Browsing by Subject "henkivakuutus"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-8 of 8
  • Hanninen, Elsa (Helsingin yliopisto, 2020)
    Vakuutussopimusten tappion arvioiminen on tärkeää vakuutusyhtiön riskienhallinnan kannalta. Tässä työssä esitellään Hattendorffin lause vakuutussopimuksen tappion odotusarvon ja varianssin arvioimiseksi sekä sovelletaan sen tuloksia monitilaisella Markov-prosessilla mallinnettavalle henkivakuutussopimukselle. Hattendorffin lauseen nojalla ekvivalenssiperiaatteen mukaan hinnoitellun vakuutussopimuksen erillisillä aikaväleillä syntyneiden tappioiden odotusarvo on nolla, ja tappiot ovat korreloimattomia, jonka seurauksena tappion varianssi voidaan laskea erillisillä aikaväleillä muodostuneiden tappioiden varianssien summana. Työn soveltavana osana simuloidaan Markov-prosesseja sopivassa monitilaisessa mallissa mallintamaan henkivakuutussopimuksien realisaatioita. Tutkitaan, onko simuloitujen polkujen tuottamien vuosittaisten tappioiden keskiarvo lähellä nollaa, ja onko koko sopimusajan tappioiden varianssin arvo lähellä summaa vuosittaisten tappioiden variansseista. Lisäksi lasketaan simulaation asetelmalle Hattendorffin lauseen avulla teoreettiset vastineet ja verrataan näitä simuloituihin arvoihin. Vakuutussopimus pitää karkeasti sisällään kahdenlaisia maksuja: vakuutusyhtiön maksamat korvausmaksut ja vakuutetun maksamat vakuutusmaksut. Vakuutussopimuksen kassavirta on jollain aikavälillä tapahtuvien vakuutuskorvausten ja -maksujen erotuksen hetkeen nolla diskontattu arvo. Vastuuvelka on määrittelyhetken jälkeen syntyvän, määrittelyhetkeen diskontatun, kassavirran odotusarvo. Vakuutussopimuksen tappio jollain aikavälillä määritellään kyseisen aikavälin kassavirran ja vastuuvelan arvonmuutoksen summana. Kun määritellään stokastinen prosessi, joka laskee tietyllä hetkellä siihen mennessä kumuloituneet kustannukset sekä tulevan vastuuvelan nykyarvon, voidaan tappio ilmaista tämän prosessin arvonmuutoksena. Kyseinen prosessi on neliöintegroituva martingaali, jolloin Hattendorffin lauseen tulokset ovat seurausta neliöintegroituvien martingaalien arvonmuutoksen ominaisuuksista. Hattendorffin lauseen tulokset löydettiin jo 1860-luvulla, mutta martingaaliteorian hyödyntäminen on moderni lähestymistapa ongelmaan. Esittämällä monitilaisella Markov-prosessilla mallinnettavan sopimuksen kustannukset Lebesgue-Stieltjes integraalina, saadaan tappion varianssille laskukelpoiset muodot. Markov-prosessilla mallinnettavilla sopimuksille voidaan johtaa erityistapaus Hattendorffin tuloksesta, missä tappiot voidaan allokoida eri vuosien lisäksi eri tiloihin liittyviksi tappioiksi. Soveltavassa osiossa nähdään, että yksittäisinä sopimusvuosina syntyneiden tappioiden odotusarvot ovat lähellä nollaa, ja otosvarianssien summa lähestyy koko sopimusajan tappion otosvarianssia, mikä on yhtäpitävää Hattendorffin lauseen väitteiden kanssa. Simuloidut otosvarianssit eivät täysin vastaa teoreettisia vastineitaan.
  • Moilanen, Kari (2005)
    Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää kotitalouksien vakuutussäästämisen yleiset periaatteet, suomalaisten henkivakuutusmarkkinoiden kehitys, suomalaisten henkivakuutusyhtiöiden sijoitustoiminnan yleiset periaatteet ja henkivakuutusyhtiöiden sijoitustoiminnan menestyminen vuosina 1994-2003. Kotimaisista henkivakuutusyhtiöistä tarkasteluun on valittu kuusi suurinta ja pisimpään markkinoilla toiminutta yhtiötä. Tutkielman teoreettisena perustana on Capital Asset Pricing-malli. Henkivakuutusyhtiöiden sijoitustoiminnan menestymistä mitataan tuotolla, riskillä ja tuotto/riski-suhteella. Vertailu tehdään aikaväliltä 1994-2003 aina vuoden lopun tiedoilla, koska muuta aineistoa ei ole saatavilla. Henkivakuutusyhtiöiden sijoitustoiminnan menestymistä arvioidaan aiemmin sijoitusrahastojen vertailussa sekä kotimaisissa että ulkomaisissa tutkimuksissa käytetyillä menetelmillä. Lisäksi tutkitaan, onko henkivakuutusyhtiöiden sijoitussalkut tehokkaasti hajautettu vai selittyykö sijoitussalkkujen rakenne esimerkiksi vakavaraisuusvaatimuksilla, vastuuvelan rakenteella vai sen mukaan, miten eri sijoituskohteita käsitellään kirjanpidossa. Vertailuindeksinä käytetään osake- ja joukkovelkakirjalainamarkkinoilta johdettua painotettua indeksiä. Pääosin tutkitaan vain perinteisten säästöhenkivakuutuksien ja eläkevakuutuksien katteena olevien varojen sijoittamista. Suomen henkivakuutusmarkkinat olivat 1990-luvulla yksi voimakkaimmin kasvavista säästämisen ja sijoittamisen markkinoista. Henkivakuutusmarkkinoiden voimakas kasvu alkoi 1990-luvun alkupuolen vaikeuksien jälkeen. Sama kehitys jatkui 2000-luvun alkupuolella. Yksilöllisistä säästöhenkivakuutuksista ja eläkevakuutuksista on tullut suosittu ja varteenotettava sijoitusvaihtoehto kotitalouksille. Kotitalouksien finanssivarallisuuden uudelleen allokoituminen on alkanut, ja vuoden 2003 lopussa noin 16 % kotitalouksien finanssivarallisuudesta oli henkivakuutustuotteissa. Kehitykseen on omalta osaltaan vaikuttanut yksilöllisten henkivakuutuksien ja eläkevakuutuksien sekä kipailevien vaihtoehtojen, kuten talletuksien, verokohtelu. Samanaikaisesti kilpailu on kiristynyt ja henkivakuutusmarkkinat ovat keskittyneet koko 1990-luvun ajan. Käsikädessä henkivakuutusmarkkinoiden kasvun kanssa myös henkivakuutusyhtiöiden sijoitustoiminta on kasvanut voimakkaasti. Henkivakuutusyhtiöistä on tullut tarkastelujaksolla lähes yhtä merkittäviä sijoittajia kuin lakisääteisistä eläkeyhtiöistä. Henkivakuutusyhtiöiden sijoitustoiminta on hyvin säänneltyä ja se toimii erilaisten sidosryhmien ristipaineissa. Voidaankin sanoa, että sijoitustoiminnan toimintaympäristö on ollut erittäin haasteellinen. Haasteellisesta toimintaympäristöstä huolimatta voidaan sanoa, että henkivakuutusyhtiöiden sijoitustoiminta on onnistunut suhteellisen hyvin. Eri yhtiöillä on ollut hyvin erilaiset sijoituspolitiikat. Osa yhtiöistä on sijoittanut suuremmalla painolla osakkeisiin, osa kiinteistöihin ja osa joukkovelkakirjalainoihin. Kaikki sijoituspolitiikat ovat johtaneet vähintäänkin kohtuulliseen tulokseen. Yhtiöiden vakavaraisuus on säilynyt hyvällä tasolla ja asiakkaat ovat saaneet hyvää tuottoa henkivakuutussijoituksilleen. Tutkielma osoittaa, että henkivakuutusyhtiöiden sijoitustoimintaa ovat ohjanneet muut tekijät kuin sijoitussalkkujen optimointi tuotto/riski-suhteella. Pääosin sijoitussalkkujen rakenne selittyy yhtiöiden vastuuvelan rakenteella, vakavaraisuudella ja eri sijoitusinstrumenttien erilaisella arvostamisella kirjanpidossa. Kiinteistösijoituksilla on saatu lisähajautushyötyä. Kiinteistösijoituksia sisältävät sijoitussalkut ovat päässeet paremmalle tuotto/riski-tasolle kuin pelkästään osake-, joukkovelkakirjalaina- rahamarkkinoilta optimoidulla sijoitussalkulla on päästy. Tämä selittyy pääosin kiinteistösijoituksilla.
  • Liukko, J (Kela, 2005)
    Sosiaali ja terveysturvan tutkimuksia 82
    Vastuu perheestä on säilynyt keskeisenä teemana suomalaisessa vakuutusajattelussa läpi vuosikymmenten. Tämä käy ilmi tutkija Jyri Liukon juuri ilmestyneestä tutkimuksesta, jossa hän kartoittaa hyvinvoinnin eetoksen muodonmuutosta. Tutkimusaineistona on suomalainen henkivakuutusmainonta vuosina 1945·89. Etsiessään kollektiivisia käsityksiä hyvinvoinnista, riskeistä, vastuusta ja solidaarisuudesta Liukko lähestyy vakuuttamista tuoreella tavalla. Vakuuttaminen on ajattelutapa, tapa suhtautua elämään. Hyvinvointi edellyttää vakuutusmainonnan mukaan elämänhallintaa, jatkuvuutta ja taloudellista turvallisuutta, joiden saavuttaminen edellyttää vastuullisuutta, yhtäältä yksilön vastuuta ja toisaalta yhteisvastuuta. Liukko vertaa tutkimuksessaan vakuutusmainontaa kansanvalistukseen, jonka avulla ihmisiä on opetettu vastuulliseen taloudelliseen ajatteluun. Hyvinvoinnin eetos on ilmennyt eri aikoina eri tavoin nimenomaan suhtautumisessa riskeihin ja niiden hallintaa edellyttävään vastuullisuuteen. Kansakunnan ja keskinäisen vakuutusyhteisön etu on antanut mainonnassa vähitellen tilaa yksityiselle edulle siirryttäessä 1950-luvulta kohti nykyhetkeä. Samalla riskin käsite on muuttunut pelkästä uhkaavasta vaarasta lupaavaksi mahdollisuudeksi. Vastuu perheestä on säilynyt ainoana teemana läpi koko tutkittavan ajanjakson. Vaikka Liukon tutkimus keskittyy yksityisvakuutukseen, se avaa samalla mielenkiintoisia näköaloja sosiaalivakuutukseen ja hyvinvointivaltioon liittyviin kysymyksiin. Tutkimus osoittaa, miten vapaaehtoinen henkivakuutus ja lakisääteinen sosiaalivakuutus ovat kietoutuneet toisiinsa. Selvittäessään vakuutusajattelun syntyä ja kehitystä Liukko nostaa keskeiseksi teemaksi yhteisen edun ja oman edun tavoittelun välisen jännitteen. Tämä jännite on havaittavissa niin yksityis- ja sosiaalivakuutuksen välillä kuin näiden vakuutusmuotojen sisälläkin. Samalla se määrittää myös ajankohtaista keskustelua hyvinvointivaltion tulevaisuudesta.
  • Huuhilo, Peter (Helsingin yliopisto, 2020)
    The life insurance company invests the assets covering the technical provisions it has collected as insurance premiums in the capital markets. The purpose of the insurance company’s investment activities is to increase the ratio between the returns and indemnities paid to the policyholders and the insurance premiums paid by the policyholders, and thus improve the company’s price competitiveness in the insurance markets. As the insurance company seeks a higher return on the assets covering the technical provisions, the risk of the investment failure, and the consequent decrease in the value of the capital also increase. In order to cover the risk arising from the investment activities and the possible inability to fulfil its obligations with the policyholders, the Insurance Companies Act requires companies to raise sufficient amount of own funds from the capital investors to safeguard their solvency. The lowest allowable value of own funds is called solvency capital requirement (SCR). The value of the solvency capital required depends on the risk of the insurance company’s investments. The Finnish insurance legislation refers to the Solvency II Directive of the European Union, according to which the life insurance company’s basic own funds must cover an impairment of the investments covered by the technical provisions with a probability of 99.5% over a period of one year. The new business expected during the year shall also be taken into account. The Solvency II directive allows insurance companies to calculate the SCR using either a standard formula or different degrees of the insurance company’s internal models. The insurance company must always agree with the supervision authority on the use of the internal models. In Finland, the calculation of the solvency capital requirement is supervised by the Finnish Financial Supervisory Authority (FIN-FSA). It is generally believed that the SCR calculated with the standard formula differs significantly from the capital requirement achieved using the internal models. Previous studies have concluded this to be due to the standard formula imposing disproportionately high capital requirements for certain asset classes disregarding the diversification benefit within the asset classes. The standard formula has also been noticed to underestimate the diversification benefit between the asset classes. Therefore, the capital requirement under the standard formula is believed to limit the capability of the undercapitalized life insurance companies to hold financially sound, i.e. risk-return optimal portfolios. In this case, it is possible that the use of the standard formula will even increase the risk of business for some life insurance companies. In this research, the efficient portfolios with expected returns of 7.6-15.8% with the lowest achievable standard deviation are formed employing the asset classes for which the life insurance companies most commonly invest in, i.e. government bonds, real estates and equities. The expected returns and the standard deviations of the returns have been calculated from the return time series of investments in five European states: Germany, France, Spain, Finland and the UK. In addition, the return time series of the US markets have been selected to represent the western markets, while the return time series of the Japanese markets have been selected to represent the eastern markets. The return time series extend as far as the year 1870. For the efficient portfolios, the SCR has been calculated with both the standard formula and the commonly used VaR(1Y;99.5%) of the surplus model. The results indicate that the Value at risk approach rewards the insurance company from the diversification of the investments significantly more than the standard formula. Although the increasing portfolio return expectations lead to portfolios containing riskier assets and thus the capital requirement for individual investments in efficient portfolios increase, an increase in the number of the underlying assets, i.e. diversification, means that the total capital requirement for the portfolios in the Value at risk approach does not grow as fast as in the standard formula. In addition, the results of the research indicate that the standard formula penalizes investments outside the euro area more than the VaR(1Y;99.5%) of the surplus model. On the other hand, the capital requirement given by the standard formula was remarkably low for the euro area government bonds.
  • Unknown author (Yhteiskirjapaino, 1918)
    Tiedonantoja yhtiön osakkaille / Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö Suomi ; n:o 7
  • Puustinen, Pekka (Kuluttajatutkimuskeskus, 2008)
    Kuluttajatutkimuskeskus. Työselosteita ja esitelmiä 114
    Vakuutussäästäminen ja varsinkin siihen sisältyvä vapaaehtoinen eläkesäästäminen on viime vuosina saanut paljon julkisuutta. Mediassa on käyty keskustelua mm. työeläkeyhtiöiden rahastoimien eläkevarojen riittävyydestä sekä kuluttajien omaehtoisen varautumisen merkityksestä eläketurvan täydentämisessä. Vakuutussäästötuotteita on tarjolla Suomessa melko kattavasti ja niiden saatavuus on parantunut finanssialalla tapahtuneiden rakenteellisten muutosten johdosta huomattavasti. Vakuutussäästäminen onkin kasvattanut suosiotaan koko 2000-luvun ajan. Vakuutussäästötuotteita myyvät yhtiöt toimivat aktiivisesti myynnissään ja käyttävät tehokkaasti hyväkseen laajentunutta konttoriverkostoaan sekä jossain määrin myös sähköisiä palveluitaan. Tämän selvityksen tarkoituksena on kartoittaa vakuutussäästötuotteiden tämän hetkistä markkinatarjontaa ja sähköisiä vakuutussäästöpalveluita kuluttajanäkökulmasta. Selvityksessä havaittiin, että Suomen markkinoilla tarjotaan yhtiöstä riippuen usealla eri tavalla nimettyjä vakuutussäästötuotteita. Erilaisista tuotenimistä huolimatta tuotteet poikkeavat yhtiöiden välillä pääasiassa yhtiöiden tarjoamissa rahastovalikoimissa sekä yhtiöiden tavoissa painottaa eri kululajeja kuluja perittäessä. Rakenteeltaan tuotteet ovat keskenään kuitenkin hyvin yhteneviä. Tästäkin huolimatta vakuutussäästäminen, ja varsinkin vakuutussäästötuotteiden vertaileminen niiden hankintavaiheessa, ei ole kuluttajien kannalta ongelmatonta. Se, että eri vakuutussäästötuotteiden veroetujen, sijoituskohteiden, kulurakenteiden ja tuotto-odotusten sekä riskien vertaileminen saattaa olla kuluttajalle työlästä, voi aiheuttaa tilanteen, jossa kuluttajat saattavat olla palveluntarjoajien johdateltavissa. Kun melko monimutkaisena pidettyjä vakuutussäästöpalveluita siirretään sähköiseen palveluympäristöön, on mahdollista, että niiden käyttö henkilökohtaisen palvelun puutteen takia vaikeutuu. Selvityksessä tuli esiin, että Suomessa toimivien yhtiöiden sähköisissä vakuutuspalveluissa on huomattavia yhtiökohtaisia eroja. Joidenkin yhtiöiden kohdalla sähköiset palvelut toimivat pääasiassa virtuaalisena näyteikkunana, jolloin palveluissa esitetään ainoastaan lyhyt kuvaus tuotevalikoimasta ja kuvaukset tuotteiden sisällöstä. Vastaavasti osa yhtiöistä on panostanut sähköisten palveluiden kehitystyöhön hyvinkin paljon, ja tällöin sähköiset palvelut palvelevat kuluttajaa jossain määrin koko vakuutussäästöpalvelun elinkaaren ajan. Selvityksessä ehdotetaan, että vakuutussäästötuotteita ja sähköisiä vakuutussäästöpalveluita kehitettäessä tulisi ottaa huomioon, että kuluttajilla on muitakin kuin taloudellisia (hyvä tuotto) ja funktionaalisia (palvelut ovat helppokäyttöisiä) tarpeita. Säästäminen ja sijoittaminen voivat ravita mm. kuluttajien kokemushakuisuutta, halua kehittyä, itsensä ylittämisen tarvetta ja sosiaalista hyväksyttävyyttä. Näin ollen esitetään, että kuluttajien taloudellisten ja funktionaalisten tarpeiden huomioimisen lisäksi, emotionaalisiin ja sosiaalisiin tarpeisiin tarttuminen ja niiden stimuloiminen tuotteiden ominaisuuksien ja sähköisten palveluiden avulla, tulisi olla palveluntarjoajien huomion kohteena tulevaisuudessa.
  • Salmela, Krista (Helsingin yliopisto, 2020)
    Suomessa henkivakuutusoikeuden ja perintöoikeuden välillä on vain vähäinen lainsäädännällinen yhteys. Henkivakuutusoikeuden merkitys perintöoikeuden kannalta kiteytyy PK 7:4:ään, jonka mukaan perittävän tekemät henkivakuutusmaksut voidaan ottaa huomioon rintaperillisen perintöosaa ja lakiosaa laskettaessa, jos henkivakuutusmaksut eivät ole olleet kohtuullisessa suhteessa perittävän oloihin ja varoihin. Kyse on siten henkivakuutusoikeuden ja lakiosasuojan välisestä yhteydestä, ja erityisesti ylisuurten henkivakuutusmaksujen vaikutuksesta lakiosasuojaan. PK 7:4 on hyvin tulkinnanvarainen, eikä sen soveltamisesta ole juurikaan oikeuskäytäntöä. Myös oikeuskirjallisuudessa on pitkälti tyydytty sivuuttamaan PK 7:4:n mukaiset tilanteet vetoamalla tilanteiden harvalukuisuuteen ja pykälän tarpeettomuuteen. Virallislähteistä ei ole löydettävissä PK 7:4:ää koskevia tulkintaohjeita. Vallitseva oikeustila on epävarmuuden vuoksi ongelmallinen rintaperillisen lakiosasuojan kannalta. Koska rintaperilliselle on päätetty antaa vahva lakiosasuoja, tulee myös PK 7:4:n soveltamista selkeyttää. Tässä tutkielmassa tarkastellaan syvällisesti PK 7:4:n tunnusmerkistöä. Merkittävin tunnusmerkistötekijä on henkivakuutusmaksujen kohtuuttomuus suhteessa perittävällä olleisiin oloihin ja varoihin. PK 7:4:n mukaisessa kohtuuttomuusarvioinnissa avoimeksi jää ensinnäkin se, minkä ajankohdan mukaan henkivakuutusmaksujen kohtuuttomuutta on arvioitava. Arvioinnin lähtökohdaksi on mahdollista ottaa esimerkiksi perittävällä olleet olot ja varat henkivakuutusmaksun suoritushetkellä, olot ja varat kokonaisvaltaisemmin, tai jäämistön suuruus perittävän kuolinhetkellä. Toiseksi PK 7:4:n nojalla on epäselvää, minkä suuruinen suoritus katsotaan kohtuuttomaksi. Onko henkivakuutusmaksuille edes mahdollista asettaa mitään tiettyä rajaa, jonka ylittäessään henkivakuutusmaksut katsotaan suoraan kohtuuttomiksi? Kohtuuttomuusarvioinnin jälkeen on vielä selvitettävä, millä tavoin henkivakuutusmaksut otetaan huomioon jäämistön laskennallisena lisäyksenä. Ensinnäkin on mahdollista, että kaikki henkivakuutusmaksut lisätään jäämistöön. Toiseksi on mahdollista, että vain yksittäinen ja ylisuureksi katsottu henkivakuutusmaksu lisätään jäämistöön. Kolmanneksi on mahdollista, että yhdestä ylisuuresta henkivakuutusmaksusta tehdään ns. ”kohtuullisuusvähennys”, ja vain kohtuuttomaksi katsottu osa lisätään jäämistöön. Tässä tutkielmassa etsitään vastauksia edellä esitettyihin kysymyksiin tarkastelemalla PK 7:4:n säätämisen syitä ja pykälän tarkoitusta. Lisäksi tutkielmassa arvioidaan PK 7:4:n suhdetta PK 7:3.3:een ja perittävän tekemään testamenttiin sekä lakiteknisen erottelun syitä ja tarpeellisuutta. Käsittelyn kohteeksi nousee se, olisiko PK 7:4:n mukaiset tilanteet mahdollista ratkaista esimerkiksi PK 7:3.3:n avulla. Loukatulla rintaperillisellä on lakiosaoikeuden loukkauksesta huolimatta lähes aina oikeus saada lakiosansa täysimääräisenä. Tutkielman loppupuolella käsitellään näitä mahdollisuuksia, jolloin tarkastelun kohteena ovat lakiosan vaatiminen ja lakiosan täydennyskanne PK 7:4:n mukaisessa tilanteessa.