Browsing by Subject "idiomit"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-7 of 7
  • Toivanen, Elina (Helsingfors universitet, 2016)
    Työssä tutkitaan chengyu-idiomien käännöksiä Lu Wenfun Herkkusuu-romaanin suomennoksessa. Kiinalaisiin chengyuihin on kiteytynyt pieneen tilaan paljon kulttuurispesifiä informaatiota, minkä takia ne ovat haastavia kääntää. Tutkimuksessa selvitetään, millaisia käännösstrategioita chengyuiden kääntämisessä on Herkkusuun suomenoksessa käytetty. Tutkimus on luonteeltaan deskriptiivinen. Tutkimuksen aineiston muodostavat alkuteoksesta ja suomennoksesta kerätyt 168 idiomaattista chengyuta sekä niiden suomenkieliset käännösvastineet. Käännöstapoja luokittelemalla huomataan, että yleisin käännöstapa on epäidiomaattinen parafraasi (79.2%). Muita käännöstapoja ovat kääntäminen suomenkielisellä idiomilla (13.1%), suora käännös (4.1%) sekä poisto (3.6%). Käännöstavan valintaan vaikuttavat olennaisesti konteksti ja käännöksen skopos. Käännösvastine on useimmiten alkutekstiä semanttisesti läpinäkyvämpi. Puolet (50%) idiomien käännöksistä sisältää osittain samoja leksikaalisia komponentteja alkutekstin kanssa, 5% käännöksistä sisältää likimain samat leksikaaliset komponentit ja 45% täysin erilaiset leksikaaliset komponentit. Aineistossa ei esiinny yhtäkään suoraa käännöstä kiinankielisestä idiomista suomenkieliseen idiomaattiseen ilmaukseen.
  • Laspas, Ilpo (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, 2015)
    My written thesis consists of two parts. The first part concentrates on Johann Sebastian Bach's organ and harpsichord transcriptions after Antonio Vivaldi's violin concertos. I explore the transcription principles used by Bach. The second part is an application of the first part into practice. I made my own organ transcription after one of Vivaldi's violin concertos, based on the detailed analysis on Bach's transcribing principles. The result is a so-called "stylistic transcription" which refers to the aim of following Bach's style of transcription as closely as possible. In my written thesis I analyse this application process and the basic questions related to it. I compared Bach's organ and harpsichord transcriptions with the Vivaldi scores in a detailed way. Thus it was possible to find similarities and differences between them. The aim of the analysis of the transcription principles was basically to observe the slightest differences, and later to categorize them. The smallest differences between Vivaldi's violin concertos and Bach's transcriptions after them are few deviating notes, sometimes only one differing note in a larger melodic context. Differences in sequence patterns are among deviations that are slightly more prominent. Further, at isolated points deviations from the original in the harmony or chord inversions are to be noted. Changes that are more significant in terms of transcription techniques include independent melodic, and at the same time contrapuntal lines to Vivaldi's simpler texture. Most of the transcriptional changes made by Bach are to be found in detail level. These changes can mostly be motivated by the aiming for a more idiomatic solution than a literal transcription would produce. In this thesis, I use the concept of idiomaticity in the meaning of a natural way of transcribing music for organ and harpsichord. Idiomaticity can be found in two basic forms: stylistic and technical. In the case of stylistic idiomaticity (e.g. added contrapuntal lines or embellishments) the transcriptional changes are not dictated by the limitations of the instrument. In the case of technical idiomaticity the changes are motivated expressly by the limitations of instrument. A structural feature such as the compass of the instrument might require the arranger to change some patterns in order to make them playable on the instrument. Changing some unidiomatic figurations, such as repetitions or broad arpeggios, into more suitable ones for the keyboard instruments can also be seen as idiomaticity of the playing technique.
  • Pilli-Sihvola, Lotta (Helsingfors universitet, 2017)
    Tässä pro gradu -tutkielmassa käsitellään sitä, kuinka hyvin suomen kielen sanontoja tunnistetaan ja millaisia eroja äidinkielisten puhujien ja S2-puhujien sanontojen tunnistamisessa on. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan sitä, millaiset tekijät vaikuttavat sanontojen tunnistamiseen eli siihen, vaikuttavatko sanontojen alkuperä tai vastaajiin liittyvät taustamuuttujat selkeästi joidenkin sanontojen tunnistamiseen. Tutkimus on toteutettu kyselylomakkeen avulla. Lomakkeen on täyttänyt 102 informanttia, joista 62 on äidinkielisiä ja 40 S2-taustaisia vastaajia. Vastaajat ovat iältään 16–74-vuotiaita, ja tutkimukseen on osallistunut sekä miehiä että naisia. Työn keskeisimpiin tuloksiin kuuluu se, että äidinkieliset vastaajat olivat yksimielisiä vain yhden sanonnan, peruskauran, merkityksen kohdalla. S2-vastaajat eivät puolestaan tunnistaneet yhdenkään sanonnan merkitystä 100-prosenttisesti oikein. Keskimäärin äidinkieliset puhujat ovatkin tunnistaneet sanontojen merkitykset 78-prosenttisesti ja S2-vastaajat 31-prosenttisesti. Eri sanonnat on tunnistettu hyvin eritasoisesti, ja äidinkielisten ja S2-puhujien vastaukset ja sanontojen vaikeusjärjestys eroavat toisistaan merkittävästi. Tutkielmassa tarkastellaan myös sanontojen tuttuutta ja vierautta ja siitä selviää, että äidinkieliset ja S2-vastaajat ovat osanneet melko hyvin arvioida sitä, ovatko kuulleet sanontaa aiemmin. Silti molemmissa kategorioissa keksityt sanonnat ovat tuntuneet osasta vastaajista tutuilta eli tuttuuden arvioiminen ei ole ollut yksiselitteisen helppoa. Tutuimpien ja vieraimpien sanontojen välillä on isojakin eroja sekä äidinkielisillä että S2-puhujilla. Tutkielma avaa myös vastaajien taustamuuttujien vaikutuksia sanontojen osaamiseen pintapuolisesti. Tulokset osoittavat, että S2-vastaajilla keskeisin vaikuttava tekijä on se, kauanko on ehtinyt suomea opiskella. Äidinkielisillä vastaajilla mitään yhtä selkeästi vaikuttavaa taustamuuttujaa ei löydy, mutta esimerkiksi iän vaikutus muutamien sanontojen tunnistamiseen on selkeä.
  • Lempinen, Maiju (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkielman tavoitteena on selvittää, miten idiomeja on hyödynnetty murteiden kääntämisessä kahdessa Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan saksannoksessa sekä onko käännösten välillä tässä suhteessa havaittavissa eroja tai yhtäläisyyksiä. Analyysin pohjana ovat kahden sotilashahmon, Lahtisen ja Hieta-sen, puheen suora esitys. Vertailuaineistona on käytetty yhden upseerin, luutnantti Lammion, puhetta. Tutkielman teoreettinen osuus jakautuu kahteen keskeiseen osaan: Ensin käsitellään erilaisia murteiden kääntämisen strategioita. Murteet ovat kääntäjälle suuri haaste, sillä niihin liittyy niin paljon kulttuu-rispesifisiä konnotaatioita, että niiden kaikkia ulottuvuuksia on lähes mahdotonta välittää toiselle kielelle. Tutkielmassa tarkastellaan myös, millaisia merkityksiä murteet saavat alkutekstissä. Alkutekstissä soti-lashahmot puhuvat eri paikallismurteita, kun taas upseerit käyttävät johdonmukaisesti kirjakieltä. Tämä kielellinen oppositio kuvastaa mm. sotilaiden ja upseerien sekä toisaalta eri yhteiskuntaluokkien välistä konfliktia. Lisäksi tarkastellaan lähemmin idiomi-käsitteen eri ulottuvuuksia sekä niiden käyttöä kaunokirjallisissa teksteissä. Idiomien käännösstrategioita valotetaan lyhyesti. Analyysin pääpaino on kuitenkin sellaisissa käännösten idiomiesiintymissä, joita ei voida pitää alkutekstin idiomien käännöksinä. Analyysiä varten alkutekstin ja käännösten aineistosta etsittiin idiomit sekä tarkasteltiin, miten ne jakau-tuvat romaanihahmojen kesken. Analyysi perustuu 99 idiomiesiintymään, jotka jaoteltiin vielä Duden Re-dewendungen -fraasisanakirjaan (2002) pohjautuvan fraseologismien tyylillisen luokittelun mukaan. Analyysissä havaittiin, että molemmissa käännöksissä kaikkien tarkasteltujen hahmojen puheessa on enemmän idiomeja alkutekstiin verrattuna. Ylivoimaisesti suurin osa idiomeista esiintyi sotilashahmojen puheessa ja kuului tyyliltään ryhmään arkikieliset. Toiseksi eniten sotilaiden puheessa esiintyi alatyylisiä idiomeja. Tässä erossa kuvastuu, miten alkutekstin sotilaiden ja upseerien kielenkäytön ero on välitetty käännöksiin: Saksannoksissa sotilashahmot eivät puhu paikallismurteita, mutta mm. idiomeilla heidän puheeseensa on tuotu arki- ja puhekielen piirteitä. Ero osoittaa myös, että molemmissa käännöksissä puhekielisyys ilmaistaan lähinnä leksikaalisin keinoin – kuten idiomeilla – kun taas alkutekstissä käyte-tään pääasiassa fonologisia piirteitä. Käännöksissä on kuitenkin sotilaiden puheessakin vähemmän puhekielen piirteitä, joten alkutekstiin verrattuna sotilaiden ja upseerien puhetyylien ero ei ole yhtä suuri. Lisäksi kävi ilmi, että alkutekstissä Lahtisen ja Hietasen puhe eroavat niin murteellisilta kuin idiolektaali-siltakin piirteiltään selkeästi toisistaan. Käännöksissä taas ei havaittu suuria eroja, mutta aihe vaatisi lisätutkimuksia. Analyysi osoitti, että molemmissa saksannoksissa puhekielisyyttä on ilmaistu samankaltaisin keinoin. Käännökset myös vaikuttivat seuraavan muissakin tutkimuksissa havaittua tendenssiä: alkutekstin kielel-linen variaatio on lieventynyt, ja murteiden kääntämisessä suositaan leksikaalisia keinoja, vaikka alku-tekstissä murre olisi esitetty myös muilla kielen tasoilla.