Browsing by Subject "evankeliumi"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-8 of 8
  • Brummer, Alli (Helsingin yliopisto, 2020)
    The purpose of this thesis was to study about the interpretation of the Parable of the Wicked Tenants according to the Gospel of Mark (St. Mark 12:1-12/St. Matthew 21:33-46/St. Luke 20:9-19/Gos. Thom. 65, 66). My aim was to find out which details of the Gospel are the most important for the scientific research. Starting from Adolf Jülicher’s Die Gleichnisse Jesu I and II (1899) I continued to examine Joachim Jeremias’ The Parables of Jesus (3. rev. ed. 1975). Both scientists are of the same mind that the Parable is allegorical and originate from the Primitive Church, but behind the present text there is an original saying of Jesus in some form. Unfortunatelythe original text is not possible to be traced anymore because of the only remaining source of the Gospel of Mark. The opinion of C. H. Dodd (The Parables of the Kingdom, 1946) is different. He specifies the Parable being a natural and realistic narrative. The scholars are of the same mind that Mark has been written about 70 CE, Matthew and Luke follow it and the last Gospel is John (about 120 CE). Many scientists say that the Parable is the most difficult to understand and interpret among the Parables of Jesus. The main characters are the landowner (= God), the vineyard (= Israel), the servants (= the prophets of God), the tenants (= the leading figures of Israel at the Temple of Jerusalem) and the son (= Jesus). Or is it so? A bigger problem are the “new” tenants. Some say that they are the members of the Primitive Church (David Flusser, Jesus, 1998; Craig L. Blomberg, Interpreting the Parables, 1990), or the 12 Apostles, or even the Kingdom of God (Kelly R.Iverson, Jews, Gentiles, and the Kingdom of God, 2012). During the occupation of the Roman Empire in Palestine the taxation was high among small farmers and day labourers. The rich Elite could get tax reductions or even collect taxes with a certain provision. Jerusalem in the times of Jesus, a title of Joachim Jeremias, explains accurately the economic situation especially in rural areas of Palestine, the Galilean heights. We must remember that the people of Israel have a special bondage to the Land of Israel. They say that ultimately the Land belongs to God, who promised it to Abraham, and later to Moses and Joshua after the slavery in Egypt. My thesis is explaining what kind of a free atmosphere of the Enlightenment was dominant at the beginning of the Twentieth Century among the European universities. The faculties of Theology did not differ. In USA the situation was somewhat different. Being a young nation the main purpose of Universities in USA was to educate new theologians for the use of the Church. Usually young scholars from USA stayed one to two years in Germany studying Hebrew/Aramic and Greek among Scientific Research. Gradually the multiple Scholarship gained more and more intelligent young people from all over the world. Germany lost it’s favour as the leading Country of Science of Theology and the English language gained the first position. The historic-critical method (Adolf Jülicher, C. H. Dodd, Joachim Jeremias) was widely used among the Scholars of Theology at the beginning of the Twentieth Century. Later the use of hermeneutic criticism (J. D. Crossan, In Parables. The Challenge of the historical Jesus, 1973; D. O. Via, The Parables: Their Literary andExistential Dimension, 1967; E. Fuchs), literary criticism, structuralism and deconstructionism became more common. James D. Hester (Socio-Rhetorical Criticismand the Parable of the Tenants, 1992) uses socio-rhetoric criticism and the interpretation of the Parable depends on historical, sociological and literary critical factors. Martin Hengel (Das Gleichnis von den Weingärtnern Mc 12:1-12, 1968); William R. Herzog II (Jesus, Justice and the Reign of God, 2000); Craig A. Evans (Word Biblical Commentary, 2001) and John S. Kloppenborg (The Tenants in the Vineyard, 2010) are some of the most distinguished scholars during the Twentieth Century. New Archeological excavations have shed new light on the Scientific Research of Theology. My aim was to find out how much the most important discoveries have beennoticed among the Scholars. The Zeno Papyri (Craig L. Blomberg; Martin Hengel ) gives important information about the economic and legal situation of Palestine during the third century BCE. They have had an affect on the Research of the Parable, too. Nag Hammad and the Gospel of Thomas is important especially in the research of the original wording of the Parable. Many scholars have noticed the finding. The Dead Sea Scrolls in the Qumran Caves in the Judaean Desert are importantevidence concerning the Essene sect. The radical Zealots were active especially in the Galilean area. The books of Flavius Josephus are giving us important information about their activities and the history of the Jewish people. This Parable is an excellent example of the vivid, unexpected and poetic spoken Aramaic of Jesus. Although we can read it only in Greek it can show us something of the hard peasant life in Galilee during Jesus’ time and about the hope of the Messiah. The challenge for us is reading the Parable through the lens of local peasants, the first audience – and with open ears.
  • Annola, Tuomas (Helsingin yliopisto, 2017)
    Vatikaanin II kirkolliskokouksessa katolinen kirkko avautui ekumeeniselle liikkeelle. Pian kirkolliskokouksen jälkeen aloitettiin kansainvälisen tason luterilais-katolinen dialogi. Kun vuonna 2017 dialogin käynnistymisestä on kulunut 50 vuotta ja samalla vietetään reformaation 500. merkkivuotta, on tärkeää kysyä, mitkä asiat vielä erottavat luterilaisia ja katolilaisia. Usein käsitystä kirkon virasta on pidetty yhtenä merkittävimmistä kirkkojen välisistä haasteista. Tässä tutkielmassa selvitetään, millainen käsitys kirkon virasta on kansainvälisessä luterilais-katolisessa dialogissa. Tutkielmassa pohditaan myös, mitä merkitystä tällä ymmärryksellä on kirkkojen välisille suhteille. Tutkielman lähteinä ovat asiakirjat Church and Justification, Apostolicity of the Church sekä From Conflict to Communion. Metodina käytetään systemaattista analyysia. Aiheen käsittely jakautuu tutkielmassa kolmeen päälukuun (luvut 2-4). Luvut kaksi ja kolme käsittelevät viran perustaan liittyviä keskeisiä kysymyksiä ja luku neljä viran saamiin muotoihin ja rakenteisiin liittyviä näkökohtia. Luvussa kaksi käsitellään viran suhdetta evankeliumin julistamisen tehtävään. Luvussa kolme tutkitaan viran asetusta sen perustana. Neljännessä luvussa käsitellään dialogissa haastaviksi koettuja kysymyksiä viran kolmijaosta, piispuudesta ja apostolisesta suksessiosta. Toisessa luvussa selvisi, että evankeliumin julistaminen nähdään dialogissa viran keskeisimpänä tehtävänä. Virka nähdään evankeliumin palvelijana ja pappeuden nähdään perustuvan evankeliumin julistamisen tehtävään. Evankeliumilla nähdään olevan virkaan nähden kriteeriluonne. Periaate evankeliumin ensisijaisuudesta suhteessa virkaan on toiminut dialogissa laajasti strukturaalisena prinsiippinä. Dialogin molemmat osapuolet ovat voineet löytää periaatteen omasta perinteestään ja se on siten toiminut ekumeenisena avaimena keskusteluissa. Kolmannessa luvussa selvisi, että luterilaiset ja katolilaiset näkevät viran perustuvan Kristuksen asetukseen. Viran näkeminen kirkolle konstitutiivisena on luterilaisia ja katolilaisia yhdistävä tekijä. Viran asetuksen merkityksen korostamisen ei nähdä olevan vastakkainen sen kanssa, että viran nähdään perustuvan myös evankeliumin julistamisen tehtävään. Neljännessä luvussa selvisi, että luterilaiset ja katolilaiset tulkitsevat periaatetta evankeliumin ensisijaisuudesta eri tavalla. Luterilaiset katsovat, että evankeliumin ensisijaisuuden pohjalta katolinen kirkko voisi tunnustaa luterilaisen viran. Katolilaiset ovat katsoneet, että tärkeitä teologisia teemoja ei voida ohittaa evankeliumin ensisijaisuuden perusteella. Dialogia tarvitaan yhä erityisesti viran kolmijaosta, piispuudesta ja apostolisesta suksessiosta.
  • Sokka, Taisto (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tässä tutkielmassa tarkastelen Ihmisen Poika -käsitteen retorista käyttöä Matteuksen evankeliumissa. Ihmisen Poika -käsite, ὁ υἱὸς τοῦ ἀνθρώπου, esiintyy Jeesuksen suosituimpana tapana viitata itseensä evankeliumin kerronnassa. Retoriikalla tarkoitan sitä, miten käsitettä käytetään puheessa, miksi sitä käytetään ja miten sen on tarkoitus suostutella tai vaikuttaa kuulijoihinsa. Käytän tutkielmassani Vernon K. Robbinsin kehittelemää sosioretorista tulkintamallia. Hyödynnän sen menetelmistä valikoidusti tekstin sisäisiä, sosiaalisia, kulttuurisia ja uskonnollisia kudoksia. Erittelen Ihmisen Poika -käsitteen retorista käyttöä kussakin 30 esiintymässään suhteessa sen käyttökontekstiin. Olen luokitellut nämä käyttökontekstit Ihmisen Pojan (1) nykyiseen asemaan, (2) kärsimykseen, kuolemaan ja kuolleista heräämiseen sekä (3) tulemiseen ja uuteen valtakuntaan. Retorisen käytön selvittämiseksi erittelen analysoitavasta tekstistä ja sen lähikontekstista muita tarvittavia kielellisiä ja sosiaalisia rakenteita. Tutkielmani tuloksena Ihmisen Poika -käsitettä käytetään retorisesti vahvistamaan vastakkainasettelua Jeesuksen ja ”tämän sukupolven” välillä, ilmaisemaan opetuslapsille Jeesuksen kärsimyksen ja korottamisen välinen ristiriita hänen kohtalossaan, vahvistamaan opetuslasten uskoa ja motivoimaan heitä seuraamaan Jeesusta. Ihmisen Poika -käsitettä käytetään myös merkitsemään ja korostamaan opetuslapsille sellaisia puheita, joissa käsitteen avulla ladataan voimakasta vastakkainasettelua, jännittyneitä tunteita ja valtavia merkityksiä sekä hänen että opetuslasten kohtaloihin. Jokaisessa kolmessa Ihmisen Poika -käsitteen käyttökontekstissa korostuu toisistaan poikkeavat retoriset käyttötavat. Ihmisen Pojan nykyistä asemaa (1) käsittelevissä tekstikohdissa käsitteen käyttö lietsoo konfliktia Jeesuksen ja hänen seuraajiensa sekä ”tämän sukupolven” välillä. Kärsimyksen, kuoleman ja kuolleista heräämisen (2) kontekstissa Ihmisen Poika -käsitettä käytetään opettamaan opetuslapsille Jeesuksen ristiriitaisesta kohtalosta ja tehtävästä ja luodaan opetuslapsille yhä suurempaa jännitystä tämän ristiriidan ratkeamista varten. Ihmisen Pojan tulemista ja uutta valtakuntaa (3) käsitellessä Jeesus käyttää Ihmisen Poika -käsitettä motivoidakseen opetuslapsia julistustyöhön, epäitsekkäisiin tekoihin ja Jeesuksen seuraamiseen. Tässä retoriikassa Jeesus käyttää tulevan palkinnon lupauksia ja tuomion varoituksia tapoina motivoida opetuslapsia ja valaa heihin rohkeutta tulevia vainoja varten. Retoristen havaintojen perusteella Ihmisen Poika -käsitettä voisi luonnehtia Jeesuksen tehtävänimeksi. Ihmisen Poika -retoriikan kattavampi tutkimus voisi antaa tarkempia ja monipuolisemmin perusteltuja havaintoja sen käytöstä evankeliumeissa ja muissa lähteissä. Tutkielman tulokset ovat kuitenkin hyödyllinen ja varteenotettava vaihtoehto sille, kuinka Ihmisen Poika -käsitteen retorista käyttöä ja merkitystä tulisi ymmärtää.
  • Räsänen, Daniel (Helsingfors universitet, 2016)
    Tämän Pro gradu -tutkielman tarkoituksena on ollut selvittää se, miten Martti Luther tulkitsee Jumalan olemuksen ja toiminnan lain ja evankeliumin näkökulmasta. Tutkimuksen lähteinä on käytetty Lutherin ensimmäisessä ja toisessa antinomistiväittelyissä syntyneitä tekstejä, joita on lähestytty systemaattisen analyysin näkökulmasta. Tutkimuksessa taustaoletuksena on ollut, että Lutherin näkemys Jumalasta rakentui yhä niille samoille ristin teologian perusoletuksille kuin reformaattorin varhaisemmissa kirjoituksissa, siitäkin huolimatta, että antinomistiväittelyt syntyivät reformaation sisäisen kriisin takia. Tutkimus on osoittanut, ettei Luther myöhemminkään luopunut ristin teologiaan sisältyvistä oivalluksistaan, vaikka toisinaan aiemmassa tutkimuksessa on näin esitetty. Päinvastoin tutkimus on osoittanut, että edelleen reformaation sisäisessä kriisissä antinomistiväittelyiden lakitematiikan konstituoivana lähtökohtana oli Lutherin perinteinen jumalaoppi ja tätä oppia vahvasti määrittävä ristin teologia. Antinomistiväittelyissäkin Luther tulkitsi armon hyvin samalla tavalla kuin reformatorisen ajattelunsa alkupuolella kiistäessään ansioajattelulle rakentuvat näkemykset. Laki tuli Lutherin mielestä täytetyksi yksin armosta, josta uskovat tulivat osalliseksi Kristuksessa. Lutherin näkemystä rakkaudesta ohjasi myös edelleen ristin teologia. Siksi Luther teki antinomistiväittelyissäkin distinktion ihmisen valheellisen ja Jumalan totuudellisen rakkauden välille. Lutherin mielestä ihminen ei koskaan kyennyt täyttämään Jumalan ehdotonta rakkaudenvaatimusta, sillä hän itse jollakin tavoin pyrki hyötymään rakastettavasta kohteestaan. Siksi Luther tulkitsi lain tarkoituksen siten, että sen tarkoitus oli ristin teologian mukaisesti herättää ihmisessä pelko ja karkoittaa ihminen vääränlaisesta rakkaudestaan kohti Jumalaa. Vasta Jumalassa ihminen saattoi tulla osalliseksi Jumalan omasta totuudellisesta rakkaudesta, joka samalla ajoi ihmisen väärää rakkautta pois. Ristin teologiaan liittyen Luther myös painotti Jumalan kätkettyä luontoa. Tämän takia ihminen ei voi koskaan kohdata Jumalaa sellaisenaan tämän omassa luonnossa, majesteettisuudessa tai verhoamattomana. Näissä ilmaisuissa Luther korosti erityisesti Jumalan vihaa ja vapaata tahtoa. Pikemminkin Jumala oli kohdattavissa ainoastaan lihaksi tulleessa Kristuksessa. Uutena Jumalan kätkeytyneisyyteen liittyvänä näkökulmana Luther toi väittelyissä esille Pyhän Hengen kaksinaisen roolin sekä lain antajana, joka syyttää ihmistä synnistä että lahjana, eläväksitekijänä ja pyhittäjänä. Väittelyiden erityislaatuisen tematiikan huomioon ottanut analyysi on osoittanut, että Luther ymmärsi Jumalan ihmiseen kohdistuneen päämääräsuuntautuneen työn kaksijakoisena. Ensinnäkin Jumala aluksi tyhjentää lain avulla syntisen ihmisen tämän valheellisista kuvitelmistaan ja vääränlaisesta rakkaudesta. Kaiken tarkoituksena kuitenkin on se, että ihminen kärsimyksissään ja peloissaan pakenisi kohti päämääräänsä, eli Kristusta. Varsinaista työtään Jumala tekee evankeliumin avulla. Itsessään evankeliumi on vasta lupaus Kristuksesta, mutta Jumalan työn kautta ihminen uskossa tulee osalliseksi tästä lupauksesta. Uskossa läsnäolevan Kristuksen kautta ihminen saavuttaa Lutherin mielestä vanhurskauden. Tämä vanhurskauttaminen tapahtuu Lutherin mielestä kuitenkin kahdella tavalla. Jumala sekä lukee ihmisen vanhurskaaksi että alkaa myös puhdistaa ihmistä niin, että tämä alkaa toimia lain mukaan. Tutkimus on osoittanut, että kaikki Lutherin argumentaatio tähtää silti ajatukseen siitä, että Jumala on aktiivinen tekijä. Tämä siitäkin huolimatta, että Jumala ottaa ihmisen osalliseksi toimintaansa näissä pelastumisen päämäärään tähtäävissä vaiheissa.
  • Leino, Satu (Helsingfors universitet, 2015)
    Markuksen evankeliumi on kirjoitettu kreikkalais–roomalaisen kulttuurin vaikutuspiirissä ja myös keisarivallan alla. Tarkastelen roomalaisen kulttuurin ja keisarivallan vaikutusta Markuksen evankeliumin kirjoittamiseen. Yksi pro gradu -tutkielmani tärkeimmistä tarkasteltavista asioista on se, miten Markuksen evankeliumin yleisö on ymmärtänyt evankeliumin sisällön. Tutkin sitä, onko Markuksen yleisö kuullut evankeliumissa keisarivallan vastaista sanomaa, ja onko Markuksen evankeliumi nostanut yleisön tietoisuuteen keisarin ja Jeesuksen välille kilpailevan asetelman. Tutkielma on rajattu tarkastelemaan roomalaisen keisarikultin suhdetta Markuksen evankeliumin Jeesukseen sekä yhteneviin ilmoituksiin roomalaisen instituution johtajasta ja kristinuskon keskushenkilöstä. Pro gradu -tutkielmani rakentuu eri tutkijoiden tekemiin havaintoihin roomalaisen ja juutalaisuuteen perustuvan kristinuskon teemoista. Käytän tutkielmani tutkimusmateriaalina aiheeseen liittyvää kansainvälistä tutkimusta. Eri tutkijoiden näkemykset ovat tutkielmani keskeisintä ydintä. Vertaan tutkijoiden näkemyksiä keskenään ja muodostan niistä omia päätelmiä. Tutkimusmateriaali vaihtelee nykytutkimuksesta antiikin historioitsijoiden havaintoihin ja Raamatun alkukieleen. Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani Jeesuksesta Markuksen evankeliumissa käytettyä arvonimeä Jumalan Poika ja saman arvonimen käyttöä keisarista. Selvitän, miksi samaa nimitystä on käytetty Rooman mahtavimmasta miehestä ja galilealaisesta rakennusmiehestä Jeesuksesta. Tarkastelen myös ilosanoma-sanan käyttöä, sillä samaa sanaa on niin ikään käytetty kuvaamaan keisarin ja myös Jeesuksen mukanaan tuomaa uutta maailmanjärjestystä. Lienee selvää, että Uuden testamentin teksteistä ei ole havaittavissa varsinaista keisarinvallan vastaista suoraa propagandaa. Alkukristittyjen pikainen eskatologinen odotus on mahdollisesti leimannut koko Uuden testamentin kirjoituksia ja Jeesus ja keisari on aseteltu kokonaan eri lähtöviivoille. Markuksen evankeliumissa on kuitenkin elementtejä, joissa näkyy keisari-ideologiasta lainattua termistöä. Tutkimuksessa käy ilmi, että Markus on oman aikansa lapsi ja kuten tavallista, imi vaikutteita ympäröivästä aate- ja kulttuurimaailmasta. Vaikka Markus on mitä ilmeisimmin lainannut evankeliuminsa teemoja keisarivallan käyttämistä samoista teemoista, molemmissa perinteissä juuret juontavat pidemmälle menneisyyteen. Markuksen evankeliumin kirjoittaja on käyttänyt olemassa olevaa, yleisölleen tuttua sanastoa ilmaistakseen ilosanoman eteenpäin viemistä Jeesuksesta Kristuksesta, Jumalan Pojasta.
  • Alajoki, Arno (Helsingfors universitet, 2017)
    Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena on selvittää ja analysoida Leuenbergin konkordian evankeliumikäsitettä ja siitä käytyä keskustelua Suomessa. Tutkielman lähteenä on Leuenbergin konkordia (1973). Metodina on systemaattinen analyysi. Tutkielman kannalta merkittäviä käsitteitä ovat: evankeliumikäsite, evankeliumin oppi, vanhurskauttamiskäsite, vanhurskauttamisoppi, kristologia, evankeliumin keskus ja evankeliumin summa. Reformaation 500-vuotisjuhlavuoden merkeissä tutkielman aihepiiri on ajankohtainen, sillä se keskittyy tutkimaan reformaation kirkkojen välistä yhteyttä, joka oli katkennut pian reformaation jälkeen. Vaikka kirkollista yhteyttä on etsitty jo pian reformaation jälkeen aina tähän päivään saakka, niin silti kirkkojen välinen yhteys ei ole toteutunut kaikilta osin pääosin opillisiin eroihin vedoten. Leuenbergin konkordian merkitys kirkolliselle yhteydelle rajoittuu luterilaisen ja reformoitujen kirkkojen välille, mutta konkordialla on merkitystä myös yleisen ekumenian kannalta. Kaikenlainen ekumeeninen lähentyminen, mikäli se tehdään teologiselta pohjalta, palvelee laajempaa ekumeenista keskustelua. Tuon esille tutkimuksessani, että Leuenbergin konkordia perustuu pitkälti käsitykseen reformaation vanhurskauttamisopista. Konkordian mukaan kirkolliseen yhteyteen vaaditaan ainoastaan yhteinen ymmärrys vanhurskauttamisesta. Dokumentti määrittelee, että reformaation pohjalta yhteinen ymmärrys vanhurskauttamisesta on määritelty reformaation vanhurskauttamisopissa. Reformoiduilla ja luterilaisilla on hyvin pitkälle samanlainen vanhurskauttamisoppi. Kirkkoja erottavat tekijät löytyvät muista oppikysymyksistä. Konkordian merkityksellisin väite on se, että muut opilliset eroavaisuudet (esimerkiksi kaste ja ehtoollinen) eivät ole esteitä yhteydelle niin kauan kuin vanhurskauttamisesta ollaan yhtä mieltä. Tutkimuksessani esitän evankeliumin keskus -termin, jonka kautta on pyritty avaamaan konkordialle merkityksellistä yhteyspohjaa. Evankeliumin keskus -ajattelun vastakohtana on evankeliumin summa. Niiden erot löytyvät siitä, kuinka suuri rooli muilla kuin vanhurskauttamisopilla on. Evankeliumin keskus näkee merkityksellisenä vanhurskauttamisen ja muut opit kehällisinä, kun taas evankeliumin summa pitää kaikkea samalla viivalla. Konkordialle on merkityksellistä myös ennakoivan yhteyden luonne, jonka mukaan ne asiat, joista ei ole sovittu konkordiassa, määritellään myöhemmin. Yhteys on kuitenkin jo julistettu. Tutkimuksessani totean, että yhteyden toteutuminen konkreettisesti vaatii eri kirkoilta ja niiden edustajilta kykyä ajatella asioita laajemmin oman kirkollisen ajattelun ulkopuolelta. Olennainen osa koko yhteysprosessia on evankeliumin ymmärtäminen oikeanlaisen kristologian pohjalta.
  • Salo, Daniel (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tämän tutkimuksen tehtävänä on selvittää evankelisen herätysliikkeen ”isän” Fredrik Gabriel Hedbergin (1811–1893) käsitys pelastusvarmuudesta. Tehtävään kuuluu Hedbergin käyttämien, aiheen kannalta keskeisten käsitteiden ja hänen niille antamien merkitysten analyysi. Näihin lukeutuu vanhurskauttaminen, armonväline, usko, uudestisyntyminen ja pyhitys. Hedberg ei itse käytä käsitettä pelastusvarmuus. Tästä syystä keskeiseksi tehtäväksi muodostuu niiden tekijöiden selvittäminen hänen teologiassaan, joiden summaa on Hedberg-tutkimuksessa totuttu kutsumaan pelastusvarmuudeksi. Näiden tekijöiden analyysin perusteella arvioidaan pelastusvarmuus-käsitteen soveltuvuutta Hedbergin teologiaan nähden sekä määritellään Hedbergin käsitys varmuudesta pelastukseen liittyen. Tutkimushypoteesi on, että Hedbergin käsitys pelastusvarmuudesta perustuu siihen, miten hän ymmärtää yleisen vanhurskauttamisen ja uskon välisen suhteen. Keskeiseksi tarkastelun kohteeksi nousee myös Hedbergin opetus sanasta ja sakramenteista. Tutkimuksen metodina käytetään systemaattista analyysiä. Tutkimuksen päälähteinä ovat Hedbergin kirjoittamat teokset Uskonoppi autuuteen ja Baptismens wederläggning och Det heliga Dopets förswar. Apulähteinä hyödynnetään suomennosta Hedbergin kirjeestä vanhemmilleen, joka on julkaistu nimellä Autuuden tie - Fredrik Gabriel Hedbergin vilpitön uskontunnustus Pöytyällä kesäkuun 12. päivänä 1844, sekä hänen dogmaattisista lehtikirjoituksistaan koottua artikkelikokoelmaa nimeltä Den enda Salighetens Wäg. Hedberg sai merkittävimmät teologiset vaikutteensa Martti Lutherilta ja luterilaisista Tunnustuskirjoista. Tästä syystä tutkimuksessa tarkastellaan pelastusvarmuuden tulkintahistoriaa luterilaisuudessa ja verrataan Hedbergin käsitystä pelastusvarmuudesta luterilaisuuden perusdokumentteihin. Yksi Lutherin teologian keskeinen piirre liittyy hänen käsitykseensä evankeliumin lupauksen (promissio) ja uskon suhteesta, mikä selittää hyvin myös Hedbergin käsitystä pelastusvarmuudesta. Tutkimuksessa osoitetaan, että pelastusvarmuus esiintyy Hedbergin teologiassa kaksijakoisena. Sillä on merkityksensä sekä objektiivisen uskon perustan, yleisen sovituksen ja armonvälineiden korostamisessa, että subjektiivisessa uskon kokemuksessa. Teoksissaan Uskonoppi autuuteen ja Baptismens wederläggning och Det heliga Dopets förswar Hedberg kirjoittaa kaikille jo valmistetun pelastuksen varmuudesta eli siitä, että Jeesus on varmasti sovittanut kaikkien ihmisten synnit. Tämän koko maailmaa koskevan vanhurskauttamisen ihminen saa Jumalan sanan ja sakramenttien perusteella uskoa myös omakohtaiseksi pelastukseksi, ilman siihen valmistavia tekoja tai tunnetiloja. Lisäksi hän opettaa uskoa seuraavasta varmuudesta, jonka Pyhä Henki saa aikaan sanan ja sakramenttien kautta. Se on tunteen tasolla koettavaa vakuuttuneisuutta siitä, että on saanut ottaa vastaan tuon valmiin pelastuksen lahjan. Tutkimus täydentää aiempaa tutkimusta esittämällä systemaattiseen analyysiin perustuvan määritelmän pelastusvarmuudesta Hedbergin teologiassa.
  • Nygård, Anne-Mari (Helsingfors universitet, 2017)
    Tämän pro gradu -tutkielman tehtävänä on tarkastella, missä määrin Filon Aleksandrialaisen ajatus jumalallisista voimista ja niistä luvuissa 4.1 ja 6.1.2 piirtämäni kaaviot voisivat selittää jakeessa Joh.1:17 esiintyvää jaottelua Jeesuksesta armon ja totuuden välittäjänä ja Mooseksesta lain välittäjänä? Ensimmäiseksi tarkastelen erityisesti Filonin luomakunnassa vaikuttavan logoksen suhdetta Joh:n lihaksi tulleeseen logokseen eli Jeesuksen ja tämän myötä logoksen ja Mooseksen suhdetta. Edellisten suhteiden kartoittamisen perusteella tarkastelen Mooseksen ja Jeesuksen roolia ja sen eroavaisuutta jakeessa Joh. 1:17. Sovellan tutkielmassa intertekstuaalisuuden käsitettä, joka tarkoittaa tekstien välistä yhteyttä, jossa myöhempi teksti nojautuu enemmän tai vähemmän aikaisempaan toiseen tekstiin Tutkielmani päälähteinä ovat Filon Aleksandrialaisen tekstit, joissa ilmenee käsitteet jumalallisesta logoksesta, jumalallisista voimista ja logoksen ja Mooseksen suhteesta. Näihin teoksiin kuuluu muun muassa Mooseksen elämästä kertova teos De Vita Moysis. Tutkielmani lopussa on luettelo käyttämästäni Filonin kirjallisuudesta. Tutkimukseni toisena päälähteenä toimii Joh. evankeliumi ja siitä toimitettu viimeisin tekstilaitos Nestle-Alandin Novum Testamentum Graece 28. Käyttämäni lähdeaineisto tuo esille, miten aikaisemmin tutkijoiden esittämä oletus Filonin vaikutuksesta kohtaan Joh.1:17, on jossain määrin oikea oletus. Tämä siksi, että Filonin tulkinnassa tulee ilmi, miten Jumalan lahjat, johon armo kuuluu, korvaavat aiemmat lahjat. Jakeessa Joh.1:17 tulee tämä korvaantuminen ilmi, kun jaetta tarkastelee luvussa 4.1 ja 5.2 esiintyvien Filonin jumalallisten voimien kaavioiden avulla. Kaavio 4.1 tuo esille, miten Mooses lain jakajan tuo esille kaavion kuninkaallisen voiman ominaisuuksia ja Jeesus armon ja totuuden jakajana tuo esille luovan voiman ominaisuuksia. Jeesuksesta poiketen, Mooses Jumalan lapseuteen kehittymisessä kasvoi vähitellen lainjakajan voimaan, kun taas Jeesus lihaksi tulleena logoksena laskeutui luomakuntaan kaavion 4.1 mukaisesti luovan voiman yläpuolelta ja näin ollen toi mukanaan luovan voiman ominaisuuksiin kuuluvan armon, mutta myös luvun 6.1.2 kaavion mukaisesti totuuden. Tutkielma tuo esille, että suora intertekstuaalisuus Filonin ja Joh:n välillä on monimutkaista. Tämä siksi, että molemmilla esiintyy ajatusrakenteita, joiden taustalla voi nähdä Septuagintan tarjoaman tekstin tai rabbiinisen kirjallisuuden. Tästä huolimatta molemmilla on samanlaisia ajatuksellisia kuvioita, mutta se, liittyvätkö ne tekstien henkiseen luonteeseen, on mielenkiintoinen kysymys.