Tutkielman aihe on espanjan kielen preteritin ja imperfektin välisen eron opettaminen suomalaisissa oppikirjoissa. Tutkielman aineisto koostuu neljästä oppikirjasta, jotka on julkaistu 2010-luvulla: ¡Acción! 2, ¡Dime! 3, ¡Nos vemos! 5 ja Acierto. Näistä ¡Acción! 2 on harjoituskirja ja Acierto on kielioppikirja. Kaikki oppikirjat on suunnattu sekä lukion B3-espanjan kurssille että aikuisopetukseen ja vastaavat eurooppalaisen kielitaidon viitekehyksen A2-tasoa. Tässä tutkielmassa tavoitteeni on selvittää laadullista tutkimusmetodia käyttäen, kuinka espanjan kielen preteritin ja imperfektin ero esitetään oppikirjoissa. Tutkielman teoreettinen osio koostuu Langackerin (1991, 2013) kognitiivisesta kieliopista, jonka lähtökohta on kognitiivinen lingvistiikka, sekä Ruiz Campillon (1998) kognitiivisen kieliopin pohjalta kehittämästä operatiivisesta kieliopista. Näiden lisäksi esittelen tempuksen eli aikamuodon kielioppikontekstissa erotellen kronologisen ja kieliopillisen ajan sekä morfologisen aspektin, jonka pohjalta tarkastelen espanjan kielen preteritin ja imperfektin aspektuaalisia eroja. Tuon myös esille imperfektin modaalisen käytön esimerkiksi kohteliaisuuden osoituksessa tai kuvitteellisten tilanteiden kertomisessa. Koska suomen kielessä on vain yksi aikamuoto, imperfekti, joka vastaa espanjan preteritiä ja imperfektiä, tämä aspektuaalinen ero aiheuttaa vaikeuksia suomalaisille opiskelijoille. Tutkielman empiirisessä osassa tarkastelen teoriaosassa esiteltyjen käsitteiden avulla, kuinka imperfektin ja preteritin ero selitetään suomalaisissa oppikirjoissa. Tulokset osoittavat, että kaikissa oppikirjoissa, Aciertoa lukuun ottamatta, espanjan preteriti ja imperfekti esitetään stereotyyppisten selitysten perusteella. Esimerkkejä tällaisista selityksistä ovat ”Imperfektillä puhutaan mitä oli tapana tehdä; kuvaillaan tilanteita” tai ”Preteritillä ilmaistaan yksittäisiä tapauksia”, mutta näitä käyttöeroja ei perustella aspektuaalisella erolla eivätkä aikamuotojen kuvailut eivät riitä selittämään niiden merkitystä. Tutkimuksesta käy myös ilmi, että oppikirjoissa ei mainita imperfektin modaalista käyttöä ollenkaan.

Tämän maisterintutkielman aiheena on venäjän preteritin tulkkaus suomeen, sillä venäjää äidinkielenään (A) puhuvalle tulkille, jolle suomi on vieras kieli (B), suomen kielen menneen ajan aikamuodon valinta voi olla vaikea. Hypoteesinamme on oletus siitä, että tulkkauksen aikana ammattitulkit valitsevat usein venäjän preteritin vastineeksi nimenomaan imperfektin, koska se on jostain syystä ensimmäisenä mieleen tuleva vaihtoehto. Suomen ja venäjän tempusjärjestelmien eroavaisuuksien vuoksi väärän aikamuodon valinta voi kuitenkin aiheuttaa oikeustulkkauksessa väärinkäsityksiä, minkä seurauksena voisi olla yksilön oikeusturvan vaarantuminen ja pahimmassa tapauksessa väärä tuomio. Tutkimuksen teorian ensimmäisessä osassa käytiin läpi oikeustulkkauksen keskeisiä asioita, siihen liittyviä haasteita sekä poliisikuulustelun erityispiirteitä. Teorian toisessa osassa kuvattiin venäjän preteritiä ja verbin aspektia sekä suomen kielen menneen ajan aikamuotoja ja vertailtiin niitä keskenään. Tutkimuksen empiirisen osan keskiössä on kirjallinen koe, jonka tavoitteena on tarkastella, miten venäjää äidinkielenään puhuvat tulkit tulkkaisivat venäjän preteritin suomeen päin ja mitkä kohdat aiheuttavat heille vaikeuksia. Kirjallisen kokeen materiaalina oli runsaasti suomen imperfektiä sisältävä, suomenkielinen ja litteroitu poliisikuulustelu tv-sarjasta Arman ja Suomen rikosmysteerit, jota hieman pidensimme lisäämällä siihen muutaman lauseen. Käänsimme koemateriaalitekstin venäjäksi. Sen jälkeen koehenkilöitä pyydettiin kääntämään teksti venäjästä suomeen sekä vastaamaan tausta- ja loppukyselyssä oleviin kysymyksiin. Kokeen tuloksista kävi ilmi, että menneen ajan aikamuodon valintaan vaikuttavat ensisijaisesti konteksti, sen ymmärtäminen sekä tilanteen luonne. Lisäksi ilmeni, että tilanteen kokonaiskuvan hahmottaminen perehtymättä kontekstiin voi olla hankalaa, mikä vaikeuttaa sisällöllisesti täydellisen menneen ajan aikamuodon valintaa. Kokeen tuloksista sekä loppukyselystä kävi myös ilmi, että vaihtelua tulkkien käyttämissä verbin aikamuodoissa ilmeni vaihtelua etenkin silloin, kun tekstissä ei ollut imperfektin tai perfektin valintaa helpottavaa ajan tai tavan adverbia. Näin olleen hypoteesimme todentui vain osittain, sillä yksi koehenkilöistä valitsi lähes kaikissa lauseissa venäjän preteritin vastineeksi suomen imperfektin.

Tutkielmassa selvitetään, miten saksaa ensikielenään puhuvat kääntävät saksan imperfektiä ja perfektiä suomeen. Näiden aikamuotojen rajat ovat saksassa häilyvät, eikä niiden välinen semanttinen ero ole suuri. Tutkimuksen informantteina on 17 saksalaisten yliopistojen fennistiikan ja fenno-ugristiikan opis-kelijaa sekä 46 Suomessa asuvaa saksaa ensikielenään puhuvaa yksityishenkilöä. Yliopisto-opiskelijoiden ryhmä on luonteeltaan homogeeninen. Opiskelijoiden tietotaso on suunnilleen sama, ja he ovat opiskelleet suomea suunnilleen yhtä pitkän ajan. Verrokkiryhmä on heterogeeninen, tämän ryhmän informantit ovat opiskelleet tai oppineet suomea hyvin eripituisia aikoja, ja he ovat omaksuneet suomea hyvin eri tavoin. Tutkimusaineisto on kerätty kevään ja kesän 2020 aikana. Berliinin (Humboldt), Hampurin, Kölnin ja Münchenin yliopistoissa aineisto kerättiin sähköisellä kyselykaavakkeella. Suomessa asuvien saksankielisten ryhmä teki saman käännöslausetehtävän sähköisessä muodossa, nämä informantit tavoitettiin Saksalaiset Suomessa -Facebook-ryhmästä. Käännöslausetehtävä koostui 16 käännöslauseesta. Lauseet käännettiin saksasta suomeen, ja jokaisen tutkimukseen hyväksytyn informantin ensikieli oli saksa. Käännettävät lauseet on laadittu lähtökohtana kunkin lauseen saksankielisen verbin rakenne: ensiksi verbin transitiivisuus ja intransitiivisuus, toiseksi verbin Aktionsart – verbin rajaamaton (imperfektiivinen) ja rajattu (perfektiivinen) aspektuaalisuus. Käännöslauseet olivat prototyyppisiä päälauseita imperfektissä ja perfektissä. Metodisesti tutkimus nojaa kontrastiiviseen lingvistiikkaan; yksi keskeinen käsite on transferenssi. Aineiston lauseita on yhteensä 971. Kielellisen analyysin lisäksi tutkielmassa annetaan sosiolingvistinen katsaus. Suomennoksissa imperfektiä valittiin kautta linjan perfektiä useammin, totaaliobjekti valittiin partitiivi-objektia useammin. Odotuksenvastaista preesensiä ilmeni eniten niissä suomennoksissa, joissa saksankielisessä lauseessa oli heikko verbi imperfektissä. Yliopisto-opiskelijat käyttivät Suomessa asuviin verrattuna vähemmän preesensiä, ja verrokkiryhmää useammin suomeen kääntäessään samaa aikamuotoa kuin saksassa. Imperfektikadon (ylisaksa) alueella varttuneet informantit, joiden alueen kielestä saksan imperfektin katsotaan kadonneen, käyttivät suomentaessaan 10% enemmän perfektiä muulla kielialueella varttuneisiin nähden. Saksan imperfektiä ei odotuksenmukaisesti käännetty suomessa perfektillä melkein koskaan. Perfektin osuus kaikissa suomennetuissa lauseissa jäi 13%:iin siitä huolimatta, että saksankielisissä lauseissa imperfektiä ja perfektiä oli yhtä paljon. Kummassakin vastaajaryhmässä mitä vanhempi informantti oli, sitä mieluummin suomennoksessa valittiin imperfekti. Tutkimuksen kahden kielen tempus- ja aspektisysteemin kuvausta ja näiden kielen tasojen ilmenemistä käännöstehtävässä voi hyödyntää erityisesti kontrastiivisessa suomen kielen opetuksessa, kun oppijan ensikieli on saksa.