Browsing by Subject "ihmiskauppa"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-9 of 9
  • Kauppinen, Hanna (Helsingfors universitet, 2017)
    Tutkielma käsittelee ihmiskaupan esittämistä suomalaiselle suurelle yleisölle kahdessa ihmiskaupan vastaisessa kampanjassa. keskittyen kampanjoiden kärkenä toimineiden videoiden analyysiin. Kampanjat ovat tuottaneet yhteistyössä IOM, yhdenvertaisuus/vähemmistövaltuutettu ja ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmä vuosina 2012 ja 2016. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, millaisiin yhteiskunnallisiin suhteisiin kampanjamateriaaleissa esitetyt ihmiskaupan representaatiot kutsuvat suomalaisia katsojia. Kampanjamateriaaleja tarkastellaan hegemoniseksi ihmiskauppadiskurssiksi nimitetyssä kontekstissa. Hegemoninen ihmiskauppadiskurssi on artikuloitu kansainvälisissä sopimuksissa, jotka linjaavat kansallista ihmiskaupan vastaista lainsäädäntöä ja toimintaa. Tutkielman teoreettinen viitekehys rakentuu Ernesto Laclaun ja Chantal Mouffen teoretisoimalle käsitykselle diskurssista yhteisöä rakentavana artikulaationa. Tarkastellut videot ja verkkosivut puolestaan käsitetään representaatioina, joissa hegemoninen ihmiskauppadiskurssi konkretisoituu ja pelkistyy. Teresa de Lauretisin teoriaa sukupuolen teknologioista on sovellettu videoiden ja verkkosivujen analysoimiseen yhteiskunnallisten suhteiden representaatioina. Katsomistapa laajentaa yksilöiden ja heidän toimintansa representaatiot kuvaukseksi sukupuoli-, luokka- ja etnisille eroille perustuvista rakenteista ja niiden toiminnasta. Vuonna 2012 julkaistu kampanjavideo toistaa stereotyyppistä tarinaa, jonka käyttöä on kritisoitu laajasti aiemmassa ihmiskaupparepresentaatioiden tutkimuksessa. Vuonna 2016 julkaistuilla videolla ja verkkosivulla kumotaan monia stereotyyppisiä oletuksia ja uhrien representaatiot monimuotoistuvat. Sen sijaan uhriren passiivisuus ja katsojalle ehdotettu toimijuus korostuvat. Tutkielma osoittaa ihmiskaupan tulevan esitetyksi "muiden" ongelmana, johon luotu katse tarjoaa katsojalle valta-aseman kautta osallisuutta ongelman ratkaisuun kahdessa eri roolissa. Valpas kansalainen asettuu valtion ja lainvalvonnan rinnalle kampanjoiden kuvaamaan sankarin rooliin. Eettinen kuluttaja puolestaan käyttää valtaa vapailla markkinoilla. Nämä roolit konkretisoivat mielestäni myös hegemonisen ihmiskauppadiskurssin reunaehdoiksi valtioiden rajavalvonnan ja vapaan markkinatalouden. Representaatio luonnollistaa näitä rakenteita ja rakentaa siten diskursiivisesti "meitä".
  • Ranta, Elisa (Helsingin yliopisto, 2020)
    Pula elinsiirteistä on edesauttanut rajat ylittävän, hämäräperäisen elinkaupparikollisuuden kasvua ja toiminnan laajamittaista järjestäytymistä. Elinkauppa on perinteisesti liitetty osaksi ihmiskauppaa, mutta ensimmäisen kansainvälisen elinkauppaa koskevan, vuonna 2018 voimaan tulleen Euroopan neuvoston yleissopimuksen myötä elinkaupalle on annettu ihmiskaupasta erillinen kansainvälinen määritelmä. Elinkauppasopimuksella pyritään vastaamaan elinkauppaan liittyviin rikos- ja prosessioikeudellisiin ongelmiin sekä torjumaan lainsäädännöllisin keinoin elinkauppaa ja sen mukanaan tuomia sivuilmiöitä muun muassa yhtenäistämällä sopimusvaltioiden lainsäädäntöä ja mahdollistamalla kriminalisoinnin kohdistaminen koko elinkaupan toimintaketjuun. Tutkielman tavoitteena on pääasiassa lainopin tutkimusmenetelmiä sekä oikeusteoreettisia tutkimusmenetelmiä hyödyntäen selvittää, onko Suomessa voimassa oleva elinsiirrännäisiä koskeva rikosoikeudellinen sääntely tarpeeksi tehokasta elinkaupan torjumiseksi. Aihe on uusi suomalaisesta rikosoikeudellisesta tutkimuksesta käsin tarkasteltuna, minkä johdosta tutkimuksessa havainnollistetaan myös tarkemmin sitä, mitä elinkauppa ylipäätään on yhteiskunnallisessa ja oikeudellisessa mielessä ja mitkä seikat vaikuttavat elinkaupan sääntelytarpeen taustalla. Pääasiallisena lähdemateriaalina tutkielmassa on käytetty kansallista rikoslakia ja kudoslakia, Euroopan neuvoston biolääketiedesopimusta, elinkauppasopimusta ja ihmiskauppasopimusta sekä näiden säädösten esitöitä. Lisäksi lähdemateriaali koostuu kotimaisesta ja ulkomaisesta rikosoikeudellisesta kirjallisuudesta sekä eri valtioiden elinsiirtotoimintaa ja ihmiselinten irrottamistarkoituksessa tapahtuvaa ihmiskauppaa koskevasta oikeuskäytännöstä. Tutkimuskysymyksen liittyessä läheisesti bio- ja lääkeoikeuteen, on tutkielmassa rikosoikeudellisen materiaalin lisäksi hyödynnetty terveysoikeutta ja ihmisoikeuksia koskevaa aineistoa. Suomessa kudoslakiin sisältyvä, laitonta elinsiirtotoimintaa koskeva rangaistussääntely ei kaikilta osin kata elinkauppasopimuksen sisältämää sääntelyä, mikä elinkaupan torjumisen ja sääntelyn taustalla vaikuttavien tärkeiden suojelukohteiden kannalta olisi kuitenkin arvokasta. Myös kudoslain rangaistussäännösten ja rikoslain ihmiskauppasäännösten sisällön välisten erojen hahmottaminen voi helposti hämärtyä ilman elinkauppasopimuksen käsitteiden ja tekotapojen omaksumista kansalliseen lainsäädäntöön. Vaikka elinkauppa ei tällä hetkellä vaikuta suomalaisten elämään kovinkaan merkittävällä tavalla, vahvistaisi elinkauppasopimuksen sisällön kansallinen implementointi kansainvälistä solidaarisuutta ja valtioiden välistä yhteistyötä elinkaupparikollisten rikosvastuuseen saattamiseksi. Lisäksi lainsäädäntömuutokset edistäisivät rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen edellyttämää ennakoitavuutta ja sääntelyn sanamuotojen täsmällisyyttä. Erityisen haasteen elinkauppasopimus asettaa kansalliselle lainsäätäjälle kuitenkin rangaistusvastuun ulottuvuuden osalta siihen liittyvien vaikeiden oikeudellisten ja moraalisten kysymysten vuoksi. Elinkauppatoiminnan tilanteesta tarvitaan lisää ajankohtaista tutkimustietoa, mutta tutkielman tulosten perusteella voidaan myös esittää johtopäätös siitä, ettei nykyisenmuotoinen kansallinen rikoslainsäädäntö vaikuta tarpeeksi tehokkaalta elinkaupan torjumiseksi. Elinkauppasopimuksen sisältämän rikosoikeudellisen sääntelyn kautta voidaan edistää pyyteettömyyteen perustuvan elinluovutusjärjestelmän toimivuutta ja luotettavuutta, mikä osaltaan kasvattaa elinten tarjontaa, vähentää terveydenhuoltoa vaativia sivuilmiöitä ja edesauttaa siten myös elinkaupan ja ihmisoikeusloukkausten yhä tehokkaampaa torjuntaa.
  • Löksy, Essi (Helsingin yliopisto, 2019)
    Ihmiskauppa on vapauteen kohdistuva ja ihmisoikeuksia loukkaava rikos. Ihmiskauppaa on opittu tunnistamaan jatkuvasti yhä paremmin, ja ihmiskaupan uhrien määrä suomalaisessa palvelujärjestelmässä on kasvanut viime vuosien aikana. Yhdeksi ihmiskaupan vastaisen työn edellytykseksi on nimetty toimiva yhteistyö viranomaisten ja kolmannen sektorin välillä. Ihmiskaupan uhrien parissa työskenteleekin moniammatillinen joukko eri alojen ammattilaisia. Yksi ihmiskaupan uhrien parissa työskentelevä toimija on Rikosuhripäivystys, jonka tehtävänä on muun muassa rikoksen uhrin aseman parantaminen tukitoimia tuottamalla. Tämä pro gradu -tutkielma keskittyy Suomessa tehtävään ihmiskaupan uhrien auttamistyöhön sekä Rikosuhripäivystyksen ja muiden toimijoiden välisen yhteistyön tarkasteluun. Tutkimuksen tavoitteena on tuottaa tietoa ihmiskaupan uhrien palvelutarpeista sekä tämänhetkisestä auttamistyön tilanteesta. Tutkimustehtävänä on analysoida, miten Rikosuhripäivystyksen työntekijät tulkitsevat ihmiskauppaa sosiaalisena ongelmana. Tutkimuskysymyksiä on kolme: 1. Millaisia palvelutarpeita Rikosuhripäivystyksen työntekijät ovat havainneet asiakkainaan olleilla ihmiskaupan uhreilla? 2. Miten ihmiskaupan uhrien palvelutarpeisiin on voitu vastata Rikosuhripäivystyksen työntekijöiden näkemyksen mukaan? ja 3. Millaisena Rikosuhripäivystyksen työntekijät näkevät moniammatillisen työn roolin ihmiskaupan uhrien auttamistyössä? Kyseessä on laadullinen tutkimus, jonka aineisto koostuu kahdeksasta Rikosuhripäivystyksen toiminnanohjaajan teemahaastattelusta. Haastateltavat työskentelivät Rikosuhripäivystyksen toimipisteissä eri puolilla Suomea. Analyysimenetelmänä on käytetty aineistolähtöistä sisällönanalyysiä ja tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä on toiminut sosiaalisten ongelmien tulkintatyön teoria. Tutkimuksen perusteella Rikosuhripäivystyksen toiminnanohjaajat kokivat ihmiskaupan uhrien eroavan muista asiakkaistaan monella eri tavalla. Ihmiskaupan uhrien palvelutarpeet olivat usein hyvin kokonaisvaltaisia, ja etenkin heti avun piiriin pääsemisen jälkeen uhrit tarvitsivat yleensä paljon apua elämänsä uudelleen rakentamiseksi. Rikosprosessi oli usein hidas, ja odotus ja epätietoisuus tulevaisuutta kohtaan leimasivat usein ihmiskaupan uhrien parissa tehtävää työtä. Myös ihmiskaupan uhrien traumaattiset kokemukset vaikuttivat työskentelyyn, ja esimerkiksi luottamuksen syntymiseen liittyvät haasteet nousivat haastatteluissa esiin. Ihmiskaupan uhreilla oli usein ympärillään paljon eri alojen ammattilaisia, mutta ammattilaisten tietämys ihmiskaupasta ja ihmiskaupan uhreille kuuluvista palveluista vaihteli suuresti. Tietämättömyys liittyen ihmiskaupan uhrien oikeuksia ja ylipäätään ihmiskauppailmiötä kohtaan nähtiin joissain tapauksissa hidastavan asiakkaille kuuluvien palveluiden saamista. Rikosuhripäivystyksen asiakkaina olleet ihmiskaupan uhrit olivat kuitenkin hitaudesta huolimatta yleensä lopulta saaneet tarvitsemansa palvelut. Eri toimijoiden välisen yhteistyön tärkeyttä korostettiin haastatteluissa, ja asiakkaiden moninaisten palvelutarpeiden vuoksi yhteistyön nähtiin olevan välttämätöntä ihmiskaupan uhrien oikeuksien toteutumisen kannalta. Rikosuhripäivystyksen toiminnanohjaajat kokivat ihmiskaupan olevan uhrin elämään kokonaisvaltaisesti vaikuttava rikos. Uhrin auttamiseksi ja toipumisen edistämiseksi vaaditaan pitkäjänteistä työskentelyä ja asiakkaan monipuolista tukemista. Ihmiskaupan uhrien tilanteet ovat usein haasteellisia ja ihmiskaupan uhrit eroavat muista asiakasryhmistä palvelutarpeidensa lisäksi muun muassa palveluiden saamiseen liittyvien oikeuksiensa puolesta. Tutkimuksen tulosten perusteella voidaan todeta, että ammattilaisten koulutukset, ajankohtainen ihmiskauppaa koskeva tieto sekä verkostotyöskentelyn osaaminen ovat keskeisiä tekijöitä ihmiskaupan uhrien auttamistyössä.
  • Kaukinen, Riikka (Helsingin yliopisto, 2020)
    Ihmiskaupan vastaista työtä on Suomessa tehty 2000-luvun puolivälistä asti, mutta uhrien tunnistaminen ja heidän oikeuksiensa puolustaminen on edelleen puuttellista. Auttamistyö lähti käyntiin odotettua hitaammin ja sen laatu vaihtelee. Uhrien tunnistaminen viime vuosina lisääntynyt, mutta etenkin seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvää ihmiskauppaa tunnistetaan Suomessa edelleen huonosti. Tunnistamisen puutteellisuus estää uhrien ihmisoikeuksien toteutumista. Ihmiskaupan vastainen työ on Suomessa ollut vahvasti viranomaisvetoista ja painottunut uhrilähtöisyyden periaatteesta huolimatta pikemmin ihmiskaupparikollisten vastuuseen saattamiseen kuin uhrien tukemiseen. Vastuuta tunnistamisesta ja auttamisesta on sälytetty järjestötoimijoille, jotka kohtaavat mahdollisia uhreja usein muun työnsä ohella. Järjestöjen ihmiskaupan vastaiseen työhön ei kuitenkaan ole osoitettu riittäviä resursseja. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää laadullisen tutkimuksen keinoin, miten Suomessa toimivien kansalais- ja työmarkkinajärjestöjen asiantuntijat tunnistavat ihmiskaupan uhreja ja miten tunnistamista voisi heidän näkökulmastaan kehittää. Lisäksi selvitettiin, vaikuttavatko ihmiskauppaa käsittelevässä kansainvälisessä tutkimuksessa havaitut tunnistamista vaikeuttavat stereotypiat ihmiskaupan uhrien tunnistamiseen myös Suomessa. Keskeisenä teoriana käyettiin Nils Christien ideaaliuhri-teoriaa ja sen tuoreempia sovelluksia. Aineisto kerättiin asiantuntijahaastatteluin vuosina 2011–2012 ja analysoitiin teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin. Kuuden kansalaisjärjestöjen ja kolmen työmarkkinajärjestöjen asiantuntijan haastatteluita ristivalotettiin analyysissä keskeisten viranomaisraporttien, ihmiskaupparaportoijan kertomusten sekä aiemman tutkimustiedon avulla. Tutkimuksen perusteella uhrien tunnistamista vaikeuttavat uhreja kohtaavien tahojen asenteet, auttamisen järjestelmien jäykät rakenteet sekä tunnistamisen hitaasti etenevä prosessi. Suomalaisilla järjestöasiantuntijoilla on vankkaa uhrien tunnistamiseen tarvittavaa osaamista. Auttamisjärjestelmän monimutkaisuuden ja ennustamattomuuden vuoksi uhreja ei kuitenkaan voida tai haluta ohjata eteenpäin viranomaisavun piiriin. He jäävät virallisesti tunnistamatta ja vaille ihmiskaupan uhreille kuuluvia oikeuksia ja palveluita. Aineistonkeruun jälkeen tehdyt laki- ja toimenpideuudistukset eivät ole riittäneet selkeyttämään järjestelmää tarpeeksi kolmannen sektorin asiantuntijoiden ja heidän kohtaamiensa uhrien näkökulmasta.
  • Sario, Ulla Katariina (2006)
    Tässä työssä tukitaan ihmiskauppaan johtavan sosiaalisen haavoittuvuuden sisältöä ja toisaalta siihen johtavia mekanismejahinduavioliitossa: toimijuuden toteutuminen ja toimijuuden mahdollisuudet avioliittoinstituutiossa ja avioliittoinstituution ulkopuolella. Määrittelin tutkielmassani ihmiskaupan johtavan sosiaalisen haavoittuvuuden vastakohdaksi toimijuuden. Ja toimijuuden, jonka sisällöllisiä merkityksiä ovat yksilön mahdollisuudet osallistua häntä kokeviin päätöksiin, mahdollisuus itsenäiseen talouteen ja mahdollisuus ottaa vastuuta omaan elämään vaikuttavista tekijöistä. (Amartya Sen 1999 Development as Freedom). Tutkin intialaisten naisten toimijuutta hinduavioliitossa ja sen ulkopuolella (lesket, eronneet) arvioimalla sitä, minikalasia aktiviteetteja, aineellisa ja aineettomia resursseja naisilla on käytettävissä sekä vaimoina, leskinä että eronneina naisina. Toisaalta arvion sitä, kuin paljon naiset voivat käyttää päätöksentekovaltaa itseään ja perhettään koskeviin asioin ja kolmanneksi, minkälaisten sosiaalisten suhteiden kautta naiset voivat käyttää resursseja ja tehdä päätöksiä? Naisten toimijuus avioliittoinstituution sisällä perustuu lähinnä rituaalisen autonomiaan. Naisten taloudelliset resurssit ja niiden hallinta määräytyy yleisesti ottaen naiselle aina välillisesti. Ollessaan instituution sisäpuolella (vaimona, äitinä) naisella on selvä status ja statuksen mukaan määritelty rituaalinen autonomia. Toisaalta naisen resurssit ja päätöksentekovalta ja status määräytyvät aina jonkun miessukkulaisen kautta. Näin ollen olen nimittänyt tätä rajoitetuksi toimijuudeksi. Instituution ulkupulella naisen identiteetti ja status joudutaan määrittelemään uudelleen. Tämä voi johtaa kriisiin, taloudelliseen ja sosiaaliseen haavoittuvaisuuteen, mutta toisaalta voi avata naiselle uusia toimijuuden, identiteetin ja sosiaalisten suhteiden kenttiä. Hinduavioliittoinstituution mukaiset naisuuden ideaalit voivat tukea naisen sosiaalista haavoittuvuutta rajoittamalla naisen mahdollisuuksia tulla taloudellisesti ja sosiaalisesti toimeen instituution ulkopuolella. Samalla kuitenkin mm, esimerkit eronneiden naisten uusista toiminnan muodoista ja itsemäärittelystä tukevat toimijuuden mahdollisuutta.
  • Oikarinen, Tiina (2010)
    Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen Suomen ihmiskaupan vastaista toimintaa foucaultlaisen diskurssianalyysin keinoin problematisointina. Sukupuolelle, kansalaisuudelle ja kaupalliselle seksille rakennettuja merkityksiä tarkastellen vastaan kolmeen tutkimuskysymykseeni: Miten ja millaiseksi ilmiöksi ihmiskauppa Suomen ihmiskaupan vastaisessa toiminnassa rakennetaan? Miten ja millaisiksi uhri- ja auttamispositiot konstruoidaan? Miten ja millaiseksi rakennetaan prostituutiossa tapahtuvan ihmiskaupan vastainen toiminta? Tutkimusaineistoni koostuu Ihmiskaupan vastaisesta toimintasuunnitelmasta (2005) sekä Ihmiskaupan uhrien auttaminen -raportista (2006). Ihmiskauppa samaistettiin tutkimusaineistossani laittomaan maahantuloon ja ulkomaisten naisten Suomessa harjoittamaan prostituutioon. Ihmiskauppa rakennettiin seuraukseksi ”lähtömaiden” heikkoudesta ja kulttuurisesta epäyhtenäisyydestä. Suomi konstruoitiin menestyväksi ja tasa-arvoiseksi yhteiskunnaksi, jota ihmiskauppa uhkaa ”rapautumisella”. Ihmiskaupalle rakennettiin kaksi uhripositiota: (naisten) seksuaalinen ja (miesten) työvoiman hyväksikäyttö. Ihmiskauppa seksuaalisessa hyväksikäyttötarkoituksessa rakennettiin tarkoittamaan ei-suomalaisten naisten Suomessa harjoittamaa prostituutiota ja kaikkea kaupallisen seksin areenalla tapahtuvaa ihmiskauppaa tarkasteltiin abolitionistisesta prostituutionäkemyksestä käsin vain seksuaalisen hyväksikäytön kautta. Ulkomaiset prostituoidut eivät ole ihmiskaupan uhreja, koska heidän työskentelyolosuhteensa olivat huonot, vaan koska heitä oli seksuaalisesti hyväksikäytetty, eli pakotettu tahdonvastaisiin yhdyntöihin. Näin jäsentämällä menetettiin mahdollisuus tarkastella muuta kaupallisen seksin areenalla tapahtuvaa hyväksikäyttöä: velkavankeutta, liikkumavapauden rajoittamista ja väkivaltaa ja tuotiin keskusteluun kysymys alkuperäisestä suostumuksesta. Ihmiskaupan uhrin kategorioita rakennettiin myös ulkomaalaisuuden ja avuttomuuden kautta. Auttamistyön tavoitteeksi konstruoitiin uhrin sopeutuminen ja ”normaaliuden” saavuttaminen, joka tarkoitti joko prostituutiosta irrottautumista tai Suomesta poistumista. Auttajat rakennettiin suomalaisiksi moniammattilaisiksi. Suomalaiset saivat asiantuntijuudesta osansa ja ihmiskaupan vastainen toiminta rakennettiin kansakuntaa yhteen tuovaksi projektiksi, jonka tarkoituksena oli lähiympäristön puhdistaminen ulkomaisesta prostituutiosta, ”liasta”. Prostituutiossa tapahtuvaa ihmiskauppaa haluttiin ehkäistä kehitys- ja lähialueyhteistyöllä, viisumipolitiikalla sekä kriminalisoimalla seksin ostaminen. Naisten maahanmuutto mitätöitiin kehityspolitiikalla ratkaistavaksi epäterveeksi ongelmaksi ja samalla epäonnistuttiin kehittämään ehdotuksia siitä, miten ihmiskauppaa prostituutiossa voitaisiin ehkäistä. Analyysini päätteeksi esitin näkemykseni siitä, kuinka jäsentämällä kaupallisen seksin kenttää työn käsitteen kautta voitaisiin raivata diskursiivista tilaa siirtolaisnaisten vaatimuksille työstä. ”Työläisinä” subjektit voisivat olla poliittisia, sen sijaan että olisivat vain psykologisoituja ja traumatisoituja uhreja. Seksityön argumentoiminen työksi haastaisi myös heikkoutta ja suojelun tarvetta korostavan käsityksen naisten seksuaalisuudesta. Tärkeimmät lähteet: Ahmed (2000), Agustín (2007), Aradau (2008), Butler (1990, 2007), Cahill (2000), Chapkis (2003) Foucault (1976, 1980), Holli (2003), Roth (2010).
  • Rintanen, Tytti (Helsingin yliopisto, 2020)
    This master’s thesis combines two realms that have received only minor attention: Anti-trafficking theatre activism and the research of theatre audience experiences. The study is a data-driven qualitative content analysis of theatre audience’s reception experiences considering the activist theatre performance, Item No 316, on the topic of human trafficking. The performance was staged seventeen times in the spring of 2013, in eight cities in Finland. The aim of this study is to clarify the function of activist theatre in relation to its audiences. This is done through the case of Item No 316. The data was gathered firstly through semi-structured group interviews with voluntary audience members right after the performances, and secondly by an e-mail questionnaire five months later. Altogether 30 spectators were interviewed in Turku, Tampere, Jyväskylä and Joensuu, and 24 of them later responded to the questionnaire. The data was analysed using qualitative content analysis and supporting quantitative content specification. The central theoretical background corresponding to the findings consists of media scholar Roger Silverstone’s theory of ‘proper distance’, theatre scholar Lib Taylor’s concept of ‘emotional enlistment’ and theatre scholar Peter Eversmann’s analysis of the theatrical experience. The main results have to do with conceptions of the theatre medium, its most efficient means, the shared and individual aspects of its audience experiences, the change of thinking and action provoked by it and – most importantly – the influentiality of theatrical emotions and the experienced increase in proximity of the performance and its topic. Theatre was conceived as a medium that enhances the experience of proximity with the distant suffering Others more than other media, and its capability to affect emotionally through theatricality and living body media was seen as a highly efficient provoker of change. The findings of this study defend the activist theatre medium’s capability to engage its audiences on various levels: Firstly, into focusing on the delivered mediation of factual information and stories; secondly, into relating, identifying and empathising with the victims of social injustice as distant Others; and thirdly, into an ongoing mental process about the relevance and influence of the mediated social injustice for themselves and their everyday lives. Therefore, according to this study’s audience experiences, the potential that theatre has to offer to activist causes might be considerable.
  • Eerola, Noora (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tämä tutkimus tarkastelee nigerialaisten ihmiskaupan uhrien uskonnon roolia ihmiskaupan uhrien auttamistyössä Suomessa. Tavoitteena oli selvittää, kuinka nigerialaisten ihmiskaupan uhrien uskonto tulee esille ja kuinka heidän uskontonsa huomioidaan auttamistyössä. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimivat Kenneth Pargamentin teoria uskonnosta ja copingista sekä kulttuurisensitiivisyys auttamistyössä. Tutkimukseen haastateltiin neljää eri henkilöä ihmiskaupan uhreja auttavista tahoista. Heillä kaikilla oli kokemusta nigerialaisten auttamisesta. Haastattelut toteutuivat puolistrukturoituina teemahaastatteluina ja aineisto analysoitiin sisällönanalyysillä. Aineiston perusteella nigerialaisten uskonto on osa heidän arkeaan ja se sekä haastaa että tukee heidän auttamistaan ja toipumistaan. Haasteita aiheuttavat juju-uskosta nousevat pelot ja uskonnollinen tulkintakehys. Sen sijaan toipumista ja auttamista tukevia tekijöitä ovat turvautuminen kristinuskoon, hengellinen kohtaaminen sekä muu tuki hengellisestä yhteisöstä. Pargamentin teorian näkökulmasta nigerialaisten uskonto toimii osana heidän orientaatiosysteemiään. Tällöin juju-usko ja kristinusko toimivat viitekehyksinä tapahtumille ja haasteiden kohtaamiselle. Uskonto orientaatiosysteemin osana vaikuttaa keinoihin ratkaista ongelmia, jolloin uskonto vaikuttaa copingiin, eli stressin tai konfliktin kohtaamiseen ja sen käsittelyyn. Tutkimuksen perusteella vaikuttaa siltä, että ihmiskaupan uhrien omaan orientaatiosysteemiin sopivat työkalut kohdata haasteet toimivat parhaiten erityisesti jujuun liittyviin pelkoihin. Tällöin jujuun liittyvien haasteiden kohtaamiseen ja ratkaisemiseen näyttää löytyvän avain nigerialaisten omasta todellisuudesta ja orientaatiosysteemistä. Auttajatahot huomioivat nigerialaisten ihmiskaupan uhrien uskonnon vastaamalla naisten uskonnollisiin tarpeisiin seurakuntien ja järjestöjen kanssa tehdyn yhteistyön avulla, uskonnollisia tarpeita ennakoimalla sekä uskontoon liittyviä toiveita huomioimalla. Auttajan omalla roolilla oli myös vaikutusta uskonnon huomioimiseen. Uskonto- ja kulttuuritietoisuutta hyödyntämällä ja uskonnollisia tarpeita huomioivalla ja ennakoivalla toiminnalla nigerialaisia naisia autettiin löytämään heidän orientaatiosysteemiinsä sopivia ja toimivia työkaluja kohdata ja ratkaista haasteita. Kulttuurisensitiivisellä toiminnalla voi parhaimmillaan olla yksilön voimavaroja tukevia vaikutuksia. Uskonnollisuus ja uskonto herättivät auttamistyössä toimivilla kuitenkin monenlaisia ajatuksia ja huolia. Tämän vuoksi yhteisen dialogin ja uskontotietoisuuden lisääminen olisi eduksi ihmiskaupan uhrien auttamistyössä ja ihmiskaupan vastaisessa toiminnassa.
  • Karjalainen, Johanna (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tutkielma tarkastelee kriittisesti ihmiskaupan uhrin oleskelulupaprosessia ja luvan myöntämisen edellytyksiä suhteessa prosessin läpikäyneen kokemuksiin. Erityisen tarkastelun kohteena on ihmiskaupan uhrille inhimillisen yksilöllisen syyn perusteella myönnetyn oleskeluluvan edellytykset. Tutkielman perusteella erityisen tärkeäksi ihmiskaupan uhrin oleskelulupaprosessin kannalta nousee kysymys siitä, milloin maahanmuuttoviranomaiset arvioivat hakijan aseman tarpeeksi haavoittuvaksi. Tutkielma käsittelee seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvää ihmiskauppaa nimenomaan laajemmin siirtolaisten oikeuksia koskevana kysymyksenä ja jäsentelee yleisesti siirtolaisuuden hallinnan ja erityisesti oleskelulupajärjestelmän aiheuttamia ongelmia seksityön, siirtolaisuuden ja ihmiskaupan näkökulmasta. Tarkastelun kohteena on se, millaiseksi institutionaalinen ihmiskaupan uhrin lupaprosessi muodostuu suhteessa sen läpikäyneen kokemuksiin sekä se mitkä tekijät ihmiskaupan uhrin oleskelulupaprosessissa edesauttavat myönteisen oleskeluluvan saamista ja mitä luvan edellytyksenä oleva ”haavoittuva asema” käytännössä tarkoittaa. Tutkielman aineisto koostuu kolmesta eri lähteestä kerätystä aineistosta: ihmiskaupan uhrin oleskelulupaprosessin läpi käyneen haastattelusta, hänen tapaustaan koskevista maahanmuuttoviraston dokumenteista ja asiassa avustaneen asianajajan haastattelusta. Koska aineisto on koottu tapaustutkimukselle ominaisesti useasta eri lähteestä, myös sen analyysissä käytetään erilaisia menetelmiä. Analyysin lähtökohtana on sosiaalinen konstruktionismi siinä merkityksessä, että ajattelen todellisuuden rakentuvan sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Haastatteluaineistoa luetaan narratiivisen näkökulman avulla koska nimenomaan haastateltavan kertomus on se, jota vasten tutkielman muuta aineistoa analysoidaan. Maahanmuuttoviraston dokumenttien analyysissä sovelletaan kriittistä diskursiivis-narratiivista luentaa sillä niiden osalta kiinnostuksen kohteena eivät niinkään ole kertomukset sinänsä vaan myös se millaisia diskursseja ne sisältävät. Analyysi nojaa seksityön, kriittisen ihmiskaupan ja kriittisen siirtolaisuuden tutkimuksen piirissä käytyihin tutkimuskeskusteluihin. Tutkielman analyysi osoittaa, että ihmiskaupan uhrin oleskelulupaprosessissa maahanmuuttoviranomaiset toimivat portinvartijoina ja soveltavat oleskelulupakäytäntöjä sen mukaan, onko hakijan uhrikertomus uskottava ja herättääkö se heissä myötätuntoa vai ei. Kaikkein helpommin täydellisen ja legitiimin uhrin statuksen saa henkilö, joka rikoksen kohteeksi joutuessaan on fyysisesti ja henkisesti heikko ja viaton. Analyysi osoittaa, että haastateltavalle myönnettiin oleskelulupa vasta kun hänen tilanteensa pystyttiin konkretisoimaan sellaisiksi yleismaailmallisiksi biologisia lakeja noudattaviksi ongelmiksi, jotka voitiin paikallistaa sairaan ruumiista. Sairaan ruumiin legitiimi kärsimys toimii ikään kuin hakijan haavoittuvuuden mittarina. Sen mukaan kärsimys, jonka taustalta voidaan lääketieteellisesti tunnistaa tauti on uskottavampi kuin epämääräisistä vaivoista tai ongelmista kärsivien potilaiden tai turvapaikanhakijoiden kokemus.