Browsing by Subject "ihmisoikeusloukkaukset"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-3 of 3
  • Hietanen, Anna-Emilia (2005)
    Pro gradu -tutkielmassani käsittelen Chilen poliittista vankeutta ja kidutusta käsittelevää kansallista komissiota, ns. Valech-komissiota, joka perustettiin marraskuussa 2003. Komissio tutki kenraali Pinochetin johtaman sotilashallinnon aikana 11.9.1973–10.3.1990 harjoitettua poliittista vankeutta ja kidutusta. Chileen oli jo vuonna 1990 perustettu totuuskomissio tutkimaan sotilasjuntan aikana kuolleiden ja kadonneiden kohtaloita. Kidutusta tämä ns. Rettig-komissio oli käsitellyt vain kuolemaan johtaneissa tapauksissa. Tutkimuksella on kaksi tavoitetta: tutkia, miten komissio toimi ja toisaalta tarkastella komission kautta sitä, miten Chilessä käsitellään ja muistetaan lähihistoriaa. Varsinaiset tutkimuskysymykset ovat: Miten poliittista vankeutta ja kidutusta käsittelevä Valech-komissio syntyi ja miten se toimi? Millainen muistamisen tapa komission työssä näkyy? Varsinaisiin kysymyksiin liittyy lisäksi muitakin kysymyksiä, kuten se, miten Valech-komission raportti otettiin vastaan ja miten poliittista vankeutta ja kidutusta käsiteltiin Chilessä ennen komission syntyä. Lisäksi on työssä tarkastellaan, miten sotilasjuntan ajan muistaminen on Valech-komission myötä muuttunut ja onko komission muistamisen tavasta tulossa hegemoninen. Komissio haastatteli noin 35 000 henkeä ja julkaisi kaksi raporttia. Sen mukaan yli 28 000 ihmistä oli kärsinyt poliittisesta vankeudesta ja kidutuksesta sotilasjuntan aikana. Uhreja tosin arveltiin olevan enemmänkin. Komission mukaan poliittinen vankeus ja kidutus olivat olleet sotilashallinnon institutionalisoitua politiikkaa. Marraskuussa 2004 julkaistu komission loppuraportti herätti runsaasti huomiota Chilessä. Merkittävintä oli, että armeija ja oikeisto tunnustivat komission raportin todenmukaisuuden; aiemmin ne olivat kieltäneet ihmisoikeusloukkaukset tai väittäneet niiden olleen yksittäisten henkilöiden ylilyöntejä. Pääosin raportti otettiinkin hyvin vastaan. Sen herättämistä reaktioista voikin päätellä, että komission raportti on nostanut uuden muistamisen tavan hegemoniseksi. Poliittisista vangeista ja kidutetuista on vihdoin tullut osa "virallista totuutta". Komissio nostaa erityisesti esiin kaksi uutta uhrien ryhmää, naiset ja lapset. Ennen Valech-komissiota naisten kokemasta seksuaalisesta väkivallasta ei juuri ollut puhuttu, ja muutenkin naiset oli usein nähty epäsuorina uhreina omaistensa kärsimysten ja kuoleman kautta. Lapsia ei ennen komissiota ollut käsitetty lainkaan ihmisoikeusloukkausten uhreiksi, vaikka heitäkin vangittiin ja kidutettiin. Alkuperäislähteinä työssä on käytetty Valech-komission raporttia, haastatteluja ja lehtiartikkeleita. Muita lähteitä ovat muun muassa totuuskomissioihin ja muistitutkimukseen liittyvä kirjallisuus.
  • Etelämäki, Jasmin (2006)
    Pro gradu -työni aiheena on Tanskan osallistuminen Kosovon pommituksiin vuonna 1999. Työn tutkimuskysymys on: Miksi Tanska osallistui Kosovon sotaan? Käytän Kosovon sotaa tapausesimerkkinä tutkiessani Tanskan ulkopolitiikan muutosta kylmän sodan jälkeen. Tarkastelen konfliktin kehittymistä sekä kansainvälisen yhteisön ratkaisuyrityksiä, jotka huipentuivat Naton ilmaiskuihin keväällä 1999. Oleellinen osa tutkimuskysymystä on 1990-luvun alussa tapahtunut, kylmän sodan jälkeen hyvin luonnollinen muutos Tanskan ulkopolitiikan ohjelinjoissa. Tuolloin ulkopolitiikan uudeksi teesiksi nousi "aktiivinen kansainvälisyys". Tanskan ulkopolitiikan esittelyn avulla yritän tuoda lukijalle ymmärrettäväksi kontekstin, jossa ulkopoliittisia päätöksiä Tanskassa tehdään. Tästä rakentuu Tanskan ulkopolitiikan perusta, johon liittyvät kiinteästi tanskalaisen identiteetin ja arvojen vaikutukset. Käsittelen työssäni kevyesti myös Tanskan ulkopolitiikan reunaehtojen kehitystä 1990-luvulla. Näistä tärkeimpiä ovat Nato, Euroopan yhteisöt ja eurooppalaisen yhteistyön kehittyminen unioniksi, sekä Yhdistyneet kansakunnat. Tarkasteluni ulottuu 1990-luvun lopusta 2000-luvulle ja taaksepäin 1990-luvun alkuun Tutkin keskustelua Tanskan kansankäräjillä, Folketingetissä, vuoden 1998 lokakuusta vuoden 2000 maaliskuun loppuun. Tanskan ulkopoliittinen instituutti toimitti kansankäräjille selvityksen humanitaarisesta interventiosta maaliskuussa 2000, minkä jälkeen selvityksestä käytiin kansankäräjillä laaja Kosovo-aiheinen keskustelu. Tanskan ulkopoliittisia arvoja määritän lähdekirjallisuuden ja virallisten dokumenttien avulla, joista tärkeimmät lähteeni Tanskan ulkopolitiikan muutoksen osalta ovat kaksi hallitukselle tehtyä selvitystä. Lisäksi olen käyttänyt päälähteinäni Tanskan suurimpia päivälehtiä, Berlingske Tidendeä ja Politikenia. Seurasin lehtiä pätkittäin tammikuusta 1998 kesäkuuhun 1999. Tanskan ulkopoliittisen instituutin, DUPI:n, vuosittain ilmestyneet artikkeli- ja puhekokoelmat, vuosikirjat, ovat olleet pääasiallinen johdatus aiheeseeni. Tutkimukseni lopputulos on, että Tanskan osallistuminen Kosovon sotaan oli merkittävä rajapyykki sen ulkopolitiikan historiassa. Tanska oli aiemmin 1990-luvulla osallistunut samantyyppisiin operaatioihin Naton joukoissa, mutta Kosovon konfliktissa ulkopolitiikan arvot punnittiin selkeimmin. 1990-luvun alussa aktiiviselle kansainvälisyydelle määritelty sisältö kuvasi Tanskan ulkopolitiikkaa myös vuonna 1998. Sen keskeisin teema oli Tanskan ulkopolitiikan riippumattomuus ja tietyt arvot, jotka on perinteisesti liitetty Pohjoismaihin. Alkuperäinen hypoteesini oli, että Tanskan ulkopolitiikkaan 1990-luvun alussa liitetty termi "aktiivinen kansainvälisyys" olisi ollut vielä voimakkaammin sidottu kansainvälisen lain noudattamiseen ja YK:n maailmanjärjestön rooliin kuin loppujen lopuksi osoittautui. Todellinen riippumaton ulkopolitiikka oli Tanskalta kuitenkin vielä 1990-luvun lopussa saavuttamatta.
  • Salmivaara, Anna (2006)
    Tutkimuksessa tarkastellaan uhrien näkökulmaa lähimenneisyyden ihmisoikeusloukkauksien käsittelyyn. Viimeisten vuosikymmenten aikana totuuskomissiot sekä anteeksipyynnöt ja erilaiset korvaukset ovat yleistyneet menneiden vääryyksien korjaamisessa. Ne on esitetty perinteisestä rankaisemiseen perustuvasta oikeudesta poikkeavana restoratiivisena eli korjaavana oikeuden muotona. Tutkimuksessa kuvataan, mistä korjaavassa oikeudessa on kysymys. Toinen tavoite on tutkia Chilen tapauksen kohdalla kadonneiden omaisista muodostuvan Agrupacion de Familiares de Detenidos Desaparecidos –järjestön suhtautumista maassa vuosina 1990-1993 harjoitettuun totuuden ja oikeuden politiikkaan ja korjaavan oikeuden aloitteisiin. Työssä on käytetty korjaavaa oikeutta käsittelevää tutkimuskirjallisuutta, esimerkiksi Martha Minown, José Zalaquettin ja Jaime Malamud-Gotin ajatuksia. AFDD:n osalta lähteinä on käytetty järjestön vuosikertomuksia, lehdistökirjoittelua sekä järjestön johtajien haastatteluja. Totuuskomissiot syntyivät kylmän sodan päättymiseen liittyneessä siirtymävaiheen oikeuden toisessa vaiheessa Latinalaisessa Amerikassa, jossa sotilashallinnot olivat perustaneet repressiivisen politiikkansa ihmisoikeusloukkausten salaamiselle. Totuuskomissioiden lopullinen suosio johtui siitä, että oikeudenkäyntien järjestäminen osoittautui monella tavalla ongelmalliseksi.Syyllisten rankaiseminen voi vaarantaa vielä heikon demokratian. Pinochet oli suojannut sotilaiden aseman armahduslailla, ja uusi demokraattinen hallitus luopui armahduslain kumoamisesta poliittisesti mahdottomana. Totuuskomission, julkisen anteeksipyynnön ja muun symbolisen sekä aineellisen korvauksen keinoin pyrittiin korjaamaan uhrien ja näiden omaisten kärsimä vahinko, tunnustamaan heille tehty vääryys. Toisaalta korostettiin myös koko yhteiskunnalle aiheutetun vahingon korjaamista ja sovintoa. Korjaavan oikeuden kaksi ulottuvuutta ovat uhrikeskeisyys ja sovinnon tavoittelu syyllisten rankaisemisen sijaan. Uhrikeskeisen oikeuden kaksi komponenttia ovat totuus ja korvaukset, joiden yhteinen merkitys on vahingon tunnustaminen ja uhrien omanarvontunteen nostaminen. Korjaavassa oikeudessa tärkein tavoite on rauha. AFDD oli tyytyväinen totuuskomission ja korvausten tekemään tunnustukseen ja vahingon korvaamiseen. Se ei kuitenkaan riittänyt. AFDD vaati jatkuvasti oikeudenkäyntejä. Sen asenteen ymmärtäminen pelkkänä kostonhimona olisi kuitenkin yksinkertaistamista. AFDD vaati oikeudenkäyntejä myös siksi, että totuuskomissio ei tuonut totuutta kadonneiden olinpaikasta. Syyllisten rankaiseminen tekisi kadonneille ja uhreille oikeutta. Kolmas syy ajaa oikeudenkäyntejä oli tulevien rikosten estäminen. AFDD:n asenteen taustalla vaikutti se että taistelusta totuuden, oikeuden ja paremman tulevaisuuden puolesta oli tullut merkittävä osa AFDD:n jäsenten itseymmärrystä.