Browsing by Subject "feministinen mediatutkimus"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-9 of 9
  • Wartiovaara, Alli (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkimuksen tavoite on selvittää, millä tavalla feminismiä ja feminiinisyyttä käsitellään pikamuotibrändi Monkin Instagram-julkaisuissa vuosina 2018 ja 2019. Aihe on ajankohtainen, sillä feminismin rooli julkisessa keskustelussa ja erityisesti sosiaalisen median alustoilla on kasvanut viimeisen vuosikymmenen aikana. Samalla feminismin luonne, joka on historiallisesti perustunut poliittiseen aktivismiin ja epätasa-arvoisten valtarakenteiden paljastamiseen, on muuttunut osittain yksilökeskeisempään ja kaupallisempaan suuntaan. Monet julkisuuden henkilöt ovat julistaneet olevansa feministejä, ja vaatekaupat myyvät t-paitoja, joissa on feministisiä iskulauseita. On oleellista tutkia, minkälaisia merkityksiä feminiinisyydestä ja feminismistä kaupalliset yritykset luovat, sillä niillä on merkittävä valta määrittää, millaiset feministiset sisällöt saavat huomiota julkisessa keskustelussa. Kaupallisiin tarkoituksiin sopii yleensä vain myyntiä edistävä kieli, jolloin kantaaottavammat poliittisen feminismin aiheet jäävät helposti taka-alalle. Tutkimus nojaa kriittiseen diskurssianalyysiin sekä feministiseen tutkimukseen, joista kumpikin kytkeytyy vahvasti kysymyksiin diskurssien ja vallan välisestä suhteesta. Sovellan tutkimuksessa Faircloughin kolmitasoista analyysikehystä tarkastelemalla itse aineiston lisäksi sen tuottamiseen ja vastaanottamiseen liittyviä seikkoja sekä yhteiskunnallista kontekstia. Koska aineisto koostuu sekä kielellisestä että kuvallisesta materiaalista, käytän analyysissa sekä systeemis-funktionaalisen kieliteorian että multimodaalisen analyysin työkaluja. Tarkastelen aineistoa intersektionaalisen feminismin näkökulmasta, joten tutkimus on paitsi kielitieteellinen, myös osa feministisen kritiikin jatkumoa. Hyödynnän aineiston analyysissa populaarifeminismin ja postfeminismin käsitteitä, jotka auttavat hahmottamaan nykyajan mediakulttuurin rakentamia naiskuvia. Keskiössä on se, mitä kuvia feminiinisyydestä ja feminismistä tuotetaan ja mitä haastetaan. Tutkimuksen aineisto koostuu 50:stä Monkin Instagram-julkaisusta, jotka on valikoitu vuosilta 2018 ja 2019. Aineiston valinnassa on otettu huomioon erityisesti julkaisujen feminismiin viittaava kieli. Tutkimuksessa pyrin vastaamaan kahteen kysymykseen: 1. Millaisia feminiinisyyteen ja feminismiin liittyviä diskursseja aineistosta löytyy? 2. Millaisin multimodaalisin, erityisesti kielellisin keinoin diskurssit rakentuvat? Aineistosta nousee esiin viisi feminismiin ja feminiinisyyteen liittyvää diskurssia: kulutus-, keho- ja valintadiskurssit sekä itsensä rakastamisen ja feministisen identiteetin diskurssit. Näiden diskurssien tarkastelun kautta aineisto määrittyy populaarifeminismin piiriin, sillä se tunnustaa naisia alistavien rakenteiden olemassaolon. Aineistossa kuitenkin tuodaan esille lähinnä ristiriidattomia feministisiä aiheita, kuten naisten voimaantumista. Naisten rooli kuluttajina sekä vahvoina ja itsenäisinä toimijoina korostuu. Samanaikaisesti feministinen rakenteellinen kritiikki ja erityisesti kapitalismin luomien valtarakenteiden kritisointi jää huomiotta. Aineiston luoma kuva feminiinisyydestä ja feminismistä perustuukin vahvasti uusliberalistiselle yksilökeskeiselle ajattelulle ja kuluttajuudelle.
  • Öljymäki, Annukka (2003)
    Tutkielmassa tarkastellaan vuosituhannen vaihteen musiikkivideoiden tapoja määritellä ja tehdä näkyväksi sukupuoleen liittyviä merkityksiä. Lähtökohtana on oletus median vallasta luonnollistaa sukupuoliin liitettäviä ominaisuuksia jatkuvan toiston avulla. Työ liittyy feministisen mediatutkimuksen ja sosiologisen kuvantutkimuksen perinteisiin ja siinä jäljitetään populaarikulttuurin ja erityisesti musiikkivideoiden paikkaa visuaalisessa järjestyksessä. Oletuksena on visuaalisten ärsykkeiden räjähdysmäinen kasvu 1900-luvulta eteenpäin. Työssä pohditaan myös mediakuvaston tarjoamien konventionaalisten naiskuvien ja toisaalta seksuaalisen kuvaston lisääntymisen välistä ristiriitaa. Keskeistä on myös ajatus länsimaisen kulttuurin kahtiajakautuneesta luonteesta, jossa sukupuolet nähdään kahtena polarisoituneena binaarioppositiona. Empiirinen aineisto on muodoltaan visuaalista. Aineisto koostuu 74:stä kansainväliseltä Music Television -kanavalta puolen vuoden ajanjaksolla nauhoitetusta musiikkivideosta. Työssä tarkastellaan paitsi aineistoa kokonaisuutena, tehdään myös kolmen musiikkivideon syväanalyysi. Aineistoa on tutkittu A.J. Greimasin kehittämien semioottisten lausuman ja enonsiaation ulottuvuuksien avulla. Ne mahdollistavat tekstin, sen tuottajan ja vastaanottajan välisten suhteiden kuvaamisen. Teoreettinen viitekehys liittyy jälkistrukturalistiseen feminismiin, sosiaaliseen konstruktionismiin sekä sen feministiseen kritiikkiin. Keskeistä työssä on Peter L. Bergerin ja John Luckmannin konstruktionistinen lähestymistapa, jonka mukaan merkityksiä tuotetaan sosiaalisessa vuorovaikutuksessa eikä mikään inhimillinen voi jäädä sosiaalisen ulkopuolelle. Keskeinen teoreetikko on myös konstruktionismia kritisoinut ja eteenpäin kehitellyt Judith Butler. Aineiston analyysissa on sovellettu Butlerin näkemystä sukupuolesta toistoon perustuvana performanssina. Videoiden analyysi pyrkii selvittämään, millaista sukupuolen suorittamiseen liittyvää kulttuurista eleistöä populaarikulttuurissa tuotetaan. Analyysissa on myös tutkittu, kuinka videot tuottavat heteronormatiivisuutta. Analyysin perusteella sukupuolta tehdään videoissa selvästi näkyväksi sekä ulkonäköön, toiminta-alueisiin että rooleihin liittyvien esittämisen tapojen avulla. Videoissa konkretisoituu ajatus median vallasta tuottaa ja luonnollistaa sukupuolten määritelmiä jatkuvan toiston kautta. Sukupuolesta tulee videoissa performanssi Butlerin tarkoittamalla tavalla. Työssä pyritään osoittamaan, kuinka mediasisällöt, naiseuteen liitettävien ominaisuuksien määrittely ja naisten epätasa-arvoinen yhteiskunnallinen asema liittyvät toisiinsa. Työssä pohditaan, miksi sukupuolta tehdään näkyväksi juuri tietynlaisten kulttuuristen ilmausten kautta. Tässä yhteydessä tuodaan esille toistamisen ja tuotteistamisen merkitys median esittämien sukupuolten mallien sisäistämiselle. Työssä pohditaan myös syitä median yksipuolisten naiskuvien hyväksymiselle ja esitetään toisin tekemisen ja näkemisen mahdollisuudet vastarinnan muotoina.
  • Oksa, Siru (2002)
    Naiset ovat Kamerunissa harvoin yhteiskunnallisesti merkittävässä asemassa. Politiikan teko ja johtaminen ovat olleet perinteisesti hyvin vahvasti miesten aluetta. Näin ei ole vain Kamerunissa, vaan myös muualla maailmassa. Kamerunissa kuitenkin on vaikutusvaltaisia naisia: naisjohtajia, naispoliitikoita ja ensimmäisiä naisia. Tutkielman tarkoituksena onkin perehtyä siihen, miten Kamerunissa nähdään nämä”oudot linnut”. Tutkielmassa pyritään löytämään kamerunilaisen yhteiskunnan jakamia sosiaalisia representaatioita vaikutusvaltaisista naisista. Sosiaalisia representaatioita vaikutusvaltaisista naisista etsitään sanomalehtimedia kautta. Sosiaaliset representaatiot muodostuvat monen muunkin tekijän kuin pelkkien sanomalehtien välityksellä, mutta tämän tutkielman tarkoituksena on perehtyä juuri näihin sanomalehtimedian kautta syntyviin sosiaalisiin representaatioihin. Aineisto on kerätty kolmesta Kamerunin tärkeimmästä englanninkielisiä uutisia tuottavasta sanomalehdestä. Aineistoa analysoidaan sekä sisällönanalyysin että positioinnin avulla. Sisällönanalyysin kautta luodaan katsaus siihen, kuinka paljon vaikutusvaltaisista naisista kirjoitetaan paikallisessa lehdistössä. Tätä vertaillaan muista naisista kirjoitettujen artikkeleiden määrään. Sisällönanalyysin kautta katsotaan myös minkälaisiin aiheisiin kirjoituksen vaikutusvaltaisista naisista liittyvät. Positioinnin avulla puolestaan pyritään selvittämään minkälaisissa positioissa vaikutusvaltaiset naiset esiintyvät sanomalehtiartikkeleissa. Positioiden kautta katsotaan saatavan viitteitä vaikutusvaltaisten naisten prototyypeistä, jotka liittyvät sosiaalisten representaatioiden syntyyn. Sisällönanalyysin ja positioinnin tuloksia katsotaan sitten lopuksi feministisen mediatutkimuksen näkökulmasta. Tämän tarkastelun tavoitteena on selvittää miten kamerunilainen sanomalehtimedia toimii sukupuolijärjestelmän kuvaajana ja uusintajana. Tulokset osoittavat, että vaikutusvaltaiset naiset esitetään sanomalehdissä näkymättöminä ja ristiriitaisina. Näkymättömyys tulee siitä, että heistä kirjoitetaan hyvin vähän paikallisissa lehdissä. Tämä on yhdenmukaista aikaisempien naisten esiintymistä mediassa tarkastelleiden tutkimusten kanssa. Ristiriitaisuus puolestaan tulee löydettyjen positioiden kautta. Naiset nähdään usein kahden vastakkaisen position kautta. He ovat joko onnistujia tai epäonnistujia, kiiteltyjä tai haukuttuja jne. Kamerunilaisen yhteiskunnan sosiaaliset representaatiot vaikutusvaltaisista naisista myös ylläpitävät perinteistä sukupuolijakoa. Tärkeimpinä lähteinä tässä tutkielmassa on käytetty Serge Moscovicin eri kirjoituksia, Liesbet van Zoonen näkemyksiä feministisestä mediatutkimuksesta sekä Rom Harrén ja Luk van Langenhoven monipuolisia ideoita positioinnista.
  • Karra, Auli (2007)
    Musiikin tekeminen ja esittäminen on perinteisesti ollut hyvin miehinen ala. Lähes kaikki länsimaisen taidemusiikin kaanoniin (arvostettujen teosten joukkoon) hyväksytyt säveltäjät ovat miehiä. Naisten mahdollisuudet opiskella tai tehdä musiikkia ovat kautta aikojen olleet oleellisesti miehiä huonommat, ja heidät on erilaisten syrjivien käytäntöjen varjolla lähes täysin sivuutettu musiikin historiankirjoituksessa. Vaikka tasa-arvo on monilla yhteiskunnan aloilla edennyt, musiikkielämä on edelleen säilynyt hyvin miesvaltaisena. Tutkielmani selvittelee sukupuolen rakentumista suomalaisen musiikkielämän toimijoista kirjoitetuissa jutuissa. Teoreettisena viitekehyksenä toimii feministisen mediatutkimuksen perinne, erityisesti Judith Butlerin ajatukset sukupuolesta konstruktiona, joka on läpeensä sosiaalisesti, kulttuurisesti ja historiallisesti rakentunut. Kaikki mitä sukupuolella ymmärrämme, on performatiivisesti tuotettua. Sukupuolta esittämällä teemme näkyväksi ja uusinnamme sitä mitä pidetään sukupuolena. Tutkimuksen päähenkilöinä ovat säveltäjä Kaija Saariaho, kapellimestari-säveltäjä Esa-Pekka Salonen, oopperalaulaja Karita Mattila ja viulisti Pekka Kuusisto. Heistä jokaisesta aineistossani on mukana 4-5 laajaa henkilökuva-tyyppistä lehtijuttua, jotka on julkaistu suomalaisissa päivä-, iltapäivä- ja aikakauslehdissä. Aineiston analyysissa käytän löyhästi diskurssianalyysia, ja siihen liittyvää ajatusta kielestä käytännöllisiä seurauksia tuottavana välineenä. Sen puitteissa analysoin sekä teksteissä niiden päähenkilöistä kerrottuja tarinoita että niiden esittämisessä käytettyjä kielellisiä keinoja, erityisesti metaforia. Jokaiselle tutkimukseni päähenkilölle muodostuu aineiston teksteissä omanlaisensa rooli. Heidän elämästään kerrotut tarinat, ristiriidat joiden varaan jutut rakentuvat ja jopa kielelliset piirteet toistuvat jutusta toiseen. Kaija Saariaho esitetään yksinäisenä taiteilijanerona, Esa-Pekka Salonen etsii tasapainoa kapellimestarin ja säveltäjän rooliensa välille, Karita Mattila nähdään myyttisen suomalaisuuden kautta, ja Pekka Kuusisto sukunsa perinteen jatkajana. Aineistoni teksteissä näkyvät musiikkimaailman edelleen hyvin miehiset valtarakenteet ja ajattelutavat, jotka liittyvät perinteisiin tapoihin käsitteellistää itse musiikkia. Naiset mielletään passiivisiksi ja emotionaalisiksi, kun miehet ovat aktiivisia ja rationaalisia. Tekstit toistavat ajatusta, että vain mies voi olla menestyvä säveltäjä tai muusikko. Naisten on aina tehtävä enemmän töitä menestyäkseen, ja sittenkin heidät nähdään vain poikkeustapauksina. Tekstit palaavat yhä uudelleen musiikkielämän ikuisiin kiistakysymyksiin esimerkiksi musiikin autonomisuudesta tai tekniikan ja musikaalisuuden suhteesta. Nämä keskustelunaiheet ovat jo valmiiksi sukupuolittuneita ja toistavat vanhoja miehisiä valtarakenteita.
  • Mäkelä, Anna (2007)
    Lisensiaatintutkielmassa tarkastellaan seksuaalisen väkivallan representaatiosta tehtyä tutkimusta; sen teoreettisia ja ideologisia lähtökohtia, metodologista toteutusta ja keskeisiä tuloksia. Työssä esitellään myös tutkimuksen taustalla vaikuttava feministinen keskustelu ja tutkimus seksuaalisesta väkivallasta ja pohditaan sen vaikutusta myöhempään tutkimukseen. Työn teoreettisena viitekehyksenä on feministinen mediatutkimus ja feministinen teoria seksuaalisesta väkivallasta. Keskeisiä käsitteitä ovat seksuaalinen väkivalta, raiskausnarratiivi, lajityyppi ja postfeminismi. Tärkeimpiä teoreetikkoja ovat Susan Brownmiller, Lisa Cuklanz, Sarah Projansky ja Jacinda Read. Tutkimuskysymykset ovat: Miten seksuaalisen väkivallan representaatiota on tutkittu? Millaisia tuloksia tutkimuksesta on saatu? Miten aihetta voisi tutkia Suomessa? Miten sitä voisi tutkia metodologisesti kestävämmin? Aikaisemman tutkimuksen metodologisista ongelmista esiin nousevat tulkinnan ja yleistämisen kysymykset, lajityypin merkitys sekä feministisen tutkimuksen ja feministisen politiikan välinen yhteys ja sen tutkimukselle potentiaalisesti aiheuttamat ongelmat. Aikaisemman tutkimuksen tuloksista keskeisimmiksi nousevat raiskauksien taaja esiintyminen poliisisarjoissa, kostoteeman yleisyys ja raiskaus-teeman monenlaiset narratiiviset funktiot. Seksuaalisen väkivallan representaatioiden tutkimuksessa on vahvasti läsnä postfeminismin käsite. Tämä selitetään työssä sekä aikaisemman tutkimuksen anglo-amerikkalaisuudella että seksuaalisen väkivallan merkityksellä ns. toisen aallon feminismille. Lisensiaatintutkielmassa päädytäänkin peräämään postfeminismin määrittelyä ja keskustelua siitä myös suomalaisessa feministisessä tutkimuksessa, josta se – ainakin eksplisiittisesti – puuttuu. Työssä päädytään esittämään kriteereitä vaihtoehtoisille tutkimusasetelmille ja tavoille tehdä aiheesta pätevää empiiristä tutkimusta suomalaisessa kontekstissa.
  • Lehtonen, Joonas (Helsingin yliopisto, 2018)
    Politiikan sukupuolittumisella on Suomessa pitkät perinteet. Poliittisen kansalaisuuden normi on jo lähtökohtaisesti miehinen, ja miehet ovat historiallisesti tarkasteltuna selvä enemmistö kansanedustajien ja ministereiden joukossa. Politiikka on sukupuolittunutta myös työnjaoltaan, joka noudattelee essentialistisen sukupuolikäsityksen ja yksityinen/julkinen-dikotomian määrittelemiä linjoja. Miesten poliittinen toiminta on siis keskittynyt julkiselle alueelle, ”koviin aiheisiin”, ja naisten yksityiselle alueelle, ”pehmeisiin aiheisiin”. Suomalaisen politiikan sukupuolittunut työnjako alkoi purkautua ja naisten määrällinen edustus kasvaa toden teolla vasta 1980- ja 1990-luvuilta lähtien, mutta kehitys taantui hieman 2010-luvulla. Tässä tutkielmassa tarkastellaan, miten politiikan sukupuolittuminen heijastui Yleisradion televisiouutisiin toukokuussa 1988, 1998, 2008 ja 2018. Tutkielma sijoittuu politiikan feministisen kritiikin, feministisen mediatutkimuksen ja sukupuolihistorian aloille. Tarkastelussa sovelletaan jälkistrukturalistista sukupuolikäsitystä, jonka mukaan sukupuolta tuotetaan esityksin ja toistoin esimerkiksi juuri mediassa. Tutkielmassa kvantifioidaan nais- ja miespoliitikkojen uutisesiintymisten määriä ja aiheita sekä verrataan lukuja poliittisen edustuksen tilaan kunakin tarkastelukuukautena. Lisäksi uutisaineistosta poimitaan ilmentymiä politiikan sukupuolittuneesta käsittelystä. Tutkielman aineistona ovat nimenomaan Yleisradion televisiouutiset, koska lakikin edellyttää Yleisradiota ottamaan tasa-arvolähtökohdat huomioon ohjelmistossaan. Tulosten perusteella televisiouutisten luoma representaatio politiikasta oli jopa todellista poliittista edustusta sukupuolittuneempi. Naisten osuus uutisissa esiintyneistä poliitikoista oli parhaimmillaankin, toukokuussa 1998, vain reilu kolmannes (36,4 prosenttia). Sen sijaan eduskunnassa naisia oli parhaimmillaan 41,5 prosenttia (toukokuussa 2008 ja 2018) ja hallituksessa jopa 60 prosenttia (toukokuussa 2008). Poliitikkojen medianäkyvyys sukupuolittui voimakkaasti myös aiheiden tasolla. Poliitikkojen eniten kommentoimat aiheet televisiouutisissa olivat politiikka, puolueet ja vaalit, teollisuus, kauppa ja elinkeinoelämä sekä talous, joista kaikkien kommentaattorijoukoissa oli selkeä miesenemmistö. Perinteisesti ”naisten aloiksi” politiikassa miellettyjä aiheita, kuten sosiaali- ja terveysasioita, kulttuuria ja asumista, poliitikot kommentoivat uutisissa hyvin vähän tai eivät lainkaan. Politiikan journalismin sukupuolittumista uutisissa edisti käsiteltyjen aiheiden kehystys, sillä monia uutisista käsiteltiin ensisijaisesti joko ”politiikan pelien” tai rahan näkökulmasta. Yksi selkeä sukupuolittumisen paikka uutisissa oli poliittinen johtajuus, johon liittyvässä uutisoinnissa naiserityisyys korostui. Johtopaikkojen miehisyys todellisessa poliittisessa edustuksessa vaikutti uutisoinnin sukupuolittumiseen muutenkin, sillä näkyvyys keskittyi selvästi puolueiden johtohahmoihin. Toimittajien kuvailuista naispoliitikkoja koskien löytyi lisäksi joitakin sukupuolittuneisuuksia, kun naisiin viitattiin esimerkiksi heidän ulkonäkönsä tai suhteensa miehiin kautta. Pääasiassa nais- ja miespoliitikkojen käsittely uutisissa oli kuitenkin tasa-arvoista. Median tuottamilla representaatioilla sukupuolista politiikassa on suuri merkitys, koska medioituneessa yhteiskunnassa äänestäjät seuraavat politiikkaa pääasiassa median kautta. Sukupuolittunut politiikan journalismi esittää nais- ja miespoliitikot eri tavoilla sekä muodostaa erilaisia mielikuvia heidän ammattitaidostaan ja kompetenssistaan. Vääristymät kansalaisille välittyvissä sukupuolikuvauksissa vaikuttavat esimerkiksi äänestämiskäyttäytymiseen ja poliittisten virkojen jakautumiseen ja vääristävät täten myös politiikkaa. Tutkielman tulosten perusteella vaarana olivat erityisesti naispoliitikkojen näkymättömyys ja puutteellinen kuva heidän osaamisestaan. Toisaalta uutisrepresentaatiot tuottivat varsin ahtaita sukupuolirooleja myös miehille, joiden voitiin aineiston perusteella olettaa hallitsevan esimerkiksi juuri raha-aiheita. Voitaneenkin todeta, että niin kauan kuin todellinen poliittinen edustus on sukupuolittunutta, vaatii vanhentuneiden stereotypioiden kitkeminen mediasta toimittajilta tietoisia toimia. Lisäksi tulosten perusteella oli laajemmin uhkana, että median konstruoima kuva politiikasta ja poliitikoista etäännytti päättäjiä kansalaisista, poliittisen edustuksen kohteista. Kun kansalaisten arkea koskettavia aiheita ja politiikan substanssia käsiteltiin uutisissa vain vähän, saattoivat poliitikkojen edistämät intressit jäädä äänestäjille epäselviksi.
  • Korhonen, Kirsi (Helsingin yliopisto, 2022)
    Ulkonäkö ei ole yhteiskunnassamme yksityisasia. Ulkoiseen olemukseemme kohdistuu monilla elämänalueilla entistä enemmän odotuksia ja vaatimuksia. Sukupuolittuneet kehonormit ovat vahvasti läsnä visuaalisessa ja mediakulttuurissa. Etenkin Instagramista on tullut luonnollistettujen kauneusihanteiden esittelyfoorumi. Vaikka ei-normatiivisia kehoja on alustalla esillä todella vähän, on kehopositiivisuusajattelu tuonut mukaan kuvia, joissa näkyy muun muassa lihavia kehoja, aknea, selluliittia ja sairauksien aiheuttamia muutoksia kehossa. Maisterintutkielmassani pohdin sukupuolittuneiden kehonormien ja normien vastaisten kuvien kytköksiä Instagramissa. Aineistoni muodostui @ihastukehoosi-tilillä kesällä 2020 viikon aikana julkaistuista selfieistä ja niihin liittyvistä teksteistä. Projektin naiset ja naistapaiset eivät jää pelkästään katseen kohteiksi, vaan ottavat aktiivisen roolin katsojina ja kuvaajina. Pohdin diskurssianalyysin keinoin, millaisia merkityksiä kehopositiivisuuskuvat saivat valitussa aineistossa ja mitkä merkitykset niistä puuttuivat kenties kokonaan. Tarkastelen myös millaisia representaatioita naisista ja naistapaisista aineistoni kuvissa ja niihin liittyvissä teksteissä rakennettiin, purettiin tai toistettiin. Hyödynsin analyysissäni teoriakeskusteluja, jotka kietoutuvat sukupuolen, representaation ja katseen ympärille sekä viimeaikaista Instagram-tutkimusta. Tutkimukseni sijoittuu feministisen mediatutkimuksen, erityisesti sosiaalisen median kriittisen tutkimuksen ja kehollisuuden alaan ja se tekee näkyväksi sukupuolen ilmentymiä ja valtarakenteita Instagramissa. Identifioin aineistosta kolme diskurssityyppiä. Haastamisen diskurssi tekee irtiottoa sosiaalisen median kehonormatiivisuudesta ja kuvien olemassaolo samalla foorumilla pyrkii horjuttamaan kehonormatiivisuuden hegemonista asemaa. Teksteissä esiin tuleva muutoksen diskurssi paljastaa, kuinka naiset ja naistapaiset vaativat muutosta ulkonäköönsä tai suhtautumiseensa siihen nimenomaan itseltään. Yhteiskunnan rakenteiden muuttaminen osana normien purkamista ei sen sijaan noussut esille. Jäljittelyn diskurssi puolestaan osoittaa normien vallan: moni ei-normatiivinen kuva tulee heijastelleeksi sukupuolittuneiden kehonormien representaatioita. Tämä hankauspiste muistuttaa kehopositiivisuuden ja kehonormien jännitteisestä suhteesta. Osallistuminen @ihastukehoosi-projektiin näyttäytyi merkittävänä henkilökohtaisella tasolla, mutta vahva yhteisöllisyyden tunne ja joukkovoima kehonormien muutoksen moottorina puuttuivat. Tutkimukseni osoittaa, että naisten ja naistapaisten merkityksettömänä puuhasteluna pidetty selfie-kulttuuri heijastelee yhteiskunnan sukupuolittuneita kehonormeja. Kuvat eivät ole ”vain” kuvia, vaan ne rakentavat ja toistavat luonnollistettuja kauneuskäsityksiä. Kulttuurimme on entistä visuaalisempi, ja suosittujen sosiaalisen median alustojen representaatiot ihannevartalosta jatkuvine toistoineen vaikuttavat siihen, millaisena näemme maailman ja miten siinä toimimme. Kehopositiiviset kuvat ovat eräänlaisia visuaalisia vinksahduksia, jotka tuovat esiin aiemmin piilotettua, mutta yksin niistä ei ole laventamaan kehon rajoja. Kriittisen ja arvottavan katseen valta ulottuu pitkälle. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet kehonormien moninaiset vaikutukset oman itsen vähättelystä aina syömishäiriöihin ja itsetuhoisuuteen saakka. Lisäämällä tutkimustietoa voidaan edistää yhteiskunnassa tiukassa istuvien kehonormien purkamista ja tehdä tilaa monenlaisten kehojen yhdenvertaisemmalle todellisuudelle. Aiheessa riittää tutkittavaa jatkossakin. Esimerkiksi keski-ikäisten ja ikääntyvien naisten ja naistapaisten sekä muunsukupuolisten kokemukset kehonormeista ja ulkonäkötyöstä kaipaavat tarkastelua.
  • Immonen, Ella (Helsingin yliopisto, 2022)
    Tutkielman aiheena on YouTuben ASMR-tyttöystäväroolileikkivideoiden digitaalinen intiimiys. Tutkielma sijoittuu feministisen mediatutkimuksen kentälle ja se tuottaa uutta ymmärrystä siitä, miten englanninkielisissä ASMR-tyttöystäväroolileikkivideoissa luodaan sukupuolitettuja, audiovisuaalisia nautintoja ja samalla digitaalista intiimiyttä. ASMR-videot ovat rentoutumistarkoituksiin kuvattuja, hyvää oloa tuottavia videoita, joita ihmiset käyttävät esimerkiksi nukahtamisen avuksi. Lyhenne ASMR (Autonomous Sensory Meridian Response) suomentuu rauhoittaviksi ja rentouttaviksi, autonomisiksi aistielämyksiksi. Tutkittavassa ASMR-videoiden alalajityypissä videoiden tekijä esittää eli leikkii olevansa katsojan tyttöystävä, joka huolehtii katsojasta. Tutkimuksen aineistona olevaa seitsemää YouTuben tyttöystäväroolileikkivideota analysoidaan netnografian ja lähilukemisen keinoin huomioiden sukupuolinormit ja tehden kriittisesti näkyväksi videoiden sukupuolitetut käytänteet. Tarkastelun kohteena on myös seksuaalisuus siinä määrin kun se kietoutuu yhteen sukupuolen kanssa. Tutkimuskysymykset ovat: Millaista digitaalista intiimiyttä YouTuben ASMR-tyttöystäväroolileikkivideoissa rakennetaan ja miten se tehdään? Millaisia kulttuurisia käsityksiä sukupuolesta ja seksuaalisuudesta nämä digitaalisen intiimiyden audiovisuaaliset esitykset tuottavat, ylläpitävät, uusintavat tai purkavat? Digitaalinen intiimiys tarkoittaa intiimiyttä tai läheisyyttä, joka välittyy internetin kautta. Tutkielmassa kehitetään digitaalisen intiimiyden käsitettä eteenpäin pohtimalla, mitä se tarkoittaa tyttöystäväroolileikkivideoiden kontekstissa. Käsitteen kehittelyssä hyödynnetään eri teoriaperinteitä: feministisen elokuvatutkimuksen katsojuusteorioita sekä affektiteoriaa. Tutkitut mediasisällöt ymmärretään Teresa de Lauretisin jalanjäljissä sukupuoliteknologiana. Tutkielmassa tutkittavat audiovisuaaliset esitykset ovat osaltaan mukana tuottamassa kulttuurisia käsityksiä sukupuolesta ja seksuaalisuudesta. ASMR-tyttöystävävideoiden kutkuttavassa affektiivisuudessa on mukana ruumiillinen ulottuvuus, joka tarjoaa vaihtoehdon kasvokkaiselle, samassa paikassa ja ajassa tapahtuvalle vuorovaikutukselle. Tutkimuksen perusteella videoissa rakennetaan digitaalista intiimiyttä monitasoisesti henkilökohtaisen huomion, affektiivisen puheen, aistikokemusten ja tarinankerronnan audiovisuaalisena kudelmana. Tyttöystävävideoiden digitaalinen intiimiys on aisteja hellivää leikkiä, joka vaatii mielikuvitusta ja keskittyy huolenpitoon. Samalla näiden videoiden digitaalinen intiimiys kyseenalaistaa ihminen–kone-, yksityinen–julkinen- ja todellinen–keinotekoinen-jaotteluja. Aineiston videot ovat sukupuolituotantoa, jossa sukupuoli on rakennettu toistoteoilla. Videoissa ylläpidetään perinteisiä käsityksiä sukupuolesta liittämällä naiseus tiiviisti hoivaan ja hellyyteen ja korostamalla ulkonäkökeskeisyyttä. Vaikka roolileikit olisivat mahdollinen paikka leikkiä sukupuolella, näissä videoissa pikemminkin uusinnetaan perinteisiä sukupuolirooleja sen sijaan, että niitä pyrittäisiin horjuttamaan. Lisäksi videoissa manifestoituu heteroseksuaalinen merkistö. Näiden videoiden intiimiys on sisällöltään normatiivista ja tuotantotavaltaan epänormatiivista. ASMR-videoissa katsomisen mielihyvä rakentuu Laura Mulveyn miehisen katseen teoriaa monimutkaisemmin, kun videoissa esiintyvät naiset nousevat aktiivisiksi tekijöiksi. Videoiden katsojat puolestaan – sukupuolesta riippumatta – jäävät siinä mielessä passiiviseen rooliin, että vaikka he voivat nauttia esiintyjän tarjoamasta spektaakkelista, käsikirjoitus etenee tekijän ehdoilla. Laadukkaiden ASMR-videoiden tekeminen vaatii ainakin luovuutta, mielikuvitusta, esiintymistaitoa, heittäytymiskykyä, tietoteknistä osaamista, näkemystä ja omistautumista. Digitaalisella intiimiydellä voi olla tulevaisuudessakin paljon annettavaa, etenkin jos etäalustoille siirtymisen oletetaan jatkuvan.
  • Kangasjärvi, Anniina (Helsingin yliopisto, 2019)
    In this study, I approach happiness as a discursive practice and foucault’dian governance instead of empirical and objective phenomena. The basic assumption is that current western understanding of happiness is based on positive psychology that equates happiness as mental state. In this discourse, happy mind becomes the symbol of a good person and being happy a moral demand for self. In this happiness imperative, one must constantly labor on their personality, thoughts and feelings in the name of better self and life. The context of the study is postfeminist self-help-culture, which is understood as neoliberal and gendered governance. Thus, the demand of happiness is directed especially to young women. Besides the construct of happiness, the interest of the study also is the ideal happy subject which is constructed in the hegemonic happiness discourse. Thus the study explores how happiness, good life and ideal happy figure are constructed in the postfeminist self-help-culture. The data consist of seven wellness blogs. These are analyzed using discourse analytical method and feminist media study readings. Discourse is understood as a regime of knowledge and practice which orders human’s thoughts and actions in the world. Hereby the blogs are not understood as personal writings by the blogger but wider material performatives of the postfeminist self-help-culture. In the study results happiness showed as taken for granted goal of the life, but happiness imperative could also be read as cruel optimism when one becomes exhausted continuously working on themselves. Anyhow, the self-governance was justified by the promise of happiness. According to self-help ethos, positive thinking, cultivating one’s authenticity and continuous work on the self showed to be fundamental objects of happiness. The ideal happy subject also followed this individualistic logic. It showed to be a postfeminist figure, which have a masculine mind but feminine body. Although the hegemonic discourse of happiness claims to be based on the rhetoric of freedom and equality, I propose that its ideal subject follows gendered and heteronormative ideals. Hence many subjects and different ways to be and live are classified as unhappy and abnormal.