Browsing by Subject "ilmastostrategia"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-1 of 1
  • Kuokkanen, Minna (2008)
    Ilmastonmuutoksen merkittävyyden kasvu poliittisella asialistalla on noussut globalisaatiokehityksen seurauksena syntyneiden ongelmien myötä. Globaaleille ympäristöongelmille on tyypillistä, etteivät ne noudata valtioiden rajoja, jolloin niiden ratkaisemiseksi tarvitaan maailmanlaajuista yhteistyötä. Tämän tutkimuksen pääasiallinen tehtävä on tarkastella Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen ilmastopoliittisia toimia ja sitä, miten ne mieltävät ilmastonmuutoksen uhkana tai myös mahdollisuutena suhteessa niiden käytössä oleviin resursseihin. Lisäksi työssä vertaillaan EU:n ja Yhdysvaltojen välisiä eroja ja yhtäläisyyksiä niiden ilmastodokumenttien sisällön perusteella. Tarkastelun ajankohta on vuoden 2008 alun tilanne, jolloin EU on mukana kansainvälisessä Kioton ilmastosopimuksessa ja Yhdysvallat on jättäytynyt sen ulkopuolelle. Ilmastotoimia tarkastellaan laadullisen tutkimuksen keinoin, tutustumalla EU:n ja Yhdysvaltojen toimintastrategioita kuvailevien ilmastodokumenttien sisältämiin ilmastonmuutoksen rajoittamiseen tähtääviin toimiin ja niiden perusteluihin sekä vertailemalla EU:n ja Yhdysvaltojen valintoja. Luokittelu tehdään sisällönanalyysin keinoin, teemoittelemalla ilmastodokumenttien sisältöä teoreettisesta viitekehyksestä saatujen käsitteiden alle: turvallisuus, tuotanto, finanssi, tieto, liikenne, kauppa, energia ja hyvinvointi. Näiden lisäksi tarkastelukohteena on, miten toimet perustellaan suhteessa tasoulottuvuuksiin: kansallinen, alueellinen ja globaali taso. Aineiston analyysin perusteella saadut tulokset viittaavat siihen, että EU mieltää ilmastonmuutoksen suureksi uhkaksi maailmanlaajuiselle ja paikalliselle turvallisuudelle ja korostaa toimimatta jättämisen olevan sosiaalisesti ja taloudellisesti kestämätöntä. EU korostaa, että ilmastomuutoksen rajoittaminen tarjoaa mahdollisuuksia uudenlaiselle liiketoiminnalle ja parantaa työllisyyttä. Se mieltää oman asemansa ilmastojohtajaksi, joka haluaa vakuuttaa muutkin toimijat kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisen tarpeellisuudesta. Yhdysvalloille ilmastonmuutos näyttäytyy etenkin uhkana sen energiaturvallisuudelle, minkä vuoksi se tukee tutkimus- ja tuotekehitystoimintaa, joka auttaa monipuolistamaan energiavalikoimaa ja vähentää samalla riippuvuutta tuontienergiasta. Yhdysvallat on valmis vain sellaisiin ilmastotoimiin, jotka eivät vaaranna työllisyyttä ja talouskasvua. EU:n ilmastotoimet ovat yhdistelmä kaikkien tasoulottuvuuksien toimintaa. Ilmastonmuutos koetaan uhkaksi suhteessa yksittäisiin EU:n jäsenvaltioihin, mutta myös koko EU:n aluetta koskien ja globaalisti, minkä vuoksi se kannattaa kansainvälistä ilmastosopimusta. Yhdysvallat näkee ilmastonmuutoksen uhkaksi kansallisella tasolla, mutta myös globaalilla tasolla, minkä vuoksi sillä on paljon kumppanuuksia kansainvälisten toimijoiden kanssa. Ilmastotoimien keskeisiä eroja on siinä, että EU korostaa toiminnan lähtevän myös kansalaisten mielipiteistä. Se haluaa korostaa myös teollisuusmaiden vastuullisuutta, eikä vaadi kaikilta kehitysmailta kasvihuonekaasupäästöjen vähennystoimenpiteitä ja kannattaa kasvihuonekaasuvähennyksiä, vaikka niistä aiheutuisi vähäisiä kuluja. Yhdysvallat korostaa kaikkien osallistumisen olevan tärkeää, ja vaatii, että myös kehitysmaille täytyy asettaa päästöjen vähennystavoitteita kansainvälisessä ilmastosopimuksessa, mutta kustannuksia näistä ei saa aiheutua.