Browsing by Subject "hulluus"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-2 of 2
  • Paassilta, Michael (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tässä työssä tarkastelun kohteena ovat kotimaisen ns. ’hulluussarjakuvan’ ilmentämät hulluuden ja mielisairauden sosiaaliset representaatiot. Tämän tyyppinen sarjakuvakirjallisuus heijastelee viimeaikaisia trendejä, joissa omakohtaiset vaikeat kokemukset puetaan yhä useammin sarjakuvan ilmaisukieleen. Käytän hulluuden käsitettä eräänlaisena ilmiön kokonaiskenttää kokoavana kansanomaisena kattokäsitteenä eikä sitä tässä yhteydessä ole tarkoitus ymmärtää leimaavassa tarkoituksessa. Teoreettisesti työ asettuu Serge Moscovicin (1961) kehittämän sosiaalisten representaatioiden teorian viitekehykseen, joka kuvaa arkiajattelun sosiaalisia muodostumisprosesseja. Tieteenteoreettisesti työ edustaa maltillista konstruktionismia. Tutkimus keskittyy hulluuden sosiaalisten representaatioiden historialliseen jatkuvuuteen ja vakauteen liittyviin tekijöihin sekä erityisesti representaation kokonaiskenttää jäsentävään syväkerrostumaan ja sen vaikutuksiin. Käytännössä tämä tarkoittaa sarjakuvakerronnassa rakentuvien sosiaalisten representaatioiden ydinaineksen kartoittamista ja representaation syväkerrostuman teorialähtöistä analyysiä. Varsinaiset tutkimuskysymykset kiteytyvät siihen, a) millaisia hulluuden figuratiivisia ytimiä aineistosta on tunnistettavissa, ja b) onko aineistosta tunnistettavissa sosiaalista representaatiota jäsentävä kantateema. Eksplisiittisiä tutkimuskysymyksiä ylemmällä meta-tasolla tutkimus tiivistyy pohdintaan representaation kokonaiskenttää jäsentävän syväkerrostuman (käsitteellisellä tasolla representaation kantateema) mahdollistamasta liikkumatilasta – tai toisin sanottuna – miten voimakkaasti kantateema rajoittaa erilaisten vaihtoehtoisten representaatioiden ilmentämismahdollisuuksia tämänkaltaisissa erityisen ilmaisuvoimaisissa kulttuurituotteissa. Tutkimusaineiston osalta tutkimus liittyy osaksi visuaalisia aineistoja hyödyntäneiden sosiaalipsykologisten tutkimusten verrattain harvalukuista joukkoa. Aineisto koostuu kolmesta 2010-luvun aikana julkaistusta sarjakuvaromaanista (kokonaislaajuus noin 1712 sarjakuvaruutua). Analyysi jakaantuu kahteen vaiheeseen, jossa ensimmäinen perustuu teorialähtöiseen laadulliseen sisällönanalyysiin ja toinen teorialähtöiseen avainkäsitteiden operationalisointiin ja niistä johdettavaan päättelyyn. Tutkimuksen tulokset tukevat aiemman tutkimuskirjallisuuden esittämää käsitystä, jonka mukaan hulluuteen liitetyt mielikuvat näyttävät olevan historiallisesti katsoen hyvin vakaita – toisintaen joiltain osin jopa keskiajalle ulottuvia hulluuskäsityksiä. Ainoa selkeästi aiemmasta tutkimuksesta eroava havainto liittyi yhden teoksen ilmentämään tieteisfiktiiviseen ainekseen. Kantateeman osalta voi todeta, että tämän aineiston ilmentämää hulluutta näyttää jäsentävän toiseuttava minän ja toisen väliseen antinomiaan (self/other) perustuva kantateema. Aiemmin hyödyntämättömän aineistotyypin ja verrattain vähän teoretisoidun ja tutkitun teoreettisen konstruktion empiirisestä tarkastelusta johtuen tutkimusta voi kuvata eksploratiiviseksi, eli uutta kartoittavaksi ja mahdollista jatkotutkimusta pohjustavaksi. Tutkimuksen tulokset tarjoavat kantateeman osalta lähinnä alustavia suuntaviivoja ja perusteellisemman kokonaiskuvan muodostaminen vaatii jatkotutkimusta.
  • Paavilainen, Laura Karoliina (Helsingin yliopisto, 2016)
    Pro gradu -tutkielmani käsittelee naisten mielisairauksia 1800-luvun Englannissa. Käytän lähteenäni eri vuosikymmenillä vaikuttaneiden kahdeksan lääkärin tekemiä oppikirjoja ja kirjoituksia mielisairauksista. Tutkin erityisesti sitä, miten lääkärit määrittelivät ja suhtautuivat naisten mielisairauksiin ja mitä heidän diagnosoimansa sairaudet kertovat 1800-luvun englantilaisen yhteiskunnan käsityksistä terveestä ja normaalista sekä sairaasta ja epänormaalista. Tuon esille, kuinka psykiatrian alalla tapahtui 1800-luvun aikana monia merkittäviä muutoksia, joista monet liittyivät mielisairauksien diagnostisiin kysymyksiin, sairauksien ymmärtämiseen sekä hoitomuotoihin. Tutkimukseni on luonteeltaan kvalitatiivinen ja vertaileva tutkimus. Se edustaa lähestymistavaltaan historiallista kuvailevaa psykopatologiaa. Teoreettinen lähtökohta tutkimukselleni perustuu pääosin näkemykseen, että mielisairauksia on käytetty perinteisten tautiluokitusten lisäksi sosiaalisen kontrollin välineinä. Tutkimussuuntaa edustavat esimerkiksi Michel Foucault ja Andrew Scull. Tutkielmani jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä osiossa tarkastelen lääkäreiden käyttämiä selitysmalleja mielisairauksien syistä. 1800-lukua voidaan pitää aivobiologian aikakautena ja biologiset tekijät nousivat suosituimmaksi mielisairauksien selitysmalliksi. Erityisesti perimää pidettiin yhtenä merkittävänä mielisairauksien aiheuttajana. Toisaalta kaikki lääkärit huomioivat myös erilaiset psykososiaaliset tekijät mielisairauksien taustalla, vaikka niille annettu painoarvo vaihtelikin. Toisessa osiossa käyn läpi sitä, miten ja millä kriteereillä lääkärit diagnosoivat ja luokittelivat naisten mielisairauksia. Yleisiä mielisairausdiagnooseja olivat mania, melankolia, monomania, hysteria ja lapsivuodemielenvikaisuus. Kaikki diagnoosit eivät kuitenkaan olleet vuosisadan lopullakaan vielä täysin yhtenäisiä, sillä lääkärit erosivat toisistaan joissakin diagnostisissa kysymyksissä. Keskeisiä tekemiäni havaintoja naisten mielisairauksista on, että ne olivat hyvin voimakkaasti yhteydessä naisten biologiseen toimintaan, kuten kuukautiskiertoon ja raskauteen, sekä toisaalta seksuaalisuuteen. Mielisairaudet ilmensivät ja kuvasivat usein yhteiskunnan arvojen kannalta jotakin epänormaalia ja epätoivottavaa. Samalla ne muodostivat vastakohdan yhteiskunnan arvoille ja käsityksille normaalista. Toisaalta mielisairaudet myös rakensivat ja vahvistivat vallitsevia käsityksiä terveydestä ja normaaliudesta. Kolmannessa osiossa tuon esille erilaisia hoitomuotoja, joita lääkärit suosittelivat potilaille. Erityisesti mielisairaalalaitos koki suuria muutoksia 1800-luvulla sen muuttuessa ainakin tavoitteiltaan pelkästä säilöntäpaikasta hoitavaksi laitokseksi. Myös hoitomenetelmät kokivat merkittäviä muutoksia kun moraaliset hoitomuodot kasvattivat suosiotaan erilaisiin pakkokeinoihin nähden. Toisaalta lääkärien kehittämät menetelmät ja mallit eivät aina päässeet toteutumaan käytännön syiden, kuten kasvavien potilasmäärien vuoksi.