Browsing by Subject "eurokriisi"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-5 of 5
  • Tarkiainen, Elisa (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielma muodostaa vastauksen kysymykseen, kuinka vaikuttavaa Euroopan unionin vallankäyttö suhteessa euroalueen jäsenvaltioihin on ollut eurokriisin jälkeen Italian ja Saksan tapausesimerkkien kautta. Tutkielmassa tarkastellaan Italialle ja Saksalle kohdistettuja maakohtaisia suosituksia ja niiden toimeenpanoa kyseisissä jäsenvaltioissa. Maakohtaiset suositukset ovat väline talouspolitiikan yhteensovittamiseksi EU:ssa. Eurokriisi on vedenjakaja euroalueen kehityksessä, sillä kriisillä oli merkittävä vaikutus euroalueen talouspolitiikan yhteensovittamista koskeviin sääntöihin. Tutkielman lähtökohta on havainto siitä, että eurokriisin aikaisten talouspolitiikan yhteensovittamisessa tehtyjen uudistusten takia EU:n instituutioita ja pääasiassa Euroopan komissiota kritisoidaan jäsenvaltioiden talouspoliittisen päätösvallan rajoittamisesta. Jäsenvaltioiden välillä on kuitenkin vaihtelua sen suhteen, kuinka paljon jäsenvaltiot tosiasiassa noudattavat niille kohdistettuja maakohtaisia suosituksia. EU:n vallankäyttö määritellään poliittisen ja instrumentaalisen johtamisen kykynä toimia tehokkaasti yhdessä yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Jotta jokin uudistus saadaan poliittiselle agendalle EU:ssa, tarvitaan korkean tason poliittista johtajuutta. Jotta epämääräiset ideat saadaan muutettua oikeudellisesti sitoviksi uudistuksiksi EU:ssa, tarvitaan lisäksi instrumentaalista johtajuutta. Poliittisessa vallassa on kyse ideoilla johtamisesta ja yhteisten tavoitteiden asettamisesta. Instrumentaalinen valta perustuu asiantuntemukseen, kykyyn ja haluun toteuttaa tai olla toteuttamatta poliittista valtaa. Tutkielma on kvalitatiivinen tutkimus, ja perustuu empiiriseen aineistontarkasteluun ja sisällönanalyysiin. Tutkimusaineisto koostuu Italialle ja Saksalle osoitetuista maakohtaisista suosituksista vuosilta 2013, 2015, 2017 ja 2019 sekä Italiaa ja Saksaa koskevista Euroopan komission maaraporteista vuosilta 2014, 2016, 2018 ja 2020. Tutkimusaineisto täydentyy Italian ja Saksan valtiovarainministeriöiden Euroopan komissiolle toimittamilla vakausohjelmilla sekä aiemmilla tutkimuksilla maakohtaisten suositusten toimeenpanosta. Tutkielma vahvistaa aiempien maakohtaisten suositusten toimeenpanoa käsitelleiden tutkimusten johtopäätöksiä Italian ja Saksan osalta. EU:n vallankäyttö suhteessa euroalueen jäsenvaltioihin eurokriisin jälkeen ei ole ollut kovin vaikuttavaa. Maakohtaisilla suosituksilla ei voida pakottaa euroalueen jäsenvaltioita muuttamaan talouspolitiikkaansa. Eurokriisin jälkeen päivitetty talouspolitiikan yhteensovittamis- ja valvontajärjestelmä mahdollistaa sen, että jäsenvaltiot voivat valikoida suosituksista ja säännöistä ne, jotka parhaiten sopivat yhteen kansallisten talouspolitiikan tavoitteiden kanssa. Jotta EU:n vallankäyttö suhteessa euroalueen jäsenvaltioihin olisi voimassa olevan talouspolitiikan yhteensovittamis- ja valvontajärjestelmän puitteissa vaikuttavampaa, tutkielman johtopäätös on, että poliittisen johtajuuden eli jäsenvaltioiden ja instrumentaalisen johtajuuden eli Euroopan komission välistä luottamusta tulisi vahvistaa. Jäsenvaltioiden tulisi ottaa enemmän omistajuutta euroalueen kehityksestä ja maakohtaisten suositusten sisällöistä. Maakohtaisia suosituksia ja niiden valvontaa tulisi johdonmukaistaa, tasapuolistaa ja muuttaa läpinäkyvämmäksi. Koronakriisin seuraukset vaikuttavat euroalueen kasvu- ja kehitysnäkymiin, talouspolitiikan yhteensovittamisen edellytyksiin sekä keskusteluun Euroopan keskuspankin rahapoliittisesta mandaatista vielä pitkään. Eurokriisin takia päivitetyn talouspolitiikan yhteensovittamis- ja valvontajärjestelmän toimintaa tulee uudelleen arvioida suhteessa muuttuneisiin olosuhteisiin. Koronakriisi tullee entisestään syventämään taloudellisia ja sosiaalisia eroja EU:n jäsenvaltioissa ja niiden välillä. Jatkotutkimus EU:n roolista talous-, sosiaali- ja työllisyyspolitiikan yhteensovittamisessa euroalueella on tärkeää EU:n sekä talous- ja rahaliiton yleisen hyväksyttävyyden kannalta.
  • Heimonen, Minerva (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tutkin tässä pro gradu -työssä pääministeri Jyrki Kataisen eduskunnan täysistunnoissa pitämiä eurokriisiin liittyviä puheenvuoroja ajanjaksolla 2010–2014. Tarkastelun kohteena ovat puheen retoriset keinot ja etenkin se, millä kielellisillä keinoilla pääministeri hakee legitimiteettiä eli oikeutusta hallituksen eurokriisipolitiikalle. Pääministeri Jyrki Katainen piti tutkimusajanjakson aikana yhteensä 101 puheenvuoroa, joissa aiheena oli eurokriisi. Eurokriisi on herättänyt paljon keskustelua niin mediassa kuin Suomen eduskunnassakin. Hallituksen tehtävä on saada niin poliittiset vastustajat kuin kansalaisetkin vakuutettua kriisitoimien järkevyydestä. Tutkielman päätutkimuskysymys on, millä kielellisillä keinoilla pääministeri Jyrki Katainen rakentaa oikeutusta hallituksen eurokriisipolitiikalle. Käytän tutkimuksessani Theo Van Leeuwenin kehittämiä legitimaation strategioita, joissa puhuja vetoaa auktoriteettiin, moraaliin, rationalisuuteen tai narratiiveihin kuulijan vakuuttamiseksi. Tämän lisäksi hyödynnän tutkielmassa Antonio Reyesin hypoteettiseen tulevaisuuteen vetoamisen strategiaa. Otan tutkielmassa huomioon myös klassisen retoriikan tutkimuksen, Aristoteleen retoriikan kolmijaon sekä Chaim Perelmanin Uuden Retoriikan. Perelmanin tutkimuksesta on esillä etenkin kuulijakunnan jako universaali- ja erityisyleisöön. Tutkielmasta käy ilmi, että Katainen pyrkii luomaan legitimiteettiä hallituksen politiikalle metaforilla, syyllistävällä retoriikalla, me-pronominilla rakennetulla yhteisöllisyyspuheella, suomalaiset homogeeniseksi ryhmäksi niputtavalla puheella sekä vaihtoehdottomuuteen ja vääjäämättömyyteen vetomalla. Olen jaotellut metaforat taistelumetaforiin, sairauden alueen metaforiin, pelimetaforiin sekä tuhon lähdealueesta kumpuaviin metaforiin. Syyllistävään retoriikkaan kuuluu mm. vastapuolen mielipiteiden kumoaminen ja negatiiviseen valoon saattaminen. Monikon 1. persoonan käyttäminen on keino toimijuuden häivyttäminen kritiikkiä herättäneissä ratkaisuissa, mutta myös keino saada kuulijat tuntemaan itsensä osallisiksi päätettäviin asioihin. Tämän lisäksi Katainen käyttää suomalaisuus-kategoriaa, joka on hänen puheessaan tiettyjen positiivisten ominaisuuksien muodostama representaatio. Kataisen vaihtoehdottomuuden ja vääjäämättömyyden retoriikan kulmakivi on väite, että Suomen ainoa vaihtoehto eurokriisissä on auttaa ongelmamaita. Opposition ehdotukset leimataan populistisiksi ja Suomelle ongelmia aiheuttaviksi ideoiksi. Asiantuntijoiden puolueettomiin arvioihin vetoaminen rakentaa osaltaan vääjäämättömyyden retoriikkaa. Tämän lisäksi tutkielmassa selvitetään, onko Jyrki Kataisen puheen tyylissä tapahtunut muutoksia aikavälillä 2010–2014. Ilmenee, että pääministerin puheessa mm. kasvavana epävarmuutena ja puolustautuvan retoriikan lisääntymisenä. Pääministerin eurokriisiretoriikkaa leimaa hyvin vahvasti vaihtoehtojen puute sekä vastuun kantamisen tärkeys. Suomelle on tärkeää olla linjassa muiden EU-maiden kanssa, ja se nähdäänkin ainoana keinona selvitä kriisistä.
  • Ruostetsaari, Niko (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, onko kansalaisten Euroopan unionille ja Euroopan integraatiolle antama kannatus muuttunut eurokriisin seurauksena ja mitkä tekijät selittävät kannatuksen mahdollista muutosta. Eurokriisin seurauksena monet euroskeptiset poliittiset toimijat ovat saaneet merkittäviä vaalivoittoja kansallisten vaalien lisäksi Euroopan parlamentin vaaleissa, ja moni EU-kriittinen puolue on noussut merkittäviin asemiin kansallisella tasolla. Koska Euroopan unioniin kriittisesti suhtautuvat puolueet ovat valtavirtaistuneet läpi maanosan, on perusteltua tutkia sitä, onko euroskeptisismin nousun taustalla kansalaisten perusteellinen asennemuutos Euroopan unionia kohtaan. EU-kritiikkiä ja EU-kriittisiä poliittisia toimijoita tarkastellaan euroskeptisismin ja populismin teoreettisen viitekehyksen kautta. Tutkimuksen aineistona käytettiin eurobarometrien tarjoamaa tietoaineistoa. Selitettävän muuttujan eli Euroopan unionin kannatuksen yhteyttä elämän odotuksiin, tyytyväisyydellä elämäntilanteeseen, yhteiskuntaluokkaan, sukupuoleen ja ikään tarkasteltiin regressioanalyysin tarjoamin keinoin. Tutkimuksen tulos osoitti, että eurokriisi on jakanut euroalueen yhä enenevissä määrin kriisiytyneeseen Etelä-Eurooppaan ja vauraampaan, paremmin menestyvään Keski- ja Pohjois-Eurooppaan. Eurokriisin seurauksena Euroopan unionin kannatus on vähentynyt kaikissa vertailtavissa jäsenvaltioissa, mutta eniten juuri Etelä-Euroopan kriisiytyneissä jäsenvaltioissa. Euroopan unionin kannatuksen selittäjänä kansalaisten yksilölliset näkemykset suhteessa omaan elämäänsä ovat kasvattaneet merkitystään samalla, kun yhteiskuntaluokan merkitys selittävänä tekijänä on vähentynyt. Tutkimus osoitti, että EU-kriittiset katsantokannat ovat tasoittuneet eri yhteiskuntaluokkien sisällä. Unionin kannatuksen muutoksesta on kuitenkin vaikea vetää johtopäätöksiä siitä, mihin suuntaan kansalaiset haluavat integraatiota tulevaisuudessa vietävän.
  • Luoto, Laura (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielma tutkii EU-instituutioiden ideoita Kreikan kolmannesta tukipaketista kesällä 2015. Tutkielma tuottaa uutta tietoa EU:n instituutioiden koordinoivassa sfäärissä liikkuvista ideoista. Koordinoivassa sfäärissä esiintyy diskurssi sellaisten toimijoiden välillä, joilla on yhtäläinen pääsy poliittiseen päätöksentekoon. Eurokriisin kohdalla koordinoivaa sfääriä on tutkittu vähän. Valtaosa aiemmasta tutkimuksesta onkin keskittynyt median käyttämiin diskursseihin. Tutkimuksen tavoitteena on kuvata EU-instituutioiden koordinoivaa diskurssia Kreikan kolmannesta tukipaketista. Tutkielman teoreettinen viitekehys on Vivien Schmidtin diskursiivinen institutionalismi ja menetelmä Norman Fairclough’n poliittinen diskurssianalyysi. Schmidtillä ja Fairclough’lla on yhtäläinen käsitys diskursseista toimintaa rajoittavina ja toisaalta sitä tuottavina. Schmidtin mukaan ideoiden pysyvyys riippuu koordinoivan diskurssin ja kommunikatiivisen diskurssin kyvystä viestiä ideoita eri yleisöille. Kommunikatiivisessa sfäärissä legitimoidaan ideoita suurelle yleisölle. Ideat jakautuvat filosofiseen, ohjelmoivaan ja policy-tasoon, joista vahvin on filosofinen taso. Sillä olevat ideat ovat perustavanlaatuisia käsityksiä maailman toiminnasta, kun taas ohjelmoivan ja policy-tason ideat saattavat muuttua herkemmin. Fairclough’n poliittinen diskurssianalyysi tutkii poliittisissa tilanteissa tapahtuvaa argumentaatiota. Se pureutuu puhujan premisseihin ja kuvaa niiden avulla puhuja argumenttia. Poliittinen diskurssianalyysi kiinnittää myös huomiota tapaan, jolla tekstit tuotetaan. Tämä on hyödyllinen piirre tutkimuksen kannalta, sillä EU-instituutiot tuottavat tekstejä eri tavoin ja toisaalta Schmidtin teoriaa on arvosteltu siitä, että se keskittyy liikaa toimijoihin instituutioiden kustannuksella. Aineistona tutkimuksessa käytetään EU-instituutioiden tuottamia asiakirjoja ja yhtä keskustelua, jotka koskevat Kreikan kolmannen tukipaketin myöntämistä. Aineistoa on mukana Euroopan parlamentilta, ministerineuvostolta ja komissiolta. Aineisto on julkisesti saatavilla internetissä. EU-instituutioiden koordinoiva diskurssi Kreikan kolmannesta tukipaketista on komission ja ministerineuvoston osalta vahvaa, mutta parlamentin osalta ei. Monet aiemman tutkimuksen löydöksistä toistuvat, mutta menetelmän ansiosta aineistosta löytyy paljon uutta, esimerkiksi parlamentin vahvasti esillä pitämät eurooppalaisuuden, solidaarisuuden ja oikeudenmukaisuuden arvot. EU-instituutioille yhteiset premissit ovat sääntöjen noudattamisen tärkeys sekä ajatus siitä, että Kreikan kriisi on ratkaistava EU:ssa yhdessä.