Browsing by Subject "hinnanmuodostus"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-15 of 15
  • Haveri, Petteri (2008)
    Hydropower is one of the most important sources of electricity in Finland and in the Nordic countries. It is studied in this work how the water resources are allocated under perfect competition and in a monopoly. The question is considered from the viewpoints of a planner and a producer. A number of alternative models to model and plan the use of water resources are presented. The first chapters present shortly how the electricity is generated and consumed in Finland and in the Nordic countries. Furthermore it is given an overview on the transmission and distribution systems of electricity. The reader gets also an idea how a hydro power plant is operated. In the following chapters the planner's solution is presented and how the water resources get allocated under perfect competition and in monopoly. The planner's solution is studied with the help of two models. The first model is a simple two-period model and the second model a costs minimizing model. The solution under perfect competition is first analyzed with a two-period model and then with a more realistic multi-period model. In the chapter of monopoly the behaviour of private and public monopolies are analyzed with the help of two-period model. At the end a novel model is presented. With this model the opportunities to abuse market power are eliminated. Also the problems and justifications of wind fall taxation are considered from a juridical and an economic viewpoint. The following aspects of the different market structures are considered: price formation, market power, efficiency and welfare distribution. The theoretical results are compared with studies and analysis about the Nordic power markets.
  • Honka, Joona (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkimus käsittelee asuntojen hintojen muodostumista pääkaupunkiseudulla vuoden 2016 asuntokauppa-aineiston avulla. Hintoja tarkastellaan aluksi koko pääkaupunkiseudun tasolla, jonka jälkeen siirrytään vertailemaan hintojen muodostumista kaupunkien välillä. Pääkaupunkiseudulla on Helsingin keskustan lisäksi useita pienempiä kaupunkikeskuksia, joten asunnot on jaettu lähimmän kaupunkikeskuksen mukaan alueisiin. Etäisyysmuuttujat lähimpään kaupunkikeskukseen ja Helsingin keskustaan on luotu julkisen liikenteen ja henkilöauton matka-ajan keskiarvoa käyttäen. Etäisyys kaupunkikeskukseen antaa koko pääkaupunkiseudun tasolla ristiriitaisia tuloksia, joten tarkastelin, kuinka eri kaupunkikeskukset ja niiden etäisyys vaikuttaa asuntojen hintoihin. Tulokset osoittavat, että kaupunkikeskuksen laatua voidaan tarkastella etäisyysmuuttujan kertoimen perusteella, sillä parempien kaupunkikeskuksien läheisyydessä asunnot ovat kalliimpia ja hinnat laskevat etäisyyden kasvaessa keskustaan. Heikommissa kaupunkikeskuksissa tilanne on päinvastainen. Syitä tälle ovat kaupunkikeskuksien positiivisten ja negatiivisten vaikutusten nettoarvo. Löysin kuitenkin merkittävän havainnon sosioekonomisista muuttujista. Teorian mukaan ihmiset muuttavat asuinalueelle, jossa asuu heidän itsensä kaltaisia ihmisiä. Muodostin sosioekonomisista muuttujista eli tuloista, työttömyysasteesta ja koulutusasteesta mittarin, joka kuvastaa kaupunkikeskuksen sosioekonomista sijoitusta. Tulosten perusteella Tapiola ja Helsingin keskus ovat korkeimmilla sijoilla, kun taas Koivukylä ja Hakunila ovat viimeisillä sijoilla. Lähimmän kaupunkikeskuksen etäisyysmuuttujan kerroin korreloi erittäin voimakkaasti sosioekonomisen sijoituksen kanssa. Muutamia poikkeuksia selittivät keskustan ulkopuolelle rakennetut uudet asunnot, jolloin rakennusvuoden merkitys on näissä tapauksissa sosioekonomista asemaa voimakkaampi. Helsingin keskustan etäisyyden merkitys on teorian ja tulosten perusteella erittäin suuri. Tuloksien perusteella ydinkeskustan välittömässä läheisyydessä asuntojen hinnat ovat noin 60 prosenttia kalliimpia kuin yli 45 minuutin etäisyydellä. Tuloksien perusteella Helsingin keskustaan 1990-luvulla liittyneet negatiiviset ulkoisvaikutukset ovat vähentyneet tai mieltymykset ydinkeskustassa asumiseen ovat muuttuneet, koska ydinkeskusta-asuntojen arvostus on kasvanut suhteellisesti eniten pääkaupunkiseudulla 1990-luvulta. Rakennusvuoden vaikutus on myös erittäin merkittävä asunnon hintaan. Hinnan ja rakennusvuoden välinen suhde ei ole lineaarinen vaan muistuttaa enemmän U-muotoa, koska vanhimmat ja uusimmat asunnot ovat kaikkein kalleimpia. Tulosten perusteella hinnat ovat matalimmat 1960- ja 1970-luvuilla rakennetuissa asunnoissa. Vuonna 1997 tehdyn tutkimuksen mukaan matalimmat hinnat vastaavalla aineistolla löytyivät 1940-luvulta, vaikka 1960- ja 1970-luvun asuntoja pidettiin jo silloin heikkolaatuisina ja arkkitehtuurisesti merkityksettöminä. Teorian mukaan 1940-luvun asuntojen hinta selittyi rakennusmateriaalien heikolla laadulla, ihmisten mieltymyksillä ja arkkitehtuurilla. Aikakauden asuntojen arvostus on kasvanut, mutta tulosten perusteella suurin selittävä tekijä löytyy suurista peruskorjauksista ja putkiremonteista. Putkiremontti tehdään keskimäärin 50 vuoden välein, jolloin 1990-luvulla tehdyn tutkimuksen ajankohtana putkiremontit kohdistuivat juuri 1940-luvulla rakennettuihin asuntoihin ja tällä hetkellä remontit kohdistuvat 1960- ja 1970-luvuilla rakennettuihin asuntoihin.
  • Ahonen, Leo (Suomen metsätieteellinen seura, 1971)
  • Ahonen, Leo (Suomen metsätieteellinen seura, 1970)
  • Aalto-Setälä, Ville; Halonen, Markus; Nikkilä, Marita; Peura-Kapanen, Liisa; Raijas, Anu; Saarinen, Paavo (Kuluttajatutkimuskeskus, 2003)
    Kuluttajatutkimuskeskuksen kirjoja
  • Kinnunen, Kaisa (Kuluttajatutkimuskeskus, 2004)
    Kuluttajatutkimuskeskus. Julkaisuja 9/2004
    Tutkimuksen tavoitteena on ollut tutkia, kuinka kilpailuttaminen toimii käytännössä ja kuinka hinnoittelu muuttuu eri markkinatilanteissa ja vuodenaikoina pyytämällä sähköntoimittajilta tarjoukset kahdelle sähkön pienkuluttajalle: kerros-taloasukkaalle ja sähkölämmitteisen omakotitalon asukkaalle. Lisäksi tutkimuksen tavoitteena on ollut tuottaa perustietoa sähkömarkkinoista ja sähkön hinnan-muodostuksesta. Tässä tutkimuksessa verrattiin joulukuussa 2003 ja toukokuussa 2004 pyydettyjä tarjouksia toisiinsa ja tutkittiin, millä tavoin tarjoukset erosivat toisistaan ominaisuuksiltaan ja hintatasoltaan. Tarjousten perusteella tutkittiin muun muassa, kuinka julkisesti ilmoitetut toimitusvelvolliset hinnat eroavat todellisesti tarjotuista hinnoista. Tutkimuksen toistaminen puolen vuoden välein antoi viitteitä siitä, kuinka markkinatilanne ja sen muutokset vaikuttavat sähkötarjouksiin ja niiden saamiseen. Tutkimuksessa kävi ilmi, että keskimääräiset toimitusvelvolliset listahinnat ovat keskimääräisiä tarjoushintoja halvemmat molemmissa asiakasryhmissä ja se, että niissä on enemmän hajontaa kuin tarjoushinnoissa. Sillä, että toimitusvelvolliset hinnat ovat tarjoushintoja alemmat, voi olla asiakkaiden kilpailutusta ehkäisevä vaikutus. Erityisen yllättävä havainto oli se, että omakotitaloasukkaan toimitus-velvollisten keskihintojen keskiarvo on jopa kaikkein edullisimman tarjouksen keskihintaakin edullisempi. Tämä voi hillitä kuluttajien kilpailutushaluja ja hidastaa tehokkaiden kilpailullisten markkinoiden syntymistä. Verrattaessa vihreän energian hintoja ns. perinteisen yleissähkötuotteen hintaan huomattiin, että kilpailuttamalla sähkön hankintansa pienkuluttaja voi löytää itselleen edullisemman vihreän energian tarjouksen jo tämän hetkisillä tarjoushinnoilla. Omakotitaloasukkaalle kaikkein halvin vihreän energian vuosikustannus touko-kuussa oli yllättäen hieman edullisempi kuin kaikkein halvin perinteisen sähkön tarjous. Tämä osoittaa sen, että kilpailuttamalla kuluttaja voi tukea uusiutuvien energiamuotojen kehittämistä ja kestävää kehitystä samalla pienentäen vuosittaista sähkölaskuaan. 1990-luvun lopun sähkömarkkinoiden vapauttamisella on ollut suuri vaikutus markkinoiden toimintaan. Tulevien vuosien haasteena on puolestaan vuoden 2005 alusta alkava päästökauppa, jota pidetään vähintään yhtä merkittävänä muutoksena ja haasteena kuin markkinoiden vapauttamista. Päästökaupan odotetaan nostavan pienasiakkaan sähkönhintoja kautta linjan. Tällöin onkin tarpeen tarkastella yksittäisten yritysten todellisuudessa tarjoamia hintoja, että voitaisiin muodostaa kattava kuva toteutuneiden sähkönhintojen muutoksista pidemmällä aikavälillä. Näin ollen tämä tutkimus toimii lisäksi taustana markkinoiden tuleville tarkasteluille.
  • Aalto-Setälä, Ville; Saarinen, Paavo (Kuluttajatutkimuskeskus, 2004)
    Kuluttajatutkimuskeskus. Julkaisuja 6/2004
    Hintakilpailu Suomen lääkemarkkinoilla on ollut perinteisesti vähäistä. Kuluttajat ovat ostaneet lääkkeitä pääasiallisesti lääkärin määräyksen mukaan. Kuluttajan lääkkeestä maksama hinta taas ei ole ollut lääkärille merkittävä lääkkeen valintaan vaikuttava tekijä. Kilpailutilanne lääkemarkkinoilla muuttui ratkaisevasti 1.4.2003. Tällöin otettiin käyttöön yksi keino lääkekustannuksien kasvun hillitsemiseksi eli lääkevaihto. Lääkevaihto tarkoittaa sitä, että apteekki vaihtaa lääkärin määräämän reseptilääkkeen halvempaan, mikäli lääke on vaihtokelpoinen ja mikäli lääkäri tai kuluttaja ei erikseen kiellä vaihtoa. Kilpailullisuuden kannalta kyse on siitä, että ei-patenttisuojattujen alkuperäislääkkeiden erityisasema markkinoilla poistettiin altistamalla ne rinnakkaisvalmisteiden kilpailulle. Tämä tutkimus tarkastelee lääkemarkkinoiden kilpailuympäristön muutoksen vaikutusta yksittäisten lääkkeiden hintoihin. Tarkasteltavana on vaihtokelpoisten lääkkeiden hinnat ja erityisesti kysymys, mitkä seikat ovat vaikuttaneet alkuperäislääkkeiden hintojen erisuuriin laskuihin. Toisaalta tarkasteltavana on rinnakkaisvalmisteisten lääkkeiden hintojen määräytyminen lääkeryhmän hintaputken sisällä ja ympärillä. Tutkimuksen ilmeisin tulos on se, että kilpailijoiden lukumäärän lisääntyminen substituutioryhmässä laskee hintoja. Tulos ei tietysti ole yllättävä, mutta yllättävää on, että uudet kilpailijat laskevat selvästi ryhmän hintoja, vaikka ryhmässä olisi jo useita kilpailijoita. Kilpailijoiden hintoja laskeva vaikutus ei lisäksi ole samanlainen kaikissa substituutioryhmissä, sillä kilpailu on laskenut hintoja huomattavasti vähemmän alunperin keskihinnaltaan alhaisissa ryhmissä kuin kalliimmissa ryhmissä. Syynä on se, että keskihinnaltaan alhaisissa ryhmissä 2 euroa leveä hintaputki on kovin leveä prosentuaalisesti. Jos ryhmän alin hinta on esimerkiksi 4 euroa, kyseistä tuotetta jopa 50 % kalliimmat lääkkeet mahtuvat hintaputkeen. Pahinta ei ole se, että "liian kalliit" tuotteet mahtuvat hintaputkeen, vaan se, että liian leveä hintaputki poistaa insentiivin laskea hintoja alas: jos kuitenkin lähes kaikki ryhmän tuotteet mahtuvat putkeen, miksi kukaan laskisi hintoja? Hintaputken pitäisikin olla selvästi kapeampi kuin 2 euroa hinnoiltaan alhaisten substituutioryhmien kohdalla. Tutkimuksen toinen tärkeä tulos on se, että alkuperäislääkkeiden hintakehitys on ollut hyvin erilainen pienissä ja suurissa substituutioryhmissä. Lääkevaihdon toisena ongelmana onkin tällä hetkellä se, että paljon kilpailijoita sisältävien substituutioryhmien alkuperäislääkkeiden hinnat eivät ole juuri laskeneet. Koska osa kuluttajista haluaa ostaa näitä kalliita alkuperäislääkkeitä, kyseisten lääkkeiden korkeat hinnat nostavat sekä kuluttajille että Kansaneläkelaitokselle lääkkeistä aiheutuvia kustannuksia.
  • Nikkilä, Marita; Raijas, Anu; Aalto-Setälä, Ville (Kuluttajatutkimuskeskus, 2008)
    Kuluttajatutkimuskeskus. Työselosteita ja esitelmiä 109
    Hintatietoisuuden tutkimisella on pitkät perinteet, mutta Suomessa kiinnostus sen tutkimiseen virisi vasta euron käyttöönoton myötä. Yhteisvaluutan käytössä mielenkiintoinen tarkastelunäkökulma on erityisesti euroilluusion vaikutus tuotteen arvon ymmärtämiseen. Tutkimus käsittelee euromaiden kuluttajien kokemuksia euron käytöstä sekä suomalaisten kuluttajien hintatietoisuuden kehitystä viiden ensimmäisen eurovuoden aikana. Tutkimuksessa käytetään kolmea erilaista aineistoa. Ensiksi hyödynnetään Euroopan komission vuosina 2002-2006 keräämiä Eurobarometreihin sisältyviä aineistoja. Toiseksi käytetään Kuluttajatutkimuskeskuksen vuosina 2001-2007 keräämiä hinta- ja hinta-arvioaineistoja. Euron käyttöönotto sekaannutti ihmisten käsityksiä tuotteiden hinnoista. Vuoden 2002 alussa, heti käyttöönoton jälkeen, euromaiden kansalaisten mielestä hinnat nousivat. Hintatietoisuus ei ole käytännöllisesti katsoen parantunut vuosina 2002-2007 ollenkaan, vaan on jopa huonontunut alkushokin jälkeen. Euron käyttöönotto ei ole muuttanut vain yksittäisiä hintoja, vaan muokannut uudelleen koko hinnoittelusysteemiä markkinoilla. Hyvin hidas hintatietoisuuden paraneminen voi johtua selkeiden hinnoittelumallien puuttumisesta, jollaiset markka-aikana olivat kuluttajien tietoisuudessa. Yksi selitys heikentyneelle hintatietoisuudelle on entisten rahayksiköiden käyttö kuluttajien hahmottaessa tuotteiden hintojen todellista arvoa. Kuluttajat koko euroalueella tukeutuvat edelleen vahvasti entisiin kansallisiin valuuttoihin ostoksia tehdessään. Mitä suuremmista summista on kyse, sitä enemmän kuluttajat kääntävät hinnat mielessään vanhoiksi valuutoiksi. Pysyvän hintatietoisuuden heikkenemisen yhtenä syynä voi olla se, että ainakin alhaisissa hinnoissa euron nimellisarvo on vaikeampi ymmärtää ja muistaa kuin mitä markan arvo oli. Usein yksi euro voi kuluttajien ymmärryksessä olla yksi markka. Kansallisen valuutan aikana markka, noin 16 senttiä, oli usein käytetty arvioyksikkö. Euroaikana yhdestä eurosta tai 50 sentistä on tullut hinta-arvioiden yksikkö. Hinta-arvioiden asteikko on siis muuttunut karkeammaksi. Sen sijaan kaupassa tuotteiden hinnoitteluyksikkö on yksi sentti. Näin olleen kauppa ja kuluttajat 'hinnoittelevat' tuotteita eri asteikoilla. Hintatietoisuus vaihtelee suuresti eri-ikäisten kuluttajien välillä, ja 50-79-vuotiaiden hintatietoisuus on heikentynyt eniten. Niin Suomessa kuin muissakin euromaissa nuoret ilmoittavat omaavansa vähiten ongelmia euron käytössä. Vaikka näin varmaan onkin, on mahdollista, että nuoret eivät piittaisi edullisten tuotteiden hinnoista. Heille ei todennäköisesti koskaan synnykään sellaista mielenkiintoa hintojen seuraamiseen, mikä vanhemmilla ikäluokilla on ollut. Elintarvikkeiden hinnoista piittaamattomuus voi olla yleisempikin syy: elintason noustessa kuluttaja ei katso tarpeelliseksi rasittaa muistiaan sellaisten tuotteiden hinnoilla, joiden osuus hänen kaikista menoistaan on vähäinen. Kuluttajien hintatietoisuus on vielä viisikin vuotta euroon siirtymisen jälkeen huomattavasti heikompi kuin markka-aikana. Viidessä vuodessa tukeutuminen markkoihin on vähentynyt, mutta hintojen ilmoittaminen euroina ei ole vieläkään luontevaa. Hintojen oppiminen on monimutkainen prosessi, koska kuluttajat joutuvat opettelemaan samanaikaisesti kaksi suurta asiaa: uudet hinnat ja uuden hinnoittelusysteemin. Kyse on uudelleen oppimisesta, mikä tapahtuu hitaasti.
  • Keltikangas, Valter (Suomen metsätieteellinen seura, 1954)
  • Aalto-Setälä, Ville; Matschoss, Kaisa; Nikkilä, Marita (Kuluttajatutkimuskeskus, 2006)
    Kuluttajatutkimuskeskus. Julkaisuja 2/2006
    Palvelut muodostavat nykyisin lähes 70 prosenttia länsimaiden kokonaistalouksista. Lisäksi palvelujen osuus näyttää nousevan kokonaistuotannon kasvaessa. Sen vuoksi nimenomaan palveluiden hintatasolla on ratkaiseva merkitys tarkasteltaessa maan kokonaishintatasoa. Hintaerot palvelumarkkinoilla ovat suuret. Palveluiden hinnat ovatkin kalleimmissa Euroopan maissa noin kuusi kertaa korkeammat kuin halvimmissa maissa. Tavaramarkkinoilla maiden väliset hintaerot ovat huomattavasti pienemmät. Sekä tavaroiden että palveluiden hintataso nousee maan tulotason noustessa. Palvelujen hinnat nousevat tulotason noustessa huomattavasti voimakkaammin kuin tavaroiden. Korkean elintason maissa palvelut ovatkin suhteessa tavaroita kalliimpia. Palvelut voidaan jakaa karkeasti ottaen kahteen ryhmään: työvoimavaltaisiin ja pääomavaltaisiin. Työvoimavaltaisilla palvelualoilla maiden väliset hintaerot ovat tyypillisesti suuret. Hintaerot ovat pääosin työvoimakustannusten sanelemat ja Euroopan maiden väliset erot työvoimakustannuksissa ovat suuret. Maiden väliset hintaerot ovat huomattavasti pienemmät ja myös ennustamattomammat pääomavaltaisilla toimialoilla. Pääomavaltaisten toimialojen hintaerot johtuvat toimialan kilpailutilanteesta, käytetystä teknologiasta ja joskus myös luonnonolosuhteista. Palveluiden hinnat ovat Suomessa keskimäärin kalliita verrattuna Euroopan maiden keskitasoon. Palveluiden keskihinta on Suomessa 19 prosenttia EU15-maiden keskiarvoa korkeampi. Hintaero verrattuna kaikkien Euroopan maiden keskiarvoon, jota alentavat sekä EU:n uudet jäsenmaat että hakijamaat, on vielä huomattavasti suurempi. Toisaalta Suomen palveluiden hintaero alle kymmenen miljoonan asukkaan EU15-maiden keskiarvoon on ainoastaan kolme prosenttia. Palveluiden kalleus Suomessa riippuukin tarkasteluperspektiivistä. Lisäksi on huomattava, että tietyn maan sisälläkin voi olla suuret hintaerot palvelutoimialojen välillä. Erityisen kalliita Suomessa ovat korjauspalvelut ja melko edullisia puolestaan puhelupalvelut ja energia. Kuinka paljon palveluiden hintaeroihin sitten voidaan vaikuttaa julkisen vallan toimilla esimerkiksi purkamalla sääntelyä ja tehostamalla kilpailua? Tähän kysymykseen löydetään hyvin erilaisia vastauksia katsomalla eri palvelumarkkinoiden tilannetta. Tarkasteltaessa puhelupalveluita tai tietyin varauksin myös sähkömarkkinoita, huomataan, että Suomi voi korkeista työvoimakustannuksista ja pienestä markkina-alueen koosta huolimatta olla edullinen maa, jossa kilpailu toimii tehokkaasti. Voidaanko sanoa, että minkä tahansa palvelumarkkinan hintataso pystytään saamaan edulliseksi eurooppalaisessa vertailussa, kunhan julkinen sektori osaa luoda toimialan kilpailulle optimaalisen ympäristön? Näin tuskin voidaan sanoa. Ei ole realistista, että esimerkiksi runsaasti työvoimakustannuksia sisältävien korjauspalveluiden hinnat saataisiin Suomessa lähelle koko Euroopan keskitasoa, jota uudet jäsenmaat ja hakijamaat laskevat. Yleisesti voidaankin sanoa, että pääomavaltaiset palvelutoimialat voivat tehokkaasti toimiessaan olla Suomessa hyvin kilpailukykyisiä ja tällaisten palveluiden hinnat alhaisia. Työvoimavaltaisten palveluiden hintataso taas ei voi olla alhainen ilman työvoimakustannusten merkittävää laskua.
  • Ala-Kleemola, Katri (Helsingfors universitet, 2014)
    Maanvuokraus on yleistynyt viime vuosikymmeninä nopeasti Suomessa, mutta siitä huolimatta vuokrahintoja ei toistaiseksi ole tilastoitu säännöllisesti. Tässä tutkimuksessa tutkitaan niitä tekijöitä, jotka vaikuttavat pellon vuokrahintaan Suomessa. Tutkimuksen teoreettisen osuuden tavoitteena on selvittää, miten vuokrahinta muodostuu vuokramarkkinoilla ja mitkä ovat niitä tekijöitä, jotka teorian mukaan vaikuttavat hinnan muodotukseen. Tutkimuksessa perehdytään myös maatalouden toimintaympäristöön ja maatalouspolitiikkaan. Empiirisen osuuden tavoitteena on kartoittaa niitä tekijöitä, jotka vuokraviljelijän näkökulmasta vaikuttavat vuokrahinnan muodostumiseen. Lisäksi tavoitteena on selvittää keinoja, joilla vuokraviljelijä voi itse vaikuttaa hinnan muodostumiseen ja miten vuokraviljelijät arvioivat nykyistä vuokrahintatasoa. Tutkimusta varten on suoritettu sekä kyselytutkimus että haastattelututkimus. Tutkimuksessa on haastateltu pellon vuokramarkkinoilla pitkään toimineita viljelijöitä, joiden haastatteluihin tutkimuksen tulokset perustuvat. Haastattelututkimuksen esitutkimusluonteisena pohja-aineistona on käytetty kyselytutkimuksen tuottamia viitteitä niistä tekijöistä, jotka ovat yhteydessä maksettuun vuokrahintatasoon. Tutkimus etenee pohja-aineiston kvantitatiivisesta analyysista haastattelujen kvalitatiiviseen analyysiin. Tulosten perusteella voidaan todeta, että vuokrahintaan vaikuttavia tekijöitä ovat tilan sijainti, peltojen sijainti ja ominaisuudet, tilan tuotantosuunta, viljelijän ikä, osapuolten keskinäiset suhteet, liiketaloudelliset tekijät, maanomistajan tausta sekä vuokraviljelijän oma toiminta ja tavoitteet. Etenkin tuotantosuunnalla ja viljelijän iällä arvioitiin haastattelujen perusteella olevan vaikutusta maksettuun vuokrahintaan. Vuokraviljelijän oma maine viljelijänä sekä sosiaaliset suhteet maanomistajaan arvioitiin haastattelujen perusteella myös tärkeiksi vuokrahintaan vaikuttaviksi tekijöiksi. Tämän tutkimuksen perusteella ei kuitenkaan voida todeta yhtä määräävää tekijää, joka vaikuttaisi vuokrahintojen muodostumiseen toisia enemmän. Vuokraviljelijän omat arvot, tavoitteet ja taustat määrittelevät pitkälti sen, mihin jokainen perustaa oman hinnanmuodostuksensa ja näkemyksensä vuokrahintatasosta. Tutkimuksen analyysi laadullisen tutkimuksen periaatteiden mukaisestasi nojaa vahvasti myös tutkijan omiin arvoihin ja näkökulmaan eikä sitä siten voida pitää tilastollisesti merkittävänä. Tutkimus tuotti kuitenkin arvokasta tietoa siitä, millainen on vuokraviljelijän näkemys hinnanmuodostuksesta ja vuokramarkkinoiden toiminnasta.
  • Klemetti, Veli-Kustavi (Suomen metsätieteellinen seura, 1957)
  • Holopainen, Viljo (Suomen metsätieteellinen seura, 1959)
  • Orlimo, Antti (Helsingin yliopisto, 2018)
    An increasing number of people move permanently into cities as urbanization continues to shape modern societies. The economic effects of a growing urban structure and increased demand for housing have been widely studied since the middle of the twentieth century. Attention has also been paid to the localized effects of these phenomena within the city structure. One common form of increasing housing supply and residential density is urban infill – the process of constructing buildings into existing city structure instead of creating entirely new areas. Economic research offering support for a denser urban structure and relatively low infrastructure costs are common arguments in favour of infill, while feared neighbourhood disturbances can create opposition. Especially in Finland, urban infill is a relevant and sometimes controversial topic with only a few academic papers focusing on its actual economic effects. In this thesis, the effect that urban infill has on the prices and liquidity of older dwellings that surround it, is estimated in the Helsinki Metropolitan Area (HMA). This contributes to the related literature in urban economics and is done by combining adequate empirical methods with precise housing market data. By conducting a high-quality geocoding procedure with GIS-software, over 19000 pinpointed housing transactions done between 2010 and 2017 are examined in a quasi-experimental setting, where urban infill acts as a form of treatment. In this empirical setting, a hedonic model with a difference-in-differences specification is utilized. Dwellings in the vicinity of an urban infill project are compared to a control group before and after the commencement of infill. The control group is comprised of similar dwellings located sufficiently far from infill, but still within its geographical proximity. A broad set of control variables is used in order to take into account remaining temporal, spatial, and dwelling-specific differences between the two groups. In the primary model specifications of this thesis, a significant positive price premium associated with urban infill is found. Particularly clearly this premium is detected within 300 meters or less from an infill project, occurring already during the marketing and construction phase of the project. The average magnitude of the premium is in the range of a few percent and varies depending on the specification used. No statistically significant liquidity effects were found, and the treatment variables concerning liquidity indicate both positive and negative effects depending on the distance to infill. Results behave as expected in the majority of the several robustness checks that are included in this thesis. These checks show that the detected price premium is strongest in areas surrounding the already densely built inner city, where prominent urban development has taken place during the studied period. The core of the inner city is excluded from the analysis, however, due to a lack of suitable infill projects. Results become increasingly ambiguous, as the analysis moves into less urban areas and the number of observations diminishes. Adding placebo treatments into the model gives an indication that the timing of the treatment is correctly selected in order to estimate the causal effect of urban infill on housing prices and liquidity.
  • Vehkamäki, Seppo (The Society of Forestry in Finland - The Finnish Forest Research Institute, 1990)
    The structure of the woodlot market in Finland in the early 1980s is described by analysing the area of woodlots sold, the heterogeneity of the woodlots, institutional regulation of woodlot ownership and information concerning the market. The decision-making processes of both woodlot sellers and buyers are examined using a model. Woodlot unit price is explained using a woodlot transaction sample for 1983 and 1984.