Browsing by Subject "haaveilu"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-2 of 2
  • Mattila, Lauri (2015)
    Suurimpia omaa taidettani määrittäviä kysymyksiä tuntuvat olevan kysymys luottamisesta ja yhdessä olon kysymykset. Miten rakentaa luottamusta? Miten mahdollistaa yhdessä oloa? Minulle teatteri on mahdollisuus ja tekosyy yhdessä oloon, lähekkäin oloon. Yhteen kokoontuminen on sinällään valtava asia. Taide on suurta, teatteri on suurta, kummallakin on mahdollisuus avautua johonkin ihmistä suurempaan, iäiseen ja pyhään. Esityksen tekeminen on tunnun seuraamista, intuition ja vaiston varaista toimintaa. Kytkeytymistä sanomattomaan, tuntemattomaan, sitä vasten oloa, sitä liki oloa, kuulolla oloa, kuuntelua. Se on kerrosten läpi menemistä, uppoutumista tai antautumista. On päästettävä irti, päästettävä määritelmistä, tietämisestä aina uudelleen. Aina uudelleen heittäydyttävä. Taide on enemmän alttiiksi asettumista, valmistautumista, virittymistä, tilan tekemistä ja virittämistä jollekin tulla, mikä on tuloillaan, kuin keksimistä. Se suhdetta johonkin, mikä ei ole ihmisestä. Sen suhteen vaalimista. Sille avautumista ja antautumista. Mikä tuntuu tärkeältä, on tietty naiivius, älyvapaus ja ei-tietäminen tekemisessä samalla tosissaan ollen. Anarkistinen asenne, jossa ei anna kenenkään kävellä ylitseen, alentaa. Tekemisen kaavojen, vanhojen tottumusten ja sovinnaisuuksien vastainen asenne, niitä kysyvä, uusille alueille etsiytyvä tekeminen. Kai siksi tunnen nykyiselläni asettuvani teatterin ja esitystaiteen välimaastoon. Teatterin kieli tuntuu lukitulta, konventioiden kovettamalta ja luuduttamalta jo tunnetulta alueelta, jossa toimintaa voidaan arvioida vertaamalla sitä normiin. Minua kiinnostaa kohtaaminen noiden rakenteiden pettäessä, noiden rakenteiden varjossa, alla, salaa, huolimatta, varkain. Välitön, ei normitettu kohtaaminen. Oman työskentelyn ytimessä on esiintyjän ja katsoja-kokijan vuorovaikutus. Kaltaistuminen, tapahtuminen, herkistyminen. Esitys tapahtuu katsoja-kokijan ruumiilla, ruumis-mielessä tai yleisön muodostaman kollektiivin ruumiissa, ruumis-mielessä. Virittyneet, vakuttuvat, hengittävät ja huokoiset esiintyjät. Ilmavuus ja keveys. Iskevyys. Ajan ja tilan tekeminen. Kysymyksinä: Miten voisi elää yhdessä ja sovussa? Miten tehdä tiloja, joissa ihmiset voisivat olla toisilleen, luottaa, olla hauraina, olla kontaktissa, sietää toisiaan? Lopputyö sen artikuloitumisena, mitä on tuloillaan taiteessa, elämässä, koulussa, toimijuudessa. Auttaa esiin, auttaa kasvamaan, auttaa pariin. Auttaa asennetta, auttaa avoimuutta, auttaa liittoutumista, auttaa toimijuutta, auttaa työtapoja. Elävä, virtaava, vahva, verevä, voimakas, raivokas, hullu, tinkimätön, kirkas, rohkea, suuri, ennennäkemätön, -kokematon, inspiroiva, tajunnanräjäyttävä, taide
  • Palmu, Kristian (2017)
    Käsittelen opinnäytetyöni kirjallisessa osiossa omaa näkökulmaani valosuunnitteluun. Näkökulmani pohjautuu runolliseen ilmaisuun. Esitän, millaiseksi valosuunnittelijan työ on minulle runollisuuden valossa muodostunut. Avaan aluksi henkilökohtaista historiaani suhteessa kieleen ja siihen liittyvään omakohtaiseen problematiikkaan, joka pohjustaa tarpeeni ilmaista itseäni runollisesti valosuunnittelun kautta. Ensimmäisessä luvussa pohjustan väitteet runollisen valollisen ilmaisun mahdollisuuksista ja siihen liittyvistä haasteista avaamalla omaa arvomaailmaani. Avaan kaipuuni henkilökohtaiseen hyvinvoinnin ja onnellisuuden tunteeseen. Käsittelen haaveilua ja kuvittelua voimavarana ja lähteenä, josta runollinen ilmaisuni ammentaa. Sukellan syvälle itseeni yrittäen tuoda pintaan sieltä löytyvän runokuvan itselleni ja lukijalle tutkittavaksi. Palaan pintaan puhumalla laajemmin runollisen havainnoinnin merkityksestä ja mahdollisuudesta tässä maailmassa. Puhun maailmassa olemisen runollisuudesta peilaamalla ajatuksiani lyhyesti filosofi Martin Heideggerin käsitykseen runollisesta olemisesta. Avattuani maailmankatsomustani esitän millä tavalla hahmotan runollisen uneksinnan itselleni luontevana ja ohjenuorana ja metodina valollisessa ilmaisussani. Käsittelen myös metodin potentiaalista yhdentekeväisyyttä suhteessa kokijaan pohtimalla kokijan oman havainnointikyvyn autonomisuutta. Toisessa luvussa avaan opinnäytteeni taiteellisen osion, tanssiteos MASS THING -teoksen syntyprosessia. Esittelen työskentelyäni ryhmässä prosessilähtöisessä produktiossa ja valo- ja videosuunnitelmani hidasta syntyä pala kerrallaan. Pyrin samalla antamaan konkreettisia esimerkkejä ensimmäisessä luvussa käsittelemälleni runolliseen ilmaisuun tähtäävälle työskentelymetodille. Avaan teoksen erilaisten valollisten elementtien syntyä pohtimalla niiden arvo- ja kokemusmaailmaani pohjautuvia alkuperiä. Luvun päätteeksi esitän teoksen kokonaisdramaturgiaa kommentoimalla koreografin kohtausesittelyä omilla, valo- ja videosuunnitelmani kokonaisuutta avaavilla mietteillä. Avaan lopuksi työryhmän suunnitelmaa viedä MASS THING -teosta uuteen suuntaan ja pohdin runollisen ilmaisuni ajatuspohjan toteutusta MASS THING -teoksen parissa ja pyrkimystäni syventyä kyseiseen ajatteluun. Liitteissä avaan MASS THING –teoksen valosuunnitelmaa tekniseltä kantilta valokartan muodossa.