Browsing by Subject "filosofia"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 74
  • Hämäläinen, Nora (Filosofiska institutionen, Institutionen för praktisk filosofi, 2009)
    This work investigates the role of narrative literature in late-20th century and contemporary Anglo-American moral philosophy. It aims to show the trend of reading narrative literature for purposes of moral philosophy from the 1970 s and early 80 s to the present day as a part of a larger movement in Anglo-American moral philosophy, and to present a view of its significance for moral philosophy overall. Chapter 1 provides some preliminaries concerning the view of narrative literature which my discussion builds on. In chapter 2 I give an outline of how narrative literature is considered in contemporary Anglo-American moral philosophy, and connect this use to the broad trend of neo-Aristotelian ethics in this context. In chapter 3 I connect the use of literature to the idea of the non-generalizability of moral perception and judgment, which is central to the neo-Aristotelian trend, as well as to a range of moral particularisms and anti-theoretical positions of late 20th century and contemporary ethics. The joint task of chapters 2 and 3 is to situate the trend of reading narrative literature for the purposes of moral philosophy in the present context of moral philosophy. In the following two chapters, 4 and 5, I move on from the particularizing power of narrative literature, which is emphasized by neo-Aristotelians and particularists alike, to a broader under-standing of the intellectual potential of narrative literature. In chapter 4 I argue that narrative literature has its own forms of generalization which are enriching for our understanding of the workings of ethical generalizations in philosophy. In chapter 5 I discuss Iris Murdoch s and Martha Nussbaum s respective ways of combining ethical generality and particularity in a philosophical framework where both systematic moral theory and narrative literature are taken seriously. In chapter 6 I analyse the controversy between contemporary anti-theoretical conceptions of ethics and Nussbaum s refutation of these. I present my suggestion for how the significance of the ethics/literature discussion for moral philosophy can be understood if one wants to overcome the limitations of both Nussbaum s theory-centred, equilibrium-seeking perspective, and the anti-theorists repudiation of theory. I call my position the inclusive approach .
  • Kanckos, Annika (Helsingin yliopisto, 2011)
    After Gödel's incompleteness theorems and the collapse of Hilbert's programme Gerhard Gentzen continued the quest for consistency proofs of Peano arithmetic. He considered a finitistic or constructive proof still possible and necessary for the foundations of mathematics. For a proof to be meaningful, the principles relied on should be considered more reliable than the doubtful elements of the theory concerned. He worked out a total of four proofs between 1934 and 1939. This thesis examines the consistency proofs for arithmetic by Gentzen from different angles. The consistency of Heyting arithmetic is shown both in a sequent calculus notation and in natural deduction. The former proof includes a cut elimination theorem for the calculus and a syntactical study of the purely arithmetical part of the system. The latter consistency proof in standard natural deduction has been an open problem since the publication of Gentzen's proofs. The solution to this problem for an intuitionistic calculus is based on a normalization proof by Howard. The proof is performed in the manner of Gentzen, by giving a reduction procedure for derivations of falsity. In contrast to Gentzen's proof, the procedure contains a vector assignment. The reduction reduces the first component of the vector and this component can be interpreted as an ordinal less than epsilon_0, thus ordering the derivations by complexity and proving termination of the process.
  • Heino, Alonzo (Helsingin yliopisto, 2019)
    Inhimillisen elämän ymmärtäminen taidon- tai taiteenkaltaiseksi on herättänyt viime vuosikymmeninä kiinnostusta useiden erilaisten ajattelijoiden ja tutkijoiden keskuudessa. Tämän myötä puhe niin sanotusta elämisen taidosta on lisääntynyt, mutta kyseisen ajatuksen perusteellisempi analyysi on jäänyt tästä huolimatta paljolti tekemättä. Tutkielmani pyrkii osaltaan paikkaamaan tätä puutetta selvittämällä, mitä filosofian tulkitseminen elämisen taidoksi tarkalleen ottaen merkitsee ja mitä tällaisen taidon tavoittelemaan hyvin elämiseen voi sisältyä. Lisäksi tarkastelen elämisen taidon ajatusta myös kriittisestä näkökulmasta ja pyrin vastaamaan esille tuomiini haasteisiin. Pohjustan tutkielmassa myös omaa tulkintaani elämisen taidosta, jonka seikkaperäisempää kehittelyä pidän potentiaalisena jatkotutkimuksen aiheena. Työni sivuaa useita filosofian perinteisiä kysymyksiä ja osa-alueita. Päällimmäiseksi nousevat kysymykset filosofian itsensä luonteesta ja tehtävästä sekä hyvästä elämästä. Tältä osin tutkielmani aihe kytkeytyy selkeästi etiikkaan. Koska puhe on kuitenkin elämisen taidosta, nousee estetiikalle keskeinen kysymys taidon (tai taiteen) luonteesta myös näkyvään asemaan tarkasteluissani. Näiden lisäksi tutkielmani koskettaa myös metafysiikkaa, sillä yksi perusajatuksistani on, että pyrkimys elää hyvin hyötyy eettistä toimintaa koskevan ajattelun ja harjoituksen ohella myös maailmaa laajemmasta perspektiivistä tarkastelevasta pohdiskelusta. Tutkielmani jakautuu kahteen pääosioon. Keskityn ensimmäisen osan alussa erilaisiin antiikin filosofian luonteesta ja tehtävästä esitettyihin tulkintoihin. Lähden liikkeelle ranskalaisen antiikintutkijan Pierre Hadot’n tunnetuksi tulleesta näkemyksestä, jonka mukaan filosofia edusti antiikin kreikkalaisille elämäntapaa ja -taitoa sekä henkistä harjoitusta. Tarkasteluni edetessä voidaan kuitenkin huomata, etteivät ajatukset filosofiasta elämäntapana, elämisen taitona tai henkisenä harjoituksena samastu ongelmitta toisiinsa. Tämän johdosta nostan Hadot’n näkemysten rinnalle John Sellarsin tulkinnan filosofiasta nimenomaan elämisen taitona, jota hän kutsuu kreikan taitoa, taidetta ja tekniikkaa merkitsevän sanan tekhne mukaisesti myös tekniseksi filosofiakäsitykseksi. Eriteltyäni teknisen filosofiakäsityksen vahvuuksia pohdin tutkielman ensimmäisen osion päätteeksi Sellarsin tulkinnan rajoituksia. Tällöin tärkeäksi kysymykseksi nousee se, tuleeko elämisen taidon katsoa liittyvän vain yksilöllisiin tarkoitusperiin. Tässä yhteydessä argumentoin muun muassa ympäristöfilosofi Hans Jonakseen tukeutuen sen puolesta, että taidokkaan elämisen tulisi nykyajan olosuhteiden näkökulmasta pyrkiä paitsi henkilökohtaisen myös luonnon terveyden ja kukoistuksen edistämiseen. Tällaisen elämisen taidon tulkinnan pohjustaminen on tutkielmani jälkimmäisen osan keskeisenä tavoitteena. Tutkielmani toinen osio alkaa teknisen filosofiakäsityksen mielekkyyttä koskevalla arvioinnilla. Keskityn tältä osin saksalaisfilosofi Martin Heideggerin esittämään kritiikkiin, jonka mukaan päämäärähakuinen teknisyys ja metafyysinen ajattelu ovat luonteeltaan alistavia. Vastaan Heideggerin kritiikkiin hahmottelemalla hänen tulkinnastaan poikkeavaa käsitystä tarkoitushakuisen taidon ja metafyysisen ajattelun ominaisluonteista. Hyödynnän tässä yhteydessä erityisesti saksalaisen varhaisromantiikan edustajien Novaliksen ja Friedrich Schlegelin esittämiä ajatuksia. Vaikka niin yksilön kuin luonnonkin hyvinvointia tarkoitusperänään pitävän elämisen taidon tulkinnan perusteellisempi kehittely jää myöhemmän tutkimuksen aiheeksi, esitän tutkielmani päätteeksi muutamia alustavia ajatuksia aiheeseen liittyen.
  • Perälä, Mika (2010)
    This study is an inquiry into three related topics in Aristotle’s psychology: the perception of seeing, the perception of past perception, and the perception of sleeping. Over the past decades, Aristotle’s account of the perception of perception has been studied in numerous articles and chapters of books. However, there is no monograph that attempts to give a comprehensive analysis of this account and to assess its relation and significance to Aristotle’s psychological theory in general as well as to other theories pertaining to the topics (e.g. theories of consciousness), be they ancient, medieval, modern, or contemporary. This study intends to fill this gap and to further the research into Aristotle’s philosophy and into the philosophy of mind. The present study is based on an accurate analysis of the sources, on their Platonic background, and on later interpretations within the commentary tradition up to the present. From a methodological point of view, this study represents systematically orientated research into the history of philosophy, in which special attention is paid to the philosophical problems inherent in the sources, to the distinctions drawn, and to the arguments put forward as well as to their philosophical assessment. In addition to contributing many new findings concerning the topics under discussion, this study shows that Aristotle’s account of the perception of perception substantially differs from many later theories of consciousness. This study also suggests that Aristotle be regarded as a consistent direct realist, not only in respect of sense perception, but also in respect of memory.
  • Yli-Vainio, Esa Sakari (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tutkielmassani pyrin systemaattista analyysiä hyödyntäen selvittää Hexaemeronien ja creatio ex nihilo -opin yhteyttä, ja niiden tehtävää filosofien teorioiden ja harhaoppien vastustajina. Basileioksen ja Ambrosiuksen Hexaemeronit ovat kuuden luomisen päivän kommentareja, saarnoja, jotka puolustavat oikeaa opetusta Jumalasta ja luomista tyhjästä, creatio ex nihilo -oppia. He vastustavat aikansa ja kulttuurinsa filosofisia teorioita; kuten platonismia, aristotelismia ja pythagoralaisuutta, sekä uskonnollisia harhaoppeja; kuten gnostilaisuutta sen eri muodoissaan, kristologisia harhoja kuten areiolaisuutta ja anomoiaaneja sekä pneumatomakkeja vastaan. He myös vetävät rajaa kristinuskon ja juutalaisuuden välille vastustaen juutalaisten filosofien, erityisesti Filonin tekstejä. Hexaemeronien tavoitteena on myös Raamatun ilmoitukseen vedoten suunnata kristillisen seurakunnan huomio Jumalan suuruuden, pyhyyden ja hyvyyden kunnioittamiseen kaikessa luomakunnassa, sekä esittämään Raamatun mukaista kosmologiaa. Niiden ote on doksologinen ja pyhään ihmettelyyn pyrkivä. Tärkeä kiistakysymys oli luomakunnan status; onko maailma ja materia paha, pahan demiurgin tekemänä, vai hyvä, hyvän Jumalan luomana. Ihmisen asemasta opetettiin sitä, että ihminen on luomakunnan pää, miehesi ja naiseksi luotu, Jumalan kuva, joka sijaitsee hänen sielussaan. Tärkeitä filosofisia termejä, joihin filosofinen debatti kulminoitui, olivat ”alussa”, jolla ilmaistiin Jumalan luoneen kaiken suvereenisti ja ex nihilo, pelkällä käskysanallaan, ”taivas ja maa”, jotka tulkittiin kirjaimellisesti ja jotka julistavat Jumalan kunniaa omalla paikallaan ja toimivat Jumalan asettamina ajan merkkeinä, sekä ”valo ja pimeys”, jotka tulkittiin myös konkreettisesti eikä mystisesti, puolustaen Jumalan luovan vain hyvää ja kieltäen pahuuden itsenäisen olemuksellisen olemassaolon. Kuten pimeys on valon puutetta, on pahuuskin hyvyyden vääristymää. Kolmanneksi Hexameronit ja kristillinen creatio ex nihilo -oppi puolustaa opetusta Jumalan ykseydestä (monoteismi), kolmiykseydestä (triuniteetti), Kristuksen persoonasta ja työstä (kristologia) sekä Pyhästä Hengestä (pneumatologia). Näitä opinkohtia puolustettiin vastoin filosofeja ja harhaoppeja, jotka kielsivät joko Jumalan olemuksen hyvänä, ainoana ja kaikkivaltiaana, tai jonkun persoonan (yleensä Pojan tai Hengen) tosi jumaluuden.
  • Pöyhönen, Samuli (Helsingin yliopisto, 2013)
    The articles comprising this dissertation concern classification and concept formation in the social and behavioral sciences. In particular, the emphasis in the study is on the philosophical analysis of interdisciplinary settings created by the recent intellectual developments on the interfaces between the social sciences, psychology, and neuroscience. The need for a systematic examination of the problems of conceptual coordination and integration across disciplinary boundaries is illustrated by focusing on phenomena whose satisfactory explanation requires drawing together the theoretical resources from a variety of disciplines. In philosophy, questions regarding the nature of scientific concepts have often been framed in terms of theories of natural kinds. For this reason, analysis of the notion of natural kind as well as examination of how theories of natural kinds should be connected to recent philosophical accounts of scientific explanation and mechanisms form the core of the study. Building on contemporary discussions on these topics in the philosophy of biology, the philosophy of cognitive science, and the philosophy of the social sciences, the articles develop a mechanistic theory of natural kinds in the social and behavioral sciences, and scrutinize its applicability and usefulness as a theory of conceptual change in interdisciplinary settings. The study suggests that, although the mechanistic theory cannot account for the functioning of the whole range of scientific concepts, interweaving biological, cognitive, and social mechanisms in the manner suggested by the mechanistic theory offers a naturalistic and non-reductionist basis for conceptualizing epistemic coordination across disciplinary boundaries.
  • Mäkelä, Pekka (Helsingin yliopisto, 2013)
    The doctoral dissertation Collective Responsibility: Against Collectivism offers an indirect defence of the individualist position in the debate concerning collective moral responsibility. As such it swims against the general tide as it were. However, the individualism defended in the dissertation is of a rather weak kind, allowing a range of collective entities. The main claim of the thesis is that only human agents qualify as moral agents, and thus moral responsibility, either individual or collective, is to be ascribed to individual agents either individually or collectively. The thesis consists of four articles. A major part of my thesis consists of critical evaluations of some available versions of the collectivist position with respect to collective moral responsibility, the position according to which collectives in their own right are, at least in some cases, capable of bearing moral responsibility independently of the individual members of the collective. My approach in the articles is to argue that collectives in their own right are not capable of bearing moral responsibility and thus the collectivist rendering of collective moral responsibility is not a viable option. I argue herein that collectives, even if acceptable as agents, cannot satisfy conditions of moral responsibility in the way that would make it fair to hold collective agents morally responsible in their own right.
  • Jauhiainen, Ilmari (Helsingin yliopisto, 2011)
    The object of this work is Hegel's Logic, which comprises the first third of his philosophical System that also includes the Philosophy of Nature and the Philosophy of Spirit. The work is divided into two parts, where the first part investigates Hegel s Logic in itself or without an explicit reference to rest of Hegel's System. It is argued in the first part that Hegel's Logic contains a methodology for constructing examples of basic ontological categories. The starting point on which this construction is based is a structure Hegel calls Nothing, which I argue to be identical with an empty situation, that is, a situation with no objects in it. Examples of further categories are constructed, firstly, by making previous structures objects of new situations. This rule makes it possible for Hegel to introduce examples of ontological structures that contain objects as constituents. Secondly, Hegel takes also the very constructions he uses as constituents of further structures: thus, he is able to exemplify ontological categories involving causal relations. The final result of Hegel's Logic should then be a model of Hegel s Logic itself, or at least of its basic methods. The second part of the work focuses on the relation of Hegel's Logic to the other parts of Hegel's System. My interpretation tries to avoid, firstly, the extreme of taking Hegel's System as a grand metaphysical attempt to deduce what exists through abstract thinking, and secondly, the extreme of seeing Hegel's System as mere diluted Kantianism or a second-order investigation of theories concerning objects instead of actual objects. I suggest a third manner of reading Hegel's System, based on extending the constructivism of Hegel's Logic to the whole of his philosophical System. According to this interpretation, transitions between parts of Hegel's System should not be understood as proofs of any sort, but as constructions of one structure or its model from another structure. Hence, these transitions involve at least, and especially within the Philosophy of Nature, modelling of one type of object or phenomenon through characteristics of an object or phenomenon of another type, and in the best case, and especially within the Philosophy of Spirit, transformations of an object or phenomenon of one type into an object or phenomenon of another type. Thus, the transitions and descriptions within Hegel's System concern actual objects and not mere theories, but they still involve no fallacious deductions.
  • Masso, Iivi Anna (Helsingin yliopisto, 2006)
    Democratic Legitimacy and the Politics of Rights is a research in normative political theory, based on comparative analysis of contemporary democratic theories, classified roughly as conventional liberal, deliberative democratic and radical democratic. Its focus is on the conceptual relationship between alternative sources of democratic legitimacy: democratic inclusion and liberal rights. The relationship between rights and democracy is studied through the following questions: are rights to be seen as external constraints to democracy or as objects of democratic decision making processes? Are individual rights threatened by public participation in politics; do constitutionally protected rights limit the inclusiveness of democratic processes? Are liberal values such as individuality, autonomy and liberty; and democratic values such as equality, inclusion and popular sovereignty mutually conflictual or supportive? Analyzing feminist critique of liberal discourse, the dissertation also raises the question about Enlightenment ideals in current political debates: are the universal norms of liberal democracy inherently dependent on the rationalist grand narratives of modernity and incompatible with the ideal of diversity? Part I of the thesis introduces the sources of democratic legitimacy as presented in the alternative democratic models. Part II analyses how the relationship between rights and democracy is theorized in them. Part III contains arguments by feminists and radical democrats against the tenets of universalist liberal democratic models and responds to that critique by partly endorsing, partly rejecting it. The central argument promoted in the thesis is that while the deconstruction of modern rationalism indicates that rights are political constructions as opposed to externally given moral constraints to politics, this insight does not delegitimize the politics of universal rights as an inherent part of democratic institutions. The research indicates that democracy and universal individual rights are mutually interdependent rather than oppositional; and that democracy is more dependent on an unconditional protection of universal individual rights when it is conceived as inclusive, participatory and plural; as opposed to robust majoritarian rule. The central concepts are: liberalism, democracy, legitimacy, deliberation, inclusion, equality, diversity, conflict, public sphere, rights, individualism, universalism and contextuality. The authors discussed are e.g. John Rawls, Jürgen Habermas, Seyla Benhabib, Iris Young, Chantal Mouffe and Stephen Holmes. The research focuses on contemporary political theory, but the more classical work of John S. Mill, Benjamin Constant, Isaiah Berlin and Hannah Arendt is also included.
  • Lamminpää, Suvi (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkielman aiheena on sodankäynti filosofisena ongelmana. Tutkimusongelmaa eli sodankäyntiä ilmiönä tarkastellaan teoreettiselta kannalta, diskurssintutkimuksen, hermeneuttisen tieteenfilosofian ja fenomenologisen metodin muodostamassa viitekehyksessä. Keskeinen tutkimuskysymys koskee sitä, mikä tekee sodankäynnistä järjestäytyneen väkivallan muotona rationaalista. Johtopäätöksenä on tältä osin, että sodankäynnin rationaalisuutta koskevat käsitykset ja uskomukset muodostuvat merkityksenannon prosessien kautta sodankäyntiä koskevissa poliittisissa ja yhteiskunnallisissa diskursseissa, joissa keskustellaan siitä, onko jokin konflikti eli ristiriita tai erimielisyys olemassa ja miten siihen tulisi suhtautua. Tähän liittyen tutkielmassa pohditaan kysymyksiä: millaisissa diskursseissa ymmärrys sodankäynnistä ilmiönä rakentuu, minkälaista ymmärrystä sodankäynnistä ilmiönä diskurssit rakentavat ja miten ymmärrys ilmiöstä diskursseissa rakentuu. Sodankäyntiä historialliselta ja kulttuuriselta kannalta tarkasteltaessa voidaan havaita, että sodankäyntiä ilmiönä koskeva ymmärrys on kulttuurisidonnaista. Tutkielmassa tarkastelun painopiste on kansallisvaltioiden muodostumisen yhteydessä syntyneessä nykyaikaisessa länsimaisessa käsityksessä, jossa sodankäynnin katsotaan muodostavan osan niin kutsuttua kansallisvaltion väkivaltamonopolia. Keskeiseen asemaan nousevat tällöin sodankäynti poliittisena ilmiönä ja sotilaallisen vallan yhteydet muihin valtion sisäisiin ja valtioiden välisiin vallankäytön muotoihin sekä poliittisten toimijoiden harjoittamaan identiteettipolitiikkaan niiden pyrkiessä määrittelemään suhteitaan assosiaation ja dissosiaation käsittein. Diskursiiviseen tarkasteluun liittyy olennaisena käytännön käsite, jota voidaan tutkimusongelman näkökulmasta luonnehtia Carl Schmittin käsitteellä reaalinen taistelun mahdollisuus eli poliittisen konfliktin tai erimielisyyden kärjistyminen fyysiseksi, aseelliseksi taisteluksi. Sodankäynnin rationaalisuutta koskevan kysymyksen ytimessä sijaitsee näin ollen filosofiselta kannalta kiinnostava paradoksi, joka on esitettävissä esimerkiksi roomalaisen Flavius Vegetius Renatuksen lentävällä lauseella "jos haluat rauhaa, varaudu sotaan" tai Michel Foucault'n määrittelemällä taistelutekniikoiden taustaperiaatteella "on kyettävä tappamaan säilyäkseen hengissä". Sodankäyntiä ilmiönä voidaan näin ollen luonnehtia yhtäältä historiallisena käytäntönä eli ihmisen toimintana ja toisaalta sosiaalisen instituution muodostamana, toimintaa jäsentävänä ja ohjaavana, tiedollisena viitekehyksenä.
  • Raerinne, Jani Petteri (2003)
    Tarkastelen tutkielmassani erityistieteiden lakiyleistyksiä, jotka tekee ongelmallisiksi se, että niillä on poikkeuksia. Tavallisin tieteenfilosofian tapa reagoida erityistieteiden lakiyleistyksien poikkeuksiin on rakentaa nämä ceteris paribus -lakeina liittämällä lakiyleistyksiin ceteris paribus -ehtolause. Tämän ceteris paribus -ehtolauseen tehtävänä on sekä suojella näin muodostuvia ceteris paribus -lakeja niiden poikkeuksilta siten, että ko. laki pätee ceteris paribus (”joidenkin muiden asioiden ollessa poissa, samalla lailla ja/ tai normaalisti”) että sallia näille ceteris paribus -laeille poikkeuksettomien lakien funktiot: selittäminen, ennustaminen, tuki kontrafaktuaaleille jne. Ceteris paribus -lakien ongelma on, että ei ole olemassa filosofisista näkemystä itse ceteris paribus -ehtolauseen merkityksestä, totuusehdoista tai sisällöstä, jolloin mikä tahansa voi toimia tällaisena ehtolauseena. Ja tämä ei vaikuta mielekkäältä, koska esim. biologian lait pätevät tällöin, ”paitsi jos X”; missä X:n paikalle voidaan lisätä mitä tahansa, mikä ei sitten väitteen mukaan ollut poissa, samalla lailla ja/ tai normaalisti. Eivätkä vain lait, vaan kaikki mielivaltaisetkin yleistykset voidaan suojata näillä epämääräisillä ceteris paribus -ehtolauseille, jolloin mikään ei falsifioi myöskään näitä jälkimmäisiä. Tarkastelen tutkielmassani useita ceteris paribus -ehtolauseen eksplikointiyrityksiä ja argumentoin, että ne ovat kaikki epäonnistumisia. Pyrin myös osoittamaan, että fysiikan lait eivät ole lakeja, joilla on poikkeuksia ja jotka täten pitäisi kvalifioida ceteris paribus -ehtolauseilla. Tarjoan tutkielmani viimeisessä luvussa ratkaisun alkuperäiseen erityistieteiden lakiyleistyksien poikkeuksien ongelmaan. Ratkaisu on kuitenkin, että hylkäämme erityistieteiden yleistyksien konstruoinnin ceteris paribus -lakeina ja otamme erityistieteiden yleistykset sellaisenaan – pelkkinä yleistyksinä. Tarkastelemme sitten näiden yleistyksien stabiiliusominaisuutta – niiden invarianssia, ja rakennamme ”lakien” funktiot invarianteista yleistyksistä ilman ceteris paribus -lakeja tai ylipäätään lainomaisia yleistyksiä. Tutkielmani tärkein johtopäätös on, että ei ole olemassa motivaatiota tai tarvetta erityistieteissä ceteris paribus -laeille ainakaan kolmesta syystä. Ensinnäkin, fysiikan lait ovat poikkeuksettomia lakeja. Lisäksi meille on tällaisille poikkeuksettomille laeille olemassa filosofisia näkemyksiä siitä, mitä nämä lait ovat ja miten ne toimivat kuten lakien odotetaan toimivan. Toiseksi, ei ole olemassa filosofista näkemystä siitä, mitä ceteris paribus -lait ovat tai näkemystä siitä, miten nämä lait toimisivat kuten oletamme lakien toimivan. Kolmanneksi, on kuitenkin näkemys siitä, miten erityistieteen invariantit yleistykset toimivat, kuten oletamme lakienkin toimivan.
  • Sartonen, Matti (Helsingfors universitet, 2015)
    Tämän tutkielman tehtävänä on selvittää, minkälainen on Lutherin käsitys teologian ja filosofian välisestä suhteesta. Tutkielman lähteenä ovat viisi disputaatiota vuosilta 1517–1540, joihin Luther on laatinut teesit: disputaatio skolastista teologiaa vastaan (1517), Heidelbergin disputaatio (1518), disputaatio ihmisestä (1536), disputaatio lauseesta ”Sana tuli lihaksi” (Joh. 1.14) (1539) ja disputaatio Kristuksen jumalallisuudesta ja inhimillisyydestä (1540). Tutkielman metodina on systemaattinen analyysi. Aluksi on käännetty kaikkien viiden disputaation kaikki teesit. Tämä on tehty siksi, että näin on mahdollista muodostaa kokonaiskuva jokaisesta disputaatiosta ja asettaa tutkielman aihetta koskevat teesit niille alun perin tarkoitettuun kontekstiin. Teesien suomentamisen jälkeen on jokaisen disputaation kohdalla syvennytty siihen, minkälaisia tutkielman aiheeseen liittyviä teemoja kussakin niistä esiintyy. Varhaisia disputaatioita (3. luku) käsittelevissä alaluvussa käsitellään nuoren Lutherin käsitystä tahdosta, logiikasta sekä paradoksien teologiasta. Vastaavasti myöhäisiä disputaatioita (4. luku) käsittelevissä alaluvuissa perehdytään vanhemman Lutherin käsitykseen järjestä ja epistemologiasta sekä hänen käsitykseensä teologisesta kielestä. Tutkielman aihepiirin liittyvät ja ymmärtämisen kannalta tarpeelliset taustatiedot on koottu johdantoa seuraavaan taustalukuun (2. luku), jossa käsitellään teologian ja filosofian välistä suhdetta keskiajalla. Viidennessä luvussa vedetään yhteen tutkielman johtopäätelmät. Luther tarkastelee asioita pääosin suhteessa Jumalaan. Tarkasteltaessa nuoren Lutherin käsitystä tahdosta kävi ilmi, ettei Luther kritisoi järkeä per se vaan pyrkii osoittamaan, että syntiinlankeemuksen seurauksena nimenomaan tahto on turmeltunut. Tämän seurauksena pahaan sidottu tahto muodostaa ihmiselle vääristyneen lähtökohdan, josta käsin hän tarkastelee maailmaa. Vastaavasti Luther ei varhaisissa disputaatioissa kritisoi logiikkaa sinänsä. Hän näkee niin teologian kuin filosofian muodostavan omat disipliininsä. Termien merkitys on vastaavasti disipliinisidonnaista eikä termejä voi sellaisenaan siirtää disipliinistä toiseen. Teologiset termit (esim. trinitaariset ja kristologiset termit) viittaavat kohteeseensa tavallisuudesta poikkeavalla tavalla ja näin ollen syllogismit eivät sovellu teologisen materian käsittelyyn. Nuoren Lutherin ”paradoksien teologian” tutkiminen paljasti, että ihminen ei Lutherin mukaan luonnostaan hahmota omaa tilannettaan Jumalan edessä. Ihminen olettaa virheellisesti analogian vallitsevan luodun maailman ja Jumalan välillä. Näistä lähtökohdista ihminen myös muodostaa virheellisen kuvan Jumalasta ja harjoittaa filosofiaa vääristä lähtökohdista. Kristus puolestaan muodostaa ”tulkinnan avaimen”, jonka avulla ihmisen perspektiivi korjataan. Lutherin myöhäisten disputaatioiden pohjalta kävi ilmi, että Luther arvostaa järjen kaikkea muuta korkeammalle tässä maailmassa. Suhteessa jumalalliseen viisauteen inhimillinen viisaus ei kuitenkaan ole juuri mitään. Episteemisesti Luther näkee niin teologisen kuin inhimillisen tiedon olevan luonteeltaan a posteriorista. Teologisen tiedon lähteenä toimii Raamattu. Perustuen eri disipliineihin sama väitelause ei ole Lutherin mukaan totta teologiassa ja filosofiassa. Teologian kohteet edellyttävät uutta kieltä, sillä ne ovat itsessään sanoinkuvaamattomia ja käsittämättömiä. Kokonaisuutena tutkielmasta käy ilmi, ettei Lutherin kritiikki kohdistu järkeen tai logiikkaan per se vaan Luther hyödyntää niitä itse myös teologian alueella. Lutherin näkökulmasta filosofiaan kytköksissä olevat ongelmat liittyvät syntiinlankeemuksen seurauksiin: ihmisellä ei ole luonnostaan tietoa Jumalasta eikä hän hahmota omaa tilannettaan. Kristuksen kautta ihmisen perspektiivi voidaan kuitenkin korjata.
  • Kokkonen, Tomi (Helsingin yliopisto, 2021)
    The main topic of the dissertation is to clarify the relationship between groups and individuals in the evolutionary explanation of human social behaviour. To the extent that we can understand human social behavioural traits as adaptations, are they adaptations of individuals (explanatory individualism) or groups (explanatory holism)? I will distinguish three different causal dimensions in an evolutionary explanation: proximate, developmental, and evolutionary proper. An evolutionary explanation makes (implicit) assumptions about how the behaviour is produced (the proximate dimension), and how it is reproduced (the developmental dimension). Both can involve either individual causal factors only or include supra-individual social factors. The main issue in the evolutionary dimension is whether group selection is an important factor in evolution. The group selection controversy is not, however, only about the nature of selection in the hierarchical biological organization, but also about the two other dimensions, as I will argue. The first topic that I discuss is what evolutionary explanation of a behavioural trait is. I will develop an evolutionary functionalist account of how to individuate a behavioural trait, and I will discuss adaptationism in this context. I will show that there are three distinct defensible ideas of what an evolutionary function of a trait is, all of which are relevant. I will also distinguish between psychological, agentive, and behavioural traits in the human context, arguing that our usual way of classifying behaviour into traits is biased by folk psychology. After this, I will demonstrate how behavioural traits may be interactive traits that emerge in interaction and are not reducible to individual traits. This entails a non-individualist approach to adaptations even without group selection. As for the developmental dimension, I will discuss culture and innateness within the Extended Synthesis interpretation of evolution. I will discuss the complexities in understanding the roles of culture in evolution, and how exactly culture contributes to holism. My main interest in this context is, however, innateness and nativist evolutionary psychology. I will develop a new definition for innateness and defend nativism, understood in this sense, as a plausible methodological choice, while at the same time I will highlight reasons for holistic alternatives of evolutionary psychology. Finally, I will discuss the group selection controversy. I will clarify some of the confusions in the debate using my work in the previous chapters about the other dimensions and their relevance to selection. In particular, I will clarify the difference between kin selection and group selection, and the controversy over group adaptations.
  • Marx, Karl (Kirja, 1932)
  • Maisala, Janika (2003)
    Tässä tutkielmassa käsitellään filosofista bioetiikkaa ja sen tarjoamia mahdollisuuksia ihmisten geenimanipulaation herättämien eettisten kysymysten ratkaisemiseksi. Tutkielma jakautuu kahteen osaan. Osassa I (luvut kaksi ja kolme) luodaan filosofinen teoreettinen viitekehys ihmisten geenimanipulaation tarkastelemiseen bioeettisenä kysymyksenä. Osassa II (luku neljä) pohditaan ihmisten geenimanipulaation herättämiä eettisiä erityiskysymyksiä. Aluksi tutkielman toisessa luvussa selvitetään, mistä geenitekniikassa ja ihmisten geenimanipulaatiossa on oikein kysymys. Geenitekniikkaa tarkastellaan osana bioetiikan kenttää. Luvussa kaksi esitellään myös eettisistä teorioista johdettuja bioetiikan keskeisiä moraaliperiaatteita. Lisäksi pohditaan bioetiikan ja eettisten teorioiden välistä suhdetta ja ehdotetaan, että hedelmällinen lähtökohta ihmisten geenimanipulaation kaltaisten konkreettisten moraaliongelmien tarkastelemiseksi filosofisen bioetiikan näkökannalta on nähdä tämä suhde vuorovaikutteisena: siinä missä bioetiikka ammentaa eettisistä teorioista kyetäkseen tarjoamaan konkreettisissa eettisissä ongelmatilanteissa toimintaa ohjaavia normeja, on yhtälailla tärkeää huomioida yksittäisten tapausten arvo pyrittäessä luomaan uudentyyppisiä, moniarvoisen modernin maailman luonteen huomioivia eettisiä teorioita. Kolmannen luvun ydinkysymys on, millainen on hyvä metodologinen lähestymistapa ihmisten geenimanipulaation herättämien eettisten kysymysten tarkastelemiseen filosofisen bioetiikan näkökulmasta. Tutkielmassa esitellään bioeettisen argumentoinnin kohtaamaa kritiikkiä, jonka mukaan se ei kykene oikeuttamaan toimintasuosituksiaan, sekä pyrkimyksiä rakentaa bioeettiselle argumentaatiolle vakuuttava filosofinen perusta. Käyttökelpoisen metodologisen lähtökohdan ihmisten geenimanipulaation eettisten kysymysten tarkastelemiseksi vaikuttaisi tarjoavan bioeettisten kysymysten moniarvoisen ja moniulotteisen luonteen huomioiva pluralistinen näkökanta yhdistettynä käsitteellisen selkeyden ja intuitiivisen hyväksyttävyyden vaatimuksiin. Kolmannessa luvussa esitellään myös yleisiä geenitekniikkaa puoltavia ja vastustavia argumentteja. Geenitekniikkaa on vastustettu väittämällä sen olevan luonnotonta, ja syyttämällä geeniteknikoita ”Jumalan leikkimisestä”. Tutkielmassa osoitetaan, etteivät nämä argumentit kestä lähempää kriittistä tarkastelua eivätkä ne täten riitä geenitekniikan moraaliseen tuomitsemiseen. Sen sijaan geenitekniikan seurausvaikutuksiin ja riskeihin vetoavat argumentit on syytä ottaa huomioon geenitekniikan tulevista käytännöistä ja säätelystä päätettäessä. Neljännessä luvussa tarkastellaan ihmisten geenimanipulaation kolmea potentiaalista tasoa: perimään vaikuttavaa geeniterapiaa eli iturataterapiaa, ihmisten ominaisuuksien paranteluun pyrkivää parantelevaa geeniterapiaa ja ihmislajin jalostamiseen tähtäävää eugeniikkaa. Kukin näistä tasoista nostaa esiin oman tyyppisiään, tosin toistensa kanssa keskenään lomittuvia ongelmia. Luvussa neljä tarkastellaan erityisesti John Harrisin bioeettisessä klassikkoteoksessaan ”Wonderwoman and Superman: The Ethics Of Human Biotechnology” käsittelemiä keskeisiä ihmisten geenimanipulaation mahdollisuuksiin ja uhkakuviin liittyviä teemoja. Tutkielmassa ehdotetaan, että geneettisten resurssien jakoa ja prokreatiivista autonomiaa tulisi säädellä tavalla, joka ottaa huomioon tulevaisuuden sukupolvien vapauden valita oma elämänsuunnitelmansa.
  • Pohjanpää, Lauri (Helsingin yliopisto, 2007)
    Verkkari ; 2007 (4)
  • Grahn, Malin (Teoreettinen filosofia, filosofia (ruots.), käytännöllinen filosofia, 2013)
    My doctoral dissertation explores gender and sexuality in Ancient Stoic philosophy. It investigates the different areas of Stoicism, cosmology, metaphysics, ethics, philosophical therapy, and social philosophy, from a novel viewpoint of gender. It is the first extensive systematic study of the topic in Stoicism. I also scrutinize questions that have been rather marginal in scholarship, such as beautification, embryology, and female exemplifications. I place the Stoic views into a wider philosophical and historical context, and discuss Stoicism against the backdrop of and in comparison to Plato s and Aristotle s philosophies, as well as the medical approach of the Hellenistic medical doctor Galen. This methodology is important for my argument in enabling me to make sense in a new way of the scattered remarks on gender and sexuality in early Stoic sources and to highlight the originality of the Stoic position in rejecting their predecessors views. My study divides into three parts: Body, Character, and Community. In part I, I argue that in Stoic metaphysics, men and women are to be understood as equally rational and equally capable of becoming sages and achieving happiness. In addition, I explore the status of gender in the Stoic category, a topic that has not been previously studied, and claim that to have gender should be understood in the Stoic category of koinos poion, common qualities, whereas to be of a specific gender is an individual quality, idios poion. The reproductive capacity is understood as a function of the rational soul. In part II, I argue that Musonius Rufus suggestion that girls and boys should both be educated equally follows naturally from Stoic premises even though other sources do not explicitly say so. I show that the Stoics discussed gendered characteristics both as inborn and culturally acquired and as ethically neutral. The Stoic philosophical therapy would also change certain cultural gendered features such as the traditional view of masculinity. In part III, I show that the Stoic cosmopolitanism provides further arguments in favor of gender equality even though the Stoics did not promote real-life political programs aiming at changing existing inequalities. Yet I stress their view of close human relations and family as the primary places where virtue is learned and practiced.
  • Backman, Jussi; Luoto, Miika (Eurooppalaisen filosofian seura, 2007)
    LOGOS-ensyklopedia, Filosofia.fi
  • Strang, Johan (Helsingin yliopisto, 2010)
    The Uppsala school of Axel Hägerström can be said to have been the last genuinely Swedish philosophical movement. On the other hand, the Swedish analytic tradition is often said to have its roots in Hägerström s thought. This work examines the transformation from Uppsala philosophy to analytic philosophy from an actor-based historical perspective. The aim is to describe how a group of younger scholars (Ingemar Hedenius, Konrad Marc-Wogau, Anders Wedberg, Alf Ross, Herbert Tingsten, Gunnar Myrdal) colonised the legacy of Hägerström and Uppsala philosophy, and faced the challenges they met in trying to reconcile this legacy with the changing philosophical and political currents of the 1930s and 40s. Following Quentin Skinner, the texts are analysed as moves or speech acts in a particular historical context. The thesis consists of five previously published case studies and an introduction. The first study describes how the image of Hägerström as the father of the Swedish analytic tradition was created by a particular faction of younger Uppsala philosophers who (re-) presented the Hägerströmian philosophy as a parallel movement to logical empiricism. The second study examines the confrontations between Uppsala philosophy and logical empiricism in both the editorial board and in the pages of Sweden s leading philosophical journal Theoria. The third study focuses on how the younger generation redescribed Hägerströmian legal philosophical ideas (Scandinavian Legal Realism), while the fourth study discusses how they responded to the accusations of a connection between Hägerström s value nihilistic theory and totalitarianism. Finally, the fifth study examines how the Swedish social scientist and Social Democratic intellectual Gunnar Myrdal tried to reconcile value nihilism with a strong political programme for social reform. The contribution of this thesis to the field consists mainly in a re-evaluation of the role of Uppsala philosophy in the history of Swedish philosophy. From this perspective the Uppsala School was less a collection of certain definite philosophical ideas than an intellectual legacy that was the subject of fierce struggles. Its theories and ideas were redescribed in various ways by individual actors with different philosophical and political intentions.
  • Kurikka, Matti (Työväen sanomalehti-osakeyhtiö, 1899)