Browsing by Subject "evankelis-luterilainen kirkko"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-17 of 17
  • Hietava, Erik (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkielman aihe on seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yksinäisyyskokemukset ja selviytyminen Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa. Aineistona tutkimuksessa olivat 7 teemahaastattelua, joissa käsiteltiin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuulumista, yksinäisyyden ja kuulumisen kokemuksia sekä suhdetta kirkkoon ja uskontoon. Aineisto analysoitiin soveltaen temaattisella analyysilla. Analyysi alkoi aineistoon tutustumisella, jonka jälkeen järjestelin aineistosta osat, jotka käsittelevät yksinäisyyttä. Analyysin avulla tuli esille haastateltavien toimijuus sekä kirkko yksinäisyyden lisääjänä ja vähentäjänä. Myöskin vähemmistöstressi nousi analyysissä haastatteluista esiin. Kirkko näyttäisi vähentävän yksinäisyyttä monella tavalla. Kirkko vastakohtaisesti myös vaikuttaa lisäävän yksinäisyyttä. Yksinäisyyden kokemukset näyttävät syntyvän rajatusta toimijuudesta, jotka on jaettu kolmeen erilaiseen ryhmään. Ensimmäisessä toimijuudesta neuvotellaan. Haastateltavat toimivat tietyissä puitteissa, mutta joutuvat esimerkiksi piilottamaan seksuaalisuutensa. Toisessa toimijuutta uhataan ja toimijuutta myös riistetään. Haastateltavat kärsivät sosiaalisesta ulossulkemisesta. Kolmannessa kategoriassa on toimijuuden säilyttäminen ratkaisuja tekemällä. Ratkaisujen teosta seuraa vapaa toimijuus. Tähän liittyy seuraukset erilaisista yksinäisyyden ja kuulumisen kokemuksista. Seurauksina ovat mm. aggressiivinen käytös ja poislähteminen. Haastateltavat ratkaisevat toimijuutta uhkaavat tilanteet eri tavoin. Johtopäätöksissä esitetään, että uskonto ja kirkko rajaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvia henkilöitä, aiheuttaen sitä kautta yksinäisyyttä. He eivät pysty olemaan seurakunnan toiminnassa mukana avoimesti, vaan he joutuvat suojaamaan itseään mahdollisilta negatiivisilta seurauksilta. Myöskin ristiriita kirkon virallisessa suhtautumisessa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin ja esille tulleissa kokemuksissa on iso. Uskonto näyttää tukevan ajatusvääristymiä, mikä saattaa lisätä yksinäisyyden syvyyttä. Tutkimusta on mahdollista hyödyntää kirkon työssä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien kanssa, mitkä ovat erityisiä paikkoja, joihin olisi kirkon toimijoiden syytä kiinnittää huomiota. Tutkimus auttaa pohdinnoissa suhtautumisesta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kohtaan.
  • Porkola, Riikka (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tässä tutkielmassa on tutkittu Suomen Evankelis-luterilaisen kirkon venäjänkielisen työn merkitystä inkerinsuomalaisten kotoutumiseen. Haastattelututkimukseni tarkoituksena oli lisätä ymmärrystä siitä, mikä evankelis-luterilaisen kirkon ja seurakuntien toiminnassa edistää venäjänkielisten kotoutumista suomalaiseen yhteiskuntaan, ja minkälaisia tarpeita muuttajilla on kirkon toiminnan suhteen niin uskonnollisesti kuin sosiaalisestikin. Tarkastelen myös suomalaisen ja venäläisen elämän eroja sekä kuvasin inkeriläisten historiaa, koska ilman ymmärrystä tutkimani ilmiön laajemmasta kontekstista on vaikea ymmärtää yksittäisiä muuttajien kokemuksia tai kotoutumisen tarpeita Suomessa. Tutkimusaineistoni koostuu kuudesta teemahaastattelusta, jotka tein Helsingin Matteuksen kirkon venäjänkieliseen työhön osallistuvien kanssa. Haastateltavani ovat ensimmäisen polven inkerinsuomalaisia paluumuuttajia, jotka ovat muuttaneet entisen Neuvostoliiton alueilta. Heidän äidinkielensä on venäjä. Keskeisintä tutkimuskäsitteistöäni ovat kotoutuminen, akkulturaatio ja uskonnollinen identiteetti. Haastatteluaineistoni järjestin sisällönanalyysin avulla. Teoreettisena viitekehyksenä toimi John Berryn akkulturaatioasenteiden malli, mikä koostuu integraation, assimilaation, separaation ja marginalisaation käsitteistä. Tarkastelin aineistoani myös kaksisuuntaisen akkulturaation kautta siten, että tapahtuuko kotoutuminen kaksisuuntaisen vaikuttamisen kautta. Haastateltavat tunsivat Matteuksen kirkon venäjänkielisen työn yhteisön kuin toiseksi perheekseen. Siellä oli tilaa omalle monikulttuuriselle identiteetille ja sieltä ovat myös löytyneet parhaat ystävät. Toisaalta kaikki toiminta on venäjäksi, eikä yhteyksiä suomenkielisten kanssa ole. Se aiheuttaa eristäytymistä. Henkilöillä oli tarve saada ruohonjuuritason kontakteja kantaväestön kanssa. Kirkon venäjänkielinen työ on tärkeä osa haastateltujen akkulturaatioita, mutta esteenä onnistuneelle kotoutumiselle osoittautui kaksisuuntaisen akkulturaation puute. Valtaväestön kanssa ei ole jatkuvaa ja välitöntä kontaktia. Inkeriläiset pyrkivät sopeutumaan Suomeen, mutta eivät kokemuksensa mukaan pääse altistamaan valtakulttuuria uusille vaikutteille, eivätkä he pääse vaikuttamaan sen arvoihin tai käyttäytymisnormeihin. Vaikka laissa ja kirkon strategiassa määritellyt periaatteet monikulttuurisesta vaikuttamisesta ovatkin tärkeitä, vielä tärkeämpää olisi niiden soveltaminen käytäntöön.
  • Johansson, Sini (Helsingfors universitet, 2017)
    Tämän pro gradu – tutkielman tehtävänä oli tutkia evankelis-luterilaiseen kirkkoon liittyneiden aikuisten syitä liittymiseen ja kokemuksia kirkon jäsenyydestä. Tutkimuksessa tarkasteltiin myös sitä, minkälainen elämänkatsomuksellinen tausta liittyneillä oli ollut ennen kirkkoon liittymistä sekä sitä, miten liittyneet olivat rakentaneet uskonnollisuuttaan kirkon jäseninä. Tämä tutkimus on laadullinen tutkimus. Tutkimusaineisto koostui teemahaastatteluista sekä kirkkoon liittyneiden kirjoituksista. Tähän tutkimukseen osallistui kolmetoista henkilöä, joista kymmenen oli naisia ja kolme oli miehiä. Tutkimuksen kohderyhmä koostui eri-ikäisistä kirkkoon liittyneistä henkilöistä eri puolilta Suomea. Aineiston analysoinnin menetelmänä tässä tutkimuksessa käytettiin aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Sisällönanalyysin avulla liittyneet ryhmiteltiin aluksi ensisijaisten tai tärkeimpien liittymissyidensä perusteella ryhmiin. Nämä ryhmät olivat: 1. käytännöllisistä syistä liittyneet, 2. uskonnollisista ja hengellisistä syistä liittyneet sekä 3. yhteisöllisistä ja sosiaalisista syistä liittyneet. Tämän jälkeen ryhmien liittyneitä koskeva aineisto ryhmiteltiin sisällönanalyysin avulla. Teemoista muodostuneet pääluokat koskivat uskonnollista ja elämänkatsomuksellista taustaa, liittymistä sekä jäsenyyttä ja uskonnollisuutta. Tutkimustuloksista esimerkiksi selvisi, että suurin osa tähän tutkimukseen osallistuneista oli liittynyt kirkkoon uskonnollisista ja hengellisistä syistä. Tutkimukseen osallistuneista suurin osa oli liittynyt kirkkoon ensimmäistä kertaa aikuisena ja suurin osa oli käynyt kirkkoon liittyessään myös aikuisrippikoulun. Liittyneiden elämänkatsomukselliset taustat olivat moninaiset ja jokainen heistä oli kokenut uskonnollisuutensa muuttuneen elämänsä aikana. Uskonnollisista ja hengellisistä syistä kirkkoon liittyneiden ryhmässä suurin osa oli kuulunut aikaisemmin muuhun uskonnolliseen yhteisöön. Lähes kaikki liittyneistä uskoivat Jumalaan. Liittyneet pitivät tärkeinä asioina kirkossa erityisesti evankeliumin sanomaa, auttamistyötä, vapautta ja yhteisöllisyyttä. Tässä tutkielmassa sovellettiin Danièle Hervieu-Légerin analyysia sosiouskonnollisten identifikaatioiden dimensioista kuvaamaan liittyneiden uskonnollisuutta. Ristiintaulukoimalla dimensioita liittyneillä havaittiin viisi sosiouskonnollista identifikaatiota, jotka olivat yhteisöllinen, traditionaalinen, humanitaarinen, humanistinen ja kulttuurinen identifikaatio.
  • Toivo, Kalle (Helsingfors universitet, 2015)
    Ev.lut. Herätysseura ry aloitti toimintansa Pertti Nousiaisen (s. 1936) evankelioimiskutsumukseen perustuen 28.2.1967 Suolahdessa (nykyisin osa Äänekoskea). Nousiainen kouluttautui Raamattuopiston Sisälähetysopistossa nuoriso-ohjaajaksi vuosina 1957–59 ja tutustui kehittymässä olevaan viidenteen herätysliikkeeseen mm. opettajansa Uuras Saarnivaaran kautta. Työ Kauhavalla nuoriso-ohjaajana 1960–1967 sai Nousiaisen kiinnostumaan kitarakuorotoiminnasta seurakuntatyössä ja harrastuksesta syntyi erityisesti kristillisen nuorison keskuuteen levinnyt Sininen laulukirja, joka vakuutti Nousiaisen painetun sanan mahdollisuuksista evankelioinnissa. Ev. lut. Herätysseura syntyi ystävien ja sukulaisten pienenä yhdistyksenä edistämään kristillisen kirjallisuuden ja evankelioimismateriaalin levittämistä. Perustamisvuonna valmistui kirjapaino ja Herätysseura alkoi kustantaa kristillistä kirjallisuutta sekä erilaisia evankeliointitarkoitukseen käytettyjä pienpainatteita, kuten traktaatteja ja julisteita. Herätysseuran julkaisulinjaksi vakiintui pian laaja, mutta varsin yhdenmukainen kristillinen aineisto, joka sisälsi tutkielmassa 1) elämäkerrat, 2) evankeliointi ja julistus, 3) hartauskirjat, 4) klassikot, 5) lastenkirjat, 6) laulukirjat, 7) romaanit ja runokirjat, 8) Uuras Saarnivaaran teokset, 9) Raamatut ja yksittäiset evankeliumit sekä 10) pienpainatteet -kategorioihin jaoteltuja teoksia. Tutkielmassa käsitellään Herätysseuran kirjakustannustoimintaa ajalta 1967–2013 keskittyen ensimmäisessä osassa tutkimuksellisesti jaettuihin aikajaksoihin ja toisessa osassa kustannettujen kirjojen ja muiden painatteiden arviointiin. Ensimmäinen osa jakaantuu kuuteen jaksoon, joilla on omat piirteensä sekä yhtymäkohtansa esimerkiksi muuttuvaan suomalaiseen yhteiskunnalliseen ja kirkolliseen tilanteeseen ja kehitykseen. Toisessa osassa käsitellään kategorioittain tutkimuksen aikajaksolla kustannetut 157 teosta sekä Raamatut, yksittäiset evankeliumit ja pienpainatteet. Tutkimuksen lähdeainesto rakentuu mainituista teoksista ja painatteista sekä haastettelu-, rekisteri-, internet- ja lehtiaineistosta koskien sekä Herätysseuran toimintaa että kustannettuja teoksia. Tutkimuksesta selviää, kuinka viidenteen herätysliikkeeseen/uuspietistiseen liikehdintää paikantuva yksittäinen toimija on käsitellyt julkaisulinjansa kautta varsin laajasti erilaisia uskoon, uskonelämään, henkilökohtaiseen kääntymykseen, evankeliointiin ja moraalikäsityksiin liittyviä käsityksiä ja näkökulmia. Keskeisiä rajanvetoja muodostuu esimerkiksi henkilökohtaisen uskonratkaisun, Raamatun arvovallan korostamisen ja kristillisen elämäntavan kohdalle. Tutkimuksessa pyritään esittämään toiminnan kuvaus sekä määrällisesti että laadullisesti. Kirjapainotoiminnan ja julkaisujen määrällisiä ja sisällöllisiä muutoksia, painopistealueita ja ajallisia erityispiirteitä arvioidaan molemmissa pääluvuissa. Ev. lut. Herätysseura on ollut kansallisella tasolla verrattain pieni toimija, jolla on kuitenkin ollut tutkimuksen tarkasteluajanjaksolla monipuolisia yhteyksiä muuhun uuspietistiseen liikehdintään sekä vapaakirkollisiin toimijoihin. Samalla kustannetut teokset ovat ankkuroineet uuspietististä ajattelua Herätysseuran näkökulmasta useampaan lähtökohtaan, kuten anglo-amerikkalaiseen herätys- ja pyhityskristillisyyteen, varhaiseen pietismiin sekä aikaisempiin suomalaisiin herätysliikkeisiin.
  • Niemi, Mirva (Helsingfors universitet, 2015)
    Tutkielmassa tarkastelen Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sosiaalisen median toimintaa Facebookissa aikavälillä 8.4.2012-8.4.2013. Kirkko Suomessa –sivun aineisto on jaettu sisällön erittelyn avulla kolmeen eri kehykseen: uskonnolliseen kehykseen, sekulaariin kehykseen ja välimaastokehykseen. Tulkitsevan kehysanalyysin avulla aineisto on jaettu pienempiin kategorioihin, jotka kertovat millaista sisältöä kirkko sivullaan jakaa. Määrällisen sisällön erittelyn avulla olen tutkinut millaisia teemoja sivun käyttäjät suosivat. Tutkimukseni toinen aineisto koostuu Taloustutkimus Oy:n tekemästä haastattelusta, jossa on haastateltu Kirkko Suomessa –sivun käyttäjiä. Haastattelun kohderyhmänä olivat kirkon passiivijäsenet. Laadullisen asennetutkimuksen avulla on selvitetty käyttäjien asenteita Kirkko Suomessa –sivua ja sen päivityksiä kohtaan. Asennetutkimuksen tarkoituksena on ollut tutkia ovatko käyttäjien asenteet kirkkoa kohtaan muuttuneet sen jälkeen, kun he ovat alkaneet seurata Kirkko Suomessa –sivua Facebookissa. Haastattelun aineisto on myös jaettu sisällön erittelyä käyttäen kahteen kehykseen: korkeamman asteen uskonnolliseen kehykseen ja protouskonnolliseen kehykseen. Näiden kehysten sisällöt on jaettu pienempiin kategorioihin ja niitä on analysoitu käyttäen laadullista kehysanalyysiä. Kirkko Suomessa –sivun analyysin tuloksia on verrattuna keskenään haastattelun analyysin tuloksiin ja niistä on etsitty yhteneväisyyksiä ja erovaisuuksia. Aineistojen kehyksiä verrattaessa huomattiin, että yhteistä aineistoille oli ainoastaan uskonnolliset teemat. Kirkko Suomessa –sivulla tämä uskonnollinen aineisto oli luokiteltu uskonnollisen kehyksen alle ja haastattelussa korkeamman asteen uskonnollisen kehyksen ja protouskonnollisen kehyksen alle. Työni keskeinen tulos on, että kirkko jakaa Facebook –sivullaan kolmenlaista sisältöä: uskonnollista, sekulaaria ja näitä kahta yhdistävää sisältöä, jonka nimesin välimaastopäivityksiksi. Haastateltavat eivät kuitenkaan pitäneet päivityksiä sekulaareina, vaan protouskonnollisina ja suurin osa toivoi päivityksiltä heikkoa uskonnollisuutta. Tutkimuksen tulokset korreloivat aikaisemmin tehtyjen tutkimusten kanssa, joissa on huomattu suomalaisten suosivan yksityistä uskonnon harjoitusta ja hengellisyyden kaipausta institutionaalisen uskonnollisuuden sijaan. Haastateltavat myös toivoivat kirkon ottavan kantaa yhteiskunnallisiin kysymyksiin, jota kirkko ei kuitenkaan näyttänyt sivullaan tekevän.
  • Rotko, Iida (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tämä maisterintutkielma käsittelee kirkkoherran hengellisen johtajuuden suhdetta seurakuntaorganisaation johtamiseen. Tutkimuskysymyksiäni ovat: Mitä sisältyy kirkkoherran virkaan ja millaista hallinnollista johtajuutta häneltä edellytetään? Millainen on kirkkoherran tehtävä henkilöstöjohtajana? Mitä on hengellinen johtajuus ja mitä se tarkoittaa kirkkoherran kohdalla? Miten organisaation johtaminen ja hengellinen johtajuus suhteutuvat toisiinsa kirkkoherran virassa? Millaisia haasteita kaksi erilaista tehtäväluonnetta aiheuttavat? Lähdeaineistona on kirkon hallintoa, seurakuntaa työyhteisönä, henkilöstöjohtamista, pastoraalista johtamista ja hengellistä johtamista käsittelevää tutkimuskirjallisuutta ja muuta materiaalia sekä lainsäädännöllistä ja kirkon johtamiskoulutusta koskevaa materiaalia. Perinteisesti kirkkoherra on mielletty ensisijaisesti seurakuntansa hengelliseksi johtajaksi, mutta nykyään hengellinen puoli on ainoastaan yksi osa kaikkien muiden hoidettavien tehtävien joukossa. Kirkkoherran virassa saman henkilön tehtäviin kuuluvat niin hengellinen ja hallinnollinen johtaminen kuin henkilöstöjohtaminenkin. Hallinnollisen ja henkilöstöjohtamisen sisällöt ovat selkeästi määriteltävissä, mutta hengellinen johtaminen on sisällöltään epäselvempi. Tutkielmassa hengellistä johtamista käsitellään pastoraalisen johtamisen sekä työpaikkaspiritualiteetin ja spirituaalisen johtamisen käsitteiden kautta. Tutkielman pohjalta voidaan sanoa kirkkoherran tehtävään kuuluvien hallinnollisen ja henkilöstöjohtamisen olevan ristiriidassa hengellisen johtamisen tehtävän kanssa. Kirkkolaki sekä kirkkoherran virkaanasettaminen keskittyvät ensisijaisesti hengelliseen johtamiseen. Kirkon johtamiskoulutus ja kirkkoherran työn sisältö painottuvat hallinnolliseen johtamiseen ja esimiestyöhön. Tutkielma jakautuu johdantoon, kolmeen käsittelylukuun ja yhteenvetoon. Toisessa luvussa käsitellään kirkkoherran virkaa kirkon johtamiskoulutuksen sekä kirkkoherran pätevyysvaatimuksien ja virkaanasettamisen näkökulmista. Kolmas luku käsittelee seurakuntaorganisaation johtamista ja siinä avaan seurakunnan hallintoa ja sen johtamista, seurakuntaa työyhteisönä sekä työyhteisön johtamista ja henkilöstöjohtamista. Neljäs luku käsittelee hengellistä johtamista pastoraalisen johtamisen mallin, työpaikkaspiritualiteetin ja sen johtamisen näkökulmista käsin. Samassa luvussa käsitellään myös kirkkoherraa hengellisenä johtajana.
  • Palmu, Lauri (Helsingfors universitet, 2015)
    Tutkimus käsittelee Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetyksen lähetystyötä Japanissa vuosina 1975–1989 ja erityisesti sen kirkkoyhteysneuvotteluja. Neuvottelut johtivat yhteistyösopimukseen Kansanlähetyksen ja Länsi-Japanin evankelisluterilaisen kirkon (LJELK) välillä. Kansanlähetys aloitti työn kirkon kanssa Norjan luterilaisen lähetysliiton yhteydessä jo vuonna 1968, mutta joutui siitä eroon Evankelisluterilainen Lähetysyhdistys Kylväjän perustamisen jälkeen vuonna 1974. Tämän seurauksena Kansanlähetys aloitti työn alueella, jossa ei ollut muiden luterilaisten kirkkojen toimintaa. Tutkimus kuvaa suomalaisen lähetysjärjestön ja japanilaisen kirkon välistä suhdetta. Organisaatiohistoriaan painottuvan tutkimuksen tapahtumapaikkoja ovat Suomi ja Japani. Tutkimus liittyy laajempiin luterilaisten kirkkojen yhteyspyrkimyksiin Japanissa sekä globaalin lähetystyön viitekehykseen, jossa ekumeeninen Kirkkojen maailmanneuvosto ja evankelikaalinen liike toimivat jännitteisessä suhteessa toisiinsa. Tutkimus vastaa kysymykseen: Miten Kansanlähetys löysi luterilaisen kirkkoyhteyden Japanissa? Tutkimuksen päälähteet ovat Kansanlähetyksen arkistosta löytyvät kokouspöytäkirjat, Japanin lähettien rukouskiertokirjeet, työraportit, sekä yksityinen kirjeenvaihto vuosilta 1975–1989. Kirkon lähetystyön keskuksen (KLK) arkistossa olevat raportit Japaniin tehdyistä vierailuista laajentavat tutkimuksen lähdepohjaa sisältämään myös Suomen evankelisluterilaisen kirkon näkökulman. Tutkimuksessa ei ole käytetty muiden lähetysjärjestöjen arkistolähteitä, joten se on kirjoitettu yhden organisaation näkökulmasta. Koska tutkimus keskittyy ensisijaisesti Japanin työn kirkkoyhteyskysymykseen, lähetyksen perustamia työpisteitä ja lähettien työtä kuvataan varsin suppeasti, ja suurin osa runsaasta lähdeaineistosta nousevista tapahtumista on rajattu tutkimuksen ulkopuolelle. Tutkimuksessa havaitaan, että Kansanlähetyksen Japanin työalalla yhteistyön rajat kulkivat protestanttisen kristillisyyden sisällä. Virallista yhteistyötä katolisen tai ortodoksisen kirkon kanssa ei haluttu tehdä. Tunnustuksellisuus näkyi japanilaisten työntekijöiden rekrytoinnissa, jossa esimerkiksi kansallisten työntekijöiden pyhitysteologiset näkemykset ja kastekäsitys pyrittiin ohjaamaan luterilaiseen suuntaan. Japanissa toimi useita eri luterilaisia kirkkoja, joten uuden luterilaisen kirkon perustamista Japaniin ei nähty tavoitteena. Vaihtoehdot luterilaiselle kirkkoyhteydelle kartoitettiin hengellis-teologisen yhteyden ja maantieteellisen sijainnin perusteella. Varsinainen kimmoke yhteistyöneuvotteluille oli KLK:n lähetyssihteerin vierailu Japanissa vuonna 1984 ja hänen käymänsä keskustelut LJELK:n johtajien kanssa. LJELK:n työyhteydessä toimiva Kylväjä koki tulleensa ohitetuksi neuvotteluissa. Vasta kriisivuosiin pohjautuvien erimielisyyksien sopimisen jälkeen Kansanlähetys pystyi jatkamaan neuvotteluja kirkon kanssa. Vuonna 1989 solmittu yhteistyösopimus palautti Kansanlähetyksen yhteyden Länsi-Japanin evankelisluterilaiseen kirkkoon. Suomen evankelisluterilaisen kirkon näkökulmasta Kansanlähetyksen työn tuloksena syntyneiden seurakuntien liittäminen japanilaisen kirkon työyhteyteen oli tervetullut asia. Kansanlähetys tunnettiin kotimaassa kirkkoa kohtaan osoittamastaan kritiikistä. Näyttää kuitenkin siltä, että kirkkoyhteyskysymyksessä sekä yksittäisissä teologisissa kysymyksissä Suomen evankelisluterilaisen kirkon johtajien esittämät mielipiteet vaikuttivat Japanin lähetystyössä.
  • Skoog, Emiliana (Helsingin yliopisto, 2017)
    Pro gradu -tutkielmassa tutkitaan sitä, miten seitsemän pääkaupunkiseudulla työskentelevää seurakuntapappia ymmärtävät kysymyksen Paholaisesta suhteessa kristinuskon ja luterilaisuuden traditioon ja muistin jatkumoon. Tutkielmassa tarkastellaan paholaisuskoa kollektiivisen muistin näkökulmasta, siten että kollektiivinen muisti on tulkittu kirkon opiksi. Työssä on varsin laaja opillinen taustoitus, jota vasten analyysi tehdään. Tutkimus on toteutettu teemahaastatteluina ja aineistoa analysoidaan teema- ja asiantuntijahaastatteluiden yhdistelminä. Suomalaisten paholaisusko on tutkimusten mukaan laskussa. Laajempi maailmankuvan muutos heijastuu myös kirkkoon ja sen työntekijöihin. Tänä päivänä ei välttämättä kirkon työntekijöille ole täysin selvää miten kirkko vastaa eri kysymyksiin. Kirkkoa ja yhteiskuntaa ohjaavat eri arvot, ja seurakuntapappien tulee tasapainoilla näkemysten paljouden kanssa. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon paholaisoppi löytyy epäsuorasti Tunnustuskirjoista ja Kirkkokäsikirjoista. Tunnustuskirjat eivät kuitenkaan ole kattava oppikokoelma, vaan sisältävät 1500-luvun kiistakysymyksiä. Tämän vuoksi kirkon työntekijöille voi jäädä epäselväksi, mikä kirkon paholaisnäkemys on tai miten heidän itse tulisi siihen suhtautua. Tutkimuksen tärkeimpiä havaintoja on se, kuinka eriäviä ja kirjavia näkemyksiä ja pohdintoja haastattelemillani seurakuntapapeilla on. Haastatteluissa oli sekä nähtävissä vaikeus samaistua paholaisuskon kanssa, että tahto ymmärtää ja kunnioittaa kristillistä oppia ja traditiota. Haastatteluissa oli nähtävissä myös ääripäiden välttely. Positioanalyysin avulla kävi ilmi, että jokainen haastateltava siirtyi puheessaan yksityis- ja ammattiposition välille. Haastatteluista välittyi vaikutelma, ettei papin opinnoissa ole opetettu pohtimaan kysymyksiä pahuudesta ja Paholaisesta. Paholaisteeman poissaolo papiston koulutuksessa olisi kiinnostava uskontotieteellinen tutkimusaihe, tai esimerkiksi miten tämä poissaolo koetaan. Toinen mahdollinen tutkimusaihe on seurakuntapappien suhtautuminen sellaisiin opinkohtiin jotka eivät ole kaikkein keskeisimpiä. Lisäksi voisi selvitellä syitä suomalaisten paholaisuskon jyrkkään laskuun 2000-luvulla.
  • Nieminen, Sampo (Helsingin yliopisto, 2020)
    Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tunnustama usko on ilmaistu Yksimielisyyden kirjaan (Liber Concordiae, LC, 1580) kootuissa tunnustuskirjoissa. Ne koottiin Martin Lutherin aikaansaaman reformaation seurauksena selittämään Raamattua ja sen evankelista tulkintaa. Lutherin teologian ytimessä on puolestaan käsitys Jumalan absoluuttisesta eli ulkoisista ehdoista riippumattomasta hyvyydestä. Tämä oletus vaikuttaa kuitenkin johtavan loogisesti suoraan pahan ongelmaan. Koska absoluuttinen hyvyys tulisi maksimoida, Jumalan kaikkivoipuus ja hyvyys eivät vaikuta sopivan yhteen pahuuden olemassaolon kanssa. Näin uskon ja järjen suhde ongelman ratkaisemisessa nousee keskeiseen asemaan. Tässä tutkielmassa tarkastellaankin, miten luterilainen teologia ja erityisesti kirkon tunnustuskirjat käsittävät pahuuden uskon ja järjen ongelmana. Systemaattisen analyysin perusteella tunnustuskirjojen pahuustulkintaa ohjaa Lutherin ja sittemmin myös Wittenbergin yliopiston painottama Jumalan Sanan teologia. Sen mukaan Jumalan toiminta maailmassa on puhetta, jonka sisältönä on Jumalan ikuinen Sana eli Jeesus Kristus. Sanallaan hyvä Jumala luo ja ylläpitää kaiken näkyvän ja näkymättömän. Kaikki luotu on siten ollut alun perin hyvää. Pahuus on siis jumalattomuuden ja ei-olemisen alakäsite. Se on hyvyyden puutetta. Pahuuden tunnistamista tunnustuskirjoissa kuvataan taas Lutherin ristin teologialla. Sen mukaan Jumalan Sana kohtaa ihmisen inkarnoituessaan eli lihaksi tullessaan. Tämä tapahtuu Jeesuksen Kristuksen elämässä ja sovitustyössä, sakramenteissa sekä Raamatun sanan saarnassa. Näin Jumala ilmoittaa ihmiselle pahuudelta pelastumisesta vain ulkoisen, objektiivisesti havaittavan sanan kautta. Pelastussanoma on kuitenkin otettava vastaan sisäisesti, sanan Pyhän Hengen voimalla synnyttämän omakohtaisen katumuksen ja uskon kautta. Jumalan Sanan ja ristin teologiat kohtaavat tunnustuskirjoissa kielen tasolla. Pyhän Hengen ilmoituksena Raamattu on Jumalan Sanan kieltä, joka kuvaa Jumalan paradoksaalista ja logiikan tuonpuoleista todellisuutta. Vastaavasti Raamattua tutkiva teologia on uskon kautta Jumalan Sanan jumalalliseksi avartamaa ihmiskieltä. Filosofia ja siten myös inhimillistä järkeä hyödyntävä logiikka sen sijaan määritellään vain maalliseksi ihmiskieleksi. Lutheria seuraten tunnustuskirjat siis erottavat uskon ja järjen toisistaan. Tämä fideistinen tulkinta purkaa pahan ongelman rajoittamalla logiikan käyttöalaa. Samalla tosin rajoitetaan myös uskontokeskustelua, sillä teologista kokonaissanomaa ei voida perustella ulkopuolisille.
  • Huttunen, Oona (Helsingfors universitet, 2015)
    Ystävyysseurakuntatoiminta Pakilan ja Torman seurakuntien välille aloitettiin 1980-luvun lopulla. Pro gradu -tutkielmassani selvitän Pakilan ja Torman välisen ystävyysseurakuntatoiminnan historiaa ja toimintamuotojen muutosta vuosina 1989-2013. Kiinnitän huomiota seurakuntien välisen yhteyden muodostumiseen ja ystävyystoiminnan eri aikajaksoihin. Tutkin myös Suomen ja Viron taloudellisten olosuhteiden kehittymisen vaikutusta Pakilan ja Torman seurakuntien välisen ystävyystoiminnan muotoihin. Pohdin tutkielmassani myös ystävyystoiminnan luonnetta ja sitä, löytyykö toiminnasta piirteitä eriarvoisuudesta. Pro gradu -tutkielmani lähdeaineisto sijaitsee pääosin Pakilan Tormaystävät ry:ssä pitkään toimineiden Pauli ja Taru Matikaisen autotallissa Pakilassa. Osa aineistosta, kuten Torman seurakunnan vuosikertomukset ja jotkin yksittäiset kirjeet sijaitsevat Torman seurakunnan arkistossa Torman pappilassa. Pakilan Tormaystävät ry:n puheenjohtaja Pauli Matikaisen sähköpostitse toimittamat lähdeaineistot sijaitsevat niitä varten perustamassani arkistossa. Kaikki käyttämäni arkistot ovat järjestelemättömiä. Tutkimuksesta selvisi, että Pakilan ja Toman seurakuntien välisen ystävyystoiminnan muodot ovat muuttuneet merkittävästi tutkimusajanjakson aikana. Osa muodoista lakkautettiin, osa kehittyi ja osa alkoi vasta tutkimusajanjakson lopulla. Pakilan ja Torman seurakuntien välinen ystävyysseurakuntatoiminta voidaan jakaa kolmeen jaksoon: toiminnan aloitusjakso, humanitaarisen avun jakso ja tasavertaisen ystävyystoiminnan jakso. Jaksot perustuivat toistensa päälle ja mahdollistivat toisensa, eli toiminnan aloitusjakso mahdollisti humanitaarisen avun jakson, joka taas oli pohjana tasavertaisen ystävyystoiminnan jaksolle. Taloudelliset olosuhteet Virossa ja Suomessa vaikuttivat Pakilan ja Torman seurakuntien ystävyystoiminnan muotoihin erityisesti toiminnan aloitusjakson aikana. Viron taloudellisen tilanteen kehittyminen vaikutti paljon Pakilan ja Torman seurakuntien välisen ystävyystoiminnan kehittymiseen, sillä taloudellinen tilanne Virossa määritteli osan mahdollisista ystävyystoimintamuodoista kunakin tutkimusajankohdan ajanjaksona toteutuskelpoisiksi. Tutkimukseni osoittaa Pakilan ja Torman seurakuntien välisessä ystävyystoiminnassa ilmenneen joitakin eriarvoisuuden piirteitä. Ystävyysseurakuntatoiminnan humanitaarisen avun jaksolla Pakilan ja Torman seurakunnan toimijat olivat hyvin eri asemissa toisen ollessa auttaja ja toisen avustettava, mikä lisäsi eriarvoisuutta toimijoiden välille.
  • Siitonen, Virpi (Helsingin yliopisto, 2018)
    Abstract In my thesis, I examined how relations between the Church and society were reflected in journals in the light of the news coverage of parish elections in the 1970s. I chose three different parishes from all over Finland for my thesis: Forssa, Merijärvi and Vihti. The research material consisted of journal articles on parish elections in ten journals, as well as of the documents on the parish and municipal elections of the examined parishes. This thesis falls within the field of practical theology. In the implementation of my thesis, I used the historical method, and in the examination of the journal articles, content analysis. In 1970, proportional representation was introduced in the parish elections. The candidate lists included only Roman numerals. Party symbols were not allowed to be used, but parties could set up constituency associations. The success of the parties in the parliamentary and municipal elections was reflected in the activity in the parish elections. The strong interest of the parties towards the elections was visible both nationally and in the examined parishes. In the 1970 elections, the constituency associations established by political parties formed almost half of these associations in the whole country, two-thirds in 1974 and three-quarters in 1978. The parties also compiled church policy programs, while becoming more active in each election. In the Church, the activity of the parties and their use of symbols on the candidate lists divided opinions. It was acknowledged that politics had always been somehow part of the Church, but cooperating too closely with the parties was also feared. The parishioners wanted the symbols, but were suspicious of the involvement of politics in the parish elections. Through active news coverage, the journals inspired parishioners to stand for election and to vote. They believed that with the electoral reform, democracy would move forward within the Church, and they called for permission to use party symbols. Throughout the country, the turnout percentage remained below 20 and varied approximately from 13 to over 43 in the examined parishes. The new electoral process allowed the parishioners to influence the Church's decision-making, but only a small portion took part in it. The matter did not interest the majority of the parishioners, or they were simply content with the status quo. In Forssa, the Social Democratic Party participated most visibly with its list in the 1970 elections, and included other parties during the next elections. In the 1970 election in Vihti, the Social Democratic Party participated most visibly with its own list, and the non-socialist parties of the 1974 and 1978 elections were in electoral alliance. In Merijärvi, the Centre Party was in power, although the Finnish People's Democratic League had its own list of candidates in the 1974 election. The Evangelicals in Forssa and the Laestadians in Merijärvi put up candidates. The candidacy of people representing different social classes in the elections portrayed an interest in and appreciation for the Church. In the examined parishes, many were part of the parish administration throughout the whole 1970s, but many new people were also selected. The thesis showed that although the Church was criticized from many directions in the late 1960s and early 1970s, it was nevertheless considered a significant institution in Finnish society.
  • Hurme, Tuomas (Helsingfors universitet, 2015)
    Tässä tutkimuksessa käsitellään Suomen ev.-lut. kirkon ja Venäjän ortodoksisen kirkon välisiä teologisia oppineuvotteluja vuosilta 1970–1977, ja niiden uutisointia suomalaisessa kristilli-sessä lehdistössä. Tutkimuksen kohteena ovat neljät ensimmäiset oppineuvottelut. Histo-riatutkimuksen tarkoituksena on selvittää näiden oppineuvotteluiden taustaa, sisältöä ja uuti-sointia kristillisessä lehdistössä. Lähteinäni tutkielmassa käytetään viittä kristillisestä sanoma- ja aikakauslehteä. Lisäk-si käytetään Ulkoasianministeriön arkistosta löytyneitä kirjeitä. Lehdistä, etsittiin vastatauksia kysymyksiin: Mitä asioita oppineuvotteluissa käsitel-tiin? Miten eri lehdet niistä uutisoivat? Minkälaisessa kontekstissa oppineuvotteluita käytiin? Oppineuvottelun taustaa selvitetään lähteisiin ja kirjallisuuteen perustuen. Oppineuvotteluita kirkkojen välillä on tutkittu jokin verran, mutta ei kristillisen lehdis-tön näkökulmasta vuosilta 1970–1977. Oppineuvottelut olivat merkittävä avaus Suomen ev.-lut. kirkon ulkomaansuhteiden kehityksessä. Teologiset oppineuvottelut olivat lähtökohtaisesti kirkollinen hanke mutta niihin kietoutui vahvasti myös maallinen politiikka. Suomi oli kylmän sodan aikana tiiviissä suhtees-sa Neuvostoliittoon. Hyviä suhteet haluttiin muodostaa myös kirkollisella taholla. Suomen ev.-lut. kirkon ja Venäjän ortodoksisen kirkon väliset oppineuvottelut aloitettiin vuonna 1970. Oppineuvotteluiden taustojen ja sisällön löydökset: Kaikkia neljää oppineuvottelua yhdisti rauhanteema. Neuvotteluissa painotettiin muun muassa kristityn velvollisuutta rauhaa kohtaan sekä ydinaseiden vähentämistä. Rauhanteema kulminoitui elokuussa 1975 kun Hel-singissä järjestettiin Ety-konferenssi, jota kirkot olivat oppineuvotteluissa kannattaneet. Kris-tillinen lehdistö suhtautui Ety-konferenssiin varovaisen optimisisesti. Romanialaisen pastori Rickhard Wurmbrandin tapauksessa Kotimaa-lehden uutisointi poikkesi sen muuten läheisestä suhteesta ev.-lut. kirkkoon. Wurmbrandin tapauksessa lehti arvosteli voimakkaasti piispoja näiden estettyä Wurmbrandia puhumasta kirkoissa. Lehdet painottivat uutisoinneissaan melko lailla samoja asioita. Lehdet nostivat esille oppineuvotteluissa käydyt teologiset teemat. Rauhateema oli muodostunut oppineuvottelui-den kattavaksi teemaksi, ja se näkyi myös lehtien uutisoinneissa. Usein toinen käsitellyistä teemoista jäi lehdiltä kokonaan huomioimatta. Kotimaa-lehti uutisoi oppineuvotteluista ja niiden taustoista selvästi eniten. Lehti oli tullut tunnetuksi ev.-lut. kirkon epävirallisena ää-nenkannattajana. Poikkeuksina lehdissä oli Suomen ortodoksisen seurakunnan lehti Aamun koitto, joka uutisoi vain ensimmäisistä oppineuvotteluista sekä Uusi tie, joka suhtautui kriitti-semmin uskonnon asemaan Neuvostoliitossa.
  • Koskelainen, Laura (2009)
    Tämän työn aiheena on Suomen evankelisluterilaisen kirkon ja DDR:n evankelisten kirkkojen väliset suhteet vuosina 1969-1983. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, heijastuivatko Suomen ja DDR:n ulkopoliittiset suhteet Suomen evankelisluterilaisen kirkon ja DDR:n evankelisten kirkkojen välisiin suhteisiin. Työssä kuvataan Suomen evankelisluterilaisen kirkon ylätason toimintaa, jota hoidettiin sekä Kirkon ulkoasiaintoimikunnan että Kirkon yhteiskunnallisen toimikunnan kautta. Myös piispojen vierailuita sekä kirkkopäivämatkoja on tarkkailtu. Sen sijaan hiippakunta- ja seurakuntatason yhteydet jäävät tämän tutkimuksen ulkopuolelle. Lähdeaineistona tässä työssä on käytetty eräiden piispojen arkistoja ja molempien kirkkojen ylätason kansainvälisiä suhteita hoitaneiden keskusten materiaalia, joka koostuu pääasiassa matkaraporteista. Kirkollisista sanomalehdistä päälähteenä on käytetty Kotimaata. Tutkimus alkaa vuodesta 1969, jolloin perustettiin DDR:n oma evankelisten kirkkojen liitto, Bund der Evangelischen Kirchen in der DDR (BEK). Sitä ennen DDR:ssä sijainneet maakirkot olivat kuuluneet yhteiseen kirkkoliitton Saksan liittotasavallan kirkkojen kanssa. Kun BEK perustettiin vuonna 1969, suomalaiset eivät aluksi tienneet, mitä muutos tarkoitti. Vähitellen suomalaiset tutustuivat uuteen tilanteeseen DDR:ssä vieraillessaan. Pohjoismais-saksalainen kirkkokonventti sekä yksittäiset piispojen vierailut olivat 1970-luvulla pääasiallisia suhteiden ylläpitotapoja DDR:n kirkkoihin. Näiden rinnalle alkoi vähitellen nousta KYT:n hoitamat suhteet, jotka tiivistyivät 1972 alkaen. Ensimmäinen virallinen arkkipiispan johtama delegaatio vieraili DDR:ssä vuonna 1974, jolloin arkkipiispa Simojoki johti Suomen ekumeenisen neuvoston nimeämää delegaatiota. Etykin päätösasiakirja allekirjoitettiin vuonna 1975. Aluksi siitä keskusteltiin varsinkin suurissa kirkkoliitoissa, mutta muutaman vuoden kuluttua myös KYT:n organisoimissa kahdenvälisissä ·keskusteluissa. BEK:n vuonna 1971 antama Kirche im Sozialismus -asiakirja määritteli kirkkoliiton aseman itäsaksalaisessa yhteiskunnassa. Sen mukaan kirkko ei halunut olla sosialismia vastaan, eikä myöskään sen puolella vaan toimia sosialismissa. Tämä julistus vaikutti kirkon ja valtion suhteisiin koko DDR:n olemassaolon ajan. Suomalaiset olivat yhteyksissä niihin itäsaksalaisiin, jotka sopeutuivat sen enempää kapinoimatta maansa yhteiskunnalliseen järjestykseen. 1970-luvun loppupuolella vähitellen nousseeseen kirkolliseen oppositioon ei Suomen evankelisluterilaisen kirkon ylätasolla ollut tutkittavana ajankohtana minkäänlaisia suhteita. Jos suomalaiset olisivat kiinnostuneet esimerkiksi valtiosta riippumattomasta rauhan liikkeestä, ei heitä olisi kenties päästetty lainkaan maahan. Tutkimus päättyy vuoteen 1983, jolloin molemmissa maissa vietettiin Luther-juhlia. DDR:n valtio oli ottanut Lutherin maansa tärkeäksi merkkihenkilöksi ja se kävi myös tehokasta kampanjaa uudenlaisesta Lutherista. Uusi näkemys korosti erityisesti Lutherin yhteiskunnallisia näkemyksiä. Eräät suomalaiset laajensivat Luther-kuvaansa itäsaksalaisten opettamilla sävyillä.
  • Jokiranta, Tiia (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielman tavoitteena on selvittää uskonnon näkymistä kolmen suomalaisen puolueen pää-äänenkannattajina toimivissa puoluelehdissä. Tutkielma linkittyy uskontososiologiseen keskusteluun mediasta ja uskonnon paikasta mediayhteiskunnassa ja kahden tutkimuskysymyksen avulla on tarkoitus saada mahdollisimman kattava kuva puoluelehtien sisällöstä ja vastaus tutkielman tavoitteeseen. Tutkimuskysymykset ovat: 1. Minkälaista uskontoon liittyvää sisältöä on suomalaisissa puoluelehdissä? ja 2. Millaisena puoluelehdet kuvaavat Suomen uskonnollista kenttää? Tutkielman aineistona on Sosialidemokraattisen puolueen Demokraatti, Kokoomuksen Nykypäivä ja Keskustan Suomenmaa –lehtien vuosikertojen 2018 uskontoon liittyvä sisältö. Vuosikerrat sisältävät yhteensä 108 numeroa, joista 74:ssä käsitellään uskontoa. Tarkasteluun otettiin mukaan kaikki pääkirjoitukset, haastattelut, reportaasit, artikkelit, kolumnit, pakinat, mielipidekirjoitukset sekä esimerkiksi tietovisakysymykset, jotka sisältävät jotakin uskontoihin liittyvää ainesta. Analyysiyksiköitä aineistossa on yhteensä 131. Tutkimusmetodina on aineistolähtöinen sisällönanalyysi, minkä lisäksi analyysissa käydään keskustelua aikaisemman uskonnon ja median tutkimuksen kanssa sekä mietitään muun muassa mediatisaatio-teorian istumista puoluelehtiin. Aineisto on jaettu kahdeksaan alateemaan, joista neljä kuuluu valtakirkon teemakokonaisuuteen ja neljä vähemmistöihin. Juttumäärällisesti eniten uskonnosta kirjoittaa aineiston perusteella keskustalainen Suomenmaa, josta löytyy lähes yhtä paljon uskontoon liittyviä juttuja kuin Demokraatista ja Nykypäivästä yhteensä. Aineiston perusteella puoluelehdet kirjoittavat selkeästi eniten evankelis-luterilaisesta valtakirkosta, minkä lisäksi muut vähemmistöt ovat esillä satunnaisesti. Valtakirkkoon liittyvässä kirjoittelussa näkyvyyttä saavat muun muassa puolueiden uskontosuhteet, kirkon työntekijät, kirkon jäsenyys ja vuoden 2018 kirkolliset vaalit. Vähemmistöjen kohdalla aineistosta nousee esille muun muassa islamiin sekä katoliseen ja ortodoksiseen kirkkoon liittyvät poliittiset kysymykset sekä esimerkiksi islamin ja terrorismin välille muodostunut ja mediassa muutoinkin nähtävissä oleva näiden välinen syy-seuraussuhde. Evankelis-luterilaisen kirkon hallitsevuuden lisäksi aineistosta käy ilmi, että puoluelehdissä uskontoa käsitellään usein politiikan kautta. Esimerkiksi kirkon työntekijöiden haastatteluissa pyritään tuomaan esille myös haastateltavan suhde puolueeseen. Uskontososiologian yksi perusdiskurssi on ollut uskonnon tuleminen entistä näkyvämmäksi ilmiöksi mediassa ja yhteiskunnassa. Aineiston perusteella voidaan kuitenkin sanoa, että uskonto ei ole puoluelehdissä erityisen näkyvä ilmiö. Uskonnolliset juhlat eivät kasvattaneet juttumääriä, kuten perinteisesti mediassa on havaittu, eikä aineistossa myöskään esiinny viitteitä uskontojen poliittisen vaikutusvallan kasvuun. Sen sijaan aineiston perusteella voidaan sanoa, että poliittisen journalismin edustajina puoluelehdet näyttävät tarttuvan herkästi poliitikon uskonnolliseen vakaumukseen, kun siihen on mahdollisuus. Uskonnon mediatisaatio-teoria ei saa puoluelehdissä tukea väitteilleen. Suomen uskonnollisesta kentästä puoluelehdet antavat tilastoihin verrattuna osittain ristiriitaisen kuvan. Evankelis-luterilainen valtakirkko nousee selkeästi aineiston suurimmaksi teemaksi, mutta sen sijaan vähemmistöjen ja tilastojen kohdalla on eroavaisuuksia. Yksi aineiston merkittävimmistä havainnoista liittyy uskonnottomiin ja uskontokuntiin kuulumattomiin, joiden määrä Suomen uskonnollisessa kentässä on suuri, mutta näitä ei sen sijaan puoluelehtien juttutarjonnassa huomioida lainkaan.
  • Suonio, Milla (2008)
    Pro gradu -tutkielmani käsittelee sitä, miten evankelis-luterilainen kirkko osallistui homoseksuaalisuudesta ja parisuhdelaista käytyyn keskusteluun Helsingin Sanomissa ja Kirkko ja Kaupunki -lehdessä vuosina 1999 – 2003. Valitsin kyseisen ajanjakson, koska Riitta Jallinojan (2006) mukaan perheestä käytiin tällöin runsaasti keskustelua mediassa. Aineistoina käytän sekä Kirkko ja Kaupunki -lehden että Helsingin Sanomien uutis- ja pääkirjoituksia sekä lisäksi Kirkko ja Kaupunki -lehden mielipidekirjoituksia. Tutkin ensinnäkin sitä, ketkä kirkon edustajat pääsivät esiin uutissivuilla ja missä määrin he saivat mahdollisuuden esittää käsityksiään parisuhdelaista. Toisaalta olen kiinnostunut siitä, miten kirkon virallinen kanta tuli esiin lehtien uutissivuilla. Tarkastelen myös, miten lehtien virallinen linja tulee esiin pääkirjoituksissa ja uutissivuilla. Lisäksi tutkin, miten Kirkko ja Kaupunki -lehden mielipidesivuilla argumentoitiin sekä parisuhdelain puolesta että sitä vastaan. Mielipidesivuilla tarkastelen myös muita kuin kirkollisia toimijoita. Jaoin mielipidesivujen kirjoitukset viiteen teemaan sen perusteella, mitkä tekijät olivat kirjoittajien argumentaation taustalla. Analyysimenetelminä käytän teemoittelua ja retorista diskurssianalyysia. Tutkimukseni perusteella kirkko suhtautui enimmäkseen kriittisesti samaa sukupuolta olevien parisuhteisiin, kun taas sekä Helsingin Sanomat että Kirkko ja Kaupunki -lehti suhtautuivat niihin myönteisesti. Helsingin Sanomissa suurin osa uutissivujen kirjoituksista oli kirkkoa kohtaan neutraaleja, mutta myös kirkkoon kriittisesti suhtautuvia ja sitä puolustavia näkökulmia tuli esiin. Marko Mattilan (1997) mukaan Helsingin Sanomat onkin tarkkailija, joka seuraa uskonnollisia aiheita ja kirjoittaa niistä myös kriittisesti. Helsingin Sanomat uutisoi paljon kirkon virallisista kannanotoista. Se käytti asiantuntijoina usein piispoja ja tutkijoita. Helsingin Sanomat toi esiin myös monia kirkkoa koskevia ristiriitoja suhtautumisessa homoseksuaaleihin. Kirkko ja Kaupunki -lehti käytti asiantuntijoina eniten piispoja sekä enimmäkseen parisuhdelakiin myönteisesti suhtautuvia tutkijoita. Kirkko ja Kaupunki -lehden mielipidesivuilla argumentoivat useammin parisuhdelain puolustajat kuin sen vastustajat. Homoseksuaalisuuteen ja parisuhdelakiin kielteisesti suhtautuvat vetosivat Raamattuun tai perusarvoihin, kun taas lain puolustajat vetosivat ihmisoikeuksiin ja lähimmäisenrakkauteen sekä myös Raamattuun. Marjut Gerkmanin (2004) mukaan eduskunnassa käydyssä keskustelussa samaa sukupuolta olevien parisuhteista määriteltiin myös avioliittoa. Huomasin omassakin tutkimuksessani, että samaa sukupuolta olevien parisuhteita peilattiin avioliittoon. Kirkko koki rekisteröityjen parisuhteiden uhkaavan avioliiton asemaa, kun taas lain puolustajat vetosivat siihen, että se on avioliitosta erillinen instituutio. Tutkimukseni perusteella olen samaa mieltä kuin Maarit Hytönen (2003): kirkko mukautuu yhteiskunnallisiin muutoksiin, lopulta siis myös samaa sukupuolta olevien parisuhteisiin, vaikkakin se on esittänyt voimakkaita parisuhdelain vastaisia kannanottoja.
  • Liimatta, Ilmo (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tässä tutkielmassa tarkasteltiin, minkälaisia toimijoita Suomen evankelis-luterilaisen kirkon papit kokevat saarnassa olevan. Toimijoilla tarkoitettiin niitä kaikkia, joiden nähtiin toimivan saarnassa ja saarnan kautta. Tutkimuksessa käytettiin aineistolähtöistä sisällönanalyysia, jossa aineistosta muodostettiin pelkistettyjä ilmauksia. Näitä ilmauksia teemoiteltiin ja abstrahoitiin. Aineisto kerättiin puolistrukturoidulla teemahaastettelulla yhdessä Helsingin evankelis-luterilaisessa seurakunnassa syksyllä 2018. Haastateltuja pappeja oli yhteensä seitsemän (7) ja he edustivat molempia sukupuolia. Heidät oli myös vihitty papeiksi neljän eri vuosikymmenen aikana ja näin ollen he edustivat eri ikäluokkia. Saarnassa koettiin olevan neljä erilaista toimijaa: saarnaaja itse, saarna itsessään, Jumala sekä saarnan kuulijat. Jokaisella näistä on omat roolinsa, vaikka ne menevätkin osittain päällekkäin. Saarnajan ja Jumalan toimijuus tuli voimakkaammin esille kun taas saarnan ja kuulijan toimijuus mainittiin edellisten yhteydessä. Saarnaja toimii saarnassa ammattitaitonsa ja persoonansa kautta. Ammattitaitoon kuuluivat saarnan pohdinta, kirjoittaminen sekä esittäminen. Saarnaajan persoonaan liittyivät asiat, joita saarnaaja tiedostaen tai tiedostamattaan välittää saarnan kautta kuulijoille. Saarnaaja ei kuitenkaan tiedä kaikkea saarnan toiminnasta, vaikka toimiikin Jumalan sanoman välittäjänä. Saarna itsessään on myös toimija. Siinä yhdistyvät ihmisen ja Jumalan puhe, inhimillinen ja jumalallinen puoli. Saarna on näistä molemmista erillinen toimija. Tämä toiminta on kuitenkin Jumalalle alisteinen, ja Jumalalla nähtiin olevan viime kädessä mahdollisuus estää tai sallia niin saarnaajan kuin saarnan toiminta. Jumalan toimintaa saarnassa nähtiin olevan välitettävän sanoman antaminen saarnaajalle, esimerkiksi johdattamalla tätä saarnan teossa. Jumala toimii myös saarnan kautta, muun muassa antamalla ja vahvistamalla uskoa. Kuulijat eivät jääneet passiiviseksi, vaan heillä oli myös toimijuus saarnassa. Saarnaajat muokkaavat saarnaansa tietäessään seurakuntalaisensa, sekä nähdessään heidän reaktionsa saarnan aikana. Haastateltavat myös kokivat Jumalan tietävän, ketkä saarnaa ovat tulossa kuuntelemaan, ja johdattaa tätä kautta saarnaajaa antaen oikeanlaisia sanoja.
  • Vihtkari, Jenni (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkimukseni tavoitteena on selvittää, miten valitsemissani kahdessa kirkollisessa lehdessä, Sanassa ja Kotimaassa, kuvattiin suomalaista ja virolaista luterilaisuutta vuosina 1988–1991. Lisäksi tavoitteenani on selittää, miksi näiden lehtien luterilaisuuden kuvaukset erosivat toisistaan. Tutkimuksessani tarkastelen virolaisten uskonnollisuuden muutoksia ja sitä, ketkä pääsivät kertomaan virolaisten uskonnollisuudesta. Tarkastelen tutkimuksessani myös luterilaisen kirkon aseman muutoksia virolaisessa yhteiskunnassa. Neuvostoliiton uskontopolitiikan löyhentyminen vuodesta 1988 alkaen mahdollisti Viron luterilaiselle kirkolle aikaisempaa paremmat mahdollisuudet toimia ja vaikuttaa yhteiskunnassa. Samanaikaisesti Neuvosto-Virossa yhteiskunnan vapautuminen johti poliittiseen aktiivisuuteen virolaisten keskuudessa ja maan itsenäisyyden ajamiseen. Viron vapautumiskehitys johti osalla virolaisista haluun palata luterilaisen kirkon ja kristillisten arvojen äärelle. Kotimaa ja Sana kirjoittivat laajasti luterilaisen kirkon aseman muutoksista virolaisessa yhteiskunnassa ja siitä, miten virolaiset suhtautuivat luterilaiseen kirkkoon. Lehtien kirjoittelusta heijastuivat Suomen luterilaisen kirkon sisäiset muutokset ja julkisessa keskustelussa käydyt keskustelut kirkon tilasta. Näistä teemoista mainittakoon esimerkiksi maallistuminen, uskonnon privatisoituminen sekä valtion ja kirkon suhteet. Tutkimusajankohtana virolaiset osoittivat lisääntyvää kiinnostusta ja myötämielisyyttä Viron luterilaista kirkkoa kohtaan. Osa virolaisista etsi luterilaisesta kirkosta vahvistusta omalle kansalliselle identiteetilleen. Erityisesti Sana-lehden Viron uskonnollisuuden -kirjoittelussa verrattiin suomalaista ja virolaista luterilaisuutta toisiinsa, ja se tarkasteli kriittisesti Suomen luterilaista kirkkoa ja tapakristillisyyttä. Kotimaassa tunnistettiin Suomen luterilaisen kirkon haasteet, mutta virolaisten luterilaisuudesta kirjoitettaessa suomalaista ja virolaista luterilaisuutta ei asetettu vastakkain. Kotimaan ja Sanan edellä mainitut käsittelytavat ovat selitettävissä niiden omista hengellisistä lähtökohdistaan ja suhteistaan valtakirkkoon. Kotimaan kuvaukset virolaisten käytännön uskonnollisuudesta olivat kokonaisuudessaan Sana-lehteä monipuolisempia. Virolaisten asenteet kirkkoa ja luterilaisuutta kohtaan olivat lehtien mukaan pääosin myönteiset, ja erilaiset yhteiskunnalliset liikkeet tekivät yhteistyötä kirkon kanssa. Kirkon odotettiin tarjoavan henkistä tukea virolaisille ja antavan moraalikasvatusta virolaisväestölle. Uskontoa pidettiin yleisesti yksityisenä asiana, ja valtiolta toivottiin tunnustuksettomuutta.