Browsing by Subject "fenomenologinen reduktio"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-2 of 2
  • Rantala, Milla (Helsingfors universitet, 2015)
    Tutkielmani käsittelee Maurice Merleau-Pontyn ruumiinfenomenologisen metodin ontologisia seurauksia. Tarkastelen pääasiassa Merleau-Pontyn teoksia Phénoménologie de la perception ja Le visible et l’invisible. Viittaan myös Merleau-Pontyn muihin teoksiin ja tutkielmani aiheeseen liittyvään kommentaarikirjallisuuteen. Tavoitteeni on ymmärtää, miten Merleau-Pontyn myöhäisfilosofian ontologinen näkökulma hahmottuu hänen ruumiinfenomenologisen metodinsa pohjalta. Merleau-Pontyn fenomenologinen metodi on väline eletyn kokemuksen eksistentiaalisesti merkittävien rakenteiden tutkimiseen. Ruumiinfenomenologisen metodin avulla Merleau-Ponty löytää teoksessa Phénoménologie de la perception ruumiillisen subjektiviteetin eli eletyn ruumiin (corps vivant), jonka ontologinen rakenne toimii pohjana teoksessa Le visible et l’invisible hahmottuvalle samuuden ja eron ontologialle. Tämä Merleau-Pontyn viimeisessä teoksessa hahmottuva elementaalinen ontologia mahdollistaa mieli-ruumis -dualismin muuttumisen mielen ja ruumiin jatkumoksi sekä saman ja toisen (le même et l’autre) resiprookkisen suhteen. Merleau-Pontyn myöhäisfilosofian näkökulmassa kartesiolainen substanssiontologia ja husserlilaisittain ymmärretty tietoisuuden konstituutio jäävät taakse. Kiinnitän tutkielmassani huomiota erityisesti Merleau-Pontyn fenomenologian eksistentiaaliseen luonteeseen ja reduktiokäsitykseen. Tutkielmani keskeisimmät löydökset ovat, että Merleau-Ponty on uransa loppuun saakka sitoutunut fenomenologiseen metodiin ja että Merleau-Pontyn filosofiassa esireflektiivinen eletyn kokemuksen taso on ontologisesti perustava. Tulkintani mukaan Merleau-Ponty tavoittaa myöhäisfilosofiassaan Olemisen: näkyvän (faktisuuden) ja näkymättömän (ideaalisuuden) kietoutumisen ilmaisun ilmiössä.
  • Ojalainen, Liisa (Helsingfors universitet, 2017)
    Tutkimuksen tarkoituksena on perehtyä myötätunnon teologiaan Oliver Daviesin mukaan. Tehtävänä on selvittää, mitä myötätunto Daviesin käsityksen mukaan on ja mitä hyötyä myötätunnosta on yksilölle ja yhteisölle. Tarkoituksena on myös tarkastella, miten myötätunto liittyy kristittynä elämiseen ja löytyykö myötätunnolle raamatullisia perusteita. Tutkimusmetodina on systemaattinen analyysi ja lähteenä Oliver Daviesin teos A Theology of Compassion. Johdannossa selvitän keskeisiä käsitteitä ja tutkielman aihetta yleisellä tasolla. Daviesin mukaan kristillisyyteen läheisesti liittyviä teemoja ovat kuolema, ylösnousu ja ikuinen elämä. Niinpä hän ajattelee kristinuskon sitoutuneen olemiseen tai olemassaolon kieleen. Olemisen Davies määrittelee itsen ja toisen suhteen (ilmaisu)keinoksi ja olemisen kielen itsen ja toisen suhteen ajattelemista. Intersubjektiivisuuden Davies kuvailee itsen ja toisen yhteen kietoutumiseksi ja sen intensiivisimmäksi muodoksi hän määrittelee myötätunnon. Ensimmäisessä pääluvussa tutkin myötätunnon etymologiaa ja käsitettä historian eri aikoina. Tarkastelen myös Daviesin käsitystä ihmisen minuudesta, joka hänen mukaansa on nykyisin hajallaan ja pirstaloitunut. Fenomenologisella reduktiolla Davies kuitenkin saa esiin itsen, joka hallitsee itseään ja on keskinäisessä suhteessa toisen kanssa. Tätä edelleen teologisesti redusoitaessa, itse Daviesin mukaan huomaa itsensä olevan jo suhteessa Kristuksen persoonan kanssa. Toinen pääluku sisältää metafysiikkaa, käsittelen myötätunnon ontologiaa ja prioriteettia. Myötätunto tarkoittaa, että kykenemme tunnistamaan toisen henkilön tilan, olemme osallisina hänen kärsimyksessään ja olemme valmiita toimimaan heidän puolestaan. Davies väittää, että myötätunnolla on kyky vastustaa väkivaltaa. Tätä havainnollistaa kaksi narratiivia holokaustin ajalta. Kolmannessa pääluvussa tarkastelen Daviesin näkemystä myötätuntoisesta minuudesta. Myötätuntoisella hetkellä ilmenee yksilöidenvälisyyttä ja se paljastaa tietoisuuden toisiin suuntautuneen luonteen. Tietoisuuden muodostavat on Daviesin mukaan Minä ja Ei-minä, jotka ovat keskinäisessä suhteessa. Tämän suhteen sisällä itse kokee kahtalaista transsendenssia. Ensimmäinen niistä on sisäistä, jossa itse on vapaa joko affirmoimaan tai tukkimaan itsensä. Toinen transsendenssin muoto on ulkoista, ja siinä itse on samoin vapaa affirmoimaan tai tukkimaan toisen. Näiden kahden transsendenssin muodostama kokonaisuus mahdollistaa Daviesin mukaan sen, että voimme kohdata olemassaolon sellaisenaan persoonallisessa muodossa. Davies väittää, että myötätuntoinen teko avaa kohtaamisen mahdollisuuden Jumalan kanssa henkilökohtaisessa muodossa. Neljännessä pääluvussa esittelen myötätunnon teologisen reduktion ja tarkastelen myötätunnon terminologiaa Raamatussa. Daviesin myötätuntotutkimusta voidaan pitää myös klassisen länsimaisen metafysiikan tradition korjaavana uudelleenmäärittelynä varhaisten juutalaisten tapojen valossa. Toisen Mooseksen kirjan 3:14 jae sisältää Daviesin mukaan resonansseja, jotka viittaavat jumalallisen läsnäolon olevan yhtä aikaa luovuutta ja myötätuntoa. Daviesin mukaan rabbeille myötätunto ja Jumalan luomiskyky olivat jumalallisen maailmassa läsnäolon modaliteetteja. Davies näkee myötätunnon myös uskon ilmaisuksi.