Browsing by Subject "hoitoneuvottelut"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-2 of 2
  • Pyykkö, Suna (2007)
    Tutkielmani käsittelee nuorten anoreksiapotilaiden (12–17-vuotiaiden) ja psykiatristen hoitohenkilöiden välisiä hoitoneuvotteluja. Tutkimusmetodina käytän keskusteluanalyysia (KA), jonka metodologiset lähtökohdat ovat etnometodologiassa. KA:ssa tutkimus kohdentuu siihen, miten vuorovaikutuksen osapuolet rakentavat yhteisymmärrystä meneillään olevasta tilanteesta. Sosiaalisen vuorovaikutuksen yksityiskohtaisella kuvauksella pyritään nuo yhteisymmärryksen rakentumisen tavat selvittämään. Tässä työssä tarkastelun kohteena ovat hoitohenkilöiden ns. kolmannen position vuorot eli ne vuorot, joissa hoitohenkilöt jollakin tavalla reagoivat potilaan edellä tuottamaan vastaukseen. Tarkemmin tutkimukseni kohdentuu formulaatioihin ja kannanottoihin, jotka ovat kaksi hyvinkin erilaista kolmannen position vuoroa. Edellä mainituissa hoitohenkilöt muotoilevat potilaan puhetta, mutta säilyttävät kuitenkin potilaan näkökulman eli he sanovat potilaan sanoman vain toisella tavalla (in other words). Jälkimmäiset ovat suoria mielipiteen ilmaisuja. Pyrin työssäni selvittämään, mitä työtä formulaatiot sekventiaalisesti eli toimintajaksollisesti tekevät ja miten ne tuotetaan. Tarkastelen myös hoitohenkilöiden kannanottoja, joissa he tuovat esille, mitä mieltä he joko ammattilaisena tai omana itsenään ovat ja mitä näillä kannanotoilla saadaan aikaan. Keskusteluanalyysin yksi keskeinen ajatus on, että keskustelussa kukin puheenvuoro on edellisten vuorojen muovaamaa ja samalla sitä seuraavia puheenvuoroja muovaavaa, eli toisin sanoen jokainen yksittäinen puheenvuoro on aina kontekstin muovaamaa ja kontekstia uudistavaa. Näin ollen hoitohenkilöiden formulaatiot ja kannanotot muodostavat välittömän kontekstin potilaan reagoinnille. Potilaiden reagointeja tarkastelemalla pyrin selvittämään, millaisia reagointeja nämä edellä mainitut hoitohenkilöiden kolmannen position vuorot saavat aikaan. Aineistoni koostuu viidestä videotallenteesta, jotka graduryhmäni kanssa purimme kirjoitettuun muotoon eli transkripteiksi. Videonauhoja ja litteraatioita tarkastelemalla löysin keskusteluista yhteensä 25 eri kohtaa, joissa hoitohenkilö käytti kolmannen position vuorossaan formulaatioita. Kannanottoja löytyi yhteensä 12 kappaletta. Formulaatiot osoittautuivat hyväksi ja hienovaraiseksi tavaksi, saada potilas kertomaan omista subjektiivisista kokemuksistaan ja tunteistaan. Ne eivät olleet suoria kysymyksiä vaikka hyvin vahvasti kutsuvatkin potilasta joko hyväksymään tai hylkäämään ne. Perustuessaan potilaan puheeseen näyttäytyi vuorovaikutus kulkevan ikään kuin potilaan ehdoilla. Hoitohenkilöt eivät yksin päättäneet, milloin jokin aihe oli valmis lopetettavaksi, vaan potilas saattoi, niin halutessaan, vaikuttaa puheenaiheen jatkumiseen. Formulaatioiden pohjautuminen potilaan omaan puheeseen toimi myös ”todistusaineistona” läpi hoitoneuvottelun kulun. Niihin oli mahdollista vedota, jos potilas toi esille ristiriitaisia seikkoja tai kieltäytyi näkevänsä itsensä sairaana ja hoitoa tarvitsevana. Kannanotot antoivat puolestaan potilaalle luvan ja melkeinpä kehotuksen ilmaista tunteitaan. Tutkielmani alussa (luku 2) tuo esille anoreksian lääketieteellisiä ja yhteiskunnallisia määrityksiä ja miten sairautta hoidetaan. Luvussa 3 käsittelen keskusteluanalyyttisiä käsitteitä, joita käytän varsinaisessa empiriaa käsittelevässä luvussa 6. KA on hyvin pitkälle aineistolähtöistä ja siitä syystä tutkielmani pääpaino on tarkastelemieni hoitokeskustelujen empiirisessa osassa. Tärkeimmät lähteet: Abraham, Susan & Llewelyn-Jones, Derek (1994). Syömishäiriöiden luonne ja hoito. Suokas, Jaana & Rissanen, Aila (1999). Syömishäiriöt. Heritage, John (1996). Harold Garfinkel ja etnometodologia. Ehrling, Leena-Maria (2006). Psykoterapian vaikutusten arvioiminen. Tainio, Liisa (toim.)(1998). Keskusteluanalyysin perusteet.
  • Pyysiäinen, Jaana (2003)
    Tutkielmassa tarkasteltiin iäkkään vanhemman hoitamista vuorovaikutuksen näkökulmasta. Tavoitteena oli selvittää hoitojärjestelystä käytyjen neuvottelujen perusteella, millainen on iäkästä vanhempaansa hoitavan liikkumavara vanhemman hoitamisen suhteen. Neuvotteluja tarkasteltiin kahdessa kontekstissa: perheen sisällä ja kunnallisen kotihoidon kanssa Janet Finchin ja Jennifer Masonin (1993) perhevelvollisuusteorian avulla. Heidän mukaansa sitoumukset muotoutuvat ajan kuluessa eksplisiittisissä ja implisiittisissä neuvotteluissa, joissa neuvotellaan myös avun antajan ja saajan vastavuoroisista moraalisista identiteeteistä. Tutkielman pääasiallisena aineistona olivat seitsemän iäkästä vanhempaansa hoitavan tyttären puolistrukturoidut teemahaastattelut. Ennen laadullista analyysiä tarkasteltiin taustateorialle rinnasteisesti iäkästä vanhempaansa hoitavan vuorovaikutusta kunnallisen kotihoidon kanssa valmiin, kvantitatiivisen aineiston analyysin avulla. Taustaempirian analyysimenetelminä käytettiin suoria jakaumia ja ristiintaulukointeja. Kvantitatiivinen tarkastelu myös johdatteli ko. kontekstia koskeviin tutkimuskysymyksiin ja antoi mahdollisuuden valita haastateltavat. Litteroidut haastattelut luokiteltiin Finchin ja Masonin teorian avulla, jolloin huomio keskittyi käytyihin ja käymättömiin neuvotteluihin. Hoitojärjestelystä käydyn vuorovaikutuksen perusteella pyrittiin esittämään tulkinta iäkästä vanhempaansa hoitavalla olevasta liikkumavarasta hoitamisen suhteen. Hoitajaksi päätyminen koettiin luonnollisena ajautumisena. Ajautumisen taustalta löytyivät yksilölle perheen sisällä muodostunut maine ja moraalinen identiteetti. Hoitamisen sitoumuksen muodostuttua liikkumavaraa pystyttiin muovaamaan neuvotteluilla. Liikkumavaraan vaikuttivat ensisijaisesti neuvottelut hoitoa tarvitsevan vanhemman kanssa, ja millä tavoin niissä oli mahdollista käsitellä asioita. Kaikkia asioita ei voitu käsitellä suoraan, ja neuvottelujen keskeisenä periaatteena oli hienovaraisuus. Epäsuorilla neuvotteluilla pyrittiin säilyttämään vanhemmalla riittävä riippumattomuuden tunne sekä etäisyys auttajan ja autettavan välillä. Vanhemman autonomian kunnioittaminen vaikutti myös siihen, ettei kunnallisen kotihoidon ja tyttären välille muodostunut suoraa neuvotteluyhteyttä. Tässä mielessä kotihoidon mukanaolo hoitojärjestelyssä ei aina lisännyt iäkästä vanhempaansa hoitavan liikkumavaraa. Kotihoidon ja omaisen väliselle vuorovaikutukselle ei tarjoutunut luontevaa tilaa. Liikkumavaran käsite sopi hyvin kuvaamaan hoitamisen kokemusta ja yksilöllä olevaa rajallista vapautta määrittää asemansa hoitojärjestelyssä. Keskeistä taustakirjallisuutta olivat Finch, Janet & Mason, Jennifer (1993) Negotiating Family Responsibilities; Qureshi, Hazel & Walker, Alan (1989) The Caring Relationship ja Gothóni, Raili (1991) Omaiset – loppuunpalaneita ihmisiä vai käyttämätön voimavara.