Browsing by Subject "ilmastopolitiikka"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 52
  • Tella, Anniina (Helsingin yliopisto, 2019)
    Ilmastonmuutos on kenties eniten yhteiskunnallista keskustelua viime vuosina herättänyt luonnonilmiö. Sekä kansainvälisessä ilmastopoliittisessa keskustelussa että turvallisuustutkimuksessa ilmastonmuutosta on alettu 2000-luvulla pitää turvallisuuden kannalta yhä uhkaavampana ilmiönä. Monien luonnontieteilijöiden näkemysten mukaan ilmastonmuutos on suurin yksittäinen uhka koko ihmiskunnan tulevaisuudelle. Ilmastokysymykseen heräämisen myötä ympäristö- ja ilmastoasioista huolestuneet kansanliikkeet alkoivat vuoden 2007 jälkeen ympäri Eurooppaa vaatia ilmastonmuutokseen puuttumista. Ilmastolaki nousi Suomessa Jyrki Kataisen koalitiohallituksen hallitusohjelmaan vuonna 2011 usean eri kansalaisjärjestön yhteiskampanjan aktiivisen ja kansainvälisten esimerkkien innoittaman lobbaustyön seurauksena. Hallituksen esitys ilmastolaiksi annettiin eduskunnalle 5. kesäkuuta 2014, ja vilkkaiden eduskuntakäsittelyjen jälkeen laki hyväksyttiin 6. maaliskuuta 2015 selvin äänin 150–33. Suomen ilmastopolitiikan tulevaisuuden suuntaviivoja määrittelevä ilmastolaki astui voimaan 1. kesäkuuta 2015. Tutkielmassa tarkastellaan, näyttäytyikö ilmastonmuutos suomalaisen ilmastopolitiikan ja -lainsäädännön näkökulmasta turvallisuusuhkana ilmastolain säätämisen aikaan 2014–2015. Aineisto koostuu ilmastolain säätämiseen liittyvistä eduskunnan asiakirjoista sekä valmiin ilmastolain tekstistä. Tarkastelun kohteena ovat siis ilmastolain varsinainen säädäntäprosessi hallituksen esityksestä valmiiseen lakiin ja tuohon prosessiin liittyvät asiakirjat. Lain säätämisen yhteydessä näyttäytyviä turvallisuuskäsityksiä analysoidaan osittain niin kutsutun turvallistamisteorian (securitization) pohjalta. Turvallistamisteoriaa täydentää teoria riskifikaatiosta (riskification), joka tekee eron uhkan ja riskin käsitteiden välille. Teoreettinen viitekehys toimii tutkielmassa analyyttisena työkaluna siten, että valitusta tutkimusaineistosta tehtyjä havaintoja verrataan kehyksen sisältöihin ja pohditaan, miten havaintoja voi tulkita teorian näkökulmasta. Tutkielman yhtenä tavoitteena onkin selvittää, oliko ilmastonmuutos ilmastolakiprosessin aikaan turvallistettu Suomessa. Vahvasta teoriayhteydestä huolimatta tutkimusmenetelmänä hyödynnetään kuitenkin ennen kaikkea historiantutkimukselle ominaista, aineistolähtöistä lähdekriittistä tutkimusotetta, jotta saadaan aikaan selkeä kronologisesti jäsentynyt kuva siitä, miten Suomen ilmastolakiprosessi eteni ja miten mahdollinen turvallisuusajattelu vaikutti prosessin taustalla. Käytännössä aineiston analyysi tapahtui tutkimusprosessin aikana siten, että aineistosta tehtyjä poimintoja analysoitiin lähdekriittisesti asetettujen tutkimuskysymysten perusteella sekä pohdittiin havaintojen merkityksiä suhteessa turvallistamisteoriaan. Aineiston perusteella havaittiin, että moni kansanedustaja oli ilmastolain eduskuntakäsittelyjen aikaan sitä mieltä, että ilmastonmuutos oli jo nykyisellään jopa suurin uhka, joka Suomeen ja yleisesti ottaen koko ihmiskuntaan kohdistui. Tästä huolimatta suuressa osassa aineistoa ilmastonmuutos näyttäytyi ennemminkin merkittävänä riskinä, joka pitäisi saada hallintaan. Ilmastolaki nähtiin eräänä keinona tuon riskin hallitsemiseen. Perussuomalaisten eduskuntaryhmä oli keskusteluun aktiivisesti osallistuneista ainoa, joka vastusti lain säätämistä ja joka ei ilmaissut näkevänsä ilmastonmuutoksella olevan yhteyksiä turvallisuuteen. Aineiston perusteella ei voinut suoranaisesti päätellä ilmastonmuutoksen olleen Suomessa ilmastolain säätämisen aikaan turvallistettu. Ilmastonmuutoksen nähtiin kuitenkin selvästi liittyvän yhteiskunnalliseen turvallisuuteen, sillä läpi koko aineiston siihen liitettiin toistuvasti riskin käsite ja osassa aineistoa siihen viitattiin myös turvallisuusuhkana. Tutkielman keskeisin tulos on, että eräiden kansanedustajien selvästi turvallisuuteen viittaavista kannanotoista huolimatta ilmastonmuutos ei näyttäytynyt ilmastolakiprosessin aikana suomalaisen ilmastopolitiikan ja lainsäädännön kokonaisuuden näkökulmasta varsinaisena turvallisuusuhkana. Sen sijaan se nähtiin ehdottoman huolestuttavana ilmiönä, riskinä, josta saattaisi tulevaisuudessa muodostua todellinen turvallisuusuhka, jos sitä ei saada globaalisti yhdessä hallintaan.
  • Kupiainen, Kaarle Juhana; Aamaas, Borgar; Savolahti, Mikko; Karvosenoja, Niko; Paunu, Ville-Veikko (European Geosciences Union, 2019)
    Atmospheric Chemistry and Physics 19, 7743–7757
    We present a case study where emission metric values from different studies are applied to estimate global and Arctic temperature impacts of emissions from a northern European country. This study assesses the climate impact of Finnish air pollutants and greenhouse gas emissions from 2000 to 2010, as well as future emissions until 2030. We consider both emission pulses and emission scenarios. The pollutants included are SO2, NOx, NH3, non-methane volatile organic compound (NMVOC), black carbon (BC), organic carbon (OC), CO, CO2, CH4 and N2O, and our study is the first one for Finland to include all of them in one coherent dataset. These pollutants have different atmospheric lifetimes and influence the climate differently; hence, we look at different climate metrics and time horizons. The study uses the global warming potential (GWP and GWP*), the global temperature change potential (GTP) and the regional temperature change potential (RTP) with different timescales for estimating the climate impacts by species and sectors globally and in the Arctic. We compare the climate impacts of emissions occurring in winter and summer. This assessment is an example of how the climate impact of emissions from small countries and sources can be estimated, as it is challenging to use climate models to study the climate effect of national policies in a multi-pollutant situation. Our methods are applicable to other countries and regions and present a practical tool to analyze the climate impacts in multiple dimensions, such as assessing different sectors and mitigation measures. While our study focuses on short-lived climate forcers, we found that the CO2 emissions have the most significant climate impact, and the significance increases over longer time horizons. In the short term, emissions of especially CH4 and BC played an important role as well. The warming impact of BC emissions is enhanced during winter. Many metric choices are available, but our findings hold for most choices.
  • Kuhn, Thomas; Kupiainen, Kaarle; Miinalainen, Tuuli; Kokkola, Harri; Paunu, Ville-Veikko; Laakso, Anton; Tonttila, Juha; Van Dingenen, Rita; Kulovesi, Kati; Karvosenoja, Niko; Lehtonen, Kari E.J. (EGU, 2020)
    Atmospheric Chemistry and Physics 20 9 (2020)
    We use the ECHAM-HAMMOZ aerosol-climate model to assess the effects of black carbon (BC) mitigation measures on Arctic climate. To this end we constructed several mitigation scenarios that implement all currently existing legislation and then implement further reductions of BC in a successively increasing global area, starting from the eight member states of the Arctic Council, expanding to its active observer states, then to all observer states, and finally to the entire globe. These scenarios also account for the reduction of the co-emitted organic carbon (OC) and sulfate (SU). We find that, even though the additional BC emission reductions in the member states of the Arctic Council are small, the resulting reductions in Arctic BC mass burdens can be substantial, especially in the lower troposphere close to the surface. This in turn means that reducing BC emissions only in the Arctic Council member states can reduce BC deposition in the Arctic by about 30 % compared to the current legislation, which is about 60 % of what could be achieved if emissions were reduced globally. Emission reductions further south affect Arctic BC concentrations at higher altitudes and thus only have small additional effects on BC deposition in the Arctic. The direct radiative forcing scales fairly well with the total amount of BC emission reduction, independent of the location of the emission source, with a maximum direct radiative forcing in the Arctic of about −0.4 W m−2 for a global BC emission reduction. On the other hand, the Arctic effective radiative forcing due to the BC emission reductions, which accounts for aerosol–cloud interactions, is small compared to the direct aerosol radiative forcing. This happens because BC- and OC-containing particles can act as cloud condensation nuclei, which affects cloud reflectivity and lifetime and counteracts the direct radiative forcing of BC. Additionally, the effective radiative forcing is accompanied by very large uncertainties that originate from the strong natural variability of meteorology, cloud cover, and surface albedo in the Arctic. We further used the TM5-FASST model to assess the benefits of the aerosol emission reductions for human health. We found that a full implementation in all Arctic Council member and observer states could reduce the annual global number of premature deaths by 329 000 by the year 2030, which amounts to 9 % of the total global premature deaths due to particulate matter.
  • Berg, Annukka; Hildén, Mikael; Lahti, Kirsti; Similä, Jukka (Suomen ympäristökeskus, 2014)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 22/2014
    Arviointi on selvittänyt, missä määrin ehdotus ilmastolaiksi muuttaisi ilmastopolitiikan valmistelun ja toimeenpanon nykytilaa. Arvioinnissa on hyödynnetty asiantuntijahaastatteluita ja siinä on verrattu haastatteluissa esitettyjä argumentteja muissa tutkimuksissa esitettyihin havaintoihin. Samalla on tarkasteltu mahdollisuuksia saavuttaa ilmastolaille asetettuja tavoitteita lakia säätämättä. Varsinainen arviointityö tehtiin lakiehdotuksen valmistelun aikana ennen lakiehdotuksen lausuntokierrosta. Tulosten tarkastelussa on otettu huomioon ne muutokset, jotka tehtiin lakiehdotukseen lausuntokierroksen jälkeen. Ehdotetussa ilmastolaissa olisi suurelta osin kyse nykyisen käytännön muuttamisesta lakisääteiseksi. Keskeisimmät muutokset nykyiseen järjestelmään olisivat ilmastopolitiikan pitkän aikavälin tavoitteen kirjaaminen lakiin sekä suunnittelu- ja raportointiprosessien aikatauluttaminen ja sääntely. Pitkän aikavälin tavoitetta lukuun ottamatta lakiehdotuksessa ei ole aineellisoikeudellisia säännöksiä. Ehdotuksessa annettaisiin osa työ- ja elinkeinoministeriön aiemmin hoitamista yhteensovittamistehtävistä ympäristöministeriölle. Ehdotetussa ratkaisussa kaksi eri ministeriötä olisi koordinointivastuussa asioista, jotka liittyvät sekä ilmasto- että energiapolitiikkaan. Koordinointitehtävien yhteensovittaminen on siten ratkaisevan tärkeää hallinnollisen sekavuuden välttämiseksi. Pitkän aikavälin päästövähennystavoitteen kirjaamisella lakiin olisi ensisijaisesti symbolinen merkitys. Se olisi selvä viesti kotimaan toimijoille ja kansainvälisille neuvotteluosapuolille Suomen tahdosta tehdä aktiivista ilmastopolitiikkaa. Ilmastolaki voisi vähentää avoimuudessa ja osallistamisessa esiintyvää vaihtelua eri suunnitteluprosesseissa. Nykytilaan verrattuna laki parantaisi laaja-alaisen ilmastopoliittisen osallistumisen edellytyksiä. Lakisääteinen selontekomenettely ja ilmastovuosikertomus varmistaisivat myös, että eduskunnalla olisi keinoja seurata ilmastopolitiikkaa ja vaikuttaa sen muotoutumiseen. Ilmastolailla olisi mahdollista vahvistaa ilmastopolitiikan tietoperustaa. Ilmastopaneelin aseman kirjaaminen lakiin toisi paneelille jatkuvuutta ja vahvistaisi sen asemaa. Ilmastopaneelin painoarvo ja vaikutusvalta ovat kuitenkin pitkälti riippuvaisia käytännön toteutuksesta: paneelin jäsenistön valinnasta, viestinnän onnistumisesta ja paneelin käyttöön asetettavista voimavaroista. Ehdotettu ilmastolaki ei mainittavasti lisäisi raportointitaakkaa nykytilaan verrattuna, mikäli raportointi toteutetaan joustavasti ja koordinoidusti EU:n ja kansainvälisten raportointien mukaisesti. Laki tarjoaisi sysäyksen ilmastopolitiikan raportoinnin kokonaisvaltaiselle kehittämiselle. Arvioinnin yleinen johtopäätös on, että ilmastolaki voisi edistää nykyisten ja tulevien ilmastotavoitteiden saavuttamista sillä edellytyksellä, että eri suunnittelujärjestelmien ja -käytäntöjen yhteensovittamisessa onnistutaan. Asetettujen tavoitteiden saavuttamista voitaisiin edistää myös ilman lakia. Vastaavien edistysaskelien saavuttamien edellyttäisi kuitenkin todennäköisesti suurempia erillisiä ponnistuksia, kuin mitä lain säätäminen ja toimeenpano vaatisi.
  • Karvosenoja, Niko (Finnish Environment Institute, 2008)
    Monographs of the Boreal Environment Research 32
    Air pollution emissions are produced in a wide variety of sources. They often result in detrimental impacts on both environments and human populations. To assess the emissions and impacts of air pollution, mathematical models have been developed. This study presents results from the application of an air pollution emission model, the Finnish Regional Emission Scenario (FRES) model, that covers the emissions of sulfur dioxide (SO2), nitrogen oxides (NOx), ammonia (NH3), non-methane volatile organic compounds (NMVOCs) and primary particulate matter (TSP, PM10, PM2.5 and PM1) in high 1 ´ 1 km2 spatial resolution over the area of Finland. The aims of the study were to identify key emission sources in Finland at present and in the future, to assess the effects of climate policies on air pollution, and to estimate emission reduction potentials and costs. Uncertainties in emission estimates were analyzed. Finally, emission model characteristics for use in different air pollution impact applications were discussed.The main emission sources in Finland are large industrial and energy production plants for SO2 (64% of 76 Gg a-1 total in the year 2000). Traffic vehicles are the main contributors for NOx (58% of 206 Gg a-1), NMVOCs (54% of 152 Gg a-1) and primary PM2.5 (26% of 31 Gg a-1) emissions. Agriculture is the key source for NH3 (97% of 33 Gg a-1). Other important sources are domestic wood combustion for primary PM2.5 (25%) and NMVOCs (12%), and fugitive dust emissions from traffic and other activities for primary PM10 (30% of 46 Gg a-1).In the future, the emissions of traffic vehicle exhaust will decrease considerably, by 76% (NMVOCs), 74% (primary PM2.5) and 60% (NOx), from 2000 to 2020, because of tightening emission legislations. Rather smaller decrease is anticipated in the emissions of large combustion plants, depending on future primary energy choices. Sources that are not subject to tight emission standards, e.g. domestic combustion and traffic-induced fugitive dust (i.e. non-exhaust), pose a risk for increasing emissions.The majority of measures to abate climate change, e.g. energy saving and non-combustion based energy production, lead to co-benefits as reduced air pollution emissions, especially of SO2 (20% to 28% reduction). However, promotion of domestic wood combustion poses a risk for increase in PM2.5 and NMVOCs emissions. Further emission reductions with feasible control costs are possible mainly for PM2.5 in small energy production plants and domestic combustion sources. Highest emission uncertainties were estimated for primary PM emission factors of domestic wood combustion, traffic non-exhaust sources and small energy production plants.The most important characteristics of emission models are correct location information of flue gas stacks of large plants for the assessment of acidification, and description of small polluters with high spatial resolution when assessing impacts on populations. Especially primary PM2.5 emissions originate to a considerable degree from small low-altitude sources in urban areas, and therefore it is important to be able to assess the impacts that take place near the emission sources. Detailed descriptions of large plants and 1 ´ 1 km2 spatial resolution for small emission sources applied in the FRES model enable its use in the assessment of various national environmental impacts and their reduction possibilities.The main contribution of this work was the development of a unique modeling framework to assess emission scenarios of multiple air pollutants in high sectoral and spatial resolution in Finland. The developed FRES model provides support for Finnish air pollution polices and a tool to assess the co-benefits and trade-offs of climate change strategies on air pollution.
  • Kangas, Hanna-Liisa; Ollikka, Kimmo; Weaver, Sally (Finnish Environment Institute, 2016)
    Reports of the Finnish Environment Institute 17/2016
    The Paris Agreement starts a new era in global climate policy. The agreement includes a landmark target of limiting global warming to well below 2°C degrees. Since the initial contributions of the Parties do not fulfill that target, additional ways and mechanisms to increase climate change mitigation ambition are required. Increased cooperation and decreased costs of mitigation that result from enhanced policy can help to achieve the current contributions and also increase the ambition of future targets. The objective of this report is to bridge the realities of the UNFCCC negotiations and theoretical academic understanding of increasing the climate change mitigation ambition. Especially we focus on the fields of environmental economics and international environmental agreements. We have analyzed the possibilities which the Paris Agreement opens up for increasing the ambition of climate change mitigation in the form of (1) cyclical improvements, (2) market mechanisms, (3) technology transfer and information sharing, and (4) low-carbon investments and finance to increase the ambition of climate mitigation. We find that the implementation of the Paris Agreement requires increased multilevel cooperation between Parties. Also, the Parties’ climate change mitigation targets and actions should be clearly formulated and comparable. In order for the global ambition enhancements to be measurable, a trustworthy review process is necessary. In addition, new international market and non-market mechanisms are needed. We also find that for their role to be optimal, UNFCCC’s key means of implementation require strengthening. The Green Climate Fund could play an active role in enhancing the maturity and market growth of low-carbon investment instruments. The Climate Technology Centre and Network could help to advance the Parties’ technology cooperation as well as technology transfer to developing countries. The Paris Agreement itself is a significant step towards more ambitious global climate policy. However, the implementation of the agreement will define how well its objectives are met. Upcoming negotiations can help to shape future climate policy design towards a positive cycle of increasing climate change mitigation ambition.
  • Huard, David; Fyke, Jeremy; Capellán‐Pérez, Iñigo; Matthews, H. Damon; Partanen, Antti‐Ilari (John Wiley & Sons, 2022)
    The climate scenarios that form the basis for current climate risk assessments have no assigned probabilities, and this impedes the analysis of future climate risks. This paper proposes an approach to estimate the probability of carbon dioxide (CO2) concentration scenarios used in key climate change modeling experiments. It computes the CO2 emissions compatible with the concentrations prescribed by Coupled Model Intercomparison Project Phase 5 (CMIP5) and CMIP6 experiments. The distribution of these compatible cumulative emissions is interpreted as the likelihood of future emissions given a concentration pathway. Using Bayesian analysis, the probability of each pathway can be estimated from a probabilistic sample of future emissions. The approach is demonstrated with five probabilistic CO2 emission simulation ensembles from four Integrated Assessment Models (IAM), leading to independent estimates of the likelihood of the CO2 concentration of Representative Concentration Pathways (RCP) and Shared Socioeconomic Pathways (SSP). Results suggest that SSP5-8.5 is unlikely for the second half of the 21st century, but offer no clear consensus on which of the remaining scenarios is most likely. Estimates of likelihoods of CO2 concentrations associated with RCP and SSP scenarios are affected by sampling errors, differences in emission sources simulated by the IAMs, and a lack of a common experimental framework for IAM simulations. These shortcomings, along with a small IAM ensemble size, limit the applicability of the results presented here. Novel joint IAM and the Earth System Model experiments are needed to deliver actionable probabilistic climate risk assessments.
  • Määttä, Marika (Helsingfors universitet, 2016)
    Euroopan unionin päästökauppajärjestelmä aiheuttaa siihen osallistuville yrityksille suoria ja epäsuoria kustannuksia. Epäsuorat kustannukset syntyvät siitä, että päästöoikeuden hinta nostaa sähkön hintaa, mikä nostaa erityisesti energiaintensiivisten yritysten tuotantokustannuksia. Euroopan komissio on antamassaan valtiontukisäännössä (2012/C 158/04) linjannut, että jokainen EU:n jäsenvaltio voi kompensoida näitä epäsuoria kustannuksia hiilivuodosta kärsiville energiaintensiivisille toimialoille. Epäsuorien kustannusten kompensaatio on tällä hetkellä käytössä muutamassa EU:n jäsenvaltiossa. Näistä kaikki jakavat epäsuorien kustannusten kompensaation vastikkeettomana rahasummana sitä hakeville ja valtiontukisäännön vaatimukset täyttäville kyseisessä valtiossa toimiville yrityksille. Kompensaation voisi kuitenkin jakaa myös muilla tavoin, esimerkiksi kohdentamalla tuet päästöjä vähentäviin investointeihin. Katson tässä tutkielmassa neljän vaihtoehtoisen kompensaatiomuodon teoreettisia ominaisuuksia. EU:n päästöoikeuden hinta on pysynyt matalana viimeisten vuosien ajan, eikä sillä ole ollut toivottua investointeja ohjaavaa vaikutusta. Päästöoikeuden hinnan vaikutus sähkön hintaan vaihtelee EU:n eri alueilla riippuen siitä, miten paljon fossiilisia polttoaineita käytetään sähköntuotantoon. Päästökaupan epäsuorien kustannusten kompensaatiota valvova valtiontukisääntö ottaa nämä erot huomioon. Analysoin tässä tutkielmassa kuitenkin empiirisesti sitä, miten paljon päästöoikeuden hinnan ja siten sähkön hinnan nousu voi vaikuttaa kahden suomalaisen esimerkkialan tuotantoyksikön voittoon lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Näin pyrin tekemään johtopäätöksiä siitä, mitä päästökaupan epäsuorat kustannukset tehtaiden toiminnalle merkitsevät, ja onko kompensaatio todellisuudessa tarpeellista. Vaikutukset voittoon riippuvat siitä, kuinka suuri tuotannontekijä sähkö tarkasteltavalle yksikölle on ja kuinka vahvasti päästöoikeuden hinta siirtyy sähkön hintaan. Pitkällä aikavälillä yritys pystyy muuttamaan panoskäyttöään ja varautumaan epäsuoriin kustannuksiin, jolloin niiden vaikutus yrityksen voittoon on pienempi kuin lyhyellä aikavälillä. Tämä osoittaa, että pitkäjänteinen ja ennustettava ilmastopolitiikka EU-tasolla pystyy vähentämään yritysten päästökaupasta aiheutuvia kustannuksia. Päästökaupan epäsuorien kustannusten kompensaation tarve riippuu siitä, miten suuri hiilivuotoriskin nähdään olevan. Perusteet kompensaatiolle vähenevät sähköntuotannon fossiilisten polttoaineiden käytön vähenemisen myötä: mitä harvemmin hiili on rajatuotantomuotona, sitä vähemmän päästöoikeuden hinta nostaa sähkön keskimääräistä vuosihintaa. Lisäksi hiilidioksidin hinnoittelu yleistyy globaalisti. Kun päästöjen tuottaminen aiheuttaa kustannuksia teollisuudelle myös Euroopan ulkopuolella, hiilivuotoriski vähenee.
  • Mela, Hanna; Hildén, Mikael (Finnish Environment Institute, 2012)
    The Finnish Environment 19/2012
    Improving the effectiveness of climate policy requires monitoring and evaluation of the implementation of policy measures. Also the EU requires that the member states should every two years report their implemented measures to the European Commission according to the Decision 280/2004/EC. This report studies the ex-ante and ex-post evaluations of climate policies implemented in the EU countries. The focus is especially on policies related to buildings, waste and F-gases. The objective of the study is to encourage sharing experiences of evaluations between countries and thus increase the transparency and cost-efficiency of the evaluations. The study addresses e.g. what kind of criteria and methods have been used in the evaluations, what kind of data has been utilised and what kind of limitations have been brought up in the evaluations. The need to renew the evaluation and reporting of climate policy measures has been recognised both at the EU – and member state level. The European Commission has proposed replacing the current Decision 280/2004/EC with a decree that would oblige member states to report about their policy measures yearly in more detail than currently. The results of this report are reflected against the Commission’s proposal. Based on this report, a clearer distinction should be made between regular, routine-like reporting and research-based evaluations. The report concludes that regular reporting should be restricted to standardised data that is relatively easily available. At the same time, the need to undertake periodic, more in-depth and research-based evaluations, can be emphasised.
  • Johnstone, Phil; Rogge, Karoline S.; Kivimaa, Paula; Farné Fratini, Chiara; Primmer, Eeva (Elsevier, 2021)
    Energy Research & Social Science 74
    Industrial policy has re-emerged as an area of policy discussion in recent years, but the characteristics and role of industrial policy vary across national contexts. Particularly, the role of industrial policy in the ongoing energy transitions of different countries has received little attention. We introduce an analytical framework to explore the relationship between industrial policy and different energy policy trajectories and apply this framework in an empirical analysis of the perceptions of key stakeholders in the energy sector in Germany, the United Kingdom and Denmark. We identify four key elements of industrial policy – industrial visions, industrial policy instruments, industrial policy governance, and employment concerns – and based on these analyse perceptions of how industrial policy has facilitated changes in the energy system of the three countries. We find significant differences in industrial policy styles for low-carbon transitions, reflecting broader differences in political institutions and cultures. Our analysis shows how sustainability transitions relate to industrial policy, and which elements can act as enablers and barriers to low-carbon transitions.
  • Hildén, Mikael; Soimakallio, Sampo; Seppälä, Jyri; Liski, Jari (Suomen ympäristökeskus, 2016)
    SYKE Policy Brief
  • Joki, Laura (Helsingfors universitet, 2011)
    Liikenne on huomattava ilmastonmuutokseen vaikuttava sektori, jolla ei ole saavutettu merkittäviä päästövähennyksiä. Toisin kuin useilla muilla sektoreilla. Erityisesti henkilöautoliikenne on liikennesektorin päästövähennystavoitteiden suhteen ongelmallinen liikennemuoto, koska siihen on vaikea puuttua ilman voimakkaita lainsäädännöllisiä tai poliittisia toimia. Lisäksi henkilöautoliikenteen määrä on lamavuosien väliaikaista pienenemistä lukuun ottamatta ollut Suomessa jatkuvassa kasvussa. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin Suomen henkilöautoliikenteen tulevaisuutta liikennealan asiantuntijoiden näkemysten pohjalta ja muodostettiin henkilöautoliikenneskenaarioita vuoteen 2030. Tutkimuksen aineisto koostui 26 kyselylomakkeesta ja asiantuntijahaastattelusta. Kyselylomakkeiden vastaukset ryhmiteltiin käyttäen klusterianalyysia. Ryhmistä laskettiin klusterikeskukset, jotka muodostivat skenaarioiden "ytimen". Klusterianalyysin tuloksia syvennettiin haastatteluaineistosta poimituilla selittävillä tekijöillä ja sitaateilla. Näin muodostettiin viisi henkilöautoliikenneskenaariota, joita voidaan hyödyntää esimerkiksi tarkasteltaessa henkilöautoliikenteen tulevaisuudennäkymiä ilmastonäkökulmasta ja pyrittäessä kohti ympäristön kannalta kestävää tulevaisuutta liikennesektorilla. Muodostetut skenaariot olivat hyvin monimuotoisia. Osa oli hyvin kasvuorientoituneita niin liikennesuoritteiden kuin päästöjenkin suhteen ja osa taas erittäin kasvukriittisiä. Kasvuorientoituneissa skenaarioissa Materialistisen hyvinvoinnin kasvu ja Politiikkapessimismi liikennesuoritteiden kasvu jatkui. Näissä skenaarioissa myös hiilidioksidipäästöjen kasvu jatkui, mutta paljon loivemmalla kasvu-uralla kuin suoritteet. Skenaariossa Teknologiaoptimismi uskottiin liikennesuoritteiden ja päästöjen absoluuttiseen irtikytkentään eli siihen, että kasvavista suoritteista huolimatta CO2-päästöt kääntyvät laskuun. Skenaariot Tieliikenteestä tietoliikenteeseen ja Henkilöautoliikenteen romahdus olivat huomattavasti kasvuskeptisempiä. Näissä skenaarioissa suoritteiden uskottiin kääntyvän laskuun ja CO2-päästöjen laskevan suoritteitakin nopeammin. Merkittävä ero näiden kahden skenaarion välillä oli kuitenkin se, että Henkilöautoliikenteen romahdus -skenaariossa kokonaishenkilöliikennesuoritteen ei uskottu pienenevän, vaikka henkilöautosuorite romahti. Näin ollen Henkilöautoliikenteen romahdus -skenaariossa liikkuminen ei vähentynyt vaan ainoastaan kulkutapa muuttui. Tieliikenteestä tietoliikenteeseen skenaariossa taas ihmisten liikkuminen kokonaisuudessaan väheni esimerkiksi sähköisen viestinnän ja asioinnin lisääntyessä. Verrattaessa muodostettuja skenaarioita kirjallisuudesta löytyviin liikenneskenaarioihin voitiin todeta, että kasvuorientoituneet skenaariot ennustivat aiempiin skenaarioihinkin verrattuna melko suurta kasvua, kun taas kasvukriittisissä skenaariot uskottiin aiempiin skenaarioihin verrattuna merkittäviin vähennyksiin erityisesti hiilidioksidipäästöjen osalta.
  • Partanen, Helmi (Helsingin yliopisto, 2021)
    Suomalaiseen ilmastopolitiikkaan vaikuttaa moninainen joukko intressiryhmiä tuotannon organisaatioista ympäristöjärjestöihin. Vaikuttavuutta ilmastopolitiikassa tuo verkostoituminen hallinnon kanssa, sekä hallinnon kanssa jaettu arvopohja: useimmiten näkemys siitä, että talouden etu on turvattava. 1900-luvun loppupuoliskolta tätä vaikuttavuutta on rakennettu vaikuttajaviestinnän avulla. Viestintäala on kasvanut, ja sen yhteiskunnallista merkitystä on herätty tutkimaan kriittisesti. Tutkielma on haastattelututkimus yhdeksän suomalaisen ilmastopolitiikan intressiryhmän vaikuttajaviestijän kokemuksista työstään. Aineistoa on analysoitu laadullisesti erottamalla siitä pieniä tarinoita, antenarratiiveja, ja arvioimalla, millaisen kuvan ne antavat vaikuttajaviestijöiden työn arjesta ja arvoista, ammattieetoksesta. Työn teoreettisena viitekehyksenä on ammatillista itseymmärrystä kuvaava ammattieetoksen käsite. Tuloksena on neljä eetosta vaikuttajaviestijän työstä ilmastopolitiikan kentällä. Eetoksista käy ilmi, että vaikuttajat kokevat työnsä itselleen tärkeiden arvojen, ilmastovastuullisuuden, talousvastuullisuuden tai tiedepohjaisuuden puolustajina. He kokevat työnsä olevan tavanomainen osa deliberatiivista demokratiaa. Vaikuttajaviestintää he pitävät tehokkaampana ja asiantuntevampana tapana vaikuttaa, kuin julkista vaikuttamista. Toisaalta vaikuttajat myös kokivat vaikuttajaviestinnän merkityksen suomalaiselle ilmastopolitiikalle julkista käsitystä vähäisemmäksi. Analyysin ote on kriittinen: ammattieetoksen kertomusten ymmärretään olevan paitsi totuuden heijastelua, myös politiikan teon välineitä. Johtopäätös on, että ammattieetokset kuvastavat niin vaikuttajaviestijöiden ammatillista itseymmärrystä, kuin suomalaista ilmastopolitiikkaa. Ammattieetokset sisältävät ristiriitoja ja neuvotteluita merkityksistä. Ne kuvaavat liikkeessä olevan alan elävää tarinaa.
  • Kuokkanen, Minna (2008)
    Ilmastonmuutoksen merkittävyyden kasvu poliittisella asialistalla on noussut globalisaatiokehityksen seurauksena syntyneiden ongelmien myötä. Globaaleille ympäristöongelmille on tyypillistä, etteivät ne noudata valtioiden rajoja, jolloin niiden ratkaisemiseksi tarvitaan maailmanlaajuista yhteistyötä. Tämän tutkimuksen pääasiallinen tehtävä on tarkastella Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen ilmastopoliittisia toimia ja sitä, miten ne mieltävät ilmastonmuutoksen uhkana tai myös mahdollisuutena suhteessa niiden käytössä oleviin resursseihin. Lisäksi työssä vertaillaan EU:n ja Yhdysvaltojen välisiä eroja ja yhtäläisyyksiä niiden ilmastodokumenttien sisällön perusteella. Tarkastelun ajankohta on vuoden 2008 alun tilanne, jolloin EU on mukana kansainvälisessä Kioton ilmastosopimuksessa ja Yhdysvallat on jättäytynyt sen ulkopuolelle. Ilmastotoimia tarkastellaan laadullisen tutkimuksen keinoin, tutustumalla EU:n ja Yhdysvaltojen toimintastrategioita kuvailevien ilmastodokumenttien sisältämiin ilmastonmuutoksen rajoittamiseen tähtääviin toimiin ja niiden perusteluihin sekä vertailemalla EU:n ja Yhdysvaltojen valintoja. Luokittelu tehdään sisällönanalyysin keinoin, teemoittelemalla ilmastodokumenttien sisältöä teoreettisesta viitekehyksestä saatujen käsitteiden alle: turvallisuus, tuotanto, finanssi, tieto, liikenne, kauppa, energia ja hyvinvointi. Näiden lisäksi tarkastelukohteena on, miten toimet perustellaan suhteessa tasoulottuvuuksiin: kansallinen, alueellinen ja globaali taso. Aineiston analyysin perusteella saadut tulokset viittaavat siihen, että EU mieltää ilmastonmuutoksen suureksi uhkaksi maailmanlaajuiselle ja paikalliselle turvallisuudelle ja korostaa toimimatta jättämisen olevan sosiaalisesti ja taloudellisesti kestämätöntä. EU korostaa, että ilmastomuutoksen rajoittaminen tarjoaa mahdollisuuksia uudenlaiselle liiketoiminnalle ja parantaa työllisyyttä. Se mieltää oman asemansa ilmastojohtajaksi, joka haluaa vakuuttaa muutkin toimijat kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisen tarpeellisuudesta. Yhdysvalloille ilmastonmuutos näyttäytyy etenkin uhkana sen energiaturvallisuudelle, minkä vuoksi se tukee tutkimus- ja tuotekehitystoimintaa, joka auttaa monipuolistamaan energiavalikoimaa ja vähentää samalla riippuvuutta tuontienergiasta. Yhdysvallat on valmis vain sellaisiin ilmastotoimiin, jotka eivät vaaranna työllisyyttä ja talouskasvua. EU:n ilmastotoimet ovat yhdistelmä kaikkien tasoulottuvuuksien toimintaa. Ilmastonmuutos koetaan uhkaksi suhteessa yksittäisiin EU:n jäsenvaltioihin, mutta myös koko EU:n aluetta koskien ja globaalisti, minkä vuoksi se kannattaa kansainvälistä ilmastosopimusta. Yhdysvallat näkee ilmastonmuutoksen uhkaksi kansallisella tasolla, mutta myös globaalilla tasolla, minkä vuoksi sillä on paljon kumppanuuksia kansainvälisten toimijoiden kanssa. Ilmastotoimien keskeisiä eroja on siinä, että EU korostaa toiminnan lähtevän myös kansalaisten mielipiteistä. Se haluaa korostaa myös teollisuusmaiden vastuullisuutta, eikä vaadi kaikilta kehitysmailta kasvihuonekaasupäästöjen vähennystoimenpiteitä ja kannattaa kasvihuonekaasuvähennyksiä, vaikka niistä aiheutuisi vähäisiä kuluja. Yhdysvallat korostaa kaikkien osallistumisen olevan tärkeää, ja vaatii, että myös kehitysmaille täytyy asettaa päästöjen vähennystavoitteita kansainvälisessä ilmastosopimuksessa, mutta kustannuksia näistä ei saa aiheutua.
  • Hildén, Mikael; Mattinen, Maija; Mäenpää, Ilmo (Suomen ympäristökeskus, 2012)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 14/2012
  • Raivio, Tuomas; Pathan, Alina; Oja, Laura; Vehviläinen, Iivo (Ympäristöministeriö, 2013)
    Ympäristöministeriön raportteja 30/2013
    Jyrki Kataisen hallitusohjelman mukaisesti Suomeen perustettiin monitieteellinen ja riippumaton Ilmastopaneeli, jonka tehtävänä on edistää tieteen ja politiikan välistä vuoropuhelua ilmastokysymyksissä. Ympäristöministeriön toimeksiannosta Gaia Consulting Oy toteutti heinä-syyskuun 2013 aikana ulkoisen arvioinnin ilmastonpaneelin ensimmäisen kauden alkupuolen toiminnasta. Arvioinnin tavoitteena oli erityisesti tehdä toiminnan kehittämistä palvelevia huomioita ja ehdotuksia seuraavalle toimikaudelle. Arvioinnin tiedonhankinta perustui dokumenttianalyysiin, erilaisiin haastatteluihin sekä työpajaan. Arvioinnin päätulokset ja suositukset ovat seuraavat: • Paneelin tarve on erinomaisesti perusteltu, mutta tavoitteet ovat liian laajat resursseihin nähden. Paneelin resurssit ovat riittämättömät. Tavoitteet ja työmäärä tulisi sovittaa käytettävissä oleviin resursseihin. • Politiikkarelevanssin ja tieteellisen riippumattomuuden yhteensovittamisessa on nähty joitain haasteita, mutta värittyneisyydestä ei ole evidenssiä. Paneelin riippumattomuutta tulee kuitenkin edelleen kirkastaa kaikista näkökulmista. • Paneelin raportteja pidetään laadukkaina mutta melko raskaslukuisina. Arviointi suosittaa nykyisiä selvityksiä ketterämpiä raportointi- ja viestintämuotoja esim. policy brief -tyyppisiä katsauksia. • Selvityksistä välittyy tietoa politiikan valmisteluun, mutta yleisemmin on paneelin näkyvyys toistaiseksi ollut melko vähäistä. Viestintää ja vuorovaikutusta tulee vahvistaa. • Paneelilla on suhteellisen hyvät kytkennät erityisesti ja YM:n ja TEM:n vastuulla oleviin poliittisiin prosesseihin. Paneelin vaikuttavuus on melko kapea-alaista, mutta edellytykset vaikuttavuudelle paranevat, kun yhteyksiä muihinkin kuin vastuuministeriöihin vahvistetaan. • Panelistit ovat suurimmalta osin motivoituneita työhön ja halukkaita jatkamaan Arviointi ei suosita ison rahan ilmastopaneelia; syinä esim. rajankäynti sektoritutkimuksen kanssa Arviointi toteaa, että vaikuttavuuteen liittyvät huomiot ovat osin alustavia, sillä vasta 3 selvitystä seitsemästä oli tehty arviointia toteutettaessa
  • Kivimaa, Paula; Huttunen, Suvi; Hildén, Mikael; Laturi, Jani; Lehtonen, Heikki; Pohjola, Johanna; Uusivuori, Jussi; Virtanen, Yrjö (Suomen ympäristökeskus, 2012)
    Suomen ympäristö 34/2012
    Politiikkaristiriitojen vähentämiseksi ja synergioiden luomiseksi tarvitaan tietoa siitä, miten politiikkatoimet eri sektoreilla ja sektorit ylittävästi vaikuttavat kasvihuonekaasupäästöjen rajoittamiseen ja ilmastonmuutokseen sopeutumiseen: Missä määrin politiikkasektorit ovat ilmastopolitiikan kanssa koherentteja? Tässä tutkimuksessa ilmastopolitiikan koherenssia tarkasteltiin suhteessa metsäbioenergiaan ja elintarvikeketjuihin liittyviin politiikkatoimiin toimien ja toimijoiden näkökulmasta. Tarkastelu perustui kvantitatiivisiin malleihin, politiikka–analyysiin, toimijahaastatteluihin ja työpajoihin. Tutkimuksessa havaittiin puutteita ristiriitojen tunnistamisessa ja tunnustamisessa. Metsäbioenergian osalta tämä ilmeni päällekkäisinä metsien käytön tavoitteina ilman selkeää tietoa siitä, mikä on ilmastotavoitteiden suhde muihin metsienkäytön tavoitteisiin. Toimijat kokivat ongelmat politiikkakeinojen nopeina muutoksina ja eroina erilaisten bioenergiaketjujen huomioinnissa. Mallilaskelmat nostivat esiin epäsuoria ja sektoreiden välisiä vaikutuksia. Esimerkiksi puuenergian lisääntyvä käyttö nostaa energiapuun hintaa ja kuljetuskustannuksia. Tämä vaikuttaa puun ja turpeen hintasuhteeseen ja siten energialaitosten polttoainevalintaan. Markkinavaikutukset tulee ottaa huomioon esimerkiksi asetettaessa päästöoikeuden hintaan sidottuja ohjauskeinoja. Energiakäytön aiheuttama kuitupuun hinnan nousu on esimerkki ristiriidasta ilmastopolitiikan ja teollisuuspolitiikan välillä. Elintarvikeketjujen osalta ravitsemussuositukset ovat ilmastopolitiikan kanssa yhtenevät: ravitsemussuositusten mukainen kulutus vähentäisi ilmastopäästöjä. Toisaalta suositusten mukainen kulutus ei suoraan johda kotimaisen maataloustuotannon ja sen tuottamien kasvihuonekaasupäästöjen merkittävään vähenemiseen, vaan vaikutus on pikemminkin globaali. Kansallisen tason päästövähennyksiä voidaan tukea maatalouspolitiikalla. Esimerkkinä tarkasteltiin maankäytön muutoksia. Pellonraivauksen todettiin aiheutuvan vesiensuojelun ja maatalouspolitiikan yhdistelmästä, joka tilakoon kasvun ja kotieläintuotannon alueellisen keskittymisen vuoksi kannustaa pellonraivaukseen myös alueilla, joilla peltomaan raivauksesta aiheutuu suhteessa suuremmat päästöt. Koherenssin lisääminen edellyttää koherenssiongelmien parempaa tunnistamista. Tämä vaatii politiikkatoimien ja niiden vaikutusten yksityiskohtaista tarkastelua. Käytännössä tarvitaan eri tavoitteiden välisten ristiriitojen avoimempaa käsittelyä sekä tavoitteiden selkeää priorisointia.
  • Huttunen, Suvi; Tuovila, Sanja; Turunen, Anni; Järvelä, Marja; Kortetmäki, Teea (Suomen ympäristökeskus, 2022)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 42/2022
    Ilmastopolitiikka aiheuttaa muutoksia työelämään ja työpaikkoihin. Globaalisti ilmastopolitiikan työllisyysvaikutuksia pidetään yleensä positiivisina, mutta paikallisesti vaikutukset voivat olla hyvinkin negatiivisia. Siirtymä kohti vähähiilistä taloutta tarkoittaa työpaikkojen vähenemistä saastuttavilla aloilla, työpaikkojen lisääntymistä päästöjä vähentävillä aloilla, muutoksia vanhoihin työnkuviin ja täysin uusien työnkuvien syntymistä. Työelämässä tämä tarkoittaa muutoksia työtehtävissä ja sitä, että lähes kukaan ei ole täysin siirtymän ulkopuolella. Ilmastopolitiikan aiheuttamia muutoksia työpaikkoihin voidaan lieventää esimerkiksi panostamalla koulutukseen, kehittämällä työttömyystukea ja eläkejärjestelyjä, myöntämällä verovapautuksia ja suoria taloudellisia tukia tai tukemalla innovaatioita. Reilun siirtymän edistämiseksi on politiikkatoimia suunniteltaessa tärkeää tietää toimien kohteena olevien näkemykset erilaisten keinojen toivottavuudesta. Tutkimme näkemyksiä ilmastopolitiikan työllisyys- ja hyvinvointivaikutuksista sekä erilaisten politiikkatoimien kannatusta valtakunnallisella kyselyllä työvoimaan kuuluvien 18–68-vuotiaiden parissa. Kyselyyn vastanneiden mielestä ilmastopolitiikka ei lähitulevaisuudessa vaikuta merkittävästi heidän omaan työllisyytensä tai hyvinvointiinsa. Koko Suomen osalta kolmannes vastaajista uskoi kuitenkin ilmastopolitiikan parantavan työpaikkojen saatavuutta seuraavan viiden vuoden aikana. Neljännes vastaajista uskoi, että työpaikkojen saatavuus heikkenee. Siitä huolimatta, että vastaajat eivät olleet kovin huolestuneita ilmastopolitiikan työllisyys- ja hyvinvointivaikutuksista he pitivät tarpeellisena hyvittää mahdollisia haittoja erityisesti työpaikan menettämisen vaarassa oleville ja vähävaraisille sekä suhteessa tuloihin. Ilmastopolitiikan aiheuttamien haittojen lieventämiseksi vastaajat kannattivat monenlaisia keinoja. Pienituloisten osalta eniten kannatetut keinot liittyivät nykyisen sosiaalipolitiikan vahvistamiseen. Suoraan ilmastotoimiin kytkettyjä keinoja kannatettiin vähemmän. Työllisyyteen liittyvien vaikutusten lieventämisessä työttömyysturvan ja muiden sosiaalipoliittisten tukien parantaminen ei kuitenkaan saanut laajaa kannatusta. Jos ilmastopolitiikka aiheuttaa työpaikkojen menetyksiä, työntekijöiden taloudellisen aseman katsottiin parhaiten tulevan turvatuksi tukemalla uudelleenkoulutusta toiseen ammattiin. Lisäksi vastauksissa korostui nykyisen työnantajan vastuu huolehtia työntekijöidensä osaamisesta ja työllistymismahdollisuuksista. Kaiken kaikkiaan oikeudenmukainen ilmastopolitiikka työvoimaan kuuluvien näkökulmasta ennemmin kannustaa päästöjen vähentämiseen kuin rajoittaa päästöjä tuottavaa toimintaa. Se myös parantaa työntekijöiden ammattitaitoa ja valmiuksia kohdata muutoksia sekä tukee heikommassa taloudellisessa asemassa olevia. Laajasti yhtenäisistä näkemyksistä huolimatta eri vastaajien vastaukset vaihtelivat esimerkiksi sukupuolen, iän, työaseman ja ilmastohuolen suhteen. Kannatetut keinot olivat yhteydessä vastaajien elämäntilanteisiin ja henkilökohtaisiin hyötyihin. Reilun ilmastopolitiikan suunnittelussa onkin tärkeää huomioida kansalaisten erilaiset tarpeet ja ottaa heidät mukaan keinojen pohdintaan. Ilmastohuolen yhteys politiikkakeinojen kannatukseen on myös huomionarvoinen seikka reilun siirtymän näkökulmasta. Ne vastaajat, jotka eivät olleet huolissaan ilmastonmuutoksesta, olivat yleensä muita enemmän huolissaan ilmastopolitiikan työllisyys- ja hyvinvointivaikutuksista. Samalla he eivät kuitenkaan kannattaneet näitä vaikutuksia lieventävää politiikkaa. Tällaisten henkilöiden osalta ilmastopolitiikan haittavaikutuksia lieventävä politiikka ei välttämättä auta tekemään ilmastopolitiikasta hyväksyttävää. Climate policy, working life and just transition – Policy preferences and perceptions of employment and well-being effects of climate policies in Finland Climate policies cause changes in working life and workplaces. While on a global level the employment effects of climate policies are usually considered positive, the effects can be very different on a local level. Transition to a low-carbon economy moves jobs away from polluting sectors, increases jobs in sectors that reduce emissions and modifies existing jobs and creates completely new job descriptions. In working life, this causes changes in work tasks and means that almost no one is completely outside the transition. Harms caused by climate policies can be mitigated, for example, by investing in education, employment support and pension arrangements, by granting tax exemptions and direct financial support, or by supporting business innovations. In order to promote just transition when choosing between different policy measures, it is important to know the perceptions of those who are targeted by the measures. To shed light on this issue, we conducted a national survey among people participating in the labour force. The majority of the survey respondents considered that climate policy will not affect their own employment or wellbeing in the near future. However, concerning the general availability of jobs, a third of the respondents believed that climate policies will improve the availability of jobs in Finland in the next five years. One quarter of the respondents believed that the availability of jobs will decrease. Despite the low level of concern for the employment and wellbeing effects of climate policies, the respondents considered it necessary to mitigate the possible harms for those who risk losing their job and for low-income earners. In mitigating the harms caused by climate policies, a wide variety of means were supported. Regarding low-income earners, the most supported means were related to strengthening current social policies rather than directly connected to climate policy measures. However, improving unemployment protection and other social policy subsidies did not gain wide support in the context of employment-related effects. If climate policies cause job losses, the economic position of employees was thought to be best secured by supporting training for another profession. Furthermore, the responsibility of the current employer to take care of their employees’ skill development and employment opportunities was emphasized. Thus, from the perspective of those in the workforce, a just climate policy encourages emission reductions rather than restricts activities that produce emissions, improves employees' skills and capacities for facing the changes and supports those in a weaker economic position. Despite the generally uniform views, there was variation in the responses among different respondents regarding for example gender, age, employment position and climate concern. Overall, the policy preferences related to the respondents’ life situations and personal benefit. This implies a need to target and negotiate the policies in collaboration with different actors. Finally, the role of climate concern in explaining the policy preferences is noteworthy from the perspective of just transition. Those who were not concerned about climate change tended to be more worried about the employment and wellbeing effects of climate policies. However, they did not want any policies to mitigate these effects. Thus, for those who are not concerned about climate change, just transition policies to mitigate the adverse effects of climate policies do not necessarily help to make climate policies more acceptable.
  • Karhinen, Santtu; Peltomaa, Juha; Riekkinen, Venla; Saikku, Laura (Elsevier, 2021)
    Global Environmental Change 67 (2021), 102225
    Local governments have set highly ambitious greenhouse gas emission reduction targets on a strategic level, in some cases influenced by intermediary networks. Yet, the quantitative impacts of climate strategies or the sharing of best practices on emissions still remain largely unknown. The aim of this study was to examine the impact of an intermediary network on municipal greenhouse gas emissions. This was done through an econometric analysis of the emissions of municipalities that are members of the Finnish Hinku (Towards Carbon Neutral Municipalities) network, and through comprehensive qualitative interviews conducted in 40 of those municipalities. Our quantitative results show that Hinku network membership has successfully led to the lowering of greenhouse gas emission levels in participating municipalities. The qualitative interviews suggest that this is due to systematic local level climate work, enhanced by network membership. The network functions as an intermediary in two ways: by providing expertise and enabling peer-support. In addition, it has also succeeded in legitimising local level climate action. Ambitious local level climate action can also affect the ambition of national climate policy, which in turn may reflect on the amount resources allocated to local climate action.