yhteiskunnassa. Sukulaisperheissä asuvilla nuorilla taas on ympärillään maanmiehiä, omaa kieltä ja kulttuuria, mutta heillä on laitoksissa asuvia vähemmän kontakteja suomalaisiin. Sukulaisperhe voi tuntua melkein omalta perheeltä. Turvapaikka- ja perheenyhdistämishakemusten pitkät käsittelyajat lisäävät nuorten huolia sekä vaikeuttavat kotoutumista ja tulevaisuuden suunnittelua. Suomeen jäämistä helpottaisi huomattavasti perheen tänne saaminen. Pysyvät aikuiskontaktit ovat nuorille välttämättömiä, olivatpa kontaktit maanmiehiin tai suomalaisiin. Nuoret saavat sosiaalista tukea Suomessa olevilta sukulaisperheiltä ja sisaruksilta, laitosten työntekijöiltä, ulkomaalaisilta kavereilta, tyttö- tai poikaystäviltä sekä suomalaisilta ystäväperheiltä. Vaikeista taustoista huolimatta nuorten elämä on melko hyvällä mallilla, ja kaikilla on tulevaisuudensuunnitelmia.
  • Karjalainen, Mira (Finnish Society of Sciences and Letters, 2007)
    Commentationes Scientiarum Socialium