Browsing by Subject "humanitaarinen interventio"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-6 of 6
  • Rantalainen, Susan (2003)
    Tutkimuksessa käsitellään humanitaarisen avun haasteita kylmän sodan jälkeisenä aikana. Varsinaisena tutkimuskohteena on Lääkärit ilman rajoja -järjestön suhde haasteisiin. Tutkimuksessa etsitään vastauksia kysymyksiin, mitä uusia ongelmia humanitaarinen apu on kohdannut kylmän sodan päättymisen jälkeisenä aikana ja miten MSF on pyrkinyt niihin vastaamaan. Kysytään myös onko, ja jos on niin miten, järjestön toimintatavat mahdollisesti muuttuneet uusien haasteiden ilmestymisen myötä. Jotta uudet haasteeet sekä mahdollinen muutos järjestön toimintatavoissa voitaisiin tunnistaa tutkimuksessa tarkastellaan jonkin verran myös järjestön haasteita ja toimintatapoja kylmän sodan aikana. Tutkimuksen lähtökohta liittyy siihen ajatukseen, että humanitaarinen apu on kohdannut 1990-luvun alusta lähtien yhä vaikeampia haasteita ja, että niiden seurauksena humanitaariset järjestöt ovat joutuneet mukauttamaan toimintatapojaan. Lääkärit ilman rajoja -järjestön toiminnassaan kohtaamia haasteita ja valitsemia toimintatapoja tarkastellaan Somalian, Ruandan ja Tshetshenian -projekteissa. Humanitaaristen järjestöjen vaikein haaste kylmän sodan jälkeisenä aikana on epävakaampi toimintaympäristö. Konfliktit ovat muuttaneet luonneettaan; ne ovat yhä useammin valtion sisäisiä ja humanitaarista oikeutta loukataan niissä yleisesti. Humanitaarisia järjestöjä kohtaan hyökätään yhä useammin. Järjestöjen välillä on myös yhteistoiminnan puutetta ja järjestöjen välillä on paljon eroja niiden noudattaman politiikan ja periaatteiden suhteen. 1990-luvulla ilmestyneet sotilaalllis-humanitaariset interventiot ovat asettaneet järjestöt myös uusien ongelmien eteen. Haasteista osa on uusia, mutta monet ovat olleet olemassa jo kylmän sodan aikana. Lääkärit ilman rajoja -järjestön toimintatavat ovat muuttuneet osittain niiden myötä. Uutuutena on mm. se, että järjestö vetoaa suoraan valtioihin, jotta ne pyrkisivät estämään humanitaarisen oikeuden loukkaukset poliittisin keinoin. Sotilaallis-humanitaaristen interventioiden suhteen järjestö arvioi, että tärkeintä on sotillaallisen ja humanitaarisen puolen pitäminen toisistaan erillään.Lääkärit ilman rajoja on myös laajentanut toimintaansa pitkäaikaisempiin projekteihin. Järjestön toimintavoissa on havaittavissa kuitenkin hyvin paljon vanhojen toimintapojen jatkuvuutta. Järjestön toiminnan tärkeänä osana on aina ollut tiedottaminen sekä julkisten kannanottojen ja protestien tekeminen. Järjestön mielestä se suojelee parhaiten autettavia ihmisiä, kun se tuo heitä kohtaan tehdyt rikokset julkisuuteen. Tämän vuoksi järjestö arvioi, että sen on mahdoton olla täysin puolueeton kaikissa tilanteissa, esimerkiksi vakavisssa ihmisoikeusloukkaus tilanteissa. Puolueettomuus edellyttäisi järjestön vaikenemista. Järjestö pitää riippumattomuuttaan puolueettomuutensa takeena. Riippumattomuutensa järjestö sanoo takaavansa rahoituspolitiikallaan, jossa painotetaan yksityisiltä tahoilta saatavaa rahoitusta ja pyritään pitämään julkinen rahoitus minimissään. Lähdeaineistona on tutkimuksessa käytetty Lääkärit ilman rajoja -järjestön projektiraportteja, vuosiraportteja, julkaisuja ja lehtiartikkeleita.
  • Alava, Henni (2008)
    The aim of the study is to analyse the interactions of development intervention and conflict in northern Uganda, where over 20 years of armed conflict between the Lord's Resistance Army rebel movement and the Government of Uganda have caused massive population displacement. The study provides an explanation for the marked increase of development intervention in the region between 2001 and 2006, and an analysis of the effects of this increase. A further aim of the study is to discuss some of the theoretical and methodological challenges in studying development interventions, and to comment on the possibilities for analysing the impacts of intervention on conflict. The research is underpinned by the idea presented by Koponen of intervention as an inseparable element of the modern notion of development. The study can be characterised as methodological developmentalism, that is, the study of how the developmentalist complex works and what it produces in northern Uganda. Long's notion of social interface is applied as a tool to this analysis. Following Long, it is suggested that development intervention is embedded in complex frameworks and arenas, which must be analysed in order to understand the interactions of intervention and conflict. The transformation of humanitarianism in the post Cold War era is introduced as the normative and conceptual framework into which development intervention in northern Uganda is embedded. The historical, political and international context of conflict in northern Uganda is presented as the arena into which intervention in the region becomes entangled. It is argued that the increase of development intervention in northern Uganda after 2001 can be understood through an analysis of this framework and arena. The study maintains that development intervention and conflict have interacted in northern Uganda, and that such interactions are multifaceted and complex. It is shown that the interactions of intervention and conflict occur both at the level of regional conflict dynamics and donor relations, and on the ground in northern Uganda, in encounters between organisations and individuals involved in intervention processes. The study also shows that such interactions are generally unacknowledged by development and humanitarian actors in the region.
  • Etelämäki, Jasmin (2006)
    Pro gradu -työni aiheena on Tanskan osallistuminen Kosovon pommituksiin vuonna 1999. Työn tutkimuskysymys on: Miksi Tanska osallistui Kosovon sotaan? Käytän Kosovon sotaa tapausesimerkkinä tutkiessani Tanskan ulkopolitiikan muutosta kylmän sodan jälkeen. Tarkastelen konfliktin kehittymistä sekä kansainvälisen yhteisön ratkaisuyrityksiä, jotka huipentuivat Naton ilmaiskuihin keväällä 1999. Oleellinen osa tutkimuskysymystä on 1990-luvun alussa tapahtunut, kylmän sodan jälkeen hyvin luonnollinen muutos Tanskan ulkopolitiikan ohjelinjoissa. Tuolloin ulkopolitiikan uudeksi teesiksi nousi "aktiivinen kansainvälisyys". Tanskan ulkopolitiikan esittelyn avulla yritän tuoda lukijalle ymmärrettäväksi kontekstin, jossa ulkopoliittisia päätöksiä Tanskassa tehdään. Tästä rakentuu Tanskan ulkopolitiikan perusta, johon liittyvät kiinteästi tanskalaisen identiteetin ja arvojen vaikutukset. Käsittelen työssäni kevyesti myös Tanskan ulkopolitiikan reunaehtojen kehitystä 1990-luvulla. Näistä tärkeimpiä ovat Nato, Euroopan yhteisöt ja eurooppalaisen yhteistyön kehittyminen unioniksi, sekä Yhdistyneet kansakunnat. Tarkasteluni ulottuu 1990-luvun lopusta 2000-luvulle ja taaksepäin 1990-luvun alkuun Tutkin keskustelua Tanskan kansankäräjillä, Folketingetissä, vuoden 1998 lokakuusta vuoden 2000 maaliskuun loppuun. Tanskan ulkopoliittinen instituutti toimitti kansankäräjille selvityksen humanitaarisesta interventiosta maaliskuussa 2000, minkä jälkeen selvityksestä käytiin kansankäräjillä laaja Kosovo-aiheinen keskustelu. Tanskan ulkopoliittisia arvoja määritän lähdekirjallisuuden ja virallisten dokumenttien avulla, joista tärkeimmät lähteeni Tanskan ulkopolitiikan muutoksen osalta ovat kaksi hallitukselle tehtyä selvitystä. Lisäksi olen käyttänyt päälähteinäni Tanskan suurimpia päivälehtiä, Berlingske Tidendeä ja Politikenia. Seurasin lehtiä pätkittäin tammikuusta 1998 kesäkuuhun 1999. Tanskan ulkopoliittisen instituutin, DUPI:n, vuosittain ilmestyneet artikkeli- ja puhekokoelmat, vuosikirjat, ovat olleet pääasiallinen johdatus aiheeseeni. Tutkimukseni lopputulos on, että Tanskan osallistuminen Kosovon sotaan oli merkittävä rajapyykki sen ulkopolitiikan historiassa. Tanska oli aiemmin 1990-luvulla osallistunut samantyyppisiin operaatioihin Naton joukoissa, mutta Kosovon konfliktissa ulkopolitiikan arvot punnittiin selkeimmin. 1990-luvun alussa aktiiviselle kansainvälisyydelle määritelty sisältö kuvasi Tanskan ulkopolitiikkaa myös vuonna 1998. Sen keskeisin teema oli Tanskan ulkopolitiikan riippumattomuus ja tietyt arvot, jotka on perinteisesti liitetty Pohjoismaihin. Alkuperäinen hypoteesini oli, että Tanskan ulkopolitiikkaan 1990-luvun alussa liitetty termi "aktiivinen kansainvälisyys" olisi ollut vielä voimakkaammin sidottu kansainvälisen lain noudattamiseen ja YK:n maailmanjärjestön rooliin kuin loppujen lopuksi osoittautui. Todellinen riippumaton ulkopolitiikka oli Tanskalta kuitenkin vielä 1990-luvun lopussa saavuttamatta.
  • Rilasti, Hanna-Mari (2002)
    Tutkielman ajatuksellisena lähtökohtana on väittämä, jonka mukaan kylmän sodan loppuminen on nostanut esiin moraalisia dilemmoja ja uudenlaisia moraalisia periaatteita, jotka eivät perustu ideologisen vastakkainasettelun ajan välttämättömyyksiin. Tutkielmassa tarkastellaan humanitaarista interventiota tällaisena moraalisena dilemmana, johon sisältyy vaikeita valintoja, joita valtiopäämiehet joutuvat kohtaamaan. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, mitkä arvot ja periaatteet ovat merkityksellisiä ja mikä sija moraalilla on kylmän sodan jälkeisissä kansainvälisissä suhteissa. Tähän pyritään humanitaaristen interventioiden oikeutusta tarkastelemalla. Tutkielman teoreettisessa viitekehyksessä hahmotetaan erilaisia mahdollisia traditioita, jotka antavat viitteitä siitä, mitkä arvot ja periaatteet kansainvälisissä suhteissa pitäisi olla merkityksellisiä. Liikkeelle lähdetään yleisemmältä tasolta pohtimalla kansainvälisen politiikan keskeisimpien teorioiden käsityksiä moraalisen valinnan mahdollisuudesta kansainvälisissä suhteissa. Näkökulmaa tarkennetaan kansallisen, kansainvälisen ja humanitaarisen vastuun käsitteillä, jotka kuvaavat erilaisia valtiopäämiehiä koskettavia moraalisen valinnan mahdollisuuksia. Vastuukäsitteet nojaavat erilaisiin näkemyksiin kansainvälisestä järjestelmästä ja sen toimijoiden välisistä suhteista sekä perustuvat eri arvoihin ja periaatteisiin. Tutkielmassa pohditaan sitä, miten kylmän sodan jälkeiset humanitaariset interventiot ja niihin liittyvät arvot ja ongelmat näyttäytyvät näiden eri lähtökohtien valossa. Tutkielmassa tarkastellaan myös Yhdysvaltojen, Ranskan ja Iso-Britannian ulkopoliittisen johdon lausuntoja Kosovoon tehdyn humanitaarisen intervention ajalta. Tarkoituksena on ollut selvittää, mitä arvoja ja periaatteita kyseisten valtiopäämiesten interventiopäätösten taustalla on ollut heidän lausuntojensa perusteella. Tutkielman keskeisenä johtopäätöksenä esitetään, että kylmän sodan jälkeiselle kansainväliselle järjestelmälle on ominaista arvomoninaisuus. Kansainvälisissä suhteissa vaikuttavat useat erilaiset arvot ja periaatteet, joiden yhteensovittaminen voi olla hyvinkin vaikeaa. Primääriaineiston tarkastelun valossa moraaliset periaatteet vaikuttaisivat hyvin merkityksellisiltä 1990-luvun kansainvälisissä suhteissa; erityisesti ihmisoikeudet ja yhteisen ihmisyyden periaate, jotka olivat myös humanitaarisen vastuun näkökulmaan liittyviä arvoja, korostuivat poliittisten johtajien lausunnoissa. Muita arvoja ja periaatteita, jotka tutkielmassa nousivat esiin, olivat esimerkiksi kansalliseen vastuukäsitteeseen liittyvä valtioiden edun ja kansalaisten hyvinvoinnin edistäminen. Vastuukäsitteet osoittautuivat hyvin hedelmälliseksi teoreettiseksi valinnaksi tutkielman kannalta. Niiden avulla oli mahdollista jäsentää humanitaarisen intervention oikeutukseen liittyviä eri ulottuvuuksia ja arvoja. Vastuukäsitteet havainnollistivat myös antoisalla tavalla niitä vaikeita moraalisia valintoja, joiden eteen valtiopäämiehet kylmän sodan jälkeisessä kansainvälisessä järjestelmässä ovat joutuneet. Tässä järjestelmässä heidän vastuunsa ei määrity vain kansallisten velvollisuuksien myötä, vaan heihin kohdistuu myös kansainvälisiä ja humanitaarisia velvoitteita, jotka heidän tulee huomioida ulkopoliittisia päätöksiä tehdessään.
  • Furstenborg, Karin (2006)
    The aim of the thesis is to analyze the policies of Non-Governmental Organizations (NGOs) on humanitarian intervention. The general discussions and literature on the matter indicate that there are difficulties in this policy-making, therefore the assumption that this study tested was that the policies of NGOs on humanitarian intervention are unclear. Unclarity in this context is defined as a 'weak or inexistent link between objective, policy and outcome'. This is tested by analyzing the following determining variables, derived from literature on the subject: Organisational Structure, General Organizational Principles, General Policy on Humanitarian Intervention, Objective with Humanitarian Intervention Policy, General Principles into Humanitarian Intervention Policy, Evaluation Criteria on Humanitarian Intervention, Contribution to general Humanitarian Intervention Discussion and finally, Actions and Statements in actual Crises. Regarding the literature used in the literature review, types of earlier papers were reviewed - the first concerning general issues of NGO Policy making and the second concerning specific issues regarding NGO policies on Humanitarian Intervention. The above-mentioned variables were further divided into two groups - internal variables showing the consistency of the policy with organizational principles as well as a clear policy-making structure, and external variables showing how the policy is presented to the outside. The external variables were tested by analyzing how the NGOs have acted in two crisis situations, Rwanda and Kosovo, which were used as case studies. The units of the study were five international organizations: Amnesty International, Human Rights Watch, Oxfam International, Médécins Sans Frontières and the International Committee of the Red Cross. The method used was policy analysis, a model for analyzing NGO policies on the matter of humanitarian intervention was built up. The result is presented in a figure, which shows that all NGOs indeed have unclear policies on humanitarian intervention. The research- and advocacy-oriented NGOs, Amnesty International and Human Rights Watch, as well as the International Committee of the Red Cross, had a rather well-structured internal policy making, but did not get this picture to the outside by making policy statements and participating in the general discussion on the matter. The service-oriented NGOs, Oxfam International and Médécins Sans Frontières, were the opposite - they participated actively in discussions on the matter, but did not have clear policy documents and did not ground their policy on their organizational principles. The contradiction with the result was the following: Service-oriented NGOs seem to consider that policy-making and internal analyzing is not their main task - for them it is most important to be able to reach the victims they aim to help. They have not just realized that their campaigning is also to the highest degree advocacy, and that structurizing their policy-making on humanitarian intervention would facilitate their work. Research- and advocacy-oriented NGOs have quite the opposite problem - they have thoroughly designed policies on humanitarian intervention based on their general principles, but remain quiet on the general discussions on the matter as well as in specific crises. Why does it seem so difficult to give statements and participate in discussions, as this is already done indirectly by having a policy on the issue? This has not been a problem for research- and advocacy NGOs in other matters, they usually actively debate. Is it a question of fear of how the outside will react? The issue of humanitarian intervention is, after all, rather controversial.
  • Sarvi, Tuija (2007)
    Tutkielman aihe (yleisellä tasolla ilmaistuna) on humanitaarisen intervention problematiikka kylmän sodan jälkeisellä aikakaudella. Tähän problematiikkaan paneudutaan monipuolisesti työn teoreettisessa viitekehyksessä; analyysiosassa puolestaan keskitytään ensin uuden humanitaarisen interventionismin käsitteen tarkasteluun eri näkökulmista ja sen jälkeen Itä-Timorin tapauksen kriittiseen analyysiin. Metodologian osalta tutkielma siis nojaa pääasiassa käsiteanalyysiin ja tapaustutkimukseen. Tapaustutkimuksen tarkoituksena on haastaa kahden tunnetun tutkijan, Nicholas Wheelerin ja Timothy Dunnen, väite siitä, että Itä-Timoriin vuonna 1999 Australian johdolla ja YK:n mandaatilla suoritettu interventio uuden humanitaarisen interventionismin ilmentymänä poikkeaa olennaisesti aiemmista interventioista ja osoittaa kansainvälisen järjestelmän normatiivisen rakenteen muuttuneen merkittävästi. Aineistona hyödynnetään aiemman kansainvälispoliittisen tutkimuksen lisäksi Australian pääministerin, ulkoministerin ja puolustusministerin Itä-Timorin tilannetta koskevia julkisia puheenvuoroja (puheita, lausuntoja ja haastatteluja) syyskuulta 1999. Näitä dokumentteja tarkastellaan ensisijaisesti diskurssien näkökulmasta. Tutkielman keskeisenä teoreettisena lähtökohtana on pluralismin ja solidarismin välinen debatti kansainvälisen järjestelmän luonnetta ja merkittävimpiä toimintaperiaatteita koskien. Pluralismi ja solidarismi teoreettisina suuntauksina juontavat juurensa 1960-luvulta lähtien erityisesti ns. englantilaisen koulukunnan piirissä harjoitettuun tutkimukseen. Pluralistien perusteesi on, että kansainvälinen järjestys ja sitä kautta viime kädessä myös kansalaisten hyvinvointi turvataan parhaiten kunnioittamalla valtioiden suvereniteettiperiaatetta ja koskemattomuuden normia. Tämän näkemyksen mukaan valtiojohdon vastuu rajoittuu oman maan kansalaisiin. Solidaristit sitä vastoin pitävät kollektiivista humanitaarista interventiota paitsi kansainvälisen yhteisön laillisena oikeutena, myös sen moraalisena velvollisuutena. He näkevät ihmisoikeuksien turvaamisen yhtenä kansainvälisen järjestelmän perusarvoista ja humanitaarisen intervention legitiiminä poikkeuksena koskemattomuuden normista. Wheelerin ja Dunnen näkemys Itä-Timorin tapauksesta on tämän teoriataustan valossa tulkittavissa väittämäksi solidarististen normien vahvistumisesta perinteisten pluralististen arvojen kustannuksella. Tutkielman ensimmäisenä johtopäätöksenä esitetään, että uusi humanitaarinen interventionismi on hyödyllinen käsite kansainvälisen politiikan tutkimuksessa erityisesti siksi, että se pyrkii humanitaarisen intervention määritelmän perustavanlaatuiseen problematisointiin. On kuitenkin huomattava, että myös itse uuden humanitaarisen interventionismin käsite on monitulkintainen, koska eri tutkijat ovat käyttäneet sitä eri lailla eri yhteyksissä. Tutkielman toisena johtopäätöksenä esitetään, että Wheeler ja Dunne tekevät liian pitkälle meneviä oletuksia Itä-Timorin intervention merkityksellisyydestä väittäessään sen olevan osoitus syvällisestä normatiivisesta muutoksesta kansainvälisen yhteisön piirissä. Vaikka humanitaaristen syiden ja solidarististen paineiden merkitystä Australian ja muiden keskeisten toimijoiden päätöksenteossa ei tule aliarvioida, tämän tutkimuksen puitteissa on silti perusteltua väittää, että Itä-Timorin interventioon johtaneessa prosessissa avainasemassa olivat pikemminkin perinteiset pluralistis-realistiset näkökohdat.