Browsing by Subject "ihmisoikeuspolitiikka"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-3 of 3
  • Kallinen, Helena (2007)
    Eristetään Etelä-Afrikka –kampanja (EELAK) niminen kansalaisjärjestö toimi apartheidin vastaisen toiminnan kattojärjestönä Suomessa 1983-1992. Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT oli EELAK:n merkittävin jäsenjärjestö, joka aloitti vuonna 1985 käytännössä Suomen ja Etelä-Afrikan välisen kaupan lopettaneen kuljetusboikotin. Tutkimuksessa selvitetään EELAK:n ja AKT:n roolijakoa boikotin ja siihen liittyneen painostustoiminnan aikana sekä EELAK:n merkitystä Suomen Etelä-Afrikkaan kohdistuneessa ulkopolitiikassa tapahtuneeseen muutokseen. Lisäksi tutkitaan EELAK:n ja apartheidin vastaisen toiminnan sopivuutta uuden politiikan teorioiden sekä liiketutkimuksen tarjoamaan viitekehykseen. Tutkimuksessa pääasiallisina lähteinä olivat Kansan Arkistossa sijaitsevat EELAK:n jälkeensä jättämät asiakirjat, lehtileikkeet, tiedotteet ja julkaistu kirjallisuus, Ulkoasiainministeriön Ulkopoliittisia lausuntoja ja asiakirjoja –julkaisut vuosilta 1985-1991 ja valtiopäivien pöytä- ja asiakirjat vuosilta 1985-1992. Näiden lisäksi tärkeimmät kirjallisuuslähteet olivat Tapio Bergholmin Kovaa peliä kuljetusalalla III, Timo-Erkki Heinon Politics on Paper -Finland’s South Africa Policy 1945-91, Pekka Peltolan ja Iina Soirin Finland and National Liberation in South Africa sekä Jari Luodon Ulkopolitiikka ja Ihmisoikeudet –Suomen kansainvälisen ihmisoikeuspolitiikan murroskausi 1985-1995. Tutkimus osoitti EELAK:n protestitoiminnan olleen tiivistä yhteistyötä AKT:n kanssa. EELAK levittyi laajalle yhteiskuntaan ja sillä oli kannattajia sekä kansaliaisjärjestöissä, ammattiyhdistysliitoissa, luterilaisessa kirkossa että eduskunnassa ja sen toiminta sisälsi sekä uuden politiikan että uusien liikkeiden muodot. EELAK ajoi samanaikaisesti esimerkiksi sekä Etelä-Afrikan vastaisten lakien säätämistä Suomen eduskuntaa ja hallitusta painostamalla että järjesti mielenosoituksia ja keräyksiä vapausliikkeiden ja apartheidin uhrien tukemiseksi. Tutkimuksen aikana selvisi, että uudet poliittisen vaikuttamisen muodot ja uusien liikkeiden vaikuttamisen muodot ovat lähes täysin yhteneväiset vaikka uudesta politiikasta ja uusista liikkeistä puhuttaessa tarkoitetaan täysin eri aikakausia. Tutkimuksen myötä esitetään, että oikeudenmukaisempaa olisi puhua vaihtoehtoisista vaikuttamisen muodoista, jotka kattaisivat alleen uuden politiikan ja uusien liikkeiden toimintarepertuaarin. EELAK:n voidaan esittää olevan yhteiskunnallinen liike, joka oli 1960-luvulla heränneen apartheidin vastaisen liikkeen toinen herääminen. Boikotoinnin ymmärtäminen sen laajan käsitteen mukaisesti kattaa alleen myös kuluttajaboikotoinnista eroavat boikotoinnin muodot ja samalla siihen voi ymmärtää liittyvän muitakin painostuskeinoja. AKT:n kuljetusboikotin lisäksi Etelä-Afrikan boikotin nimellä on hyväksyttävää puhua kaikesta Etelä-Afrikan eristystä ajavasta toiminnasta.
  • Kokander, Annukka (2000)
    Tutkimuksessa tarkastellaan kulttuurirelativistisen ihmisoikeuskäsityksen herättämää keskustelua ihmisoikeuksien universaalista luonteesta. Tarkoituksena on selvittää, onko kulttuurirelativismista universaalien ihmisoikeusnormien haastajaksi, ja missä määrin kulttuuri vaikuttaa ihmisoikeuksiin. Kiinan ihmisoikeuspolitiikkaa ja sen syitä arvioimalla pyritään selvittämään, onko Kiinan ihmisoikeuspolitiikka perusteltavissa kulttuurirelativistisilla argumenteilla. Kiinan ihmisoikeuspolitiikan perusteella pyritään myös arvioimaan, missä määrin kulttuurirelativistinen argumentaatio on valtaeliitin keino verhota omia poliittisia intressejä. Tutkimuksessa tarkastellaan ensiksi universaalia ja kulttuurirelativistista ihmisoikeuskäsitystä sekä universalismin ongelmia. Näiden kahden ihmisoikeuskäsityksen yhteen törmäystä tarkastellaan Kiinan ihmisoikeuspolitiikan valossa. Kiinan ihmisoikeuspolitiikkaa analysoidaan poliittisten kannanottojen perusteella. Tarkoituksena on selvittää, missä määrin Kiinan ihmisoikeusretoriikka on kulttuurirelativistista. Luvussa etsitään myös selitysperusteita Kiinan ihmisoikeuspolitiikalle. Lopuksi tarkastellaan vielä Kiinan esittämien argumenttien kestävyyttä universalismiin nähden. Tutkimuksen primaariaineisto koostuu Kiinan perustuslaista, ihmisoikeuksia käsittelevistä ns. valkoisista asiakirjoista (white papers), Kiinan poliittisen johdon kannanotoista ja Kiinan virallisen uutistoimiston, Xinhuan, tiedotteista. Primaariaineisto on hankittu pääosin Kiinan ulkoministeriön ja tiedotustoimiston internetsivuilta. Tärkeimmät teorialähteet ovat Jack Donnellyn (1989) Universal Human Rights in Theory and Practice, Tim Dunnen ja Nicholas Wheelerin (1999) toimittama teos Human Rights in Global Politics ja Ann Kentin (1999) China, the United Nations, and Human Rights. The Limits of Compliance. Tutkimuksen perusteella voi sanoa, että keskustelu kulttuurirelativismin merkityksestä kansainvälisiin ihmisoikeusnormeihin on vilkastunut viime vuosikymmenen aikana. Tutkimuksen perusteella voi olettaa, että kulttuurirelativismi on valtaeliitin keino perustella kyvyttömyyttä toteuttaa universaaleja ihmisoikeusnormeja. Siten ihmisoikeuksien noudattaminen riippuu valtioiden poliittisesta tahdosta. Kulttuurirelativismi näyttää olevan Kiinan uusi poliittinen työkalu, jolla se voi puolustaa omaa ihmisoikeuspolitiikkaansa. Tutkimus myös osoittaa, että Kiinan ihmisoikeuspolitiikan taustalla ovat ennemmin valtaeliitin poliittiset ja taloudelliset intressit kuin kulttuuriset tekijät.
  • Salmivaara, Anna (2006)
    Tutkimuksessa tarkastellaan uhrien näkökulmaa lähimenneisyyden ihmisoikeusloukkauksien käsittelyyn. Viimeisten vuosikymmenten aikana totuuskomissiot sekä anteeksipyynnöt ja erilaiset korvaukset ovat yleistyneet menneiden vääryyksien korjaamisessa. Ne on esitetty perinteisestä rankaisemiseen perustuvasta oikeudesta poikkeavana restoratiivisena eli korjaavana oikeuden muotona. Tutkimuksessa kuvataan, mistä korjaavassa oikeudessa on kysymys. Toinen tavoite on tutkia Chilen tapauksen kohdalla kadonneiden omaisista muodostuvan Agrupacion de Familiares de Detenidos Desaparecidos –järjestön suhtautumista maassa vuosina 1990-1993 harjoitettuun totuuden ja oikeuden politiikkaan ja korjaavan oikeuden aloitteisiin. Työssä on käytetty korjaavaa oikeutta käsittelevää tutkimuskirjallisuutta, esimerkiksi Martha Minown, José Zalaquettin ja Jaime Malamud-Gotin ajatuksia. AFDD:n osalta lähteinä on käytetty järjestön vuosikertomuksia, lehdistökirjoittelua sekä järjestön johtajien haastatteluja. Totuuskomissiot syntyivät kylmän sodan päättymiseen liittyneessä siirtymävaiheen oikeuden toisessa vaiheessa Latinalaisessa Amerikassa, jossa sotilashallinnot olivat perustaneet repressiivisen politiikkansa ihmisoikeusloukkausten salaamiselle. Totuuskomissioiden lopullinen suosio johtui siitä, että oikeudenkäyntien järjestäminen osoittautui monella tavalla ongelmalliseksi.Syyllisten rankaiseminen voi vaarantaa vielä heikon demokratian. Pinochet oli suojannut sotilaiden aseman armahduslailla, ja uusi demokraattinen hallitus luopui armahduslain kumoamisesta poliittisesti mahdottomana. Totuuskomission, julkisen anteeksipyynnön ja muun symbolisen sekä aineellisen korvauksen keinoin pyrittiin korjaamaan uhrien ja näiden omaisten kärsimä vahinko, tunnustamaan heille tehty vääryys. Toisaalta korostettiin myös koko yhteiskunnalle aiheutetun vahingon korjaamista ja sovintoa. Korjaavan oikeuden kaksi ulottuvuutta ovat uhrikeskeisyys ja sovinnon tavoittelu syyllisten rankaisemisen sijaan. Uhrikeskeisen oikeuden kaksi komponenttia ovat totuus ja korvaukset, joiden yhteinen merkitys on vahingon tunnustaminen ja uhrien omanarvontunteen nostaminen. Korjaavassa oikeudessa tärkein tavoite on rauha. AFDD oli tyytyväinen totuuskomission ja korvausten tekemään tunnustukseen ja vahingon korvaamiseen. Se ei kuitenkaan riittänyt. AFDD vaati jatkuvasti oikeudenkäyntejä. Sen asenteen ymmärtäminen pelkkänä kostonhimona olisi kuitenkin yksinkertaistamista. AFDD vaati oikeudenkäyntejä myös siksi, että totuuskomissio ei tuonut totuutta kadonneiden olinpaikasta. Syyllisten rankaiseminen tekisi kadonneille ja uhreille oikeutta. Kolmas syy ajaa oikeudenkäyntejä oli tulevien rikosten estäminen. AFDD:n asenteen taustalla vaikutti se että taistelusta totuuden, oikeuden ja paremman tulevaisuuden puolesta oli tullut merkittävä osa AFDD:n jäsenten itseymmärrystä.