Browsing by Subject "globaali hallinta"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-10 of 10
  • Isometsä, Sanni (Helsingfors universitet, 2017)
    This Master’s thesis examines civil society participation in European development governance. Traditionally civil society has been described according to its relation to states and markets. The story becomes more puzzling when one moves outside the territory of nation states. Common for divergent theories of global civil society is that they cherish a great faith in citizen participation and its beneficial consequences in global governance. It has been claimed that over-optimism and lack of a critical perspective have obscured the meaning of the concept, and more empirical research is needed. At the same time, the discussion of global governance is based on an idea of coordination and collaboration of different actors; thus neglecting the existence of power. By absorbing a critical approach to global governance, this paper aims to provide a better understanding of civil society at the transnational level. Civil society was examined from the perspective of the actors themselves by studying the language they used. The primary data was based on the reactions of civil society actors during the European Commission’s consultation period regarding the new Consensus on Development. The data was collected directly from the Commission’s Your voice in Europe web page, which manages the open consultations. These reactions were analysed by using Norman Fairclough’s critical discourse analysis. A specific focus was placed on social roles and identities, which were named as images of civil society. The core idea was that the way one speaks also tells who one is. The analysis showed that at least three divergent images can be drawn upon the texts: a normative actor defending civic spaces, a governance image demanding stronger leadership from the EU and a professionalized expert using knowledge claims. These images are interconnected but also partly contrasting; thus blurring the conceptualization of global civil society. As the existing literature on European civil society indicated, none of the images form a clear resistance or counter-hegemony for the EU, and they more or less match the conceptualizations of a collaborator. The images differ in their subject positioning and how they justify their being. It can be concluded that self-criticism of civil society actors is needed, and civil society groups should more deeply evaluate their ways of argumentation and relations to states, intergovernmental organizations and the private sector. While establishing conflicting images, civil society is losing some of its transformative possibilities and maintaining existing power structures.
  • Hatzidakis, Sandra (2003)
    Global governance cannot be understood as a single clear project above globalization. Instead there are several global governance mechanisms or processes. The relative democracy of these processes can be systematically evaluated based on a certain criteria. Thus, these mechanisms or processes can then also be democratized. Democratization is largely a matter of progressive inclusion of various groups and categories of people in political life. In the context of this study, democratization refers to increased levels of participation and creation of more inclusive global governance. The study begun with the basic assumption that there is a democratic deficit in current global governance. The aim was to find out what types of solutions to this deficit could be outlined through the Doha-Monterrey-Johannesburg-process, and if the process itself was an indication of a futuristic change, in terms of international relations a signal, of a more democratic phase in the conduct of international relations and global governance. The theoretical framework comprized of key conceptual considerations and two, state-centric and pluralist, approaches to global governance. The documented material was analyzed through the concept of participation. The results of the case study show that the Doha-Monterrey-Johannesburg-process has indicated creation of more inclusive global governance. In terms of participation it has indicated increased democracy on two accounts. First, it has meant gearing up the participatory mechanisms, technical assistance and capacity-building, aimed towards more equal participation of the developing countries in global policy-making. Second, the Doha-Monterrey-Johannesburg process has meant further pluralization of global governance by involving non-governmental actors, like non-governmental organizations, in the global governance processes through consultation, multi-stakeholder dialogue and partnership programs.
  • Saari, Leevi (Helsingin yliopisto, 2021)
    This thesis analyses the regulation of platform economy in the European Commission. The rise of large technology corporations as the underlying infrastructure of much of social activity has received fervent attention in recent years. However, there is still little consensus on the implications of this process. Does the new platform economy affect only market processes, or does it have broader societal consequences? Further, is platform economy something truly new or is it only a continuation of past forms of corporate power? These questions have acute practical importance. On the 15th of December 2020, the European Commission released a proposal for legislation that seeks to address the power of large platform corporations, called the “Digital Markets Act”. What kind of corporate power does this proposal seek to regulate? And what does it suggest about the regulatory paradigm of the European Commission? The contribution of this thesis consists of three parts. The first part is conceptual. In Chapter 2, an original analytical framework for classifying different dimensions of platform power is proposed. This framework helps to illustrate the continuities and novelties in the capabilities of platform corporations and bring together disconnected strands of research from different disciplines. The second part is empirical. In Chapter 3, the development of platform regulation in the European Commission from Spring 2015 to December 2020 is explained and the framework developed in Chapter 2 is used to analyze a recent proposal for regulation of platform economy, the Digital Markets Act. The last part of the contribution is theoretical. In Chapter 4, the Commission’s proposal is mapped on the horizon of potential alternative contrast spaces, which helps to illuminate the underlying political choices and clarify possible contradictions between different authors. The key conclusion of the work is that the European Commission has sought to address platform economy primarily as an aberration of efficient market processes. This has impacted the type of knowledge that is used in policymaking as well as the range of stakeholders consulted for the legislation. As a consequence, the European Commission ends up seeing platform corporations as actors whose capabilities are limited to manipulation of market activities. Systematic treatment of alternative framings is used to illuminate opportunities for broader analyses on the role of platform economy in the global political economy.
  • Kuusi, Suvi (2005)
    Tutkielmassa käsitellään viimeaikoina suosituksi kehitysavun muodoksi noussutta mikrorahoitusta osana globaalin poliittisen talouden ja kehityksen hallintaa. Tutkielman lähtökohta nousee mikrorahoituksen alan ristiriidoista. Tutkielmassa esitellään kiistelyä mikrorahoituksen minimalismiksi kutsutusta linjasta, jossa köyhyyden vähentämiseksi ja naisten aseman parantamiseksi nojataan pelkkiin mikroluottoihin ja tähdätään kehityksen tuottamiseen markkinamekanismeilla. Minimalistinen linja on kehitysavun antajien suosiossa ja sen käsitetään uhkaavan varsinkin kansalaisjärjestöjen keskuudessa yleistä lähestymistapaa, jossa mikroluotot yhdistetään sosioekonomisiin ja yhteiskunnallisiin rakenteisiin puuttuviin köyhyyden vähentämisen strategioihin. Tutkielmassa liitetään esitellyt linjojen kiistat Katharine N. Rankinin feministisen taloustieteen tutkimuksiin ja Heloise Weberin uusgramscilaisiin globaalin poliittisen talouden ja kehityksen hallinnan yhteyksien tutkimuksiin. Ne tuovat esille minimalistisen linjan mikrorahoituksen välineenä kehitysmaiden talouksien liberalisoimisessa ja rakennesopeutusohjelmien ajamien uusliberalististen yhteiskuntamallien toteuttamisessa. Tutkielmassa eritellään erilaisia näkemyksiä minimalistisen linjan hallitsevuudesta ja selvitetään feministiseen näkökulmaan sitoutuen mahdollisuuksia mikrorahoituksen ja naisten köyhyyttä ylläpitävien rakenteellisten kysymysten yhdistämiselle. Tutkielman teoreettinen viitekehys koostuu uusgramscilaisista globaalin poliittisen talouden tutkimuksista sekä Michel Foucault'n valta-analytiikasta. Tutkielmassa esitellään Stephen Gillin määrittelemän kurinpidollisen uusliberalismin prosesseja ja yhdistetään ne kehityksen foucault'laista hallintaa ja harmonisointia käsitteleviin tutkimuksiin. Tutkielmassa tarkastellaan Foucault'n hallinnan analyysin näkökulmasta mikrorahoituksen käyttötapoja kehityksen edistämisen sekä globaalin poliittisen talouden rakenteiden muokkaamisen uusliberalistisissa prosesseissa. Tutkielmassa analysoidaan Foucault'n valta-analytiikkaa käyttäen mikrorahoituksen ohjaamista Yhdistyneiden Kansakuntien, Maailmanpankin, mikrorahoituksen neuvontantajaorganisaation CGAP:n sekä yksityisen sektorin edustajien, kehityslaitosten ja kansalaisyhteiskunnan järjestöjen muodostaman mikroluottokampanjan tuottamien materiaalien kautta. Tutkielmassa identifioidaan kolme laajaa mikrorahoitusta määrittelevää diskurssia ja käsitellään niitä suhteessa teoriaosuudessa tarkasteltuihin globaalin poliittisen talouden ja kehityksen hallinnan muotoihin. Suoritetun analyysin perusteella todetaan, että Maailmanpankin ja CGAP:n yhteinen diskurssi on lähes yhtäläinen mikroluottokampanjan tuottaman diskurssin kanssa. Ne luovat tilaa vain mikrorahoituksen minimalismin toiminnalle. YK-järjestöjen tuottamista materiaaleista noussut diskurssi rakentaa jonkinlaisia mahdollisuuksia mikrorahoituksen sosioekonomisille lähestymistavoille ja peruspalvelujen tarjoamisen roolille. Diskurssista voi havaita YK:n mukautuvan uusliberalistisiin globalisaation prosesseihin. Kehitystä ohjaavien uusliberalististen valtakeskittymien todetaan olevan vahvoja ja vaarantavan kansalaisjärjestöjen naisten kollektiivista toimintaa järjestävää sekä alistavia valtarakenteita muuttamaan pyrkivää toimintaa.
  • Mankki, Sarianna (Helsingin yliopisto, 2020)
    Päästökauppaa pidetään kustannustehokkaana tapana torjua ilmastonmuutosta, joten sen suosio on vuosi vuodelta kasvanut. Yli 100 maata on ilmoittanut Pariisin ilmastosopimuksen sihteeristölle käyttävänsä tai aikovansa käyttää hiilen hinnoittelua ilmastotavoitteidensa saavuttamiseksi. Samalla globaalien päästömarkkinoiden instituutiot ovat muotoutumassa uudelleen, kun siirrytään Kioton pöytäkirjan markkinamekanismeista Pariisin ilmastosopimukseen. Tutkielman tavoite on vastata kysymykseen, miten globaalien päästömarkkinoiden arkkitehtuuri on rakentunut, miten se mahdollisesti kehittyy Pariisin sopimuksen myötä ja mitä merkitystä kehityksellä on ilmastonmuutoksen globaalin hallinnan kannalta. Tutkielmassa kartoitetaan päästökaupan globaalin hallinnan arkkitehtuuri ja analysoidaan sitä institutionaalisen fragmentaation viitekehyksen kautta. Aineisto koostuu merkittävimmistä päästömarkkinaa sääntelevistä ja markkinoita edistävistä instituutioista, jotka on koostettu tutkimuskirjallisuuden, tietokantojen ja päästömarkkinoita seuraavien organisaatioiden raporttien pohjalta. Aineistossa on tunnistettu 47 olennaista instituutiota, joista koostuvaa arkkitehtuuria jäsennetään kaavioin ja kuvin. Fragmentaation teorian avulla tunnistetaan arkkitehtuurissa esiintyviä synergian, yhteistyön ja konfliktin elementtejä sekä arvioidaan, onko arkkitehtuuri kehittymässä kohti suurempaa fragmentaatiota vai koheesiota. Tutkielman hypoteesi on, että Pariisin sopimuksen ja päästömarkkinoiden yhdentymisen myötä koheesio lisääntyisi. Kartoituksen perusteella päästömarkkinoiden sääntelyssä ja edistämisessä on mukana instituutioita niin kansainvälisellä, ylikansallisella, kansallisella kuin aluehallintojen tasolla. Kehitykseen vaikuttavat kansainväliset ja transnationaaliset toimijat valtioiden yhteistyöfoorumeista ja kansainvälisistä järjestöistä yrityksiin, kansalaisjärjestöihin ja tutkijoihin. Instituutioiden määrä on kasvanut erityisesti 2010-luvulla niin virallisten päästökauppajärjestelmien kuin kansainvälisen ja transnationaalisen yhteistyön osalta. Yhteistyön kasvu, uusien instituutioiden valmistelu ja Pariisin sopimuksen sääntely viittaavat siihen, että päästökauppa tulee lisääntymään globaalisti lähivuosina. Analyysin perusteella päästömarkkinoiden globaali hallinta on keskellä murrosta, jonka myötä arkkitehtuuri voi kehittyä joko fragmentoituneempaan tai koherentimpaan suuntaan. Tutkielmassa tunnistetaan tekijöitä, jotka voivat viedä arkkitehtuuria kohti synergiaa ja parempia tuloksia. Enemmän tunnistetaan kuitenkin riskejä, joiden myötä ristiriidat, päällekkäisyydet ja toimivaltakiistat instituutioiden välillä saattavat kasvaa. Analyysi osoittaa siis hypoteesin osittain vääräksi. Mikäli päästökaupan sääntely Pariisin sopimuksessa muodostuu vahvaksi, voi kansainvälinen ja transnationaalinen yhteistyö päästömarkkinoilla toimia hyvin. Vaikeudet sopia päästömarkkinoita käsittelevän artikla 6:n sisällöstä ja näköpiirissä olevat ristiriidat muiden kansainvälisten instituutioiden kanssa viittaavat kuitenkin siihen, että lisääntyvien konfliktien mahdollisuus on merkittävä. Päästömarkkinainstituutioiden koordinaatiolle on merkittävä tarve, jotta voidaan varmistaa luotettava päästölaskenta, todelliset päästövähennykset ja instituutioiden toimiva yhteispeli.
  • Nordström, Laura (2019)
    Quinn Slobodian, Globalists. The End of Empire and the Birth of Neoliberalism. Cambridge: Harvard University Press, 2018, 381 s.
  • Piipponen, Ulla-Maija (2007)
    Tutkielmassa tarkastellaan regionalismin ja globalisaation välistä suhdetta, joka tiivistyy akateemisessa keskustelussa usein esitettyyn kysymykseen regionalismista globalisaatiota vastustavana kompastuskivenä vai sitä tukevana rakennuspalikkana. Uusliberalismia kannattavat taloustieteilijät näkevät regionalismin alueellisine vapaakauppajärjestelyineen muodostavan uhan globaalille vapaakauppajärjestelmälle, kun taas poliittisen taloustieteen ”uusi regionalismi” -suuntauksen kannattajat mieltävät regionalismin täydentävän globalisaation negatiivisia piirteitä. Tutkielman teoreettisen viitekehyksenä toimii uusgramscilainen hegemoniateoria, jossa hegemonia yhdistetään ideologiaan. Tämän hetken hegemonisena ideologiana pidetään uusliberalismia, jota edistetään ja pidetään yllä ”Washington-konsensukseksi” nimetyn talouspolitiikan avulla. Uusliberalismia pidetään merkittävimpänä globaalitalouden syntymistä ohjanneena ideologisena voimana, jonka tärkein hegemoninen idea on vapaakauppa. Työn empiirisenä tavoitteena on tutkia sitä, muodostaako regionalismi uhan uusliberalismin hegemonialle. Tutkimuskysymystä lähestytään Itä-Aasian tapauksen kautta. Itä-Aasian alueellistumiskehitys on tapahtunut muita maanosia jäljessä, sillä monet Itä-Aasian valtiot ovat olleet pitkään sitoutuneita uusliberalismin periaatteisiin. Regionalismi on kuitenkin nopeasti lisännyt suosiotaan erityisesti Aasian talouskriisin jälkeen ja tällä hetkellä alueellisia kauppa- ja yhteistyösopimuksia on voimassa tai neuvoteltavana jopa useita kymmeniä. Tutkimuskohteena on Itä-Aasian regionalismi Aasian talouskriisin jälkeen. Työn tutkimusmenetelmänä käytetään kriittistä diskurssianalyysia. Diskurssianalyysissä on kaksi vaihetta, joista ensimmäisessä on kyse diskurssien ja repertuaarien identifioimisesta tekstistä. Toisessa vaiheessa tarkastellaan diskurssien välisiä valtasuhteita hegemonia-käsitteen avulla. Diskurssien identifioinnin sekä niiden välisen valta-analyysin perusteella selvitetään se, miten regionalismi Itä-Aasian tapauksessa on tuotettu. Tavoitteena on analysoida sitä, näyttäytyykö uusliberalismi Itä-Aasian regionalismia määrittävissä teksteissä hegemonisena diskurssina vai määrittääkö tekstejä vahvemmin jokin muu diskurssi. Tutkimusaineistoksi on valittu viisi Itä-Aasian alueellista yhteistyötä määrittelevää sopimustekstiä tai raporttia. Diskurssianalyysin perusteella päädytään siihen tulokseen, että uusliberalismidiskurssi ei ole ainoa hegemoninen diskurssi, vaan aineistossa on havaittavissa useita hegemonisia kokonaisuuksia. Analyysin perusteella regionalismi ei näyttäydy uusliberalismille vastahegemonisena ideologiana vaan sitä täydentävänä ilmiönä. Itä-Aasian regionalismissa uusliberalismin perusoletuksia ei hylätä mutta uusliberalismin rinnalla on muita tavoitteita, kuten ihmisoikeuksien, kehityksen sekä yhteisöllisyyden edistäminen. Myös valtion vaikutusmahdollisuuksien turvaaminen nähdään tärkeänä. Itä-Aasiassa on siirrytty avoimesta regionalismista kohti uutta regionalismia, joka näyttäytyy vastauksena globaalin hallinnan ongelmiin. Päätelmät tukevat näkemystä myös siitä, että Washington-konsensuksesta on siirrytty post-Washington-konsensukseen. Tärkeimmät lähteet ovat Robert W. Coxin uusgramscilaista teoriaa käsittelevät artikkelit, kriittistä diskurssianalyysia kehitelleen Norman Fairclough'n teokset sekä "uusi regionalismi" -tutkimussuuntausta edustavan Björn Hettnen tekstit.
  • Alatorvinen, Pia (2004)
    YK:n uudistaminen on ollut esillä lähes järjestön perustamisesta asti. Nykyisessä keskinäisriippuvaisessa maailmassa kaivataan globaalia hallintaa. YK:lla kaikkien maailman kansojen järjestönä voisi olla tähän tehtävään parhaimmat mahdollisuudet, vaikka järjestö tarvitseekin uudistusta ja toiminnan tehostamista. Vaikka uudistusehdotuksia on tullut vuosien aikana useita, ei muutoksia esim. turvallisuusneuvostossa tai budjettimenettelyssä ole saatu aikaan. Tässä työssä regiimiteoriaa on käytetty välineenä kansainvälisten järjestöjen tehokkuuden tutkimisessa. Kansainvälisessä politiikassa regiimejä on usein pidetty merkityksettöminä ja riippuvaisina valtioiden välisestä valtataistelusta. Regiimiteoria on kuitenkin pitänyt kansainvälisiä regiimejä merkityksellisinä itsenäisinä toimijoina. Tämä näkökulma on omaksuttu myös tässä työssä. Regiimiteorian piirissä on tutkittu myös kansainvälisten regiimien tehokkuuteen vaikuttavia tekijöitä, joita tässä tutkimuksessa on erityisesti tarkasteltu. Tässä työssä on käsitelty Oran R. Youngin listaamia tekijöitä. Tarkoituksena on ollut määritellä tehokkuuteen vaikuttavia tekijöitä monesta näkökulmasta, ei laittaa niitä tärkeysjärjestykseen. Työssä on tutkittu kahta YK:n uudistusehdotusta tarkemmin, globaalin hallinnon toimikunnan ja South Centren ehdotuksia. Globaalin hallinnon toimikunnan ehdotus esiintyy puolueettomana, kun taas South Centren ehdotus on selvästi köyhempien valtioiden suunnalta tullut, ja se pitää toimikunnan ehdotusta rikkaampien valtioiden ehdotuksena. Vastakkainasettelu ehdotusten välillä on selvä. Molemmissa ehdotuksissa on otettu huomioon tekijät, jotka regiimiteorian mukaan vaikuttavat kansainvälisten regiimien tehokkuuteen. Uudistusehdotukset ovat kuitenkin osin eri mieltä siitä, kuinka merkityksellisiä tekijät ovat tehokkuudelle eri tilanteissa. Globaalin hallinnon toimikunta pitää tehokkuutta hyvin tärkeänä päämääränä, kun taas South Centre usein tinkisi tehokkuudesta, jos demokratiaa ja tasa-arvoa voitaisiin parantaa. Demokratian ja tehokkuuden ristiriita on havaittavissa useissa kohdissa analysoitaessa uudistusehdotuksia.
  • Similä, Siru (Helsingin yliopisto, 2020)
    Euroopan unioni (EU) esittää itsensä normatiivisena toimijana globaalissa hallinnassa, joka toimii maailmanpolitiikassa yhtenä johtavana tekijänä esimerkin omaisesti. EU on asettanut oman toimintansa ja olemassa olonsa ytimeen perustavanlaatuisia arvoja kuten ihmisoikeudet ja kestävä kehitys. Yksi normatiivisen toimijuuden olennaiseksi suuntaviivaksi voidaan kuitenkin asettaa koherenssin vaatimus toimien johdonmukaisuudesta niin eri politiikanalojen kuin sisäisten ja ulkoisten toimien välillä. EU on kansainvälisellä kentällä yksi merkittävimmistä politiikkakoherenssin puolestapuhujista, mutta samalla unionin omaa toimintaa on laajasti kritisoitu koherenssin puutteesta. Lisäksi politiikkakoherenssiin voidaan liittää normatiivinen vaatimus, jonka mukaan negatiivisten vaikutusten minimoimisen lisäksi politiikkakoherenssi tulisi valjastaa niin sanotun transformatiivisen kehityksen työkaluksi, jossa tavoitellaan positiivisien yhteisvaikutuksien luomista. EU:n biopolttoainepolitiikassa yhdistyy sisäisen ja ulkoisen välinen paine: toisaalta kyse on unionin sisäisestä energiaturvallisuudesta, ja toisaalta sen tulisi olla osa laajempaa globaalia ilmastonmuutoksen hallintaa. Lisäksi biopolttoainepolitiikka liittää unionin toimet ulkopuolisiin, kehityksen kannalta jo valmiiksi hauraisiin alueisiin. Biomassaan tarvittavia ruokakasveja alettiin nimittäin laajasti viljellä unionin ulkopuolella. Huolenaiheeksi ovat nousseet kehitysmaiden osalta niin ruokaturva kuin muutkin ihmisoikeuskysymykset, sillä eurooppalaisten yhtiöiden maankäyttö uhkaa paikallisia todellisuuksia. Tässä tutkielmassa tutkitaan EU:n potentiaalia toimia vastuullisena globaalina toimijana tarkastelemalla, millaisena unionin rooli normatiivisena toimijana näyttäytyy politiikkakoherenssiin pyrkimisen kautta unionin biopolttoainepolitiikassa. Aineistona toimii biopolttoainepolitiikkaan liittyvät keskeiset dokumentit vuosien 2000-2018 välillä. Aineisto muodostuu virallisista asiakirjoista, jotka sisältävät niin varsinaisia direktiivejä kuin pidempiä selontekoja unionin energiapolitiikasta biopolttoaineiden osalta. Aineisto on käyty läpi sekä kvalitatiivisen sisältöanalyysin että kvantitatiivisen menetelmän avulla. Menetelmät tukevat toisiaan, jotta voidaan saada mahdollisimman selkeä kuva siitä, miten politiikkakoherenssi näissä dokumenteissa ilmenee. Kvantitatiivisen osuuden tarkoituksena onkin selvittää, pitävätkö kvalitatiivisen osion havainnot paikkaansa, laskemalla määrällisesti, kuinka paljon eri ominaisuudet dokumenteissa ilmenevät hakusanojen avulla. Menetelmien avuksi on luoto selkeät kategoriat, jotka kuvastavat joko sisäisen (energia)turvallisuuden tai ulkoisen normatiivisen politiikkakoherenssin merkitystä. Näin voidaan selvittää, millainen kuva unionin toimijuudesta piirtyy – sisäistä turvallisuutta korostava jäsenvaltioiden yhteistyön kautta turvallisuutta hakeva poikkikansallinen kokonaisuus vai vastuuta ottava globaali toimija, joka on valmis tavoittelemaan kunnianhimoisia päämääriä esimerkiksi kestävän kehityksen suhteen. Aineiston avulla päädytään tulokseen, jossa biopolttoainepolitiikkaa ajava näkökulma siihen liittyvissä keskeisissä dokumenteissa unionin energiaturvallisuuden varmistamisesta saa rinnalleen politiikkakoherenssin pyrkimyksen, joka toimii vuodesta 2009 eteenpäin oleellisena ohjenuorana varmistamaan normatiivisen politiikkakoherenssin vaatimuksen kestävyyskriteerien täyttymisestä biopolttoainepolitiikassa. EU pyrkii lopulta niin sisäisen energiaturvallisuuden parantamiseen kuin sen toimien liittämiseen laajempaan kansainväliseen kokonaisuuteen energiapolitiikan osalta dokumenttien valossa, mikä tukee käsitystä unionista normatiivisena toimijana maailmanpolitiikassa.
  • Mustonen, Juha (2003)
    Tutkimuksen kohteena on YK-reformien rooli demokraattisen globaalihallinnan kehittymisessä. Tutkielma liittyy normatiiviseen uusliberalismiin, jonka piirissä on tutkittu globalisaation haasteita valtiokeskeiselle demokratialle ja esitetty demokratian ulottamista myös kansainvälisiin järjestöihin. Tutkielman teoreettisena taustana ovat globaalin demokratian visiot, joista tunnetuin on kosmopoliittisen demokratian malli. Tutkimuksen teoreettisena tavoitteena on hahmotella globaalihallinnan demokraattisen legitimiteetin normatiivista teoriaa, jota voidaan käyttää YK:n empiirisessä tutkimisessa. Tutkimuksessa jäsennetään globaalin demokratian sisältöä kolmen normatiivisen teorian - kommunitarismin, kosmopolitanismin ja postmodernismin - perusteella. Tuloksena esitetään YK:n demokraattiselle legitimiteetille neljä kriteeriä. Kriteerien mukaan globaalin YK-identiteetin lisäksi legitimiteetti edellyttää YK:n päätöksenteolta niin valtioiden edustusta, maailmankansalaisten edustusta kuin kansalaisyhteiskunnan osallistumista. Tavoitteena on tutkia Yhdistyneiden kansakuntien, sitä koskevan reformikeskustelun ja erityisesti YK:n pääsihteerin reformipolitiikan suhdetta demokraattiseen legitimiteettiin. Yhdistyneiden kansakuntien tarkastelussa institutionaalisen rakenteesta etsitään globaalin demokratian elementtejä. YK:n reformikeskustelun suhde demokraattiseen legitimiteettiin tiivistetään kokoamalla reformiesityksistä YK:n demokraattisen legitimiteetin ideaalimalli. Pääsihteerin roolia tutkittaessa kohteeksi on valittu Kofi Annanin reformipolitiikka vuonna 2000 YK:n vuosituhathuippukokouksessa, jossa valtionpäämiesten oli tarkoitus keskustella YK:n uudistamisesta. Pääsihteerin reformipolitiikan tutkimuksessa primääriaineistona on käytetty Kofi Annanin huippukokoukselle laatimaa vuosituhatraporttia. Tarkoituksena on laadullisen tekstintutkimuksen avulla etsiä YK:n legitimiteettikriteereihin liittyviä ohjelmallisia ja retorisia sisältöjä sekä muodostaa kuva pääsihteeri Kofi Annanin legitimiteettistrategiasta. Synteesinä pääsihteerin reformipolitiikasta tutkimuksessa esitellään horisontaalisen legitimiteetin strategia sekä kansainvälisen, kosmopoliittisen ja dialogisen demokratian legitimiteettistrategiat. Tutkimusmetodeina on käytetty systemaattista sisällönanalyysia ja uutta retoriikkaa. Tutkimuksen tuloksena on arvioitu, että Yhdistyneiden kansakuntien nykyistä turvallisuusneuvostokeskeistä päätöksentekoa leimaa demokraattisen legitimiteetin sijaan geopoliittiset intressit. YK-reformikeskustelusta on kuitenkin hahmotettavissa vaihtoehtoinen reformipoliittinen strategia, joka pyrkii YK:n demokraattiseen uudistamiseen. Pääsihteeri Kofi Annanin reformipolitiikassa korostuvat horisontaalisen legitimiteetin ja dialogisen demokratian strategiat. Maailmankansalaisten identifioitumisen kohteeksi tarjotaan YK:n missiota "ihmiset huomioon ottavasta globalisaatiosta", joka perustuu maailmankansalaisten vapausoikeuksien puolustamiseen. Dialogisen demokratian strategian pääsisältö on avoimuus ja ei-valtiollisten toimijoiden osallistuminen, jonka osalta keskeisimpiä esityksiä on muutosrintamien eli funktionaalisten politiikkaverkostojen luominen. Johtopäätöksenä voi todeta, että Annanin reformipolitiikan legitimiteettistrategia jää kuitenkin kokonaisuutena suhteellisen heikoksi. Loppukeskustelussa arvioidaan YK:n demokraattisen uudistuksen mahdollisuuksia nykyisessä maailmanpoliittisessa tilanteessa. Tutkija esittää globalisaation demokratisoinnin normatiivisen vision, jossa demokraattisen YK-reformin muutosrintama voisi edistää demokraattisen globaalihallinnan kehittymistä.