Browsing by Subject "hirvi"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-14 of 14
  • Heikkilä, Risto (Suomen metsätieteellinen seura, 1990)
  • Heikkilä, Risto; Mikkonen, Timo (The Society of Forestry in Finland - The Finnish Forest Research Institute, 1992)
  • Pulliainen, Erkki; Loisa, Kalevi; Pohjalainen, Tauno (Suomen metsätieteellinen seura, 1968)
  • Sainio, Pekka (Suomen metsätieteellinen seura, 1955)
  • Lehtonen, Anne (University of Helsinki, 1997)
  • Laine, Eerojuhani (Helsingfors universitet, 2017)
    Hirvenmetsästys on Suomessa suurelle osalle metsästäjistä tärkeä harrastus, ja yhteiskunnallisestikin sillä on suurta merkitystä. Se on metsästyspäivissä ja lihan arvossa mitattuna Suomen merkittävin metsästysmuoto. Hirvenmetsästys tapahtuu usein seuruemetsästyksenä. Seuruemetsästys tapahtuu suurella joukolla laajoilla alueilla, jolloin syntyy päällekkäisyyttä ja mahdollisia ristiriitoja muun virkistyskäytön kanssa. Mikäli samalla metsästysalueella on useita hirviseurueita (esim. useita Metsähallituksen aluelupaa hakeneita seurueita metsästää samalla alueella), saattaa niiden välille syntyä kitkaa. Tällaisten seikkojen vuoksi harrastuksen sosiaalinen kestävyys saattaa kärsiä. Miten sosiaalista kestävyyttä voitaisiin parantaa? Mitä paremmin metsästysjärjestelyistä vastaavat viranomaiset tuntevat alueellaan metsästävät hirviseurueet, sitä paremmin ristiriitoihin ajautumista kyetään ennaltaehkäisemään. Yksi keino tutustua hirviseurueisiin on niiden profilointi. Profiloinnilla tarkoitetaan tässä työssä homogeenisten osajoukkojen tunnistamista heterogeenisesta vastaajajoukosta. Työssä tarkastellaan Pohjois-Suomessa metsästäviä hirviseurueita heidän taustojensa, toimintansa ja häiriöitä koskevien näkemystensä suhteen. Vastaajajoukko koostuu metsästyslain 8§ tarkoittaman vapaan metsästysoikeuden alueella metsästävistä hirviseurueista. Näistä seurueista Metsähallitus on kerännyt aineiston vuonna 2013. Alueella metsästää noin 1 400–1 600 hirviseuruetta, joista kysely lähetettiin kaikille, joiden yhteystiedot olivat saatavilla (n = 1 388). Näistä vastasi 825 (59,44 %). Vastauksia kertyi koko tutkimusalueelta melko tasaisesti, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Profiloinnissa käytettiin nominaaliasteikollisten muuttujien LCA:ta (Latent Class Analysis). Aineiston herkkyyttä menetelmävalinnalle tarkasteltiin järjestysasteikollisten muuttujien faktorianalyysillä ja korrelaatioanalyysillä. Jaoin seurueet LCA:lla 2–6 profiiliin. Eri profiilimääriin jaotteluja arvioin informaatiokriteereillä ja pyrin löytämään tulkinnallisesti mielekkään, aineistoon sopivan jaottelun profiileihin. Tällainen oli etenkin neljän profiilin ratkaisu. Nimesin eri profiilien seurueet ja analysoin eri profiilien esiintymisen riippuvuutta suhteessa seurueiden sijoittumiseen tutkimusalueella etelä–pohjois-suunnassa. Tämän tarkastelun mukaan ns. vapaan metsästysoikeuden alueella on 1) yksilömetsästystä suosivia pienseurueita (Ylä-Lappi), 2) monimuotoisia suurseurueita (Keski-Lappi), 3) seisontahaukkua suosivia seurueita (Etelä-Lappi), sekä 4) seisovaa ja siirtyvää haukkua suosivia seurueita (tutkimusalueen eteläosa). Tarkastelin myös tunnistamieni profiilien yhteyttä siihen, millaisia häiriöitä tai ristiriitoja niissä oli koettu. Häiriönä erityisesti nousi esille suden merkitys hirven metsästystä haittaavana tekijänä profiilissa 4). Kun tarkastelin pelkästään muiden seurueiden kanssa ristiriitoja kokeneita seurueita (40 % kaikista seurueista) tunnistin yhden profiilin, jossa oli ongelmia koettu muita enemmän. Tämä profiili muodostui seurueista, jotka olivat osallistujamäärältään suurimmat ja käyttivät myös paljon koiria, samoin he kuuluivat aluelupapäätökseen monen muun seurueen kanssa. Näihin seikkoihin vaikuttamalla ja niistä tiedottamalla, voisi olla mahdollista parantaa alueen hirvenmetsästyksen sosiaalista kestävyyttä.
  • Löyttyniemi, Kari; Hiltunen, Raimo (Suomen metsätieteellinen seura, 1978)
  • Heikkilä, Risto; Härkönen, Sauli (Suomen metsätieteellinen seura, 1993)
  • Heikkilä, Risto (The Society of Forestry in Finland - The Finnish Forest Research Institute, 1991)
    Studies were made at Lapinjarvi, S. Finland, in May and September 1987 and May 1988 on the utilization of available food resources by moose (Alces alces) in a Scots pine (Pinus sylvestris) plantation containing an admixture of deciduous species. Rowan (Sorbus aucuparia) and aspen (Populus tremula) were preferred-food compared to pine and both silver birch (Betula pendula) and pubescent birch (B. pubescens). However, rowan and aspen were not capable of withstanding continuous browsing by moose owing to their diminished biomass. The browsing intensity (number of browsed twigs/tree) on pine and birch was about twice that on rowan and aspen. The number of browsed twigs per tree increased as the amount of available main branches increased. The number of bites per available branch, as well as the maximum diameter of the bites, decreased as the density of the plantation increased. Silver birch was preferred to pubescent birch; planted silver birch was preferred to naturally regenerated trees. Main stem breakage was especially common in winter 1988; the average height of pine and birch was >2 m. The tops of broken stems were commonly utilized as food. The increase in moose density and the relatively deep snow cover promoted the incidence of serious damage. The number of undamaged trees/ha was greater in dense than in sparse parts of the stand.
  • Löyttyniemi, Kari (Suomen metsätieteellinen seura, 1985)
  • Löyttyniemi, Kari; Heikkilä, Risto; Repo, Seppo (Suomen metsätieteellinen seura, 1992)
  • Nikula, Ari (Finnish Society of Forest Science, 2017)
    Dissertationes Forestales
    The Moose is a valuable game animal in Fennoscandia but also the most severe pest in forest plantations. In this thesis, I examined factors that affect the habitat selection of moose and moose damage at multiple scales. At the plot level, browsing increased with an increasing number of artificially regenerated pines and deciduous trees taller than pines. The damage risk was the highest in plantations with heavy soil preparation. Moose summer home ranges had more fertile sites than the overall study area. Within summer ranges moose, selected non-pine-dominated habitats and mature forests and avoided human settlements. Winter ranges contained more pine-dominated plantations and other young successional stages, more pine dominated peatland forests and less human settlements and agricultural fields. Within winter ranges, moose used more non-pine-dominated plantations and mature forests and less human-inhabited areas than expected. At the home range level, there were no significant differences between sexes, but within home ranges males and females used different habitats during both seasons. The occurrence of damage in nearby landscape decreased the probability to find a landscape without damage and predicted an increase in the number of damaged plantations. Increased food-cover adjacencies of mature forests and plantations increased damage. An increasing proportion of inhabited areas and the length of connecting roads decreased the number of damage at the landscape sizes of 1 km2 and 5 km2. Moose-damaged stands were concentrated in SW and eastern Lapland in Peräpohja Schist Belt and Lapland s Greenstone Belt with nutrient-rich bedrock. There was less damage in landscapes with an abundant amount of pine-dominated thinning forests. Moose damage plantations were located more on fertile bedrock and soils than undamaged ones. Regenerating Scots pine on fine-grained soils derived from nutrient-rich rocks and naturally occupied by Norway spruce might increase damage risk.
  • Rousi, Matti (Suomen metsätieteellinen seura, 1983)
  • Nykänen, Antti (Helsingin yliopisto, 2014)
    Hirvieläinonnettomuudet ovat merkittävä riskitekijä Suomen tieliikenteessä. Hirvieläinonnettomuuksissa on 2000-luvulla kuollut vuosittain kesimäärin 6 ja loukkaantunut 218 ihmistä. Merkittävistä taloudellista ja yhteiskunnallisista kustannuksista huolimatta Suomessa on tehty vain vähän tutkimusta hirvikolareihin vaikuttavista tekijöistä. Maisematekijöiden vaikutusta hirvikolariskiin ei ole toistaiseksi tutkittu lainkaan. Jotta hirvikolareita pystyttäisiin ennaltaehkäisemään nykyistä tehokkaammin, tarvitaan aiempaa parempia ja tarkempia keinoja tunnistaa riskialteimmat tieosuudet ja jopa yksittäiset paikat, joissa kolarit ovat todennäköisimpiä. Tutkielman tavoitteena oli selvittää miten eri ympäristömuuttujat vaikuttavat hirvikolareiden tapahtumisen todennäköisyyteen. Lisäksi pohdittiin, voidaanko ympäristömuuttujien tunnistamisen perusteella kehittää kolareiden ennaltaehkäisymenetelmiä. Tutkimusta varten kerättiin suurriistavirka-apu -henkilöiltä 218 kolaripaikkaa Keski-Suomen, Pohjois- ja Etelä-Savon Riistakeskuksen aluetoimistojen alueilta. SRVA-henkilöt käyvät jokaisella kolaripaikalla. He ovat paikallisia metsästäjiä, joten heidän paikallistuntemuksensa on erinomainen ja kolaripaikat ovat tarkasti tiedossa. Tutkielmassa tarkasteltiin kolari- ja kontrollipaikkojen (ei kolaria) eroja kahdessa eri mittakaavassa, makro- ja mikrotasolla. Makrotason tarkastelussa ympäristöä tutkittiin 1 000 metriä halkaisijaltaan olevan ympyrän sisältä, mikrotasolla ympyrän halkaisija oli 200 metriä. Ympäristömuuttujien vaikutusta hirvikolarin tapahtumisen todennäköisyyteen selvitettiin logistisella regressioanalyysillä. Logistisesta regressiosta käytettiin muunnosta ”matched logistic regression -analysis”, jossa jokaiselle kolaripaikalle valitaan yksilöllinen kontrollipaikka. Hirvikolaririskiin vaikuttavien muuttujien merkitystä tutkittiin menetelmällä, jossa muuttujajoukosta valittiin kerrallaan yksi muuttuja, jonka vetosuhteen (OR) muutosta tulkittiin vakioimalla muita muuttujia. Makrotason tarkastelussa kolarit keskittyivät tien metsäisille osuuksille ja puulaji oli useimmiten kuusi tai koivu kuin mänty. Kolaripaikoilla oli enemmän varttunutta ja nuorta metsää kuin kontrollipaikoilla. Kolaripaikkojen maisema sisälsi vähemmän maataloutta, vesistöjä ja rakennettua aluetta kuin kontrollipaikkojen. Mikrotasolla tutkittiin metsänrakenteen lisäksi kolari- ja kontrollipaikkojen sijaintien välisiä eroja ja maastonmuotoja. Kolaripaikat sijaitsivat lähempänä metsänreunaa ja kauempana asutusta kuin kontrollipaikat. Kolaritpaikat olivat hieman keskimääräistä maastoa korkeammalla kuin kontrollipaikat. Kolaripaikoilla oli enemmän varttunutta tai nuorta kasvatusmetsää ja puulaji oli useammin kuusi tai koivu kuin mänty. Tulosten perusteella voidaan päätellä, että kolaririski vaihtelee suuresti tien eri osuuksilla. Erityisesti metsän reunalla oli muista muuttujista riippumaton vaikutus kolaririskiin, joten ne ovat potentiaalisia ns. ”hot spotteja”. Jos riskialttiit paikat voitaisiin tunnistaa nykyistä tarkemmin, jopa 100–200 metrin tarkkuudella, hirvivaarasta varoittavia liikennemerkkejä voitaisiin kehittää, esimerkiksi lyhentämällä varoitusaluetta ja lisäämällä nopeusrajoituksia kohdennetusti. Tehokkain ja halvin keino vähentää hirvikolareita on alentaa kulkuneuvon nopeutta riskialteimmissa paikoissa.