Browsing by Subject "ideologiat"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 62
  • Engels, Friedrich (Valtion Kustannusliike Kirja, 1932)
  • Engels, Friedrich (Kansankulttuuri, 1951)
  • Bauer, Otto; Kupiainen, Alpo (suom.) (Sosiaalidemokraattinen puoluetoimikunta, 1922)
  • Maunu, Antti (2002)
    Pro gradu -tutkielmassani tarkastellaan Lahdessa keväällä 2001 järjestettyjen hiihdon MM-kilpailujen jälkeistä iltapäivälehtien mielipidekirjoittelua viikolta 9/2001. Kirjoittelun pontena on kyseisellä viikolla varmistunut kuuden suomalaisen murtomaahiihtäjän jääminen kiinni dopingista. Tutkielman tarkoituksena on esittää tulkinta mielipidekirjoittelusta huokuneesta järkytyksestä, mutta myös tämän järkytyksen lieventymisestä. Aluksi perehdytään suomalaisuuden sekä urheilun aatehistoriaan, sillä nämä aihealueet ovat dopingkirjoittelussakin vahvasti esillä. Keskeiseksi käsitteeksi nousee sivistysihanteet, joilla viitataan länsimaiseen sivilisaatioprosessiin ja joiden läpi dopingkirjoittelua tarkastellaan. Sivistysihanteilla tarkoitetaan ajatuksia, jotka ovat tuottaneet modernin ihmiskäsityksen mukaisen mallin autonomisesta, itseään kontrolloivasta yksilöstä. Sivistysihanteet ja sivilisaatioprosessi eivät kuitenkaan ole ainoastaan ajatuksia, vaan ne vaikuttavat lukuisissa konkreettisissa järjestyksissä ja käytännöissä kuten kansakuntaisuudessa. Sivilisaatioprosessin teoria erityisesti kansakuntaisuuden näkökulmasta on tutkimukseni taustateoria. Tulkintateoreettisessa mielessä sivistysihanteita pidetään ideologiana, joka ilmenee representaatioissa ja diskursseissa ja jota voidaan näistä käsin tarkastella. Varsinaisena analyysimenetelmänä sovelletaan A.J. Greimasin modaliteettiteoriaa. Analyysin keskeinen teema on sivistysihanteiden monimuotoinen ilmeneminen dopingkirjoittelussa. Hiihtäjät kansakunnan edustajina sekä kansakuntaan Suomessa perinteisesti liittynyt valtio, jota edustaa dopingkirjoittelussa erityisesti valtiollinen Hiihtoliitto jäsenineen, esiintyvät kirjoittelussa usein. Dopingtapauksen aiheuttamaa järkytystä tulkitaan tämän pohjalta: luotettujen hiihtäjien ja johtajien toimiminen perinteisen kansakuntaisen, sivistysihanteiden mukaisen järjestyksen vastaisesti aiheutti kollektiivisen suuttumuksen ja järkytyksen. Kirjoittelusta käy ilmi myös muita järjestysperiaatteita, joita vastaan oli rikottu; näitä ovat muun muassa ammattietiikka ja sponsori- ynnä muiden taloudellisten sopimusten velvoittavuus. Myös nämä ovat tulkittavissa sivistysihanteiden mukaisiksi. Kansakunnan ja valtion roolit kirjoittelussa ovat kuitenkin usein epämääräisiä ja jopa ambivalentteja. Tämä viittaa osin Suomen kansakunnan ja valtion 1980-luvulta alkaen voimakkaasti muuttuneisiin sisä- ja ulkopoliittisiin asetelmiin, minkä myötä kansakuntaa ei pidetä yhtä itsestään selvänä ajattelun ja toiminnan viitekehyksenä kuin aiemmin. Myös valtion absoluuttinen valta on suhteellistunut. Kun nämä seikat yhdistyivät muiden sivistysihanteiden mukaisten järjestysperiaatteiden tunnistamiseen, dopingtapauksen aiheuttamasta järkytyksestä toipuminen helpottui. Leikkimielisesti sanottuna huomattiin, että taivasta pitää pystyssä muukin kuin hiihto ja Hiihtoliitto; itse sivistysihanteet siis osoittautuivat lopulta kestäviksi ja legitiimeiksi järjestysperiaatteiksi dopingkirjoittelussa, ja ainoastaan niiden edustajia sekä niiden mukaisen toiminnan laatua jouduttiin tarkistamaan.
  • Manninen, Milla (2001)
    Tutkimuksen lähtökohtana on se länsimaissa vallitseva poliittinen tilanne, jossa yhteiskunnan rakennemuutoksen ja ideologioiden ehtymisen myötä luokkapuolueet ovat muuttuneet ideologisesti löyhemmiksi yleispuolueiksi, jotka pyrkivät vetoamaan mahdollisimman suureen osaan äänestäjäkunnasta. Politiikka on lisäksi henkilöitynyt, mikä näkyy muun muassa siinä, että yhä useammat äänestäjät painottavat äänestyspäätöksessään ehdokasta puolueen sijasta. Tiedotusvälineiden ote politiikasta on yhä suurempi ja henkilöitynyt politiikka on tarjonnut tilaisuuden toteuttaa vaalien alla niin kutsuttuja vaalikoneita, joiden tarkoitus on auttaa äänestäjää valitsemaan sopiva ehdokas. Viitekehyksen keskeisiä lähteitä ovat puolueiden muutoksen osalta Kirchheimerin, Michelsin sekä Katzin ja Mairin kirjoitukset ja henkilöitymisen osalta useat Kyösti Pekosen artikkelit sekä Pertti Pesosen vaalitutkimukset Tutkimusstrategian kannalta tärkeä lähde on Heikki Paloheimon artikkeli Vaaliohjelmat ja ehdokkaiden mielipiteet. Tutkimuksen aineistona on vuoden 1999 eduskuntavaalien alla Yleisradion vaalikonetta varten kerätyn kyselyaineiston Helsingin vaalipiirin ehdokkaat käsittävä osa, jonka avulla pyritään selvittämään eroavatko ehdokkaiden mielipiteet heidän edustamiensa puolueiden näkemyksistä, mitkä asiakokonaisuudet erottavat ehdokkaita toisistaan ja puolueistaan sekä menestyvätkö lähellä puolueen linjaa pysyttelevät ehdokkaat muita paremmin. Aineistoa on analysoitu kvantitatiivisesti muun muassa faktorianalyysin keinoin. Ehdokkaiden mielipiteet eroavat heidän edustamansa puolueen linjasta ja tässä voidaan havaita eroja niin puolue- kuin ikäryhmäkohtaisestikin. Puolueista kaikkein suurimmat etäisyydet ovat keskustan ehdokkailla, kokoomus on yhtenäisin. Kunkin puolueen osalta, keskustaa lukuunottamatta, on kuitenkin löydettävissä ideologinen ydinalue, joka yhdistää ehdokkaiden mielipiteitä. Eri ehdokasryhmiä tarkastellaan myös kolmella ulottuvuudella, jotka ovat oikeistolaisuus, EU-myönteisyys ja vihreä politiikka. Vihreät sijoittuvat selvästi muita puolueita enemmän vasemmalle, SDP on lähellä oikeistopuolueita, mutta sijoittuu korkeimmalle vihreän politiikan ulottuvuudella. Keskusta ja SKL ovat puolueista EU-kielteisimpiä. Ehdokkaista parhaiten menestyvät puolueensa näkemyksiä lähellä olevat ehdokkaat. Tulokset kertovat sen, että puolueet sallivat ideologisen hajanaisuuden ehdokkaidensa keskuudessa. Henkilöityneessä poliittisessa ympäristössä, jossa puolueet eivät enää pysty vetoamaan äänestäjiin perinteisen ideologiansa avulla, puolueet myös hyötyvät ehdokkaiden mielipiteiden kirjosta. Mielipiteiltään puolueen linjasta poikkeavat ehdokkaat tuovat puolueelle ääniä, joita se ei ehkä muuten saisi, mutta näiden ehdokkaiden heikko henkilökohtainen menestys ei kuitenkaan pakota puoluetta muuttamaan linjaansa. Puolueiden kannattaisikin huomioida poliittiset näkemykset paremmin ehdokasasettelussaan, mikäli ne haluavat hyötyä politiikan henkilöitymisestä.
  • Engels, Friedrich (Kirja, 1936)
  • Huotari, Edna (Helsingin yliopisto, 2022)
    Hygiene as a phenomenon is constantly present in our lives but it is rarely questioned. This thesis explores the concept of hygiene as a large-scale, social phenomenon and as a tool of oppression. My approach stems from the tradition of critical theory, and therefore in this thesis I define hygiene as form of ideology and employ ideology critique to criticise it. I argue that hygiene is a form of abjection meaning that it is a tool to create boundaries between members of a certain group and others. Additionally, hygiene functions as a positive technology of power, since its practice is connected to striving towards the ideal of normalcy and it is enforced by individuals repeating hygienic practices. Hygiene creates hierarchies between different groups of people, because it categorizes some groups as cleaner or healthier than others. These categories have moral and political dimensions and therefore hygiene can create oppressive structures. To define hygiene as a form of ideology, I explore the discussion concerning the different definitions of ideology. Within my framework of critical theory, ideology is always something pejorative. I divide the main challenges that one faces when defining ideology into two: the normative and the epistemic challenges. The normative challenge asks why we should be concerned with ideology from a normative point of view: How is it harmful for us? The epistemic challenge is concerned with the falsity of ideology and the possibility of gaining knowledge, if ideology is something that can cloud our epistemic judgement. I argue that a solution to these challenges can be found in the definition of ideology formulated by Theodor W. Adorno. This definition claims that ideology is a form of identity thinking: A system where we falsely think that we are perceiving objects as they are. This is never the case, since our way of thinking is conceptual and therefore we always see things through concepts. Ideology as identity thinking creates concepts affected by our current economic structure. We falsely assume that they are accurately describing the world. This limits our view of what is and what could be. The solution to this is negative dialectics, a system of critique which contrasts the potential of concepts with how they are in the world. Through the negation of our conditions and their ideal concepts, we can see objects as constellations: as things constructed from pieces of history, societal and economic structures etc. From this perspective we can critique our current conditions. The main conclusion of the thesis is that hygiene can be used as a tool of oppression because it is a form of ideology. Ideology as identity thinking describes hygiene successfully, because hygiene functions through identifying particulars under its concepts. This can be oppressive since some of its concepts, like unhealthy, dirty and so on, are derogatory and therefore create hierarchies between groups of people. Because hygiene is a form of ideology, i.e. a form of identity thinking, negative dialectics should be used to critique and change its oppressive forms.
  • Lampinen, Mika (2000)
    Tarkastelen tutkielmassani ns. nuortaistolaisen liikkeen ideologian muotoutumista. Nuortaistolaisuus oli 1970-luvulla erityisesti yliopistomaailmassa, mutta myös oppikouluissa ja esimerkiksi kulttuuripiireissä vahvaa kannatusta nauttinut nuorisoliike. Sen ideologia perustui jyrkkäpiirteiseen marxismi-leninismiin, ja nuortaistolaiset olivatkin 1970-luvulla Neuvostoliiton uskollisimpia liittolaisia Suomessa yhdessä SKP:n opposition, ns. taistolaisten kanssa. Alunperin tarkoitukseni oli ratkaista "nuortaistolaisuuden mysteerio", selvittää, miksi suuri osa aikakautensa yhteiskunnallisesti aktiivisista nuorista sitoutui viime kädessä sosialistiseen vallankumoukseen tähdänneeseen liikkeeseen ja ryhtyi pitämään sen ideologiaa, marxismi-leninismiä "tieteellisenä maailmankatsomuksena", jonka asettamukset olivat absoluuttisesti, "tieteellisesti" tosia. Huomattuani vastaamisen tähän perimmäiseen miksi-kysymykseen kutakuinkin mahdottomaksi päädyin kuitenkin muotoilemaan tutkimuskysymykseni maltillisemmin. Pyrin kartoittamaan mahdollisimman kokonaisvaltaisesti ne tekijät, jotka vaikuttivat nuortaistolaisen liikkeen ideologian muotoutumiseen. Hahmottelen myös näiden tekijöiden suhdetta toisiinsa ja punnitsen niiden painoarvoa nuortaistolaisen liikkeen ideologian muotoutumisprosessissa. Tarkastelen nuortaistolaisen liikkeen ideologian muotoutumista varsin konkreettisella tasolla, koska mielestäni ideologiat eivät kehity teoreettisessa umpiossa, irrallaan yhteiskunnallisesta todellisuudesta, vaan konkreettiset historialliset tekijät vaikuttavat yhteiskunnallisen liikkeen aatteelliseen kehitykseen usein huomattavasti abstrakteja teorioita enemmän. Nuortaistolaisuuden tarkastelu historiallisessa kontekstissaan auttaa ymmärtämään, miksi marxismi-leninismiin päädyttiin. Nuortaistolaisen liikkeen ideologian muotoutumiseen vaikuttaneita tekijöitä löytyikin mittava joukko. Siihen vaikuttivat tavalla tai toisella ainakin suomalaisen yhteiskunnan rakennemuutos 1960-luvulla, kansainvälis-poliittinen tilanne (lähinnä Vietnamin sota ja kolmannen maailman maiden vapaustaistelut), kansainvälinen opiskelijaliike ja uusvasemmistolaisuus, suomalainen 1960-lukulainen yleisradikalismi, uuden nuorisokulttuurin saapuminen Suomeen 1960-luvulla, Leninin imperialismiteoria, poliittinen tilanne Suomessa (erityisesti SKP:n sisäiset ristiriidat ja ns. kansanrintamahallituksen toiminta) ja korkeakouluissa riehunut hallinnonuudistustaistelu. Eräänlaisena sivujuonteena tutkimuksen kuluessa kävi myös ilmi, ettei nuortaistolainen liike ollutkaan sellainen Sosialistisen Opiskelijaliiton (SOL) ympärille muodostunut yksinapainen monoliitti, jollaisena se usein esitetään, vaan se koostui kahdesta päähaarasta. Ensin marxismi-leninismin omaksui ns. taistolainen teiniliike, joka toimi pääasiassa Suomen Demokraattisen Nuorisoliiton (SDNL) ja Teiniliiton piirissä. Myöhemmin "luokkakantaisille linjoille" päätyi ns. taistolainen opiskelijaliike, joka operoi ensisijaisesti yliopistoissa ja korkeakouluissa. Nämä osakeskukset tekivät kuitenkin tiivistä yhteistyötä keskenään, ja monet liikkeen aktiivit toimivat rinnakkain niiden molempien puitteissa. Aatteellisesti nuortaistolainen liike oli erittäin yhtenäinen. Lähdemateriaalina olen käyttänyt Kansan arkistossa sijaitsevia SDNL:n ja SOL:n arkistoja, erilaisten nuorisojärjestöjen lehtiä, kuten Terää, Soihtua, Tutkainta ja Toveria, aikalaiskirjallisuutta, haastatteluja (joita en itse tosin ole tehnyt) sekä tietysti aiheeseen liittyvää tutkimuskirjallisuutta.
  • Kautsky, Karl; Pannekoek, Anton (Kustannusosakeyhtiö Työmies, 1912)
  • Marx, Karl; Engels, Friedrich (Työväen Sanomalehti O.Y, 1918)
  • Vaara, Ville (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkielmassani arvioin Akatemeisen Karjala-Seuran ideologian suhdetta 20- 40-lukujen fasistisiin aatevirtauksiin Euroopassa. Työn tutkimuskysymys tiivistyy seuraavasti: Oliko AKS ennen kaikkea kansallinen suomalainen ja ideologisesti ainutlaatuinen liike, vai oliko se osa aikansa laajaa fasistista virtausta? Tarkasteluni valossa käy selväksi että AKS:n ideologia käy hyvin yksiin fasististen liikkeiden ideologioiden kanssa. Lähestymissuunta on hieman erilainen kuin aiemmassa järjestöä koskeneessa tutkimuksessa, sillä aiempi tutkimus on käsitellyt AKS:ää ennen kaikkea kansallisessa kontekstissa. Näin tutkimukseni liittää merkittävän suomalaisen yhteiskunnallisen vaikuttajajoukon osaksi kansainvälistä aatevirtausta, ja osoittaa kuinka tiivisti kotimainen radikaali oikeisto oli kytköksissä muuhun Eurooppaan. Usein korostuneen kansallisena hahmottunut historian jakso hahmottuu näin laajemmassa kontekstissaan. Fasismintutkimuksessa on käyty pitkään keskustelua siitä kuinka universaali ideologia fasismi on. Ajatus fasismista sosialismiin tai liberaalismiin vertautuvana ideologiana, jolla on jonkinlainen puhdas aatteellinen ydin on saanut yhä enemmän kannatusta sen tutkijoiden keskuudessa. Tukeudun tutkielmassani Roger Griffinin ja George Mossen teorioihin fasismin ideologisesta ydinsisällöstä. Griffin määrittelee fasismin “palingeneettisena populistisena ultranationalismina”. Määritelmä tarkoittaa ideologiaa, jonka keskiössä on usko kansakunnan uudelleensyntymään rappiokauden jälkeen, sellaisen liikkeen ohjastaman joka edustaa kansan syvnitä tahtoa aidosti ja suoraan (vastakohtanaan risteäviin ryhmäetuihin keskittyvä edustuksellinen demokratia). Mosse puolestaan keskittyy fasismin elämykselliseen ja koko yksilön elämän totaalisesti haltuun ottavaan puoleen. Käytän työssäni aineistona AKS:n julkaisuja, Suomen Heimo -lehteä, AKS:n Tie -vuosikirjoja, sekä seuran avaintoimijoiden ja aatteellisten taustavaikuttajien muita julkaisuja. Seuran aatteen suunta muotoutui alkuun vahvasti Yrjö Ruudun hahmotteleman valtiososialismin suuntaan. Valtiososialismista jalostui AKS:n käsissä kansan yhtenäisyyttä ja tulevaa suuruutta korostuva ideologia. Tarkoituksena oli luoda myyttinen Suur-Suomi, joka oli AKS:lle sekä fyysinen, että ennen kaikkea henkinen todellisuus, ja tässä tehtävässä seuran toimijat hahmottivat itselleen edelläkävijäjoukon ja herättäjän roolin. Lopullisena tavoitteena oli uudistunut maailma ja AKS:n ihanteiden mukainen uudistunut ihminen. AKS:n valmius yhteiskunnalliseen kumoukseen näkyy liikkeen toimijoiden osallistumisessa ja suhtautumisessa kaappaushankkeisiin sekä Virossa että kotimaassa.
  • Kivenne, Mikko (Helsingin yliopisto, 2022)
    Tiivistelmä Tiedekunta: Valtiotieteellinen tiedekunta Koulutusohjelma: Politiikan ja viestinnän maisteriohjelma Opintosuunta: Viestintä Tekijä: Mikko Kivenne Työn nimi: Kapea ala & vastahegemonia: 2010-luvun vastamediat objektiivisen valtavirtajournalismin ideologisina haastajina Työn laji: Maisterintutkielma Kuukausi ja vuosi: Toukokuu 2022 Sivumäärä: 69 + 10 Avainsanat: journalismi, objektiivisuus, ideologia, hegemonia, vastamedia Ohjaaja tai ohjaajat: Tuomo Mörä Säilytyspaikka: Helsingin yliopiston kirjasto Muita tietoja: - Tiivistelmä: Journalistien jokapäiväiseen työhön heijastuvien, sisäistettyjen objektiivisuuden ja neutraaliuden periaatteiden ja kriittisen mediatutkimuksen ideologiaa koskevien löydösten välillä vallitsee ristiriita. Objektiivisuudesta muodostui 1900-luvulla journalismia ohjaava, laajalti omaksuttu eettinen ihanne ja arvopohja, joka yhä 2010-luvulla nousi vahvasti esiin journalistien ammatillista itseymmärrystä ja arvoja tutkittaessa. Ristiriita journalismin objektiivisuusideaalin ja mediatekstien ideologisuuden välillä ei synny journalismin valheellisuudesta tai tietoisesta harhaanjohtamisesta. Kyse on journalististen mediatekstien kytkeytymisestä laajempiin merkitysjärjestelmiin ja yhteiskunnallisiin valtasuhteisiin, kielenkäyttöön liittyviin eli diskursiivisiin kamppailuihin ja latentista tai jopa journalistille itselleen tiedostamattomasta arvojen, normien ja uskomusten ”rivien välissä” tapahtuvasta tuotannosta ja normalisoinnista. Vaikka objektiivisuuden ihanne on saanut osakseen runsaasti kritiikkiä ja menettänyt merkitystään, ei se ole kokonaan hävinnyt journalismia ohjaavien periaatteiden joukosta. Radikaalioikeistolaisten vastamedioiden räjähdysmäinen kasvu ”totuudenjälkeisellä” 2010-luvulla on saanut objektiivisuuden puolestapuhujat liikkeelle ja näyttäytyy jyrkässä kontrastissa suhteessa journalismin objektiivisuusihanteeseen yhtäältä journalismin ammatillisena ideologiana ja toisaalta osana laajempia yhteiskunnallisesti vakiintuneita eliitti-instituutioita. Tämä maisterintutkielma tarkastelee objektiivisuutta journalismia ohjaavana eettisenä ihanteena suhteessa kriittisen tutkimuksen tunnistamaan journalististen mediatekstien ideologisuuteen sekä 2010-luvun vastamedioita valtavirtajournalismin ideologisina haastajina. Tutkielman teoreettisena taustana ja kirjallisuutena toimivat journalismin objektiivisuusihanteen historiaa käsittelevä tutkimus, kriittisen ideologiatutkimuksen havainnot sekä viime vuosien valtamedioita koskevat empiiriset havainnot. Journalismin objektiivisuusideaali muodostui 1900-luvulla journalismin keskeisimmäksi ammattieettiseksi ihanteeksi, ja käsite on mediatutkimuksen piirissä laajalti tutkittu. Ideologiatutkimuksella on kulttuuri- ja yhteiskuntatutkimuksessa pitkät perinteet ja sen ala on laaja, mutta yhteistä eri teoreetikkojen ideologiaa koskeville jäsenyksille on se, että ideologiassa on kyse yhteiskunnallisen arvojen, uskomusten ja ideoiden tuotannosta ja representaatiosta sekä niiden kytkeytymisestä yhteiskunnalliseen ja poliittiseen valtaan. Tutkimuksellisena käsitteenä vasta viime vuosina vakiintunut vastamedia on hedelmällinen tarkasteltaessa 2000-luvun uudenlaisia internetin välityksellä uutisenkaltaisia ja perinteistä mediaa muistuttavia, mutta journalistisiin periaatteisiin sitoutumattomia medioita. Tutkielmassa vastamedioita tarkastellaan yhtäältä median murroksen sekä viestintäteknologian kehityksen ja toisaalta erityisesti vuoden 2008 finanssikriisin jälkeisen “liberaalin järjestyksen” ideologisen kriisin myötä nousseina valtavirtamedian haastajana sekä reaktioina ja vastavoimana objektiivisen journalismin tarjoamalle ja heijastelemalle maailmankuvalle. Ideologista kriisiä ja vastamedioiden nousua kriisiin paikantuvana ilmiönä tarkastellaan tutkielmassa Antonio Gramscin teoretisoimien hegemonian, orgaanisen kriisin ja interregnumin käsitteiden avulla. Vuonna 2008 alkanut globaali finanssikriisi horjutti hegemonista liberaalia taloudellista ja poliittista järjestystä ja valtavirtaista journalismia sen äänenkannattajana ja tuottajana. Keskeisten teorioiden ja kirjallisuuden avulla päädytään tulokseen, että tarkastelun kohteena olevia vastamedioita voidaan hahmottaa 1) yhteiskunnan ideologista hegemoniaa vastustavina vastahegemonisina projekteina, 2) orgaanisen liberalismin kriisin synnyttämän interregnumin oireina ja 3) laajemman historiallisen mediaympäristön ja teknologisen murroksen oireina.
  • Sauli, Antti (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tiivistelmä – Referat – Abstract Tutkielmassa tarkastellaan Suomen Kansan Demokraattisessa Liitossa (SKDL) toimineiden SKDL:n sosialistien ideologista profiilia 1980-luvulla. Tarkastelun kohteena on myös ryhmän järjestöllinen kehitys vuodesta 1970 aina SKDL:n sosialistien keskusjärjestön lakkauttamisvuoteen 1990 asti. Tavoitteena on analysoida ryhmän ideologisen profiilin teemoja SKDL:n sosialistien keskusteluiden ja kannanottojen kautta. Tarkoituksena on hahmottaa, mihin keskusteluihin eri teemojen käsittelyllä otettiin osaa ja mihin erilaisten näkökantojen esiintuonnilla pyrittiin. Esittelemällä ryhmän järjestöllinen kehitys sekä ideologinen ajattelu pyritään luomaan kokonaiskuva siitä, minkälainen ryhmä SKDL:n sosialistit olivat, mihin he toiminnallaan pyrkivät ja mitkä teemat olivat erottamaton osa heidän ideologista profiiliaan. Kun SKDL perustettiin 1944, liiton johdossa merkittävimpinä ryhminä olivat Suomen Kommunistinen Puolue (SKP) sekä vuonna 1940 Suomen Sosialidemokraattisesta Puolueesta (SDP) erotettu oppositio, niin sanotut kuutoset. Tästä perusasetelmasta juontui SKDL:n sosialistien omassa historiakuvassa vahvasti omaksuttu näkemys siitä, että SKDL:n sisällä vaikutti kaksi ideologista päälinjaa: kommunistinen ja sosialistinen. SKDL:n sosialistit kokivat olevansa kuutosten sosialistisen linjan perinteen jatkajia. Kommunistit toimivat SKDL:ssä puolueeksi järjestäytyneenä, mutta sosialistien toiminta oli lyhytikäisen Sosialistisen Yhtenäisyyspuolueen (SYP) hajottua vuonna 1955 pitkään järjestäytymätöntä. Vuonna 1970 sosialistit perustivat yhteistyötoimikunnan, jonka tavoitteena oli ensisijaisesti toimia yhteydenpitoelimenä SKDL:n ei-kommunistisille toimijoille. Toiminta jäi kuitenkin vaatimattomaksi 1970-luvun alussa ja heräsi uudelleen henkiin vasta vuosikymmenen lopulla. Vuonna 1982 perustettiin SKDL:n sosialistien keskusjärjestö, jonka tavoitteena oli luoda muodolliset ja säännölliset puitteet toiminnalle. Keskusjärjestö toimi aina vuoteen 1990 asti, jolloin sen toiminta lakkautettiin sosialistien päättäessä keskittyä toimimaan uudessa Vasemmistoliitossa. Keskusjärjestön perustamisen taustalla vaikutti halu toimia SKDL:ssä vastapainona SKP:lle, jonka 1960-luvun lopulta alkanut sisäinen riitely heijastui voimakkaasti liiton toimintaan ja julkiseen kuvaan. Keskusjärjestön perustaminen vuonna 1982 loi sosialisteille kunnollisen foorumin keskustelulle sekä organisaation, jonka nimissä saatettiin ottaa ryhmänä yhteisesti kantaa ja osallistua keskusteluihin järjestönä. Tästä syystä tutkimuksessa keskitytään ideologisen profiilin kartoittamisessa ensisijaisesti 1980-lukuun. Tutkimuksessa käy ilmi profiilin eri teemojen varhaisemmat juuret, mutta varsinaisena ajallisena fokuksena toimii SKDL:n keskusjärjestön toimintavuodet. Ideologisen profiilin analyysissa lähdetään liikkeelle Quentin Skinneriltä omaksutusta lähtöolettamuksesta, jonka mukaan kielellinen toiminta on aina aktiivista ja osallistuvaa toimintaa. Tämä tarkoittaa sitä, että kielellisellä toiminnalla on aina jokin tietty pyrkimys ja se ottaa osaa johonkin tiettyyn keskusteluun tiettynä aikana. Selvittääkseen mitä toimija tekee ja mihin keskusteluun hän osallistuu, täytyy tutkijan selvittää toiminnan konteksti mahdollisimman hyvin. Tässä tutkimuksessa pyritään siis selvittämään, mihin SKDL:ssä ja yleisesti 1980-luvulla käytyihin keskusteluihin SKDL:n sosialistit toiminnallaan ottivat osaa ja mihin he tällä pyrkivät. SKDL:n sosialistien ideologinen profiili siis heijastelee paitsi ryhmän ajattelua, myös aikansa yhteiskunnallista keskustelua sekä SKDL:n sisäistä tilaa ja kehitystä. Tärkeimpänä lähdeaineistona tutkimuksessa käytetään Kansan Arkiston säilyttämiä SKDL:n sosialistien kokousaineistoja sekä ryhmän julkaisemaa Vapaa Sana -tiedotetta. Kokouspöytäkirjoista aukeaa näkymiä ryhmän omiin keskusteluihin, kun taas erilaisista julkilausumista käy ilmi sosialistien selkeästi ulospäin suunnattu viesti. Vapaa Sana -tiedote oli toisaalta sisäisen keskustelun foorumi, mutta samalla tekstit oli selvästi suunnattu ryhmästä ulospäin. 1980-luvun yhteiskunnallisen keskustelun kontekstin luomisessa tutkielmassa nojaudutaan ennen kaikkea yhteiskunnallisiin liikkeisiin keskittyvään tutkimuskirjallisuuteen. Tutkimustuloksena esitetään, että SKDL:n sosialistien ideologisen profiilin teemojen (sosialismi, pasifismi, itsehallinto, sukupuolten välinen tasa-arvo sekä ekologisuus ja maailmanlaajuinen tasapaino) kautta osallistuttiin 1980-luvun yhteiskunnallisiin keskusteluihin, jotka nousivat esimerkiksi vihreän liikkeen voimistumisesta, ydinvoiman lisärakennushankkeista, 1980-luvun alun kiristyneestä maailmanpoliittisesta tilanteesta sekä tasa-arvolainsäädännön kehityksestä. Yleisempiin yhteiskunnallisiin keskusteluihin osallistumisen lisäksi pyrittiin herättämään keskustelua ja ajamaan muutosta SKDL:ssä. SKDL:ään suunnattuja teemoja olivat erityisesti itsehallintokeskustelut, joiden tarkoituksena oli tuoda näkökulmia sosialistiseen aatekeskusteluun, sekä tasa-arvokysymykset.
  • Buharin, Nikolaj Ivanovič; Preobraženskij, E. (Savon Kansa, 1921)
  • Engels, Friedrich (Suom. kommunistisen puolueen keskuskomitea, 1918)
  • Marx, Karl; Engels, Friedrich (Työväen kirjallisuuden edistämisyhdistys, 1928)
  • Marx, Karl; Engels, Friedrich; Kaustky, Karl (Savon kansan kirjapaino, 1919)
  • Unknown author (Suomen kommunistinen puolue, 1932)
  • Sahlertz, Ivan (Kansanvalistus-seura, 1888)
    Kansanwalistus-seuran toimituksia ; 64