The present Thesis explores the possibility of applying a virtue ethics framework, based upon the Aristotelian tradition, into business ethics. The purpose of the Thesis is twofold: to give an overview of virtue ethics through Richard Taylor’s portrait and to offer a specific account of virtue ethics focused on the business realm. The examination of this virtue ethics proposal is largely founded on Robert C. Solomon’s works, which constitute the cornerstone of this Thesis. However, the critical nature of this examination requires serious criticism of both Taylor’s account of virtue ethics as well as of Solomon’s main articles and books on the topic under scrutiny. Remaining critical includes pointing out the existing flaws in their proposals. Ultimately, the aim is to show how a reinterpretation of Aristotle and virtue ethics can result in a pluralistic account of business ethics. Such interpretation, which revolves around the notion of ‘ethical styles’, is derived from Nietzsche’s understanding of the uniqueness of virtues. Attention to circumstances and flexibility characterize an ethical approach that, this Thesis will contend, is better suited than the traditional utilitarian and Kantian traditions for answering contemporary ethical business dilemmas. Eventually, reinterpreting the virtue ethics tradition will make new space for ethical solutions and discourses to emerge. An example of such a theory is offered in this Thesis. A tripartite approach, based on J. Thomas Whetstone’s account, will stress that there is no reductive conception that can reflect the complexity of our moral existence. Rather, a combination of the different existing traditions will result in the figure of the servant leader as the ideal towards which board members and executives should strive. An analysis of the function of those expressions used to define business will also play a major role in this Thesis. The ever-growing presence of influential corporations in contemporary markets and social scenarios should alert the reader that it is in society’s hands to change the course of humanity and to lead the present towards a more humane and ethical future.

The aim of my research was to find out the experiences of the teachers involved in an intervention carried out in Espoo schools during the years 2015-2016 based on their descriptions. The research is part of the University of Helsinki's project aimed to find out whether the character strength teaching is appropriate for basic education. Character strengths are a current topic, and paying attention to strengths in teaching has already been mentioned in the new curriculum. Research on character strengths is part of the research of positive psychology and pedagogy. The strengths are originally based on ancient sources, among others the are tology of Aristotle. Researchers C. Peterson and M. Seligman have developed their own VIA philosophy, virtue and strength rating. This classification is also underlying in the character strength teaching. The material of my research was transcribed interviews. Seven teachers from three different schools were interviewed. The intervention included about six months' worth of material for teaching character strengths. As a research method I used discourse analysis. Teachers' speech emphasized the desire to know their students better, pausing and listening to a student. Their speech was very student centered. The teachers had adopted the message of positive pedagogy and character strength teaching. I found several discourses that I named as follows: the discourse of praise, the need for additional education, well-being, good interaction, the need to meet, and the discourses of doubt and challenges. According to my research the teachers felt that the intervention was a success and character strengths are an important area of basic education. As a conclusion I can say that teachers have the need for further training in order to have character strengths permanently as a part of their work. They need new ways of operating and thinking in order to survive in their profession.

Tutkielma käsittelee ryhmien intellektuaalisia hyveitä Linda Zagzebskin hyve-epistemologian näkökulmasta. Toisessa luvussa osoitan, että Zagzebskin teoria soveltuu erityisen hyvin käsittelemään ryhmien tietämistä, koska sen avulla voi käsitellä kompleksista tietämistä. Kompleksiseen tietämiseen kuuluu erityistä intellektuaalista aktiivisuutta vaativa tietäminen jollaista myös kollektiivisten subjektien tietäminen on. Sen vastaparina on Ernest Sosan hyve-epistemologia, joka käsittelee yksinkertaisempia uskomuksia. Tutkielman lähtökohtana on, että jos hyve-epistemologia on vakavasti otettava tietoteoria, sen on kyettävä käsittelemään myös muiden kuin yksilöpersoonien tietämistä. Tutkielmassa esitetään ehdot, jotka täyttämällä ryhmä voi saavuttaa episteemisesti merkityksellisen ryhmän statuksen ja tulla subjektiksi, jolle voidaan attribuioida intellektuaalisia hyveitä ja paheita. Tällaisen episteemisesti merkityksellisen ryhmän esimerkiksi otetaan tieteellistä tutkimusta tekevä tutkimusryhmä, jollaista tutkimuksen loppuosa keskittyy käsittelemään. Intellektuaaliset hyveet on tutkielmassa jaoteltu kolmeen ryhmään: hyveisiin joita voi esiintyä vain yksilöillä, hyveisiin joita esiintyy sekä yksilöillä että ryhmillä ja hyveisiin, joita esiintyy ainoastaan kollektiivisubjekteilla. Jälkimmäisiä nimitän sosiaalisiksi hyveiksi, sillä ne omaava subjekti on aina kollektiivi ja niiden vaikutusalueena on sosiaalisen kanssakäymisen alue. Tutkielmassa pohditaan myös käytännöllisen järjen roolia episteemisesti merkityksellisen ryhmän toiminnassa. Johtopäätöksenä on, että episteemisesti merkityksellisten ryhmien käytännöllinen järki koostuu kahdesta osasta: keskustelumyönteisyydestä ja kyvystä tehdä järkeviä päätöksiä joiden ansiosta ryhmä valitsee sen toimintatavan, joka johtaa parhaan lopputuloksen saavuttamiseen. Tutkielman keskeinen johtopäätös on, että hyve-epistemologia kykenee käsittelemään yksilöiden tietämisen lisäksi myös episteemisesti merkityksellisten ryhmien tietämistä. Tämä perustuu siihen, että episteemisesti merkitykselliset ryhmät ovat episteemisesti riittävän samanlaisia yksilöpersoonien kanssa. Se, että hyve-epistemologia korostaa tietävän subjektin ominaisuuksien merkitystä tietämisen objektin ominaisuuksien sijaan, ei muodosta estettä kollektiivisten subjektien tietämisen käsittelemiselle. Tärkeimmät tutkimuksessa käytetyt lähteet ovat Zagzebskin teokset, erityisesti Virtues of the Mind. Muita tärkeitä lähteitä ovat Aristoteleen Nikomakhoksen etiikka sekä Ernest Sosan, John Grecon ja Philip Pettitin artikkelit.