Pro gradu -työni kohteena on eurooppalaisen identiteetin arvosisältö. Liitän työni eurooppalaista identiteettiä koskevaan tutkimukseen sekä siitä käytävään tieteelliseen ja yhteiskunnalliseen keskusteluun. Konstruktivistisen tutkimusnäkökulmani mukaan identiteetit ovat kielen tuottamia tarkoitteellisia tai tahattomia rakennelmia. Tutkielmani tarkoituksena on kielen välittämiä merkitysrakenteita analysoimalla kuvailla, miten arvoilla rakennetaan sisältöä eurooppalaiselle identiteetille Euroopan komission koululaisten opetusmateriaaliksi valitsemissa julkaisuissa. Eurooppalaisen identiteetin rakentamista tutkin Euroopan komission sosiaalistamistoimintana. Sosiaalistaminen on yksi väline sitoa yksilö tietyn kulttuurin identiteettiin. Koululaisten sosiaalistamista EU:n ajamaan arvomaailmaan ei ole juuri tutkittu, koska unionitasolla ei ole nähty olevan vaikutusmahdollisuutta kansallisen tason instituutioiden hallitsemassa kasvatusympäristössä. Euroopan komission jäsenmaiden kouluihin luoma Eurooppa-päivä-aloite kuitenkin toimii sosiaalistamiskanavana ylikansalliselle kasvatustoiminnalle. Tutkimuksessani sosialisaatioteoria todentaa tämän EU:n ja kansallisen tason välisen kasvatuskanavan toimivuutta arvojen ideologisessa ja rakenteellisessa välittämisessä ja välittymisessä. Kulttuuria käsittelin Edgar H. Scheinin teorian mukaisesti kolmitasoisena, jossa syvätason tiedostamattomat perusoletukset luovat kulttuurin perustan. Kunkin tason arvoja voidaan ilmentää Euroopan unionin joukkotiedotuksena jakaman opetusmateriaalin teksteistä. Ideologisessa sosiaalistamisessa asioita nimetään suoraan arvoiksi, rakenteellista sosiaalistamista kuvaavat tavoitteiden, pyrkimysten, ponnistelujen, päämäärien, sitoutumisen sekä tärkeinä ja oikeina pidettyjen asioiden diskurssit. Syvien merkitysulottuvuuksien paljastamiseen käytin A. J. Greimasin aktanttimallia, jossa subjektiasema kuvaa tekstinlaatijan kulttuurin piiloisempia syvätason perusoletuksia. Analyysin tulkinnan apuna käytin Shalom Schwartzin teorian arvoluokitusta sekä moraaliuniversumin laajuuden käsitettä. Kulttuurin eri tasoilta välittyvä eurooppalainen arvomaailma ei ole yhtenäinen, vaan moninainen ja siten jännitteinen ja ristiriitainen. Jännitteisyys ilmenee etenkin eurooppalaisen taloudellisen edistyksen tavoittelun ja muiden hyvinvoinnin kasvattamisen ja elämän laadun parantamisen sekä talouskasvun ja ympäristönsuojelun välillä. Suoraan arvoiksi nimettiin demokratia, vapaus, sosiaalinen oikeudenmukaisuus, suvaitsevaisuus, kunnioitus, ymmärrys, rauha, oikeusvaltioperiaate ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen. Nämä sijoittuvat kulttuurimallin keskiosaan ja ilmentävät mahdollista ristiriitaisuutta. Sekä kulttuurin syvä-, että pintatasolla keskeiseksi eurooppalaisiksi arvoiksi nousi ympäristö, köyhien auttaminen sekä taloudellinen kasvu ja kilpailukyky, jotka suorista arvoviitteistä puuttuvat. Eurooppalaisessa arvoavaruudessa moraalisuus erottuu selvästi omaksi alueeksi. Eurooppalainen moraaliuniversumi on laaja rauhan ja ihmisoikeuksien kunnioittamisen kohdalla. Ihmisarvot rajaavat vahvasti toiseutta, sillä moraalinen auttamisvelvollisuus ei ulotu ihmisarvoa kunnioittamattomiin. Myös sosiaalisen oikeudenmukaisuuden alueella muiden auttaminen, maailmankaupan sääntöjen valvonnan ja vääryyksien estämisen kautta, ulottuu eurooppalaisuudessa kaikkialle maailmaan. Sen sijaan suvaitsevaisuuden laajuus on suppea. Moneuden säilyttäminen ei ulotu kaikkiin maailman kulttuureihin, vaikka Euroopassa se on tärkeää. Opetusjulkaisujen arvopuhe on runsasta ja siksi paikoin epämääräistä. Tulkintani mukaan ympäristön vaikutuksesta eurooppalaisen kulttuurin keskeisiä elementtejä on karsittu ja siksi ideologinen sosiaalistamisen jää vaisuksi. Julkaisujen välittämä kuva eurooppalaisista arvoista ei ole riittävän selkeä eikä innostava. Siksi arvojen suora opettaminen ei nykyisessä muodossa ole kovin merkityksellistä eurooppalaisen identiteetin rakentamisen kannalta. Arvojen hyödyntäminen identiteetin rakentamisessa on unionitasolla vielä uutta.

Recently, two phenomena have received increasing attention across the social science disciplines which investigate European integration: Europeanization and migration. Within sociology, the Europeanization of identities in particular has become a 'growth industry' (Checkel 2007). This thesis focuses on the nexus between Europeanization and migration by looking at the relationship between European identity, cross-border interactions and transnational family background of European Union (EU) citizens. Specifically, three different groups of EU citizens (with European transnational family background, non-European transnational family background, and without any transnational family background) are compared in their levels of European identity and engagement in cross-border interactions. Using a set of ordinary least squares and logistic regressions it is then analyzed whether transnational family background fosters European self-identifications and cross-border interactions if variables identified as influential in the literature is controlled for. Results indicate that transnational family background is a positive predictor of European identity and cross-border interactions, alongside education, suggesting that higher cross-border migration may be beneficial for future societal integration in the EU beyond the first generation movers. All calculations are computed using a Eurobarometer survey from 2010 (EB 73.3) which includes individual-level data from the EU-27 countries.

Pro gradu -tutkimuksessani tarkastelen sitä, onko yhtenä Euroopan unionin Kioton sopimuksen tukemisen motiivina yhtenäisen eurooppalaisen identiteetin rakentaminen ja vahvistaminen. Tutkimuksen teoreettisena lähtökohtana on sosiaalinen konstruktivismi, jonka mukaan identiteetti muodostuu suhteesta toiseen ja sitä on jatkuvasti rakennettava ja vahvistettava teoilla ja puheilla. Tutkimuksessa käsitellään ympäristöuhkien ja arvojen merkitystä yhtenäisen eurooppalaisen identiteetin rakennukselle perehtyen myös EU:n johtajuuspyrkimyksiin Kioton sopimuksen edistämisessä. Tutkimuksessa keskitytään eurooppalaisen identiteetin rakentamiseen ja vahvistamiseen eliittilähtöisestä näkökulmasta. Keskeisimmässä osassa tutkimuksen teoreettisessa viitekehyksessä ovat Alexander Wendtin, David Campbellin ja Erik Ringmarin teoriat identiteetin muodostumisesta. Tutkimuksen aineiston muodostavat EU:n komissaarien Kioton ympäristösopimusta käsittelevät puheet, jotka on pidetty vuosina 1996-2000. Aineiston analyysin metodeina käytetään luokittelua ja retoriikan analyysia. Luokittelun avulla aineistoa selkeytetään ja järjestetään ja siitä nostetaan tarkempaan analyysiin kolme esimerkkipuhetta. Näihin esimerkkipuheisiin sovelletaan Chaïm Perelmanin teorian mukaista retoriikan analyysia, jossa argumentaatiotekniikkoja tutkimalla voidaan puheista päätellä argumentaation taustalla olevia puhujien motiiveja. Merkittävänä toisena ja identiteetin peilauksen kohteena EU:lle toimii aineiston mukaan erityisesti Yhdysvallat. Tutkimuksessa valotetaan EU:n näkökulmaa siitä, miksi EU:n vakaumus Kioton sopimuksen ratifioimiseksi ja noudattamiseksi on niin erilainen kuin Yhdysvalloilla. Aineistosta paljastuu näkökulmia siitä miten Eurooppalaista identiteettiä rakennetaan korostamalla retoriikan keinoin EU:n ja Yhdysvaltojen erilaista ympäristöpolitiikkaa, ja painottamalla EU:n johtajuusasemaa ja arvojen paremmuutta. Retoriikan perusteella voidaan todeta Euroopan olevan identiteettipolitiikassaan murrosvaiheessa, jossa vanhat identiteettirakenteet horjuvat ja uudet saavat tilaa kasvaa ja kehittyä. Tutkimuksen päätelmissä todetaan, että ympäristönsuojelullisten ja taloudellisten motiivien ohella eurooppalaisen identiteetin rakentaminen ja vahvistaminen on tärkeä taustamotiivi Euroopan unionin aktiivisuudelle maailmanlaajuisessa ympäristöpolitiikassa. Tutkimustulosten syvempi analyysi kuitenkin osoittaa, että tutkimuksen kohteena oleva ja komissaarien harjoittama eurooppalaisen identiteetin eliittilähtöinen rakentaminen on yksipuolista ja tehotonta. Tällöin ei myöskään komissaarien motiivina oleva eurooppalaisen identiteetin rakentaminen kanna käytännön tasolle vaan jää helposti pelkäksi retoriikaksi. Aidon eurooppalaisen identiteetin muotoutuminen vaatisi vastaparikseen myös kansalaisten joukosta nousevaa, alhaalta ylöspäin rakentuvaa eurooppalaisuutta. Tutkimuksessa kuitenkin todetaan yhtenäisen ympäristöpolitiikan saattavan alustaa yhteistyötä muilla politiikan aloilla. Murrosvaiheen identiteettien joustavuuden seurauksena eurooppalaisella identiteetillä on mahdollista nousta eliitin puheiden retoriikasta käytännön tietoisuuteen myös Euroopan kansalaisille. Tällöin, motiivin kasvaessa käytännön teoiksi, lisääntynyt poliittinen yhteistyö ja käsitys yhteisistä arvoista toimisivat edistäjinä yhtenäiselle eurooppalaiselle identiteetille.

Tarkastelen tutkielmassani eurooppalaisuuden määrittelyä ja eurooppalaisen identiteetin konstruktiota Euroopan komission ja Euroopan parlamentin viimeaikaisissa EU:n rajoja ja yhteistä arvopohjaa koskevissa puheissa. Tutkimuksen tavoitteena on tarkastella retorisen diskurssianalyysin keinoin näitä Eurooppaa ja eurooppalaisuutta koskevia käsitekamppailuja ja niiden kautta muotoutuvaa käsitystä eurooppalaisesta identiteetistä. Analysoimalla eurooppalaisen identiteetin diskursiivista konstruktiota EU:ta edustavien toimijoiden puheissa pyrin selvittämään, millaista yhteistä eurooppalaista identiteettiä laajenevassa ja moninaistuvassa unionissa pyritään aineiston perusteella tuottamaan ja millaista kamppailua eurooppalaisuuden määrittelystä käydään. Tutkimuksen taustalla vaikuttaa ajatus siitä, että komissio toimii yhteisön etuja ajavana instituutiona ja pyrkii tästä näkökulmasta tuottamaan tietynlaista, eurooppalaista yhteisyyttä vahvistavaa identiteettiä. Komission tavoitteena on siten yhteinen identiteetti, joka legitimoisi eurooppalaista integraatiota, kun taas parlamentti EU:n jäsenmaiden kansalaisia edustavana instituutiona ilmentää pikemminkin kansallisia ja alueellisia intressejä. Liitän tutkimukseni identiteettiä ja sen erityistapausta, eurooppalaista identiteettiä, tutkivaan tieteelliseen traditioon. Tutkimuksen lähtökohtana on teoreettinen keskustelu kollektiivisen identiteetin muodostamisesta ja sen suhteesta toiseuteen sekä identiteetin konstruktivistiseen, kielelliseen ja kontingenttiseen rakentumiseen. Koska kyseessä on eurooppalaisen identiteetin kielellinen konstruktio, käytän analyysin välineenä retorista diskurssianalyysiä. Analyysin perusteella voidaan sanoa, että aineistossa näkyy komission pyrkimys rakentaa tietynlaista yhteistä eurooppalaista identiteettiä. Yhteinen kulttuuri, historia ja erityisesti yhteiset arvot toimivat eurooppalaisuutta rakentavana, mutta toisaalta myös rajaavana tekijänä. Yhteistä eurooppalaisuutta luodaan retorisin keinoin, muun muassa voimakkaan metaforisen puheen avulla. Asiat, joista parlamenttikeskustelujen perusteella vallitsee erimielisyyksiä, esitetään komission puheissa ristiriidattomina. Integraation hyviä piirteitä ja sen paremmuutta esimerkiksi kansallisvaltioihin korostetaan. Unionista pyritään luomaan vaihtoehdotonta ja luonnollista kokonaisuutta. Analyysi osoittaa, että EU:n sisällä on erilaisia, usein toisiaan täydentäviä, mutta myös vastakkaisia näkemyksiä eurooppalaisuudesta. Vahvimmin kamppailu eurooppalaisuudesta näkyy Turkin jäsenyyskysymyksessä, joka yhdistyy keskusteluun EU:n maantieteellisistä rajoista ja kristillisestä luonteesta. Aineistossa korostuu erityisesti komission näkemys EU:sta arvoyhteisönä. Puhe yhteisistä arvoista voimistuu komission viimeaikaisissa diskursseissa, joissa luodaan kuvaa "huokoisten rajojen" Euroopasta, eräänlaisesta ”henkisestä” eurooppalaisuudesta, jota ei määritä niinkään maantiede kuin yhteisinä pidetyt arvot.

Tavoitteena tässä pro gradu -tutkielmassa oli tutkia nuorten kansallista ja eurooppalaista identiteettiä. Tarkasteltavana oli lukiolaisten samastuminen suomalaisiin ja eurooppalaisiin sekä heidän mahdollinen sisäryhmän suosintansa ja sisäryhmän koettu myönteisyys. Aineisto (n = 230) oli kerätty keväällä 2001 viidestä helsinkiläisestä lukiosta. Tavallisten koulujen ryhmän muodostivat Oulunkylän yhteiskoulun lukio (n = 46) ja Munkkiniemen yhteiskoulun lukio (n = 46). Ressun lukio (n = 55) edusti eliittikoulua ja kansainvälisten koulujen ryhmään kuuluivat Helsingin ranskalais-suomalainen koulu (n = 35) ja Saksalainen koulu (n = 48). Aineistossa tyttöjä (n = 146) oli enemmän kuin poikia (n = 84). Vastaajien keski-ikä oli 17 vuotta. Oletuksena oli Henri Tajfelin sosiaalisen identiteetin teorian pohjalta, että samastuminen sisäryhmään on yhteydessä myönteiseen sisäryhmän kuvailuun. Tulokset tukivat oletuksia, sillä vahvasti suomalaisiin samastuneet katsoivat myönteisten piirteiden olevan tyypillisempiä suomalaisille kuin eurooppalaisille ja heikosti suomalaisiin samastuneet katsoivat kielteisten piirteiden olevan tyypillisempiä suomalaisille kuin eurooppalaisille. Vahvasti suomalaisiin samastuneet kuvasivat suomalaisia vahvemmin myönteisillä kuin kielteisillä piirteillä ja vahvasti eurooppalaisiin samastuneet kuvasivat eurooppalaisia vahvemmin myönteisillä kuin kielteisillä piirteillä. Muuhun Eurooppaan suuntautuvien kontaktien määrällä ei ollut yhteyttä eurooppalaisten myönteisempään kuvailuun. Tytöt samastuivat poikia vahvemmin eurooppalaisiin ja kuvasivat eurooppalaisia vahvemmin myönteisillä piirteillä, kun taas pojat samastuivat suomalaisiin vahvemmin kuin tytöt ja kuvasivat suomalaisia vahvemmin myönteisillä piirteillä. Tavallisten koulujen oppilaat samastuivat vahvemmin suomalaisiin kuin kansainvälisten koulujen oppilaat ja eliittikoulun oppilaat kuvasivat eurooppalaisia vahvemmin myönteisillä piirteillä kuin kansainvälisten koulujen oppilaat. Eliittikoulun tytöt kuvasivat suomalaisia vahvemmin kielteisillä piirteillä kuin tavallisten koulujen tytöt. Nuorilla yksilökeskeinen minäkäsitys oli hieman vahvempi kuin yhteisökeskeinen minäkäsitys. Yhteisökeskeinen minäkäsitys oli oletusten mukaan yhteydessä suomalaisiin samastumisen kanssa. Vastoin oletuksia sekä yhteisö- että yksilökeskeinen minäkäsitys olivat yhteydessä eurooppalaisiin samastumiseen. Koko aineistoa tarkasteltaessa sekä suomalaisiin että eurooppalaisiin samastuttiin vahvasti, eurooppalaisiin hieman vahvemmin. Sekä myönteisten että kielteisten piirteiden katsottiin olevan tyypillisempiä suomalaisille kuin eurooppalaisille. Autostereotypia suomalaisista oli negatiivinen, kun taas stereotypia eurooppalaisista oli positiivinen. Tuloksia on pohdittu aikaisempien tutkimusten ja teorian pohjalta. Tärkeimmät lähteet: Tajfel 1978; Tajfel & Turner 1979; Smith, Maczynski & Helkama 2001; Mlicki & Ellemers 1996; Hinkle & Brown 1990.

Tutkimuskohteena on tässä tutkielmassa eurooppalainen identiteetti ja sen määritteleminen eurooppalaisuuden kriteereiden kautta. Tutkielmassa analysoidaan eurooppalaisten valtionpäämiesten, Euroopan komission komissaarien sekä EU-parlamentin parlamentaarikkojen puheita koskien Turkin mahdollista jäsenyyttä Euroopan unionissa. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, minkälaisin kriteerein puheissa rakennetaan eurooppalaista identiteettiä sekä millaista määrittelykamppailua näistä eurooppalaisen identiteetin kriteereistä käydään. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimii aiempi tieteellinen tutkimus eurooppalaisesta identiteetistä, erityisesti Anthony D. Smithin sekä Gerard Delantyn kirjallisuus. Metodina käytetään diskurssianalyysia ja erityisesti diskursiivista valta-analyysiä, jonka avulla voidaan tarkastella, mitkä diskurssit eurooppalaisesta identiteetistä ovat puheissa saavuttaneet hegemonisen aseman ja miten poliitikot pyrkivät muodostamaan määrittelemiensä kriteereiden kautta haluamansa kaltaisen kuvan eurooppalaisesta identiteetistä ja yhteisöstä. Tutkimuksessa havaittiin kaksi hegemonisoitunutta diskurssia: kulttuurinen yhteisödiskurssi ja poliittinen yhteisödiskurssi. Kumpikin diskurssi kohtelee Turkkia eurooppalaisen yhteisön ulkopuolisena toiseutena, joten eurooppalainen identiteetti rakentuu puheissa erityisesti erottautumisen kautta. Kulttuurisessa diskurssissa eurooppalaisen identiteetin kriteereiksi määritellään kuuluminen mentaaliseen eurooppalaiseen yhteisöön ja tuon yhteisön arvojen toteuttaminen. Poliittisen diskurssin kriteerit määritellään poliittisten sopimusten avulla ja tärkeimmäksi kriteeriksi nousevat kansalaisoikeudet. Määrittelykamppailu kulttuurisen ja poliittisen Euroopan välillä näkyy puheissa selkeänä ja eurooppalaisen identiteetin määritteleminen kulttuuriseksi tai poliittiseksi vaikuttaa siihen, voidaanko Turkki nähdä EU:n jäsenenä vai ei.

Tutkimus käsittelee kahden Euroopan unionin (EU) pienen jäsenvaltion, Suomen ja Portugalin, julkisen kehitysyhteistyön ja kehitysyhteistyöpolitiikan eurooppalaistumista. Eurooppalaistuminen määritellään Euroopan unionin politiikkojen, instituutioiden, arvojen, normien ja käytäntöjen vaikutuksiksi kansallisella tasolla. Tutkimuksessa pyritään selvittämään, 1) miten EU ja Euroopan yhteisö (EY) ovat vaikuttaneet tutkimuskohteisiin, 2) miksi vaikutukset ovat havaitunlaisia ja 3) onko eurooppalaistumista todella tapahtunut. Tutkimuskohteita tarkastellaan aiemman eurooppalaistumistutkimuksen muodostamassa teoreettisessa viitekehyksessä, mutta myös laajemmin osana ulkopolitiikkaa ja laajentunutta turvallisuuskäsitystä. Eurooppalaistuminen ilmiönä sisältää myös sisäänrakennetun oletuksen siitä, että Euroopan unioni vaikuttaa, minkä vuoksi tutkimuksessa arvioidaan myös tämän "eurooppalaistumisen perushypoteesin" paikkansapitävyyttä. Tutkimusongelma on kaksiosainen: Miten eurooppalaistuminen ilmenee ja miksi se ilmenee eri tavoin Suomen ja Portugalin kehitysyhteistyössä? Ensimmäiseen kysymykseen pyritään vastaamaan kuvailevalla tutkimusotteella luvussa 5. Luvussa 6 konstruoidaan varovainen yritys selittää havaittua eurooppalaistumista neljän muun ulkoisen selittävän tekijän avulla. Tutkimusmetodina käytetään vertailevaa politiikantutkimusta. Eurooppalaistuminen ilmiönä hahmotetaan muuttuja-ajattelun avulla, top–down-näkökulmasta. Asetelma vaatii muiden mahdollisten selittävien tekijöiden huomioimista, jotta todelliset kausaalisuhteet saataisiin esille. Tämän lisäksi käytetään kontrafaktuaalista päättelyä parantamaan tutkimuksen sisäistä validiteettia. Varsinainen tutkimusaineisto koostuu pääosin Suomen ja Portugalin julkisen kehitysyhteistyön virallisista asiakirjoista: linjauksista, raporteista, vuosikertomuksista, lausunnoista ja selvityksistä sekä tutkimuksista ja tilastoista. Aineiston tarkastelu rajataan ajallisesti kummankin maan koko EY/EU-jäsenyysaikaan ja muutamaan sitä edeltävään vuoteen. Tutkimuskohteissa havaitaan Euroopan unionin vaikutuksia, jotka kuitenkin ovat suurelta osin erityyppisiä. Eniten eurooppalaistumista havaitaan tapahtuneen jäsenyyttä edeltävinä ja heti sen jälkeisinä vuosina. Kehitysyhteistyön alueista eniten vaikutuksia löydetään rahoituksesta ja monenkeskisestä yhteistyöstä. Vähiten EU/EY on vaikuttanut kahdenväliseen yhteistyöhön ja kehitysyhteistyöpolitiikkaan. Myös kehitysyhteistyöhallinnossa ja kansalaisjärjestöjen asemassa havaitaan eurooppalaistumista. Tutkimuksessa myös esitetään, että muut selittävät tekijät osin selittävät ja ehdollistavat sitä, miten eurooppalaistuminen ilmenee tutkimuskohteissa. Kehitysyhteistyön muutosta ja muuttumattomuutta EU-jäsenyyden ajalla Suomessa ja Portugalissa selittäviksi ulkoisiksi tekijöiksi nostetaan EU:n lisäksi kehitysajattelun globalisaatio, kylmän sodan päättyminen, viiteryhmät ja siirtomaavaltatausta. Kyseisten tekijöiden tarkastelu yhdessä kontrafaktuaalisen päättelyn kanssa antaa myös vahvoja viitteitä siitä, että eurooppalaistumista on tapahtunut, jolloin eurooppalaistumisen perushypoteesi jää voimaan.