Browsing by Subject "ihmisluonto"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-3 of 3
  • Lindroos, Harri (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkielmassa Aktiivinen ihmisluonto Adam Fergusonin moraalifilosofisen ajattelun keskiössä käsitellään skotlantilaisen filosofin ja historioitsijan Adam Fergusonin (1723–1816) ihmisluontokäsitystä osana hänen moraalifilosofista ajatteluaan. Ihmisluonto sai 1700-luvun filosofisessa keskustelussa keskeisen roolin ja kuten tämän tutkielman ensimmäisestä luvusta käy ilmi, Fergusonin tuotanto heijastelee tätä kehitystä mielenkiintoisella tavalla. Fergusonin oma ääni tässä laajemassa keskustelussa on aikalaiskriittinen ja moraalifilosofinen, mutta samalla kehittyvän luonnonfilosofian metodeja kannattava. Tutkielman ensimmäinen luku keskittyy selventämään Fergusonin ajattelua juuri edellä mainituista lähtökohtista. Tarkastellen etenkin kollegojensa David Humen ja Adam Smithin ajatuksia kriittiseen sävyyn, esittää hän deskriptiivisen luonnonfilosofian havainnot ylittävän, moraalifilosofisesti merkittävän käsityksen ihmisluonnosta. Ferguson puolustaa moraaliväitteiden absoluuttista luonnetta luonnonfilosofian suhteellisten väitteiden ja näistä kumpuavan skeptisyyden uhkaa vastaan. Fergusonille moraalifilosofisesti pätevä käsitys ihmisluonnosta muodostuu, kun ihminen astetetaan havainnoivan luonnonhistoriallisen tarkastelun tavoittaman luonnonjärjestyksen ja laajemman kosmologisen tason yhteyteen. Molempien tasojen havainnointi paljastaa ihmisen ainutlaatuisuuden, mutta vain jälkimmäinen taso tarjoaa tälle ainutlaatuisuudelle pätevän selityksen. Empiirisen aineiston lisäksi introspektioon ja finaalisiin syihin tukeutuva kosmologinen päättely selittää empiirisesti ristiriitaisilta vaikuttavat näkemykset ihmisestä luonnostaan heikkona, mutta luomuokuntaa ainutlaatuisella tavalla hallitsevana olentona. Kosmologisessa kokonaiskuvassa ihmisen fyysinen olemus, yhteisöllisyys ja kyky reflektoida omaa luontoaan heijastelevat tämän ainutlaatuista aktiivista luontoa. Ja juuri tämä viimeinen taso erottaa ihmisen itsesäilytysvietin laukaiseman aktiivisuuden ja sosiaalisuuden eri muotojen läpäisemästä luomakunnasta. Ihminen on Fergusonin mukaan nostettu Jumalan rinnalle tarkastelemaan luomakuntaa ja toimimaan ainutlaatuisena ”tahtavona instrumenttina” osana merkityksellistä todellisuutta. Tässä mielessä ihmisen ainutlaatuinen aktiivisuus merkitsee vapautta ja kykyä täydellistyä. Fergusonin näkemyksillä on suuri merkitys historiallisen ja sosiologisen ajattelun kannalta. Ihmisluonnon aktiivisuus selittää historian kuluessa tapahtuvaa materiaalista ja sosiaalista kehitystä, mutta näitä historiallisia prosesseja ei tule yksinkertaisesti samaistaa moraalifilosofisesti merkittävän täydellistymiskehityksen kanssa. Erityisen harhaisena Ferguson pitää ajatusta luonnontilaisesta ihmisestä. Yhdessä vertailevan historiallisen ja antropologisen aineiston kanssa tämä ajatus johtaa käsitykseen ihmisen luontaisten piirteiden rajaamisesta tiettyihin, jopa täysin mielikuvituksellisiin muotoihin: tällä haetaan selitystä ihmisen sosiaalisuuden kaltaisiin, empiirisesti ratkaisemattomiin kysymyksiin tarjoamalla moraalisesti värittyneitä käsityksiä eurooppalaisten havaitusta ylivertaisuudesta sivilisaatioiden mittapuulla. Fergusonille ihmisluonnon aktiivisuus ei kuitenkaan tarkoita luonnon kehittymistä: ihminen on yhtälailla luonnoltaan aktiivinen ja sosiaalinen olento riippumatta hänen yhteisönsä hienostuneisuuden asteesta. Näin ollen ihminen elää myös jatkuvassa luonnontilassa, tehden reflektoiden päätöksiä ymmärryksensä varassa. Historiallinen kehitys kertoo meneisyydessä tehdyistä valinnoista, mutta moraalin kannalta merkittävät valinnat on tehtävä ajassa ja paikassa. Tältä osin ihmisluonnon ytimellistä aktiivisuutta ja kykyä täydellistyä ei voi kuluttaa loppuun. Ja juuri tästä syystä ne ovat irroittamattomasti osa ihmisen luontoa. Moraalin kannalta edistys ja rappio kulkevat samasta syystä yhdessä, sillä aktiivisen ihmisluonnon toteutuminen yhä monimutkaisemmissa olosuhteissa vaatii yhä perustellumpaa ajattelua ja toimintaa. Ja juuri tällaista ajattelua ja toimintaa Adam Ferguson pyrkii levittämään oppilaidensa ja laajemman yleisön keskuuteen.
  • Niininen, Iina (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkielmassa tarkastellaan kaupunkilaisen luontosuhteeseen liittämiä sosiaalisia konstruktioita.Tutkielman keskiössä ovat kysymykset siitä, millaisia merkityksiä saa luonto kaupunkilaisen arjen tulkinnoissa, millaisia konstruktioita liitetään ihmiseenosana muuta luontoa sekä miten kokonaisvaltaisena luontosuhde eri ulottuvuuksissaan jäsentyy kaupunkilaisten pohdinnoissa. Aineistoni on kerätty haastattelemalla Helsingin kaupunkisuunnitteluvirastolle mielipiteen yleiskaavasuunnitelmasta lähettäneitä pääkaupunkiseutulaisia, haastatteluita kertyi yhteensä kymmenen kappaletta. Tarkastelen ihmisen luontosuhdetta kvalitatiivisesti, sosiaalisen konstruktionismin viitekehyksessä.Tutkielman analyyttisinä työkaluina käytin temaattista sisällönanalyysiä, kulttuuristen puhetapojen analyysiä ja diskursiivisiä välineitä. Erottelin kulttuuristen puhetapojen pohjalta aineistosta antroposentrisen ja luontokeskeisen ihmiskuvan sekä kolme erilaista luontosuhteen tyyppiä: utilitaristisen, holistisen ja hedonistisen luontosuhteen. Rakentamani kategoriat ovat ideaalityyppinen jäsennys, todellisuudessa yksittäisetkin puheet saattoivat sisältää merkittävän määrän kilpailevia tulkintamalleja ja näkökulmia todellisuuteen. Jäsennykset suhteutuvat toisiinsa tavalla, jossa toinen äärilaita samastuu ihmisen erillisyyden ja poikkeuksellisuuden lähtökohtaan, toinen tulkintaan ihmisen ja luonnon ykseydestä näkökulmien leikatessa toisensa pohdinnoissa luontosuhteen dialektisuudesta.Luontosuhde näyttäytyi kaupunkilaisten arjessa oman toiminnan kehyksenä, moniaistisena luontoelämyksenä ja suojaavana metsämaisemana. Puheissa kaupunkilainen ei juurikaan käsittele luontoa aineellisen hyödyn kontekstissa. Luontaistalouden muotojen kuihduttua pois luontosuhde viittaa joko virkistysliikunnan mahdollistavaan lähiluontoon tai maapallon laajuisiin ympäristöongelmiin. Ihminen jäsentyy kaupunkilaisten puheissa kulttuurin pikemmin kuin evoluution tuotteeksi. Ihmisluonnon ristiriitaisuus tulee esiin pohdinnoissa ihmisen tietoisuuden ja toiminnan välisestä katkoksesta ekologisen järjestelmän kontekstissa. Puheissa ihminen tietää riskiyhteiskunnan tuottamista uhkista, mutta ihmisen toimintaa leimaa partikularistinen suuntautuminen oman edun edistämiseen, sosiaaliseen vertailuun, arjen kulttuuristen tapojen ylläpitämiseen ja mukavuuteen.Kaupunkiluonto merkityksellistyy ensisijaisesti siitä saatavien psykofyysisten hyötyjen ja mielihyvän kautta, mutta myös itseisarvoisena ja suojelua tarvitsevana luontoympäristönä. Maisemana ja suojana luontoympäristö jäsentyy kaupunkilaisen tasapainoisen ja hyvän elämän näkökulmasta edelleen välttämättömyytenä.
  • Seppänen, Olavi (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkielmassani analysoin ja arvioin filosofi-teologi J. Wentzel van Huyssteenin poikkitieteellisen järkeilyn (engl. interdisciplinary reasoning) menetelmiä, erityisesti sellaisina kuin ne ilmenevät hänen pääteoksessaan Alone in the World? Human Uniqueness in Science and Theology (2006). Se on merkittävä ja monipuolinen puheenvuoro keskustelussa kristinuskon teologisten ihmiskäsitysten ja tieteellisen antropologian suhteista, ja siinä yhdistetään omintakeisella tavalla hyvin monien eri alojen tutkimustietoa. Pääkysymykseni ovat: Millaisille filosofisille periaatteille van Huyssteenin poikkitieteellinen järkeily perustuu? Noudattaako hän kuvaamiaan periaatteita johdonmukaisesti tässä teoksessa? Tekeekö hän joitakin episteemisesti epäuskottavia ratkaisuja, ja jos tekee, miten niin? Näiden selvitysten lisäksi kuvaan, kuinka van Huyssteen vertaa uskonnollisuuden historiallista kehkeytymistä teologiseen ideaan ihmisen ja Jumalan suhteesta. Tämäkin palvelee osaltaan hänen metodinsa ymmärtämistä, mutta avaa samalla hänen teologista ajatteluaan. Esittelen ensiksi van Huyssteenin filosofisia käsityksiä tiedon ja järkeilyn luonteesta, jotka yhtäältä korostavat kaiken tiedon tulkinnallista taustaa sekä järkevyyden (engl. rationality) sosiaalisia sidonnaisuuksia. Samalla hän kuitenkin pyrkii osoittamaan, että eri konteksteissa tapahtuvalla tiedon hankinnalla ja järkeilyllä on väistämättä paljon yhteisiä piirteitä, mikä tarjoaa myös vuorovaikutuksen mahdollisuuksia eri tiedonalojen välille. Hänen tietoteoriaansa kuvaamaan käytän hänen omaa termiään ”postfoundationalismi” (engl. postfoundationalism). Toiseksi käyn läpi ajatusta, että orgaaninen evoluutio itsessään on analoginen tulkitsemisen ja järkeilyn prosessille. Tämän niin sanotun evolutiivisen epistemologian (engl. evolutionary epistemology) kautta van Huyssteen pyrkii ennen kaikkea puoltamaan uskonnollisen ajattelun mahdollisuutta tulla tunnustetuksi luonnollisena ja rationaalisenakin ajattelun alueena. Toisaalta hän haluaa laajemmin osoittaa, että kaikki inhimillinen ajattelu jakaa saman biologisen perustan, joka yhdistää hyvinkin erilaisia ja eri tavalla koettuja kognitiivisia toimintoja. Kolmas pääasiallinen aihe on uskonnollisuuden kehkeytyminen ihmiskunnan esihistoriassa ja tämän suhde kristilliseen oppiin, jonka mukaan ihminen on luotu Jumalan kuvaksi. Tuon erityisesti esiin, millä tavalla van Huyssteen vaikuttaa ymmärtävän uskonnon käsitteen sinänsä sekä miten hän tulkitsee esihistoriallisista kulttuureista saatavaa tietoa pyrkiessään ymmärtämään uskonnollisen ihmisen kehittymistä.