Browsing by Subject "historiantutkimus"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-16 of 16
  • Vähäjylkkä, Eemil (Helsingin yliopisto, 2020)
    Kirkkohistorian maisterintutkielmassani ”Thus I see that it is the Savior’s will, that we should go. 1700-luvun Pohjois-Amerikan Betlehemin herrnhutilaiset autobiografiat sekä niiden merkitys yksilölle ja yhteisölle” tutkin yhdeksää herrnhutilaisuuden hengellistä autobiografiaa, jotka ovat peräisin Betlehemin kaupungista Pennsylvaniasta. Ne ovat juurensa aina hussilaisuudesta ja Hallen pietismistä tähän päivään asti ylettävän herrnhutilaisen veljesyhteisön perintöä ja kuuluvat vuosien 2000-2009 Betlehem Digital History Project -projektiin. 1700-luvulle ajoittuvaan lähdeaineistoon olen koonnut yhdeksän hyvin erilaista liikkeeseen kuulunutta henkilöä ja persoonaa. Heihin kuuluvat David Nitschmann, yksi Betlehemin kaupungin perustajista, George Neisser, sen ensimmäinen koulumestari, Susanne Zeisberger, lähetystyöntekijän vaimo sekä Peter Rose, muun muassa joen tullimiehenä toiminut. Näiden neljän lisäksi tutkin kahta aiemmista poikkeavaa kertomusta. Ne kuuluvat Magdalene nimiselle mustalle orjalle, sekä Delaweren intiaaneista veljesseurakuntaan kääntyneelle intiaanimiehelle, Michaelille. Lisäksi olen tarpeen vaatiessa ottanut esimerkkejä kolmesta aikaisemmassa kandidaatin tutkielmassani käsitellystä henkilöstä. Heitä ovat lähetystyöntekijä Johann Böhner, naimaton sisar Elizabeth Lewis sekä käsityöläinen Francis Thomas. Kaikkien tutkittavien henkilöiden elämäntarinat ovat enemmän tai vähemmän kytköksissä Betlehemin kaupunkiin ja sen herrnhutilaiseen yhteisöön. Suurin osa autobiografioiden henkilöistä on siellä myös kuollut ja hänen autobiografiansa on jäänyt säilytettäväksi Betlehemiin. Tutkin autobiografioita tekstilajina niihin perehtyneen Günter Nigglin muodostaman jaottelun pohjalta. Sen lisäksi etsin niiden merkitystä yksilölle ja yhteisölle lebenslaufien asiantuntijan Christine Lostin viisijaon perusteella. Tutkimuksen tuloksena oli kuva hengellisten autobiografioiden aivan keskeisestä roolista veljesyhteisölle sekä siihen kuuluville yksilöille. Ne olivat erityisen tärkeässä osassa luomassa vahvaa yhteisöllisyyttä, luottamusta, avoimuutta ja rakkautta sen jäseniä ja myös ulkopuolisia kohtaan. Erityisesti niissä näkyy arjen tavallisten ihmisten työ, yksittäisten ihmisten itsetutkiskelu, sekä veljesseurakunnan herkeämätön halu viedä sanoma Kristuksesta koko maailmaan, myös Amerikan mantereelle. Vahvana näkyy myös kertomusten henkilöiden vankkumaton luottamus Vapahtajaansa. Autobiografioissa tämä näkyy niiden henkilöiden oman sieluntilan tutkiskelussa sekä hitaassa kasvamisessa kohti yhteisöä ja arkista työntekoa sen parissa. Yksilö ja yhteisö eivät kuitenkaan koskaan eroa kauas toisistaan, vaan veljesseurakunta on turvallisena pohjana jokaisen yksilön elämäntarinassa.
  • Yamazaki, Wataru (Helsingin yliopisto, 2019)
    The legacies of WWI often have central position in shaping national memory and in many occasions create national myth that shapes historical understanding in certain ways. The issues often trigger heated debate on how to interpret history in national and transnational context. Such is true for Finland. The history of the historiography of Finnish participation in WWII is a process of national interpretations being challenged from outside, notably researchers from Anglophone regions. The debate surrounding such challenges made from external perspectives are still topic of debate in the current context and calls for deconstructing the national myth to incorporate national history into European context are made. While the details of the Anglophone challenges are found in previous literature, how other researchers outside of Finland explained Finnish history of WWII are not well documented. To expand the landscape of the Finnish history research in other regions, this research will focus on the history writing of Japanese historians on Finnish WWII history. The literature that will be analysed are those published in Japan between 1951 and 2017, which includes works aimed at academic and public audience. Analysis will be made using conceptual history approach to understand the text “as they were written” through comparing them with the context within which it was written. The context includes both historiography of the Finnish WWII in available literature in English by Finnish and Anglophone authors, as well as Japanese sociopolitical and historiographical context of seiyōshi (Western History). Through the analysis, several findings were identified. Key findings include the shift in the nomenclature of the wars from wartime names, Soviet Finnish War, to translation of Finnish names, shift in the “problem space” of the Finnish history in Japanese literature, both of which originates to the clarification of the niche by the contributions from early historians. Another feature was relatively quick presentation and acceptance of Anglophone interpretations regarding the origins of the wars, though with variations between historians. This is most likely due to external perspective they share with those from Anglophone regions. The central finding of this research was the very strong emphasis on the small state in virtually all Japanese literature. While the notions appear in Finnish and Anglophone literature, the genre trope of the Western History research resonates strongly in the literature, especially the notions to “learn from the Occident”.
  • Hakkarainen, Petri Elias (2001)
    Tutkin pro gradu -työssäni entisen DDR:n valtionturvallisuusministeriön Stasin pesänselvitystä yhdistyneessä Saksassa vuosina 1990-2000. Stasin valtava, noin 180 hyllykilometrin laajuinen arkistojäämistö on avattu poikkeuksellisen laajasti ja nopeasti niin tuomioistuimien, julkisen sektorin työnantajien, tutkijoiden kuin Stasin uhrienkin käyttöön. Koko Stasi-menneisyyden käsittelylle tarjottavista puitteista vastaamaan perustettiin Saksan yhdistymisen jälkeen oma instituutionsa, ns. Gauck-virasto. Lähestyn tutkimuskohdettani aluksi yleiseltä tasolta. Luvussa 2 jaottelen vaikean lähimenneisyyden kohtaamisessa valittavissa olevat keinot neljään eri ryhmään: menneisyyden juridiseen, poliittiseen, historialliseen ja yksityiseen käsittelyyn. Näiden lisäksi viidentenä menneisyyden käsittelyn muotona on mielestäni metatason keskustelu meneillään olevasta käsittelystä itsessään. Tämän työtä selkeyttävän jaottelun lisäksi Stasi-menneisyyden käsittelyn tarkastelu edellyttää kuitenkin myös sen kansallisen kontekstin tuntemista. Niinpä esittelen luvussa 3 pääpiirteitä saksalaisen menneisyyssuhteen kehityksestä toisen maailmansodan jälkeen. Taustalukujen jälkeen siirryn varsinaisen Stasi-menneisyystematiikan pariin. Luvussa 4 kuvaan Stasi-arkistoista käydyn kiistan kronologista kehitystä vuosina 1989-91, valtionturvallisuusministeriön rakennusten valtauksista Stasi-asiakirjalain säätämiseen yhdistyneen Saksan liittopäivillä. Vasta tuo laki mahdollisti Stasi-menneisyyden käsittelyn aloittamisen täydellä teholla. Tämän käsittelyn vaiheita vuosina 1992-2000 tarkastelen kahdesta eri näkökulmasta. Luvussa 5 pyrin selvittämään Stasi-menneisyyden käsittelyn konkreettista kulkua esittelemällä Stasi-asiakirjalain keskeisintä sisältöä sekä kuvaamalla sen tähänastista toimeenpanoa niin juridisella, poliittisella, historiallisella kuin yksityiselläkin tasolla. Primaarilähteinä käytän tässä Stasi-asiakirjalain tuoreinta versiota ja Gauck-viraston kahden vuoden välein julkaisemia toimintakertomuksia. Luvussa 6 vaihdan perspektiivini Gauck-viraston ulkopuolelle ja perehdyn Stasi-menneisyyden käsittelyn tasojen saamaan julkiseen vastaanottoon samalla aikavälillä. Tämä metatason keskustelu Stasi-menneisyyden käsittelystä on ollut erityisen rönsyilevää, mutta tavoitteenani on esitellä siitä keskeisimpiä kullakin tasolla esille nousseita teemoja. Tärkeimpänä primaariaineistona olen käyttänyt Gauck-viraston vuosina 1992-2000 Stasi-debatista keräämää lehtileikearkistoa, joka kattaa keskeisimmät saksalaislehdet. Stasi-menneisyyden käsittelyn ja siitä käydyn keskustelun perusteella argumentoin, että välittömästi poliittisen muutoksen jälkeen aloitettavan vaikean lähimenneisyyden käsittelyn mahdollisuudet ovat rajalliset. Kuten Gauck-viraston esimerkki osoittaa, voidaan tehokkaalla menneisyyspolitiikalla saavuttaa nopeitakin tuloksia, mitä menneisyyden juridiseen ja poliittiseen käsittelyyn tulee. Sen sijaan erilaiset menneisyyskeskustelut, sekä historiallisella että yksityisellä tasolla, vaativat tuntuvasti enemmän aikaa kuin yhden vuosikymmenen. Menneisyyssuhteen muovautuminen näiden keskustelujen avulla on pitkä prosessi, johon Stasi-asiakirjalaki toki tarjoaa erinomaiset puitteet.
  • Kaartinen, Marjo; Korhonen, Anu (Kirja-Aurora, 2005)
  • Bergholm, Tapio (2008)
    Suomen työväenliikkeen ja Suomen työmarkkinajärjestöjen historiantutkimus on tapahtunut paljolti yliopistojen ulkopuolella ja vailla julkista rahoitusta, vaikka myös akateemista tutkimuksia ja sekarahoituksella syntyneitä teoksia löytyy. Tutkimuksen painopiste on alkanut muuttua vasta viime vuosina, mutta tutkimuksen rahoitus on edelleenkin ensisijaisesti ammattiyhdistysliikkeen ja työnantajajärjestöjen oman kulttuuritahdon varassa. Se onkin ollut ajoittain hyvin voimakasta.
  • Savolainen, Hannu (Helsingfors universitet, 2011)
    Tutkielmani käsittelee Elina Sanan Luovutetut-tietokirjaa ja sen aiheuttamaa laajaa julkista keskustelua. Graduni tarkoituksena on selvittää, miksi teos aiheutti poikkeuksellisen kiivaan kotimaisen ja osin kansainvälisenkin kohun. Keskustelu käynnistyi marraskuussa 2003. Teoksessa esitettiin, että Suomi luovutti jatkosodan aikana saksalaisille viranomaisille noin 3 000 sotavankia ja siviiliä. Näistä osa oli juutalaisia. Kirjan tietojen vuoksi Simon Wiesenthal -keskus lähetti tasavallan presidentti Haloselle selvityspyynnön. Tämän johdosta valtioneuvoston kanslia tilasi emeritusprofessori Heikki Ylikankaalta selvityksen jatkosodan ihmisluovutusten tutkimustilanteesta. Ylikankaan selvityksen pohjalta päätettiin käynnistää Kansallisarkiston hallinnoima tutkimusprojekti. Tutkielmani aineisto koostuu suomalaisista ja ulkomaisista sanoma- ja aikakauslehdissä julkaistuista uutisista, kolumneista, kirja-arvosteluista ja artikkeleista. Lisäksi olen käyttänyt Internetissä julkaistua aineistoa. Olen rajannut tutkimani keskustelun välille 1.11.2003–31.3.2004. Olen syventynyt Luovutetut-kohuun kolmesta eri näkökulmasta. Jatkosodan ihmisluovutukset ovat osa vaikeaa ja ikävää menneisyyttä. Nimitän niitä menneisyyden kipupisteeksi. Olen eritellyt jatkosodan varjopuolien käsittelystä esitettyjä näkökulmia. Keskityn etenkin puheenvuoroihin oman pesän likaamisesta ja Suomen osallisuudesta holokaustiin. Toiseksi, olen tarkastellut kohua akateemisen historiantutkimuksen ja maallikoiden kohtaamisena. Keskustelussa nousi vahvasti esille historiantutkimuksen tehtävä menneisyyden työstämisessä. Keskeisiä näkökulmia olivat, kuka saa tutkia historiaa, ja olivatko Elinan Sanan esittämät tiedot uusia. Kolmanneksi, olen tarkastellut jatkosodan ihmisluovutuksia muiden sodan varjopuolien rinnalla. Jatkosodan historiakuva on monivivahteinen, jossa nämä pitkään vaietut varjopuolet näyttäytyvät säröinä. Tutkielmani perusteella voi sanoa, että jatkosodan ihmisluovutukset olivat 2000-luvun alussa menneisyyden kipupiste. Keskustelijoiden enemmistölle tiedot luovutuksista ja suomalaisten tiiviistä yhteistyöstä saksalaisten kanssa olivat uusia ja hämmentäviä. Elina Sanan kirja osoitti, että jatkosodan historiakuva oli puutteellinen. Keskustelun varsinaisena katalyyttinä toimi Wiesenthal-keskuksen lähettämä kirje. Juutalaisten osuus luovutetuista nosti esille kysymyksen suomalaisten osuudesta holokaustiin, mikä lisäsi kiinnostusta ulkomailla. Historiantutkijat joutuivat kohussa puolustuskannalle. Heitä syytettiin vaikeiden asioiden tutkimisen laiminlyömisestä. Puolustukseksi he pyrkivät osoittamaan heikkouksia Sanan teoksesta ja korostamaan aiemman tutkimuksen merkitystä.
  • Koikkalainen, Outi (2007)
    Tutkin pro gradu -tutkielmassani pitkään suomalaisen jatkosotatutkimuksen vallitsevana tulkintana ollutta ajopuuteoriaa, jonka keskeiset ulottuvuudet ovat toisaalta Suomen passiivisuus ja vaihtoehdottomuus sotaan johtaneessa kehityksessä, toisaalta Suomen irrallisuus Saksan sotasuunnitelmista. Sotasyyllisyysoikeudenkäynnin puolustuspuheenvuorojen kanssa harmoniassa olleen näkemyksen haastoivat mm. angloamerikkalaiset jatkosotatutkimukset. Hans Peter Krosbyn vuonna 1967 ilmestyneen tutkimuksen ”Suomen valinta 1941” katsotaan lopullisesti kumonneen ajopuuteorian. Keskityn ajopuuteorian tutkimuksessani Arvi Korhosen vuonna 1961 julkaisemaan teokseen ”Barbarossa-suunnitelma ja Suomi”, joka on ensimmäinen ja edelleen täydellisin ajopuuteoriaa ilmentävä tieteellinen tutkimus. Selvitän objektiivisena tieteenä esitetyn tutkimuksen sisällä olevia tulkinnallisia elementtejä narratiivisuuden analyysivälineistöllä täydennetyn Chaïm Perelmanin argumentaatioanalyysin avulla. Käsittelen ”Barbarossa-suunnitelma ja Suomi” -tutkimuksen konstruktio- ja argumentaatioulottuvuutta, joista konstruktioulottuvuudella tarkoitan tutkimuskohteesta esitettävää kuvaa; argumentaatioulottuvuus merkitsee yleisön vakuuttamista konstruktion totuudenmukaisuudesta. Tutkielmassani käsittelen ajopuuteoriaa sekä tietyn jatkosotakuvan että tietyn tiedekuvan rakentamisena ja näiden puolesta argumentoimisena. Tutkin ajopuuteoriaa kahdella tasolla: Ensiksi käyn läpi ”Barbarossa-suunnitelma ja Suomi” -teoksen tiedekuvaa ja tieteellisyysargumentaatiota selvittääkseni, minkä tieteen nimissä tutkimustulokset esitetään ja mikä painoarvo tuloksille tieteellisyyden perusteella katsotaan kuuluvan. Tämän jälkeen tutkin ”Barbarossa-suunnitelma ja Suomi” -teoksen jatkosotakuvaa ja sen puolesta esitettyä argumentaatiota. Objektiivisena tieteenä esitetty ”Barbarossa-suunnitelma ja Suomi” -teos pohjautuu nationalistisille esisopimuksille. Tutkimuksen kansallinen painotus näkyy kaksoishierarkiana paitsi tiedekonstruktiossa ja -argumentaatiossa myös jatkosotakuvauksessa. Sisäänrakennettu nationalismi yhdistää ajopuuteorian kahta keskeistä argumentaatiolinjaa, joista toinen korostaa Suomen passiivisuutta ja vaihtoehtojen puutetta, toinen Suomen aktiivisuutta ja toimintavapauden säilyttämistä suhteessa Saksaan. Tutkimuksen objektiivisuus sisältyy kuitenkin kansalliseen näkökulmaan, eikä oman kansan puolustaminen historiantutkimuksen keinoin näyttäydy ristiriitaisena objektiivisuusihanteen kanssa. Alkuperäislähteinä olen käyttänyt ”Barbarossa-suunnitelma ja Suomi” -teoksen lisäksi angloamerikkalaisia, vaihtoehdottomuusnäkemyksen haastaneita historiantutkimuksia. Vertaan tuloksiani ajopuuteoriasta Kari Palosen vuonna 1975 julkaisemaan artikkeliin ”Ajopuuteorian aatekritiikkiä eli eräitä selityksiä historiantutkimuksen konservatismille”. Muita lähteitä ovat mm. ajopuuteorian historiaan liittyvä kirjallisuus sekä uutta retoriikkaa ja historiantutkimusta käsittelevät teokset.
  • Luomanen, Petri; Jokiranta, Jutta; Lehtipuu, Outi (Suomen Eksegeettinen Seura, 2020)
    Suomen Eksegeettisen Seuran julkaisuja ; 105
    Millaista oli perheiden tai köyhien, lasten ja naisten elämä Raamatun ajan maailmassa? Millaista oli elämä Jeesuksen ajan Galileassa? Miten arkeologia voi hyödyntää Raamatun ajan sosiaali- ja kulttuurihistorian tutkimusta? Miten lahkotutkimus tai sosiaalipsykologian teoriat pienryhmien välisistä suhteista auttavat ymmärtämään Jeesus-liikkeen syntyä ja varhaiskristillisten ryhmien keskinäisiä kiistoja? Teos etsii vastauksia edellä kuvattuihin ja moniin muihin kysymyksiin. Kirja tarjoaa yleiskatsauksen sosiaalitieteellisen raamatuntutkimuksen syntyyn sekä sen keskeisiin metodologisiin suuntauksiin. Kirjoittajat valottavat artikkeleissaan Raamatun ajan sosiaalihistoriaa ja havainnollistavat sosiaalitieteiden sekä kognitiotieteen soveltamista uskonnon ja erityisesti Raamatun tutkimukseen.
  • Ilva, Jyrki (2011)
    Kansalliskirjasto on rakentanut digitaalisiin aineistoihin liittyviä palveluita jo puolentoista vuosikymmenen ajan. Kirjaston kokoelmat sisältävät sekä digitaalisena syntyneitä että painetusta formaatista digitoituja aineistoja. Osa digitaalisista kokoelmista on vapaasti käytettävissä verkon kautta, osa rajoitetusti vapaakappalekirjastojen tiloissa. Suomalaisen historiantutkimuksen piirissä digitaalisiin aineistoihin liittyvistä kysymyksistä on toistaiseksi keskusteltu melko vähän. Vaikka suomalaisten muistiorganisaatiot eli kirjastot, arkistot ja museot ovat rajallisten resurssien vuoksi voineet rakentaa digitaalisia palveluita toivottua hitaammin, työ on kuitenkin ollut käynnissä jo pitkään. Etenkin digitaalisen aikakauden lähdeaineistojen tallentamisella alkaa olla jo kiire.
  • Puro, Laura (2005)
    Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen Itä-Berliinin taideakatemian tulevaisuudesta sekä Itä- ja Länsi-Berliinin taideakatemioiden yhdistämisestä käytyä kiistaa, jota kesti kesästä 1990 syksyyn 1993. Akatemioiden yhdistämisestä käyty debatti koski ennen kaikkea itäakatemian ja sen jäsenten menneisyyttä sekä sitä, mikä olisi yhdistyneessä Saksassa oikea tapa suhtautua näihin DDR:n perillisiin. Akatemiadebatin voi katsoa olleen ennen kaikkea ja pohjimmiltaan kiista menneisyydenkäsittelystä. Työssäni selvitän sitä, miten kiistassa argumentoitiin vetoamalla itäakatemian ja sen jäsenistön historiaan ja millainen kuva kiistan eri osapuolilla oli oikeudenmukaisesta menneisyydenkäsittelystä. Tätä tarkastelu varten olen jakanut käsittelyluvut kiistan osapuolia seuraten. Ennen varsinaiseen kiistaan paneutumista pureudun luvussa kaksi menneisyydenkäsittelyn tematiikkaan ja esittelen DDR:n menneisyydenkäsittelyä laajempana ilmiönä. Tältä pohjalta esitän, että ainakin välittömästi diktatuurin romahtamisen jälkeen menneisyydenkäsittelystä harvoin vallitsee yksimielisyyttä: eri osapuolet määrittävät menneisyydenkäsittelyn keinot, tavoitteet ja päämäärät toisistaan hyvinkin poikkeavilla tavoilla. Luvussa kolme esittelen itäakatemian näkökulmasta akatemiakiistan lähtötilanteen ja tarkastelen sitä, millaisia keskusteluita talon tulevaisuudesta käytiin itäakatemian jäsenistön keskuudessa ennen vuodenvaihdetta 1991/1992 ja miten itäinstituution sisällä tulkittiin talon historiaa sekä perusteltiin omaa tulevaisuutta ensin itsenäisenä instituutiona ja tämän mahdollisuuden kariutumisen jälkeen akatemioiden yhdistämistä. Neljännestä luvusta eteenpäin paneudun itse akatemioiden yhdistämisestä syttyneeseen kiistaan, joka syttyi sen jälkeen kun länsiakatemia oli tammikuussa 1992 tehnyt päätöksen hyväksyä talojen yhdistäminen. Luvuissa neljä, viisi ja seitsemän esittelen akatemioiden yhdistymisen vastustajat - itäsaksalaiset dissidenttitaiteilijat, länsisaksalaiset konservatiivit ja DDR:n kansalaisliikkeessä toimineet aktiivit - sekä heidän taustansa. Vaikka kaikki nämä ryhmät jakoivat tiettyyn pisteeseen asti yhteneväisen näkemyksen itäakatemian ja sen jäsenistön historiasta, oli heidän esittämissään menneisyydenkäsittelykonsepteissa siitä huolimatta merkittäviä eroja. Luvussa kuusi käsitellään akatemioiden yhdistämisen puolustajia - länsiakatemiaa ja länsisaksalaisia vasemmistoliberaaleja lehtiä ja poliitikoita - sekä heidän tulkintaansa oikeudenmukaisesta menneisyydenkäsittelystä. Yhteenvedossa esitän, että akatemiakiistassa kyse oli pitkälle nk. pragmaattisen ja fundamentaalisen menneisyydenkäsittelyn mallin vastakohtaisuudesta ja yhteismitattomuudesta. Akatemiakiistan eri osapuolien näkemykset menneisyydenkäsittelystä erosivat niin huomattavalla tavalla toisistaan, ettei kompromissi ollut mahdollinen.
  • Ilmolahti, Oona; Selin, Sinikka; Historia; Filosofian, historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos 2010-2017 (Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura, 2017)
    Tieteen vapaus, sivistys ja ihmisoikeudet tarvitsevat rohkeita puolustajia nyky-yhteiskunnassa. Tutkijat voivat toimia tällaisina tekemillään aihevalinnoilla sekä uusia näkökulmia esiin nostaen, itsestäänselvyyksiä ja valtarakennelmia kyseenalaistaen sekä demokratian, läpinäkyvyyden ja oikeudenmukaisuuden merkitystä korostaen. Kirja kietoutuu näiden ajatusten ympärille. Tieteelliset artikkelit piirtävät henkilökuvia tienraivaajina ja ”muurinmurtajina” toimineista naisista, nostavat esiin perustutkimuksen ja pitkien linjojen merkityksen sekä pohtivat muun muassa demokratian juuria, patriotismia, rajoja ja erilaisuuden kohtaamista. Kirjassa pureudutaan rohkeuden ja inhimillisyyden teemoihin myös henkilökohtaisemmalla tasolla ystävyys- ja perhesuhteiden kautta. Teos on syntymäpäiväkirja professori Maria Lähteenmäelle hänen merkkipäivänään 9.6.2017.
  • Näreaho, Leo (Helsingin yliopisto, 2009)
    Verkkari 2009 (4)
  • Erma, Maria (Helsingin yliopisto, 2020)
    Toista maailmansotaa on pidetty vedenjakajana naisten sotatoimiin osallistumisen näkökulmasta. Sen aikana sotilasaseman saaneiden naisten määrä alkoi kasvaa. Tästä huolimatta äitiys ja äidillisyys olivat vielä toisenkin maailmansodan aikana naisten yksityistä ja julkista työtä määrittäviä tekijöitä. Tämä näkyi myös Suomessa. Tässä tutkielmassani tarkastelen, minkälaisia äitiyteen liitettyjä käsityksiä talvi- ja jatkosodan aikaisista naistenlehdistä löytyy, ja miten nämä käsitykset suhtautuvat naisten emansipaatioon. Paikannan tutkimukseni feministisen historiantutkimuksen kentälle. Tarkastelen tutkimuskohdettani sukupuolihistorian valossa. Olen rajannut tutkimukseni koskemaan kahta sota-aikana julkaistua naistenlehteä, Kotiliettä ja Eevaa, joita tarkastelen kehys- ja sisällönanalyysin avulla. Luen tutkimusaineistoani feminististä lukutapaa käyttäen. Lähestyn äitiyttä sitä määrittävän hoitotyön kautta. En näe äitiyttä naisille tyypillisenä ominaisuutena, vaan toimintana, jota voivat harjoittaa myös muiden sukupuolten edustajat. Tällöin kuka vain voi tehdä äidillistä hoitotyötä joko lasta tai aikuista kohtaan. Vaikken lähesty äitiyttä sukupuolisidonnaisesta näkökulmasta, olen rajannut tutkimuksen koskemaan vain naisten äitiyttä. Olen löytänyt neljä tutkimusaineistostani esiin nousevaa naiseuden perustyyppiä. Olen nimennyt perustyypit Hyväksi äidiksi, Uhrautuvaksi äidiksi, Rintamalotaksi ja Miehen sijaiseksi. Lisäksi olen löytänyt kaksi tutkimusaineistostani esiin nousevaa äitiyden kehystä. Olen nimennyt kehykset Äitiys naisen unelmana ja Äitiys naisen velvollisuutena -kehyksiksi. Perustyypit ja kehykset vahvistavat näkemystä, jonka mukaan sota-ajan keskustelu naiseudesta oli pitkälti keskustelua äitiydestä. Samalla perustyypit ja kehykset osoittavat, ettei tämä keskustelu ollut eheää. Äitiyden yhteiskunnallisesti hyväksyttävä toteuttaminen vaati naisilta tasapainoilua eri suuntiin vetävien kulttuuristen odotusten välillä. Kun sota-aikaa tarkastellaan intersektionaalisesta, naisten väliset erot huomioivasta näkökulmasta, suomalaisnaisten emansipaatio näyttäytyy hyvin rajallisena. Vaikka naiset siirtyivätkin aiemmin miesten töinä pidettyihin työtehtäviin, oli työnteko edelleen pitkälti sukupuolittunutta. Se osittainen vapautuminen sukupuolisorrosta, jota naiset kuitenkin kokivat, koski lähinnä ylempään yhteiskuntaluokkaan kuuluvia valkoisia heteronaisia.
  • Aalto, Julia (2007)
    Pro gradu tutkielma Vichyn Ranskan juutalaislainsäädännön ja kollaboraation muisto nyky-Ranskan haasteena tarkastelee historioitsijoiden todistajanroolia vuosina 1997–1998 käydyssä Maurice Paponin oikeudenkäynnissä. Vichyn Ranskan virkamiehenä palvellut ja sittemmin menestyksekkään uran Ranskan hallinnossa tehnyt Papon joutui syytteeseen rikoksista ihmisyyttä vastaan kun vuonna 1981 löytyneet dokumentit paljastivat hänen olleen osallisena Bordeaux’n alueen juutalaisten luovuttamisessa Saksaan. Historiantutkimuksen käyttö oikeudessa kytkeytyy laajemmin kysymykseen yhteiskuntien kyvystä ja keinoista tulla toimeen menneisyytensä traumaattisten tapahtumien kanssa, ja tämä toimii tutkimuksen viitekehyksenä. Historioitsijoiden suhdetta oikeudenkäyntiin tarkastellaan ensisijaisesti historiantutkimuksen asettamien ammatillisten vaatimusten ja yhteiskunnallisen roolin näkökulmasta suhteuttaen samalla prosessi ja eri osapuolten siitä esittämät näkemykset Vichyn Ranskan historiaan ja aikakauden erikoiseen asemaan ranskalaisessa yhteiskunnassa. Tarkoituksena on selvittää, millaiseksi historioitsijoiden rooli oikeudessa muodostui, millaisia kysymyksiä se herätti sekä millaisin perustein historioitsijoiden asemaa oikeuden todistajina puolustettiin ja kritisoitiin. Historioitsijoiden rooliin liittyviä kysymyksiä käsitellään ensisijaisesti Paponin prosessissa osallisina olleiden henkilöiden julkaisemien kirjoitusten sekä heidän antamiensa haastatteluiden pohjalta. Tämän ohella on hyödynnetty muiden todistajana toimimiseen kantaa ottaneiden julkaisemia artikkeleita. Lähteinä itse oikeudenkäynnistä toimivat siitä kirjoitetut kirjat, lehtiartikkelit sekä asianomistajapuolen laatimat selostukset oikeussalin tapahtumista. Paponin oikeudenkäyntiä pidettiin lopulta monin tavoin puutteellisena sille asetettujen yhteiskunnallisten tavoitteiden suhteen. Historioitsijoiden kannalta suurimmaksi kysymykseksi muodostui se, että todistajanrooli uhkasi tehdä menneisyyden selittäjistä menneisyyden tuomareita. Vaikka historioitsijoiden tehtäväksi oli määritelty ainoastaan tapauksen kontekstin kuvailu eikä heillä ollut oikeutta tutustua Paponia koskevaan esitutkintamateriaaliin, todistajana toimineita johdateltiin ottamaan kantaa myös syytetyn tekoihin sekä epäsuorasti myös tämän syyllisyyteen tai syyttömyyteen. Lisäksi Ranskan oikeudenkäynnit pohjautuvat tapausten suulliseen käsittelyyn, ja yleisesti ottaen tämä sopii huonosti yhteen historiantutkimuksen työtapojen kanssa. Oikeudenkäynti nosti esiin kysymyksiä myös siitä, millaisia yhteiskunnallisia päämääriä historiantutkimus ja historioitsijat asettuvat tämänkaltaisissa prosesseissa palvelemaan. Paponin oikeudenkäyntiin hyvin kriittisesti suhtautunut ranskalaishistorioitsija Henry Rousso näki riskeinä erityisesti pysyvän kollektiivisen syyllisyyden sekä ranskalaisen yhteiskunnan juuttumisen menneisyyteen.
  • Kangaspuro, Markku (Umpihanki, 2021)