Aims. In this thesis I analyze social worker's attitudes by studying their speech regarding socially or economically disadvantaged people and the reasons for their status. Previous research in this field is mostly connected with discussion regarding the reasons for poverty. These reasons can be separated in three categories: individual, structural and fatalistic. The approach can be seen to be connected with person's attitude towards the disadvantaged and also with the welfare culture and moral climate of the society. If poverty is seen to have it's origins in the individual it increases demands for citizen activity and accordingly diminishes support for social benefits and redistribution of income. Previous research also shows that social workers attitudes are always passed on to their clients on some level. The particular aim for this study was to bring forth possible attitudes towards social disadvantage. The research questions were: 1. What reasons do the social workers see for social disadvantage, income problems and poverty? 2. Is there different attitudes towards different client groups? and 3. Are sanctions seen as a plausible strategy to help the disadvantaged? Methods. The qualitative research material consisted of individual theme interviews of 10 social workers. Firstly, the material was categorized in observation classes by using the qualitative attitude research method. Thereafter, the material was analyzed to trace and interpret the attitudes by applying the discursive reading method. Results and conclusions. The social workers saw social disadvantage primarily to be attributed to structural reasons. The main reason for disadvantage in their view was unemployment, mental problems and alcohol and substance abuse. Although the social workers saw most part of the disadvantaged people as innocent for their status, they also regarded some of them as irresponsible and immoral freeloaders. Five central discourses could be identified in the material: 1. Discourse for tax payer resenting dependence for social welfare, 2. The competitiveness discourse demanding economic efficiency and effectivity, 3. Universal discourse respecting equal human rights, 4. Solidarity discourse calling for joint responsibility and 5. Care discourse oozing empathy, warmth and care. In the interview group the emphasis was particularly on solidarity discourse seasoned with a touch of care discourse.

Tutkielmani tehtävänä on tutkia, miten eri seurakuntayhtymien verkkojulkaisut puhuvat syrjäytyneistä nuorista. Syrjäytyminen on yhteiskuntaa ja yksilöä koskettava ajankohtainen ongelma. Se voi muun muassa vaikuttaa yksilön osallisuuteen yhteiskunnassa ja se voi myös vaikuttaa yksilön mielenterveyteen sekä taloudelliseen asemaan. Syrjäytyminen koetaan usein kuitenkin ulkoapäin tulevana leimana ja harva luokittelisi itsensä syrjäytyneeksi. Syrjäytyneiden nuorten ongelman ajankohtaisuuden takia koin tutkielmani tutkimuskysymyksen mielenkiintoiseksi. Teologisesta lähtökohdasta syrjäytymiseen on usein suhtauduttu Raamatun pohjalta Jeesuksen opetusten mukaisesti. Jeesus korosti opeissaan muun muassa lähimmäisenrakkautta ja hädänalaisen auttamista. Kirkko osallistuukin toiminnallaan monin tavoin syrjäytyneiden auttamiseen ja syrjäytymisen ehkäisyyn. Suoritan tutkielmani käyttäen sisällönanalyysiä sekä piirteitä diskurssianalyysista. Aineistoni koostui neljästäkymmenestäkahdeksasta eri seurakuntayhtymien sivuilla olevista artikkeleista, teksteistä, tiedotteista sekä yhdestä blogikirjoituksesta, jotka käsittelivät tavalla tai toisella syrjäytymistä. Jaan aineistoni kolmeen eri teemaan sen mukaan, mikä teksteissä painottui eniten. Teemat ovat syrjäytymisen syyt, syrjäytyneiden auttaminen sekä se, miten syrjäytyneistä nuorista puhutaan. Teksteissä syrjäytymisen syyksi nähdään usein kiusatuksi joutuminen, köyhyys, mielenterveysongelmat sekä työn ja koulun ulkopuolisuus. Syrjäytymiseen johtavat syyt siis tiedostettiin. Moni artikkeli esitteli myös erilaisia auttamisen tapoja aina diakoniatyöstä keräyksiin. Auttamisen taustalla oli vahvasti ajatus osallisuuden tukemisesta. Syrjäytyneistä nuorista puhutaan valitsemissani teksteissä usein ymmärtäväiseen ja myötätuntoiseen sävyyn kristillisiä arvoja noudattaen. Heidät kuvaillaan teksteissä usein myös apua tarvitseviksi ja autettavissa oleviksi. Ääneen teksteissä pääsee muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta syrjäytymisen ulkopuoliset korkeassa asemassa olevat henkilöt. Vain yhdessä artikkelissa ääneen pääsevät myös syrjäytyneet itse. Nuorten syrjäytyminen nähdään siis valitsemassani aineistossa vakavana ongelmana ja yhteiskunnan huono-osaisuutena, johon tulee puuttua. Teksteissä heistä puhutaan samalla tavalla, kuin syrjäytyneistä nuorista kirjoitetuissa tutkimuksissa ja kirjallisuudessa.

Tuoreet tutkimukset suomalaisten lähiöiden kehityksestä ja nykytilasta kertovat lähiöiden merkittävistä eroista sekä niiden sosioekonomisen rakenteen että sosiaalisen elämän suhteen. Myös aikaisempien, Suomen suurimpiin kaupunkiseutuihin keskittyneiden tutkimusten valossa lähiöt ovat herättäneet huolen niihin keskittyvästä huono-osaisuudesta ja sen seurauksista. Huono-osaisuuden alueellinen kasautuminen yhdistetään kansainvälisessä tutkimuskirjallisuudessa usein pelkoon niin pitkälle menevästä alueellisesta erilaistumisesta, että alueiden taantuminen alkaa ruokkia itse itseään. Naapurustovaikutuksia tutkittaessa tarkoitus onkin selvittää, kumuloituuko huono-osaisuus sen alueellisen kasautumisen myötä, vai ilmentääkö huono-osaisuuden alueellinen kasautuminen vain yhteiskunnallista eriarvoisuutta alueellisesti. Erilaistuvien asuinympäristöjen voidaan ajatella tuottavan eriarvoistumista hyvin monella tavalla. Suomalaisessa yhteiskunnassa yksi merkittävä ihmisten eriarvoisuuden kuvaaja on terveys, joka näkyy alati kasvavina eroina elinajanodotteessa sosioekonomisen aseman mukaan tarkasteltuna. Yksi merkittävimmistä sosioekonomisten terveyserojen kasvun aiheuttajista Suomessa ovat alkoholiperäiset kuolinsyyt ja alkoholinkäyttötapoja tarkasteltaessa vaikuttaakin siltä, että haitallisimmiksi katsottavat kulutustavat ovat yleisempiä alemmissa sosioekonomisissa asemissa. Tässä tutkielmassa pyrittiin selvittämään, voiko lähiöihin keskittynyt huono-osaisuus tuottaa sellaisia sosiaalisia ja kulttuurisia ympäristöjä, joiden vaikutuksesta yksilöt käyttäytyvät terveyttään heikentävällä tavalla yli sen, mitä heidän yksilölliset piirteensä antaisivat olettaa. Tutkielmassa tarkastellaan alueen huono-osaisuuden ja yksilötason alkoholin kulutuksen välistä yhteyttä ja pyritään ymmärtämään, minkä mekanismien kautta alueellinen huono-osaisuus voi vaikuttaa yksilön käytökseen. Tutkielman ensisijaisena hypoteesina on, että alueen huono-osaisuus lisää yksilöiden alkoholin kulutusta yksilötason tekijöistä riippumattomalla tavalla. Yksilötason tekijöiden oletetaan vaikuttavan yhteyteen kuitenkin siten, että havaittavat vaikutukset ovat voimakkaampia huono-osaisille yksilöille. Lisäksi oletetaan, että alueen huono-osaisuus vaikuttaa yksilön käytökseen sekä yksilö- että aluetason sosiaalis-interaktiivisten mekanismien kautta. Näiden mittareina käytetään yksilötasolla yksilön alueeseensa kiinnittyneisyyttä kuvaavia muuttujia ja aluetasolla alueen sosiaalista koheesiota, alueen epävirallista sosiaalista kontrollia ja paikallista alkoholin kulutuskulttuuria alueen riskikuluttajien osuudella mitattuna. Tutkimuksen aineistona on vuonna 2013 kerätty Uusi kaupunkiköyhyys ja lähiöiden peruskorjaus -hankkeen (PREFARE) kyselyaineisto. Alueen sosioekonomista rakennetta kuvaavat muuttujat muodostettiin Tilastokeskuksen vuoden 2013 ruututietokannan avulla. Tutkimusmenetelminä käytetään selitettävästä muuttujasta riippuen joko monitasoista lineaarista regressioanalyysia, monitasoista logistista regressioanalyysia tai monitasoista poisson-regressioanalyysia. Monitasoinen analyysimenetelmä valittiin siksi, että käytetty aineisto on muodostettu hierarkkisesti tekemällä satunnaisotanta ensin ylemmän tason yksiköiden (lähiöt) joukosta ja sen jälkeen alemman tason tutkimusyksiköiden (yksilöt) joukosta. Saadut tulokset viittaavat siihen, että alueen huono-osaisuus ei sinänsä vaikuta suurimman osan yksilöistä alkoholin kulutukseen yli sen, mitä yksilön omien sosiodemografisten piirteiden perusteella on syytä olettaa. Yleisesti ottaen lähiöiden asukkaat kuluttavat alkoholia samalla tavalla riippumatta ympäristönsä sosioekonomisesta rakenteesta. Alueen huono-osaisuudella havaitaan kuitenkin yhteys työttömien alkoholin kulutukseen. Vaikka alueen huono-osaisuus ei sellaisenaan ole yhteydessä yksilötason alkoholin käyttöön muiden, kuin työttömien osalta, tutkielman tulokset osoittavat, että alueen riskikuluttajien osuus on kasvaessaan yhteydessä suurempaan alkoholin kulutukseen riippumatta alueen huono-osaisuudesta ja yksilön sosiodemografisista piirteistä. Vaikka tuloksen perusteella ei voida tehdä kausaalisia päätelmiä, alueen riskikuluttajien osuuden systemaattinen yhteys yksilötason alkoholin kulutukseen tukee tulkintaa, jonka mukaan alueella vallitsevat sosiaaliset normit ja alkoholin kulutuskulttuuri voivat vaikuttaa yksilöiden omaan alkoholin kulutukseen. Paikallisen alkoholikulttuurin muodostuminen alkoholin kulutusta lisääväksi ei kuitenkaan ole suoraan yhteydessä alueen sosioekonomiseen rakenteeseen.

Tutkimukseni käsittelee helsinkiläisen Kannelmäen seurakunnan työntekijöiden kokemuksia seurakuntalaisten huono-osaisuudesta.Tutkimuksen aihe huono-osaisuus on ilmiönä hyvin moniulotteinen; sen taustalla voi olla kouluttautumattomuus, terveyteen ja talouteen liittyvät vaikeudet, työttömyys sekä osattomuus yhteisöllisyydestä. Huono-osaisuutta on käsitelty laajasti; Eduskunnan kyselytunneilla on usein keskusteltu niin ihmisten kokemasta eriarvoisuudesta kuin huono-osaisuudesta. Helsingin katukuvassa näkyvistä leipäjonoista on käyty myös keskustelua niin tv:n ajankohtaisohjelmissa kuin lehdissä. Huono-osaisuuden moniulotteisuudesta on tehty useita tutkimuksia niin ammattikorkeakouluissa kuin yliopistoissa. Tutkimukseni aihetta olen lähestynyt seuraavien tutkimuskysymysten kautta: 1) Miten Kannelmäen seurakunnan työntekijät kokevat ihmisten huono-osaisuuden omassa arkityössään? 2) Miten he pyrkivät tukemaan huono-osaisiksi kokemiaan ihmisiä ja millaisena he näkevät seurakunnan roolin? Menetelmä tässä tutkimuksessa on laadullinen tutkimus, jossa aineisto koostuu kuuden työnekijän haastattelusta.Tutkimusaineistoani olen täydentänyt kenttähavainnoilla, kun havainnoin Sitratorin ja Malminkartanon soppatykkitapahtumia, Jennyn olohuoneruokailuja sekä Kannelmäen D-aseman toimintaa. Havaintojen välityksellä sain kokemuksen ihmisten osallisuuden vahvistamisesta seurakunnan alueella. Useat tutkimukset vahvistavat minulle ajatusta siitä, että huono-osaisuus on monen ihmisen osa tänä päivänä. Tutkimukseni tuloksissa näyttäytyy koulutuksen puute, terveyteen liittyvät ongelmat ja taloudellinen niukkuus olevan keskeisiä tekijöitä ihmisen kokemassa huono-osaisuudessa. Muutokset toimintaympäristössä vaikuttavat myös Kannelmäen seurakunnan toimintaan, joka strategiansa mukaisesti haluaa tukea ja rohkaista eri työalojen kautta heitä, jotka kokevat monenlaista huono-osaisuutta. Aiheeni tarjoaa mahdollisuuden tutkia jatkossa seurakuntien järjestämiä yhteisöruokailuja, miten ruokailuun osallistuvat kokevat yhteisöruokailut seurakuntien apuna ja osallisuutta vahvistavana mahdollisuutena?

Tutkielmassani tarkastelen sitä, mitä suomalaiset sosiaalitutkijat ovat keskustelleet syrjäytymiseksi kutsutusta ilmiöstä 1990-luvun lopussa ja vuosituhannen vaihteessa. Näytteeksi keskustelusta olen valinnut puheenvuorot viideltä suomalaiselta sosiaalitutkijalta kyseiseltä ajanjaksolta. Gradussani en pyri hahmottamaan kokonaiskuvaa syrjäytymisen ilmiöstä, vaan graduni on katsaus siihen, miten suomalaiset sosiaalitutkijat ovat ilmiön nähneet. Tutkimukseni keskeisin kysymys on, millä tavoin valitsemani puheenvuorot ja niiden kirjoittajat asemoituvat suhteessa syrjäytymisen ilmiöön eli mistä kontekstista he ilmiötä katsovat ja siitä keskustelevat. Kontekstia olen pyrkinyt hahmottamaan etsien puheenvuoroista kannanottoja syrjäytymisen käsitteen ja syrjäytyneiden joukon määrittelyyn, syrjäytymisen käsitteen kritiikkiin sekä syrjäytymisen ehkäisemiseen. Tutkimukseni analyysimenetelmänä toimii sisällönanalyysi. Puheenvuorojen analyysiä ja tyypittelyä ohjaavana kehyksenä käytän Hilary Silverin (1995) syrjäytymiskeskustelua ja -ilmiötä luonnehtivia paradigmoja, jotka ovat solidaarisuus-, erikoistumis- ja monopoliparadigma. Analysoimistani puheenvuoroista olen löytänyt kahdenlaisia syrjäytymisen ilmiötä jäsentäviä paradigmoja, jotka ovat sosiaalista vuorovaikutusta ja yhteisöllisyyttä korostava solidaarisuusparadigma sekä yhteiskunnallisia rakenteita, instituutioita ja valtasuhteita korostava monopoliparadigma. Molempiin paradigmoihin sisältyy paradoksaalisia elementtejä. Puheenvuoroissa työttömyyden ja erityisesti pitkittyneen työttömyyden nähdään olevan keskeisellä tavalla syrjäytymisprosessin taustalla. Puheenvuorojen perusteella syrjäytyneiksi luokiteltuja ihmisiä ovat maassamme köyhät ja sairaat työttömät, vähän koulutetut työttömät sekä keski-ikäiset työttömät. Syrjäytyneiksi luetellaan myös asunto-ongelmaiset, yksinäiset henkilöt (erityisesti miehet, vanhukset ja vammaiset), ylivelkaantuneet ja mielenterveysongelmaiset. Syrjäytyneiden suhteet yleisiin sosiaalisiin yhteisöihin nähdään puutteellisina tai niiden katsotaan puuttuvan kokonaan. Hyvinvointivaltion tukiverkostot eivät kaikissa tapaukissa kykene poistamaan taloudellista ja sosiaalista huono-osaisuutta. Hyvinvointivaltion vuotokohtien myötä vastuu syrjäytyneiden ja yleisesti taloudellisessa ja sosiaalisessa ahdingossa elävien ihmisten hyvinvoinnista on siirtynyt enenevässä määrin kolmannen sektorin varaan. Huono-osaisuuden kasaantuminen, voimakas yhteiskunnallinen rakennemuutos sekä paisunut joukkotyöttömyys ovat nopeuttamassa Suomessa kehitystä eräänlaiseen kolmen kerroksen yhteiskuntaan.

The main purpose of this panel study was to investigate the benefit careers and life courses of the new recipients of social assistance from the first claim until 1998. In addition, the period prevalence of receiving social assistance over the years 1991-1996 and the role of social assistance in the social security system were studied. Analysis was based on two random samples: a sample of new recipients of social assistance (10 088 persons) from the years 1990-1992, and a representative population sample (30 184 persons, over the age of 14) from the same period. Data was assembled from register files by Statistics Finland, and it contains information on e.g. work history, family situation, and incomes over the years 1987-1998. The study shows that dynamic longitudinal approach disproves the popular stereotypes of social assistance. Period prevalence of receiving the benefit was higher than previously expected. Every fifth adult received social assistance at least once over the six-year period 1991-1996. In the youngest group, who was 21-24 years old at the end of the period, the prevalence was over fifty percent. Long-term and continuous dependence on social assistance was more unusual than expected as well. As regards the cumulative number of months (net duration) recipients claimed the benefit, median value was only seven months during a seven-year period. However, the average time between the first and last claim (gross duration) was four years. By means of these indicators it was possible to classify four types of recipients: one-time visitors (15 %), other short-term (20 %), recurrent (50 %), and permanent long-term recipients (15 %). A significant proportion of the recipients suffered many years from low incomes. Only some of them gained from the recovery in employment. At the end of follow-up period 15 percent of recipients suffered still from the accumulative social disadvantage of labour market exclusion, weak social integration and poverty. Divergent life-courses were closely linked to the age, education and area of residence of the recipients.

Nuorten rikollisuudessa on havaittu viime aikoina muutoksia, jotka ovat herättäneet keskustelua nuorten väkivallan vakavuudesta. Koska sosioekonomisesti huono-osaisten nuorten rikollisuuden on todettu olevan kasvussa, on syytä pohtia, onko näillä asioilla yhteyttä. Monet kriminologiset teoriat pyrkivät selittämään rikollisuutta ja sen riskitekijöitä keskittymättä tarkemmin väkivaltatekojen vakavuuteen. Tässä tutkielmassa tarkastellaan väkivallan vakavuutta ja siihen liittyviä lapsuuden riskitekijöitä kriminologisen teoriakehyksen ja tutkimuskirjallisuudessa käydyn keskustelun pohjalta. Tutkielmassa tarkasteltiin laajan rekisteriaineistosta poimitun otoksen (n = 733 571) avulla 15–20-vuotiaiden nuorten väkivaltarikollisuutta ja lapsuuden huono-osaisuuden yhteyttä väkivaltatekojen vakavuuteen ja toistuvuuteen. Tutkimuksessa lapsuuden huono-osaisuuden mittareina käytettiin sijoittamista kodin ulkopuolelle, vanhempien väkivaltarikollisuutta, perheen saamaa toimeentulotukea ja vanhempien matalaa koulutusta. Analyysimenetelmänä käytettiin multinomiaalista logistista regressioanalyysia ja tuloksia tarkasteltiin myös ennustettujen todennäköisyyksien avulla absoluuttisten erojen selvittämiseksi. Väkivallan vakavuuden ja tekojen toistuvuuden perusteella muodostettujen ryhmien tarkastelu osoittaa, että vakavan väkivallan sekä toistuvan lievän väkivallan ryhmät ovat keskenään hyvin samankaltaisia. Vain pieni osa nuorista on epäiltynä vakavasta väkivaltarikoksesta tai monista lievistä väkivaltateoista. Näissä ryhmissä tehdään kuitenkin henkilömäärään suhteutettuna kaikkein eniten kaikkia rikoksia, eli ryhmät kuvaavat hyvin rikosaktiivista osaa nuorista. Tutkimustulosten perusteella kaikki mitatut huono-osaisuuden muodot lisäävät riskiä tehdä vakavaa tai toistuvaa väkivaltaa. Vakavasta väkivallasta sekä useista lievistä väkivaltateoista epäillyt nuoret näyttäytyvät erityisen huono-osaisina. Vaikka lapsuuden huono-osaisuus lisääkin väkivallan riskiä suuresti verrattaessa niihin, joilla näitä kokemuksia ei ole, todellisuudessa riski syyllistyä vakavaan väkivaltarikokseen on erittäin pieni myös huono-osaisen lapsuuden kokeneiden nuorten keskuudessa. Tutkimuksen perusteella kriminologinen teoriakehys on hyödyllinen myös väkivallan vakavuuden ja vakaviin tekoihin liittyvien riskitekijöiden tarkastelussa. Rikoksentorjunnan kannalta tutkimuksen relevanssi on auttaa tunnistamaan niitä lapsia, jotka tulevat todennäköisemmin tekemään nuoruudessaan eniten väkivaltaa tai vakavimpia väkivaltatekoja. Tutkimuksen tulosten perusteella näyttää siltä, että huono-osaisuutta lapsuudessaan kokeneet ovat suuremmassa riskissä tehdä väkivaltarikoksia nuoruutensa aikana kuin ne nuoret, joilla tällaisia riskitekijöitä ei ole.

Tutkimuksen tavoitteena on antaa köyhyydelle “kasvot” tutkittavien henkilöiden kertomusten kautta ja selvittää, miten minimitulot riittävät heidän välttämättömiin aineellisiin perustarpeisiin. Kiinnostuksen kohteena ovat tutkittavien elämäntapaan ja –olosuhteisiin liittyvät kysymykset kuten sosiaaliset suhteet, asuminen, koulutus, työhistoria ja päihteet ja mielenterveys. Tutkimuksessa pyritään kuvaamaan, miten köyhyys näyttäytyy tutkittavien eri elämänaloilla. Tutkittavilta on kysytty heidän kokemuksiaan siitä, millaista on elää ja tulla toimeen minimitulojen varassa. Tutkimuksessa on pyritty toteuttamaan ns. standpoint-asetelmaa. Asetelmalla pyritään tarkastelemaan sitä, miten köyhyys näyttäytyy tutkittavien omasta näkökulmasta. Aineisto koostuu viiden 44-51-vuotiaan naisen teemahaastattelusta. Köyhyystutkimuksia on Suomessa tehty eri lähtökohdista. Köyhyyden kuva on monimuotoinen ja erilaiset köyhyyden käsitteet johtavat toisistaan poikkeaviin määritelmiin ja empiirisesti toisistaan poikkeaviin tuloksiin suhteessa siihen, ketkä ovat köyhiä ja kuinka paljon heitä on. Usein köyhyyden määrittelyissä ja köyhyystutkimuksissa köyhäksi on määritelty henkilö, jolla on toimeentulotuen saamisen edellytykset. Pohjoismaissa on yleisesti katsottu köyhyysrajan kulkevan juuri vähimmäistulon rajalla. Suomessa minimitoimeentuloraja on määritelty toimeentulotuen normin tasolle. Toimeentulotuki on kuitenkin tarkoitettu väliaikaiseksi tukimuodoksi. Voidaan ajatella, että pidempiaikainen toimeentulotuella eläminen johtaa vääjäämättä köyhyyteen ja kurjistumisen kierteeseen. Edellä mainittu tapa määritellä köyhyyttä on ollut myös oman tutkimukseni lähtökohtana. Tutkimuksessani köyhyys määrittyy siis tulojen vähäisyydestä. Sosiaalipoliittisen ja erityisesti sosiaalityön tutkimuksen yksi keskeisimmistä tehtävistä on osaltaan tuoda vaikeassa asemassa elävien ihmisten todellisuutta näkyviin. Keskeiseksi eettiseksi kysymykseksi nousee tällöin se, millaisen kuvan tutkimus antaa tutkittavista ja heidän todellisuudestaan. Käsitevalinnoin voidaan luoda monenlaisia ja eri tavoin painottuneita todellisuuksia. Tämän tutkimuksen haastateltavilla toimeentulotuen taso ei riittänyt turvaamaan aineellisia perustarpeita. Havainto on yhteensopiva tutkimuskirjallisuudessa esitettyjen näkemysten kanssa. Monet tutkimukset vahvistavat, että perusturvan taso on riittämätön. Tämän tutkimuksen aineiston perusteella näyttäisi myös siltä, että pelkästään pienituloisuus ei tuottaisi syrjäytymistä tai huonojen elinolojen kasautumista. Köyhyyden “kasvot” osoittautuivat aineistotarkastelujen valossa hyvin moniulotteisiksi. Tärkeimmät lähteet: Granfelt (1998), Heikkilä (1989; 1990; 2000), Ritakallio (1986; 1991; 1994) ja Pohjola (1993; 1994) sekä muu köyhyttä, syrjäytymistä ja huono-osaisuutta käsittelevä lähdekirjallisuus.

There are only few studies about diet of food pantry recipients or quality of their diet. Previous studies have found out that food pantry recipients are elder, more disadvantaged and in lower socioeconomic status compared to general population. The aim of this study was to find out from which food groups the daily diet of food pantry recipients consisted, do there exist different dietary patterns among the food pantry recipients, and are sociodemographic factors, experienced wealth and vulnerability associated with the diet. In addition, experiences about convenience of food donated in food aid for cooking and possibilities to prepare warm meals among food pantry recipients, and association between convenience, possibilities and diet, were studied. This study was a cross-sectional study and the data consisted of participants in the project called From food pantry to participation (Ruokajonosta osallisuuteen -hanke). Diet was studied by using the Diet and lifestyle questionnaire form that included 7-sections - food frequency questionnaire. Closed questions were applied to study experiences about convenience of food donated in food aid, possibilities to prepare meal and economic situation. T-tests and variance analysis were used to study differences between the groups, and regression analysis were used to study associations between diet and background factors. Principal component analysis was used to detect dietary patterns. The study population consisted of 137 participants from different parts of Finland. 114 participants were included in the final analysis. 45 % were men and 78 % were retired. There was a need for improvements in the diet. Less than half of the participants consumed vegetables, berries and fruits daily. Dairy products, dietary fats and grains were eaten daily by every third. 58 % ate fish 1–2 times per week. Eggs and meat were eaten 3–5 times per week by 33 %, and daily by 23 % respectively. 53 % of food pantry recipients felt that food donated in food aid was convenient for cooking. 83 % cooked often or quite often. In this study two dietary patterns were detected; traditional dietary pattern and vegetable-fish -based dietary pattern. The most strongly loaded food groups in the traditional dietary pattern were grains, dairy products, dietary fats, and meat and eggs. Fruits, berries, vegetables and fish were most strongly loaded in the vegetable-fish -based dietary pattern. There was one group that preferred vegetable-fish -based dietary pattern. Factors positively associated with the dietary patterns in this group were older age, female sex, living in an owner-occupied flat, experienced good wealth and low vulnerability, non-smoking and low consumption of alcohol. Convenience of food donated in food aid for cooking and possibilities to prepare a warm meal were not significantly associated with the dietary patterns. The study population represented general food pantry recipients. However, the results cannot be generalized as the population was small. The study indicates that the diet of food pantry recipients needs improvements, and there exist groups with different eating patterns among them. More research is needed to find out if there was an association between the diet of food pantry recipients and the way food aid was implemented in practice. Diet should be studied more precisely in the following studies. Young people and persons having risk of exclusion, and consequences of COVID-19 pandemic for food aid work and food pantry recipients should be studied also.

Pro gradu -tutkielma liittyy Helsingin kaupungin eläkeprojektiin, jonka tarkoituksena on auttaa työkyvyttömiksi todettuja pitkäaikaistyöttömiä toimeentulotukiasiakkaita eläkkeelle siirtymisessä. Työn päämääränä on eläkepäätöksen saaneiden pitkäaikaistyöttömien elämään perehtyminen sekä eläkkeelle siirtymiseen liittyvien elämänmuutosten selvittäminen. Pyrin selvittämään sitä, millä tavoin eläkkeelle siirtyminen näkyy yksilön arkielämässä, ja mitkä ovat sen keskeiset vaikutukset elämänhallinnan näkökulmasta. Lähtökohtana on pyrkimys ymmärtää minkä tyyppisiä yksilöllisiä merkityksiä eläkkeelle siirtymiseen liitetään. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen, mutta se sisältää myös tilastollista analyysiä. Työn keskeisen aineiston muodostavat kahdeksan eläkeprojektin asiakkaan teemahaastattelut. Fenomenologisen viitekehyksen mukaisesti tarkastelen eläkkeelle siirtymisen prosessia haastateltavien omien kokemusten kautta. Tilastollinen osuus perustuu sosiaaliviraston asiakastietojärjestelmästä hankittuihin eläkeprojektin asiakkaiden tulokehitystä kuvaaviin laskelmiin. Eläkeprojektin yhteydessä sosiaalityöntekijöille ja työvoimaviranomaisille suunnattu kysely tekee mahdolliseksi eläkkeelle siirtymisen tarkastelun viranomaisnäkökulmasta. Tutkimuksen kohdejoukkona olevaan pitkäaikaistyöttömien toimeentulotukiasiakkaiden ryhmään tutustun tarkemmin köyhyys- ja marginalisaatiotutkimukseen liittyvän kirjallisuuden avulla. Käsiteltäviä aihepiirejä ovat huono-osaisuus, syrjäytyminen, työttömyys sekä elämänhallinta. Kirjallisuuden avulla taustoitetaan eläkkeelle siirtymisen prosessia, sekä tähän luonteeltaan suomalaiseen ilmiöön liittyviä yksilöllisiä ja rakenteellisia taustatekijöitä. Haastattelujen toteutusta ja raportointia ohjaa fenomenologinen lähestymistapa, missä keskiössä ovat ihmisten omat kokemukset sekä niihin liittyvät merkityskokonaisuudet. Tavoitteena on ollut laadullinen, henkilöiden ilmaisuista tulkittu tieto käsityksistä. Haastattelut ovat luonteeltaan vapaamuotoisia puolistrukturoituja teemahaastatteluja. Tekstissä on käytetty paljon litteroituja haastatteluesimerkkejä, joiden tarkoituksena on osoittaa merkityskokonaisuuksien aitous sekä samalla korostaa haastateltavien oman puheen tärkeää roolia tutkimuksen kysymyksenasettelun kannalta. Työssä kuvataan haastattelujen käytännön toteutusta ja siihen liittyvää problematiikkaa. Työttömyyskortistossa roikkuminen on työkykynsä menettäneelle ihmiselle turhauttava kokemus. Jatkuvan epävarmuuden tilassa eläminen ja pakonomainen työnhaku koetaan turhaksi ja nöyryyttäväksi. Eläkkeelle siirtyminen pitkäkestoisen työttömyyden jälkeen on helpotus ennen kaikkea psyykkisesti. Eläkeläisyys tuo elämään vakautta ja selkiyttää elämäntilannetta. Juoksutus eri virastojen välillä loppuu ja viranomaiskontaktit vähenevät. Rahatilanne selkiintyy tulojen säännöllistymisen seurauksena. Tulot yleensä nousevat jonkin verran, eläkkeet jäävät kuitenkin usein hyvin pieniksi johtuen työeläkekertymien vähäisyydestä. Eläkkeelle siirtymisen yksilölliset vaikutukset näkyvät konkreettisimmin arjen sekä siihen liittyvät jokapäiväisen elämänhallinnan alueella. Pitkäaikaisen työttömyyden katkaisijana eläkeprojektin edes auttama eläkkeelle siirtyminen on toimiva ratkaisu niin yksilön kuin yhteiskunnan kannalta.