Browsing by Subject "euro"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-9 of 9
  • Marjomaa, Anni (Helsingin yliopisto, 2020)
    This thesis aims at developing plausible visions of future for the eurozone, based on a literature review and scenario methodology. The starting point of the analysis is the global financial crisis of 2008, which turned into a European balance-of-payment crisis in 2010. In the early 2020, COVID-19 pandemic ushered in a new crisis for the eurozone. The survival of the euro seems more uncertain than ever before. Thus, it is a timely effort to explore the various theories of the root causes for the troubles of the eurozone. The research question of the thesis is the following. Utilizing scenario methodology, what kind of plausible futures can be envisioned for the eurozone? Is there a viable future for the EMU or is it doomed to fail due to its alleged flaws? What are the conditions in which the eurozone can prosper and the euro to become a well-functioning common currency? The hypothesis is that the future of the eurozone is extremely uncertain without significant social and fiscal reforms. To tackle these questions, various theories and perspectives on the problems of the euro are reviewed. Despite the different views, there seems to be a consensus regarding the fact that the euro has failed in terms of the main objectives of the common currency, namely bringing prosperity and stability through economic integration and accelerating political integration. Quite the contrary, it has worsened the standards of living and created instability and deep political fragmentation across Europe. The thesis utilizes scenario methodology as it is particularly suitable method for examining uncertain contexts. The scenarios are based on a literature review, which is further analysed from the author’s perspective and developed into plausible scenarios for the future. It is argued that scenario methodology is a fruitful way to conceptualize uncertain future and potential shocks it may hold, while producing novel academic insights and interesting research. The scenario-building exercise demonstrates how the different theories and views on how the EMU should be governed and reformed may play out in practice. Each scenario reflects certain school of thought that entails specific elements of reform and governing principles for the EMU. The paper demonstrates that there are conditions in which the euro can survive and even prosper. On the other hand, there are conditions in which the euro is doomed to fail due to its design flaws and lack of social integration within the eurozone. The scenarios in which the EMU prospers include aspects of social integration and banking integration. Vice versa, the scenarios in which the EMU cannot survive are characterized by lack of social and banking integration. The key finding is that for the euro to survive, social integration in Europe must deepen. In other words, any meaningful reform in the eurozone structure requires increased solidarity within the union. There is a growing consensus between leading economists that the most important structural reform would be some level of debt mutualization and restructuring. The second conclusion is the importance of banking integration, which would enhance financial stability in the eurozone through common standards and harmonize the banking regulation between the member states. Banking integration also requires deepening solidarity in the EMU, so it cannot fully realize before social integration moves forward.
  • Aalto-Setälä, Ville; Halonen, Markus; Nikkilä, Marita; Peura-Kapanen, Liisa; Raijas, Anu; Saarinen, Paavo (Kuluttajatutkimuskeskus, 2003)
    Kuluttajatutkimuskeskuksen kirjoja
  • Aalto-Setälä, Ville; Nikkilä, Marita (Kuluttajatutkimuskeskus, 2004)
    Kuluttajatutkimuskeskus. Julkaisuja 8/2004
    Tämä tutkimus tarkastelee käteisvaluutan vaihtumisen vaikutusta yritysten hinnoitteluun ja kuluttajien hintatietoisuuteen. Jatkamme Kuluttajatutkimuskeskuksen aiemmin julkaiseman "Eurokirjan" (Aalto-Setälä et al, 2003) teemoja. Eurokirjan keskeisiä tuloksia oli, että niin hinnoittelun kuin hintatietoisuudenkin sopeutuminen olivat vielä keväällä 2003 kesken. Tämä tutkimus jatkaakin näitä teemoja tarkastelemalla sekä hinnoittelun että hintatietoisuuden muutosta ajanjaksolla, joka ulottuu reilu kaksi vuotta valuutan vaihtumisen jälkeen tammi-helmikuuhun 2004. Eurokirjassa todettiin, ettei valuutan vaihtuminen nostanut hintatasoa. Enää emme tarkastele käteisvaluutan muuttumisen vaikutusta hintatasoon. Syynä on se, että euron vaikutusta hintatasoon on kaksi vuotta valuutan vaihtumisen jälkeen mahdotonta eristää muista hintatasoon vaikuttavista tekijöistä. Kuluttajien hintatietoisuus heikkeni luonnollisesti valuutan vaihtumisen seurauksena. Yllättävää on kuitenkin se, että hintatietoisuus on parantunut hyvin hitaasti euron käyttöönoton jälkeen. Vuoden 2004 alussa yli kaksi vuotta valuutan vaihtumisen jälkeen, kuluttajien hintatietoisuus oli yhä huomattavasti heikompi kuin markka-aikana. Ennakko-oletusten mukaisesti kaikkein eniten on heikentynyt iäkkäimpien kuluttajien hintatietoisuus. Syynä hitaaseen hintatietoisuuden kehittymiseen on ilmeisesti se, että valuutan vaihtuminen ei muuttanut ainoastaan yksittäisiä hintoja. Markka oli sen sijaan toiminut kuluttajien hintatietoisuuden mittatikkuna ja ohjasi vahvasti yritysten tapaa hinnoitella. Kun vielä yritysten hinnoittelun euroon sopeutuminen on yhä edelleen kesken ja hinnoittelu on ollut muutoksessa koko euroajan, kuluttajien hintatietoisuuden hidas palautuminen ei olekaan enää kovin yllättävää. Avoin kysymys on edelleen se, kuinka kauan kuluttajien hintatietoisuuden palautuminen markka-ajan tasolle vie. Vai voiko olla niin, että valuutan vaihtuminen on heikentänyt kuluttajien hintatietoisuutta pysyvästi. Tämän kysymyksen tarkastelu on tärkeää niin kuluttajapoliittisesti kuin tieteellisestikin: voiko "pelkkä" nimellishintojen muutos aiheuttaa markkinoille pysyvän hintatietoisuuden heikkenemisen?
  • Hautala, Niina (Helsingfors universitet, 2002)
    Työn tavoitteena oli tutkia kuluttajien hintakäsityksiä funktionaalisista elintarvikkeista sekä euron käyttöönoton vaikutuksia niihin. Teoriaosassa tarkasteltiin funktionaalisen elintarvikkeen käsitettä ja sen hintaan liittyviä kysymyksiä erikoistuotteen näkökulmasta sekä kuluttajan hintakäsityksen muodostumisessa tärkeää osaa näyttelevää referenssihintaa ja sen vaikutuksia sekä teoreettista taustaa, erityisesti adaptaatiotasoteoriaa. Lisäksi tarkasteltiin euron mahdollisia vaikutuksia referenssihintaan sekä referenssihinnan roolia kuluttajan hintakäsityksen muodostumisessa. Työn empiirinen osa koostui kahdesta kyselytutkimuksesta, jotka suoritettiin ennen euron käyttöönottoa joulukuussa 2001 ja sen jälkeen huhtikuussa 2002. Ensimmäiseen kyselyyn vastasi 182 ja toiseen 135 vastaajaa. Vastaajat olivat pääkaupunki- sekä Hämeenlinnan seudulta. Tutkimuksen kohteena olevat tuotteet olivat Gefilus®-piimä ja -mehut, ja kohderyhmänä niiden käyttäjät. Tutkimuksen empiirisessä osassa selvitettiin funktionaalisten elintarvikkeiden käyttö- ja ostotottumuksia sekä mielipidettä niiden hintatasosta suhteessa terveysvaikutuksiin ja tavallisiin elintarvikkeisiin. Referenssihintoja tutkimuksen kohteena oleville tuotteille tutkittiin sopivana, korkeimpana ja alhaisimpana hyväksyttävänä hintana.Euron vaikutuksia hintakäsityksiin tutkittiin vastausten eroissa kyselyjen välillä. Euron käyttöönoton aiheuttamia referenssihintojen muutoksia tarkasteltiin hintaherkkyysmittari avulla. Lisäksi tutkittiin euron käyttöönoton aiheuttamia muutoksia ostokäyttäytymisessä. Faktori- ja ryhmittelyanalyyseja käytettiin vastaajien ryhmittelyyn. Funktionaalisia elintarvikkeita pidettiin vastaajien joukossa kalliina suhteessa niiden terveysvaikutuksiin tai tavallisten, ei-funktionaalisten, tuotteiden hintaan. Tutkimuksen kohteena olleiden tuotteiden, Gefilus®-piimän ja -mehujen, hintatasoa pidettiin myös kalliina. Gefilus®-mehujen hintaa pidettiin yleisesti liian kalliina. Euron käyttöönotto aiheutti muutoksia vastaajien referenssihinnoissa. Euron käyttöönoton voitiin havaita vaikuttaneen kuluttajien hintakäsityksiin siten, että hinnat vaikuttivat aikaisempaa halvemmilta. Lisäksi euron käyttöönotto oli vaikeuttanut hintojen arviointia. Lähes kaikki vastaajat olivat sitä mieltä, että euron käyttöönoton jälkeen hinnat olivat nouseet. Euron käyttöönotto oli myös lisännyt pankkikortin käyttöä maksuvälineenä käteisen sijaan.
  • Aalto-Setälä, Ville; Nikkilä, Marita (Kuluttajatutkimuskeskus, 2005)
    Kuluttajatutkimuskeskus. Julkaisuja 6/2005
    Tässä tutkimuksessa tarkastellaan euroon siirtymisen aiheuttamia muutoksia kuluttajien hintatietoisuudessa. Jo aiemmista tutkimuksista tiedämme, että kuluttajien hintatietoisuus heikkeni valuutan vaihtumisen seurauksena. Tässä tutkimuksessa kuluttajien hintatietoisuuden kehittymistä on tarkasteltu vuoden 2005 alkuun asti eli aina kolme vuotta euroon siirtymisen jälkeen. Tutkimuksen yllättävä tulos on, ettei hintatietoisuus ole parantunut ollenkaan vuonna 2002 tapahtuneen valuutan vaihtumisesta aiheutuneen heikkenemisen jälkeen. Kuluttajien hinta-tietoisuus on siis yhä selvästi markka-aikaa heikommalla tasolla. Ei ole vain yhtä syytä sille, miksi kuluttajat eivät ole oppineet eurohintoja. Varmaan tärkeä syy on Euroopan komission teettämien Eurobarometrien tulos, jonka mukaan osa kuluttajista tukeutuu yhä kansallisiin valuuttoihin jokapäiväisiäkin ostoksia tehdessään. Eurobarometrit myös osoittavat, ettei kyse hitaassa euroon sopeutumisessa ole pelkästään Suomea koskevasta ongelmasta, vaan koko euro-aluetta koskevasta ongelmasta. Toinen syy hitaaseen hintojen oppimiseen on selvästi nimellishintojen vahva vaikutus niin hinnoitteluun kuin kuluttajien hintatietoisuuteenkin. Markka-aikana sekä hinnat että kuluttajien hinta-arviot olivat vahvasti keskittyneitä yhden markan välein. Voidaankin sanoa, että yrityksillä oli markka-aikana selkeä hinnoittelu-systeemi ja kuluttajat tunsivat yritysten tavan hinnoitella. Euroaikana hintajakaumat ovat muuttuneet - hinnat ovat huomattavasti vähemmän keskittyneitä tiettyihin pisteisiin kuin markka-aikana. Kuluttajien hinta-arviot ovat sen sijaan hyvin keskittyneitä tasaeuroihin ja 50 senttiin päättyviin hintoihin. Usein kuultu arkielämän lausahdus "Markka on muuttunut euroksi" ei olekaan toteutunut todellisten hintojen kohdalla. Sen sijaan kuluttajien hinta-arvioissa markka on muuttunut ainakin osittain euroksi. Koska euroon siirtymisestä on kulunut jo kolme vuotta, eikä hintatietoisuus ole parantunut, on mahdollista, että hintatietoisuus on jäänyt pysyvästi alemmalle tasolle. Mikäli näin todella on, kyseessä on hyvin mielenkiintoinen osoitus nimellisten arvojen merkityksestä markkinoiden toiminnassa.
  • Nikkilä, Marita; Raijas, Anu; Aalto-Setälä, Ville (Kuluttajatutkimuskeskus, 2008)
    Kuluttajatutkimuskeskus. Työselosteita ja esitelmiä 109
    Hintatietoisuuden tutkimisella on pitkät perinteet, mutta Suomessa kiinnostus sen tutkimiseen virisi vasta euron käyttöönoton myötä. Yhteisvaluutan käytössä mielenkiintoinen tarkastelunäkökulma on erityisesti euroilluusion vaikutus tuotteen arvon ymmärtämiseen. Tutkimus käsittelee euromaiden kuluttajien kokemuksia euron käytöstä sekä suomalaisten kuluttajien hintatietoisuuden kehitystä viiden ensimmäisen eurovuoden aikana. Tutkimuksessa käytetään kolmea erilaista aineistoa. Ensiksi hyödynnetään Euroopan komission vuosina 2002-2006 keräämiä Eurobarometreihin sisältyviä aineistoja. Toiseksi käytetään Kuluttajatutkimuskeskuksen vuosina 2001-2007 keräämiä hinta- ja hinta-arvioaineistoja. Euron käyttöönotto sekaannutti ihmisten käsityksiä tuotteiden hinnoista. Vuoden 2002 alussa, heti käyttöönoton jälkeen, euromaiden kansalaisten mielestä hinnat nousivat. Hintatietoisuus ei ole käytännöllisesti katsoen parantunut vuosina 2002-2007 ollenkaan, vaan on jopa huonontunut alkushokin jälkeen. Euron käyttöönotto ei ole muuttanut vain yksittäisiä hintoja, vaan muokannut uudelleen koko hinnoittelusysteemiä markkinoilla. Hyvin hidas hintatietoisuuden paraneminen voi johtua selkeiden hinnoittelumallien puuttumisesta, jollaiset markka-aikana olivat kuluttajien tietoisuudessa. Yksi selitys heikentyneelle hintatietoisuudelle on entisten rahayksiköiden käyttö kuluttajien hahmottaessa tuotteiden hintojen todellista arvoa. Kuluttajat koko euroalueella tukeutuvat edelleen vahvasti entisiin kansallisiin valuuttoihin ostoksia tehdessään. Mitä suuremmista summista on kyse, sitä enemmän kuluttajat kääntävät hinnat mielessään vanhoiksi valuutoiksi. Pysyvän hintatietoisuuden heikkenemisen yhtenä syynä voi olla se, että ainakin alhaisissa hinnoissa euron nimellisarvo on vaikeampi ymmärtää ja muistaa kuin mitä markan arvo oli. Usein yksi euro voi kuluttajien ymmärryksessä olla yksi markka. Kansallisen valuutan aikana markka, noin 16 senttiä, oli usein käytetty arvioyksikkö. Euroaikana yhdestä eurosta tai 50 sentistä on tullut hinta-arvioiden yksikkö. Hinta-arvioiden asteikko on siis muuttunut karkeammaksi. Sen sijaan kaupassa tuotteiden hinnoitteluyksikkö on yksi sentti. Näin olleen kauppa ja kuluttajat 'hinnoittelevat' tuotteita eri asteikoilla. Hintatietoisuus vaihtelee suuresti eri-ikäisten kuluttajien välillä, ja 50-79-vuotiaiden hintatietoisuus on heikentynyt eniten. Niin Suomessa kuin muissakin euromaissa nuoret ilmoittavat omaavansa vähiten ongelmia euron käytössä. Vaikka näin varmaan onkin, on mahdollista, että nuoret eivät piittaisi edullisten tuotteiden hinnoista. Heille ei todennäköisesti koskaan synnykään sellaista mielenkiintoa hintojen seuraamiseen, mikä vanhemmilla ikäluokilla on ollut. Elintarvikkeiden hinnoista piittaamattomuus voi olla yleisempikin syy: elintason noustessa kuluttaja ei katso tarpeelliseksi rasittaa muistiaan sellaisten tuotteiden hinnoilla, joiden osuus hänen kaikista menoistaan on vähäinen. Kuluttajien hintatietoisuus on vielä viisikin vuotta euroon siirtymisen jälkeen huomattavasti heikompi kuin markka-aikana. Viidessä vuodessa tukeutuminen markkoihin on vähentynyt, mutta hintojen ilmoittaminen euroina ei ole vieläkään luontevaa. Hintojen oppiminen on monimutkainen prosessi, koska kuluttajat joutuvat opettelemaan samanaikaisesti kaksi suurta asiaa: uudet hinnat ja uuden hinnoittelusysteemin. Kyse on uudelleen oppimisesta, mikä tapahtuu hitaasti.
  • Vuorinen, Toni (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tässä tutkielmassa tutkitaan empiirisesti euroalueen optimaalisuutta valuutta-alueena aikaisempaan teoreettiseen kirjallisuuteen nojaten. Tarkastelussa keskitytään kriteeriin, jonka mukaan yhteisvaluutan muodostavien maiden tulisi olla suhdannesykleiltään yhteneväiset. Mundell (1961) määritteli useita kriteereitä optimaalista valuutta-aluetta muodostettaessa ja tässä tutkielmassa on valittu edellä mainittu yksi kriteeri tarkasteltavaksi. Tutkimuksessa hyödynnetään logaritmoitua asukaskohtaista bruttokansantuotetta mittaavaa neljännesvuosittaista aineistoa ja se on jaettu kahteen osaan. Ensimmäinen ajanjakso kattaa ajan ennen euroa (1960:1-1998:4) ja toinen ajanjakso kattaa ajan euron luomisen jälkeen (1999:1-2016:4). Aineisto kattaa euro12-maat, joihin kuuluvat Itävalta, Belgia, Suomi, Saksa, Ranska, Kreikka, Irlanti, Italia, Luxemburg, Alankomaat, Portugali ja Espanja. Tutkimusmenetelminä hyödynnetään yhteisintegroituvuusanalyysia. Maat on analysoitu pareittain niin, että Saksa on aina toisena. Saksa on valittu kontrollimaaksi, koska se on ollut yksi nopeimmin kasvavista euromaista euron luomisen jälkeen. Tutkimuksen perusteella Saksan ja muiden euromaiden väliltä ei löytynyt merkittävässä määrin yhteisintegroituvuussuhteita. Tämä indikoi, että tutkimuksessa käytettävien euromaiden suhdannesyklit eivät ole yhteneväiset Saksan kanssa, eikä euron luominen ole luonut konvergenssia euroalueelle. Keskeisimpänä johtopäätöksenä voidaan todeta, että tämän tutkimuksen perusteella euroalueen maat eivät ole suhdannesykleiltään yhteneväisiä, eikä euroalue siten täytä ainakaan toistaiseksi kaikkia optimaalisen valuutta-alueen kriteereitä. Tässä tiivistelmässä käytetyt lähteet: Mundell, R.A. 1961. A theory of optimum currency areas, American Economic Review, 657-665.
  • Luoto, Laura (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielma tutkii EU-instituutioiden ideoita Kreikan kolmannesta tukipaketista kesällä 2015. Tutkielma tuottaa uutta tietoa EU:n instituutioiden koordinoivassa sfäärissä liikkuvista ideoista. Koordinoivassa sfäärissä esiintyy diskurssi sellaisten toimijoiden välillä, joilla on yhtäläinen pääsy poliittiseen päätöksentekoon. Eurokriisin kohdalla koordinoivaa sfääriä on tutkittu vähän. Valtaosa aiemmasta tutkimuksesta onkin keskittynyt median käyttämiin diskursseihin. Tutkimuksen tavoitteena on kuvata EU-instituutioiden koordinoivaa diskurssia Kreikan kolmannesta tukipaketista. Tutkielman teoreettinen viitekehys on Vivien Schmidtin diskursiivinen institutionalismi ja menetelmä Norman Fairclough’n poliittinen diskurssianalyysi. Schmidtillä ja Fairclough’lla on yhtäläinen käsitys diskursseista toimintaa rajoittavina ja toisaalta sitä tuottavina. Schmidtin mukaan ideoiden pysyvyys riippuu koordinoivan diskurssin ja kommunikatiivisen diskurssin kyvystä viestiä ideoita eri yleisöille. Kommunikatiivisessa sfäärissä legitimoidaan ideoita suurelle yleisölle. Ideat jakautuvat filosofiseen, ohjelmoivaan ja policy-tasoon, joista vahvin on filosofinen taso. Sillä olevat ideat ovat perustavanlaatuisia käsityksiä maailman toiminnasta, kun taas ohjelmoivan ja policy-tason ideat saattavat muuttua herkemmin. Fairclough’n poliittinen diskurssianalyysi tutkii poliittisissa tilanteissa tapahtuvaa argumentaatiota. Se pureutuu puhujan premisseihin ja kuvaa niiden avulla puhuja argumenttia. Poliittinen diskurssianalyysi kiinnittää myös huomiota tapaan, jolla tekstit tuotetaan. Tämä on hyödyllinen piirre tutkimuksen kannalta, sillä EU-instituutiot tuottavat tekstejä eri tavoin ja toisaalta Schmidtin teoriaa on arvosteltu siitä, että se keskittyy liikaa toimijoihin instituutioiden kustannuksella. Aineistona tutkimuksessa käytetään EU-instituutioiden tuottamia asiakirjoja ja yhtä keskustelua, jotka koskevat Kreikan kolmannen tukipaketin myöntämistä. Aineistoa on mukana Euroopan parlamentilta, ministerineuvostolta ja komissiolta. Aineisto on julkisesti saatavilla internetissä. EU-instituutioiden koordinoiva diskurssi Kreikan kolmannesta tukipaketista on komission ja ministerineuvoston osalta vahvaa, mutta parlamentin osalta ei. Monet aiemman tutkimuksen löydöksistä toistuvat, mutta menetelmän ansiosta aineistosta löytyy paljon uutta, esimerkiksi parlamentin vahvasti esillä pitämät eurooppalaisuuden, solidaarisuuden ja oikeudenmukaisuuden arvot. EU-instituutioille yhteiset premissit ovat sääntöjen noudattamisen tärkeys sekä ajatus siitä, että Kreikan kriisi on ratkaistava EU:ssa yhdessä.
  • Kanerva, Katri (Helsingin yliopisto, 2020)
    Euroopan talous- ja rahaliitto voidaan nähdä huipentumana kehitykselle, jossa Euroopan poliittista yhtenäisyyttä edistetään taloudellisen integraation keinoin, jatkumona Pariisin sopimuksessa alkunsa saaneelle Euroopan hiili- ja teräsyhteisölle. Tätä taustaa vasten tarkasteltuna on selvää, ettei talous- ja rahaliittoa voida kattavasti selittää vain yhdestä näkökulmasta. Aiemmassa yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa useiden Euroopan maiden talous- ja rahaliiton jäsenyyspäätöksen on todettu olleen lähinnä poliittinen. Analysoitaessa päätöksenteon perusteluita on kuitenkin otettava huomioon aiheen sekä poliittinen että taloudellinen puoli. EMU-jäsenyyttä koskevan päätöksenteon perustan voi todella vahvistaa vain ottamalla tarkasteluun mukaan myös päätöksentekotilanteessa esitetyt taloudelliset perustelut. Suomi ja Ruotsi tarjoavat tätä tarkoitusta varten erinomaisen tutkimusalustan, sillä 1990-luvun puolivälissä maat muistuttivat toisiaan paitsi yhteiskuntamallin ja kulttuurin myös kansantalouden piirteiden osalta. Tutkielmassa tarkastellaan suomalaisten ja ruotsalaisten kansanedustajien käyttämiä taloudellisia argumentteja, viittauksia ja väitteitä, joita esitettiin maan talous- ja rahaliiton jäsenyyttä käsitelleissä keskeisimmissä valtiopäiväkeskusteluissa vuosina 1996–1998. Tarkastelun pyrkimyksenä on valottaa Suomen ja Ruotsin poliittisten päättäjien päätöksenteon perusteluja maan jäsenyydestä talous- ja rahaliitossa. Suomen eduskunnan osalta tarkastellaan täysistuntojen pöytäkirjoja 20.–21.5.1997 sekä 14.–16.4.1998. Ruotsin osalta tarkastellaan valtiopäivien debatt i kammaren -debattien pöytäkirjoja (riksdagens protokoll) 6.11.1996, 5.6.1997 ja 4.12.1997. Tutkielman metodina käytetään historiantutkimukselle perinteistä aineistolähtöistä tutkimustapaa, jota täydennetään argumentaatioanalyysillä ja tieteen retoriikalla. Tutkimusvaiheessa aineistosta on tunnistettu ne puheenvuorojen osat, joissa on taloudellista sisältöä. Näitä tekstikatkelmia on tarkasteltu lähemmin sen selvittämiseksi, onko kyseessä taloudellinen tai taloustieteelliseen tutkimukseen tukeutuva perustelu maan jäsenyydelle talous- ja rahaliitossa. Analyysin ytimessä on näiden havaintojen vertaileminen hallituksen ja opposition välillä ja kesken sekä Suomen ja Ruotsin välillä. Viimeisessä vaiheessa tehdyt havainnot on luokiteltu EMU:n hyötyjä ja haittoja koskevan aiemman tutkimuksen perusteella loogisen analysoimisen ja tutkimuskysymyksiin vastaamisen mahdollistamiseksi. Tutkielman keskeisimmät tulokset voidaan tiivistää kolmeen kohtaan. Ensinnäkin sekä Suomessa että Ruotsissa talous- ja rahaliiton vaikutukset työttömyystasoon saivat merkittävästi huomiota. Maiden keskusteluteemojen suurin eroavaisuus koski palkkajoustoja ja niiden ehkäisyä, joita käsiteltiin Suomessa kaikkien osapuolten puheenvuoroissa kaikissa tarkastelluissa täysistunnoissa, mutta Ruotsissa ei juurikaan. Toiseksi sekä Suomessa että Ruotsissa EMU-jäsenyyttä vastustaneet keskittyivät jäsenyyttä kannattaneita voimakkaammin kysymyksen taloudellisiin ydinkohtiin. Kolmantena havaintona on, että Suomessa myös EMU:n kannattamiselle esitettiin suhteessa enemmän taloudellisia perusteluja kuin Ruotsissa, jossa puolestaan korostettiin Suomea enemmän talous- ja rahaliiton jäsenyyden avulla saavutettavissa olevia vaikutusmahdollisuuksia kansainväliseen rahapoliittiseen päätöksentekoon. Tutkimuksen ensimmäisen johtopäätöksen mukaan talous- ja rahaliiton jäsenyyden puolesta ja sitä vastaan argumentoitiin taloudellisten perustelujen, viittausten ja väitteiden avulla pitkälti samalla tavalla Suomessa ja Ruotsissa. Maat tekivät siten pääasiassa samanlaisten taloudellisten perustelujen nojalla vastakkaiset ratkaisut. Toisena johtopäätöksenä on, että Suomen ja Ruotsin parlamentaarisen kentän eroavaisuuksilla ja puolueiden keskinäisillä valtasuhteilla vaikuttaa olleen keskeinen rooli maiden päätöksenteossa talous- ja rahaliiton jäsenyydestä, mikä vahvistaa entisestään käsitystä politiikan ja talouden voimakkaasta yhteen kietoutumisesta. Tutkielman kolmantena johtopäätöksenä voidaan kuitenkin todeta, että taloustieteellisen tutkimuksen perusteella sekä Suomessa että Ruotsissa EMU-jäsenyyttä vastustaneilla edustajilla oli esittää painavampia perusteluja liiton ulkopuolelle jäämiseksi kuin jäsenyyden puolustajilla. Lisäksi suoraan tutkielman tutkimuskysymyksistä irrallisena neljäntenä johtopäätöksenä voidaan todeta, että talous- ja rahaliiton jäsenyyskysymys on ollut sekä suomalaisille että ruotsalaisille kansanedustajille vaikea asiakysymys, jonka täysipainoinen pohtiminen taloudellisesta näkökulmasta olisi vaatinut selvästi syvällisempää taloudellista osaamista.