Browsing by Subject "ilmaisu"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-13 of 13
  • Teatterikorkeakoulu / Teaterhögskolan / Theatre Academy Helsinki; Humalisto, Tomi; Karjunen, Kimmo; Kilpeläinen, Raisa (2019)
    Teatterikorkeakoulun julkaisusarja
    The Theatre Academy Helsinki began teaching lighting design in 1986. Since that time, instruction in the degree programme has focused on artistic and technical competence in its mission of helping students form an independent artistic identity. A bold move in its day, the establishment of the lighting design programme has had a profound impact on the Finnish performing arts, as artistic teams have been enriched by a new class of practitioners - artists, thinkers, designers, executors - whose contributions are integral to creating total works of art. Three decades later, lighting design has become established as an artistic field in its own right in the Finnish performing arts; lighting-centred thinking and the use of light have also made strong inroads in other fields, including the fine arts and architecture. The work of lighting designers has left a critical, concrete imprint in the form of both powerful works and collective learning. Despite this, research and articles on the field are rarely published in Finland. This collection, 360 Degrees: Focus on Lighting Design, aims at stimulating conversation about the profession and its history through a diversity of phenomena and perspectives. The hope is that deeper self-understanding will spur further evolution within the field, while making lighting design visible as one art among others. Contributors responded to an open call for submissions, and their writings fall under three broad themes. The first section of this book covers the history of lighting design and its instruction in Finland. In the second, lighting designers reflect on their approach to their work and professional identity as designers and artists. The third and final section delves into questions of visual perception, conceptions of transparency, and the relationship between designer and technology. Originally published in Finnish in 2017, this volume was commissioned to celebrate the 30th anniversary of the lighting design programme at the Theatre Academy of the University of the Arts Helsinki.
  • Humalisto, Tomi; Karjunen, Kimmo; Kilpeläinen, Raisa (2017)
    Teatterikorkeakoulun julkaisusarja
    Valosuunnittelun koulutus aloitettiin Teatterikorkeakoulussa vuonna 1986. Siitä asti teatteritaiteen maisterin tutkintoon johtavan koulutusohjelman opetus on ollut sekä taiteelliseen että tekniseen osaamiseen keskittyvää ja opiskelijoiden taiteilijaidentiteettiä tukevaa. Aikansa rohkea avaus vaikutti syvästi suomalaiseen esittävien taiteiden kenttään; taiteelliset työryhmät ovat saaneet uudenlaisia osaajia - taiteilijoita, ajattelijoita, suunnittelijoita ja toteuttajia, jotka osallistuvat kokonaistaideteosten luomiseen. Kirjoituskokoelma Avauskulmia – Kirjoituksia valosuunnittelusta valottaa valosuunnittelun tai sen koulutuksen historiaa sekä valosuunnittelijoiden työskentelyä, identiteettiä ja siihen liittyviä tekijyyden määrittelyitä. Lisäksi pureudutaan visuaalisen havainnon, läpinäkyvyyden käsitteen ja teknologiasuhteen kysymyksiin. Kirjoituskokoelma juhlistaa osaltaan Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun valosuunnittelun koulutuksen 30-vuotista taivalta.
  • Koponen, Marja (2013)
    Kirjallisessa opinnäytetyössäni tarkastelen ymmärrykseni rakentumista esityksen aikana. Tutkimuksen materiaalina käytän kokemustani esiintymisestä Eeva Muilun koreografiassa Passage – tanssija maailman läpimenemisen paikkana tammi-helmikuussa 2013. Kirjoitukseni pohjalla on ajatus, että tanssijan ajattelu ja ymmärrys esittämisestään tekee teoksen välittymisen katsojalle mahdolliseksi. Tekstissä keskityn erittelemään ajatuskulkujani ja esiintymishetken ymmärtämistä suhtautuen siihen esiintyjäntyön osa-alueena, joka tekee esityshetkestä ja teoksesta merkityksellisen minulle tanssijana ja sitä kautta katsojalle. Merkityksen ja ymmärtämisen käsitteitä selvennän esimerkiksi Martin Heideggerin olemisen ontologian ja Maurice Merleau-Pontyn ruumiin filosofian kautta, avaten muun muassa ajatuksia puhuvasta kielenkäytöstä, kehollisesta ymmärtämisestä ja tyylistä. Merkityksellä en tässä työssä viittaa ainoastaan tarkoitukseen, tai esimerkiksi viestiin, joka teoksella pyrittäisiin välittämään katsojalle. Pikemminkin korostan merkityksen ja ymmärryksen mahdollisuutta avata teos yleisölle. Kun esiintyjänä rakennan merkityksiä itselleni, olen sisällä tekemisessäni. Tätä kautta teos voi avautua myös katsojalle, joka saa muodostaa omat merkityksensä näkemästään. En selitä teosta, vaan erittelen ajatuskulkujani, joiden kautta jäsennän kokemustani esityshetkestä. Muilun teoksessa tapahtuvaa ymmärtämistäni avaan aluksi kuvailemalla esityksen kulun, minkä jälkeen siirryn selvittämään, kuinka teos määrittyy temaattisesti merkitykselliseksi minun mielessäni. Tarkastelen teosta rinnastaen sen rituaaliin, jona teoksesta puhutaan työryhmän kesken. Teos asettuu tanssijoiden opiskelussa aikaan, jolloin valmistaudutaan siirtymään opiskelumaailmasta ammattikentälle, joten vertaamme sitä esimerkiksi siirtymäriittiin. Laajan rituaaliteeman lisäksi itse miellän kullakin kohtauksella olevan tietyn roolin teoksen dramaturgisessa kaaressa. Kysynkin, kuinka suuri osa teokseen liittyvästä ymmärryksestä on työryhmän kesken jaettua, ja mitkä ajatukset ja merkitykset jäävät yksityisiksi. Osa merkityksistä tuntuu saavan erityistä arvoa juuri siitä, että ne jäävät omiksi salaisuuksikseni. Esittelen myös koreografian hahmottamista toimintakäsikirjoituksena, scorena. Teos rakentuu tehtävistä, joita esiintyessäni tarkennan strategioilla. Strategiat ovat minulle kuin työkaluja, joiden avulla arvioi tilannetta ja teen valintoja tehtävän sisällä. Ne voivat olla käyttökelpoisia myös haettaessa tiettyä yleisösuhdetta tai merkityskaarta luotaessa. Strategioista kirjoittaessani viittaan muun muassa Deborah Hayn ajatteluun ja harjoitteisiin. Puhun esimerkiksi Hayn ajatuksesta kehon miljardeista soluista, kevyesti tekemisen oivalluksesta ja kysymyksistä, joita saatan kysyä katsojilta mielessäni. Kolmantena ajatuskulkuna työssäni kerron ajatuksestani ”elämästä teoksessa”. Kiinnostun pohtimaan hetkessä spontaanisti syntyviä kokemuksia, assosiaatioita ja oivalluksia osana esittämästäni muodostuvaa ymmärrystä. Nimeän yhdeksi tärkeimmistä strategioistani ”sallimisen”, joka luo tilaa mille tahansa tuntemukselle tai ajatukselle olla läsnä esitystilanteessa ja muodostua osaksi hetken merkityksellisyyttä. Toisaalta myös tunnistan haasteen pysyä avoimena hetkelle samalla, kun koreografian rakenne määrittää olemistani. Salliessani kaikenlaista olemista esiintyessäni, joudun kohtamaan myös mahdollisesti nousevia ikäviä ajatuksia, kuten epävarmuutta ja arvottamista. Loppupäätelmissäni asetun pohtimaan esiintyjän ajattelun luonnetta yhtä teosta laajemmassa yhteydessä, ilmiönä, jonka uskon koskettavan muitakin esiintyjiä kuin itseäni. Rinnastan yksilön ymmärryksen tavan tärkeyden nykytanssikenttään, jolla tanssija nähdään yhä enenevässä määrin virtuoottisen välinekehon sijaan kokevana, persoonallisena ihmisenä. Tapani ajatella tekee minusta yksilöllisen. Työstän myös ajatuksiani ”hetkessä olemisesta” ja kirjoitan esiintymisestä jakamisena. Tanssijan työnä on tuoda teos yleisön koettavaksi.
  • Bäckström, Kai (2012)
    Tämä opinnäyte käsittelee sitä, kuinka kuorolaulajasta kasvaa näyttelijä. Keskityn erityisesti äänenkäyttöön, koska se on keskeinen osa niin kuorolaulua kuin näyttelijäntyötäkin. Tätä kirjoittaessani minulla on yli 20 vuoden kokemus kuorolaulusta. Äänen kanssa työskentely on tuttua, mutta se on tehty erittäin rajatussa ja hallitussa ympäristössä, ja ennenkaikkea tietynlaisessa estetiikassa. Tämän seurauksena olin käytännössä lakannut pitämästä lauluääntäni ilmaisukeinona. Päästessäni Teatterikorkeakouluun vuonna 2007, kokemus kuorolaulusta osoittautui sekä vahvuudeksi että erittäin rajoittavaksi tekijäksi. Äänenkäyttö ja ryhmässä laulaminen oli helppoa, mutta solistisuus puuttui ja äänenmuodostus oli vahvasti sidottu kuorolaulun estetiikkaan. Klassinen laulunopetus auttoi minua laulajana ja äänenkäyttäjänä, mutta ei tukenut minua kehittymään ulos kuorolaulun estetiikasta. Koin saavani apua vasta tutustuttuani Estill-malliin, jonka perusperiaatteet käsittelen erillisessä luvussa. Lisäksi minulla oli ongelmia sekä puheen nopeuden että artikulaation saralla. Puheongelmat lähtivät ratkeamaan vasta kun onnistuin selvittämään itselleni miksi puhun niin nopeasti, kun taas artikulaatioon ei ollut muuta ratkaisua kuin harjoittelu. Kuorolaulajalle hengitys on lähinnä osa äänenkäytön prosessia, kun taas näyttelijälle se on keskeinen ilmaisukeino. Käsittelen hengitystä lähinnä ilmaisun ja läsnäolon näkökulmasta, ja esitän käytännön esimerkein kuinka hengitys kulkee mukana niin reaktioissa kuin läsnäolossa. Minulle hengityksen käyttämisessä keskeiseksi osoittautui henkilökohtainen suhtautuminen näyttelijäntyöhön ja rooliin. Tämä herätti keskeisiä kysymyksiä taiteen henkilökohtaisuudesta, ja ennen kaikkea omista motiiveistani. Vastaan näihin kysymyksiin opinnäytteen loppupuolella. Kirjoitusprosessin aikana valkeni myös, kuinka paljon kuorolaulu on vaikuttanut minuun henkilönä ja näyttelijänä. Opinnäytteen loppupuolella on lyhyt selonteko siitä, kuinka minun on näyttelijänä suhtauduttava työhöni päinvastoin kuin kuorolaulajan. Opinnäyte on itsereflektiivinen. Ulkopuolinen lähdemateriaali jää hyvin rajalliseksi, koska henkilökohtaisessa aiheessa oli riittävästi keskusteltavaa ilmankin.
  • Palmu, Kristian (2017)
    Käsittelen opinnäytetyöni kirjallisessa osiossa omaa näkökulmaani valosuunnitteluun. Näkökulmani pohjautuu runolliseen ilmaisuun. Esitän, millaiseksi valosuunnittelijan työ on minulle runollisuuden valossa muodostunut. Avaan aluksi henkilökohtaista historiaani suhteessa kieleen ja siihen liittyvään omakohtaiseen problematiikkaan, joka pohjustaa tarpeeni ilmaista itseäni runollisesti valosuunnittelun kautta. Ensimmäisessä luvussa pohjustan väitteet runollisen valollisen ilmaisun mahdollisuuksista ja siihen liittyvistä haasteista avaamalla omaa arvomaailmaani. Avaan kaipuuni henkilökohtaiseen hyvinvoinnin ja onnellisuuden tunteeseen. Käsittelen haaveilua ja kuvittelua voimavarana ja lähteenä, josta runollinen ilmaisuni ammentaa. Sukellan syvälle itseeni yrittäen tuoda pintaan sieltä löytyvän runokuvan itselleni ja lukijalle tutkittavaksi. Palaan pintaan puhumalla laajemmin runollisen havainnoinnin merkityksestä ja mahdollisuudesta tässä maailmassa. Puhun maailmassa olemisen runollisuudesta peilaamalla ajatuksiani lyhyesti filosofi Martin Heideggerin käsitykseen runollisesta olemisesta. Avattuani maailmankatsomustani esitän millä tavalla hahmotan runollisen uneksinnan itselleni luontevana ja ohjenuorana ja metodina valollisessa ilmaisussani. Käsittelen myös metodin potentiaalista yhdentekeväisyyttä suhteessa kokijaan pohtimalla kokijan oman havainnointikyvyn autonomisuutta. Toisessa luvussa avaan opinnäytteeni taiteellisen osion, tanssiteos MASS THING -teoksen syntyprosessia. Esittelen työskentelyäni ryhmässä prosessilähtöisessä produktiossa ja valo- ja videosuunnitelmani hidasta syntyä pala kerrallaan. Pyrin samalla antamaan konkreettisia esimerkkejä ensimmäisessä luvussa käsittelemälleni runolliseen ilmaisuun tähtäävälle työskentelymetodille. Avaan teoksen erilaisten valollisten elementtien syntyä pohtimalla niiden arvo- ja kokemusmaailmaani pohjautuvia alkuperiä. Luvun päätteeksi esitän teoksen kokonaisdramaturgiaa kommentoimalla koreografin kohtausesittelyä omilla, valo- ja videosuunnitelmani kokonaisuutta avaavilla mietteillä. Avaan lopuksi työryhmän suunnitelmaa viedä MASS THING -teosta uuteen suuntaan ja pohdin runollisen ilmaisuni ajatuspohjan toteutusta MASS THING -teoksen parissa ja pyrkimystäni syventyä kyseiseen ajatteluun. Liitteissä avaan MASS THING –teoksen valosuunnitelmaa tekniseltä kantilta valokartan muodossa.
  • Stenberg, Anna (2019)
    I den skriftliga delen av mitt magisterarbete för magisterprogrammet för konstnärlig framställning i dans på Konstuniversitetets Teaterhögskola i Helsingfors, utgår jag från tesen att i en konstnärlig arbetsgrupp kommer samtliga medlemmar att påverka det konstnärliga arbetet samt arbetsklimatet, aktivt och målmedvetet eller indirekt och omedvetet. Mitt syfte är att reflektera över den räckvidd ett konstnärskap idag kan ha, vad detta innebär, hur och genom vem räckvidden manifesteras, när och var. Jag närmar mig detta ställningstagande genom en genomgång av termen kommunikation och hur den närvarar i mitt konstnärliga arbete, samt begrundar även de ramverk som människans köttsliga varandet innebär för danskonst och kommunikation. I det första kapitlet, inledningen, presenterar jag mina utgångspunkter och frågor. Jag beskriver mitt konstnärliga slutarbete och de element som där anknyter till dessa. Det fysiska scenkonstverket Förvandlingen- Muodonmuutos spelades på svenska och sedan även på finska, hos Svenska Teatern i Helsingfors samt på turné i Sverige i samarbete med Riksteatern. Jag behandlar kort språklighet som en del av de egenskaper som präglar min kommunikation och de situationer där jag är verksam. Detta får mig att återkomma till teman som ordval och översättning mellan språk och mellan olika uttrycksmedel. Jag använder mig av tankar uppmålade av bl. a Jaana Parviainen, Jo Butterworth, Kirsi Monni, Martin Heidegger, Timo Klemola, Anna Kupari och Kai Lehikoinen för att skapa en enhetlig uppfattning om de mångfacetterade fenomenen kommunikation och köttsligt varande innebär, så som de utspelar sig inom landskapet för konstnärliga processer. Sedan följer de grundläggande frågor som jag föreslår som verktyg för strukturerande av upplevelser, tillsammans med en sketch över de strukturer jag återkommande upplever förankrar respons och underlättar kommunikation. Under de följande kapitlen tar jag mig en närmare titt på de grundläggande frågorna som jag här uppdelar till vad, hur, vem, när, var. Jag vänder och vrider på dem för att hitta olika synvinklar och lägen där de synliggör information eller förankrar ett kommunicerande konstnärligt skapande. Angående kommunikation i relation till hierarkier under konstnärliga processer har jag rört mig runt den Didaktik-demokratiska spektrum- modellen som Jo Butterworth skapade under ett tidigt 2000- tal, och via denna lyfter jag fram teman som dansarens föränderliga position, rörelse av informatio och de förväntningar och förmågor som enligt min uppfattning och mina erfarenheter riktas mot dansaren under olika slags formationer av konstnärligt arbete. Jag uppmärksammar de performativa egenskaper ett talande har under en arbetsprocess, samt vilken politisk räckvidd, dvs. samhällelig performativitet ett konstnärskap idag kan ha. Slutligen reflekterar jag över hur ett sanningssökande, ordsökande och ständigt lärande sker som i en tidslig loop i det kontext en utbildning utgör. Till sist samlar jag ihop de element jag funnit under denna process till en slutsats.
  • Mäkinen, Mirva (2018)
    Acta Scenica
    Tämä tutkimus käsittelee kontakti-improvisaation arvoja somaesteettisen esityksen kehyksessä. Tutkimukseni tavoite on taiteellisten töiden, kokeilujen sekä kirjallisen kommentaarin avulla löytää tietoa kontakti-improvisaation arvoista esityksen kehyksessä. Jäsensin arvoja tanssitaiteilijoiden haastatteluiden avulla, toin ne harjoittamaani praktiikkaan sekä tutkin niitä tanssijoiden kokemusten ja taiteellisten töiden avulla. Tutkimus on ollut sukeltamista syvälle kehon kokemukseen ja palaamista sieltä takaisin uuden ymmärryksen kanssa. Kysymyksessä on taiteellinen tutkimus, joka on monialaista taiteilija- ja taidelähtöistä tai taidepedagogista tutkimusta, jolla on esimerkiksi Teatterikorkeakoulussa noin 20 vuoden traditio. Tutkimustani on ohjannut halu löytää viitekehystä kontakti-improvisaatiosta kumpuavalle ajattelulle. Minulla on ollut tarve ymmärtää tanssista ja erityisesti kontakti-improvisaatiosta nousevia kokemuksia. Tutkimus työstää esiin kontakti-improvisaatioon liittyviä arvoja erilaisilla menetelmillä, joista keskeisiä ovat tanssitaiteilijoiden haastattelut, sekä taiteelliset työt, joissa tarkastelun kohteena ovat erityisesti tanssijoiden katsottuna olemisen kokemukset esityksen kehyksessä. Arvojen esiin saamiseksi ja ymmärtämiseksi tutkimus sijoittaa kontakti-improvisaation laajempiin kehyksiin, joista tärkeimpinä ovat lajin historiallinen tausta, sen harjoittamisen käytännöt sekä keholliseen kokemukseen, taitoon ja taiteeseen liittyvät teoreettiset pohdinnat, erityisesti Richard Shustermanin somaestetiikka ja John Deweyn pragmatistinen filosofia sekä Timo Klemolan taidon filosofia. Perehtyessäni somaestetiikkaan havaitsin siinä samankaltaisia keskeisiä arvoja kuin kontakti-improvisaatiossa. Somaestetiikka on Richard Shustermanin luoma termi, ja se tarkoittaa Shustermanille sekä sisäistä kehotietoisuutta että kehon käyttämistä itseilmaisuun (Shusterman 2008, 2–3). Shustermanille filosofia ei ole vain käsitteellistä ajattelua ja puhetta, vaan filosofia sisältää myös kysymyksen siitä, millainen suhde meillä on kehoomme. Harjoittaessamme tietoisuuttamme kyky vastaanottaa kehon aistimuksia paranee. Aistimaailma ja kehotietoisuus toimivat yhdessä, tietoisina toisistaan reflektoiden toinen toistaan. Shustermanin mukaan somaestetiikan tehtävä on tutkia itsen luovaan muovaamiseen liittyvää kehollista tietoa sekä sen diskursseja, käytäntöjä ja menetelmiä. (Shusterman 1997a, 34.) Kontakti-improvisaatio on Steve Paxtonin alkujaan kehittämä tanssin muoto, jossa on kyse kahden tai useamman liikkuvan kehon fyysisestä kohtaamisesta. Tässä tutkimuksessa fokusoin kontakti-improvisaation arvoihin. Arvoilla tarkoitan kokemusten kautta nousevia sisäisiä hyveitä (MacIntyre 2004), joita haastateltavat tanssitaiteilijat pitivät tärkeinä harjoittaessaan kontakti-improvisaatiota. Olen yhtenä tutkimusmetodina käyttänyt haastattelua. Haastattelin vuonna 2010–2011 yhdeksää keskeistä kontakti-improvisaation edustajaa: Alito Alessi (USA), Ray Chung (USA), Frey Faust (USA/Saksa), Joerg Hassmann (Saksa), Keith Hennessy (USA), Steve Paxton (USA), Nancy Stark Smith (USA), Carol Swann (USA). Myöhemmin lukuvuonna 2013 haastattelin myös Stephen Battsia (Pohjois-Irlanti). Haastatteluissa kysyin kontakti-improvisoijien tunnistamia arvoja tekniikan, esityksen ja omakohtaisen kokemuksen näkökulmasta. Toisena tutkimusmetodina käsittelin haastatteluista jäsentämiäni arvoja taiteellisissa töissä Round Robin Project, Inner Landscape ja Spherical Space. Arvojen lisäksi käsittelin taiteellisissa töissäni katsottuna olemisen kysymystä sekä tanssijan suhdetta tilaan. Julkinen, intiimi ja kehällinen tila määrittivät taiteellisten töiden estetiikkaa ja katsottuna olemisen kokemusta. Teosten yhteydessä esiintyvät tanssijat kirjoittivat lähes kaikkien harjoitusten ja esitysten jälkeen kokemuksistaan kontakti-improvisaatiosta ja katsottuna olemisesta. Näin ollen jokaisessa taiteellisessa työssä tanssijoiden somaattinen läsnäolo, kehollinen havainto ja kokemuksessa ajattelu olivat keskiössä. Tutkimuksen perusteella totean, että erityisesti ”small dance”, ei-tietäminen, aistiminen, kuunteleminen, kosketus ja luottamus olivat arvoja, jotka herkistivät tanssijan somaattista läsnäoloa esitystilanteessa. Aistimisella oli yhteys tanssijan refleksien tarkkuuteen ja sitä kautta tulevaan reagointinopeuteen, toimintaan, ajatuksiin, tuntemuksiin ja myös tunteisiin. Esimerkiksi kaatumisen tunteen aistiminen ja liikkeellisen valinnan tekemisen prosessi helpottui, kun aistit olivat hereillä ja herkistyneinä. Aistien välityksellä tanssijat loivat yhteyden tunnetta toiseen ihmiseen ja ympäröivään maailmaan. Aistiminen ja kosketus vahvistivat läsnä olemisen kokemusta ja helpottivat katsottuna olemista. Toisen tanssijan katse usein auttoi energian ylläpitämistä tanssin aikana, kun taas esiintymistilanne välillä haastoi tanssijan somaattista läsnäoloa ajaen tanssijaa tekemään tuttuja valintoja. Ympäristöllä ja tilanteella on merkitystä somaattisen kokemuksen ja läsnäolon muodostumisessa. Kun jäsentämäni arvot olivat läsnä kontakti-improvisaation esityksessä, esityksen voi nähdä olevan myös somaesteettinen esitys. Tämä oli tämän tutkimuksen yksi keskeinen löydös. This artistic research is focusing on values in contact improvisation and how it is presented in a somaesthetic performance context. The motivation for this artistic research is to find new information and experiences within dance. The artistic research involves diving deeply into embodied experiences and from there investigate new information. This artistic research is based on art and artists or artpedagogs, and has a long tradition in the University of the Arts, Helsinki.Contact Improvisation was originally founded by Steve Paxton and is defined as the meeting of two (or more) moving bodies. The main focus of this artistic research will be the values found within contact improvisation. Values are defined as important insights that were obtained through interviews with contact improvisation dancers. From a somaesthetics point of view, I research specifically bodily perception and thinking through the movement. The goal is to find out what kind of values there are in contact improvisation and what experiences dancers have from being seen by other dancers or a member of an audience. I research how dancers sensory and somatic experiences are transformed in a somaesthetic performance process. Somaesthetics is founded by Richard Shusterman, and is defined as an inner bodily awareness and outer bodily expression (Shusterman 2008, 2–3). Philosophy is not only about talking, but it is a question about what kind of relationship we have to our body. Shusterman includes to somaesthetics and bodily awareness a form, representation and lived life. (Shusterman 1992, 268.) Bodily awareness through Shusterman’s point of view is the kind of awareness that a vital, sensorial and sensational body guides towards and at the same time senses itself. (Shusterman 2012, 197.) When we are practicing our awareness, the ability to perceive bodily sensations becomes sharper. The sensorial world and bodily awareness are working together to remain aware of each other and simultaneously reflect each other. This research has been guided by my curiosity to find a context to investigate the way of thinking through contact improvisation and the values that are in this dance form. I have had a need to research and find greater understanding of the awareness that I find through this dance form. The subject of values is considered from three different perspectives: interviewing, three artistic performance investigations and through dancers personal viewpoints. Through the artistic investigations I am researching what kind of somatic or somaesthetic experience a dancer has from being looked at. In order to find these values and understand them, this research is placing contact improvisation in a wider perspective through historical background, the rehearsal process of contact improvisation and theoretical writings about bodily experience, skill and art. I am using somaesthetics by Richard Shusterman, pragmatistic philosophy by John Dewey and philosophy about skill by Timo Klemola as a theoretical background. One of the methods for collecting material has been through interviews. I was interviewing nine experienced contact improvisation practitioners during year 2010–2011: Steve Paxton, Nancy Stark Smith, Alito Alessi, Frey Faust, Ray Chung, Carol Swann, Joerg Hassmann and Keith Hennessy. During 2013 I interviewed Stpehen Batts (North Ireland). In these interviews I was asking what are the important values or skills in contact improvisation. Specifically I was researching the important values found in Contact Improvisation as a technique form, in performance, and also as a phenomena. The three artistic performances of this research are “Round Robin Project”, “Inner Landscape” and “Spherical Space”. The material and values that were found during the interview process were central in all artistic performances. These performances were also for exploring the dancers connection to the space; public space, intimate space and spherical space. Dancers were responding through writing after each rehearsal and performance in response to their experiences of being seen. Central in each artistic performance is the dancers somatic presence, bodily perception and thinking through movement. Values that made dancers somatically present and sensitive in a moment of a performance include “small dance”, not knowing, sensing, listening, touch and trust. Sensing has a connection to dancers reflexes as speed of reaction, action, thinking, sensation and feelings. Sensation of falling and process of choice making become easier when these senses are awake and alert. Dancers create connections to other people and to the space through their senses. Understanding our senses and touch make the experience of being seen and our empathetic abilities stronger as well as the experience of being seen by other dancers or audience members, and that made experience of being seen by other dancer or an audience easier. Being seen by other dancers was helping to keep the energy up while dancing, but being seen by the audience was challenging the somatic presence and the dancers started to make choices based on habits. Environment has an influence while creating somatic experience and presence.
  • Alanko, Nea-Maria (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, 2016)
    Tässä tutkimuksessa perehdyttiin erään musiikkiteatterin elementin, tekstityöskentelyn, merkitykseen ja opetustapoihin laulunopetuksessa eri konteksteissa: Sibelius-Akatemian musiikkikasvatuksen aineryhmän pop/jazz-laulunopetuksessa sekä Teatterikorkeakoulun näyttelijäntyöopiskelijoiden, sekä muiden teatterialan opiskelijoiden ja ammatinharjoittajien laulunopetuksessa. Tutkimusta varten haastateltiin kolmea laulupedagogiikan asiantuntijaa. Tutkimusote oli laadullinen tapaustutkimus. Tutkimusmenetelmänä käytettiin sisällönanalyysia fenomenografisella otteella ja aineistonkeruumenetelmänä puolistrukturoitua teemahaastattelua. Tutkimuskysymykseni olivat: 1. Miten kyseisissä laulunopetuksen konteksteissa opetetaan tekstityöskentelyä? 2. Minkälaisia tekstityöskentelyn elementtejä ja niiden välisiä suhteita ilmenee näissä laulunopetuksen konteksteissa? 3. Miten musiikkiteatteriin kohdistuvaa laulunopetusta tulisi kehittää? Tutkimustulosten perusteella laulunopetuksessa tekstityöskentelyä opetetaan pohtimalla tekstin taustaa, tasoja ja kontekstia, perehtymällä tekstin painotuksiin ja suhteeseen musiikillisten elementtien kanssa, puhumalla tekstiä sekä työstämällä vokaaleja ja konsonantteja. Jokaista opiskelijaa kohdellaan opetustilanteissa yksilönä taustasta riippumatta. Tutkimuksessa nousseita tekstityöskentelyn elementtejä ovat ilmaisun ja tekniikan lisäksi liike, puheen ja laulun yhdistäminen sekä ohjelmistovalinnat. Ilmaisun osa-alueeseen sisältyy näyttämömusiikissa kerronta ja tunneilmaisu. Ilmaisu-termi voi toimia myös yläkäsitteenä kyseisen termin eri osa-alueille, kuten musiikki, teksti ja tanssi. Elementtien suhde toisiinsa on hierarkkisuuden sijaan kuitenkin erilaisten suhteiden muodostama verkosto. Musiikkiteatterin tyylilajiin kohdistuvan laulunopetuksen kehittämisessä on oleellista yhteistyö puhe-, laulu- sekä ilmaisuopettajien välillä. Tutkimuksen perusteella opetuksessa parhaaseen mahdolliseen tulokseen päästään yhdistämällä musiikkiteatterin eri elementtejä, kuten liike ja ilmaisu, osaksi laulunopetusta. Musiikkiteatterin koulutuksen tarve on Suomessa suuri, haasteena on toistaiseksi opiskelijoiden heterogeenisyys, erilaiset valmiudet sekä vaihteleva suhtautuminen musiikkiteatterin käsitteeseen.
  • Tångeberg-Grischin, Maya (2011)
    Acta Scenica
  • Löfgren, Hanna (2007)
    Tutkielma käsittelee yrittäjyyspuhetta yrittäjyyden politiikkaohjelmassa ja siihen liittyvässä lehtikirjoittelussa. Työssä tutkitaan, kuinka aineistojen ilmentämä hallitseva yrittäjyysdiskurssi merkityksellistää yrittäjyyttä ja millaisin retorisin keinoin yleisön älyllistä hyväksyntää ja toiminnallista alttiutta aineistoissa herätellään. Taloudellisen toiminnan asemesta yrittäjyyttä lähestytään yhteiskunnallisessa kontekstissa ja erityisesti kielenkäyttöön keskittyen. Teoreettisena lähtökohtana on käsitys kielen todellisuutta rakentavasta luonteesta. Tutkielman kaksiosaisen aineiston muodostavat Vanhasen I hallituksen (2003-2007) strategia-asiakirja vuodelta 2004 yrittäjyyden politiikkaohjelmaa koskevilta osin sekä kauppa- ja teollisuusministeriön lehdistöseurannasta poimittu yrittäjyyden politiikkaohjelmaan ja yrittäjyyspolitiikkaan liittyvä sanomalehtiaineisto aikaväliltä 7.1.-18.12.2004. Lisäksi viitataan yrittäjyyden politiikkaohjelman loppuraporttiin helmikuulta 2007. Poikkihallinnollisen yrittäjyyden politiikkaohjelman myötä yrittäjyys nousi yhdeksi hallitustyön strategiseksi painopistealueeksi saaden näin uutta merkityspotentiaalia kansallisella agendalla. Yhdistämällä ohjelmatekstiin media-aineisto, on määrä tavoittaa kaksi keskeistä yhteiskunnallisen määrittelyvallan käyttäjää julkisuuden areenalla. Tutkimusmenetelmänä on hyödynnetty retorista tekstianalyysiä, jossa laadullinen lähiluku yhdistyy uuden retoriikan piiristä nousseeseen näkemykseen teksteistä toimijoiden politiikan ilmaisimina. Tekstejä lähestytään sekä puhujan että yleisön käsitteen kautta tunnistaen argumentaatiotekniikoita ja retorisia kuvioita sekä tehden näkyviksi tekstien taustalla vaikuttavia retorisia esisopimuksia. Myös hallinnon ja median aineistojen keskinäistä suhdetta tarkastellaan. Retorisen tekstianalyysin tulosten tulkintaan sovelletaan yleisemmin liiketoiminnan strategisen suunnittelun ja markkinoinnin piirissä hyödynnettyä SWOT-analyysiä, josta tuttujen käsiteparien avulla yrittäjyyspuheesta paikannetaan vahvuuksien ja heikkouksien sekä mahdollisuuksien ja uhkien kehyksiä. Retoriikka-analyysin osalta työ nojaa uuden retoriikan isäksi mainitun Chaïm Perelmanin ajatteluun, jossa argumentaation formaalin pätevyyden sijaan keskitytään retorisiin vakuuttavuuden keinoihin ja kielellisiin valintoihin. Keskeisiä lähteitä ovat olleet mm. Perelmanin teos Retoriikan valtakunta (1977) sekä eräät Hilkka Summan Perelmanin ajattelua käsittelevät esitykset. SWOT-analyysin malli on peräisin teoksesta Principles of marketing (Kotler et al. 2002). Empiirisessä osiossa politiikkaohjelman yrittäjyyspuhe näyttäytyy mm. talouden ensisijaisuuden esisopimukseen nojaavana, eri argumentaatiostategioin vastaanpanemattomaksi rakennettuna ja yleisödialogia välttävänä. Sanomalehtiaineiston yrittäjyyspuheesta piirtyvät esiin kamppailun ja luonnollistamisen metaforatyypit. Yrittäjyys esitetään yksilötasolla useammin heikkouksien kuin vahvuuksien ja yhteiskunnan tasolla useammin riskien kuin mahdollisuuksien yhteydessä. Hallinnon diskurssin todetaan osin läpäisevän mediatekstit. Johtopäätösluvussa yrittäjyyspuhetta lähestytään sekä deskripitiivisestä että preskriptiivisestä näkökulmasta; Miten yrittäjyydestä puhutaan hallinnon tekstissä ja miten media-aineistossa? Entä miten siitä tulisi tai voitaisiin puhua yhtäältä julkisten yrittäjyystavoitteiden ja toisaalta kansalaisyhteiskunnan näkökulmasta? Johtopäätöksenä esitetään, että hallinnon ja median tekstejä yhdistävät talouden ensisijaisuuden esisopimus ja välttämättömyyden retoriikka, joiden yhteyttä talouden metaideologiaan pohditaan. Todetaan yrittäjyyspuheen kaksijakoisuus; yhtäältä yrittäjyyttä argumentoidaan vääjäämättömänä hyvinvoinnin takuutekijänä ja toisaalta riskien ja uhkien täyteisenä toimintakenttänä. Lopuksi nostetaan esiin kysymys vaihtoehtoisista puhetavoista.
  • Vilkman, Beisa (Helsingin yliopisto, 2021)
    Making crafts is no longer based on need alone. The importance of craft as a subject emphasizing self-expression has grown, and craft teachers have a significant role in how craft is valued in the future. The theoretical framework of the study examines the sociocultural context of craft and which elements affect the expressive meanings of craft. The study outlines the meanings associated with craft expression by craft teacher students and discourses based on the research data. The use of language as a research subject reflected the contextual nature and culture of the meanings related to craft expression. In the study, discourse referred to a fairly established discussion about issues that construct social reality. The research data consisted of 38 essays written by the craft teacher students in the University of Helsinki during the Study planning course in 2014 and 2017. Part of the essay assignment was to reflect on one’s own craft expression. The qualitative research method was interpretive discourse analysis. Initially, through content analysis, I outlined what meanings craft teacher students attached to craft expression when describing their own craft expression. In the discursive analysis phase, I interpreted what kind of discourses were constructed from the data. The data emphasized product- and need-based understanding of craft, in which practicality was found to exclude expressiveness of craft. Based on the data analysis, four discourses of craft expression were constructed: sustainable craft, flawless craft making, beauty and non-expression. Like the meanings associated with craft expression, discourses overlapped, and the topics got various aspects in different discourses. The meanings and discourses associated with craft expression open up the effects of craft culture and help to understand the significance of craft as part of the diversity of life.