Browsing by Subject "hallinnan analytiikka"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-12 of 12
  • Liukko, Jyri (2005)
    Tutkimuksen ensisijainen tavoite on kartoittaa henkivakuutusteknologian tuottaman vakuutusajattelun historiallista muotoutumista. Keskeisin kysymys koskee sitä, minkälaista hyvinvoinnin eetosta henkivakuutus on eri aikoina tuottanut. Vakuutusta tarkastellaan yhtäältä tietynlaisten käytäntöjen ja toisaalta tietyn rationaliteetin muodostamana hallintana, joka pyrkii vaikuttamaan ihmisten ajattelumalleihin. Tutkimuksen ensisijainen aineisto koostuu suomalaisten henkivakuutusyhtiöiden vuosina 1945-1989 yksityishenkilöille suunnatuista henki-, sairaus-, tapaturma ja säästöhenkivakuutusten mainosesitteistä. Analyysimenetelmänä on käytetty laadullista teema-analyysia yhdistettynä genealogiseen metodologiaan. Työn teoreettinen näkökulma perustuu foucault"laiseen hallinnan analytiikan perinteeseen ja genealogiaan. Työn keskeiset käsitteet ovat riski, vastuu ja solidaarisuus. Vakuutusyhtiöt muokkaavat käsityksiämme riskeistä sekä vastuullisuudesta suhteessa itseen ja toisiin. Yhtäältä riski, vastuu ja solidaarisuus ovat kokoavia käsitteitä, joiden alle tutkimuksen muut teemat asettuvat. Toisaalta nämä käsitteet ovat itse tutkimuskohteita. Vakuutusmainontaa tarkastelemalla tutkimuksessa kuvataan näiden käsitteiden määrittelyä ja muodonmuutoksia. Käsitteiden eksplisiittistä ja implisiittistä käyttöä lähestytään toimintana, joka pyrkii muokkaamaan ihmisten ajattelutapoja ja käyttäytymistä. Tutkimuksen tärkein tulos on mainonnan tuottaman ja heijastaman hyvinvoinnin eetoksen muodonmuutosten kuvaaminen. Hyvinvointi tarkoitti vakuutusmainonnassa elämän hallintaa, jatkuvuutta ja taloudellista turvallisuutta, joiden saavuttaminen edellytti vastuullisuutta, yhtäältä yksilön vastuuta ja toisaalta yhteisvastuuta. Hyvinvoinnin eetos ilmeni eri aikoina eri tavoin nimenomaan suhteessa riskeihin ja niiden hallintaa edellyttävään vastuullisuuteen. Riskin ja vastuun käsitteiden muodonmuutokset olivat kiinteästi yhteydessä toisiinsa. Samalla kun yhteisvastuun korostamisesta siirryttiin yhä enemmän yksilön omaan vastuullisuuteen myös riskin käsite muuttui pelkästä uhkaavasta vaarasta myös lupaavaksi mahdollisuudeksi. Lisäksi tutkimus osoittaa, miten vapaaehtoinen henkivakuutus ja lakisääteinen sosiaalivakuutus ovat kietoutuneet toisiinsa. Molemmat pohjaavat samaan vakuutusteknologiaan, joka perustuu yhtäältä tilastotieteen ja todennäköisyyslaskennan mahdollistamaan riskiteknologiaan ja toisaalta vastuun kollektivointiin. Tutkimus osoittaa, että hyvinvoinnin edistäminen ei ole Suomessa rajoittunut vain hyvinvointivaltion toimintaan ja lainsäädäntöön, vaan se on ollut huomattavasti laaja-alaisempaa. Sosiaalivakuutuksen kehittyminen muodostaa tutkimuksessa keskeisen kontekstin yksityisen henkivakuutuksen tarkastelulle.
  • Bruun, Kari (Helsingfors universitet, 2011)
    Turvallisuus on käsite, joka tällä hetkellä näyttää liittyvän itsestään selvänä, mutta hahmoltaan epämääräisenä niin kansalaisten hyvinvointiin kuin kaikkeen muuhunkin yhteiskunnalliseen toimintaan. Turvallisuus yhdistetään myös erilaiseen huono-osaisuuteen, jota nykyään kutsutaan usein syrjäytymiseksi. Konkreettisena osoituksen turvallisuuden immanenssista syrjäytyminenkin nimetään sisäasiainministeriön julkaisemassa viimeisimmässä sisäisen turvallisuuden ohjelmassa turvallisuuden uhaksi. Tutkimuksessani pyrin jäljittämään tähän johtanutta kehitystä ja tarkastelemaan sitä osana laajempaa yhteiskunnallisen toimintamallin muutosta. Yhteiskunnallinen toimintamalli kriisiytyi 1990-luvun vaihteessa. Työssäni tutkin suhtautumista huono-osaisuuteen kyseisen murroksen molemmin puolin. Tarkastelen kriittisesti erityisesti sitä, kuinka asennoituminen huono-osaisina tai syrjäytyneinä pidettyihin ihmisiin on muuttunut yleisen järjestyksen säilymisen ja kriminologian näkökulmasta. Vertailen ajankohtiin liittyvien dokumenttiaineistojen avulla huono-osaisuuden ja syrjäytymisen problematisointitapoja ja ratkaisumalleja suomalaisen hyvinvointivaltiollisen kehityksen voimakkaassa vaiheessa 1970-luvulla, erityisesti kymmenluvun alussa, ja toisaalta 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Lähestymistapani on empiirinen ja teoreettinen. Olen lähtenyt siitä, että huono-osaisuus, köyhyys ja erityyppinen marginaalisuus ovat suhteellisen pysyviä ongelmoinnin kohteita jopa vuosisadasta toiseen. Kysymyksen hallinnalliset ratkaisut kertovat sen vuoksi ainakin yhtä paljon kulloisestakin yhteiskunnasta ja vallinneista ajattelutavoista kuin marginaalisuudesta itsestään. Teoreettisia välineitä tutkimuksen suorittamiselle antavat semiotiikka, diskurssianalyysi ja jälkifoucaultlainen hallinnan analytiikka. Rinnalla ja erikseen pohdin turvallisuuden sisältöä ja merkitystä tässä sommitelmassa. Vertailun perusteella ja hallinnan analytiikkaan kontekstoituina on pääteltävissä, että aikaisemman valtiokeskeisen sosiaalisen tukemisen ja puuttumisen sijaan huono-osaisuuden hallinnassa ja sen myötä yleisen järjestyksen ja turvallisuuden tavoittelussa on tapahtunut siirtymää yhteisöjen ja yhteisöllisyyteen vetoamisen käyttöön tässä pyrkimyksessä. Myös vastuullisen vapauden ja aktiivisen kansalaisuuden teroittaminen nähdään keinoiksi estää kielteinen kehitys. Oman vastuun korostumisen ohella jako mukanaoleviin ja ulkopuolelle joutuneisiin on kuitenkin jyrkentynyt. On merkkejä siitä, että ehdottoman turvallisuuden perfektionistinen tavoittelu on johtanut jopa neuroottisiin reagointitapoihin ja tämän ihmisluonteeseen kuuluvan piirteen soveltamiseen käyttäytymisen ohjailussa.
  • Pyykkölä, Petra (Helsingin yliopisto, 2018)
    Kunta on kansalaista lähinnä oleva perusyksikkö Suomessa, joka vastaa keskeisten peruspalveluiden järjestämisestä. Kuntapolitiikan muutokset ovat siten merkityksellisiä kansalaisen koko elämänkulun kannalta. Vaikka kunnilla on ollut perinteisesti vankka itsehallinnollinen asema Suomessa, on valtiolla kuitenkin vahva ohjaussuhde kuntiin nähden. Hallitusvetoinen kuntapolitiikka on tällä hetkellä aiheena erityisen ajankohtainen ja poliittisen kamppailun kohteena. Kuntarakenne on murroksessa ja kunnan tehtäväkenttää halutaan muuttaa tulevaisuudessa. Tutkielmassa tarkastellaan Suomen vuosien 2007-2015 hallitusten kuntapolitiikan linjaa. Tutkielman tavoitteena on selvittää, millaiset rationaliteetit vaikuttavat hallitusten kuntapolitiikan taustalla valittuna tarkastelujaksolla sekä miten niiden moraalinen muoto, episteeminen luonne ja idiomaattisuus ilmenevät. Tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen muodostaa hallinnan analytiikan käsitteistö, jonka juuret ovat foucault’laisessa valta-analytiikassa. Keskeisenä analyysityökaluna käytetään rationaliteetin käsitettä. Se mahdollistaa niiden tapojen tarkastelun, joilla hallitukset järkiperäistävät ja oikeuttavat kuntapoliittisia linjauksiaan. Tutkimusmenetelmänä hyödynnetään foucault’laista diskurssianalyysia, joka soveltuu diskursiivisen muodon omaavien rationaliteettien analyysimenetelmäksi. Tutkimuksen aineiston muodostaa yhteensä viisi hallitusohjelmaa vuosilta 2007-2015. Koska rationaliteetit ovat aina sidoksissa syntykontekstiinsa, analyysissa kiinnitetään huomio myös keskeisimpiin kunnallishallinnon kehittämisen trendeihin 2000-luvulla, jotka ovat Suomen kontekstissa olleet governancen ja uudelleenskaalaamisen suuntaukset. Analyysissa painotettiin governace -elementtien tunnistamista sen ollessa yksi keskeisimmistä kansainvälisistä julkishallinnon reformitrendeistä uudella vuosituhannella. Analyysin perusteella tunnistettiin kolme keskeistä vuosien 2007-2015 hallitusten kuntapolitiikan taustalla vaikuttavaa rationaliteettia. Nämä ovat hyvinvoinnin, alueellisen tasapainon ja kilpailukyvyn rationaliteetit. Rationalitetit myös kietoutuvat toisiinsa ja hakevat oikeutustaan osin samoista lähtökohdista. Hyvinvoinnin rationaliteetin kohdalla korostuu muutos klassisen pohjoismaisen hyvinvointivaltion mallin merkityksen painottamisesta kohti kansalaisten oman aktiivisuuden ja huolenpidon korostamista. Alueellisen tasapainon rationaliteetti taas ilmenee aineistosta erityisesti kahtena tendessinä, kun hallitukset haluavat kansainvälisesti kilpailukykyiset kaupunkialueet, mutta toisaalta alueellisesti tasa-arvoisesta ja elinvoimaisesta maaseudusta ei haluta luopua. Kilpailukyvyn rationaliteetin kohdalla korostuu huoli Suomen kilpailukyvystä, jolla nähdään olevan laaja vaikutus kuntien toimintamahdollisuuksiin. Kilpailukykyä pyritään parantamaan rakennepoliittisten uudistusten avulla, joilla tavoitellaan tehokkuutta, joustavuutta ja kevyempää hallintoa. Vaikka kaikki kolme rationaliteettia vaikuttavat kaikkien tutkimusaineiston hallitusohjelmien kuntapoliittisten linjausten taustalla, on niiden välillä diskursiivisia eroja. Ne elävätkin ajassa muuttuen ja mukautuen erilaisten vaikutteiden ja vallitsevien olosuhteiden pohjalta.
  • Arponen, Liisa (Helsingin yliopisto, 2018)
    This thesis examines the discourse of future working life and working skills as advanced liberal government. The aim of the thesis is to create understanding regarding what the discourse of future working life and working skills include and what are they about to produce. As empirical material I chose to use two reports of Ministry of Education and Culture, two reports of Finnish Government and one report published by STTK Union of employees. They all examine the phenomenom of changing working life and factors related to it such as digitalization, knowledge, employment and lifelong learning. In my thesis I use critical discourse analysis as a methodological framework. I examine discourses from the point of view of the theory of advanced liberal government considering what kind of governance, relations of power or drives of influence can be found in these discourses. As a framework for the analysis I use the concept of political rationalities by Nikolas Rose and the process of translation by Michel Callon. As a result of my thesis I found that the discourse of future working life and working skills is determined by a few themes that stand out repeatedly from reports. These themes were for example the theme of inevitability, business-focused discussion and that the change of work is seen as a threat and ideal employee is seen as eternally adaptive multi talent. One conclusion of the analysis is that the empirical material of the thesis expresses rationality of the adaptive employee. By applying the process of translation developed by Callon, it is possible to see how individuals are conducted and worked towards the ideal subject of employee via different steps of the process. The point of view of my thesis is consciously critical, because I hope to question things that might otherwise be seen as natural and inevitable and by doing this I wish that contrary thinking becomes possible.
  • Niemelä, Anna Kaarina (2003)
    Tutkielman kohteena on vuosina 1967-1972 Suomessa toimineen Marraskuun liikkeen kontrollipoliittinen kritiikki. Sadankomitean hallituksen jäsenten ja työryhmän ympärille syntynyt Marraskuun liike kritisoi poikkeavien asemaa, yhteiskunnan harjoittamaa kontrollipolitiikkaa sekä pakkoon perustuvaa hoitoa ja hoitokäytäntöjä. Tutkielmassa Marraskuun liikettä tarkastellaan hallinnan kentällä toimivana liikkeenä. Marraskuun liikkeen esittämää kontrollipolitiikan kritiikkiä lähestytään Michel Foucault’n genealogisesta valta-analytiikasta nousevan hallinnan analytiikan avulla. Marraskuun liikkeen hallinnan luonteen analysoinnissa käytetään hallintarationaalisuuden käsitettä. Hallintarationaalisuus määritellään Mitchell Deania seuraten suhteellisen systemaattiseksi hallintaa koskevaksi ajattelutavaksi. Marraskuun liike toimi hallinnan kentällä virallisen vallan ulkopuolisena kriitikkona ja reformistina. Hallintarationaalisuuden eri ulottuvuuksia hyväksi käyttäen se rakensi kontrollipolitiikan kritiikilleen välttämättömän subjektin, poikkeavan. Marraskuun liikkeen konstruoima poikkeava subjekti muodostui oikeudellisesta, poliittisesta ja sosiaalisesta subjektista ja näiden yhteydestä. Poikkeava rakentui sosiaalisen kansalaisuuden silmikon läpi. Mobilisoidessaan ja suunnatessaan uudelleen hallinnallistuneita käytäntöjä, tekniikoita ja tietoa kritiikin ja toiminnan avulla Marraskuun liike toimi sosiaalisen kansalaisuuden strategina. Tutkielman toinen teoreettinen lähtökohta on T. H. Marshallilta lähtöisin oleva sosiaalisen kansalaisuuden teoria. Tutkielmassa käytetty aineisto koostuu Marraskuun liikkeen toimijoiden tuottamasta materiaalista. Mukana ovat Marraskuun liikkeen jäsentiedotteet, lehtiartikkeleita ja Pakkoauttajat-kirjan artikkeleita vuosilta 1965-1972. Aineiston analyyysi on laadullista ja jakautuu neljään lukuun: oikeudet, velvollisuudet, kontrolli ja hoito. Kategoriat on muodostettu sosiaaliseen kansalaisuuteen kuuluvien osa-alueiden avulla sekä kansalaisuus- ja pastoraalivallan käsitteisiin tukeutuen. Marraskuun liike rakensi poikkeavalle autonomisen subjektin. Siihen vedoten Marraskuun liike vaati siirtymistä sulkevasta, normatiivisesti integroivasta vallasta strategisesti integroivaan valtaan. Se esitti uusia hallinnan tekniikoita, joissa oleellisena muutoksena oli, etteivät ne koskeneet vain poikkeavia vaan ne kohdistuivat koko väestöön. Marraskuun liikkeen hallinta noudatti pastoraalivallan muotoa ja edusti hyvinvointivaltiollista rationaliteettia. Siinä poikkeava on yksilöllinen oikeuksien ja velvollisuuksien subjekti, jota samaan aikaan tuetaan ja kontrolloidaan valtion sosiaalipoliittisin toimenpitein. Marraskuun liikettä pidettiin aikanaan radikaalina liikkeenä. Sen rationaalisuuden tarkastelu kuitenkin osoittaa sen nojanneen toiminnassaan suomalaisten kansanliikkeiden perinteisiin. Se suuntautui valtioon, pyrki valistamaan sekä vaati kansan ja eliitin solidaarisuutta. Myöskään kaikki sen kontrollipoliittiset uudistusvaatimukset eivät olleet uusia. Niitä oli ehdottanut jo moni muu taho tai ne olivat kirjattuina lakiin. Uutta ja perinteestä eroavaa Marraskuun liikkeen rationaalisuudessa oli yksilön aseman nostaminen yhteiskunnan edun edelle sekä ajatus poikkeavista omana luokkanaan ja poliittisina toimijoina.
  • Lähdeniemi, Mia (2002)
    1990-luvun kuluessa tapahtui sosiaalipoliittisesti merkittävä käänne niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissakin; aktivoinnista, velvoittamisesta ja vastuullistamisesta tuli yhä keskeisempi osa viimesijaista toimeentuloturvaa. Käänne aktivointiin ja vastuullistamiseen pyrkii vastaamaan kasvavaan pitkäaikaistyöttömyyden ja syrjäytymisen ongelmaan pyrkien vähentämään riippuvuutta sosiaaliturvaetuuksista rohkaisemalla kaikkia työkykyisiä hakeutumaan ansiotyöhön. Yhdysvalloissa ja Britanniassa käännettä edustavat ”from welfare to workfare” ja ”welfare to work” -ohjelmat. Suomessa samasta asiasta on 1990-luvun kuluessa puhuttu ”aktiivisen sosiaalipolitiikan” ja ”työhön kannustamisen” termein. Sosiaali- ja terveysministeriö asetti joulukuussa 1998 pääministeri Paavo Lipposen toisen hallituksen tavoitteiden mukaisesti Aktiivinen sosiaalipolitiikka -työryhmän selvittämään mahdollisuuksia aktivoida ja kuntouttaa sosiaaliturvan pitkäaikaiset asiakkaat takaisin työmarkkinoille. Työryhmän toimenpide-ehdotus – kuntouttava työtoiminta, joka astui lakina voimaan 1.9.2001 – sisältää aktivoinnin, velvoittamisen ja viimesijaisen sosiaaliturvan vastikkeellistamisen elementtejä. Tutkielmassa tarkastellaan jälkifoucault’laisen hallinnan analytiikan näkökulmasta – lähinnä Nikolas Rosen ja Mitchell Deanin kirjoituksiin nojaten – pitkäaikaistyöttömyyden liberaalia hallintaa aktiivisen sosiaalipolitiikan ja kuntouttavan työtoiminnan kautta. Lakia kuntouttavasta työtoiminnasta voidaan tulkita liberaalin hallinnan käytännöksi, joka pyrkii pitkäaikaistyöttömien ja toimeentuloturvan pitkäaikaisten asiakkaiden käytöksen ohjaukseen ja muokkaukseen; työmarkkina-aseman ja elämänhallinnan parantamiseen. Mutta miten? Tutkielman tavoitteena on tarkastella, mitä aktiivisella sosiaalipolitiikalla viimekädessä pyritään hallinnoimaan, millä keinoin ja mihin hallinnoinnilla pyritään? Vastaamalla näihin kysymyksiin pyritään ymmärtämään ja tunnistamaan aktiivisen sosiaalipolitiikan taustalla olevia hallinnan rationaliteetteja. Aktiivisen sosiaalipolitiikan ja kuntouttavan työtoiminnan myötä voidaan suomalaisen sosiaalipolitiikan tulkita lähentyneen yleiseurooppalaista ja brittiläistä ”kolmannen tien” inklusiivista politiikkaa, joka pyrkii täystyöllisyyteen ja työetiikan vahvistamiseen yksilön elämänhallinnan lisäämisen, syrjäytymisen ehkäisyn ja sosiaalisen koheesion nimissä. Työttömän velvoittaminen palkkatyöhön tai palkkatyöhön pääsyä tukevaan toimintaan ja sosiaaliturvan vastikkeellistaminen oikeutetaan niinikään yksilön autonomian lisääntymisen nimissä.
  • Autio, Kirsi (2006)
    Tutkin pro gradu -tutkielmassani yhtäältä, sitä millä tavoin nuorille suunnattu ihmissuhdetaitokurssi rakentaa yksilölle tämän elämänhallintaa tukevia kompetensseja ja toisaalta sitä, miten nuoret jäsentävät omassa ajattelussaan heille suunnatun ihmissuhdetaitokurssin oppeja. Tarkastelen nuorille suunnatun sosioemotionaalisten taitojen kurssin ja sen käyneiden nuorten välille syntyvää vastavuoroista prosessia elämänhallinnan, psykologisen rationaliteetin ja kasvatuksen näkökulmista. Tutkimukseni kytkeytyy identiteettiä ja hallinnointia koskeviin sosiologisiin keskusteluihin. Teoreettisena viitekehyksenäni toimii hallinnan analyyttinen tarkastelunäkökulma, jota sovellan nykyhetken tutkimukseen historiallisen tarkastelun sijaan. Tärkeimpiä lähteitäni tutkimuksessani ovat muun muassa N. Rosen, M. Deanin, S. Hallin, J. Törrösen ja I. Helénin kirjoitukset. Nuiskun ja nuorten suhteen välisessä tarkastelussa keskiöön nousee liberalistisen yhteiskunnan tuottama ristiriita yhteenkuuluvuuden ja yksityisyyden tarpeiden välillä autonomisen yksilön elämässä. Ymmärrän elämän hallinnan osaltaan tarkoittavan onnistunutta tasapainoilua ristipaineiden keskellä. Empiirinen aineistoni koostuu Nuisku-kurssin kirjallisesta kurssimateriaalista ja kurssin käyneiden nuorten viidestä ryhmähaastattelusta, joita kumpaakin analysoin teksteinä semioottisen sosiologian menetelmin. Kysyn tutkimuksessani minkälaisia samaistumispositioita kurssi tarjoaa nuorille ja minkälaisiin diskursiivisiin käytänteisiin kurssin subjektiasemien hyvyys perustuu. Nuorten ryhmähaastatteluista nousevista neuvotteluista tulkitsen esiin sitä, miten nuoret identifioituvat kurssin tarjoamiin positioihin, millä tavalla he sijoittavat itsensä niihin ja millä tavalla muut kulttuuriset jäsennystavat vaikuttavat kurssin ehdottaman subjektiuden arvottamiseen. Analysoin tekstejä semioottisen sosiologian menetelmin. Analyysini keskeisiä tuloksia ovat Nuiskun neljä subjektipositiota, joiden avulla autonomisen subjektin sosioemotionaalista toimintakykyä vahvistetaan ja ohjeistetaan hieman eri painotuksin, kuitenkin niin, että subjekti pystyy asemoitumisten avulla tasapainottelemaan ihmissuhteessa omaa vapaudentilaansa menettämättä. Kurssin subjektipositiot tulkitsen rakentuvan humanistisen psykologian ihmiskäsityksen pohjalta. Nuorten kohdalla kurssin jäsennystavat hajaantuvat viuhkaksi erilaisia ja muuntuvia prosesseja kommentoiden positioiden minän vahvistamisen tapoja ja tilanteista käytettävyyttä sekä osaltaan erottautuen Nuiskun toimintamalleista. Analyysin myötä nousee esiin kysymys sosiaalisissa konteksteissa vallitsevasta luottamuksesta sen kytkeytymisestä psykososiaalisen elämänhallinnan edellytyksiin, joita kurssi pyrkii vahvistamaan.
  • Kaipainen, Kirsi (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tämän pro gradu -tutkielman aihe on nuorten nuuskaaminen yhteiskunnallisen hallinnan viitekehyksessä. Tutkielmassa tarkastellaan koulu- ja opiskeluterveydenhuollon ammattilaisten käsityksiä nuuska-ilmiön rakentumisesta sekä nuuskaavista nuorista. Sosiologista tutkimusta nuuskaavien nuorten yhteiskunnallisesta hallinnasta perustelee Michel Foucault’n ajatuksiin nojaava käsitys biovallan ja -politiikan leimaamasta modernista ajasta, jolle on ominaista yhteiskunnallisen hallinnan keinojen kohdistaminen yhä enemmän terveyden ja sairauden kysymyksiin ja biopoliittisiin tavoitteisiin, kuten yksilön hyvän terveyden vaalimiseen. Sosiaalitieteellistä tutkimusta aiheesta perustelee myös kasvanut huoli nuorten nuuskan käytön lisääntymisestä viime vuosina. Nuorten nuuskaamisen hallinnan tutkimuksessa on kyse myös nuorten terveyden edistämisestä ja siitä, millaisen yhteiskunnallisen hallinnan kohteiksi ja toimijoiksi nuuskaavat nuoret määrittyvät. Tutkielman aineistona on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) keräämä haastatteluaineisto, joka sisältää 12 koulu- ja opiskeluterveyden ammattilaisen yksilöhaastattelua. Aineisto on litteroituna tekstinä 447-sivuinen. Haastateltavat ovat terveydenhoitajia, suuhygienistejä ja hammaslääkäri, ja heidät on valittu kouluterveyskyselyn perusteella niistä kouluista ja oppilaitoksista, joissa nuuskaamista esiintyy. Tutkimusalueet ovat Uusimaa, Pohjanmaa ja Lappi. Tämä pro gradu -tutkielma on oma itsenäinen kokonaisuutensa, jossa haastattelupuhetta analysoidaan diskurssianalyyttisesti. Diskurssianalyysin avulla tutkitaan terveydenhuollon ammattilaisten käsityksiä nuuska-ilmiön rakentumisesta ja tarkastellaan ilmiön hallinnan ulottuvuuksia ja mahdollisuuksia. Haastattelupuheesta analysoidaan nuuskaavien nuorten saamia subjektipositioita puheessa esiin tulleiden nuuskaamiselle altistavien tekijöiden ja nuuskaamisen syiden teemoittelun perusteella. Näin hahmotetaan sitä, millaisia toimijuuden mahdollisuuksia nuori puheessa saa. Teoreettinen viitekehys on Foucault’n tuotannosta ammentava hallinnan analytiikan perinne, ja tutkielmassa tarkastellaan nuorten nuuskaamista hallinnananalyyttisten käsitteiden, terveyskansalaisuuden tuottamisen ja biovallan ulottuvuuksien näkökulmasta. Nuorten nuuskaaminen määrittyy tulkinnan mukaan monitahoiseksi ilmiöksi, jonka ympärillä käydään paljon neuvottelua ja josta ei vallitse täyttä yhteistä ymmärrystä ammattilaisten puheessa. Terveydenhuollon ammattilaiset ovat ammattinsa puolesta velvoitettuja tekemään nuuskaamista ennaltaehkäisevää työtä nuorten parissa, mutta työhön tuovat omat haasteensa muun muassa ilmiön neuvottelunalaisuus ja monen eri toimijan erilaiset käsitykset nuuskaamisen haitallisuudesta. Nuorten nuuskaamisen yhteiskunnallinen hallinta ei ole samalla tavalla yksiselitteistä kuin esimerkiksi poltettavien savukkeiden käytön hallinta, sillä nuuskaamisen kulttuuriset paikat ja ilmiön määrittyminen ovat moniselitteisempiä. Tämän tutkielman tulkinnan mukaan terveydenhuollon ammattilaisten haastattelupuheessa tulee esiin nuorta kannustava ja tukeva hallinnan tapa nuuskaamisen säätelyssä. Nuuskaavan nuoren omaa ajattelua halutaan herättää ja auttaa nuorta itseään tekemään päätöksiä nuuskaamisen vähentämisestä tai lopettamisesta. Nuuskaava nuori määrittyy kuitenkin passiiviseksi ja herkäksi erilaisille vaikutteille, kuten ryhmäpaineelle ja mallioppimiselle. Tämä herättää kysymyksen, millaisiksi hallinnan kohteiksi nuoret määrittyvät terveyden edistämisessä, kun kyseessä ovat nuorten haitalliset terveyteen liittyvät valinnat.
  • Alve, Anna-Kaisa (Helsingin yliopisto, 2017)
    The aim of the Master's thesis was to investigate the perceptions held by various social actors on the pupil and student welfare during the enactment of the first integral act on pupil and student welfare (1287/2013). The political interest in pupil and student welfare has increased in the past two decades and it is now seen as part of the preventative activities seeking to curb the social exclusion of children and young people. The present research is concerned with the sociopolitical purpose(s) of pupil and student welfare as defined in the referral statements of the draft law. The underlying paradigms of the statement givers' discourse are investigated in the theoretical framework of analytics of government. The purpose of the research was to contribute to the understanding of the sociopolitical discourse(s) on the welfare of children and young people, to shed some light on the ideological currents behind these discourses and to shake their self-evident and uniform nature. The empirical data of the research consisted of 55 referral statements of the draft law available on the web page of the Finnish Government. The reading of the data was based on the basic assumption of critical discourse analysis of the interconnected relationship of language and power. Meaningful phrases were conceptualized into theoretical regimes of governing for the purposes of the analysis. In addition to the "welfare state" and "neoliberal" regimes, the analysis is contextualized by the historical development of the pupil and student welfare and the referral statement procedure. In order to analyze the sociopolitical purpose of pupil and student welfare, four categories were created to illuminate the discourses consisting of the nature, object, realization, responsibility and form of the pupil and student welfare activity. The research shows that the discourse on the sociopolitical purpose of pupil and student welfare has adopted the linguistic concepts of the neoliberal regime although there is variation to be found in the rationalities defining the pupil and student welfare. The focus of the discourse was not the wellbeing of the individual but the needs of the society. This state of affairs common to all four discoursive categories created a tense relationship between the individual and society that was seen to be in connection with the typical sociopolitical discourse of today and to disengage the pupil and student welfare from its historical premise.
  • Suokas, Marianna (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tutkielmassa tarkastelen sitä, millaisena ilmiönä peruskoulun eriytyminen näyttäytyy hallinnan analytiikan näkökulmasta ja millaisia syitä sille annetaan. Lisäksi tarkastelen hallinnan tekniikoita, joiden avulla valtio pyrkii hallitsemaan eriytymistä. Tutkielma perustuu peruskoulun eriytymisen problematisoinnin hahmottamiseen. Aiempien tutkimusten viitekehyksessä peruskoulun eriytymisen syyksi on tunnistettu kaupunkien sisäinen alueellinen eriytyminen ja vanhempien tekemät koulutusvalinnat. Näiden perusteella koulut eriytyvät oppilaspohjan sosioekonomisen taustan mukaan, mikä vaikuttaa oppimistuloksiin. Oppimistulosten eriytyminen aiheuttaa huolta yhteiskunnallisen eriarvoistumisen kehityskuluista. Peruskoulutuksen eriytymistä on tutkittu lähinnä ilmiönä sinänsä, joten tällä tutkielmalla pyrin laajentamaan näkökulmaa varsinaisten ehkäisytoimenpiteiden ja valtion asettamien problematisointien suhteen. Aineistonani käytin Jyrki Kataisen hallituksen asettamaa Tulevaisuuden peruskoulu -hankkeen loppuraporttia. Käytin teoriana Michel Foucaultin hallinnan analytiikkaa ja menetelmänä Carol Bacchin kriittisen diskurssianalyysin lähestymistapaa. Hallinnan analytiikka ja Bacchin kriittinen diskurssianalyysi tukevat toisiaan ja näitä soveltaen pureuduin peruskoulutuksen eriytymisen ongelmanasetteluihin. Tutkielman tuloksina selvisi kolme peruskoulutuksen eriytymistä aiheuttavaa ongelmanasettelua. Näitä olivat alueelliset erot, opettajien väliset erot sekä oppilaiden taustojen erot. Ongelmanasetteluiden syiksi löytyi kouluihin, kuntiin, opettajien koulutustaustaan sekä oppilaiden kielellisiin ja sosioekonomisiin taustoihin liittyviä tekijöitä. Valtion hallinnan tekniikoiksi hahmottui lisäresursointi, koulutuspoliittiset ratkaisut sekä kouluympäristöön ja opettajien taitotasoon vaikuttavat ratkaisut. Valtionhallinto kohdistaa hallintansa erityisesti kuntien toimintaan ja välillisesti peruskoululaisten vanhempiin. Vastuu sälytetään kunnille ja kouluille uhka- ja tarvediskursseja hyödyntäen, mutta valtion oma rooli jätetään problematisoimatta. Erilaisista taustoista tulevat perheet ja lapset jaotellaan piilevien oletusten mukaisesti, mikä on itsessään eriytymistä edistävää. Vaikka tarkoituksena on edistää oppilaiden ja ihmisten välistä yhdenvertaisuutta, piilevät oletukset “keskiluokkaisesta normaaliuudesta” heijastuvat yhteiskunnallisiin käytäntöihin. Oletukset tiedostamalla pystytään toimimaan läpinäkyvämmin yhdenvertaisuuden hyväksi.
  • Rönkä, Sanna (2005)
    Tutkielman aiheena on nuorten huumeiden käyttäjien puhuttelu, joka on huumausaineen käyttörikoksesta ensi kertaa kiinni jääneelle nuorelle järjestettävä keskustelutilaisuus. Nuoren lisäksi tilaisuuteen osallistuvat syyttäjä, poliisi, sosiaaliviranomaisten edustaja ja nuoren vanhemmat. Kyseessä on uusi rikosseuraamuksellinen käytäntö, jonka tavoitteena on saada nuori lopettamaan huumeiden käyttö. Puhuttelu on osa kriminaalipoliittisen ajattelun murrosta; erityisesti nuorten rikoksiin halutaan reagoida uusien keinojen avulla vaikuttavasti ja moniammatillisesti sekä painottaa vanhempien osallistumista prosessiin. Arvioin tutkielmassa näiden piirteiden osuutta puhuttelussa. Pohdin myös puhuttelua suhteessa laajempiin kriminaalipoliittisiin painopisteisiin. Aineistona on 12 nauhoitettua ja havainnoitua puhuttelua. Analyysin tukena ovat lisäksi kolmen nuoren ja kolmen syyttäjän haastattelut. Tarkastelen tutkielmassa puhuttelua sisällöllisesti ja hallinnan näkökulmasta. Varsinaiseen puhuttelupuheen analysoimisen lisäksi huomion kohteena ovat keskustelun temaattinen kulku, puheenvuorojen jakautuminen ja vuorovaikutus. Tutkin sitä, millaisin tekniikoin nuorta hallitaan puhuttelussa. Apuna tässä ovat hallinnan analyyttisen tutkimusohjelman käsitteellistykset edistyneen liberalismin hallinnan mekanismeista. Hallinnan analytiikka toimii tutkielman teoreettisena tulkintakehyksenä. Analyysissä viranomaisten puhuttelupuheesta löytyy neljä vahvaa diskurssia: valistus-, kasvatus, kontrolli- ja tukipuhe. Nuorten huumeiden käyttöä tarkastellaan käyttäytymisen haittojen ja riskien kautta. Käyttöä jäsennetään myös moraalisen vääryyden ja laittomuuden näkökulmista. Sanoman välittämisessä hallinnan tekniikkoina käytetään dramaattisia tarinoita, häpeän tuottamista ja juridis-teknistä kielenkäyttöä. Keskeisesti huumeiden käyttö on kuitenkin uhka nuoren kansalaisuudelle, sillä käytön myötä nuori on syrjäytymisvaarassa. Nuoren vähäinen vastapuhe painottaa kannabiksen käytön arkisuutta. Nuorta hallitaan valtaistamalla ja vastuullistamalla; tavoitteena on, että nuoresta tulisi aktiivinen kansalainen, joka osaisi auttaa itse itseään ja toimia vastuullisesti. Ennen kaikkea nuoren pitää alkaa hallita itse rikollista taipumustaan, ja vanhempien tulee tukea nuorta tässä pyrkimyksessä. Viranomaisten hallinta perustuu paitsi lakiin ja etiikkaan myös ammatilliseen asiantuntijatietoon; puhuttelujen sisällöt syntyvät siis paikallisesti. Puhutteluiden vuorovaikutus jää vähäiseksi; nuoret eivät juurikaan puhu oma-aloitteisesti.
  • Arnold, Dylan (Helsingfors universitet, 2013)
    Tämän tutkielman taustalla on oletus toimijuuden ja elämänhallinnan kysymysten keskeisyydestä yksilön kokemuksen kehystäjinä nyky-yhteiskunnassa. Tarkastelen suomalaisia tupakoinnin lopettamisen itseapuoppaita Michel Foucault’n ispiroiman hallinnan analytiikan kehyksessä. Tarkoitus on hahmottaa oppaissa rakentuvaa subjektia sekä itsen rakentumisprosessia. Prosessissa nivoutuvat yhteen asiantuntijatieto, kansanterveysajattelu sekä yksilön vastuu omasta elämästään. Lopulta hahmotan oppaissa tuotettua totuutta ja eetosta eli sitä mitä voi ja mitä pitää tehdä eli minkälaista on olla subjekti. Aineistona on neljä suomalaista alan asiantuntijoiden kirjoittamaa tupakoinnin lopettamisen itseapuopasta, joita analysoin käyttäen Foucault’n ajatusta minäteknologioista. Ne ovat käytäntöjä ja välineitä, joilla yksilö luo ja johdatellaan luomaan suhdetta itseensä. Minäteknologiat toimivat aineiston analyysikehikkona. Käsittelin oppaita käytännöllisinä ja efektiivisinä tekstijälkinä, joissa asiantuntijat pyrkivät muokkaamaan maallikoiden käytöstä ja itsesuhdetta. Aineiston analyysi perustuu tiiviiseen kriittiseen lähilukuun, jota ohjaa hallinnan analytiikan käsitteet. Genealogian periaatteiden mukaisesti keskeistä ovat problematisointien ja käytäntöjen suhteet. Ensimmäisessä analyysiluvussa tarkastelin tupakoinnin ongelman määrittymistä yksilön kannalta. Tupakoinnin keskeiset ongelmoinnit perustuvat terveysriskeihin, -haittohin sekä tupakointiin riippuvuutena. Ongelmoinneissa keskeiseksi nousi yhtäältä tupakoinnin riskien ja haittojen vääjäämättömyys ja kiistattomuus sekä toisaalta riippuvuusnäkökulman merkityksen kasvu. Tupakoinnin ongelma rakentui kiistattomana ja siten myös tupakoiva subjekti on harkitsematon ja vastuuton. Ongelmoinnissa keskeistä oli suhde kognitioon: oppimiseen, havaitsemiseen, muistiin sekä harkintaan. Toisessa analyysiluvussa hahmotin tapaa, jolla tupakoinnin ongelma vakuutettiin koskemaan yksilöä. Vakuuttaminen perustuu pääosin lääketieteellisen tiedon auktoriteettiin. Vakuuttelun lisäksi motivointi toimii tapana vastuullistaa ja sitouttaa yksilö mukaan tupakoinnin lopettamisprojektiin. Tässä kiteytyi oppaissa rakentuvan toimijuuden ydin: 'se joka todella haluaa.' Kolmannessa analyysiluvussa tarkastelin niitä konkreettisia keinoja ja välineitä, joita oppaissa tarjotaan tupakoinnin lopettamiseen. Käytännöissä rakentui herkeämättömästi itseään sekä ympäristöään tarkkailevaa valpasta subjektia. Valppauden lisäksi käytännöissä korostui aktiivisuus, 'mielekäs tekeminen' ja uusien terveellisempien elämänkäytäntöjen, kuten liikunnan ja ruokavalion omaksuminen. Viimeisessä analyysi luvussa pohdin oppaissa rakentuvan ihanteen laajempaa yhteyttä. Tupakoinnin lopettamisessa onnistunut subjekti määrittyy lopulta tupakoivaa vahvempana: keskeistä lopettamisessa oli lopulta oppimisprosessi ja itsetunnon kasvu. Tupakoimaton subjekti sopeutuu paremmin vaativaan nykyelämään. Kokonaisuudessaan oppaissa rakentuva subjekti on herkkä ja ympäristölle altis ydin, 'se, joka todella haluaa', jonka ympärille rakentuu oppimisen myötä asenteita, tapoja ja käytäntöjä, jotka voidaan purkaa ja korvata asiantuntijatiedon myötä paremmilla käytännöillä. Näin oppaiden voidaan ajatella tuottavan tietynlaista normatiivista subjektia ja kokemuksen kehikkoa, joka voi sulkea ulkopuolelleen ei-aktiivisia väestönosia ja siten lisätä terveyteen ja tupakointiin liittyvää voimistuvaa sosioekonomista eriytymistä. Verraten kuitenkin amerikkalaiseen itseapukulttuuriin oppaissa ei tuoteta yltiöyksilöllistä ja atomistista subjektia. Suomalaisissa oppaissa ympäristö on vaaroja ja riskejä täynnä, mutta tarjoaa mahdollisesti myös tukea. Tässä kuitenkin tutkielman ja aineiston jännitteisyys: kaikki ei ole yksilöstä kiinni, mutta vastuu on hänellä.