Browsing by Subject "hinnat"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 38
  • Pursiainen, Heikki (2000)
    Deskriptiivisen indeksiteorian lähtökohtana on perinteisesti ollut hintojen ja määrien ajallisten muutosten tai paikallisten erojen vertailu siten, että hinta- ja määrävertailut ovat keskenään sopusoinnussa. Tutkielman tarkoituksena on yleistää indeksiteorian kehikkoa tilanteeseen, jossa tarkasteltavana on kahden komponentin, esimerkiksi hinnan ja määrän lisäksi jokin kolmas tekijä. Näkökulma on aksiomaattinen. Tutkielmassa näytetään, että toisin kun optimistisesti on väitetty, aksiomaattisen lähestymistavan avulla tuskin pystytään rajaamaan kaikkia selvästi hyödyttömiä funktioita indeksikaavojen joukon ulkopuolelle. Aksiomatiikkaa olisikin syytä pitää käsitteellisenä apuvälineenä, joka, kuten sanottua, tekee ylipäänsä mahdolliseksi puhua indeksikaavoista selkeästi määriteltynä joukkona funktioita, ei niinkään välineenä huonojen ja hyvien indeksikaavojen erotteluun. Tämä erottelu on tehtävä jollakin muulla tavalla. Määritellään kolmen faktorin indeksiongelma ja osoitetaan, että aksiomaattinen indeksiteoria on mahdollista yleistää koskemaan tätä. Esitellään menetelmä, jonka avulla on mahdollista johtaa tavanomaisista indeksikaavoista uusia, kolmen faktorin indeksikaavoja, sekä tutkitaan mitkä näiden indeksikaavojen ominaisuuksista periytyvät johdetuille indekseille. Ajanvaihtotestin läpäiseminen periytyy alkuperäisiltä indeksikaavoilta johdetuille kolmen faktorin indeksikaavoille, toisin kuin faktorien vaihtotesti. Laspeyres- ja Paasche-indeksien vastakappaleominaisuus, joka on Fisher-indeksin hyvien ominaisuuksien perusta, ei periydy Laspeyres- ja Paasche-indekseistä johdetulle indekseille. Fisher-tyyppinen lähestymistapa on kuitenkin mahdollinen myös kolmen faktorin indeksikaavojen konstruoinnissa. Laspeyres- tai Paasche-indeksistä voidaan johtaa ajan- ja faktorien vaihtotestin läpäisevä indeksi, mutta indeksikaava, jota voidaan pitää kolmen faktorin Fisher-indeksinä ei ole yhtä yksinkertainen kuin alkuperäinen Fisher-indeksi. Se on geometrinen keskiarvo paitsi Laspeyres- ja Paasche-indeksistä, myös kahdesta muusta indeksikaavasta. Faktorien vaihtotesti ei siis yleisesti ottaen periydy kahden faktorin indeksikaavoista johdetuille indeksikaavoille. Määrätyntyyppisille log-muutokseen perustuville indekseille ominaisuus kuitenkin periytyy, esimerkiksi Törnqvist-indeksille, Sato-Vartia ja Montgomery-Vartia -indeksille. Aggregoitumista käsittelevässä luvussa näytetään, että Vartian konsistentin aggregoitumisen määritelmä on ristiriitainen. Esitetään uusi, korjattu määritelmä. Vastaavan määritelmän soveltaminen kaikille kolmen faktorin indeksikaavoille ei suoraan onnistu. Kahden faktorin kaavoista johdetuille kolmen faktorien indeksikaavoille määrittely onnistuu, ja johdettu indeksikaava on konsistentisti aggregoituva täsmälleen silloin kun alkuperäinen indeksikaava on konsistentisti aggregoituva. Vielä näytetään, minkätyyppisillä ehdoilla kolmen faktorin indeksikaavojen soveltaminen parantaa indeksilaskennan tarkkuutta. Keskeisimpinä lähteinä tutkielmassa ovat teokset Vartia (1976): Relative Changes and Index Numbers ja Stuvel (1989): The Index Number Problem and Its Solution.
  • Peltoniemi, Ari; Varjonen, Johanna (Kuluttajatutkimuskeskus, 2010)
    Kuluttajatutkimuskeskus. Julkaisuja 1/2010
    Elintarvikkeiden arvonlisävero aleni Suomessa vuoden 2009 lokakuussa 17 prosentista 12 prosenttiin. Tutkimus selvittää arvonlisäveron alennuksen vaikutuksia kuluttajahintoihin. Vaikutuksia tutkittiin eri puolilta maata kootun hintaseuranta-aineiston avulla sekä tarkastelemalla elintarvikkeiden hintakehitystä pidemmällä aikavälillä eri tilastotietojen avulla. Tutkimuksessa tarkastellaan arvonlisäveron lisäksi myös muita elintarvikkeiden hintaan Suomessa vaikuttavia tekijöitä, jotka ovat peräisin sekä koti- että maailmanmarkkinoilta. Hintaseurannan tulokset osoittavat arvonlisäveron alennuksen siirtyneen elintarvikkeiden hintoihin täysimääräisenä. Vuoden 2009 lokakuussa elintarvikkeet olivat keskimäärin 5,7 prosenttia edullisempia kuin edelliskuussa ja vuositasolla keskimäärin 5,6 prosenttia edullisempia. Hieman arvonlisäveron alennuksen laskennallista vaikutusta (-4,3 %) suurempi hintojen alennus johtui osaksi sesonkituotteiden, kuten vihannesten ja hedelmien alhaisista hinnoista. Mikäli elintarvikkeiden hintakehitystä tarkastellaan ilman tuoreita vihanneksia, elintarvikkeet olivat lokakuussa 2009 keskimäärin 5,2 prosenttia halvempia kuin syyskuussa 2009. Verrokkiryhmänä toimineiden non-food-tuotteiden hinnoissa ei syksyllä 2009 tapahtunut muutosta. Arvonlisäveron alentamista seuranneina kuukausina elintarvikkeiden hinnat nousivat hieman. Vuoden 2010 tammikuussa elintarvikkeet maksoivat keskimäärin 1,7 prosenttia enemmän kuin vuoden 2009 lokakuussa. Hintavertailussa olleissa elintarvikkeissa brändituotteet olivat keskimäärin selvästi kalliimpia kuin private label -tuotteet. Hintaseurannan aikana valmisruokien hinnat laskivat huomattavasti puolivalmisteita ja raaka-aineita lievemmin ja hitaammin. Kansainvälisen hintavertailun mukaan elintarvikkeiden hinnat nousivat Suomessa pitkään hitaammin kuin EU:n alueella keskimäärin. Suomen EU-jäsenyyden aikana ruoan reaalihinta ylitti ensimmäisen kerran vuoden 1995 tason vasta vuonna 2008. Vuoden 2008 aikana elintarvikkeiden kuluttajahinnat nousivatkin Suomessa poikkeuksellisen paljon suhteessa unionin keskimääräiseen tasoon. Useimpiin unionin maihin nähden elintarvikkeiden hintojen nousu alkoi Suomessa viiveellä ja myös hintojen nousu pysähtyi viiveellä. Öljyllä ja muilla energialähteillä on tärkeä merkitys suomalaisen ruoan tuotannossa ja jakelussa. Niiden hintojen selvä nousu vuodesta 2007 vuoteen 2008 osuu yhteen elintarvikkeiden hintojen nousun kanssa Suomessa. Voidaan arvioida, että energian hinta on yksi selittäjä ruoan hinnan nousulle.
  • Aalto-Setälä, Ville; Nikkilä, Marita; Pagoulatos, Emilio (Kuluttajatutkimuskeskus, 2004)
    Kuluttajatutkimuskeskus. Julkaisuja 5/2004
    Tutkimus tarkastelee elintarvikesektorin hintaerojen syitä Euroopan maiden välillä. Tarkastelemme niin EU:n jäsenmaita (EU-15), hakijamaita (joista suurin osa on liittynyt unioniin 1.5.2004) kuin Efta-maitakin. Tutkimus vastaa kysymykseen, miksi elintarvikkeet ovat kalliita joissain Euroopan maissa ja edullisia toisissa. Tutkimuksen ensimmäinen tulos on, että suuri osa maiden välisistä elintarvikkeiden hintaeroista on selitettävissä. Maiden välisten hintaerojen määräytymisessä on kuitenkin eroja elintarvikesektorin sisälläkin, sillä kotimaisten ja tuontielintarvikkeiden hintaerot määräytyvät eri tavoin. Pääsyyt elintarvikkeiden hintaeroille maiden välillä ovat työvoimakustannusten taso (korkeat työvoimakustannukset nostavat myös hintatasoa), maan koko (hinnat ovat normaalisti suurissa maissa alemmat kuin pienissä), tuoteryhmän kulutusosuus (tietyssä maassa keskiarvoa enemmän käytetyt elintarvikkeet ovat normaalisti edullisia) ja maan avoimuus ulkomaiselle kilpailulle. Näiden tekijöiden huomioimisen jälkeenkin elintarvikkeet olivat kalleimpia Efta-maissa ja halvimpia entisissä Hakijamaissa. Yllättävä tulos on se, että arvonlisäveron taso ei juurikaan vaikuta elintarvikkeiden hintatasoon. Näin arvonlisäveron lasku ei todennäköisesti merkittävästi laskisi elintarvikkeiden hintoja Suomessa. Tutkimuksessa on myös kehitetty mittari maan kilpailullisuudelle. Kilpailullisuuden mittarin mukaan elintarvikesektorin kilpailullisuus on Suomessa kohtuullisen hyvä. Elintarvikkeiden kuluttajahinnat ovat Suomessa hieman korkeammat kuin niiden Suomen ominaisuuksien perusteella voisi olettaa olevan. Toisaalta elintarvikkeiden verottomat hinnat ovat Suomessa jopa alhaisemmat kuin niiden Suomen ominaisuuksien perusteella voisi olettaa olevan.
  • Peltoniemi, Ari (Kuluttajatutkimuskeskus, 2012)
    Kuluttajatutkimuskeskus. Työselosteita ja esitelmiä 137
    Suomessa on tullut viime vuosina voimaan uusia verolakeja ja lisäksi on tehty uusia päätöksiä tulevista verolaeista, joilla on suora vaikutus elintarvikemarkkinoihin ja elintarvikkeiden kuluttajahintoihin. Tämä tutkimus selvittää elintarvikkeiden kuluttajahintojen kehitystä suomalaisissa päivittäistavaramyymälöissä vuosien 2008-2011 lokakuiden välillä sekä arvioi samalla veromuutosten siirtymistä ruoan hintaan. Tutkimuksessa tarkastellaan lisäksi elintarvikkeiden hintakehitystä ja hintatasoja Suomessa ja kansainvälisesti eri tilastotietojen avulla. Vuoden 2011 lokakuussa 73 tuotetta sisältänyt painotettu ruokakori maksoi noin 6 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin ja noin 4 prosenttia enemmän kuin vuoden 2008 lokakuussa. Elintarvikkeiden hintojen nousua Suomessa vauhditti erityisesti ruoan raaka-aineiden kallistuminen maailmanmarkkinoilla sekä makeisten, jäätelön ja virvoitusjuomien hintoihin vaikuttaneet valmisteveromuutokset. Lisäksi erityisesti useissa maitotaloustuotteissa hintoja nostivat kuluttajien kasvaneiden vaatimusten näkyminen tuotekehityksessä ja kulutustrendien muutokset. Tuotteittain tarkasteltuna 77 prosentissa (56 kpl) ruokakorin 73 tuotteesta keskimääräiset hinnat nousivat vuoden 2010 lokakuusta vuoden 2011 lokakuuhun ainakin jonkin verran. Hintojaan laskeneista tuotteista valtaosa kuului elintarvikkeiden raaka-aineiksi luokiteltaviin tuotteisiin. Lähinnä vihanneksilla, hedelmillä ja riisillä ostoskorinsa täyttävälle kuluttajalle saattoi koitua jopa säästöä, kun verrataan vuosien 2010 ja 2011 lokakuiden keskimääräisiä kuluttajahintoja. Edullisinta mahdollista ruokakoria tavoittelevan kuluttajan hiilijalanjälki olisi ollut suuri, sillä tuotteiden halvimmat ostospaikat vaihtelivat edellisvuoden tavoin Maarianhaminasta aina Rovaniemelle saakka. Halvimmillaan yhteensä 73 tuotetta sisältäneen painottamattoman ruokakorin sai vuoden 2011 lokakuussa hankittua noin 123 eurolla. Vastaavasti ruokakori, jonka kaikki tuotteet oli ostettu keskimääräisin hinnoin, maksoi 143 euroa. Tämän tutkimuksen ruokakoriin kuuluvissa tuotteissa näyttäisi, että kaupan omissa merkeissä hintojen laskut näkyvät lievempinä ja nousut vastaavasti voimakkaampina kuin elintarvikkeissa yleensä. Hintojen vaihteluvälit olivat brändituotteissa useimmiten suuremmat kuin kaupan omissa merkkituotteissa. Tuotteittain tarkasteltuna vihannesten ja maitotuotteiden hinnat vaihtelivat suhteellisesti eniten. Esimerkiksi perunan, kurkun, juuston ja jogurtin osalta kalleinta ostospaikkaa suosinut kuluttaja joutui maksamaan niistä kaksinkertaisen hinnan verrattuna kyseisten tuotteiden edullisimman ostospaikan löytäneeseen kuluttajaan. Palkansaajien ansiotaso on noussut Suomen EU-jäsenyyden aikana selvästi enemmän kuin elintarvikkeiden kuluttajahinnat. Kuluttajat ovat siten voineet siirtää osan aiemmin ruokaostoksiin käytetystä rahasta muihin kulutuskohteisiin.
  • Aalto-Setälä, Ville; Halonen, Markus; Nikkilä, Marita; Peura-Kapanen, Liisa; Raijas, Anu; Saarinen, Paavo (Kuluttajatutkimuskeskus, 2003)
    Kuluttajatutkimuskeskuksen kirjoja
  • Aalto-Setälä, Ville; Nikkilä, Marita (Kuluttajatutkimuskeskus, 2004)
    Kuluttajatutkimuskeskus. Julkaisuja 8/2004
    Tämä tutkimus tarkastelee käteisvaluutan vaihtumisen vaikutusta yritysten hinnoitteluun ja kuluttajien hintatietoisuuteen. Jatkamme Kuluttajatutkimuskeskuksen aiemmin julkaiseman "Eurokirjan" (Aalto-Setälä et al, 2003) teemoja. Eurokirjan keskeisiä tuloksia oli, että niin hinnoittelun kuin hintatietoisuudenkin sopeutuminen olivat vielä keväällä 2003 kesken. Tämä tutkimus jatkaakin näitä teemoja tarkastelemalla sekä hinnoittelun että hintatietoisuuden muutosta ajanjaksolla, joka ulottuu reilu kaksi vuotta valuutan vaihtumisen jälkeen tammi-helmikuuhun 2004. Eurokirjassa todettiin, ettei valuutan vaihtuminen nostanut hintatasoa. Enää emme tarkastele käteisvaluutan muuttumisen vaikutusta hintatasoon. Syynä on se, että euron vaikutusta hintatasoon on kaksi vuotta valuutan vaihtumisen jälkeen mahdotonta eristää muista hintatasoon vaikuttavista tekijöistä. Kuluttajien hintatietoisuus heikkeni luonnollisesti valuutan vaihtumisen seurauksena. Yllättävää on kuitenkin se, että hintatietoisuus on parantunut hyvin hitaasti euron käyttöönoton jälkeen. Vuoden 2004 alussa yli kaksi vuotta valuutan vaihtumisen jälkeen, kuluttajien hintatietoisuus oli yhä huomattavasti heikompi kuin markka-aikana. Ennakko-oletusten mukaisesti kaikkein eniten on heikentynyt iäkkäimpien kuluttajien hintatietoisuus. Syynä hitaaseen hintatietoisuuden kehittymiseen on ilmeisesti se, että valuutan vaihtuminen ei muuttanut ainoastaan yksittäisiä hintoja. Markka oli sen sijaan toiminut kuluttajien hintatietoisuuden mittatikkuna ja ohjasi vahvasti yritysten tapaa hinnoitella. Kun vielä yritysten hinnoittelun euroon sopeutuminen on yhä edelleen kesken ja hinnoittelu on ollut muutoksessa koko euroajan, kuluttajien hintatietoisuuden hidas palautuminen ei olekaan enää kovin yllättävää. Avoin kysymys on edelleen se, kuinka kauan kuluttajien hintatietoisuuden palautuminen markka-ajan tasolle vie. Vai voiko olla niin, että valuutan vaihtuminen on heikentänyt kuluttajien hintatietoisuutta pysyvästi. Tämän kysymyksen tarkastelu on tärkeää niin kuluttajapoliittisesti kuin tieteellisestikin: voiko "pelkkä" nimellishintojen muutos aiheuttaa markkinoille pysyvän hintatietoisuuden heikkenemisen?
  • Jokinen, Paavo (Suomen metsätieteellinen seura, 1939)
  • Matschoss, Kaisa (Kuluttajatutkimuskeskus, 2005)
    Kuluttajatutkimuskeskus. Julkaisuja 8/2005
    Tässä tutkimuksessa tarkastellaan uusiutuvalla energialla tuotetun sähkön hintoja ja hintojen kehitystä perinteisillä tuotantotavoilla tuotetun sähkön hintaan verrattuna sekä uusiutuvalla energialla tuotetun sähkön saatavuutta vuosien 2003-2005 aikana. Erityisesti vastataan kysymykseen, onko vihreä sähkö todella kalliimpaa kuin perinteisillä tuotanto-tavoilla tuotettu sähkö ja mikäli näin on, kuinka paljon. Hintojen kehityksen ja tason lisäksi tutkimus selvittää myös vihreän sähkön asemaa sähköntuotannossa ja sen eri tuki-muotoja Suomessa ja kansainvälisesti. Yksi tutkimuksen selkeimpiä tuloksia on, että sähkömarkkinoilla ja erityisesti vihreän sähkön markkinoilla kiivasta hintakilpailua asiakkaista ei käytännössä käydä. Hintakilpailun heikkous markkinoilla on osaltaan seurausta siitä, että asiakkaat ovat edelleen verrattain passiivisia toimijoita sähkömarkkinoilla. Kuluttajien kilpailuttamishalukkuuteen vaikuttavia tekijöitä on useita. Yleisesti kilpailutushalukkuutta vähentävät niukat ajankäytölliset resurssit, vanhat rutiinit ja kokemuksen puute sähköyhtiön vaihtoon liittyvistä käytännön toimista. Kuluttajien tiedoissa olevat puutteet korostuvat entisestään vihreän sähkön markkinoilla. Merkittävin vihreän sähkön ostamisen este on sen korkeampi hinta. Vihreä sähkö on hieman halventunut markkinoilla joulukuusta 2003 toukokuuhun 2005. Kaikkein suurin alennus keskimääräisissä hinnoissa on tapahtunut juuri vihreän sähkön hinnoissa verrattuna yleis- ja aikasähköön. Kerrostaloasiakkaan keskimääräinen vihreän sähkön vuosikustannus on halventunut n. 9 prosenttia ja pientaloasukkaan n. 15 prosenttia. Ainoa tuoteryhmä, jossa kustannukset ovat nousseet, on toimitusvelvollinen yösähkö pientaloasukkaalle. Sähköllä lämmittävien kotitalouksien hinnat näyttävät jääneen pysyvästi korkealle tasolle. Kalleimman yhtiön asiakkaat maksavat vuodessa edelleen miltei kaksi kertaa sen summan kuin edullisimman yhtiön asiakkaat. Toimitusvelvolliset sähkön hinnat alkoivat nousta jo syksyllä 2002 eivätkä ne ole palautuneet lähtötasolleen vuosien 2003-2005 aikana. Vuoden 2005 alusta alkanut päästökauppa on yksi syy siihen, että hinnat nousevat. Kerrostaloasukkaalle keskimääräisen vihreän sähkön tarjouksen vuosikustannus oli toukokuussa 2005 n. 14 prosenttia (n. 15 euroa vuodessa) kalliimpi kuin yleissähkö-tarjouksen vuosikustannus. Omakotitaloasukkaan vihreän sähkön keskimääräisen yö-sähkötarjouksen vuosikustannus oli n. 12 prosenttia (n. 91 euroa vuodessa) kalliimpi kuin perinteisen sähkön vuosikustannus toukokuussa 2005. Päästökaupan myötä vihreän sähkön ja perinteisen sähkön hinnat lähestyvät toisiaan, mikä parantaa vihreän sähkön kilpailuasemaa. Yhä useampi yhtiö tarjoaa asiakkaalle uusiutuvalla energialla tuotettua sähköä. Lisäksi yhä useammin tarjous on annettu erikseen yleissähkölle ja yösähkölle, mikä on muutos aiempaan tilanteeseen, jolloin tarjottiin pääasiassa vain yksiaikaista vihreää sähköä. Toukokuussa 2005 tarjouksia oli enemmän ja ne olivat selkeämpiä. Vaihtoehdot olivat lisääntyneet ja yhä useampi yhtiö oli aktivoitunut vihreän sähkön myyjänä. Kuitenkin edelleen osa sähkönmyyjistä ei vieläkään tarjoa ollenkaan ympäristöystävällistä sähköä.
  • Viikin tiedekirjasto; Viikki Science Library; Vetenskapliga biblioteket i Vik (Ruokolan taimitarhat, 1916)
  • Palo, Matti (Suomen metsätieteellinen seura, 1972)
  • Liski, Matti; Nokso-Koivisto, Oskari; Lackbergh, Jenna (Kela, 2019)
    Kuntoutusta kehittämässä
    Kela hankkii vuosittain vaativan lääkinnällisen ja harkinnanvaraisen kuntoutuksen kursseja sekä moniammatillista yksilökuntoutusta 60 miljoonalla eurolla 27 000 asiakkaalle. Palveluntuottajia on 150. Onnistuessaan hankinta johtaa tasapainoisesti hankkijan asettamien tavoitteiden toteutumiseen. Hankintatavan valinta sekä hankintamekanismin yksityiskohdat vaikuttavat hankinnan onnistumiseen. Raportissa tarkastellaan vaativan lääkinnällisen ja harkinnanvaraisen kuntoutuksen kuntoutuskurssien sekä moniammatillisen yksilökuntoutuksen hankintaa taloudellisesta näkökulmasta. Ensisijaisesti raportissa on keskitytty Kelan kohtaaman hankintaongelman periaatteelliseen tarkasteluun. Raportti havainnollistaa aiempien hankintojen ominaisuuksia aineistosta tehtyjen kuvaajien avulla. Kansaneläkelaitos pyrkii siirtymään hankinnassa rekisteröitymismenettelyyn, jossa laadullisen seulan läpäisseet palveluntuottajat voisivat rekisteröityä palveluntuottajiksi ilman nykyisen kaltaista hankintamenettelyä. Yksi raportin tavoitteista on rekisteröitymismenettelyn uhkien ja mahdollisuuksien selvittäminen. Selvityksessä on tunnistettu nykymenettelystä kolme periaatteellista ongelmaa. Ensimmäinen ongelma liittyy hankintatavan joissakin tapauksissa aiheuttamaan kannusteeseen tarjota kustannukset selvästi ylittävää hintaa. Toinen ongelma on samanaikaiset ja toisiinsa liittymättömät hankinnat, jotka altistavat palveluntuottajat kohtaamaan turhaa epävarmuutta. Epävarmuus nostaa palveluntuottajien kustannuksia ja siten myös hankinnan kustannuksia. Kolmas ongelma liittyy kilpailun määrään. Palveluntuottajilla on vähän kannusteita tarjota kustannuksia lähellä olevaa hintaa, kun kaikki tarjoajat joudutaan hyväksymään riittävän kapasiteetin hankkimiseksi. Raportissa todetaan, että yksinkertaisimmillaan tavoitteisiin pääsemiseksi hankintatapaa olisi kehitettävä nykyisen hankintatavan pohjalta. Raportissa esitetään, että hankintatapaan tehtäisiin sellaisia muutoksia, jotka saisivat palveluntuottajat kilpailemaan tasapainoisesti laadulla ja hinnalla sekä helpottaisivat alalle tuloa. Tärkeää olisi myös vähentää palveluntuottajien kokemaa turhaa epävarmuutta.
  • Hiltunen, Risto (2007)
    Tutkimuksen kohde on keskihajonnan vaikutuksen käsittely hinta–laatu-suhteen kaavassa. Jos kahden summattavan muuttujan keskihajonta on hyvin erisuuri, ei näiden painotettu summa muodostu oikeassa suhteessa. Tarkoitus on, että hinta–laatu-suhteen laskemisessa keskihajonnan vaikutus muuttujien suhteeseen poistetaan. Tämä toteutetaan käytännössä standardoinnilla, joka on tilastotieteessä paljon käytetty menetelmä tällaisissa tilanteissa. Tutkimus tarkastelee myös standardoinnin vaikutusta käytännössä Suomen rakennusalan suunnittelun tarjouskilpailuissa viimeisen kahden vuoden aikana. Tilastotieteen teorian pohjalta voidaan todeta, että standardointi sopii hinta–laatu-suhteen kaavaan. Standardointi säilyttää jakauman muodon, ja myös aineiston korrelaatiot säilyvät. Hajonnan huomioinnin mielessä se on myös parempi kuin nykyiset hinta–laatu-suhteen laskentakaavat. Suoritetun 150 havainnon otoksen analyysin tulokset kertovat, että standardointi vaikuttaa käytännössä tarjouskilpailujen tuloksiin merkittävästi. Tarjouskilpailun voittaja vaihtuu 37 %:ssa tapauksista, ja järjestys vaihtuu lähes 72 %:ssa tarjouksista. Työn yhteydessä tarkastellaan laajasti summattavien muuttujien ominaisuuksia. Tarkastelun yhteydessä pohditaan mm. tapoja arvioida laatumuuttujaa, ja sen taustalla olevia komponentteja. Hintapisteytykselle esitetään uusi laskentatapa, joka pyrkii huomioimaan poikkeavia havaintoja. Koska tutkimus on tehty julkisen hallinnon tarjouskilpailuiden tarpeisiin, myös uuden hankintalain rajaamat puitteet on huomioitu esiteltävissä menetelmissä. Tutkimuksen tulokset on esitetty todennäköisyyden frekventistisinä tulkintoina, ja toteutetussa tutkimuksessa on aineiston arviointiin käytetty apuna tilastotieteen otantateoriaa, jonka pohjalta on pohdittu aineiston yleistettävyyttä. Arvioinnissa on käytetty apuna todennäköisyyksille laskettuja luottamusvälejä, joita on tarkennettu äärellisyyskorjauksella. Apuvälineeksi tarjouskilpailujen arviointiin tutkimus ehdottaa hajontasuhdetta, joka mittaa tarjouskilpailun onnistumista hajonnan kannalta. Tutkimustulokset eritellään arkkitehti-, yhdyskuntatekniikka- ja talonrakennustekniikan suhteen. Eräs mielenkiintoinen lisähuomio on, että noin 23 %:ssa tarjouksista on sekä alhaisin hinta että paras laatu. Tutkimuksen pohjalta näyttäisi myös siltä, että tarjouskilpailuissa painotetaan nykyään kertoimina selkeästi enemmän laatua kuin hintaa. Tärkeimpiä käytettyjä lähteitä ovat Journal of construction engineering and management:issä julkaistut rakennusalan artikkelit hinta–laatu-suhteeseen liittyen. Tätä lehtisarjaa tukee myös muutama vastaava rakennusalan kansainvälinen julkaisu, kuten Building and environment. Suomalaisista lähteistä tärkeimmät ovat Lahdenperän ja Sulankiven artikkeli rakennushankkeiden valinnasta, sekä Tauriaisen "Suunnittelupalvelujen valintaopas". Laissa tärkein lähde on uusi hankintalaki.
  • Kinnunen, Kaisa (Kuluttajatutkimuskeskus, 2004)
    Kuluttajatutkimuskeskus. Julkaisuja 9/2004
    Tutkimuksen tavoitteena on ollut tutkia, kuinka kilpailuttaminen toimii käytännössä ja kuinka hinnoittelu muuttuu eri markkinatilanteissa ja vuodenaikoina pyytämällä sähköntoimittajilta tarjoukset kahdelle sähkön pienkuluttajalle: kerros-taloasukkaalle ja sähkölämmitteisen omakotitalon asukkaalle. Lisäksi tutkimuksen tavoitteena on ollut tuottaa perustietoa sähkömarkkinoista ja sähkön hinnan-muodostuksesta. Tässä tutkimuksessa verrattiin joulukuussa 2003 ja toukokuussa 2004 pyydettyjä tarjouksia toisiinsa ja tutkittiin, millä tavoin tarjoukset erosivat toisistaan ominaisuuksiltaan ja hintatasoltaan. Tarjousten perusteella tutkittiin muun muassa, kuinka julkisesti ilmoitetut toimitusvelvolliset hinnat eroavat todellisesti tarjotuista hinnoista. Tutkimuksen toistaminen puolen vuoden välein antoi viitteitä siitä, kuinka markkinatilanne ja sen muutokset vaikuttavat sähkötarjouksiin ja niiden saamiseen. Tutkimuksessa kävi ilmi, että keskimääräiset toimitusvelvolliset listahinnat ovat keskimääräisiä tarjoushintoja halvemmat molemmissa asiakasryhmissä ja se, että niissä on enemmän hajontaa kuin tarjoushinnoissa. Sillä, että toimitusvelvolliset hinnat ovat tarjoushintoja alemmat, voi olla asiakkaiden kilpailutusta ehkäisevä vaikutus. Erityisen yllättävä havainto oli se, että omakotitaloasukkaan toimitus-velvollisten keskihintojen keskiarvo on jopa kaikkein edullisimman tarjouksen keskihintaakin edullisempi. Tämä voi hillitä kuluttajien kilpailutushaluja ja hidastaa tehokkaiden kilpailullisten markkinoiden syntymistä. Verrattaessa vihreän energian hintoja ns. perinteisen yleissähkötuotteen hintaan huomattiin, että kilpailuttamalla sähkön hankintansa pienkuluttaja voi löytää itselleen edullisemman vihreän energian tarjouksen jo tämän hetkisillä tarjoushinnoilla. Omakotitaloasukkaalle kaikkein halvin vihreän energian vuosikustannus touko-kuussa oli yllättäen hieman edullisempi kuin kaikkein halvin perinteisen sähkön tarjous. Tämä osoittaa sen, että kilpailuttamalla kuluttaja voi tukea uusiutuvien energiamuotojen kehittämistä ja kestävää kehitystä samalla pienentäen vuosittaista sähkölaskuaan. 1990-luvun lopun sähkömarkkinoiden vapauttamisella on ollut suuri vaikutus markkinoiden toimintaan. Tulevien vuosien haasteena on puolestaan vuoden 2005 alusta alkava päästökauppa, jota pidetään vähintään yhtä merkittävänä muutoksena ja haasteena kuin markkinoiden vapauttamista. Päästökaupan odotetaan nostavan pienasiakkaan sähkönhintoja kautta linjan. Tällöin onkin tarpeen tarkastella yksittäisten yritysten todellisuudessa tarjoamia hintoja, että voitaisiin muodostaa kattava kuva toteutuneiden sähkönhintojen muutoksista pidemmällä aikavälillä. Näin ollen tämä tutkimus toimii lisäksi taustana markkinoiden tuleville tarkasteluille.
  • Aalto-Setälä, Ville; Saarinen, Paavo (Kuluttajatutkimuskeskus, 2004)
    Kuluttajatutkimuskeskus. Julkaisuja 6/2004
    Hintakilpailu Suomen lääkemarkkinoilla on ollut perinteisesti vähäistä. Kuluttajat ovat ostaneet lääkkeitä pääasiallisesti lääkärin määräyksen mukaan. Kuluttajan lääkkeestä maksama hinta taas ei ole ollut lääkärille merkittävä lääkkeen valintaan vaikuttava tekijä. Kilpailutilanne lääkemarkkinoilla muuttui ratkaisevasti 1.4.2003. Tällöin otettiin käyttöön yksi keino lääkekustannuksien kasvun hillitsemiseksi eli lääkevaihto. Lääkevaihto tarkoittaa sitä, että apteekki vaihtaa lääkärin määräämän reseptilääkkeen halvempaan, mikäli lääke on vaihtokelpoinen ja mikäli lääkäri tai kuluttaja ei erikseen kiellä vaihtoa. Kilpailullisuuden kannalta kyse on siitä, että ei-patenttisuojattujen alkuperäislääkkeiden erityisasema markkinoilla poistettiin altistamalla ne rinnakkaisvalmisteiden kilpailulle. Tämä tutkimus tarkastelee lääkemarkkinoiden kilpailuympäristön muutoksen vaikutusta yksittäisten lääkkeiden hintoihin. Tarkasteltavana on vaihtokelpoisten lääkkeiden hinnat ja erityisesti kysymys, mitkä seikat ovat vaikuttaneet alkuperäislääkkeiden hintojen erisuuriin laskuihin. Toisaalta tarkasteltavana on rinnakkaisvalmisteisten lääkkeiden hintojen määräytyminen lääkeryhmän hintaputken sisällä ja ympärillä. Tutkimuksen ilmeisin tulos on se, että kilpailijoiden lukumäärän lisääntyminen substituutioryhmässä laskee hintoja. Tulos ei tietysti ole yllättävä, mutta yllättävää on, että uudet kilpailijat laskevat selvästi ryhmän hintoja, vaikka ryhmässä olisi jo useita kilpailijoita. Kilpailijoiden hintoja laskeva vaikutus ei lisäksi ole samanlainen kaikissa substituutioryhmissä, sillä kilpailu on laskenut hintoja huomattavasti vähemmän alunperin keskihinnaltaan alhaisissa ryhmissä kuin kalliimmissa ryhmissä. Syynä on se, että keskihinnaltaan alhaisissa ryhmissä 2 euroa leveä hintaputki on kovin leveä prosentuaalisesti. Jos ryhmän alin hinta on esimerkiksi 4 euroa, kyseistä tuotetta jopa 50 % kalliimmat lääkkeet mahtuvat hintaputkeen. Pahinta ei ole se, että "liian kalliit" tuotteet mahtuvat hintaputkeen, vaan se, että liian leveä hintaputki poistaa insentiivin laskea hintoja alas: jos kuitenkin lähes kaikki ryhmän tuotteet mahtuvat putkeen, miksi kukaan laskisi hintoja? Hintaputken pitäisikin olla selvästi kapeampi kuin 2 euroa hinnoiltaan alhaisten substituutioryhmien kohdalla. Tutkimuksen toinen tärkeä tulos on se, että alkuperäislääkkeiden hintakehitys on ollut hyvin erilainen pienissä ja suurissa substituutioryhmissä. Lääkevaihdon toisena ongelmana onkin tällä hetkellä se, että paljon kilpailijoita sisältävien substituutioryhmien alkuperäislääkkeiden hinnat eivät ole juuri laskeneet. Koska osa kuluttajista haluaa ostaa näitä kalliita alkuperäislääkkeitä, kyseisten lääkkeiden korkeat hinnat nostavat sekä kuluttajille että Kansaneläkelaitokselle lääkkeistä aiheutuvia kustannuksia.
  • Aalto-Setälä, Ville; Nikkilä, Marita (Kuluttajatutkimuskeskus, 2005)
    Kuluttajatutkimuskeskus. Julkaisuja 6/2005
    Tässä tutkimuksessa tarkastellaan euroon siirtymisen aiheuttamia muutoksia kuluttajien hintatietoisuudessa. Jo aiemmista tutkimuksista tiedämme, että kuluttajien hintatietoisuus heikkeni valuutan vaihtumisen seurauksena. Tässä tutkimuksessa kuluttajien hintatietoisuuden kehittymistä on tarkasteltu vuoden 2005 alkuun asti eli aina kolme vuotta euroon siirtymisen jälkeen. Tutkimuksen yllättävä tulos on, ettei hintatietoisuus ole parantunut ollenkaan vuonna 2002 tapahtuneen valuutan vaihtumisesta aiheutuneen heikkenemisen jälkeen. Kuluttajien hinta-tietoisuus on siis yhä selvästi markka-aikaa heikommalla tasolla. Ei ole vain yhtä syytä sille, miksi kuluttajat eivät ole oppineet eurohintoja. Varmaan tärkeä syy on Euroopan komission teettämien Eurobarometrien tulos, jonka mukaan osa kuluttajista tukeutuu yhä kansallisiin valuuttoihin jokapäiväisiäkin ostoksia tehdessään. Eurobarometrit myös osoittavat, ettei kyse hitaassa euroon sopeutumisessa ole pelkästään Suomea koskevasta ongelmasta, vaan koko euro-aluetta koskevasta ongelmasta. Toinen syy hitaaseen hintojen oppimiseen on selvästi nimellishintojen vahva vaikutus niin hinnoitteluun kuin kuluttajien hintatietoisuuteenkin. Markka-aikana sekä hinnat että kuluttajien hinta-arviot olivat vahvasti keskittyneitä yhden markan välein. Voidaankin sanoa, että yrityksillä oli markka-aikana selkeä hinnoittelu-systeemi ja kuluttajat tunsivat yritysten tavan hinnoitella. Euroaikana hintajakaumat ovat muuttuneet - hinnat ovat huomattavasti vähemmän keskittyneitä tiettyihin pisteisiin kuin markka-aikana. Kuluttajien hinta-arviot ovat sen sijaan hyvin keskittyneitä tasaeuroihin ja 50 senttiin päättyviin hintoihin. Usein kuultu arkielämän lausahdus "Markka on muuttunut euroksi" ei olekaan toteutunut todellisten hintojen kohdalla. Sen sijaan kuluttajien hinta-arvioissa markka on muuttunut ainakin osittain euroksi. Koska euroon siirtymisestä on kulunut jo kolme vuotta, eikä hintatietoisuus ole parantunut, on mahdollista, että hintatietoisuus on jäänyt pysyvästi alemmalle tasolle. Mikäli näin todella on, kyseessä on hyvin mielenkiintoinen osoitus nimellisten arvojen merkityksestä markkinoiden toiminnassa.
  • Nikkilä, Marita; Raijas, Anu; Aalto-Setälä, Ville (Kuluttajatutkimuskeskus, 2008)
    Kuluttajatutkimuskeskus. Työselosteita ja esitelmiä 109
    Hintatietoisuuden tutkimisella on pitkät perinteet, mutta Suomessa kiinnostus sen tutkimiseen virisi vasta euron käyttöönoton myötä. Yhteisvaluutan käytössä mielenkiintoinen tarkastelunäkökulma on erityisesti euroilluusion vaikutus tuotteen arvon ymmärtämiseen. Tutkimus käsittelee euromaiden kuluttajien kokemuksia euron käytöstä sekä suomalaisten kuluttajien hintatietoisuuden kehitystä viiden ensimmäisen eurovuoden aikana. Tutkimuksessa käytetään kolmea erilaista aineistoa. Ensiksi hyödynnetään Euroopan komission vuosina 2002-2006 keräämiä Eurobarometreihin sisältyviä aineistoja. Toiseksi käytetään Kuluttajatutkimuskeskuksen vuosina 2001-2007 keräämiä hinta- ja hinta-arvioaineistoja. Euron käyttöönotto sekaannutti ihmisten käsityksiä tuotteiden hinnoista. Vuoden 2002 alussa, heti käyttöönoton jälkeen, euromaiden kansalaisten mielestä hinnat nousivat. Hintatietoisuus ei ole käytännöllisesti katsoen parantunut vuosina 2002-2007 ollenkaan, vaan on jopa huonontunut alkushokin jälkeen. Euron käyttöönotto ei ole muuttanut vain yksittäisiä hintoja, vaan muokannut uudelleen koko hinnoittelusysteemiä markkinoilla. Hyvin hidas hintatietoisuuden paraneminen voi johtua selkeiden hinnoittelumallien puuttumisesta, jollaiset markka-aikana olivat kuluttajien tietoisuudessa. Yksi selitys heikentyneelle hintatietoisuudelle on entisten rahayksiköiden käyttö kuluttajien hahmottaessa tuotteiden hintojen todellista arvoa. Kuluttajat koko euroalueella tukeutuvat edelleen vahvasti entisiin kansallisiin valuuttoihin ostoksia tehdessään. Mitä suuremmista summista on kyse, sitä enemmän kuluttajat kääntävät hinnat mielessään vanhoiksi valuutoiksi. Pysyvän hintatietoisuuden heikkenemisen yhtenä syynä voi olla se, että ainakin alhaisissa hinnoissa euron nimellisarvo on vaikeampi ymmärtää ja muistaa kuin mitä markan arvo oli. Usein yksi euro voi kuluttajien ymmärryksessä olla yksi markka. Kansallisen valuutan aikana markka, noin 16 senttiä, oli usein käytetty arvioyksikkö. Euroaikana yhdestä eurosta tai 50 sentistä on tullut hinta-arvioiden yksikkö. Hinta-arvioiden asteikko on siis muuttunut karkeammaksi. Sen sijaan kaupassa tuotteiden hinnoitteluyksikkö on yksi sentti. Näin olleen kauppa ja kuluttajat 'hinnoittelevat' tuotteita eri asteikoilla. Hintatietoisuus vaihtelee suuresti eri-ikäisten kuluttajien välillä, ja 50-79-vuotiaiden hintatietoisuus on heikentynyt eniten. Niin Suomessa kuin muissakin euromaissa nuoret ilmoittavat omaavansa vähiten ongelmia euron käytössä. Vaikka näin varmaan onkin, on mahdollista, että nuoret eivät piittaisi edullisten tuotteiden hinnoista. Heille ei todennäköisesti koskaan synnykään sellaista mielenkiintoa hintojen seuraamiseen, mikä vanhemmilla ikäluokilla on ollut. Elintarvikkeiden hinnoista piittaamattomuus voi olla yleisempikin syy: elintason noustessa kuluttaja ei katso tarpeelliseksi rasittaa muistiaan sellaisten tuotteiden hinnoilla, joiden osuus hänen kaikista menoistaan on vähäinen. Kuluttajien hintatietoisuus on vielä viisikin vuotta euroon siirtymisen jälkeen huomattavasti heikompi kuin markka-aikana. Viidessä vuodessa tukeutuminen markkoihin on vähentynyt, mutta hintojen ilmoittaminen euroina ei ole vieläkään luontevaa. Hintojen oppiminen on monimutkainen prosessi, koska kuluttajat joutuvat opettelemaan samanaikaisesti kaksi suurta asiaa: uudet hinnat ja uuden hinnoittelusysteemin. Kyse on uudelleen oppimisesta, mikä tapahtuu hitaasti.
  • Wuori, Einari (Suomen metsätieteellinen seura, 1948)
  • Keltikangas, Valter (Suomen metsätieteellinen seura, 1939)
  • Udd, Toni (2004)
    Tutkielmassa selvitettiin hedonisen menetelmän avulla uusien henkilöautojen laatuvakioitu hintake-hitys vuodesta 1991 vuoteen 1997. Hedoniset hintafunktiot estimoitiin kullekin tarkasteluperiodille erikseen, ja laatuvakiointi perustui vakiolaatupisteiden käyttämiseen. Regressiomallin kertoimet esti-moitiin uusien autojen populaatioista. Mallin kertoimien kannalta populaatiosta estimointi vastaa sitä, että estimointi suoritettaisiin painotetulla pienimmän neliösumman menetelmällä käyttäen myynti-määriä painoina. Kertoimien hajonnoiksi eivät kuitenkaan tule samat luvut edellä mainituilla mene-telmillä. Työ on jatkoa Wahlbergin (1998) tekemälle pro gradulle, jossa hän rakensi hedonisen menetelmän ja luokittelun avulla yksinkertaisen ja toimivan regressiomallin, jolla autojen laadunmuutosongelma voidaan huomioida/ratkaista kuluttajahintaindeksissä. Kyseisessä työssä ei kuitenkaan hyödynnetty autojen myyntimääriä millään lailla. Nyt tuo puute korjattiin täydentämällä alkuperäistä aineistoa, joka sisältää tietoja autojen hinnoista ja useista teknisistä ominaisuuksista, varianttitason myyntimää-rillä. Myyntimäärien tuoman informaation myötä päädyttiin edelleen yksinkertaiseen regressiomal-liin, jolla autojen laadunmuuttumisesta johtuva hinnanmuutos voidaan eliminoida indeksistä. Näin ollen Wahlbergin tulokset täsmentyivät ja varmentuivat: luokittelulla ja valitsemalla mallin muuttujat tilastollisen analyysin avulla päästään malliin, jolla autojen laadunmuutokset voidaan huomioida kuluttajahintaindeksissä ja joka toimii yhtä hyvin kuin aikaisempien tutkimusten monimutkaiset mal-lit. Kuluttajahintaindeksin mukaan uusien autojen hinnat nousivat 16,4 prosenttia vuodesta 1991 vuoteen 1997. Tämä on melkein yhtä suuri hinnannousu kuin autojen nimellisellä keskihinnalla. Kuluttaja-hintaindeksissä ei kuitenkaan huomioitu laadunmuuttumista juuri millä tavalla kyseisenä ajanjaksona. Siis sitä, että autot tulivat keskimäärin tilavimmiksi, moottoreista tuli tehokkaampia ja esimerkiksi sähköiset ohjaustehostimet sekä lukkiutumattomat jarrut yleistyivät autoissa. Kun laatuominaisuuksi-en muuttumisesta johtuva hinnanmuutos huomioidaan ja eliminoidaan indeksistä, saadaan autojen hintakehityksestä aivan toisenlainen kuva: uusien autojen hinnat ovat laskeneet 6,8 prosenttia tarkas-teluperiodin aikana. Tämä 23,2 prosenttiyksikön ero on valtava ja kielii siitä, että uudet autot ovat olleet kuluttajahintaindeksissä merkittävä harhanlähde, koska niiden paino on indeksissä suurehko.