Browsing by Subject "ilmastopolitiikka"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 41
  • Tella, Anniina (Helsingin yliopisto, 2019)
    Ilmastonmuutos on kenties eniten yhteiskunnallista keskustelua viime vuosina herättänyt luonnonilmiö. Sekä kansainvälisessä ilmastopoliittisessa keskustelussa että turvallisuustutkimuksessa ilmastonmuutosta on alettu 2000-luvulla pitää turvallisuuden kannalta yhä uhkaavampana ilmiönä. Monien luonnontieteilijöiden näkemysten mukaan ilmastonmuutos on suurin yksittäinen uhka koko ihmiskunnan tulevaisuudelle. Ilmastokysymykseen heräämisen myötä ympäristö- ja ilmastoasioista huolestuneet kansanliikkeet alkoivat vuoden 2007 jälkeen ympäri Eurooppaa vaatia ilmastonmuutokseen puuttumista. Ilmastolaki nousi Suomessa Jyrki Kataisen koalitiohallituksen hallitusohjelmaan vuonna 2011 usean eri kansalaisjärjestön yhteiskampanjan aktiivisen ja kansainvälisten esimerkkien innoittaman lobbaustyön seurauksena. Hallituksen esitys ilmastolaiksi annettiin eduskunnalle 5. kesäkuuta 2014, ja vilkkaiden eduskuntakäsittelyjen jälkeen laki hyväksyttiin 6. maaliskuuta 2015 selvin äänin 150–33. Suomen ilmastopolitiikan tulevaisuuden suuntaviivoja määrittelevä ilmastolaki astui voimaan 1. kesäkuuta 2015. Tutkielmassa tarkastellaan, näyttäytyikö ilmastonmuutos suomalaisen ilmastopolitiikan ja -lainsäädännön näkökulmasta turvallisuusuhkana ilmastolain säätämisen aikaan 2014–2015. Aineisto koostuu ilmastolain säätämiseen liittyvistä eduskunnan asiakirjoista sekä valmiin ilmastolain tekstistä. Tarkastelun kohteena ovat siis ilmastolain varsinainen säädäntäprosessi hallituksen esityksestä valmiiseen lakiin ja tuohon prosessiin liittyvät asiakirjat. Lain säätämisen yhteydessä näyttäytyviä turvallisuuskäsityksiä analysoidaan osittain niin kutsutun turvallistamisteorian (securitization) pohjalta. Turvallistamisteoriaa täydentää teoria riskifikaatiosta (riskification), joka tekee eron uhkan ja riskin käsitteiden välille. Teoreettinen viitekehys toimii tutkielmassa analyyttisena työkaluna siten, että valitusta tutkimusaineistosta tehtyjä havaintoja verrataan kehyksen sisältöihin ja pohditaan, miten havaintoja voi tulkita teorian näkökulmasta. Tutkielman yhtenä tavoitteena onkin selvittää, oliko ilmastonmuutos ilmastolakiprosessin aikaan turvallistettu Suomessa. Vahvasta teoriayhteydestä huolimatta tutkimusmenetelmänä hyödynnetään kuitenkin ennen kaikkea historiantutkimukselle ominaista, aineistolähtöistä lähdekriittistä tutkimusotetta, jotta saadaan aikaan selkeä kronologisesti jäsentynyt kuva siitä, miten Suomen ilmastolakiprosessi eteni ja miten mahdollinen turvallisuusajattelu vaikutti prosessin taustalla. Käytännössä aineiston analyysi tapahtui tutkimusprosessin aikana siten, että aineistosta tehtyjä poimintoja analysoitiin lähdekriittisesti asetettujen tutkimuskysymysten perusteella sekä pohdittiin havaintojen merkityksiä suhteessa turvallistamisteoriaan. Aineiston perusteella havaittiin, että moni kansanedustaja oli ilmastolain eduskuntakäsittelyjen aikaan sitä mieltä, että ilmastonmuutos oli jo nykyisellään jopa suurin uhka, joka Suomeen ja yleisesti ottaen koko ihmiskuntaan kohdistui. Tästä huolimatta suuressa osassa aineistoa ilmastonmuutos näyttäytyi ennemminkin merkittävänä riskinä, joka pitäisi saada hallintaan. Ilmastolaki nähtiin eräänä keinona tuon riskin hallitsemiseen. Perussuomalaisten eduskuntaryhmä oli keskusteluun aktiivisesti osallistuneista ainoa, joka vastusti lain säätämistä ja joka ei ilmaissut näkevänsä ilmastonmuutoksella olevan yhteyksiä turvallisuuteen. Aineiston perusteella ei voinut suoranaisesti päätellä ilmastonmuutoksen olleen Suomessa ilmastolain säätämisen aikaan turvallistettu. Ilmastonmuutoksen nähtiin kuitenkin selvästi liittyvän yhteiskunnalliseen turvallisuuteen, sillä läpi koko aineiston siihen liitettiin toistuvasti riskin käsite ja osassa aineistoa siihen viitattiin myös turvallisuusuhkana. Tutkielman keskeisin tulos on, että eräiden kansanedustajien selvästi turvallisuuteen viittaavista kannanotoista huolimatta ilmastonmuutos ei näyttäytynyt ilmastolakiprosessin aikana suomalaisen ilmastopolitiikan ja lainsäädännön kokonaisuuden näkökulmasta varsinaisena turvallisuusuhkana. Sen sijaan se nähtiin ehdottoman huolestuttavana ilmiönä, riskinä, josta saattaisi tulevaisuudessa muodostua todellinen turvallisuusuhka, jos sitä ei saada globaalisti yhdessä hallintaan.
  • Berg, Annukka; Hildén, Mikael; Lahti, Kirsti; Similä, Jukka (Suomen ympäristökeskus, 2014)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 22/2014
    Arviointi on selvittänyt, missä määrin ehdotus ilmastolaiksi muuttaisi ilmastopolitiikan valmistelun ja toimeenpanon nykytilaa. Arvioinnissa on hyödynnetty asiantuntijahaastatteluita ja siinä on verrattu haastatteluissa esitettyjä argumentteja muissa tutkimuksissa esitettyihin havaintoihin. Samalla on tarkasteltu mahdollisuuksia saavuttaa ilmastolaille asetettuja tavoitteita lakia säätämättä. Varsinainen arviointityö tehtiin lakiehdotuksen valmistelun aikana ennen lakiehdotuksen lausuntokierrosta. Tulosten tarkastelussa on otettu huomioon ne muutokset, jotka tehtiin lakiehdotukseen lausuntokierroksen jälkeen. Ehdotetussa ilmastolaissa olisi suurelta osin kyse nykyisen käytännön muuttamisesta lakisääteiseksi. Keskeisimmät muutokset nykyiseen järjestelmään olisivat ilmastopolitiikan pitkän aikavälin tavoitteen kirjaaminen lakiin sekä suunnittelu- ja raportointiprosessien aikatauluttaminen ja sääntely. Pitkän aikavälin tavoitetta lukuun ottamatta lakiehdotuksessa ei ole aineellisoikeudellisia säännöksiä. Ehdotuksessa annettaisiin osa työ- ja elinkeinoministeriön aiemmin hoitamista yhteensovittamistehtävistä ympäristöministeriölle. Ehdotetussa ratkaisussa kaksi eri ministeriötä olisi koordinointivastuussa asioista, jotka liittyvät sekä ilmasto- että energiapolitiikkaan. Koordinointitehtävien yhteensovittaminen on siten ratkaisevan tärkeää hallinnollisen sekavuuden välttämiseksi. Pitkän aikavälin päästövähennystavoitteen kirjaamisella lakiin olisi ensisijaisesti symbolinen merkitys. Se olisi selvä viesti kotimaan toimijoille ja kansainvälisille neuvotteluosapuolille Suomen tahdosta tehdä aktiivista ilmastopolitiikkaa. Ilmastolaki voisi vähentää avoimuudessa ja osallistamisessa esiintyvää vaihtelua eri suunnitteluprosesseissa. Nykytilaan verrattuna laki parantaisi laaja-alaisen ilmastopoliittisen osallistumisen edellytyksiä. Lakisääteinen selontekomenettely ja ilmastovuosikertomus varmistaisivat myös, että eduskunnalla olisi keinoja seurata ilmastopolitiikkaa ja vaikuttaa sen muotoutumiseen. Ilmastolailla olisi mahdollista vahvistaa ilmastopolitiikan tietoperustaa. Ilmastopaneelin aseman kirjaaminen lakiin toisi paneelille jatkuvuutta ja vahvistaisi sen asemaa. Ilmastopaneelin painoarvo ja vaikutusvalta ovat kuitenkin pitkälti riippuvaisia käytännön toteutuksesta: paneelin jäsenistön valinnasta, viestinnän onnistumisesta ja paneelin käyttöön asetettavista voimavaroista. Ehdotettu ilmastolaki ei mainittavasti lisäisi raportointitaakkaa nykytilaan verrattuna, mikäli raportointi toteutetaan joustavasti ja koordinoidusti EU:n ja kansainvälisten raportointien mukaisesti. Laki tarjoaisi sysäyksen ilmastopolitiikan raportoinnin kokonaisvaltaiselle kehittämiselle. Arvioinnin yleinen johtopäätös on, että ilmastolaki voisi edistää nykyisten ja tulevien ilmastotavoitteiden saavuttamista sillä edellytyksellä, että eri suunnittelujärjestelmien ja -käytäntöjen yhteensovittamisessa onnistutaan. Asetettujen tavoitteiden saavuttamista voitaisiin edistää myös ilman lakia. Vastaavien edistysaskelien saavuttamien edellyttäisi kuitenkin todennäköisesti suurempia erillisiä ponnistuksia, kuin mitä lain säätäminen ja toimeenpano vaatisi.
  • Karvosenoja, Niko (Finnish Environment Institute, 2008)
    Monographs of the Boreal Environment Research 32
    Air pollution emissions are produced in a wide variety of sources. They often result in detrimental impacts on both environments and human populations. To assess the emissions and impacts of air pollution, mathematical models have been developed. This study presents results from the application of an air pollution emission model, the Finnish Regional Emission Scenario (FRES) model, that covers the emissions of sulfur dioxide (SO2), nitrogen oxides (NOx), ammonia (NH3), non-methane volatile organic compounds (NMVOCs) and primary particulate matter (TSP, PM10, PM2.5 and PM1) in high 1 ´ 1 km2 spatial resolution over the area of Finland. The aims of the study were to identify key emission sources in Finland at present and in the future, to assess the effects of climate policies on air pollution, and to estimate emission reduction potentials and costs. Uncertainties in emission estimates were analyzed. Finally, emission model characteristics for use in different air pollution impact applications were discussed.The main emission sources in Finland are large industrial and energy production plants for SO2 (64% of 76 Gg a-1 total in the year 2000). Traffic vehicles are the main contributors for NOx (58% of 206 Gg a-1), NMVOCs (54% of 152 Gg a-1) and primary PM2.5 (26% of 31 Gg a-1) emissions. Agriculture is the key source for NH3 (97% of 33 Gg a-1). Other important sources are domestic wood combustion for primary PM2.5 (25%) and NMVOCs (12%), and fugitive dust emissions from traffic and other activities for primary PM10 (30% of 46 Gg a-1).In the future, the emissions of traffic vehicle exhaust will decrease considerably, by 76% (NMVOCs), 74% (primary PM2.5) and 60% (NOx), from 2000 to 2020, because of tightening emission legislations. Rather smaller decrease is anticipated in the emissions of large combustion plants, depending on future primary energy choices. Sources that are not subject to tight emission standards, e.g. domestic combustion and traffic-induced fugitive dust (i.e. non-exhaust), pose a risk for increasing emissions.The majority of measures to abate climate change, e.g. energy saving and non-combustion based energy production, lead to co-benefits as reduced air pollution emissions, especially of SO2 (20% to 28% reduction). However, promotion of domestic wood combustion poses a risk for increase in PM2.5 and NMVOCs emissions. Further emission reductions with feasible control costs are possible mainly for PM2.5 in small energy production plants and domestic combustion sources. Highest emission uncertainties were estimated for primary PM emission factors of domestic wood combustion, traffic non-exhaust sources and small energy production plants.The most important characteristics of emission models are correct location information of flue gas stacks of large plants for the assessment of acidification, and description of small polluters with high spatial resolution when assessing impacts on populations. Especially primary PM2.5 emissions originate to a considerable degree from small low-altitude sources in urban areas, and therefore it is important to be able to assess the impacts that take place near the emission sources. Detailed descriptions of large plants and 1 ´ 1 km2 spatial resolution for small emission sources applied in the FRES model enable its use in the assessment of various national environmental impacts and their reduction possibilities.The main contribution of this work was the development of a unique modeling framework to assess emission scenarios of multiple air pollutants in high sectoral and spatial resolution in Finland. The developed FRES model provides support for Finnish air pollution polices and a tool to assess the co-benefits and trade-offs of climate change strategies on air pollution.
  • Kangas, Hanna-Liisa; Ollikka, Kimmo; Weaver, Sally (Finnish Environment Institute, 2016)
    Reports of the Finnish Environment Institute 17/2016
    The Paris Agreement starts a new era in global climate policy. The agreement includes a landmark target of limiting global warming to well below 2°C degrees. Since the initial contributions of the Parties do not fulfill that target, additional ways and mechanisms to increase climate change mitigation ambition are required. Increased cooperation and decreased costs of mitigation that result from enhanced policy can help to achieve the current contributions and also increase the ambition of future targets. The objective of this report is to bridge the realities of the UNFCCC negotiations and theoretical academic understanding of increasing the climate change mitigation ambition. Especially we focus on the fields of environmental economics and international environmental agreements. We have analyzed the possibilities which the Paris Agreement opens up for increasing the ambition of climate change mitigation in the form of (1) cyclical improvements, (2) market mechanisms, (3) technology transfer and information sharing, and (4) low-carbon investments and finance to increase the ambition of climate mitigation. We find that the implementation of the Paris Agreement requires increased multilevel cooperation between Parties. Also, the Parties’ climate change mitigation targets and actions should be clearly formulated and comparable. In order for the global ambition enhancements to be measurable, a trustworthy review process is necessary. In addition, new international market and non-market mechanisms are needed. We also find that for their role to be optimal, UNFCCC’s key means of implementation require strengthening. The Green Climate Fund could play an active role in enhancing the maturity and market growth of low-carbon investment instruments. The Climate Technology Centre and Network could help to advance the Parties’ technology cooperation as well as technology transfer to developing countries. The Paris Agreement itself is a significant step towards more ambitious global climate policy. However, the implementation of the agreement will define how well its objectives are met. Upcoming negotiations can help to shape future climate policy design towards a positive cycle of increasing climate change mitigation ambition.
  • Määttä, Marika (Helsingfors universitet, 2016)
    Euroopan unionin päästökauppajärjestelmä aiheuttaa siihen osallistuville yrityksille suoria ja epäsuoria kustannuksia. Epäsuorat kustannukset syntyvät siitä, että päästöoikeuden hinta nostaa sähkön hintaa, mikä nostaa erityisesti energiaintensiivisten yritysten tuotantokustannuksia. Euroopan komissio on antamassaan valtiontukisäännössä (2012/C 158/04) linjannut, että jokainen EU:n jäsenvaltio voi kompensoida näitä epäsuoria kustannuksia hiilivuodosta kärsiville energiaintensiivisille toimialoille. Epäsuorien kustannusten kompensaatio on tällä hetkellä käytössä muutamassa EU:n jäsenvaltiossa. Näistä kaikki jakavat epäsuorien kustannusten kompensaation vastikkeettomana rahasummana sitä hakeville ja valtiontukisäännön vaatimukset täyttäville kyseisessä valtiossa toimiville yrityksille. Kompensaation voisi kuitenkin jakaa myös muilla tavoin, esimerkiksi kohdentamalla tuet päästöjä vähentäviin investointeihin. Katson tässä tutkielmassa neljän vaihtoehtoisen kompensaatiomuodon teoreettisia ominaisuuksia. EU:n päästöoikeuden hinta on pysynyt matalana viimeisten vuosien ajan, eikä sillä ole ollut toivottua investointeja ohjaavaa vaikutusta. Päästöoikeuden hinnan vaikutus sähkön hintaan vaihtelee EU:n eri alueilla riippuen siitä, miten paljon fossiilisia polttoaineita käytetään sähköntuotantoon. Päästökaupan epäsuorien kustannusten kompensaatiota valvova valtiontukisääntö ottaa nämä erot huomioon. Analysoin tässä tutkielmassa kuitenkin empiirisesti sitä, miten paljon päästöoikeuden hinnan ja siten sähkön hinnan nousu voi vaikuttaa kahden suomalaisen esimerkkialan tuotantoyksikön voittoon lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Näin pyrin tekemään johtopäätöksiä siitä, mitä päästökaupan epäsuorat kustannukset tehtaiden toiminnalle merkitsevät, ja onko kompensaatio todellisuudessa tarpeellista. Vaikutukset voittoon riippuvat siitä, kuinka suuri tuotannontekijä sähkö tarkasteltavalle yksikölle on ja kuinka vahvasti päästöoikeuden hinta siirtyy sähkön hintaan. Pitkällä aikavälillä yritys pystyy muuttamaan panoskäyttöään ja varautumaan epäsuoriin kustannuksiin, jolloin niiden vaikutus yrityksen voittoon on pienempi kuin lyhyellä aikavälillä. Tämä osoittaa, että pitkäjänteinen ja ennustettava ilmastopolitiikka EU-tasolla pystyy vähentämään yritysten päästökaupasta aiheutuvia kustannuksia. Päästökaupan epäsuorien kustannusten kompensaation tarve riippuu siitä, miten suuri hiilivuotoriskin nähdään olevan. Perusteet kompensaatiolle vähenevät sähköntuotannon fossiilisten polttoaineiden käytön vähenemisen myötä: mitä harvemmin hiili on rajatuotantomuotona, sitä vähemmän päästöoikeuden hinta nostaa sähkön keskimääräistä vuosihintaa. Lisäksi hiilidioksidin hinnoittelu yleistyy globaalisti. Kun päästöjen tuottaminen aiheuttaa kustannuksia teollisuudelle myös Euroopan ulkopuolella, hiilivuotoriski vähenee.
  • Mela, Hanna; Hildén, Mikael (Finnish Environment Institute, 2012)
    The Finnish Environment 19/2012
    Improving the effectiveness of climate policy requires monitoring and evaluation of the implementation of policy measures. Also the EU requires that the member states should every two years report their implemented measures to the European Commission according to the Decision 280/2004/EC. This report studies the ex-ante and ex-post evaluations of climate policies implemented in the EU countries. The focus is especially on policies related to buildings, waste and F-gases. The objective of the study is to encourage sharing experiences of evaluations between countries and thus increase the transparency and cost-efficiency of the evaluations. The study addresses e.g. what kind of criteria and methods have been used in the evaluations, what kind of data has been utilised and what kind of limitations have been brought up in the evaluations. The need to renew the evaluation and reporting of climate policy measures has been recognised both at the EU – and member state level. The European Commission has proposed replacing the current Decision 280/2004/EC with a decree that would oblige member states to report about their policy measures yearly in more detail than currently. The results of this report are reflected against the Commission’s proposal. Based on this report, a clearer distinction should be made between regular, routine-like reporting and research-based evaluations. The report concludes that regular reporting should be restricted to standardised data that is relatively easily available. At the same time, the need to undertake periodic, more in-depth and research-based evaluations, can be emphasised.
  • Hildén, Mikael; Soimakallio, Sampo; Seppälä, Jyri; Liski, Jari (Suomen ympäristökeskus, 2016)
    SYKE Policy Brief
  • Joki, Laura (Helsingfors universitet, 2011)
    Liikenne on huomattava ilmastonmuutokseen vaikuttava sektori, jolla ei ole saavutettu merkittäviä päästövähennyksiä. Toisin kuin useilla muilla sektoreilla. Erityisesti henkilöautoliikenne on liikennesektorin päästövähennystavoitteiden suhteen ongelmallinen liikennemuoto, koska siihen on vaikea puuttua ilman voimakkaita lainsäädännöllisiä tai poliittisia toimia. Lisäksi henkilöautoliikenteen määrä on lamavuosien väliaikaista pienenemistä lukuun ottamatta ollut Suomessa jatkuvassa kasvussa. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin Suomen henkilöautoliikenteen tulevaisuutta liikennealan asiantuntijoiden näkemysten pohjalta ja muodostettiin henkilöautoliikenneskenaarioita vuoteen 2030. Tutkimuksen aineisto koostui 26 kyselylomakkeesta ja asiantuntijahaastattelusta. Kyselylomakkeiden vastaukset ryhmiteltiin käyttäen klusterianalyysia. Ryhmistä laskettiin klusterikeskukset, jotka muodostivat skenaarioiden "ytimen". Klusterianalyysin tuloksia syvennettiin haastatteluaineistosta poimituilla selittävillä tekijöillä ja sitaateilla. Näin muodostettiin viisi henkilöautoliikenneskenaariota, joita voidaan hyödyntää esimerkiksi tarkasteltaessa henkilöautoliikenteen tulevaisuudennäkymiä ilmastonäkökulmasta ja pyrittäessä kohti ympäristön kannalta kestävää tulevaisuutta liikennesektorilla. Muodostetut skenaariot olivat hyvin monimuotoisia. Osa oli hyvin kasvuorientoituneita niin liikennesuoritteiden kuin päästöjenkin suhteen ja osa taas erittäin kasvukriittisiä. Kasvuorientoituneissa skenaarioissa Materialistisen hyvinvoinnin kasvu ja Politiikkapessimismi liikennesuoritteiden kasvu jatkui. Näissä skenaarioissa myös hiilidioksidipäästöjen kasvu jatkui, mutta paljon loivemmalla kasvu-uralla kuin suoritteet. Skenaariossa Teknologiaoptimismi uskottiin liikennesuoritteiden ja päästöjen absoluuttiseen irtikytkentään eli siihen, että kasvavista suoritteista huolimatta CO2-päästöt kääntyvät laskuun. Skenaariot Tieliikenteestä tietoliikenteeseen ja Henkilöautoliikenteen romahdus olivat huomattavasti kasvuskeptisempiä. Näissä skenaarioissa suoritteiden uskottiin kääntyvän laskuun ja CO2-päästöjen laskevan suoritteitakin nopeammin. Merkittävä ero näiden kahden skenaarion välillä oli kuitenkin se, että Henkilöautoliikenteen romahdus -skenaariossa kokonaishenkilöliikennesuoritteen ei uskottu pienenevän, vaikka henkilöautosuorite romahti. Näin ollen Henkilöautoliikenteen romahdus -skenaariossa liikkuminen ei vähentynyt vaan ainoastaan kulkutapa muuttui. Tieliikenteestä tietoliikenteeseen skenaariossa taas ihmisten liikkuminen kokonaisuudessaan väheni esimerkiksi sähköisen viestinnän ja asioinnin lisääntyessä. Verrattaessa muodostettuja skenaarioita kirjallisuudesta löytyviin liikenneskenaarioihin voitiin todeta, että kasvuorientoituneet skenaariot ennustivat aiempiin skenaarioihinkin verrattuna melko suurta kasvua, kun taas kasvukriittisissä skenaariot uskottiin aiempiin skenaarioihin verrattuna merkittäviin vähennyksiin erityisesti hiilidioksidipäästöjen osalta.
  • Kuokkanen, Minna (2008)
    Ilmastonmuutoksen merkittävyyden kasvu poliittisella asialistalla on noussut globalisaatiokehityksen seurauksena syntyneiden ongelmien myötä. Globaaleille ympäristöongelmille on tyypillistä, etteivät ne noudata valtioiden rajoja, jolloin niiden ratkaisemiseksi tarvitaan maailmanlaajuista yhteistyötä. Tämän tutkimuksen pääasiallinen tehtävä on tarkastella Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen ilmastopoliittisia toimia ja sitä, miten ne mieltävät ilmastonmuutoksen uhkana tai myös mahdollisuutena suhteessa niiden käytössä oleviin resursseihin. Lisäksi työssä vertaillaan EU:n ja Yhdysvaltojen välisiä eroja ja yhtäläisyyksiä niiden ilmastodokumenttien sisällön perusteella. Tarkastelun ajankohta on vuoden 2008 alun tilanne, jolloin EU on mukana kansainvälisessä Kioton ilmastosopimuksessa ja Yhdysvallat on jättäytynyt sen ulkopuolelle. Ilmastotoimia tarkastellaan laadullisen tutkimuksen keinoin, tutustumalla EU:n ja Yhdysvaltojen toimintastrategioita kuvailevien ilmastodokumenttien sisältämiin ilmastonmuutoksen rajoittamiseen tähtääviin toimiin ja niiden perusteluihin sekä vertailemalla EU:n ja Yhdysvaltojen valintoja. Luokittelu tehdään sisällönanalyysin keinoin, teemoittelemalla ilmastodokumenttien sisältöä teoreettisesta viitekehyksestä saatujen käsitteiden alle: turvallisuus, tuotanto, finanssi, tieto, liikenne, kauppa, energia ja hyvinvointi. Näiden lisäksi tarkastelukohteena on, miten toimet perustellaan suhteessa tasoulottuvuuksiin: kansallinen, alueellinen ja globaali taso. Aineiston analyysin perusteella saadut tulokset viittaavat siihen, että EU mieltää ilmastonmuutoksen suureksi uhkaksi maailmanlaajuiselle ja paikalliselle turvallisuudelle ja korostaa toimimatta jättämisen olevan sosiaalisesti ja taloudellisesti kestämätöntä. EU korostaa, että ilmastomuutoksen rajoittaminen tarjoaa mahdollisuuksia uudenlaiselle liiketoiminnalle ja parantaa työllisyyttä. Se mieltää oman asemansa ilmastojohtajaksi, joka haluaa vakuuttaa muutkin toimijat kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisen tarpeellisuudesta. Yhdysvalloille ilmastonmuutos näyttäytyy etenkin uhkana sen energiaturvallisuudelle, minkä vuoksi se tukee tutkimus- ja tuotekehitystoimintaa, joka auttaa monipuolistamaan energiavalikoimaa ja vähentää samalla riippuvuutta tuontienergiasta. Yhdysvallat on valmis vain sellaisiin ilmastotoimiin, jotka eivät vaaranna työllisyyttä ja talouskasvua. EU:n ilmastotoimet ovat yhdistelmä kaikkien tasoulottuvuuksien toimintaa. Ilmastonmuutos koetaan uhkaksi suhteessa yksittäisiin EU:n jäsenvaltioihin, mutta myös koko EU:n aluetta koskien ja globaalisti, minkä vuoksi se kannattaa kansainvälistä ilmastosopimusta. Yhdysvallat näkee ilmastonmuutoksen uhkaksi kansallisella tasolla, mutta myös globaalilla tasolla, minkä vuoksi sillä on paljon kumppanuuksia kansainvälisten toimijoiden kanssa. Ilmastotoimien keskeisiä eroja on siinä, että EU korostaa toiminnan lähtevän myös kansalaisten mielipiteistä. Se haluaa korostaa myös teollisuusmaiden vastuullisuutta, eikä vaadi kaikilta kehitysmailta kasvihuonekaasupäästöjen vähennystoimenpiteitä ja kannattaa kasvihuonekaasuvähennyksiä, vaikka niistä aiheutuisi vähäisiä kuluja. Yhdysvallat korostaa kaikkien osallistumisen olevan tärkeää, ja vaatii, että myös kehitysmaille täytyy asettaa päästöjen vähennystavoitteita kansainvälisessä ilmastosopimuksessa, mutta kustannuksia näistä ei saa aiheutua.
  • Hildén, Mikael; Mattinen, Maija; Mäenpää, Ilmo (Suomen ympäristökeskus, 2012)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 14/2012
  • Raivio, Tuomas; Pathan, Alina; Oja, Laura; Vehviläinen, Iivo (Ympäristöministeriö, 2013)
    Ympäristöministeriön raportteja 30/2013
    Jyrki Kataisen hallitusohjelman mukaisesti Suomeen perustettiin monitieteellinen ja riippumaton Ilmastopaneeli, jonka tehtävänä on edistää tieteen ja politiikan välistä vuoropuhelua ilmastokysymyksissä. Ympäristöministeriön toimeksiannosta Gaia Consulting Oy toteutti heinä-syyskuun 2013 aikana ulkoisen arvioinnin ilmastonpaneelin ensimmäisen kauden alkupuolen toiminnasta. Arvioinnin tavoitteena oli erityisesti tehdä toiminnan kehittämistä palvelevia huomioita ja ehdotuksia seuraavalle toimikaudelle. Arvioinnin tiedonhankinta perustui dokumenttianalyysiin, erilaisiin haastatteluihin sekä työpajaan. Arvioinnin päätulokset ja suositukset ovat seuraavat: • Paneelin tarve on erinomaisesti perusteltu, mutta tavoitteet ovat liian laajat resursseihin nähden. Paneelin resurssit ovat riittämättömät. Tavoitteet ja työmäärä tulisi sovittaa käytettävissä oleviin resursseihin. • Politiikkarelevanssin ja tieteellisen riippumattomuuden yhteensovittamisessa on nähty joitain haasteita, mutta värittyneisyydestä ei ole evidenssiä. Paneelin riippumattomuutta tulee kuitenkin edelleen kirkastaa kaikista näkökulmista. • Paneelin raportteja pidetään laadukkaina mutta melko raskaslukuisina. Arviointi suosittaa nykyisiä selvityksiä ketterämpiä raportointi- ja viestintämuotoja esim. policy brief -tyyppisiä katsauksia. • Selvityksistä välittyy tietoa politiikan valmisteluun, mutta yleisemmin on paneelin näkyvyys toistaiseksi ollut melko vähäistä. Viestintää ja vuorovaikutusta tulee vahvistaa. • Paneelilla on suhteellisen hyvät kytkennät erityisesti ja YM:n ja TEM:n vastuulla oleviin poliittisiin prosesseihin. Paneelin vaikuttavuus on melko kapea-alaista, mutta edellytykset vaikuttavuudelle paranevat, kun yhteyksiä muihinkin kuin vastuuministeriöihin vahvistetaan. • Panelistit ovat suurimmalta osin motivoituneita työhön ja halukkaita jatkamaan Arviointi ei suosita ison rahan ilmastopaneelia; syinä esim. rajankäynti sektoritutkimuksen kanssa Arviointi toteaa, että vaikuttavuuteen liittyvät huomiot ovat osin alustavia, sillä vasta 3 selvitystä seitsemästä oli tehty arviointia toteutettaessa
  • Kivimaa, Paula; Huttunen, Suvi; Hildén, Mikael; Laturi, Jani; Lehtonen, Heikki; Pohjola, Johanna; Uusivuori, Jussi; Virtanen, Yrjö (Suomen ympäristökeskus, 2012)
    Suomen ympäristö 34/2012
    Politiikkaristiriitojen vähentämiseksi ja synergioiden luomiseksi tarvitaan tietoa siitä, miten politiikkatoimet eri sektoreilla ja sektorit ylittävästi vaikuttavat kasvihuonekaasupäästöjen rajoittamiseen ja ilmastonmuutokseen sopeutumiseen: Missä määrin politiikkasektorit ovat ilmastopolitiikan kanssa koherentteja? Tässä tutkimuksessa ilmastopolitiikan koherenssia tarkasteltiin suhteessa metsäbioenergiaan ja elintarvikeketjuihin liittyviin politiikkatoimiin toimien ja toimijoiden näkökulmasta. Tarkastelu perustui kvantitatiivisiin malleihin, politiikka–analyysiin, toimijahaastatteluihin ja työpajoihin. Tutkimuksessa havaittiin puutteita ristiriitojen tunnistamisessa ja tunnustamisessa. Metsäbioenergian osalta tämä ilmeni päällekkäisinä metsien käytön tavoitteina ilman selkeää tietoa siitä, mikä on ilmastotavoitteiden suhde muihin metsienkäytön tavoitteisiin. Toimijat kokivat ongelmat politiikkakeinojen nopeina muutoksina ja eroina erilaisten bioenergiaketjujen huomioinnissa. Mallilaskelmat nostivat esiin epäsuoria ja sektoreiden välisiä vaikutuksia. Esimerkiksi puuenergian lisääntyvä käyttö nostaa energiapuun hintaa ja kuljetuskustannuksia. Tämä vaikuttaa puun ja turpeen hintasuhteeseen ja siten energialaitosten polttoainevalintaan. Markkinavaikutukset tulee ottaa huomioon esimerkiksi asetettaessa päästöoikeuden hintaan sidottuja ohjauskeinoja. Energiakäytön aiheuttama kuitupuun hinnan nousu on esimerkki ristiriidasta ilmastopolitiikan ja teollisuuspolitiikan välillä. Elintarvikeketjujen osalta ravitsemussuositukset ovat ilmastopolitiikan kanssa yhtenevät: ravitsemussuositusten mukainen kulutus vähentäisi ilmastopäästöjä. Toisaalta suositusten mukainen kulutus ei suoraan johda kotimaisen maataloustuotannon ja sen tuottamien kasvihuonekaasupäästöjen merkittävään vähenemiseen, vaan vaikutus on pikemminkin globaali. Kansallisen tason päästövähennyksiä voidaan tukea maatalouspolitiikalla. Esimerkkinä tarkasteltiin maankäytön muutoksia. Pellonraivauksen todettiin aiheutuvan vesiensuojelun ja maatalouspolitiikan yhdistelmästä, joka tilakoon kasvun ja kotieläintuotannon alueellisen keskittymisen vuoksi kannustaa pellonraivaukseen myös alueilla, joilla peltomaan raivauksesta aiheutuu suhteessa suuremmat päästöt. Koherenssin lisääminen edellyttää koherenssiongelmien parempaa tunnistamista. Tämä vaatii politiikkatoimien ja niiden vaikutusten yksityiskohtaista tarkastelua. Käytännössä tarvitaan eri tavoitteiden välisten ristiriitojen avoimempaa käsittelyä sekä tavoitteiden selkeää priorisointia.
  • Kivimaa, Paula; Sivonen, Marja H. (Elsevier, 2021)
    Energy Research & Social Science 75 (2021), 102024
    Sustainable Development Goals aim for a better future, but gains are threatened by conflict and governance failures, exacerbated by climate change. While research on energy security is well-established, conceptual-analytical research on sustainability transitions has paid little attention to security threats as factors influencing transitions or security policy as part of policy mixes. This paper combines policy coherence and integration analysis of energy and security strategy documents with sustainability transitions’ research, considering how landscape pressures and energy niches are presented in documents pertaining to Estonia, Finland and Scotland during 2006–2020. The findings show that security and energy policies present a functional overlap. Yet, policy integration and coherence are insufficiently addressed, conflicts created by coexisting low-carbon and hydrocarbon-based security considerations. An increasingly multifaceted landscape creates a complicated policy environment where pursuing policy coherence becomes harder. Despite the accelerating energy transition, the security implications of energy niches have received too little attention.
  • Monni, Suvi (Ympäristöministeriö, 2010)
    Ympäristöministeriön raportteja 7/2010
    Vaativien päästövähennysvelvoitteiden saavuttaminen edellyttää tehokasta ilmastopolitiikkaa, jonka vaikutukset ja vaikuttavuus tunnetaan. Suomi raportoi politiikkatoimista EU:n seurantajärjestelmäpäätöksen (280/2004/EY), sen toimeenpanosääntöjen (2005/16/EY) sekä YK:n ilmastosopimukselle toimitettavaa maaraporttia koskevien ohjeiden (FCCC/CP/1999/7) mukaisesti. Suomen raportointi on määrämuotoista sekä oikea-aikaista sekä suurelta osin myös laadullisesti kattavaa. Toisaalta erityisesti politiikkatoimien määrällisten vaikutusten arvioinnissa on kehitettävää kaikilla sektoreilla. Kehitystarpeet koskevat erityisesti politiikkatoimien kasvihuonekaasupäästöihin ja -nieluihin kohdistuvien vaikutusten arviointia, sekä politiikkatoimien kustannuksia, joiden raportointia edellytetään seurantajärjestelmäpäätöksessä. Lisäksi politiikkatoimien vaikutusten arvioinnin ja skenaarioiden välistä yhteyttä tulisi tiivistää, sekä skenaarioiden laadintaa virtaviivaistaa eri asiantuntijalaitosten välillä. Tässä raportissa on tunnistettu ilmastopolitiikan vaikutusten arvioinnin kehittämistarpeita sekä kansainvälisten raportointivelvoitteiden täyttämisen, että kotimaisen seurannan tarpeiden näkökulmasta, sekä tehty ehdotus kehittämishankekokonaisuudeksi. Kehittämistarpeita on tunnistettu kaikilla sektoreilla, sekä monia eri vaikutuksia koskien: vaikutukset päästöihin ja nieluihin, muut ympäristövaikutukset, kustannus- ja talousvaikutukset, sosiaaliset ja työllisyysvaikutukset, sekä vaikutukset Suomen rajojen ulkopuolella, kuten vaikutukset kestävään kehitykseen ja haavoittuviin kehitysmaihin. Ehdotetun kehittämishankekokonaisuuden tavoitteena on kehittää menetelmät, tietopohjat ja välineet, joita voidaan käyttää jatkossa politiikkatoimien systemaattiseen arviointiin ja raportointiin siten, että vastataan sekä kansainvälisen raportoinnin, että kotimaisen seurannan tarpeisiin ja vaatimuksiin. Politiikkatoimien arviointi ja raportointi on haasteellista, eikä kaikkien toimenpiteiden vaikutusten määrällinen arviointi välttämättä ole mahdollista. EU:n seurantajärjestelmäpäätöstä ollaan parhaillaan uusimassa. Tämän tueksi kehittämishankkeiden tavoitteena on myös arvioida raportointivaatimusten mielekkyyttä ja kehittämistarpeita eri osa-alueilla.
  • Huikuri, Suvi (2010)
    Tämä pro gradu -tutkielma tarkastelee ilmastopoliittista keskustelua, jota on esitetty Kioton pöytäkirjan jatkosopimuksen ympärillä pohjoisen (modernit teollisuusmaat) ja etelän (kehittyvät maat) julkisuudessa. Tutkimuksen tarkoitus on selvittää, mitkä edellytykset pohjoisessa ja etelässä nähdään tärkeimpinä uuden ilmastosopimuksen toteutumisen kannalta. Tutkimus keskittyy Kööpenhaminan ilmastokokousta edeltäviin neljään YK:n ilmastokonferenssiin (2005−2008), joiden virallinen tavoite oli rakentaa perusta Kioton pöytäkirjan jatkosopimukselle. Uutta ilmastosopimusta ei kuitenkaan saavutettu, mihin tämän tutkimuksen valossa ensisijaisena syynä nähdään pohjoisen ja etelän välisen ilmasto-oikeudenmukaisuuden toteutumattomuus. Pohjoisen näkökulmaa tutkimuksessa edustaa Suomi ja etelän perspektiiviä Intia. Tutkimus esittelee ilmastopolitiikan oikeudenmukaisuudesta käytyä aiempaa keskustelua, jonka varaan ei toistaiseksi ole kyetty rakentamaan yhteisesti hyväksyttyä taakanjakomallia. Tutkimuksessa argumentoidaan, että oikeudenmukaisuuskeskustelu hyötyisi laajemmasta tavasta käsitteellistää ”yhteinen hyvä”. Uudeksi näkökulmaksi esitetään Luc Boltanskin ja Laurent Thévenot'n oikeuttamisteoriaa. Sen näkökulmasta kiistatilanteet ovat tilannesidonnaista ja neuvottelemalla sovittavissa olevaa refleksiivistä toimintaa, jota on mahdollista tutkia osapuolten käyttämien oikeutusten kautta. Kansalaisuuden, markkinoiden, teollisuuden, kodin, innoituksen, mielipiteen ja ekologian valtapiireihin nojaavat oikeutukset symboloivat yhteiskunnissa vaikuttavia moraalijärjestyksiä, joihin vedoten osapuolet pyrkivät sopimuksen muodostumiseen. Jotta se onnistuisi, on osapuolten saavutettava yksimielisyys tilanteelle legitiimeistä oikeutuksista. Tutkimusaineistoksi valittiin artikkelit Suomen ja Intian ilmastokeskusteluja edustavista Helsingin Sanomat ja The Times of India. Menetelmänä käytettiin oikeuttamisteoriaan pohjautuvaa julkisen oikeuttamisen analyysia, jonka avulla vertailtiin julkisissa ilmastokeskusteluissa käytettyjä oikeutuksia. Tutkimustulokset osoittivat, että pohjoisessa keskusteltiin yhteistoiminnasta sekä tehokkaista ja markkinat huomioon ottavista ilmastotoimenpiteistä, kun taas etelässä oikeudenmukaisuudesta ja vastuun jakamisesta. Tästä päätellen uuden ilmastosopimuksen edellytyksiksi nähdään etelässä oikeudenmukaisuus ja pohjoisessa toimien kokonaisvaltainen tehokkuus ja laajuus. Toiseksi havaittiin, etteivät kummankaan maan ilmastokeskustelu painottunut ympäristöarvojen edistämiseen, sillä ekologisia oikeutuksia käytettiin pääosin tukiargumentteina muiden oikeutusten yhteydessä. Havainto viittaa siihen, että kansainvälinen yhteisö on saavuttanut yksimielisyyden ilmaston suojelun tärkeydestä ja siirtynyt ”seuraavalle tasolle” puhumaan sopimuksen edellytyksistä ja toimenpiteiden sovellustavoista. Kolmanneksi vain Intian ilmastokeskustelu esitti oikeutusten välistä kritiikkiä. Markkinaoikeutukset arvostelivat ympäristönsuojelua kalliiksi ja köyhille maille mahdottomaksi ja teollisuusoikeutukset kritisoivat kansalaisuusoikeutuksia nähden sopimusneuvottelut hitaina ja tehottomina. Näin ollen Intian ilmastokeskustelun erityispiirteeksi nousi talouden korostaminen ympäristöarvostusten ohi sekä tehokkuuden painotus yhteistoiminnan periaatteiden yli. Intian ilmastokeskustelu oli muutenkin Suomen keskustelua kriittisempää, minkä lisäksi se esitteli Suomea monipuolisemmin pohjoisen ja etelän näkökulmia. Intian median ilmastoneuvotteluihin kohdistama huomio oli myös verrattain suurempaa. Tärkeimmät lähteet: Boltanski, Luc ja Thévenot, Laurent (2006): On Justification. Economies of Worth. New Jersey: Princeton Press. Helsingin Sanomat. http://www.hs.fi/arkisto. The Times of India, Delhi edition. http://publication.samachar.com/timesofindia/delhi/delhi.php.
  • Ahonen, Hanna-Mari (Suomen ympäristökeskus, 2006)
    Suomen ympäristö 20/2006
    Tämän julkaisun tavoitteena on esitellä Kioton pöytäkirjan hankemekanismit eli yhteistoteutus (JI) ja puhtaan kehityksen mekanismi (CDM) niiltä osin kuin ne kytkeytyvät jätehuoltoratkaisuihin. Hankemekanismit tarjoavat mahdollisuuksia kestävän kehityksen edistämiseen ja kasvihuonekaasujen kustannustehokkaaseen vähentämiseen. Nämä mekanismit parantavat ilmastonmuutosta hillitsevien teknologioiden ja toimenpiteiden kilpailukykyä sallimalla niitä koskevien hankkeiden tuottamien päästövähennysten myynnin. Näitä päästövähennyksiä voidaan hyödyntää sekä Kioton pöytäkirjan kansallisten velvoitteiden täyttämisessä että EU:n päästökaupan puitteissa. Hankemekanismit tarjoavat myös jätesektorin toimijoille merkittäviä uusia liiketoimintamahdollisuuksia. JI- ja CDM-hankkeiden valmistelu ja toteutus edellyttävät perehtyneisyyttä hankemekanismien sääntöihin ja menettelytapoihin, joiden keskeiset piirteet ja periaatteet esitellään tässä raportissa jätesektorin esimerkkien valossa. Toinen luku esittelee hankemekanismien osallistumisehdot sekä hankesyklien pääkohdat. Kolmas luku perehtyy CDM:n erikoispiirteisiin ja neljäs puolestaan JI:hin. Nämä luvut tarkastelevat myös jätesektorin hankkeita. Lopuksi esitellään kaatopaikkatoimia, jätteen biofraktion käsittelyä ja jätteiden energiakäyttöä koskevat case-tarkastelut.
  • Laine, Anna (Suomen ympäristökeskus, 2008)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 18/2008
  • Nygrén, Nina (Helsingfors universitet, 2011)
    Suomessa uudistettiin vuoden 2008 alussa uuden henkilöauton oston yhteydessä maksettava autovero sekä vuosittainen ajoneuvovero hiilidioksidipäästöihin perustuviksi. Uudistuksen taustalla olivat Euroopan unionin tavoitteet hiilidioksidipäästöjen vähentämisestä sekä jäsenmaiden autoverotuksen yhdentämisestä. Uudistuksessa verojen määrät sidottiin auton ominaishiilidioksidipäästöihin (g/km) ja autoveron keskimääräistä tasoa laskettiin kuudenneksella. Tutkimuksessa tarkasteltiin auto- ja ajoneuvoverojen uudistuksista käytyä sanomalehtikeskustelua. Media vaikuttaa keskeisesti julkisen keskustelun aiheiden ja painotusten määrittelyyn sekä sosiaalisen todellisuuden rakentamiseen. Autoverouudistuksesta käyty sanomalehtikeskustelu antaa siis osviittaa siitä, miten uudistukseen suhtauduttiin ja minkälaisena liikenteen aiheuttamien ympäristöongelmien ratkaisukeinona se koettiin yhteiskunnassa. Tutkimuksen aineistoksi valikoitiin 131 Suomen laajalevikkisimmässä sanomalehdessä, Helsingin Sanomissa, julkaistua autoverouudistusta ja ympäristöaiheita käsittelevää artikkelia. Aineisto käsiteltiin sisällönanalyysillä, jossa aineisto luokiteltiin 67 muuttujan avulla. Lisäksi aineistosta tarkasteltiin laadullisia ominaisuuksia. Autoverouudistuksen suunnittelun ja toimeenpanon yhteydessä kirjoiteltiin paljon henkilöautojen päästöistä ja niiden vähentämisestä. Kirjoittelu jäi kuitenkin yleiselle tasolle, eikä eri päästöjä eroteltu tai päästöjen määriin vaikuttavia tekijöitä analysoitu. Autoverouudistus näyttäytyi Helsingin Sanomien artikkeleissa hyvin toimivana liikenteen aiheuttamien ympäristöongelmien hallintakeinona, vaikka uudistukseen liittyi sekä päästöjä vähentäviä että niitä lisääviä ominaisuuksia. Autoverouudistuksen näyttäytymiseen tehokkaana liikenteen päästöjen hallintakeinona vaikutti kirjoittelun keskittyminen lähitulevaisuuden vaikutuksiin, pitkän aikavälin seurausten jäädessä vähemmälle huomiolle. Keskustelua ei myöskään käyty kovin kokonaisvaltaisesti, sillä kirjoituksissa käsiteltiin lähinnä ihmisten toimintaan liittyviä aiheita ekologiseen ympäristöön kohdistuvien vaikutusten jäädessä vähälle huomiolle. Lisäksi käytyyn keskusteluun vaikutti valtiovarainministeriön menettely, jossa tietoja autoveron muuttamisesta ei annettu julkisuuteen lakimuutoksen valmistelun aikana. Tämä vähensi kansalaisten mahdollisuuksia esittää näkemyksiään tulevaan uudistukseen.
  • Nygren, Nina (Suomen ympäristökeskus, 2011)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 18/2011