Browsing by Subject "fokalisaatio"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-5 of 5
  • Lukkari, Petra (Helsingin yliopisto, 2019)
    Pro gradu -tutkielmani aiheena ovat henkilöhahmon rakentumisen ehdot George Perecin (1936–1982) esikoisteoksessa, pienoisromaanissa Les Choses, une histoire des années soixante (1965). Kertomus sijoittuu 60-luvun Pariisiin, ja sen aikajänne on muutamia vuosia nuoruudessa; romaani vaikuttaa kertovan pariskunnasta. Nuori pari, Sylvie ja Jérôme, mainitaan nimeltä kuitenkin vain muutamaan otteeseen. Heidän kokemaansa ja tekemäänsä yksilöidään harvoin. Heillä on kertomuksessa ainoastaan muutama vuorosana. Henkilöillä ei vaikuta olevan yksilöllisiä ominaisuuksia tai kykyjä. Silti pariskunta vaikuttaa ihmismäiseltä. Tutkimukseni alkusyy liittyy surun kokemukseen henkilöhahmojen äärellä: missä henkilöt ovat, kysyin. Teos synnyttää epäröintiä henkilöhahmon käsitteen suhteen, joten tutkin työssäni, millaisia henkilöhahmon rakentumisen ehtoja romaanista on löydettävissä. Näiden ehtojen selvittäminen avaa hahmoa koko kerrotun maailman tasalla; jos en selvitä, mikä funktio hahmolla kerrotussa maailmassa on, jää myös teoksen tulkinta tekemättä. Henkilöhahmo rakentuu aineistossani muun muassa eri laatuisten näkemisen tilanteiden kautta. Fokalisaatio herättää kiinnostuksen – ennen muuta fokalisoitua objektia kohtaan. Tarkastelen aineistoani lähinnä kertomuksentutkimuksen käsittein. Tärkeimpänä teoreettisena kehyksenä henkilöhahmojen analyysissani toimii Mieke Balin tutkimus Narratology: introduction to the theory of narrative (1985/2009). Jäljitän henkilöhahmon rakentumisen ehtoja kertomuksen eri tasoilta: tapahtumista, tarinasta ja sanoista. Tutkimukseni mittaan kertomuksen eri tasoilta löytyy ehtoja, joiden kautta teoksen omalaatuinen henkilöhahmon käsite täytetään. Tutkimuksessani osoitan, että henkilöhahmon rakentumisen ehdot liittyvät piirteisiin, jotka osaltaan kytkevät teoksen postmodernistisen kirjallisuuden jatkumolle: muun muassa erilaiset kertojan kielen tilanteet ja leikki konventioilla rakentavat henkilöhahmoja.
  • Sirelius, Mika (Helsingfors universitet, 2015)
    Yhteiskuntaorientoituneen uskonnon teorian mukaan länsimainen kirkko on palannut julkiseen tilaan modernien ja universaalien arvojen puolustajana. Omien oikeuksiensa puolustamisesta se on siirtynyt yksilön vapauden ja uskonnon vapauden puolustamiseen. Taustaa vasten voi olettaa, että arkkipiispa puheissa ihmisten asema korostuu, kirkon aseman sijaan. Tutkimus selvittää mistä näkökulmista tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja arkkipiispa Kari Mäkinen tarkastelevat suomalaista yhteiskuntaa. Arkkipiispan ja tasavallan presidentin valta on merkittävässä määrin yhteiskunnalliseen keskusteluun vaikuttavaa valtaa. Heille on osoitettu tila areenalla, jossa yhteistä ymmärrystä rakennetaan. Tutkimusaineistona on tasavallan presidentti Sauli Niinistön ja arkkipiispa Kari Mäkisen verkkosivuilla julkaistut puheet vuodelta 2014. Molemmat kritisoivat vallitsevaa keskustelukulttuuria. Mäkinen mukaan tarinat siloitellaan muotoon, jossa on kertojalle itselleen mielekäs järjestys. Niinistö muistuttaa että vain yhden näkökulman vastaukset eivät ole rehellisiä, eivätkä kestäviä vastauksia. Vaurauden jako on esillä molempien puheissa. Niinistö mukaan vähempikin varallisuus on jaettava oikeudenmukaisesti. Mäkinen muistuttaa, että kirkko itse istuu rikkaan miehen pöydässä. Mäkinen toteaa myös, että talous on se ikkuna, jonka kautta tarkastellaan muita elämän alueita. Niinistön mukaan suomalaisten vahvuudet ovat vastuuntunto, yhteisöllisyys ja koulutus. Näillä vahvuuksilla Suomi pärjää tulevaisuudessakin. Kirkolle tuleva on ongelmallisempi. Muuttuva yhteiskunta haastaa kirkon oppia. Mäkisen puheiden peruspilareina ovat ihmisen tiedon rajallisuus, lähimmäisen rakkaus ja usko jumalalliseen armoon. Tältä pohjalta Mäkinen rakentaa kuvaa kirkosta, jonka opilliset tulkinnat eivät ole erehtymättömiä tai muuttumattomia. Tutkimuksen keskeiseksi elementiksi nousi valitun näkökulman vaikutus ymmärrykseen. Alasdair MacIntyren näkemyksen mukaan valittaessa tulkinnan premissit, valitaan myös tulkinnan loogiset rajat. Tutkimuksen teoreettisen taustan ja aineiston pohjalta näyttää siltä, että valittaessa premissit ja tulkinnallinen näkökulma, valitaan myös argumentaation looginen lopputulos. Tämän ilmiön ymmärtäminen näkyy molempien puhujien puheissa.
  • Liipo, Marja-Leena (Helsingin yliopisto, 2020)
    Pro gradu -tutkielmani käsittelee empatiaa ja näkökulmanvaihtoa lemmikkieläinblogien ja Facebookin eläinsivujen kerronnassa. Blogeissa ja Facebook-sivuilla kerrotaan eläinten päivittäisestä elämästä usein kuvien kera. Kertojana teksteissä voi olla eläimen omistaja tai eläin itse. Kutsun tutkimuksessani tätä eläimistä ja niiden tekemisistä kertomista eläinkerronnaksi. Tavoitteenani on selvittää eläinkerronnassa toistuvat kerrontaan, moniäänisyyteen ja näkökulmanvaihtoon liittyvät kielelliset keinot, jotka kutsuvat lukijaa kokemaan empatiaa eläintä kohtaan. Tutkimukseni on lingvististä tekstintutkimusta, ja se pohjaa systeemis-funktionaaliseen teoriaan. Tutkin tekstejä sosiaalisena ilmiönä, jonka merkitykset nousevat tekstistä yksittäisten kielellisten valintojen kautta. Hyödynnän tutkimuksessani myös erityisesti fokalisointiin, näkökulmanvaihtoon ja kerrontaan liittyviä teorioita sekä fenomenologista tutkimusta ihmisen kokemasta empatiasta eläimiä kohtaan. Sen mukaan ihminen voi ymmärtää eläimen kehollisen samankaltaisuuden ja hetkellisesti samastua eläimen kokemukselliseen tilaan. Eläinkerronnassa käytetään myös paljon kuvia. Esitän tutkimuksessani, että kuva ja teksti tulee lukea toistensa vaikutusalassa. Kuva voi toimia kuvituksena kertomukselle, jolloin se on tekstin vaikutusalassa. Toisaalta kuva voi olla olennaisen tärkeä tekstin ymmärtämisen kannalta. Tämä toteutuu erityisesti eläimen näkökulmasta kerrotuissa minä-muotoisissa teksteissä. Kuvien tehtävä on näissä toimia tekstiosan johtoilmauksena, jolloin niihin liittyvä teksti puolestaan on referaattiosana. Teksti on silloin kuvan vaikutusalassa. Määrittelen ensin eläinkerronnalle kolme kerrontatyyppiä sen mukaan, kuka on tekstien pääasiallinen kertoja. Sen jälkeen tutkin jokaisessa ryhmässä esille nousevia kielellisiä valintoja, jotka mahdollistavat empaattisen eläytymisen. Kerrontamuoto itsessään on jo eläytymistä kutsuva kielellinen valinta. Ensimmäisessä ryhmässä on ulkoinen kertoja ja toisessa ja kolmannessa ryhmässä minä-kertoja. Jälkimmäiset ryhmät eroavat siinä, että toisessa ryhmässä kertojana on ihminen ja kolmannessa eläin. Näiden kolmen kerrontatyypin lisäksi tarkastelen muutamia eläinkerronnassa yleisesti käytettyjä kielellisiä keinoja, joilla luodaan tekstiin empaattisen eläytymisen mahdollisuuksia. Osoitan tutkimuksessani, että eläinkerronnan fokalisaatio siirtyy usein eläimen näkökulmaan, mikä mahdollistaa lukijan empaattisen eläytymisen eläimen osaan. Tutkimuksestani selviää, että eläinkerronta sisältää runsaasti erilaisia keinoja, joilla empatiaa osoitetaan tai kutsutaan.
  • Loisa, Elina (Helsingin yliopisto, 2020)
    Pro gradussani tutkin synnytyskertomuksia henkilökohtaisena kokemuskerrontana. Tutkin, mistä asioista synnytyskertomuksissa kerrotaan ja miten, sekä millaisesta perinteenlajista on kysymys. Lähestyn aihetta analysoimalla kerronnan keinoja ja synnytyskertomusten yhteisöllistä aspektia. Paneudun myös synnytyskeskusteluun liittyviin kulttuurisiin ja yhteiskunnallisiin diskursseihin ja normeihin, ja tarkastelen, miten nämä näkyvät synnytyskertomuksissa. Tutkielmani aineistona on seitsemän vuonna 2015 tekemääni haastattelua, joihin sisältyy jokaisen haastatellun suullisesti kertoma synnytyskertomus. Analysoin niitä narratiivisen analyysin keinoin. Tarkastelen synnytyskertomusten rakennetta, kertomussisältöjä sekä kerronnan keinoja, kuten repliikkejä ja dialogeja, henkilöhahmoja, aikamuodonvaihteluita sekä fokalisaatiota. Näiden kautta selvitän, mikä synnytyskertomuksissa on niiden viesti ja funktio. Analysoin synnytyskertomuksia myös jaettuna perinteenä. Tutkin, mikä on niiden yhteisöllinen puoli – kenelle niitä kerrotaan ja kenelle ei, ja miksi. Analysoidessani kerrontaa tutkin synnytyskertomuksia myös vastakertomuksina. Aineistoni perusteella synnytyskertomusten sisällöt ja funktiot vaihtelevat paljon. Jotkut ovat informatiivisia kuvauksia tapahtumien kulusta ja omista kokemuksista, jotkut taas tarinallisempia sisältäen dramatisoituja kohtauksia. Kerronta voi olla nykyhetkestä käsin muistelevaa, tai sitten kertoja voi eläytyä synnytyshetken kokemukseen käyttäen esimerkiksi fokalisaation vaihdoksia. Kertomuksen kannalta olennaisimpia kohtia tehostetaan repliikeillä ja joskus myös aikamuodonvaihdoksilla. Dramatisoiduissa kohtauksissa voidaan kuvata myös tilanteita muiden henkilöiden (kuten puolison tai hoitohenkilökunnan) kanssa. Vauvan syntymä tai keholliset tuntemukset (kuten kivun kuvailu) jäävät synnytyskertomuksissa vähemmälle. Joskus niitä ei kuvata ollenkaan. Sen sijaan joskus keskiöön nousee oma toimijuus. Synnytyskertomukset voivat myös sisältää henkilöiden omia näkemyksiä ja mielipiteitä synnytyskäytännöistä ja synnytyksen diskursseista. Tutkielmassani nousee esiin se, että synnytys on kertomuksissa usein pikemminkin tapahtumien areena, jonka kautta kuulijalle viestitään muita asioita kuin kerrotaan vain synnytyksen vaiheista. Synnytyskertomus voi olla informatiivinen tai muisteleva kuvaus synnytyskokemuksesta, tai se voi myös kertoa itsestä ja omasta toimijuudesta, jolloin se voi olla selviytymistarina tai haltuunottotarina. Synnytyskertomuksissa esiintyy myös vastakertomuksia niin itse tarinan viestin kuin näkökulman osalta. Aineistostani käy ilmi se, että synnytykseen liittyvät normit ja diskurssit vaikuttavat ihmisten ajatteluun. Vastakertomuksena synnytyskertomus on tapa ottaa oma kokemus haltuun ja kommunikoida synnyttämiseen liittyvien kulttuuristen käsitysten kanssa. Tutkielmastani käy ilmi myös se, että vaikka synnytyskertomusten jakaminen on synnyttäneitä naisia yhdistävä perinne, tämä toteutuu todennäköisemmin silloin, kun kokemukset ja näkemykset ovat samankaltaisia.
  • Töyrylä, Roosa (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielmani käsittelee fokalisaatiota ja kerrontaa Ann Leckien Imperial Radch -trilogiassa. Trilogia on lajityypiltään tieteiskirjallisuutta ja avaruusoopperaa, ja sen päähenkilö Breq, joka toimii myös kertojana ja fokalisoijana, on ihmiskehoon istutettu tekoäly. Erityisesti keskityn tutkielmassani siihen, miten teosten muodolliset ominaisuudet liittyvät yhteen päähenkilön identiteetin kehityksen kanssa. Analyysini lähtökohtana toimii Brian McHalen huomio, että spekulatiivinen fiktio voi kirjaimellistaa narratologiassa käytettyjä käsitteitä. Lisäksi hyödynnän Monika Fludernikin luomaa kokemuksellisuuden käsitettä eli ajatusta siitä, että fiktiivisen teoksen tapahtumat eivät ainoastaan tapahdu vaan myös koetaan. Kuvaan teosten fokalisaatiota ja kerrontaa pitkälti Shlomith Rimmon-Kenanin käyttämään termistöön nojaten. Analyysini osoittaa, että trilogian ensimmäinen osa muuttaa kertojan kaikkitietävyyden kirjaimelliseksi, kun taas kaksi jälkimmäistä osaa hyödyntävät kirjaimellistettua vaihtelevaa sisäistä fokalisaatiota. Molemmat ilmiöt ovat yhteydessä siihen, miten inhimillisyys ja ei-inhimillisyys yhdistyvät Breqin hahmossa, ja kerronnan ja fokalisaation muotojen kehitys heijastaa päähenkilön identiteetin ja ihmissuhteiden kehitystä. Fokalisaation ja kerronnan muodot eivät siis ole vain teosten muodollisia ominaisuuksia, vaan ne ovat suoraa seurausta sisällön kehityksestä, ja niiden seurauksia käsitellään temaattisella tasolla myös itse tarinassa. Myös muut teosten kerronnalliset elementit ovat tiiviissä yhteydessä sisältöön. Ensimmäisen romaanin kahdessa eri ajassa etenevä juoni korostaa Breqin menneisyyden ja nykyisyyden eroja. Epäluotettava kerronta puolestaan luo viivettä ja siten lisää lukijan mielenkiintoa, mutta epäluotettavuus yhdistyy myös juoneen ja henkilökuvaukseen sekä tekee päähenkilöstä inhimillisemmän ja samaistuttavamman. Trilogiassa käytetään englannin she-pronominia sukupuolineutraalina, mikä on yhteydessä fokalisaatioon ja päähenkilön kokemusmaailmaan mutta haastaa myös lukijaa kyseenalaistamaan sukupuolen roolia yksilöiden luokittelussa ja määrittelyssä. Teokset kyseenalaistavat sosiaalisia kategorioita yleisemminkin, erityisesti inhimillisen ja ei-inhimillisen välistä jakolinjaa sekä Breqin hahmon kautta että sarjan kolmannessa osassa myös juonen tasolla. Tutkielmani osoittaa, että Imperial Radch -trilogia auttaa näkemään narratologian käsitteitä uudella tavalla ja myös haastaa vallitsevia käsityksiä, sillä esimerkiksi teosten fokalisaatio on poikkeuksellisen kompleksista ja joustavaa. Kyseessä on siis monitahoinen sarja, joka tarjoaa haasteita niin lukijoille kuin teoreetikoille.