Browsing by Subject "fenomenologia"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 83
  • Valkila, Noora (2007)
    Ikääntyvien määrä tulee kasvamaan Suomessa voimakkaasti lähivuosina. Myös ikääntyvien tarpeet ja elämäntyylit erilaistuvat ja muuntuvat. Väestön ikääntyminen tuottaa Suomelle todellisia haasteita, joihin tulisi etsiä ratkaisuja. Tutkimus sitoutuu sekä Maailman terveysjärjestön, että Suomen vanhuspolitiikan tavoitteeseen tukea ikääntyvien kotona asumista mahdollisimman pitkään. Ikääntyville on suunnattu erilaisia tuki- ja virkistyspalveluita. Palveluilla pyritään tukemaan ja virkistämään kotona asuvien ikääntyvien elämää. Tuki- ja virkistyspalveluille luo perustan vallalla olevat vanhuuskäsitykset. Nämä tuotetut käsitykset rakentuvat ikääntyvien omista käsityksistä ikääntymisestään, sekä toisaalta yhteiskunnassa vallitsevista yleisistä käsityksistä, joita liitetään ikääntymiseen. Tuotetut vanhuuskäsitykset määrittävät, kuinka ikääntyviin asennoidutaan, ja ne muuntuvat jatkuvasti. Vanhuuskäsitykset eivät välttämättä suoraan vastaa ikääntyvien omia käsityksiä ikääntymisestään. Näin ollen ikääntyvien omat tarpeet ja toiveet, joita he liittävät tuki- ja virkistyspalveluihin, eivät välttämättä tule sellaisenaan huomioiduiksi palveluiden tuottamisessa. Tutkimuksen näkökulma on fenomenologis-hermeneuttisen tutkimusperinteen mukainen. Tutkimuksessa pyritään selvittämään, mitä tuki- ja virkistyspalvelut merkitsevät kotona asuville ikääntyville. Saataessa tietoa näistä merkityksistä, voidaan palveluita mahdollisesti edelleen kehittää ikääntyvien tarpeita ja toiveita vastaaviksi. Tuki- ja virkistyspalveluiden merkityksiä ikääntyville lähestytään sen avulla, miten ikääntyvät itse kokevat oman ikääntymisensä. Pyritään myös tuomaan esille niitä kokemuksia, tunteita ja toiveita, joita ikääntyvät liittävät tuki- ja virkistyspalveluihin. Edelleen ollaan kiinnostuneita, miten nämä asiat mahdollisesti heijastuvat ikääntyvien palveluiden käyttöön. Tutkimushenkilöt (N=15) olivat yli 65-vuotiaita kotonaan, tutkimusalueella asuvia ikääntyviä. Aineistonkeruumenetelmänä käytettiin fokusryhmäkeskusteluja. Lisäksi tietoja kerättiin tutkimushenkilöiltä esitieto- ja palautelomakkeiden avulla. Aineiston analyysi toteutettiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Tutkimuksen tulosten valossa näyttää siltä, että ikääntyvät kokevat oman ikääntymisensä hyvin eri tavoin, ja välillä jopa ristiriitaisesti. Ikääntyvät kokivat tuki- ja virkistyspalveluiden käytön aloittamisen hankalaksi. Itse tekemisen tärkeys ja avun pyytämisen vaikeus korostuivat. Huonot palvelukokemukset ja suhde palveluiden toteuttajiin näyttävät heijastuvan ikääntyvien palveluiden käyttöön. Ikääntyvät painottivat myönteisten ihmiskontaktien tärkeyttä palveluita käyttäessään. Tukipalveluita toivottiin lisää. Virkistyspalveluiden osalta korostuivat toiveet liikuntapalveluista. Vapaus ja turva näyttävät heijastavan ikääntyvien palveluiden käyttöä tulevaisuudessa. Näiden kahden tunteen priorisointi näyttää korostuvan myös ikääntyvien asumisratkaisuissa, mikäli kodista joudutaan muuttamaan asumismuotoon, jossa on runsaammin palveluita lähettyvillä. Tutkimustulokset antavat viitettä siitä, mitä ikääntyminen sekä tuki- ja virkistyspalvelut merkitsevät ikääntyville. Ikääntyvien henkilökohtaisten, subjektiivisten kokemusten mielletään heijastuvan edelleen heidän palveluiden käyttöönsä. Näyttää siltä, että jatkossa palveluiden kehittämisessä voisi olla merkitystä huomioida näitä ikääntyvien esille nostamia ikääntymiseen, sekä tuki- ja virkistyspalveluihin liittämiä kokemuksia, tunteita ja toiveita.
  • Näyhö, Minna (2010)
    Tutkin pro gradu -tutkielmassani venäläistaustaisten nuorten aikuisten kokemuksia omasta lastensuojeluasiakkuudestaan. Lähtökohtanani on ollut nuorten oman kokemuksen esiin nostaminen, ja olen siksi valinnut käyttööni tutkimuksentekoa tiukasti ohjeistavan eksistentiaalis-fenomenologisen tutkimusmetodin. Tutkimusmenetelmässä painotetaan aineistolähtöistä työskentelyä sekä tutkijanposition ja aineiston välisen suhteen pohtimista. Tutkielman aineistona on viisi fenomenologista syvähaastattelua. Tutkielmani teoreettinen viitekehys rakentuu kolmen peruspilarin varaan. Asennoitumiseeni tutkimuskohteeseen, tutkimuksen tekemiseen ja ihmiskäsitykseeni ovat vaikuttaneet eksistentiaalinen fenomenologia, sosiaalinen konstruktionismi ja holistinen ihmiskäsitys. Olen pohtinut näiden kolmen tekijän yhteensopivuutta ja toistensa täydentämistä ja muotoillut niistä tutkielmaani sopivan viitekehyksen. Olen lähestynyt tutkimuskohdettani haastateltavien yksilöllisten kokemusten kautta. Tutkielmani tarkoituksena ei ole ollut tehdä yleistyksiä, vaan päästä käsiksi viiden haastateltavan nuoren aikuisen kokemukseen lastensuojelusta. Olen analysoinut aineiston eksistentiaalis-fenomenologista analyysia soveltaen keskittymällä analyysin ensimmäisessä kuudessa vaiheessa yksilökohtaisiin kokemuksiin ja siirtymällä niistä yleisemmälle tasolle seuraavassa kuudessa vaiheessa. Muodostamani yksilökohtaiset merkitysverkostot toimivat jo osaltaan tutkimustuloksina. Yksilökohtaisissa merkitysverkostoissa kokemukset näyttäytyvät vielä henkilökohtaisella tasolla koettuina ja niitä voi pitää eräänlaisina kertomuksina, joissa haastateltavien esiin nostamat ydinmerkitykset pääsevät näkyviin. Yksilöllisten merkitysverkostojen pohjalta muodostamani yleiset merkitysverkostot vastaavat lyhyemmässä muodossa tutkimuskysymykseen lastensuojelun asiakkuuden kokemisesta. Haastateltavien nuorten kokemukset kertovat jokainen oman tarinansa lastensuojelun asiakkuuden alkusyistä läpi koko asiakasprosessin. Suhtautuminen lastensuojeluun oli yleissävyltään negatiivista, vaikka osalla nuorista oli myös positiivisia kokemuksia lastensuojeluun liittyen. Nuoret tekivät selvän eron lastensuojelun avohuollon, sijaishuollon ja jälkihuollon välille. Negatiiviset kokemukset keskittyivät ennen kaikkea avohuollon palveluihin ja suhteeseen omaan sosiaalityöntekijään. Nuoret eivät kokeneet saaneensa ääntään kuuluviin omissa asioissaan. Yhteisenä nimittäjänä nuorten kokemuksissa on resilienssi, joka kuvaa nuorten kykyä selviytyä vaikeuksista. Tulkitsen resilienssin käsitettä siten, että siinä yhdistyvät nuoren omat ominaisuudet ja piirteet ulkoapäin nouseviin kokemuksiin ja vaikutteisiin. Nuoret ovat selvinneet kokemistaan vaikeuksista ja pärjänneet elämässään tekemällä itsenäisiä valintoja. Olen päätynyt tutkielmassani siihen, että lastensuojelun asiakkuus voi vahvistaa nuorten resilienssiä kahdella eri tavalla. Kokemus subjektiudesta tai objektiudesta lastensuojeluprosessin aikana määrittää nuorten suhtautumista omaan itseen, itsenäisyyteen ja viranomaistahoihin myös pitkälle tulevaisuuteen. Keskeisenä tuloksena tutkielmassani nousee esiin se, että haastateltavien venäläinen tausta ei ollut merkittävä tekijä lastensuojelukokemuksissa. Haastattelemieni nuorten kokemukset rinnastuivat ennen kaikkea kantaväestöön kuuluvien nuorten asiakkuuskokemuksiin. Muilta osin oma etninen tausta herätti nuorissa paljon pohdintaa, ja se nähtiin yhtenä omaan elämään keskeisesti vaikuttaneena tekijänä. Nuorten oma etninen identiteetti muodostui yksilöllisten kokemusten ja tyypillisinä pidettyjen kansallisten piirteiden varaan. Erilaiset ja yksilölliset etniset identiteetit kuvaavat mielestäni myös nuorten pyrkimystä itsenäisiin ja vapaisiin valintoihin oman elämänsä suhteen. Tutkielman tekoa ovat ohjanneet ennen kaikkea Juha Perttulan eksistentiaalista fenomenologiaa käsittelevät teokset.
  • Abramova, Anna (2007)
    Tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella mentoroinnin merkitystä työelämään siirtymisen kynnyksellä olevalle yliopisto-opiskelijalle. Opiskelijoiden kokemuksia tarkasteltiin mentorointiin kohdistuvien empiiristen tutkimustulosten valossa sekä yhdistämällä mentorointitutkimuksissa käytettyä jakoa (psykososiaalinen ja uraa tukeva mentorointi) sosiaalisen tuen teoriassa esiintyviin tuen muotoihin. Lisäksi teoreettisena viitekehyksenä toimivat sosiaalisen pääoman teoria sekä elämänkaaren kehitystehtäviä korostava lähestymistapa. Tutkimuskohteena olivat Suomen Valtiotieteilijöiden Liiton (SVAL) mentorointiohjelmaan osallistuneet yhteiskuntatieteiden opiskelijat. Aineisto kerättiin haastattelemalla 10 nuorta pari vuotta mentoroinnin päättymisen jälkeen heidän jo siirryttyään kokopäiväopiskelusta työelämään. Kiinnostuksen kohteena olivat nuorten aikuisten kokemukset mentoroinnista sekä työelämään siirtymisestä. Tutkimus oli lähtökohdaltaan fenomenologis-hermeneuttinen, ja analyysimenetelmänä käytettiin tulkitsevaa fenomenologista analyysia. Mentoroinnin hyödyllisyys tulee ilmi kaikkien nuorten haastatteluissa sosiaalisen tuen muotojen kuvausten avulla. Mentoroitavat kokivat saaneensa mentoriltaan ennen kaikkea tiedollista ja arvostustukea, mutta myös emotionaalista, konkreettista sekä verkostotukea. Tutkimukseni vahvistaa aikaisempia tutkimustuloksia, joiden mukaan mentoroinnista saatava sosiaalinen tuki voi lisätä ura- ja psykososiaalisten funktioiden kautta henkilön hyvinvointia sekä vahvistaa resursseja, joiden avulla henkilö voi pyrkiä kohti omia työelämään liittyviä tavoitteitaan. Pääasiallinen vaikutus on opiskelijoiden työelämään ja omaan uraan liittyvien ajatusten selkiytyminen. Vieraalta ja epävarmalta tuntuva työelämä tulee tutummaksi ja usko omaan pärjäämiseen vahvistuu. Tutkimuksen tärkeimmät lähteet olivat mentoroinnin osalta lukuisat kansainväliset tieteelliset artikkelit; Kram. K. E. (1983) Phases of the mentor relationship; Levinson D. J. (1978). The seasons of a man´s life. Sosiaalisten verkostojen voimavarojen osalta Jokisaari, M. (2002) Työelämään siirtyminen. Vuorovaikutusta tavoitteellisen toiminnan, sosiaalisen pääoman ja työelämän välillä; Cutrona & Russell (1990) Type of social support and specific stress: toward a theory of optimal matching; Lin, N. (2001) Social capital. A theory of social structure and action. Tulkitsevan fenomenologisen analyysin osalta Smith, J. A. & Osborne, M. (2003) Interpretative phenomenological analysis.
  • Abramova, Anna (Helsingfors universitet, 2007)
    Tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella mentoroinnin merkitystä työelämään siirtymisen kynnyksellä olevalle yliopisto-opiskelijalle. Opiskelijoiden kokemuksia tarkasteltiin mentorointiin kohdistuvien empiiristen tutkimustulosten valossa sekä yhdistämällä mentorointitutkimuksissa käytettyä jakoa (psykososiaalinen ja uraa tukeva mentorointi) sosiaalisen tuen teoriassa esiintyviin tuen muotoihin. Lisäksi teoreettisena viitekehyksenä toimivat sosiaalisen pääoman teoria sekä elämänkaaren kehitystehtäviä korostava lähestymistapa. Tutkimuskohteena olivat Suomen Valtiotieteilijöiden Liiton (SVAL) mentorointiohjelmaan osallistuneet yhteiskuntatieteiden opiskelijat. Aineisto kerättiin haastattelemalla 10 nuorta pari vuotta mentoroinnin päättymisen jälkeen heidän jo siirryttyään kokopäiväopiskelusta työelämään. Kiinnostuksen kohteena olivat nuorten aikuisten kokemukset mentoroinnista sekä työelämään siirtymisestä. Tutkimus oli lähtökohdaltaan fenomenologis-hermeneuttinen, ja analyysimenetelmänä käytettiin tulkitsevaa fenomenologista analyysia. Mentoroinnin hyödyllisyys tulee ilmi kaikkien nuorten haastatteluissa sosiaalisen tuen muotojen kuvausten avulla. Mentoroitavat kokivat saaneensa mentoriltaan ennen kaikkea tiedollista ja arvostustukea, mutta myös emotionaalista, konkreettista sekä verkostotukea. Tutkimukseni vahvistaa aikaisempia tutkimustuloksia, joiden mukaan mentoroinnista saatava sosiaalinen tuki voi lisätä ura- ja psykososiaalisten funktioiden kautta henkilön hyvinvointia sekä vahvistaa resursseja, joiden avulla henkilö voi pyrkiä kohti omia työelämään liittyviä tavoitteitaan. Pääasiallinen vaikutus on opiskelijoiden työelämään ja omaan uraan liittyvien ajatusten selkiytyminen. Vieraalta ja epävarmalta tuntuva työelämä tulee tutummaksi ja usko omaan pärjäämiseen vahvistuu. Tutkimuksen tärkeimmät lähteet olivat mentoroinnin osalta lukuisat kansainväliset tieteelliset artikkelit; Kram. K. E. (1983) Phases of the mentor relationship; Levinson D. J. (1978). The seasons of a man´s life. Sosiaalisten verkostojen voimavarojen osalta Jokisaari, M. (2002) Työelämään siirtyminen. Vuorovaikutusta tavoitteellisen toiminnan, sosiaalisen pääoman ja työelämän välillä; Cutrona & Russell (1990) Type of social support and specific stress: toward a theory of optimal matching; Lin, N. (2001) Social capital. A theory of social structure and action. Tulkitsevan fenomenologisen analyysin osalta Smith, J. A. & Osborne, M. (2003) Interpretative phenomenological analysis.
  • Nummela, Aliisa (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkielman aiheena on ahdistus, jota käsitellään Heideggerin ja Sartren filosofioiden näkökulmasta. Heideggeria ja Sartrea yhdistää ahdistuksen ratkaiseva rooli kummankin filosofisessa systeemissä. Tutkielma on Heideggerin ja Sartren ahdistuskäsitysten yhteneväisyyksien ja eroavaisuuksien kuvaus, pyrkimyksenä on esitellä Heideggerin ja Sartren ajattelun pääkohdat niin, että konteksti, jossa ahdistus näyttäytyy, tulee oleellisesti näkyväksi, sekä käsitellä, miten ahdistus toimii molemmille avainkäsitteenä. Tutkielman johdantona on lyhyt kuvaus Kierkegaardin eksistenssifilosofiasta sekä yleisesti fenomenologiasta, nämä perustelevat niin historiallisesti kuin käsitteellisti kysymystä ahdistuksesta. Heideggerin ahdistuskäsityksen avaamiseksi esitellään Heideggerin fundamentaaliontologia ja sitä kautta Daseinin eksistentiaalinen analyysi. Daseinin ahdistus näyttää ei-minkään, mikä samalla Heideggerille paljastaa kysymyksen olemisesta ja tarkoittaa tietä fundamentaaliontolgiaan. Ahdistus avaa Daseinin maailmassa-olon, sen olemisen kohti kuolemaa ja on siten myös Daseinin varsinaisena olemisen lähde. Sartren käsitys ahdistuksesta kietoutuu vapauden ympärille, se liittyy oleellisesti Sartren eksistentiaaliseen ihmiskäsitykseen. Sartren ontologiassa tietoisuus on lähtökohtaisesti ei-mitään, täysin perustaton, jonka ahdistus paljastaa. Sartrelle ahdistus on osoitus ihmisenä olemisen sattumanvaraisuudesta ja perustattomuudesta maailmassa ilman Jumalaa. Ahdistus syntyy siitä, että ihminen joutuu keksimään arvot elämälleen ja on aina vaarassa epäonnistua. Tutkielman lopuksi tarkastellaan Heideggerin ja Sartren ahdistuskäsityksiä niissä filosofisissa konteksteissa joissa ne ilmenevät. Yhteistä Heideggerin ja Sartren ajattelussa on ei-minkään oleellinen rooli, jonka ahdistus nimenomaan paljastaa. Ahdistuskäsitysten ero perustuu lähtökohtaisesti erilaiseen ajattelukontekstiin. Tutkielmassa kysymys ahdistuksesta muodostuu myös historiallisena. Sartre omaksuu oleellisia osia Heideggerin ajattelusta, myöhemmin heidän välillään käydään dialogia myös vastakkaiseen suuntaan. Heideggeria ja Sartrea yhdistää kiista eksistentialismista, jossa kyseessä on viime kädessä se miten ihmisen eksistenssi ymmärretään. Heideggerille kysymys olemisesta on ensisijainen suhteessa ihmisen olemassaoloon, puolestaan Sartren filosofian keskiössä on ihminen.
  • Lammi, Tom (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tarkastelen tutkielmassani rakennetun ympäristön esteettistä kokemista siitä näkökulmasta, miten aika ja ajallisuus konstituoivat inhimillistä kokemusmaailmaa ja rikastavat sitä. Tutkielmani lähtökohtana on huomio, että ajan vaikutuksiin ympäristössä liittyy päällekkäisiä ja usein ristiriitaisia ulottuvuuksia. Niin negatiiviset kuin positiiviset ajan ilmentymät kuuluvat samaan kokemukselliseen ilmiömaailmaan, jossa merkityksellinen ja mielekäs ympäristökokemus mahdollistuu. Tutkielmani tarkoitus on lisätä maailmassa olemistamme koskevaa ymmärrystä käsitteellistämällä ajallisen ulottuvuuden merkityksiä rakennetun ympäristön esteettisessä kokemisessa. Teoreettinen viitekehykseni on fenomenologinen ympäristöestetiikka, jossa Martin Heideggerin analytiikkaa maailmassa olemisen rakenteesta täydentää ympäristöestetiikalle keskeinen lähtökohta kokemuksen ruumiillisuudesta. Tutkimusaineistoni muodostuu kirjallisuudesta ja omakohtaisesti koetuista tapausesimerkeistä. Patinan määrittelyn ongelma havainnollistaa ajallisuuden ilmenemiseen liittyvää ambivalenssia. Historiallisen ja käsitteellisen analyysin perusteella objektiivista eroa vaurion ja patinan välillä ei ole tehtävissä, vaan patina määrittyy tapauskohtaisesti esteettisin termein. Perinteisen patinan ja keinotekoisen patinan merkitysulottuvuuksien lisäksi valaisen ajallisuuden esteettisiä ilmenemisen muotoja patinan metaforisen merkityksen ja kehittelemäni kulttuurisen patinan käsitteen kautta. Tarkastelen patinan esteettisyyden perustaa Yuriko Saiton näkemysten kautta ja argumentoin Saitoa vastaan, että ajan vaikutusten arvostamisen ei tarvitse merkitä eri puutteellisuuden muotojen ongelmallista estetisoimista. Sen sijaan voimme ajan ansiosta arvostaa uusien ominaisuuksien ja kohteiden rikkautta. Alttiutta ajan uutta luovalle potentiaalille kuvaa ehdottamani patinasensibiliteetin käsite. Arkisen elämismaailman kontekstissa patina ja muut ajallisuuden ilmentymät tulevat esiin kokijan ja kohteen välisessä maailman muotoutumisessa. Heideggerin välinekokonaisuuden analyysin pohjalta pohdin välineen katoamista käyttökelpoisuudessaan ja väitän, että patinassa väline voi tulla esille ennen rikkoutumistaan huolehtivassa kanssakäymisessä. Yhden näkökulman ympäristön kokemisen ajalliseen ulottuvuuteen nykyajassa tuo Heideggerin objektivoivaa maailmasuhdetta kritisoiva puitteen käsite. Länsimaista ajattelua läpäisevä hallinnan taipumus näkyy ajallisuuden esteettisten ilmentymien kannalta ennen kaikkea kulttuurin näkökeskeisyydessä ja siihen kytkeytyvässä maailmasuhteen kuvallisuudessa. Puitteen esteettisenä implikaationa tarkastelen hallintaan pyrkivän subjektin vaativaa katsetta, joka heikentää ajallisuuden ilmentymien rikkautta litistämällä ajallisuuden ilmentymät hallittavaksi representaatioksi. Avoimuus ajan hallitsemattomille ilmentymille mahdollistuu kuuntelevassa katseessa, joka on yhteensopiva ehdottamani patinasensibiliteetin kanssa. Arvioin ajan vaikutusten huomioimista arkkitehtuurissa hahmottelemiani suunnitteluihanteita vasten. Ajan vaikutukset näkyvät näissä sopusuhtaisina tai ristiriitaisina ilmentyminä suhteessa suunnitteluihanteeseen. Aikaa vastustavana suunnitteluihanteena esittelen anti-patinaestetiikan käsitteen. Alvar Aallon ajattelu ja arkkitehtuuri havainnollistavat modernismissa poikkeuksellista suunnittelua, joka huomioi ajan vaikutukset rikastavalla tavalla. Ajallisuus on paitsi välttämätön rakennetekijä maailman kokemisessa, sen monet ilmentymät ympäristössä myös rikastavat kokemusmaailmaamme. Teollisen elämänmuodon uutuutta ihannoivan esteettisen preferenssin rinnalle tarvitaan uutta ymmärrystä kestävän elintavan esteettisistä muodoista, joiden osana näen ajan ilmentymien esteettisen potentiaalin ymmärtämisen. Patinasensibiliteetti ja sen kultivoiminen voivat osaltaan edesauttaa tätä kehitystä.
  • Kaukonen, Jenna (Helsingin yliopisto, 2020)
    Maisterintutkielma on laadullinen tutkimus nuorten kokemuksista rikosprosessiin liittyen. Suomessa ei ole tehty aikaisempaa tutkimusta nuorten kokemuksista rikosprosessista ja sosiaalityön tutkimus aiheeseen liittyen on muutoinkin suhteellisen vähäistä. Myös kansanvälistä tutkimusta on nuorten kokemuksien näkökulmasta verrattain vähän. Tutkielman aineisto on kerätty keväällä 2020. Aineisto on kerätty haastattelemalla viittä nuorta, jotka ovat tehneet rikoksen alaikäisenä. Sekä aineiston keruu että analyysi on toteutettu fenomenologisen tutkimusperinteen mukaisesti. Fenomenologiassa olen lähtenyt liikkeelle Husserlin fenomenologiasta ja aineiston olen analysoinut Juha Perttulan analyysimenetelmän mukaisesti. Tutkielman teoreettisena kehyksenä olen hyödyntänyt kriminologian alan tutkimusta nuorisorikollisuuteen liittyen sekä tutkimusta sosiaalityöstä rikoksentekijöiden parissa. Keskeisinä käsitteinä tutkielmassa ovat institutionaalisuus ja nuoruus institutionaalisessa ympäristössä sekä moraalijärjestys. Rikosprosessina tässä tutkielmassa käsitän ajanjakson rikoksen tekohetkestä asian käsittelyyn tuomioistuimessa. Tutkielman yleiset merkitysverkostot muodostuivat rikosprosessin aiheiden ympärille. Tutkielma on fenomenologisen tutkimusperinteen mukaisesti aineistolähtöinen. Saamiani tuloksia vertasin aikaisempaan tutkimukseen rikosprosessista. Tutkielman kannalta keskeisiksi teemoiksi nousivat tasa-arvoinen kohtelu viranomaisessa, nuoren osallisuus ja nuori institutionaalisessa ympäristössä. Nuoret kokivat rikosprosessin kokonaisuudessaan negatiiviseksi. Korostuneesti rikosprosessin ikävin vaihe oli poliisivankilassa kiinniotettuna oleminen. Lastensuojelun sosiaalityö koettiin myös joko hyödyttömäksi tai kokemukset siitä huonoiksi. Nuorten positiiviset kokemukset rikosprosessista liittyivät muun muassa asianajajien ammattitaitoon. Alaikäisenä rikoksen tehneiden nuorten rikosprosessia olisi mahdollista kehittää asiakasystävällisemmäksi esimerkiksi kehittämällä nuorten systemaattista kuulemista ja kiinnittämällä huomiota tasa-arvoiseen kohteluun. Nuorille tulisi myös informoida prosessin kulusta huolellisesti.
  • Backman, Jussi (2007)
    The paper studies a transcript of notes from Heidegger's 1930–31 seminar on Plato’s Parmenides. It shows that in spite of his much-criticized habit of dismissing Plato as the progenitor of “idealist” metaphysics, Heidegger was quite aware of the radical potential of Plato's later dialogues. Through a temporal account of the notion of oneness (to hen), the Parmenides attempts to reconcile the plurality of beings with the unity of being. In Heidegger’s reading, the dialogue culminates in the notion of the “instant” (to exaiphnes, Augenblick) in which the temporal plurality of presence and nonpresence converges into a unified disclosure.
  • Wahlberg, Ulrika (Helsingfors universitet, 2016)
    This study is an analysis of the dwelling of an old house and unfolding it's ontology. The interpretation is mainly built on observations as well as interviews with inhabitants. The study is a process of interpretation driven also by the impressions on the phenomena delivered by visual arts, literature and media as well as by the researcher's own interpretations and experiences. What is the ontology of the dwelling of an old house, is a question posed in this study. A phenomenological analysis is the basis of the research. The method chosen means that the analysis is built on the phenomena itself and its unfolding. The research is first and foremost interested in the experience associated with the dwelling of an old house rather than its appearance. The study possesses features of a case study, as its main research material is composed of three cases: two open group discussions and an open interview. The analysis is also influenced by observation and personal reflection. The study is transdisciplinary and conveys a natural discourse between interpretations rising from different sciences. In addition to home economics, the study of arts and aesthetics are central to this dialogue. The goal is to generate new viewpoints to home economics and to give stimulus to the other sciences involved in the dialogue. The study questions within the sciences. In this study the transdisciplinary approach strives at returning new kinds of interpretations on the phenomena of dwelling, which in turn advances and builds the theoretical foundation and vision of home economics as well as probes in to the future. The analysis of the dwelling of an old house is a process of interpretation, which crystallizes as an idea of the dwelling of an old house as a performance. The dwelling of an old house is an overall aesthetic experience that includes motion, unpredictability and interaction. The metaphor of a performance highlights the dynamism and uniqueness of the dwelling.
  • Heikkinen, Niina (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tiivistelmä – Referat – Abstract Tutkielmassa tarkastellaan body suspensionia fenomenologisesta ja kehollisesta perspektiivistä käsin tavallisesta arkielämästä ja kehollisesta olemassaolon tavasta poikkeavana toimintana. Body suspension on väliaikaista kehonmuokkausta, jossa keho nostetaan ilmaan roikkumaan ihon lävistävistä koukuista ja niihin kiinnitetyistä naruista ja köysistä. Modernin body suspensionin kulttuurihistoriallinen alkuperä palautuu Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen rituaaleihin, mutta on länsimaisen lävistyskulttuurin myötä kehittynyt täysin omaksi yksilön henkilökohtaista kokemusta korostavaksi kokonaisuudekseen. Perustuessaan alakulttuureille ominaiseen itse tekemisen periaatteeseen sekä sijoittuessaan osaksi sekä lävistys- ja kehonmuokkauskulttuurin keskiötä että niiden reunoja samalla myös valtakulttuuria haastaen, voidaan body suspension sijoittaa myös alakulttuuriseen kontekstiin kuuluvaksi. Tutkielma perustuu pääasiassa vuosina 2014-2015 Helsingissä ja Oslossa suoritetun kenttätyön kautta hankittuun materiaaliin. Tärkeimpänä tutkimusmetodina on käytetty osallistuvaa havainnointia, jossa on käytetty hyväksi myös tutkijan omia kehollisia kokemuksia sekä aistinvaraisia havaintoja body suspensionin harrastajien kehollisesta toiminnasta. Tämän lisäksi on tehty haastatteluja. Body suspension on usein vähemmän kivuliasta kuin mitä saattaisi ajatella, mutta kipu osoittautuu kuitenkin olennaiseksi osaksi koko kokemusta sen toimiessa väylänä ja välineenä arkielämästä poikkeavan kehollisen kokemuksen luomisessa. Kipuun usein liitettävistä negatiivisista ja patologisista määritelmistä huolimatta vapaaehtoisesti valitun ja väylänä toimivan kivun voidaan sanoa sisältävän myös positiivisia merkityksiä ja määreitä. Kivun tai sen puutteen lisäksi body suspensionin yhteydessä koettu intensiivisyys ja arkisesta kehollisesta olemassaolosta poikkeavuus rakentuu myös kokonaisvaltaisella keho-orientaation muutoksella painovoiman kohdistuessa kehoon eri tavalla. Näin body suspensionissa keho näyttäytyy erilaisten intensiivisyyksien rajoilla roikkuvana ja ne hetkellisesti ylittävänä kehollisen leikin ja luovan kokeilun välineenä. Sekä itseään, kehojaan että totuttuja kehollisia konventioita ja toimintatapoja kehollisen leikin avulla haastaen body suspensionin harrastajat luovat positiiviseen vapauteen perustuvaa kehollista yhteisöllisyyttä.
  • Backman, Jussi (2005)
    The paper discusses Heidegger’s early notion of the “movedness of life” (Lebensbewegtheit) and its intimate connection with Aristotle’s concept of movement (kinesis). Heidegger’s aim in the period of Being and Time was to “overcome” the Greek ideal of being as ousia – constant and complete presence and availability – by showing that the background for all meaningful presence is Dasein, the ecstatically temporal context of human being. Life as the event of finitude is characterized by an essential lack and incompleteness, and the living present therefore gains meaning only in relation to a horizon of un-presence and un-availability. Whereas the “theological” culmination of Aristotle’s Nicomachean Ethics finds the supreme fulfillment of human life in the semi-divine self-immanence and self-sufficiency of the bios theoretikos, a radical Heideggerian interpretation of kinesis may permit us to find in Aristotle the fundamental structures of mortal living as self-transcendent movement.
  • Dry storm 
    Lönnqvist, Tom (2018)
    The work Dry Strom, is the theoretical part of my thesis. It contains a theoretical frame work and a process description of my artistic part of the thesis, the piece Dry Strom. The theory of the work aims to create an understanding of how sound relates to the complex experience of thought and body. It uses theory of immersion, participatory creation, artistic work, human voice and phenomenology to do so. Within immersion it looks at how immersion within immersive theatre can be related to the experience of sound. The participatory theory is used to compare the theory of participatory theatre to an active listening experience. Within theories of artistic work, the text discusses how our subjectivity can be seen as problematic, and how it affects our experience of what we encounter. The human voice theory is used to bring a personal view of how voice relates to the experience of sound and silence, while a final phenomenological approach is used to tie together what has been discussed. Beyond this, there is a chapter aiming to give perspective on how we can relate to our body, in relation to our subjectivity, and through a more direct contact to our body, discussed throughout the text. The process description aims at opening up the process of creating the piece Dry Storm. Parts of the piece are opened up as part of the theory as an opening to comparison. Further, the process description discusses the process in relation to the participants of the process. The process description also looks into the sounds used within the performance and ends by forming a reaction to the process in relation to the theoretical frame. The text ends by introducing a theory for possible further studies.
  • Aulankoski, Sanna (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tämän tutkielman aiheena on tietoisuuden käsite Edmund Husserlin transsendentaalifilosofiassa. Työn lähtökohtana on huomio siitä, että tietoisuudesta on puhuttu historian saatossa useissa eri merkityksissä, eikä yksimielisyyttä kyseisen käsitteen määritelmästä vielä nykyäänkään ole, vaikka teemana tietoisuus on niin analyyttisessa mielenfilosofiassa kuin fenomenologiassakin. Husserlin tietoisuuden määritelmää lähestytään tarkastelemalla, mitä Husserl reaalisesta ja puhtaasta tietoisuudesta transsendentaalifilosofiansa keskeisessä teoksessa Ideoita puhtaasta fenomenologiasta ja fenomenologisesta filosofiasta (1913) sanoo. Mainittujen käsitteiden toisiinsa suhteuttamisen nojalla työssä esitetään, että Husserl tavoittelee kahden tietoisuuden postuloinnilla vain episteemistä, ei ontista eroa. Tämä väite sopii yhteen Husserlia tulkinneiden filosofien huomioihin, joiden mukaan transsendentaalinen subjekti ja empiirinen subjekti eivät ole eri entiteettejä. Uutta tutkielmassa on tietoisuus-käsitteen toteaminen tarpeettomaksi transsendentaaliselle fenomenologialle sekä termien ”ontinen” ja ”episteeminen” käyttö käsitteinä, joiden avulla voidaan suhteuttaa teoreettisia termejä toisiinsa niin, että käsitteiden välinen ontinen ero tarkoittaa, että termien viittauskohteena olevat ilmiöt voivat olla olemassa toisistaan riippumatta. Tällaisella käyttötavalla voidaan katsoa olevan yleispätevyyttä siten, että se soveltuu muidenkin teoreettisten termien tarkasteluun. Tässä työssä sen avulla jäsennetään myös Husserlin intentionaalisuuden kuvaukseen kuuluvaa noeman käsitettä. Reaalisen tietoisuuden viitatessa elämysvirtaan ja puhtaan tietoisuuden tuon virran konstituutioon termi tietoisuus ehdotetaan korvattavaksi elämysvirran käsitteellä, joka auttaa purkamaan eksistentiaalisessa fenomenologiassa luotua käsitystä, jonka mukaan subjekti on Husserlille maailmasta ja kehosta erillinen tietoisuus. Työssä esitetyn käsite-eksplikaation valossa ontisesti saman elämysvirran nähdään muodostavan kolme erilaista tiedon kohdetta: psykologiassa tutkittavan reaalisen elämysvirran, fenomenologiassa kuvattavat elämysvirran rakentumisen absoluuttiset ehdot ja neurotieteissä tutkittavan elämysvirran neuraalisen perustan.
  • Hyytinen, Johanna (Helsingfors universitet, 2016)
    Pro gradu -tutkielmassa käsitellään esitystä kokemuksena. Tutkielmaa varten on haastateltu Arktinen Hysteria –puhallinkvintetin soittajia heidän kantaesittäessään Paavo Heinisen kvintettoa Sykerre op. 113. Haastattelu on toteutettu fenomenologis-hermeneuttisia periaatteita soveltaen vapaana teemahaastatteluna. Soittajilta on kysytty heidän kokemuksestaan ensin yleisesti ja sitten painottaen ruumiillista kokemusta. Esille nousseista teemoista on kysytty täydentäviä kysymyksiä ja ne ovat vieneet keskustelua ennakolta suunnittelemattomaan suuntaan. Tällä on pyritty tavoittamaan eletty kokemus mahdollisimman autenttisena sekä tiedostamaan tutkijan omien käsitysten vaikutus. Tutkimuksen yhteydessä on tutkijan oman esiymmärryksen sulkeistaminen ollut keskeisessä roolissa. Taidemusiikkikontekstissa on musiikkia tarkasteltu useimmiten partituurien ja nuottimateriaalien kautta, tekstinä. Soittajan rooli on käsitetty lähinnä tuota tekstiä säveltäjältä kuulijalle välittävänä. Tarkentamalla huomio esittämisen hetkeen ja soittajan kokemukseen voidaan tavoittaa tietoa, joka on jäänyt akateemisessa keskustelussa aiemmin vähälle tarkastelulle. Tästä näkökulmasta on myös mahdollista nostaa esiin esittämisen käytäntöihin liittyvää, niin sanottua hiljaista tietoa. Keskeisinä teoreettisina käsitteinä tutkielmassa ovat Merleau-Ponty’n ruumiinfilosofiset pohdinnat sekä musiikintutkija Nicholas Cookin ajatus teoksesta käsikirjoituksena (social script). Teoksen ottaminen tarkasteluun käsikirjoituksena mahdollistaa soittajan roolin ymmärtämisen uudella tavalla sekä korostaa esitystilanteen merkitykstä ja tuo esille esittämisen moniulotteisuuden, mikä ilmenee esimerkiksi sen yhteisöllisyydessä. Soittajien haastatteluista nousee esille kuusi keskeistä teemaa esityksen kokemuksellisuudesta: 1. soittaminen itseilmaisuna, 2. soittaminen hallintana, 3. esitys ruumiillisena kokemuksena, 4. ajan kokeminen esityksessä, 5. tilan ja yleisön merkitys sekä 6. yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden suhteet. Jaottelu on osin epätarkka, sillä jotkin teemat voisivat olla useammassa kategoriassa. Esittämisen kokemuksessa teos ja tekijyys saavat aiempaa laajemman merkityksen. Teos tulee konserttitilanteessa kuultavaksi. Teosta muovaavat esitystilanteessa soittajat sekä myös kuulijat ja tila, jossa esiinnytään.
  • Backman, Jussi; Himanka, Juha (Eurooppalaisen filosofian seura, 2007)
    LOGOS-ensyklopedia, Filosofia.fi
  • Mustonen, Eija (Helsingfors universitet, 2017)
    Tutkielmani aiheena on selvittää, miten intermentaalisen (tietoisuuksien välisen) ajattelun käsitteen avulla voi kuvata fiktion henkilöhahmojen ja ryhmien tietoisuuden kehittymistä ja sen systemaattista muokkaamista. Esimerkkinä käytän Kazuo Ishiguron romaania Never Let Me Go. Käytän hyväksi Alan Palmerin esittämää intermentaalisen ajattelun luokittelua, jonka pohjalta olen tutkinut romaanissa esiintyviä eritasoisia ryhmiä. Tutkin tapoja, joilla esimerkkiromaanin tarinamaailmassa vaikutetaan henkilöhahmojen tietoisuuden kehittymiseen kunkin tyyppisessä ryhmässä. Olen löytänyt kullakin tasolla fenomenologiseen filosofiaan tai kognitiiviseen narratologiaan perustuvia käsitteitä, joiden puitteissa käsittelen tietoisuuden muokkausta. Lyhytkestoisten intermentaalisten kohtaamisten tasolla tarkasteluni teoreettisina lähtökohtina ovat Maurice Merleau-Pontyn kosketuksen ja katseen merkitystä korostava filosofia sekä kognitiivisen narratologian enaktivismin käsite. Pysyvien ryhmien osalta käytän vastaavasti Julia Kristevan abjektion ja itseabjektion käsitteitä tietoisuuden kehittymisen tarkastelussa. Kiinteiden ryhmien tietoisuuden kehitystä tutkin Maurice Merleau-Pontyn vieraantuneen tietoisuuden käsitteen puitteissa. Varsinaisen ryhmämielen suhteen olen poikennut Alan Palmerin määrittelystä ja määritellyt sen hypoteettiseksi ryhmäksi, jonka kriteeri on todellinen tai tarinamaailmassa todellisena esitetty kyky yhtenäisten mielipiteiden muodostukseen ja yhtenäiseen toimintaan; ryhmämieli on fiktiossa esiintyvä konstruktio. Esimerkkiromaanin osalta tutkin ryhmämielen kykyä muodostaa yhtenäisiä mielipiteitä. Tutkin myös tarinamaailman yhteiskunnan ihmiskuvaa rationaalis-utilitaristisen ajattelun ja antiemotionaalisen filosofian termein. Tutkin kertojan tietoisuuden kehittymistä kertojan luotettavuuteen liittyvien narratologisten käsitteiden puitteissa. Kertojan luotettavuuden teema johdattaa myös tutkimaan tekstin vastaanoton kysymyksiä. Lähtökohtani tältä osin on tutkia, miten intermentaalisen ajattelun representaatio teoksessa vaikuttaa lukijan eläytymiseen ja tarinamaailman eettiseen vastaanottoon. Ryhmäajattelun viitekehyksessä fiktiivisen mielen ja lukijan mielen tarkastelu voidaan nähdä jossain määrin analogisina: tarinamaailmassa henkilöhahmojen tietoisuutta itsestään ja tehtävästään rajoitetaan ja muokataan systemaattisesti. Kerronnan tasolla lukijan mieleen vaikutetaan kirjallisin keinoin. Kertojan epäluotettavuus sekä kerronnan fiktiivinen yleisö ovat keinoja, joilla rajoitettu tiedonjakelu lukijalle tapahtuvat. Käytän myös vieraannuttamisen ja enaktivismin käsitteitä kuvaamassa tapoja, joilla fiktiossa voidaan vaikuttaa tekstin vastaanottoon. Tarinan tasolla henkinen ja emotionaalinen etäällä pitäminen sekä tarkoitushakuinen tiedonjakelu aiheuttavat henkilöhahmojen tietoisuuden rajoittumisen. Lukija on esimerkkiromaanin henkilöhahmoja kokeneempi ”lukemaan mieltä”, ja tiedon manipulatiivinen jakelu päinvastoin immersoi lukijan mukaan kerrontaan ja saa hänet pohtimaan tarinan eettistä sisältöä.
  • Raitakari, Pauli (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitän psykologisen flow-tilan eli huippukokemuksen vaikutuksia jazzmuusikoiden musiikilliseen ilmaisuun. Pohjustan flow’n Mihaly Csikszentmihalyin ja Keith Sawyerin teoriamalleihin ja esittelen ilmiön jazztutkimuksen valossa nojaten pääasiassa Elina Hytönen-Ng’n haastattelututkimukseen. Tutkimus tuottaa uutta tietoa flow’n suhteesta jazzmusiikin soiviin ilmiöihin. Tarkastelen musiikillista ilmaisua soveltamalla Anne Tarvaisen kehittämää fenomenologista analyysimetodia empaattinen kuuntelu, joka yhdistää elämyksellisen ja analyyttisen kuuntelutavan. Kyseessä on tiettävästi ensimmäinen kerta, kun metodia sovelletaan soitinmusiikin tutkimukseen. Metodissa ilmaisullisen tason tapahtumat aistitaan kehon sisäisin tuntoaistein, ja niitä kutsutaan liikelaaduiksi. Metodi jakautuu neljään vaiheeseen, jotka ovat eläytyvä kuuntelu, empaattinen kuuntelu, analyyttinen kuuntelu ja synteesi. Tutkimuskohteeni on helsinkiläinen vakituisesti esiintyvä jazztrio. Tutkimusaineisto koostuu itse tuottamastani yhtyeen esitysäänitteestä ja jälkeenpäin toteutetuista feedback-haastatteluäänitteistä. Kartoitan haastattelujen avulla muusikoiden flow-kokemuksia äänittämästäni esiintymisestä. Muusikoiden kommenttien perusteella valitsen kaksi flow-pitoisinta ja siten edustavinta kappaletta analysoitavaksi. Analysoin kappaleet Willow Weep for Me ja Dat Dere soveltamallani Tarvaisen metodilla. Eläydyn musiikin ilmaisuun, kielellistän keholliset tuntemukseni ja muodostan kokonaiskuvan ilmaisullisen tason tapahtumista eli liikelaaduista. Analysoin, mitä musiikillisia ilmiöitä kokemieni liikelaatujen takana on. Kytken analyyttiset selitykset parametreihin ”dynamiikka”, ”soundi”, ”melodinen sisältö”, ”rytmiikka” ja ”harmonia”. Demonstroin havaintoni transkriptioesimerkein. Tulkitsen, miten flow-pitoiset paikat erottuvat ilmaisullisella tasolla. Tulokseni osoittavat, että flow tekee jazzyhtyeen ilmaisusta aktiivisempaa ja moniäänisempää. Flow’n siivittäminä muusikot tuottavat voimakkaampia liikelaatuja, eikä liikelaatujen aiheuttajina ole enää pelkästään solisti vaan yhä suuremmissa määrin koko yhtye. Musiikin parametrien osalta flow’lla on selkeä vaikutus dynamiikkaan, joka kasvaa flow’n myötä. Flow’n seurauksena musiikkiin tuotetaan enemmän ”lataavia” liikelaatuja, jotka ovat kehollisesti liikuttavimpia ilmaisun tason tapahtumia. Tutkimustulokseni osallistuvat keskusteluun siitä, mikä musiikillisessa kokemuksessa on yksilöllistä ja mikä yhteistä. Empaattisten kuunteluhavaintojen ankkurointi konkreettisiin musiikillisiin ilmiöihin tarjoaa muille mahdollisuuden arvioida kokemuksiani ja verrata niitä omiinsa.
  • Villikka, Ilkka (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkimuksen aiheena on Markku Pääkkösen alttaritaideteos Gabrielin siipi vuodelta 2002. Gabrielin siipi on Pakilan seurakunnan Hyvän Paimenen kirkon alttariartefakti. Pakilan seurakunta on osa Helsingin seurakuntayhtymää. Gabrielin siipi tunnistetaan ja huomioidaan formaalin kuvauksen keinoin, valokuvien toimiessa havainnollistavina viitteinä. Tutkielmassa huomioidaan esteettinen ja hengellinen tila, sekä näiden elementtien yhtäläisyys suhteena taideteoksen ominaisuuksiin. Gabrielin siiven ollessa taideteoksena uskonnollisessa tilassa, yhdistyy artefaktissa hengellinen ja esteettinen perinne. Tutkimuskysymys luo tekstin kontekstin, jolla Gabrielin siipi merkityksellistyy C.S. Peircen semioottisen teorian viitekehyksellä. Tutkimuskysymys on: miten Gabrielin siiven materiaaliset ja valoelementit ovat suhteena valoon, luontoon ja hengelliseen tilaan? Tutkimuskysymys rakentaa analyysin pääluvut; Valo, Luonto ja Hengellinen tila, joissa huomioidaan C.S. Peircen semioottisen merkkiteorian taustakehyksenä ja kivijalkana oleva fenomenologia, joka on jaoteltu kolmeen olemisen ja olevaisen rakenteelliseen ominaisuuteen; laadulliseen, suhteeseen (relation) ja representaatioon. C.S. Peircen fenomenologinen ja semioottinen teoria avataan tutkimuksen edetessä; päälukujen Valo, Luonto ja Hengellinen tila merkityksellistäen Gabrielin siipi alttaritaideteoksen. Tutkimuksen aiheen ollessa taideteos, niin taidehistoria kuin estetiikka ovat osallisena Gabrielin siiven materiaalisten ja valon elementtien sisäistämisessä uskon ja filosofian historiaan, mitkä ovat suhteena luomassa valon, luonnon ja hengellisen tilan olemuksellisuutta mahdollistaen Hyvän Paimenen alttaritaideteoksen erityisyyden ja identiteetin Gabrielin siipenä. Prosessuaalisuus kolmen fenomenologialla on tutkimustulos Gabrielin siipi taideteoksesta. Kolmen fenomenologia on dimensionaalisesti vapaina suhteina ja keskinäisinä sulautumina muodostaen taideteoksen struktuurin, joka elää keskinäisinä suhteina, muodostaen olemassaolon ja olevan. Toinen tutkimustulos on mysteerin ja tiedon luova dialogi, mahdollistaen tiedon avoimuuden, joka on myös tieteellisen tekstin etenemisen edellytys, tarkoittaen myös säännön ja tottuvuuden suhteuttamista opitun tiedon sisällön uudelleen kasvuun.