Browsing by Subject "hautajaiset"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-4 of 4
  • Raninen, Miia (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tässä tutkimuksessa selvitetään vanhempien kokemuksia papin kohtaamisesta ja käytännöllisestä tuesta oman lapsen hautajaisprosessin eri vaiheissa. Selvitän millainen sielunhoidollinen kohtaamisen ulottuvuus toimituskeskustelussa ja hautaan siunaamisessa vallitsee. Lapsen kuolemaa kuvataan tässä tutkimuksessa kuolleena syntyneen, synnytyksessä tai eletyn elämän jälkeen kuolleen vanhemman kokemuksen näkökulmasta. Tutkimusaineisto kerättiin kyselylomakkeen avulla alkuvuodesta 2019. Kysely julkaistiin lapsikuolemaperheiden Käpy Ry:n netti- ja Facebook sivuilla. Kävyn lisäksi linkki kyselylomakkeeseen julkaistiin Lapsensa menettäneiden Facebook-sivuilla sekä Lapsensa itsemurhan kautta menettäneiden vanhempien ja isien ryhmissä. Määräaikaan mennessä kyselyyn vastasi 191 vastaajaa, joista 177 oli naisia. Kyselylomake sisältää kokemuksia, mielipiteitä ja toimintatapoja mittaavia suljettuja- ja avoimia kysymyksiä. Tutkimuksessa perehdytään toimituskeskusteluun, hautaan siunaamiseen ja vanhempien kokemuksiin papin ammatillisesta toiminnasta sekä tukemisesta hautajaisten yhteydessä. Avoimella kysymyksellä selvitetään hautajaisten rituaalista ja yksilöllistä luonnetta. Aineisto analysoidaan käyttäen tilastollisia menetelmiä ja laadullista sisällönanalyysiä. Tutkimuksen pohjalta voidaan sanoa, että pappien suurin haaste on auttaa vanhempia puhumaan heidän kielteisistä tuntemuksistaan. Lapsen menetys vaikuttaa vanhempien tunteiden hallintaan ja niiden ilmaiseminen surun alkumetreillä on haasteellista. Vanhemmat kokevat käytännöllisen ja konkreettisen tukemisen puutteita. Henkisesti ja fyysisesti raskaassa elämäntilanteessa pienet konkreettiset teot nousevat tärkeiksi arjessa selviytymisessä. Pappien neuvottomuus lapsen menetyksen kohdanneiden vanhempien kohtaamisessa nousee esiin. Kaikissa kohtaamisissa ei toteudu kunnioittava tapaaminen. Henkirikoksen uhrien vanhemmista kukaan ei saanut tukea seurakunnasta. Itsemurhan kautta menetyksen kokeneet vanhemmat jäivät mielestään ilman yhteyskunnan kriisiapua. Rituaalista luonnetta tarkastellessa, selkeästi pääpaino liittyy hautajaisten musiikkivalintoihin, erityisesti menetetyn lapsen lempikappaleisiin. Vanhempien toiveet, itse soitetut ja lauletut sekä yksittäiset tietyt kappaleet ovat merkityksellisiä. Arkun kantaminen ja valinta koetaan myös tärkeiksi. Onnistuneesti toteutettu viimeinen juhla rakkaalle lapselle auttaa vanhempia elämässä ja surussa eteenpäin.
  • Kurki, Lea Tuulikki (2004)
    Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastelen Kenian luo-heimon hautajaisia ja seremoniasta avautuvia subjektikäsityksiä sekä niiden muutosta yhteiskunnallisen muutoksen kanssa. Alkusanoissa esimerkkinäni on edesmenneen kenialaisen luo-asianajaja S. M. Otienon hautajaistapaus ja kiista 'modernin' luon oikeasta hautapaikasta. Myös omassa kenttäaineistossani tavoitteenani on ollut tutkia hautajaisten erilaisia subjekteja, vainajia, lähinnä Meyer Fortesin 'sosiaalista persoonaa' koskevan teorian valossa. Meyer Fortesin tutkimat Ghanan tallensit näkivät subjektin osana yhteisöä: sosiaalista persoonaa rakennettiin koko elämän ajan, ihmisten arkisissa teoissa ja toiminnassa. Päämääränä oli sosiaalisen persoonan täydellistyminen: kuolemassa täydellistynyt, lapsia saanut ja yhteisön ihanteita toteuttanut subjekti hyväksyttiin osaksi yhteisön esi-isiä. Yleisemmin teoreettinen keskustelu liittyy afrikkalaisen antropologian ja etenkin siinä vaikuttaneen strukturalistis-funktionalistisen koulukunnan ongelmallisiin käsityksiin subjektista ja sosiaalisesta järjestelmästä. Työni perustuu antropologiseen osallistuvaan havainnointiin ja kenttätyöhön Kenian pääkaupungissa Nairobissa sekä luo-heimon kotiseudulla Luolandissä, Länsi-Keniassa, jossa heimon hautajaiset tavallisesti pidetään. Luolandiin hautaaminen on luoille yksi tärkeimmistä kulttuurisista normeista ja sillä halutaan etsiä yhteisyyttä heimon, suvun ja yksilön välille. Aineisto on koottu pääosin kesän 2002 aikana, mutta materiaalia on kerätty jo vuoden 2000 matkalla Keniaan. Kenttätyöaineisto koostuu nauhoitetuista ja teemoitelluista luojen haastatteluista, tapaustutkimuksista sekä lehdistömateriaalista. Luojen hautajaisistaan käymä väittely on myös osa laajempaa yhteiskunnallista keskustelua kulttuurisista arvoista ja niiden säilyttämisestä. Pääargumenttini tässä pro gradu -työssä on, että subjektin omavaltainen toiminta ja korostunut toimijuus sosiaalisen ryhmänsä ulkopuolella aiheuttaa ainakin luoilla konflikteja hautajaistilanteessa, jotka yhteisö pyrkii itse hautajaistilanteessa selvittämään. Mielestäni Fortesin 'sosiaalinen persoona' vastaa lähinnä heimon perinteisten kulttuuristen kategorioiden mukaisia arvostuksia, jotka ovat sukupuolittuneita sekä ohjautuvat esimerkiksi subjektin statuksen sekä moraalin arvioinnin kautta. Kuitenkin luoilla kulttuuristen kategorioiden toiselle puolen jää myös erilaisia sosiaalisesta muutoksesta johtuvia välitiloja, joita sosiaalisen persoonan käsitteellä ei voida selventävästi ymmärtää. Näin ollen ainakin luojen kohdalla Meyer Fortesin teoria subjektista jää riittämättömäksi. Yritän tässä työssä tuoda myös luojen subjektiuden muita ulottuvuuksia näkyviin. Sivuan samassa myös muutamia muita afrikkalaiseen subjektikäsitykseen antropologiassa vaikuttaneita muuttuvan subjektin kannalta keskeisiä teorioita, esimerkiksi afrikkalaista filosofiaa, modernisaatioteoriaa ja toimintateoriaa sekä näiden käyttökelpoisuutta omassa aineistossani.
  • Vikman, Lotta-Riina (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tämä pro gradu -tutkielma on kvalitatiivinen tutkimus, joka perustuu kahdeksaan (8) haastatteluun. Haastattelut on nauhoitettu ja äänitysmateriaali on litteroitu sekä analysoitu. Analysoimisessa on käytetty sisällönanalyysiä. Tämän tutkimuksen toimijoina ovat omaiset – miespuoliset – jotka ovat osallistuneet sekä arkun kantamiseen että haudan täyttämiseen lapioimalla arkun hautaamisen yhteydessä. Tutkimuksessani on kyse erään hautausrituaalin tutkimisesta – arkkuhaudan täyttö lapioimalla. Tarkemmin siitä mitä merkityksiä omaiset antavat tälle tapahtumalle. Alku hypoteesini oli, että yksi vahvimmista merkityksistä olisi paikkakunta sidonnaisuus sekä se, että kyseessä on vain tapa, josta ei osata luopua. Pro gradu -tutkielmani mukaan ei kuitenkaan välttämättä ole kyse tiettyjen paikkakuntien toiminta tavasta, vaan pikemminkin tapa peittää hauta lapioimalla omaisten voimin liittyisi sukuihin ja vielä tarkemmin jopa yksilöihin sukujen sisällä. Eli ikään kuin jollain suvuilla on ollut tapana toimia näin, mutta koko suku ei niin enää toimi vaan tietyt henkilöt kannattelevat tätä tapaa ja vievät sen mukanaan sinne missä asuvat. Haastattelin neljä (4) henkilöä Lapissa ja neljä (4) pääkaupunkiseudulla. Pääkaupunkilaiset ovat myös alun perin kotoisin Lapista. Toinen erittäin merkittävä syy osallistua haudan täyttöön lapioimalla oli viimeinen hyvästijättö tai palvelus. Kolmas syy on asian konkretisoituminen – kuolema konkretisoituu. Asia ei jää kesken eikä sitä voi enää perua. Kunniatehtävästä oli myös kyse joidenkin haastateltavien kohdalla sillä he kokivat, että tehtävään osallistuminen on pääsemistä osalliseksi tätä tehtävää. Velvollisuus nousi esille mitä läheisemmästä vainajasta oli kyse, varsinkin jos vainajana olivat omat vanhemmat ja lapset. Myös surutyön merkitys on mainittava, kun annetaan merkityksiä arkkuhaudan täytölle lapioimalla omaisten voimin. Surutyön merkitys on suuri. Tämä tapa on joillekin omaisista erittäin merkittävä. Ja niin kuin useampi haasteltava kertoi, että heidän mielestään tämä tapa pitäisi olla aina mahdollinen, mikäli omaiset sitä haluavat. Se on pieni asia seurakunnalle, mutta saattaa olla todella merkittävä asia omaisille. Jokainen hautaus tulisikin hoitaa aina tapauskohtaisesti sekä kuunnellen ja kunnioittaen vainajan ja hänen läheistensä toiveita. Kuolema on kuitenkin jokaisen elämän konkreettinen loppu, josta seuraa ainutkertainen asia – vainajan hautaaminen, viimeinen matka. Ja tällä matkalla omaiset ja heidän toiveensa ovat merkittävässä roolissa.
  • Halme, Juha (2008)
    Indonesiaan kuuluvan Sulawesin saaren Tana Torajan (Torajamaa) hautajaisrituaalilla on kulttuurisesti suuri painoarvo torajien arvomaailmassa, symbolisissa luokitteluissa ja sosiaalisessa uusiutumisessa, ja se myös mahdollistaa ja esittää sen sosiaalisen kentän, jossa statuksen hankkiminen lahjavaihdon ja vaurauden julkisen esittämisen muodossa toteutuu. Torajien hautajaisrituaali on erityisesti viime vuosikymmenten kuluessa muuntunut niin ulkoisten käytäntöjen kuin sisällöllisten ja symbolisten merkitysten osalta. Noin 1970-luvulta lähtien sekä hautajaisrituaaleihin uhrattu varallisuus että uhrieläinten määrä on kasvanut. Tähän suurentumiseen ovat syynä muun muassa kasvanut rahallinen varallisuus, perinteisten luokkarajojen rikkoutuminen ja kulttuurisen identiteetin määrittäminen varsin näyttävän hautajaisrituaalin kautta. Merkittävimpiä seurauksia on ollut muun muassa niiden uskomusten ja käsitysten osittainen muuntuminen, johon koko rituaalin psykokulttuurinen olemassaolo on perustunut. Toinen merkittävä vaikutus on ollut arvovaltaan ja statusasemointiin liittyvien ymmärrysten ja käytäntöjen uudelleenmuotoutuminen hautajaisrituaalikentän julkisessa tilassa. Tämä kirjoitus on vaihtoteoreettinen tutkimus Tana Torajan hautajaisrituaalin lahja- ja hyödykevaihdollisista käytännöistä. Se vaihdollinen objekti, johon työni suurin huomio on kohdistunut, on paikallisessa arvomaailmassa voimakkaasti statusasemoitu uhrieläin, joita annetaan Torajamaan yleiseen varallisuustasoon nähden suurina ja vastavuoroisesti velvoittavina lahjoina hautajaisrituaalien yhteydessä, ennen eläinten rituaalista teurastamista. Myös vesipuhveleiden teurastamista seuraava julkinen ja kohdennettu lihaosuuksien jakaminen on sidoksissa vastavuoroisen vaihdon käytäntöihin. Pyrin vastaamaan kysymykseen miten ja millä tavoin hautajaisten yhteydessä teurastetut uhrieläimet ovat nivoutuneet osaksi torajalaisten seremoniallista, sosiaalista ja taloudellista vaihtoa, statusjärjestelmää ja yhteisön symbolimaailmaa, ja miten nämä käytännöt, merkityskentät ja arvostukset ovat muuttuneet viimeisen noin neljänkymmenen vuoden aikana. Teoreettiset argumenttini liittyvät talousantropologian vaihdon teorioihin, joita sekä etnografinen materiaali, vertaileva tutkimus ja Sulawesilla viettämäni kenttäajanjakso tukevat. Hautajaisrituaalikontekstiin sijoittuvista uhrieläimistä erityisesti vesipuhveli on se prestiisieläin, jonka symboliset ja kulttuuriset merkitykset toimivat useilla eri tasoilla. Yhdistän tässä tutkielmassa statusasemoidun uhrieläimen neljään eri vaihdon "samanaikaiseen" kulttuuriseen ja teoreettiseen elementtiin: Sosiaalisen ja / tai taloudellisen vaihdon objektiksi, luovuttamattomaksi pyhäksi esineeksi ja potlatch-kilvoittelun tuhottavaksi objektiksi. Lisäksi tarkastelen tätä prestiisieläintä hyödykkeenä. Myös käyttämäni käsite uhrieläinvaihto tai – paremminkin – uhrieläinlahjavaihto toimii tässä työssä lähtökohtaisena tutkimushypoteesina, jonka analyyttisen paikkaansa pitävyyden pyrin esittelemään vaihdon teorioiden, Torajamaata käsittelevien etnografioiden, vertailevan tutkimuksen että omakohtaisen kenttäkokemuksen perusteella. Lähtökohtaisesti tarkastelen hautajaisrituaaliin linkittynyttä uhrieläinvaihtoa ja tämän vaihdon hyödykkeistymistä "maussilaisesta" teoreettisesta viitekehyksestä käsin. Selventäessäni uhrieläinvaihdon "totaalista sosiaalista ilmiötä" (Mauss 1999, 28) ja hautajaisrituaalin "totaalisia suoritteita" (mts. 31) olen käyttänyt erityisesti, Gregoryn (1980, 1982, 1994, 1997), Appadurain (1986, 1996), Carrierin (1995), Weinerin (1989, 1995) ja Godelierin (1999) teoreettisia näkökulmia. Käsitteellisesti tämän tutkielman teoreettisen tarkastelunäkökulman voi kiteyttää lahjavaihdon ja hyödykevaihdon teoreettiseen vastakkainasetteluun ja dialektiseen vuorovaikutukseen. Esitän tässä työssä myös teoreettiset perustelut sille miksi, miten ja missä määrin kirjoitukseni tarkastelun kohteena ollut statusasemoitu ja personifioitu "luovuttamaton" vaihdollinen objekti on muuntunut omistajansa ja talokuntansa piiristä irtaannutettavaksi vaihdolliseksi hyödykkeeksi.